Hauska kasku

Miksi UKK:n aikana Suomessa oli hallitus?

Siksi tietenkin, että UKK sai hajottaa sen.
12337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko se vielä jäänne Kekkosen ajan suomettumista, kun kokoomuksen Vapaavuori ottaisi venäläisen atomivoimalan?

Äänestä

Vanha kokoomuslainen sanonta: "Ei karva kahjoille kasva, eikä häntäjouhet joutaville"!

Äänestä
  • Eihän sillä Kekkosella tukkaakaan ollut.

    Äänestä

Kekkosen aikaan meillä oli pahaa suomettumista siitä todisteena on Tarja Halosen Neuvostoliittoon liittymisvaatimus sekä Tuomiojan ja Lipposen sotilaspassien polttaminen.

Äänestä
  • :Iltalehti 12.4.1986:
    "Länsi-Saksa uhkaa maailmanrauhaa

    Lääkintöhallituksen pj. Matti Ruokola on viikon kiistelty mies. Suomen rauhanpuolustajien pj:na hän toi esille sotilaallisen uhkan Länsi-Saksasta ja viittasi yya-sopimukseen NLn kanssa. Mikä hän on miehiään?

    -Joskus kuulee sanottavan, että Saksan osalta yya-sopimus on vanhentunut. Haluan varoittaa tällaisesta.
    -Länsi-Saksan toimien takia yya-sopimus on yhtä ajankohtainen kuin sen kirjoittamisen aikaan. Yksikään kirjain ei ole väljähtänyt.

    DDR:n Ruokola näkee toisessa valossa kuin Liittotasavallan. Itä-Saksaan ei liity uhkatekijöitä.
    -On kysymys Euroopan turvallisuudesta ja Saksan uhkakuvasta, joka on lisääntynyt.

    Efta- ja Eureka-jäsenyydet huolestuttavat Ruokolaa.
    -Eftassa mon mukana täysivaltaisia Naton jäsenmaita. Ja Eurekalla on sotilaallisia tarkoitusperiä.

    -Suomen ja NLn suhteet eivät saa vaarantua. Vaikka maan ulkopoliittinen peruslinja onkin säilynyt, taloudellisten avausten varjolla otetuista liikkeistä länteen on syytä tuntea
    huolta.

    Huolia on muitakin.
    -Nuoriso irvailee NL:a ja on välinpitämätöntä. Tiedotus on jenkkipainotteista. On käsittämätöntä, ettei kouluissa opeteta
    venäjää.

    Ja Afganistan?
    -Emme tunne kaikkia tosiasioita.

    Ovatko rauhanpuolustajat koskaan kritisoineet NL:a?
    -Ei ole ollut aihetta. Jos NL onkin joskus lisännyt sotilaallista valmiuttaan, se on vain vastannut lännen varustautumiseen. USA:n on vetäydyttävä ensin."

    Äänestä

  • Ai näinkö? kirjoitti:

    :Iltalehti 12.4.1986:

    Ensimmäisen kerran Matti Ruokola valittiin eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa Keskustapuolueen edustajana. Hän putosi eduskunnasta vuoden 1975 vaaleissa, mutta valittiin uudelleen vuonna 1979.

    Tässä kerrotaan Matti Ruokolan Mikko-pojasta.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011120314873706_uu.shtml

    Äänestä

  • Ai näinkö? kirjoitti:

    :Iltalehti 12.4.1986:
    "Länsi-Saksa uhkaa maailmanrauhaa

    Lääkintöhallituksen pj. Matti Ruokola on viikon kiistelty mies. Suomen rauhanpuolustajien pj:na hän toi esille sotilaallisen uhkan Länsi-Saksasta ja viittasi yya-sopimukseen NLn kanssa. Mikä hän on miehiään?

    -Joskus kuulee sanottavan, että Saksan osalta yya-sopimus on vanhentunut. Haluan varoittaa tällaisesta.
    -Länsi-Saksan toimien takia yya-sopimus on yhtä ajankohtainen kuin sen kirjoittamisen aikaan. Yksikään kirjain ei ole väljähtänyt.

    DDR:n Ruokola näkee toisessa valossa kuin Liittotasavallan. Itä-Saksaan ei liity uhkatekijöitä.
    -On kysymys Euroopan turvallisuudesta ja Saksan uhkakuvasta, joka on lisääntynyt.

    Efta- ja Eureka-jäsenyydet huolestuttavat Ruokolaa.
    -Eftassa mon mukana täysivaltaisia Naton jäsenmaita. Ja Eurekalla on sotilaallisia tarkoitusperiä.

    -Suomen ja NLn suhteet eivät saa vaarantua. Vaikka maan ulkopoliittinen peruslinja onkin säilynyt, taloudellisten avausten varjolla otetuista liikkeistä länteen on syytä tuntea
    huolta.

    Huolia on muitakin.
    -Nuoriso irvailee NL:a ja on välinpitämätöntä. Tiedotus on jenkkipainotteista. On käsittämätöntä, ettei kouluissa opeteta
    venäjää.

    Ja Afganistan?
    -Emme tunne kaikkia tosiasioita.

    Ovatko rauhanpuolustajat koskaan kritisoineet NL:a?
    -Ei ole ollut aihetta. Jos NL onkin joskus lisännyt sotilaallista valmiuttaan, se on vain vastannut lännen varustautumiseen. USA:n on vetäydyttävä ensin."

    >>>Ja Afganistan?
    -Emme tunne kaikkia tosiasioita.

    Äänestä

  • >>>Kekkosen aikaan meillä oli pahaa suomettumista siitä todisteena on Tarja Halosen Neuvostoliittoon liittymisvaatimus sekä Tuomiojan ja Lipposen sotilaspassien polttaminen.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>>Kekkosen aikaan meillä oli pahaa suomettumista siitä todisteena on Tarja Halosen Neuvostoliittoon liittymisvaatimus sekä Tuomiojan ja Lipposen sotilaspassien polttaminen.

    Siksi toisekseen Lipponen ja Tuomioja ei edes polttaneet sotilaspassejaan.

    Äänestä

  • lisähuomautus kirjoitti:

    Ja kolmannekseen Tarja Halonen ei ole vaatinut Suomen liittymistä Neuvostoliittoon.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>>Ja Afganistan?
    -Emme tunne kaikkia tosiasioita.

    Kyllä kai Ruokolalta jokunen kommentti osui oikeaankin. Se on jo tilastotieteellisesti mahdotonta, että tarpeeksi kommentteja heittelevällä henkilöllä kaikki kommentit olisi huteja.

    Äänestä

  • lisähuomautus kirjoitti:

    Siksi toisekseen Lipponen ja Tuomioja ei edes polttaneet sotilaspassejaan.

    Yksi polttajista oli keskustalaisen kansanedustajan poika, Markku Lahtela.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ryssän orjana kirjoitti:

Miksi UKK:n aikana Suomessa oli hallitus?

Siksi tietenkin, että UKK sai hajottaa sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu