"Kiinteistönvälittäjien mukaan asuntokauppaa jarruttanut tulppa on irtoamassa. Viime viikkoina näytöillä on jo käynyt aiempaa enemmän väkeä.
Välittäjien mukaan asuntomarkkinoilla on piristymisen merkkejä. Näytöillä on käynyt viime viikkoina enemmän väkeä ja perheasunnoistakin hierotaan taas kauppoja. Tulppa saattaa olla irtoamassa, alan toimijat arvioivat.
Asuntomarkkinoiden ydinkriteerit, työllisyys ja korkotaso, ovat edelleen hyvällä tasolla. Kuluttajien luottamus omaan talouteen on nousussa. Pankkien lainatiskeillä käykin kova kuhina "
Sitten näin:
"Nordean ekonomistin Pasi Sorjosen mukaan Suomesta on erittäin vaikeaa löytää kasvumoottoreita tällä hetkellä.
Pankkikonserni Nordea arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna vain vaivoin. Nordean keskiviikkona julkistaman talousennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia.
Nordea alensi kasvuennustettaan, sillä aiemmassa ennusteessa Nordea oli arvioinut kasvuksi 0,8 prosenttia."
Ettei nyt vaan se kuhina olisi välittäjien pään sisällä. Kun kauppa ei vaan käy.
Pankin on kiristäneet lainaehtoja, ja marginaalit ovat nousseet. Se on totta!!
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/asuntokauppaan tulossa kevaalla kaanne/201403657923?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_content=Versio1&utm_campaign=Boksi3
Asuntokauppoihin on
23
547
Vastaukset
- dimaf
nyt haluuaisin kernaasti nähdä sen odottajan naama ilmeen kun hinta indeksi nousee kun patoutunut kysyntä vaikuttaa. se olisi aivan varmasti näkemisen arvoista.
Kyllä asuntokauppojen volyymiin vaikuttaa talouskehitys. Patoutunutta tarvetta asunnon vaihtamiseen voi silti olla. Vaatimattomalla talouskasvulla en usko suuriin muutoksiin puoleen enkä toiseen. Saattaa olla, että joku vuosineljännes tai puolivuosijakso tehdään vähän enemmän asuntokauppoja, mutta yleinen tedenssi menee käsi kädessä yleisen talouskehityksen kanssa.
Silti olen kanssasi samaa mieltä siitä, että oman asunnon ostaminen on lähes tulkoon aina taloudellisesti mielekkäämpää kuin vuokralla asuminen. Kaikilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta oman asunnon ostamiseen puuttuvan maksukyvyn vuoksi ja jotkut saavat satunnaisesti työnantajaltaan niin hyviä tarjouksia työsuhdeasunnosta, että sen vastaanottaminen tuntuu järkevältä.
Olen tehnyt joskus tänne esimerkkilaskelmia siitä, kuinka ainakin pääkaupunkiseudulta oman asunnon ostajalla voi jäädä kuukausittain jopa enemmän rahaa muuhun käyttöön kuin vuokralla-asukilla, vaikka oman asunnon maksamisesta tulevaa säästöä ei otettaisikaan huomioon.
En muista kuitenkaan koskaan nähneeni laskelmia siitä, kuinka tietenkin myös omistusasunnon lainojen vähennysoikeus tulee oman asunnon ostajan hyväksi. Vaikka vähennysoikeuksia on vähennetty saa asuntolainan maksaja ilman muita pääomatuloja vähentää veroistaan 0,3x0,75 maksamistaan koroista. Jos asuntolainan korkomenoja vuosittain olisi 6.000 euroa, tästä summasta suoraan veroista vähennetään 1350 euroa tänä vuonna alijäämähyvityksen nimellä.pundit kirjoitti:
Kyllä asuntokauppojen volyymiin vaikuttaa talouskehitys. Patoutunutta tarvetta asunnon vaihtamiseen voi silti olla. Vaatimattomalla talouskasvulla en usko suuriin muutoksiin puoleen enkä toiseen. Saattaa olla, että joku vuosineljännes tai puolivuosijakso tehdään vähän enemmän asuntokauppoja, mutta yleinen tedenssi menee käsi kädessä yleisen talouskehityksen kanssa.
Silti olen kanssasi samaa mieltä siitä, että oman asunnon ostaminen on lähes tulkoon aina taloudellisesti mielekkäämpää kuin vuokralla asuminen. Kaikilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta oman asunnon ostamiseen puuttuvan maksukyvyn vuoksi ja jotkut saavat satunnaisesti työnantajaltaan niin hyviä tarjouksia työsuhdeasunnosta, että sen vastaanottaminen tuntuu järkevältä.
Olen tehnyt joskus tänne esimerkkilaskelmia siitä, kuinka ainakin pääkaupunkiseudulta oman asunnon ostajalla voi jäädä kuukausittain jopa enemmän rahaa muuhun käyttöön kuin vuokralla-asukilla, vaikka oman asunnon maksamisesta tulevaa säästöä ei otettaisikaan huomioon.
En muista kuitenkaan koskaan nähneeni laskelmia siitä, kuinka tietenkin myös omistusasunnon lainojen vähennysoikeus tulee oman asunnon ostajan hyväksi. Vaikka vähennysoikeuksia on vähennetty saa asuntolainan maksaja ilman muita pääomatuloja vähentää veroistaan 0,3x0,75 maksamistaan koroista. Jos asuntolainan korkomenoja vuosittain olisi 6.000 euroa, tästä summasta suoraan veroista vähennetään 1350 euroa tänä vuonna alijäämähyvityksen nimellä.> yleinen tedenssi menee käsi kädessä yleisen talouskehityksen kanssa.
Minä olisin kyllä pikemminkin sitä mieltä, että kuluttajien usko oman talouden kehitykseen vaikuttaa enemmän kuin varsinainen talouden kehitys. Jos kuluttajat uskovat, että töitä riittää jatkossakin ja palkankorotuksia on luvassa, tulee asuntoja ostettua riippumatta siitä, mikä on todellisuus.
Mitä korkojen vähennysoikeuteen tulee... Kokonaiskoron ollessa näin alhaalla (normaali varmaan jotain 1% tietämillä), sillä ei ole juurikaan merkitystä.The_Rat kirjoitti:
> yleinen tedenssi menee käsi kädessä yleisen talouskehityksen kanssa.
Minä olisin kyllä pikemminkin sitä mieltä, että kuluttajien usko oman talouden kehitykseen vaikuttaa enemmän kuin varsinainen talouden kehitys. Jos kuluttajat uskovat, että töitä riittää jatkossakin ja palkankorotuksia on luvassa, tulee asuntoja ostettua riippumatta siitä, mikä on todellisuus.
Mitä korkojen vähennysoikeuteen tulee... Kokonaiskoron ollessa näin alhaalla (normaali varmaan jotain 1% tietämillä), sillä ei ole juurikaan merkitystä.Kuluttajat eivät voi olla seuraamatta tiedotusvälineitä ja niiden uutisia talousnäkemyksistä. Laajatt yleiseen kehitykseen liittyvät irtisanomisuutiset vähentävät osto- ja riskinottohalukkuutta.
Mitä korkojen vähennyskelpoisuuteen tulee, mediasta löytyy jatkuvasti peruskoulutasoista isolla uutisoinnilla tehtyä esimerkkiä koron nousun vaikutuksista lainapääomaan ja lyhennyksiin. On selvää, että korkotaso muuttuu jossain vaiheessa eikä sitten enää olla 1 %:n koroissa. Matala korkotaso on myös yhteydessä talousnäkemyksiin. Kun talous alkaa pyöriä isommilla pyörillä, myös korkotaso nousee väistämättä.
Mediassa esitetyissä yksinkertaisissa laskelmissa käsitellään juuri koron nousun vaikutuksia ja silloinkin vain annuiteettilainan näkökulmasta. Ei kerrota, että on olemassa tasalyhenteisiä lainona enkä ole kertaakaan nähnyt edes laskelmaa koron vähennysoikeuden merkityksestä. Tämä vähennysoikeus vähentää myös niiden asuntovelallisten määrää, jotka koron nousun johdosta mahdollisesti joutuisivat vaikeuksiin.
