Kertokaas onko tämä sopimus laiton?

http://tampere.helluntaisrk.net/filearc/118_seur_sop_malli.rtf

Tampereen helluntaiseurakunnalla on käytössään tällainen seurustelusopimus, joka puuttuu nuorten pukeutumisvapauteen ja lisäksi tämän sopimuksen nojalla nuori alistetaan jatkuvan kyttäämisen uhriksi.

Eikö tämä sopimus nyt kaiken järjen mukaan ole vähintään laiton? Rikkoohan tuo sopimus heti esimerkiksi perustuslain yhdenvertaisuuspykäliä, monia lastensuojelulain kohtia ja myös itsemääräämisoikeutta, joka sekin on laissa.

Käsittämätöntä, että Tampereen helluntaiseurakunta voi tehdä jotakin näin laitonta ja törkeää. Sopimus on ollut käytössä vuodesta 2008 asti.
5159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä sitomus ei ole laissa sitova eli sitä on turha tarjota oikeudessa aineistoksi.

Sopimus on vertauskuvallinen. Luin sen läpi ja sopimus oli ihan "mukava" mutta todellakin ilman juridisia ominaisuuksia.

Äänestä

Sopimuksenhan nyt voi tehdä asiasta kuin asiasta, eri asia on, tarviiko kyseistä sopimusta noudattaa. Kyseessä lienee nyt muutenkin täysin symboolinen sopimus.

Äänestä

Miten ihmeessä tuo voisi olla mitenkään laiton?????? Kaksi ihmistä suostuu omasta vapaasta tahdostaan elämään ja toimimaan tietyllä tavalla, ja nämä tavat eivät riko mitään lakeja.

Näin ei-uskovan ja esiaviollisesta seksistä tykkäävän näkökulmasta sopimus on tietysti naurettava ja hölmö, mutta ei todellakaan laiton.

Muuten, sopimuksessa ei ole sanaakaan pukeutumisesta joten en ymmärrä miksi sanot että se puuttuu nuorten pukeutumisvapauteen (ei sinällään että edes olisi olemassa mitään lain säätämää "pukeutumisvapautta").

Äänestä
  • On sopimuksia ja "sopimuksia". Tuo linkissä oleva kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Kuten edellä on jo todettu, ei siinä mitään laitonta ole. Mutta ei tuollaisen "sopimuksen" rikkomisesta ole mitään seuraamuksiakaan ainakaan "maallisen lain" näkökulmasta.

    Äänestä

Ensinnäkin sopimus on luultavasti suunnattu alaikäisille seurakuntalaisille. Alaikäinen taasen on aina vain rajoitetusti oikeustoimikelpoinen, jos sitäkään, riippuen oikeustoimesta. Jo tämä voi tehdä sopimuksesta mitättömän.

Toisekseen sopimuksella, jossa kumpikaan osapuoli ei saa toisen tarjoamaa hyötyä, eikä sopimuksessa ole määritelty seurausta sopimusrikkomuksesta, ei ole mitään vaikutusta, vaikka sitä rikottaisiinkin. Ei synny korvausvelvollisuutta eikä mitään sopimussanktiota muutenkaan ole. Ja vaikka olisikin, eivät ne tulisi sovellettavaksi, jos rikkominen tapahtuu vieläpä kummankin sopimusosapuolen suostumuksella.

Kyseinen seurakuntahan ei tuon sopimustekstin mukaan ole mikään sopijaosapuoli, joten sillä ei ole mitään sanaa sanottavana vaikka sopimusta rikottaisiinkin. Seurakunta ei voi suunnata sopimusosapuoliin mitään sanktioita tai toimenpiteitä tuon sopimuksen rikkomisesta.

Mitään lakia sopimus ei tietenkään riko niin kauan kuin sen solmiminen on täysin sopijaosapuolten vapaan tahdon tulosta, mutta eipä sillä ole mitään vaikutuksiakaan mihinkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laiton sopimus kirjoitti:

http://tampere.helluntaisrk.net/filearc/118_seur_sop_malli.rtf

Tampereen helluntaiseurakunnalla on käytössään tällainen seurustelusopimus, joka puuttuu nuorten pukeutumisvapauteen ja lisäksi tämän sopimuksen nojalla nuori alistetaan jatkuvan kyttäämisen uhriksi.

Eikö tämä sopimus nyt kaiken järjen mukaan ole vähintään laiton? Rikkoohan tuo sopimus heti esimerkiksi perustuslain yhdenvertaisuuspykäliä, monia lastensuojelulain kohtia ja myös itsemääräämisoikeutta, joka sekin on laissa.

Käsittämätöntä, että Tampereen helluntaiseurakunta voi tehdä jotakin näin laitonta ja törkeää. Sopimus on ollut käytössä vuodesta 2008 asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu