Minun ei ole tarvinnut koskaan vongata naisia

Vientiä riittää ihan kiitettävästi.
Rumimpia saa potkia kauemmaksi jaloista.
Eikä edes vieraissa tarvitse käydä, kun vieraat käyvät kotonani.

Kyllä se on niin, että miehekkäät kasvot ja timmi vartalo vetävät naisia puoleensa kuin hunaja ampiaisia.
Eikä lihava pankkitilikään ole ollut koskaan haittana.

Onneksi kohta alkaa kevät ja pääsee taas kapakoihin naurattamaan seurankipeitä naisia.
Kyllä se aito eläminen löytyy aivan muualta kuin täältä nettisivuilta.
38355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Uskon täysin kuin kirjoitat.

Armeijassa 60 luvulla oli täysin nolla ryhmässä häntä ei saanut päästää iltalomalle.

Kerran kun oltiin kahden kysyin kuinka selviät kun ole ulkona?

Luotan sinuun sanoin et saa kertoa muille--hän otti esille känkälaatikon ja se oli täynnä kuvia osoitteet takana tietoineen. Kauniita naisia eri ammatteja siivoojista ylilääkäreihin--muistuu mieleen paljon akateemisia.

Tosi näin vuosien takaa.

Äänestä

Kuin sinulla on ollut niin huono tuuri, ettei ole hyvää löytynyt?

Äänestä
  • Joka kerta on hyvää löytynyt.
    Enkä minä mitään vaimoehdokasta ole koskaan etsinyt.
    Ainoastaan yhden illan seuraa ja ajankulua.
    Eikä se ole kehumista, sillä ainahan herrasmiehelle lohkeaa.

    Iskurepliikiksi kesken illan ei kelpaa kellon vilkaisu ja tokaisu, että kohta alkaa meidän perheen saunavuoro.
    Jos ymmärrät, mitä tällä tarkoitan.

    Äänestä

  • mies eikä hiiri kirjoitti:

    Joka kerta on hyvää löytynyt.
    Enkä minä mitään vaimoehdokasta ole koskaan etsinyt.
    Ainoastaan yhden illan seuraa ja ajankulua.
    Eikä se ole kehumista, sillä ainahan herrasmiehelle lohkeaa.

    Iskurepliikiksi kesken illan ei kelpaa kellon vilkaisu ja tokaisu, että kohta alkaa meidän perheen saunavuoro.
    Jos ymmärrät, mitä tällä tarkoitan.

    Kukin elää ainoan elämänsä, kuin tykkää. Minä löysin maailman parhaan, ei ole ollut tarvetta vaihdella.
    Naisiakin on paljon, joille riittää olla lyhytaikainen kumppani.

    Äänestä

Voi hitsi,sul on kaikkee ja mä olisin toivonu vaan komeeta lauluääntä.

Äänestä
  • Tosimiesten ei tarvitse naisjutuillaan kehuskella. Hyvä sinä!

    Äänestä

Sama juttu niinä muutamana kertana kun olen eksynyt naistentansseihin.

Kimppuuni käyneet naiset eivät vaan ole olleet niitä joita olisin toivvonut.

Äänestä

Onnittelen realistisesta vaatimustason asettamisesta.

Tyytymättömyys syntyy tavoitteiden ja resurssien ristiriidasta.

Äänestä

Jos ei tämä aloitus ole pilkallista vedätystä niin ei sitten mikään ! Ja epäilen vahvasti että jonkun naisen tekemä. Aivan: tietää en voi, eikä edes kiinnosta.

Äänestä
  • Miksi tämän pitäisi olla jotakin vedätystä?
    Kerroin vain asian omalta kohdaltani.
    Enkä suinkaan tunne itseäni miksikään pahantekijäksi.
    Päinvastoin!

    Pelkkää hyvää olen kohteilleni lahjoittanut.
    Ne ovat kädestä pitäen kiittäneet, jotka eivät ole pyörtyneet.
    Tämä on minun oma elämäntyylini.
    Aina se tehdastyöskentelyn voittaa monessa suhteessa.

    Pikemminkin minua pitäisi kannustaa eikä kadehtia.

    Äänestä

  • mies eikä hiiri kirjoitti:

    Miksi tämän pitäisi olla jotakin vedätystä?
    Kerroin vain asian omalta kohdaltani.
    Enkä suinkaan tunne itseäni miksikään pahantekijäksi.
    Päinvastoin!

    Pelkkää hyvää olen kohteilleni lahjoittanut.
    Ne ovat kädestä pitäen kiittäneet, jotka eivät ole pyörtyneet.
    Tämä on minun oma elämäntyylini.
    Aina se tehdastyöskentelyn voittaa monessa suhteessa.

    Pikemminkin minua pitäisi kannustaa eikä kadehtia.

    Kiitos täydentävästä vastauksesta. Asia on päivänselvä !

    Äänestä

Sorry, vonkaamisesta tulee mieleen kiimakissat moukumassa maaliskuussa. :))

Äänestä

minkälainen on nainen joka menee toisen aviomiehen kotiin itseään naitattavaksi ???
en ikinä ole ymmärtäny tätä,
itse ei kuunakullan valkeana menisi toisen kotiin naitattamaan itseä,
enkä päästäis vierasta miestä kotiini mua naimaan
vain omalla on siihen oikeus,

Äänestä
  • Kuinka joku voi olla näin köpsä kirjoituksissaan. Huh huh.

    Äänestä

Taidat laskea vienniksi sen kun naiskonstaapelit noutavat sinut putkaan.

Äänestä

Hienoa!
Kuulut 98 prosentiin miehistä.
Uppoat sillai, niinku massaan.
Sinuna en moisesta isoa numeroa tekisi.
Tulee muuten tunne, että et ehkä olisikaan....

H.

Äänestä

Toi on hyvä asenne, pidä kiinni siitä " mies eikä hiiri" ! Minullakaan ei ole ongelmia ollut koskaan mies seurasta, rumimpia on saanut potkia ympäriltä pörräämästä. Naimisissa olen, mutta eipä ole pienet seikkailut avioliittoa haitanneet, päinvastoin. Piristää ... Kannattaa kokeilla .

Äänestä

Voithan kapakoissa naurattaa naisia, mutta kun avaat sepaluksesi niin osoittaudut varsinaseksi hiireksi , ja silloin naiset suorastaan tikahtuvat naurusta ja poistuvat kiireesti.
Sen takia sä puhutkin naisista monikossa kun et saa sillä pikkumatosyötilläs pidettyä ketään.
Sun lompakkoskin on varmaan täynnä Monopoli-rahoja;DD
Ja sepalukseen tungettu appelsiini;)DDDDDDDDDDDD

Äänestä
  • Jotenkin säälittää tämä ihmismielessä kytevä katkeruus ja kateus.
    Aina, kun jollakin menee hyvin ja hommat toimii, saa hän niskaansa kitkerän ryöpyn loukkauksia.
    Ilmeisesti olet itse kokeillut mainitsemiasi konsteja?

    Äänestä

No hei, tää palsta on 60 , erehdyitkös?
Pikkasen pitäis olla jo enemmän.........................

Äänestä

Täällä vähän sama tilanne. Hirveä ruuhka. Varauskalenteri aivan täynnä.
Ensimmäiset vapaat ajat ovat toukokuun puolenvälin paikkeilla.

Äänestä
  • Kuis pääsis jonon nokkaan?

    Silmaniskulla (silmässä hiiiri)
    Pehmeillä käsillä (työtävierova tyyppi)
    Kauniilla sanoilla (patologinen valehtelija)
    Rikkaudella (luottokelvoton)
    Suurta perintöä odottava (lainoja maksamatta mahdoton määrä)

    Äänestä

Ei ole minunkaan tarvinnut vongata naista koskaan.

Äänestä

Minullakin olis käyttäjiä mut kun en anna.

Äänestä
  • Samat sanat. Ei tipu eikä lirise.

    Äänestä

Mie olen saanu niin paljon etten enää huoli, aikamme laskettiin ihan piruuttamme
mut numerot loppu kesken. Ihmeteltiin vaan miten hirveesti vehkeet kestää.

Äänestä

Kui sää sit täällä roikut ku noin hyvin menee,onks sama talvella.Huama
siks,että tää palsta on 60 .

Äänestä

Mittaatko okeasti arvosi sillä, kuinka paljon saat naisia. Onkos sinulla mitään ns syvällisempiä arvoja elämässäsi, Olisi kiva kuulla vähän enemmän mitä mielessäsi liikkuu? Itse olen aina ollut tarkka siitä kuka lakanoitani pääsee pöllyyttämään, ja niitä todellaki todellaki ovat olleet harvat ja valitut ja yhden käden sormilla vo ne laskea.

Äänestä

Mies eikä hiiri, oletko varma että tuo on oikein niitä naisia kohtaan. Sinä tietysti näet sen hetken kun ovat onnellisia, saavat olla sun kanssa. Mutta entä suru sen jälkeen kun huomaavat että et palaa. Sinä annat senkin.

