helluntailaisena koskissa

tää on pieni paikkakunta ja seurakuntakin on pieni. Silti se on jakautunu kahtia. On tavalliset seurakuntalaiset ja sit ne kotislaiset. En ymmärrä miks pitää jakautua kahtia kun kerta samaa Raamattua luetaan. Nyt vielä ilman pappiakin. Tai eihän täälä kukaan kauan ole viihtyny.
33334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Tuntuu olevan samanlaista sisäänpäin kääntyneisyyttä helluntailaisten keskuudessa joka paikassa. Helluntailaistuttuni Alajärveltä valitti kun ei päässyt sisään Jyväskylän helluntailaispiireihin siellä asuessaan. Lahkolaisten keskuudessa on aina tuo pienten piirien ongelma. Mutta sama meno on myös ns. perusluterilaisten keskuudessakin. Luterilaisessa kirkossa on ammattikunnista eniten työpaikkakiusausta, luki eräässä tutkimuksessa. Tässä taas esimerkkejä näistä uskontojen "hyvyydestä" ja "hyvistä" uskovaisista. Tällä kertaa kahdesta edellä mainitusta kirkosta, mutta muista mainitsemattomista löytyy varmasti lisää esimerkkejä. En ihmettele yhtään, että eroakirkosta.fi on niin suosittu kuin on...

Äänestä

mietihhän tuata sannaa lahkolaisuus = tiatosanakirjan mukkaan,,pääkirkosta eronnut haara,, eli luterilaisuus on tuota mitä suurimmassa määrin..

Äänestä
  • Jaa. Mikäs se "alkukirkko" sitten on?

    Äänestä

  • sanakirja.fi antaa kylläkin tällaisen selityksen sanalle 'lahko'

    Sivistyssanakirja: lahko
    lahko
    [ˈlɑxko]

    usk. valtakirkosta eronnut uskonnollinen ryhmä. esim. Helluntailaisten lahko. Uskonlahko.

    biol. heimoa laajempi ja luokkaa suppeampi ryhmä eläin- ja kasvijärjestelmissä. esim. Petoeläinten lahko. Lahko Caryophyllales. Hyönteislahko.

    Uskonnollinen valtakirkko Suomessa on Luterilaisuus, joten....

    Äänestä

Uskonnollinen valtakirkko Suomessa on Luterilaisuus, joten...///je eikos katolilaisuus ollut alunperin valtakirkko---ja on vielakin..joten......kaytahhan mielikuvitustasi

tai sitten lue tuo...Lahko on vallitsevasta kirkosta eronnut uskonnollinen ryhmä.[1] Perinteisesti lahko on tarkoittanut ei-kristillistä uskonnollista liikettä, joka ei tunnusta Jeesuksen statusta uskonnon dogmissa samalla tavalla kuin kristinusko.

hellunt..-vapaa,kirkko eivat ole tuon mukaan lahkoja,,,mutta jotkut lut,kirkot ALKAVAT jo olla..koska kieltavat Jeesuksen Jumaluuden..ja neitseesta syntymisen,,ynna monta muuta oleellista asiaa..

Äänestä

kappasvain ..oletko itse uskossa?

Äänestä
  • Oletko itse?

    Äänestä

OLEN ollut yli 30 v kiitos Jumalalle..mikä on sinun vastauksesi?

Äänestä
  • En fanaattisen kapea-alaisesti, vaan kaikkea analyyttisesti tutkien tai seuraten ja kaikkia -ismejä kaihtaen.

    Äänestä

En fanaattisen kapea-alaisesti, vaan kaikkea analyyttisesti tutkien // eli henkilokohtainen suhde Jeesukseen puuttuu sinulta,,mutta tuo on korjattavissa,,

muistatko ,kun paavo ruotsalainen meni sieluntuskissaan seppä hogmannin tyko,,mitä
tuo uskovainen seppä sanoi paavolle,,ihan oikein muistit..yksi sinulta puuttuu se tärkein.. Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen..

kaikkea voit analyyttisesti tutkia,,ei usko sitä estä..ja usko kestää tutkimisen..mutta muista ,etta vain Ristin kautta vie tie taivaaseen..etsi --loydät

Äänestä
  • Miksi sellaiset kansat, joihin lähetystyö ole saapunut, eivät ole Kristinuskossa? Miksi viidakon väki ei ole kokenut valaistumista ja Jeesuksen Kristuksen sisäistä tuntemista?

    Millaista se on elää harhassa, kadotuksessa ja uskoa valheisiin koko elämänsä ajan?

    Äänestä

Miksi sellaiset kansat, joihin lähetystyö ole saapunut, eivät ole Kristinuskossa?

ja pointtisi oli?

Äänestä
  • Todeta kysymällä se, miksi uskoon tulo on sepite.. Se perustuu toisen ihmisen kertomaan "tietoon", eli valheeseen.

    Äänestä

miksi uskoon tulo on sepite./////onko sinulle koko Raamattu valhetta.. ihmisen sepitettä ei uskoontulo ainakaan ole,,vaan perustuu Raamattuun..
tutustuhan nyt aluksi noihin pariin Raamatunkohtaan ,,jatketaan sitten..

Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Joh. 3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

ps..vaihdoitko nimmariasi,ettei tarvitse vastata kiusallisen suoraan kysymykseen?

Äänestä
  • Miksi raamatusta koskaan kuulleetkaan eivät tule uskoon? Uskoon tulo on sepite, koska se ei perustu faktoihin. Se perustuu ihmisten tuottamaan kirjallisuuteen, se joka ei sitä tajua on heikkomielinen ja kieltää todellisuuden. Aivopesun voima on mahtava, tajusin sen silloin kun erosin kirkosta. Lapsesta asti syötetty asia vaatii päättäväisyyttä, jotta sen järki voittaa. Ja voittihan se lopulta, eli aivoni pelasti minut Jeesukselta.

    Äänestä

Ei, minä kyllä vastasin kysymykseesi ylempänä jo "En fanaattisen kapea-alaisesti, vaan kaikkea analyyttisesti tutkien tai seuraten ja kaikkia -ismejä kaihtaen." ja pysyn edelleen kannassani.
Seurasin nuoruusvuoteni kahta ystävääni, toinen kommunisti- ja toinen helluntailaiskodista. Kumpikin julisti omaa mantraansa tulisesti ja täysin aivopestyinä, esim. kouluainekirjoituksissa yläasteella ja lukiossa - oli annettu aihe sitten mikä tahansa - toinen vihasi Amerikkaa ja kapitalismia ja toinen ylisti Jeesusta hurmoksellisesti. Miten 7-19 -vuotiaat muka olisivat olleet sitä mieltä kuin olivat ellei kodin vaikutus (lue: aivopesu) olisi asiaan vaikuttanut? He eivät tienneet muusta, koska eivät ikinä kuulleet muuta. Joten, oliko heillä omasta tahdosta valittu vakaumus vai oliko heidät ehdollistettu vakaumukseen?

p.s. Tuossa välissä olevat kommentit ovat jonkun muun.

Äänestä

"En fanaattisen kapea-alaisesti, ///mutta se suurin ja tärkein kysymys...auttaako tuo asenteesi sillä hetkellä,kun joudumme [kaikki] viimeiselle tuomiolle?
siellä ei 'puolta' enää vaihdeta..se tehdään-- tai ei tehdä,, täällä eläessä..
monet ihmiset ajattelee,,elävänsä niin lähellä rajaa ,että sitten kuolinhetkellä on helppo hypätä sinne 'paremmalle' puolelle,,,tuo on pelkkä sielunvihollisen valhe..ei muuta.. selvä ratkaisu on tehtävä jo eläessä..
vai kiinnostaako sinua iankaikkisen sielusi kohtalo ensinkään... toivon ,että kiinnostaa..
ps.. en ole hellu.. vapari tms..vaikka minulla on monta uskonystävää sieltäkin..

Äänestä
  • deatudts--. Aivopesun voima on mahtava, tajusin sen silloin kun erosin kirkosta.///

    jep kuka aivopesi sinut eroamaan kirkosta?muutenhan et tietenkään olisi eronnut..ja muuttuiko sielusi väri valkoisemmaksi,tai mustaksi tuon liikkeen tehtyäsi?

    Äänestä

  • kyselen,,,, kirjoitti:

    deatudts--. Aivopesun voima on mahtava, tajusin sen silloin kun erosin kirkosta.///

    jep kuka aivopesi sinut eroamaan kirkosta?muutenhan et tietenkään olisi eronnut..ja muuttuiko sielusi väri valkoisemmaksi,tai mustaksi tuon liikkeen tehtyäsi?

    Ei kukaan, osasin ajatella itse. Ymmärsin kuinka suuri vale kristin usko on. Jos vähänkään osaa ajatella, niin ainoa päätelmä on se että uskonnot ovat valetta. Kuolema on elintoimintojen viimeinen päätös ja jos luulee sielun pääsevän johonkin taivaaseen, pitää olla heikkomielinen päästään.. Sinulle on valehdeltu, koita ymmärtää se.

    Äänestä

jos kaksi puhuu samasta asiasta eri tavalla toinen on pielessä.. otapahan huomioon se,että pielessä olija voitkin olla sinä....entäs sitten?

Äänestä

ja ajattelhan jos pielessä olija olet sinä....olet kaikkia ihmisiä surkuteltavampi..olet menettänyt kaiken,,tuloksena on iankaikkinen kadotus..
mutta jos se olen minä..mitä menetän? en mitään,, eli voin vain voittaa,,ja kun tiedän Jeesus elää..olen voittajan leirissä... tule sinäkin sinne..

Äänestä
  • Menetät ainoan elämäsi pelolle ja satuolennolle. Elät valheessa ainoat hetket jotka sinulle on täällä annettu.

    Äänestä

en meneta mitaan mitaan jos olisin [tiedan etta en ole] mutta sinullla ei ole toivoa..edes sen verran,kun lapamadolla toivossa

Äänestä
  • Olen korkeasti koulutettu ja osaan kirjoittaa, mitä sinulla on? Usko satuhahmoon? Nimimerkkisikin on toivoton lapamato.

    Äänestä

toivoton lapamato. //kuvaa sinua 100% sesti siihen asti kunnes heräät omasta toivemaailmastasi..joka on sinun uskontosi,jonka olet kehittanyt,,pelkosi peitoksi..

mutta niin kauan,kun henki pihisee,,niinkauan on mahdollisuus sinullakin..
//Olen korkeasti koulutettu// niin on todella moni ,,joka on uudestisyntynyt Jumalan lapsi..ei koulutuksella ole merkitystä,,uskoako,vai ei?
satuhahmoilla ja Raamatulla ei ole connection.....

Job 19:25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

Äänestä

Korkeasti koulutettu ja mitähän se ny tarkoittaa?? Jaa niin et tyhmien
pitää katella sille hommia. Ja jumala kanssa on samaa mieltä.

Äänestä
  • Kaksi maisterintutkintoa takaa sen, että osaa tarkastella maailmaa monelta eri kannalta ja pystyy perustelemaan omia valintojaan sekä itselle että muille. Ei tarvitse uskoa sokeasti johonkin sepitteelliseen loitsukirjaan, jotta voi elää hyvän elämän. Raamattu on luotu heikkomielisille lampaille, jotka eivät kestä ajatusta elämän rajallisuudesta. Massojenhallintavälinen niille, jotka eivät osaa tai uskalla ajatella omilla aivoillaan.

    Äänestä

se varmaan tarkoittaa amista kirjekurssina suorittaneena.. vai kui?

Äänestä

rsth..... odotahan kun kohdallesi sattuu ne viimeiset hetket telluksella,,takaan ,etta ajatuksesi ovat toisenlaiset,kun nyt..silloin ei paljoa maisterin paperit paina..
aivan muunlaista tietoa ja varmuutta tarvitaan silloin..

Äänestä
  • Tietoa mistä? Mitä tietoa? Oletko itse kokenut viimeiset päiväsi Telluksella, vai mistä tiedätasian , että voit oikein taata minulle ajatusteni muuttuvan?

    Mieluummin perustan ajatteluni tosiasioihin ja rationaaliseen argumentointiin, kuin tunneperäiseen höttöön.

    Äänestä

tieto ja varmuus siita,että==Ps. 23:1

Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

tuo on ainoa tieto,jonka sillon tarvitset...

Äänestä
  • Oletko itse kokenut viimeiset päiväsi Telluksella, vai mistä tiedätasian , että voit oikein taata minulle ajatusteni muuttuvan//
    tiedän kokemuksesta,,koska olen ollut kuolevien vierella viimeistä matkaa tehdessä, ei siellä ole elämän 'uhoa' ja omavarmuutta..vaan kyselyä..minne minä päädyn..
    vaan jos kyseessä on uskova ihminen,,niin yleensa loppumetrit ovat helpommat..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viipperä kirjoitti:

tää on pieni paikkakunta ja seurakuntakin on pieni. Silti se on jakautunu kahtia. On tavalliset seurakuntalaiset ja sit ne kotislaiset. En ymmärrä miks pitää jakautua kahtia kun kerta samaa Raamattua luetaan. Nyt vielä ilman pappiakin. Tai eihän täälä kukaan kauan ole viihtyny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu