Siim Kallasin hylkääminen oli järkevin teko minkä Eesti teki pitkiin aikoihin. Mikäli pääministeriä ei löydy Virosta, niin paikalle voidaan nimittää Johan Bäckman.
Vihdoin järkeä
4
164
Vastaukset
- Nuin
Ehkä Viron hallinto ja hallitusvastuu voitaisiin siirtää virallisestikkin Suomen hoidettavaksi. Viron hallitus on tavallaan ihan turha ja tarpeeton, ei tee mitään maansa ja kansansa eteen. Suomi hoitaa jo suurimman osan virolaisten asioista jo muutenkin lapsilisistä työttömyysturvaan.
- he he he
Eikös tämä idiootti sijoittanut 90-luvulla kymmenen miljoonan euron arvosta virolaisten veronmaksajien rahaa Israeliin tai Italiaan. Vanha kunnon Siim "kymmenen miljoonan" Kallas. Tällaista takia odota kauhulla sitä päivää jolloin viroloisia pääsee johtamaan vaikkapa Stora Ensoa tai Fortumia.
- uskomatonta!
Eikö tuo saamaton paskavaltio pysty löytämään edes yhtä rehellistä poliitikkoa pääministeriksi. Ansip on ollut eronneena jo kohta kuukauden.
- hehahhhehe
Reformipuolue esittää ilmeisesti Roivasta ehdokkaaksi. Tämä Tavi tai Taavi on sama taukki jota kansa syyttää virolaisten massamuutosta Suomeen. Tästä näkee minkälainen vitsi Viro on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501