limainen klöntti ja niukka vuoto?

Olen 30- vuotias kahden lapsen äiti. Minulla on aina ollut kohtuullisen pitkät( 5-6 päivää) ja normaalin runsaat kuukautiset. Kuparikierukan laitatin puolitoista vuotta sitten ja vuoto oli ensimmäiset puolivuotta normaalia runsaampaa, mutta nyt vuoto on niukentunut. Minulla on harvoin ollut mitään veriklönttejä vuodon seassa, mutta toissa päivänä kp 22 luulin kuukautisteni alkavan etuajassa ( yleensä tulevat kp 25) lorahti vetinen kasa verta. Muutaman tunnin päästä tamponia poistaessa, sen mukana tuli pitkä, sitkeä veri pitkulalönttl. Pyyhkiessä tuli pieniä limaisia veripalasia. Siitä asti tullut ruskeaa niukkaa tuhru vuotoa, ei kunnon kuukautisia. Onko aivan normaalia? Käisttääkseni verihyytymiä tulee runsaan vuodon seassa. Minulla ei kuitenkaan ole tullut kunnon vuotoa, ainakaan vielä.
1598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet kyllä vielä sen verran nuori, että kuukautisesi ei ole loppumassa vielä pitkään aikaan, että kehottaisin soittamaan jonnekkin neuvolaan/lääkäriin jossa sinulle kierukka laitettiin? Pelkään, että saat täällä väärän vastauksen. Itselleni tuo kuulostaa sinänsä normaalille, kun niukat kuukautiset voisivat johtua elämäntavan muutoksista, painon laskusta yms. Juotko tarpeeksi vettä ja saatko tarpeeksi rautaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hööölmistys kirjoitti:

Olen 30- vuotias kahden lapsen äiti. Minulla on aina ollut kohtuullisen pitkät( 5-6 päivää) ja normaalin runsaat kuukautiset. Kuparikierukan laitatin puolitoista vuotta sitten ja vuoto oli ensimmäiset puolivuotta normaalia runsaampaa, mutta nyt vuoto on niukentunut. Minulla on harvoin ollut mitään veriklönttejä vuodon seassa, mutta toissa päivänä kp 22 luulin kuukautisteni alkavan etuajassa ( yleensä tulevat kp 25) lorahti vetinen kasa verta. Muutaman tunnin päästä tamponia poistaessa, sen mukana tuli pitkä, sitkeä veri pitkulalönttl. Pyyhkiessä tuli pieniä limaisia veripalasia. Siitä asti tullut ruskeaa niukkaa tuhru vuotoa, ei kunnon kuukautisia. Onko aivan normaalia? Käisttääkseni verihyytymiä tulee runsaan vuodon seassa. Minulla ei kuitenkaan ole tullut kunnon vuotoa, ainakaan vielä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu