Hei olen 20v nuori mies ja minulle on sattunut kaikenlaista nuorena, että opiskelut eivät menneet ihan kohdillen, mutta valmistun ihan nyt keväällä pian lukiosta! :) Huomasin stressin johtuvan ekaksi vastoinkäymisistä, jäin 9-luokalla luokalle ja sitten myös lukiossa kerran, mutta todistus on kuitenkin kohtalaisen ok. Se johtunee enemmän poissaoloista, kun en osaisi mitään, yksi iso, ellei isoin syykin on perheeni, jossa oli nuorena huono elää... Muutin 19v:nä pois kotoa yksin asumaan, koska kotona oleminen ei ainakaan tuntunut hyvältä ja onha tä parempi näin. Mulla oli tossa kesän aikaa ja syksyn aikaa tyttöystävä ja hänen kanssaan oloni tuntui taas ihan parhaalta, nyt kun hän jätti minut, niin olen tosi lannistunut, käyn normaalisti salilla tosi paljon, kävin ennen sitä siellä kun koko juttu edes alkoi tämän kyseisen työtön kanssa ja normaalisti kävin 5 kertaa viikossa... Tän eron yli oon päässy jo, mutta siitä koitui tosi iso väsymys ja käyn vain silloin tällöin salilla enään ja nään kavereitani harvemmin kun normaalisti, erosta on tosin 4kk jo ja ei harmita, kun ajattelee myöhemmin, että nainen ei ollut todellakaan minkään arvonen. Mulla ollut paljon täs alkuvuonna ystävii auttamassa ja heiltä oonki saanu tukea, mutta vielä kun pääsis kunnolla taas arkeen kiinni, että jaksaisin tehdä kaikkea mitä oikeasti haluan, enkä vaan siirrä niitä huomiseen ja taas huomiseen... Onko jollain hyviä vinkkejä, miten voittaa väsymys? Alotan taas vklp:na kuntoilemaan, päätin sen nyt, kun olen tarpeeksi yksin jo murhetinut kaikkea... Yritän ainakin nyt syödä paljon vitamiineja sisältäviä tuotteita, jotta saisi vähän pirteämpää oloa. Tulen illalla katsomaan, olenko saanut jotain vastauksia
20v ja väsymys
DJAAA
1
202
Vastaukset
- ...
No ainakin ihan perusjutut tulee mieleen, nuku kunnolla ja syö mahdollisimman monipuolisesti. D-vitamiinia kannattaa ottaa purkista koska sitä ei saa ruuasta tarpeeksi ja auringostakin vain kesäkuukausina.
Joskus väsymys saattaa liittyä myös joihinkin sairauksiin, kuten alhaiseen hemoglobiiniin/anemia tai kilpirauhasen toimintahäiriöihin, joten jos tuntuu siltä niin nehän voi tutkituttaa lääkärissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213800
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533204Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01950Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1381433