Oma johtopäätökseni on, että monet juttuja tekevät toimittajat eivät ehdi perehtyä kirjoittamiinsa juttuihin puolen sanan vertaa eikä toimittajilla itselläänkään ole kovin laajaa ymmärrystä asioista.The_Rat kirjoitti:
> yleinen tedenssi menee käsi kädessä yleisen talouskehityksen kanssa.
Minä olisin kyllä pikemminkin sitä mieltä, että kuluttajien usko oman talouden kehitykseen vaikuttaa enemmän kuin varsinainen talouden kehitys. Jos kuluttajat uskovat, että töitä riittää jatkossakin ja palkankorotuksia on luvassa, tulee asuntoja ostettua riippumatta siitä, mikä on todellisuus.
Mitä korkojen vähennysoikeuteen tulee... Kokonaiskoron ollessa näin alhaalla (normaali varmaan jotain 1% tietämillä), sillä ei ole juurikaan merkitystä.Tuo juurikaan merkitystä on myös hyvin suhteellinen käsite. PK-seudulla 250.000 euron arvoinen asunto edustaa aika keskimäärää. Jos yksinkertaisuuden vuoksi oletetaan koko tuo 250.000 euroa olevan lainapääomaa ja jos laina on otettu vuoden tai parin sisällä, lainasta joutuu maksamaan n. 1,5 % korkoa eli 3.750 euroa vuodessa. Tästä summasta saa suoraan nettona takaisin verottajalta tänä vuonna 843,75 euroa nettona käpälään!!
Saadakseen vastaavan summan nettona enemmän työtuloista tarvittaisiin todennäköisesti n. 140 euron korotus kuukausipalkkaan keskimääräisellä palkansaajalla. Moni hyppisi onnesta saadessaan pienemmänkin korotuksen.
Kaikki on niin kovin suhteellista, myös se mitä ihmiset havainnoivat.
- ....
Näitä irtisanomisia tulee yhä jatkuvasti, ja ekonomistien talousennustuksetkin on negatiivisia.
Vaikka patoutunutta tarvetta olisi, mutta talous ja ostokyky on kuitenkin se tärkein asia.
"Itella irtisanoo yt-neuvottelujen jälkeen perusjakelustaan 495 henkilöä ja osa-aikaistaa 180.
Alkuperäinen irtisanomistarve oli 800 henkilöä. Paikkakuntakohtaiset vaikutukset selviävät vasta myöhemmin. Itella perustelee henkilöstövähennyksiä jaettavan postin voimakkaalla vähentymisellä." - hyvä me
Suomalaisten ostovoimaan on tulossa kolmen prosentin lovi ja kansantuotteesta lähtee samalla kaksi miljardia euroa. Työttömiä tulee prosentin verran lisää. Tämä osaltaan tulee väistämättä vaikuttamaan myös asuntohintoja alentavasti.
Miksi?
http://www.talouselama.fi/uutiset/eun paastotavoite maksaa suomelle kaksi miljardia/a2237774 - Luki.
Sehän mukavaa kun kauppa käy, jos käy.Venäläisistä ei ole enään nostamaan hintoja.Siinä ok-loordin alahuuli väpättää.
Tästä se Luki kertoi teille jos venäjä yskähtää niin piru on irti.
"Paluu kylmän sodan aikakauteen on Putinin käsissä"
http://yle.fi/uutiset/paluu_kylman_sodan_aikakauteen_on_putinin_kasissa/7136085 - miksiniin
Taitaa olla välitäjiltä hätä, kun yrittävät saada kauppaa käyntiin moisilla tempuilla. Ja luulevat, että se menee vielä läpi.
Jatkuvasti tulee myytävistä asunnoista ilmoituksia hintojen alennuksista. Jos kauppa kävisi hyvin. niin miksi sitten on niin... ???? - Asiaa seurannut
vielä vähän aikaa sitten alennukset olivat 3 - 5 K€, mutta nyt on alkanut olemaan heti alkuun sen 10 K€ monessa kohteessa ja pakkomyynnit näyttää lisääntyvän koko ajan ympäri maata... Ei hyvältä näytä!
- ajoissa ostanut
Heh, kuvitteletko että tuo nimimerkkisi tekee sinusta jotenkin uskottavamman? Muka asiaa seurannut :D
Asuntokauppa on juuri piristynyt ja kohteita menee kaupaksi paljon paremmin kuin vuoden vaihteessa meni. Jos olisit asiaa seurannut, olisit tietoinen tästä, mutta ei kun on pakko noita rommausjuttuja tänne keksiä.
Mites on 12 vuoden odotus muuten sujunut? Hankkiko loordi uuden jenkkikaapin kun olit maksanut kämpän hänelle velattomaksi? - Asiaa seurannut
ajoissa ostanut kirjoitti:
Heh, kuvitteletko että tuo nimimerkkisi tekee sinusta jotenkin uskottavamman? Muka asiaa seurannut :D
Asuntokauppa on juuri piristynyt ja kohteita menee kaupaksi paljon paremmin kuin vuoden vaihteessa meni. Jos olisit asiaa seurannut, olisit tietoinen tästä, mutta ei kun on pakko noita rommausjuttuja tänne keksiä.
Mites on 12 vuoden odotus muuten sujunut? Hankkiko loordi uuden jenkkikaapin kun olit maksanut kämpän hänelle velattomaksi?Heh, onko hermot noin kireällä, vai muuten vain huono päivä??
Tosiaan nuo 10 K€ alennukset on kerros- ja rivitaloissa.
Uudehkoissa omakotitaloissa mennään jo 20 K€ kertapudotuksilla.
Nämä ovat faktoja tänäpäivänä, ei tarvitse juttuja keksiä.
Ei, en ole myöskään "Loordin" listoilla...
- katsojien motiivi
käydä näytöillä on tsekata mitä oman alueen kampistä nyt pyydetään ja mitä sillä rahalla saisi. Siitä voivat sitten arvioida, paljonko voisivat omastaan pyytää, että edes olisi pieni mahdollisuus saada kaupat aikaan.
- Mr Esbo
Oma nimimerkkisi ja monet muut joita käytät ovat tosi epäuskottavai, melkoinen uuvatti olet kyllä , katso peiliin.
- ajoissa ostanut
Lueteletkos nyt ne muutamat muut nimimerkit joita käytän? Tuo sinun Ok-Loordin kyttämmisesi menee jo llian pitkälle. Älä sekoita minua siihen.
ajoissa ostanut kirjoitti:
Lueteletkos nyt ne muutamat muut nimimerkit joita käytän? Tuo sinun Ok-Loordin kyttämmisesi menee jo llian pitkälle. Älä sekoita minua siihen.
Kun ei se voi.
Sama kun tämä mr.Esbo taitaa olla (HUOM: ei tieto, arvaus) myös sivusta seurannut sekä ainakin taasnäitä ja ehkä myös pari muuta. Kärkkäästi on niputtamassa muita johonkin kastiin tai toiseksi henkilöksi, silti itse ei vaivaudu rekisteröimään nimimerkkiään.Eihän siinä mitään, jos vain vaihtaa nimimerkkiään joka kerta, mutta ei siitä koskaan mitään keskustelua voi syntyä, ja luulenpa ettei hän edes halua.
Tuo minun saamani miinuspeukkumäärä jo kertoo sen, että palstalla on satoja aktiivisia seuraajia.
Sitten ok-Loordi: Mukamas kutsunut saunomaan, enpä usko että kukaan palstalta senkoommin kuin luutnanttikaan on siellä käynyt, vaikka olisikin sairaalatason sterilisaatiot (Suoraan sanottuna uskon että on, SAIRASHAN tuo mies/nainen on)
Lukin kyllä tapaisin mielelläni, kirjoituksesta ei tahdo saada selvää mutta jos puhe kulkee niin sitten.
Laaja-alaista Suomentuntemusta arvostan.
- NORDEA, HEH
Niin, tuossahan puhuttiin kiinteistövälittäjissä monikossa eli kaikkien suomen kiinteistövälittäjien mukaan !
Mutta pankeista puhuttiin vain Nordeasta ja itseasiassa sieläkin vain yhden asiantuntijan mukaan !
Ennemmin minä uskon monen tuhannen kiinteistövälittäjän viestiin kuin yhden Nordean ekonoomin.
Sitäpaitsi se kuhina voi käydä muiden pankkien luukuilla kuin nordean. Bjööörn Waaalrooosin lausunnot julkisuudessa on karkottanut ison joukon pankin potentiaalisia asiakkaita minä mukaanlukien. - whoknowswins
Miksi ihmeessä sitten välitysalan suuri toimija irtisanoo Stadissa kiinteistönvälittäjiä jos kerran hillitön buumi on käynnistymässä?
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2014/03/07/noin-40-joutuu-lahtemaan-helsingin-opkksta/20143402/12
Vastuullisen lainoittajapankin pitäisi ehdottomasti vaatia ostohalukasta lulemaan edes puoli tuntia tätä Suomi24:n palstaa ennen muulittumista.- ajoissa ostanut
Anteeksi mitä minä luen? Luuletko sinä, että kukaan kunnon ihminen haluaa ottaa vakavissaan tämän palstan ääliöiden rommijuttuja?
"Vastuullisen lainoittajapankin pitäisi ehdottomasti vaatia ostohalukasta lulemaan edes puoli tuntia tätä Suomi24:n palstaa ennen muulittumista. "
Äläpä nyt viitsi naurattaa. Menee jo aivan käsittämättömäksi nuo teidän luulot ja kuvitelmat :D Kukaan järkevä kun ei ota täältä yhtään mitään mallia omalle ostokäyttäytimiselleen. Poikkeuksena ovat ne idiootit, jotka lukevat näitä juttuja ja tekevät elämänsä virheen jättämällä ostamatta ja jäävät odottamaan tämän suoli24 palstan takia.
Säälisin jos en nauraisi.
- ....
"Asuntomarkkinoiden ydinkriteerit, työllisyys ja korkotaso, ovat edelleen hyvällä tasolla. Kuluttajien luottamus omaan talouteen on nousussa. Pankkien lainatiskeillä käykin kova kuhina"
Tässä ylhäällä niiden luotettavien kinteistövälittäjien arvio kuluttajien luottamuksesta omaan talouteen, ja alhaalla tilastokeskuksen tieto vastaavasta asiasta.
Ovat siis ihan erimieltä asiasta!!!!
Ja on ne kaikkien pankkien ennusteet surullista luettavaa, Nordea 0,3 % BKT.sta,
Aktia o,7, Suomen Pankki 0,6...
"Kuluttajien talousluottamus kääntyi laskuun helmikuussa, Tilastokeskuksen kuluttajabarometrista selviää.
Luottamusindikaattori painui helmikuussa pistelukuun 8,3 tammikuun 9,9:stä. Vuosi sitten helmikuussa lukema oli 9,6. Indikaattori on edelleen pitkän aikavälin keskiarvonsa eli 12,2:n alapuolella."
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/02/27/kuluttajien-luottamus-talouteen-heikkeni/20142894/12 - whoknowswins
On barometrissä yksi positiivinenkin huomio. Kuluttajat kokevat säästämismahdollisuuksiensa kasvavan. Ihmiset alkavat lopulta tajuta laman ja vähentävät ostot minimiin. Palkkojen nousua ei ole, jolloin säästömahdollisuuden paranemimen johtuu kulutuksen tinkimisestä.
Välittäjien usko parempaan on perusteetonta, koska Helsingin OPKK vähentää henkilöstöään jo. Kaikkein viimeisenä näin luulisi Stadissa tehtävän. - ...
"Minä olisin kyllä pikemminkin sitä mieltä, että kuluttajien usko oman talouden kehitykseen vaikuttaa enemmän kuin varsinainen talouden kehitys. Jos kuluttajat uskovat, että töitä riittää jatkossakin ja palkankorotuksia on luvassa, tulee asuntoja ostettua riippumatta siitä, mikä on todellisuus."
Kuka tänäpäivänä voi olla varma oman taloutensa kehitykseen?? Ei kukaan.
Ennusteet lupailee sitä samaa linjaa kuin tähänkin asti, siis 20euroa/kk"Ennusteet lupailee sitä samaa linjaa kuin tähänkin asti, siis 20euroa/kk"
Aivan, ja senverran lienee keskimääräisen vuokrankin kuukausikorotus, 3% 700Eurosta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa712705- 552657
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun162066- 401999
- 491974
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2751944Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211261- 371076
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo01010Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.95966