Mietin että ei tuo ole niin paljon erilaisempaa kuin nettikään. Tarvitset ihmisiä, joten haet seuraa. Mutta haluat pitää sen kontrollin itsellesi, miten pitkälle annat muiden tulla. Oletko koskaan miettinyt miksi tarvitset sen kontrollin?

Äänestä

"938934"
Tulin kehuskelemaan, täällä näyttää olevan kehuskeluketju, minulla kun tässä
hommassa kehumista riittää. Se on muuten kahden ihmisen hyvää yhteispeliä
kun tulosta syntyy.

Äänestä

Mahtavaa, että on miehiä, joilla on varaa syystä tai toisesta potkiskella ihmisiä läheltään?
Itseriittoisia.

Äänestä
  • Mieshän tässä on hyväksikäytön uhrina.
    Itsekkäät naikkoset viihdyttävät itseään ja purkavat paineitaan yhden illan suhteissa.
    Jos kerran toinen ei vakituista suhdetta ole etsimässä, niin mikä tässä nyt niin närkästyttävää on?

    Äänestä

  • iloa elämään kirjoitti:

    Mieshän tässä on hyväksikäytön uhrina.
    Itsekkäät naikkoset viihdyttävät itseään ja purkavat paineitaan yhden illan suhteissa.
    Jos kerran toinen ei vakituista suhdetta ole etsimässä, niin mikä tässä nyt niin närkästyttävää on?

    Kannattaa katsoa pintaa syvemmälle. Kuka on närkästynyt, sinäkö?

    Äänestä

  • iloa elämään kirjoitti:

    Mieshän tässä on hyväksikäytön uhrina.
    Itsekkäät naikkoset viihdyttävät itseään ja purkavat paineitaan yhden illan suhteissa.
    Jos kerran toinen ei vakituista suhdetta ole etsimässä, niin mikä tässä nyt niin närkästyttävää on?

    joo on se jännää että tommoset miehet
    jotka kuvittelevat saavansa naisen kun naisen
    vonkaamatta
    eivät ymmärrä sitä että se on tosi helppo
    naisille saada se tyydytys mitä ne sieltä baareista hakee
    ei tartte sitoutua pesemään kenenkään
    itseään varsinaiseksi naistenmieheksi kuvittelevan kalsareita
    ja passaamaan vuodesta toiseen
    mulla on onnenks sängyssä tasa-arvoinen mies
    meistä kumpikaan ei kuvittele itsestään liikoja
    ei tarvinnu kummankaan vongata eikä hurmata
    se vaan meni tähän tunteeseen vaivattomasti ja itsestään
    siitä on niin kauan kun niitä irtopainoksia
    tuli käytettyä...

    Äänestä

Ihmettelen kyllä että olisi naisia jotka etsivät yhdenillan seksisuhdetta. Onko niitä?
Naiset ei tietääkseni ole innokkaita moiseen touhuun. Ei ainakaan minun sukupolvi.
Näistä nuorista en tiedä kyllä , luulen ettei muutos ole suuren suuri.
Olen ikäni ollut yksineläjä ja puhun noin 45v kokemuksella. En koskaan ole pitänyt
sellaista käytöstä hyvänä en kehtaisi edes myöntää, pitäisin valitettavana vahinkona
jos niin on päässyt käymään. Suhteeni on ollut tosi pitkiä, vuosikymmeniä.

Äänestä

Nyt näyttää tälläkerralla sinullakin tyssänneen. Ei näytä jono enää lisääntyvän.
Meneeköhän vonkaamisen puolelle. Taitaa olla palstan lyhimpiä ketjuja.
Olenkohan mie viiminen, ja miekää en ole miehen puuttees.

Äänestä

alotukseen kysymys ---


ihanko totta,

taidat valehdella,

Äänestä

Kaikkeehan sitä voi omassa pienessä maailmaassaan kuvitella...
Ettei muka tarvii "vongata" kyllä tuo oma tekstisi kertoo muuta..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mies eikä hiiri kirjoitti:

Vientiä riittää ihan kiitettävästi.
Rumimpia saa potkia kauemmaksi jaloista.
Eikä edes vieraissa tarvitse käydä, kun vieraat käyvät kotonani.

Kyllä se on niin, että miehekkäät kasvot ja timmi vartalo vetävät naisia puoleensa kuin hunaja ampiaisia.
Eikä lihava pankkitilikään ole ollut koskaan haittana.

Onneksi kohta alkaa kevät ja pääsee taas kapakoihin naurattamaan seurankipeitä naisia.
Kyllä se aito eläminen löytyy aivan muualta kuin täältä nettisivuilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu