Venäjä otti Krimin ja asia unohtuu nopeasti

Niin siinä vaan käy että Venäjä otti Krimin ja asia unohtuu nopeasti.
Jonkin aikaa metelöidään ja nokitellaan puolin ja toisin. Mutta länsi tyytynee tähän.
Kyse on öljy - ja kaasuvirtojen kulusta Eurooppaan ja lähi- Muu on propagandaa.
4202801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 420

Vanhimmat

Pakotteita laitetaan ja salakauppa kukoistaa.
Pakotepolitiikka ei toimi 2010-luvulla.

Äänestä
  • Eniten pakoitteista kärsii EU itse. Saksan talouskasvu katkeaa kuin kananlento ja kriisimaat sukeltavat entistä syvemmällä. Hyvässä lykyssä koko EU lähtee kuoleman kierteeseen.

    No tuo kaikki on vain pelkkää sumu verhoa Neo-Konservatiivisessa amerikkalainen vuosisata suunnitelmassa. Samalla kun sidotaan Eurooppaa ja Venäjää Ukrainaan niin Usrael tekee ratkaisevan liikkeen Syyriassa.

    Kyllä on taas goy-länkkäreitä uunottettu koko 70 miljardin edestä.

    Äänestä

  • sivunäytös kirjoitti:

    Eniten pakoitteista kärsii EU itse. Saksan talouskasvu katkeaa kuin kananlento ja kriisimaat sukeltavat entistä syvemmällä. Hyvässä lykyssä koko EU lähtee kuoleman kierteeseen.

    mihinkös Iranin ydiasekioskit unohtuivat tällä kertaa. Verkkomedian mukaan Syyriaan ja Irakiin pitäisi olla jo hyökätty...:P

    Äänestä

  • ahma petti kirjoitti:

    mihinkös Iranin ydiasekioskit unohtuivat tällä kertaa. Verkkomedian mukaan Syyriaan ja Irakiin pitäisi olla jo hyökätty...:P

    No koska suunnitelma on pysähtynyt Syyrian, jota EI VIELÄ ole saatu hallintaan ja jota ei myöskään saada ellei Venäjää saada harhautettua tällä konfliktilla. Onko niin että suomalainen nato-kiimakko on ainoa joka asiasta ei puhu eikä sitä ymmärrä ?

    http://www.youtube.com/watch?v=6_tt7uLmq3s

    Äänestä

  • kaapattu USA kirjoitti:

    venäjä on itse siihe sekaantunut vallanhimossaan - harhautus on taas sitä vainoharhaisten salaliittoteoriaa, jonka epärealistisuus on selvää kun vähänkin ajattelee jalat maassa!

    Äänestä

  • minununu kirjoitti:

    venäjä on itse siihe sekaantunut vallanhimossaan - harhautus on taas sitä vainoharhaisten salaliittoteoriaa, jonka epärealistisuus on selvää kun vähänkin ajattelee jalat maassa!

    Juuri noin kroonisen ryssän pelkääjän kuuluukin uskoa. Tiedätkö mikä on NGO ja kuka on Larry Diamond ? Mediosta näkemäsi Ukraunan kampanjat ovat tämän miehen käsialaa ja sinä uunot olet kuvitellut seuravasi uutisia vaikka oletkin katsellut taitavasti koreografiotua propagandaa... Ai niin mihin unohtui Joseph Kony ja kampanja häntä vastaan ? Sekin oli Larry Diamondin käsialaa ja projekti haudattiin kun ei saatukkaan tarpeeksi uskottavuutta iskeä Ugandaan.

    Äänestä

  • Täysin uunottu olet kirjoitti:

    -sitten on Putinkin uunotettu asialle jos noin - vsin sinä tiedät kuinka tahtipuikkoa heilutetaan ja missä! :P
    Onpa se metkaa kun kaikki tiedonvälitys on propagandaa ja vain harvat tietävtä tosisasiat..millä me voimme yleensäkään uskoa toimittajiin.??_:P

    Eihän Putinin ollut pakko sekaantua Ukrainan pyrkimyksiin siirtyä länsimaiseen talousdemokratiaan.!!

    Putin tosiaan vaan huvikseen sulkee opposition suita ja kanavia ,se on sen huumoria ja satiiria - ei sitä saa arvostella kaikki on lännen syytä ja juonittelua!

    Äänestä

  • ahma petti kirjoitti:

    mihinkös Iranin ydiasekioskit unohtuivat tällä kertaa. Verkkomedian mukaan Syyriaan ja Irakiin pitäisi olla jo hyökätty...:P

    Suomikin on entinen Venäjän Keisarikunnan osa, joten siinä mielessä ei ole kovin kaukaa haettu tuo ajatus takaisin suureen isäntävaltakuntaan liittämisestä.

    Äänestä

  • minunu kirjoitti:

    Voi kuinka naivia ajatella että pekästään tuosta on kysymys. Tähtäimessä on kokoajan ollut Krim ja ehkä myös ne kadonneet 70 miljardia josta Janukovitchia syytetään täysin ilman todisteita. Kyseessä on Geo-poliittikka eikä mikään muu. Jo edellisessä "väri-vallankumouksessa" hyökättin Krim itsemääräämisoikeutta vastaan ja niin oltaisiin tehty nytkin, jos olisivat kerenneet, Venäjä vain ehti ensin väliin. USAhan halusi äänestystä Krimistä niin että KOKO UKRAINA olisi äänestänyt, mutta KRIM ON JA AINA OLLUTKIN ITSEHALLINTOALUE asia ei siis Kiovalaisille äärinationalisteille kuule. Krimillä ON OMA PERUSTUSLAKI ja Krim ON AINA OLLUT ITSEHALLINTOALUE KUN SE ON OLLUT TEKNISESTI OSA UKRAINAA. Historiallisesti Krim EI OLE KOSKAAN OLLUT OSA UKRAINAA.

    Äänestä

  • Ryssät on ryssiä eikä nesiitä muutu oli sitten Putin taikka jokin muu?????????

    Äänestä

  • timanttituhka kirjoitti:

    Putin tosiaan vaan huvikseen sulkee opposition suita ja kanavia ,se on sen huumoria ja satiiria - ei sitä saa arvostella kaikki on lännen syytä ja juonittelua!

    Kortit on katsottu ja lanka palaa vain uunoimmat suomalaiset vielä sokeasti uskovat kaiken mitä korvaan söpötetään.

    http://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw

    Äänestä

  • minunu kirjoitti:

    -sitten on Putinkin uunotettu asialle jos noin - vsin sinä tiedät kuinka tahtipuikkoa heilutetaan ja missä! :P
    Onpa se metkaa kun kaikki tiedonvälitys on propagandaa ja vain harvat tietävtä tosisasiat..millä me voimme yleensäkään uskoa toimittajiin.??_:P

    Eihän Putinin ollut pakko sekaantua Ukrainan pyrkimyksiin siirtyä länsimaiseen talousdemokratiaan.!!

    minunu, olet näköjään ollut usa:ssa aivopesussa ja hyvin on lähtenytkin kaikki aivosolusi kun et pysty itse ajattelemaan vaan uskot mitä sinun on käskettykin uskoa. Aivoistasi on lähtenyt usan terroriteot et muista esim Irakia etkä Kuubaa etkä Libyaa etkä lukuisia amrikan terrorisoimia valtoita.

    Äänestä

  • pentti111 kirjoitti:

    Ryssät on ryssiä eikä nesiitä muutu oli sitten Putin taikka jokin muu?????????

    Ryssät on ryssiä vaikka voissa paistais.
    Se on vanhan kansan aito ja todellinen viisaus ja sitä pitää aina varoa.
    Se on niin häikäilemätön eikä ota mitenkään huomioon muun maailman reaktiot.

    Itse olen sitä mieltä että pannaan vaikka raja kiinni Venäjään päin ja vaikka siitä kauppa kärsisi niin parempi niin kuin että suomettuisimme taas ja olisimme mielin kielin vain sen takia että turistit elättäisivät itäsuomea.
    Mieluummin maksan vähän enemmän veroja kuin että pitäisi ryssien ruplia kumarrella.
    Suomi Natoon kiirellä niin saavat nähdä mitä ovat saaneet aikaan.

    Äänestä

  • Sergei Tokarev kirjoitti:

    Suomikin on entinen Venäjän Keisarikunnan osa, joten siinä mielessä ei ole kovin kaukaa haettu tuo ajatus takaisin suureen isäntävaltakuntaan liittämisestä.

    No, äläpä nyt sirjooza pullistele! Suomi on ollut pakotettuna joo, Venäjän autonominen osa. Kansallisesti Suomi ja suomalaisilla ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa. Venäjä on Suomen itsenäisyyden tunnustanut 31.12.1917, ja Suomi on sen kolmessa sodassa ryssää vastaan lunastanut. Asiahan voidaan tarvittaessa kokeilla uudemman kerran!! Viimeksi menetitte miljoona miestä!!!

    Äänestä

  • res. ylikers 1/97 kirjoitti:

    Lisäksi Kiina tulee lähitulevaisuudessa viemään Venäjältä koko Kauko-Idän ja Siperian luonnonvaroineen, jonka jälkeen Venäjä on pelkkä haiseva tunkio ja toisenluokan suurvalta jolla ei ole varaa pitää minkäänlaista terveydenhuoltoa, ei ruokaa ja armeijasta puhumattakaan.. Idän uhka väistyy hyvällä ja luonnollisella tavalla!

    Äänestä

  • sivunäytös kirjoitti:

    Eniten pakoitteista kärsii EU itse. Saksan talouskasvu katkeaa kuin kananlento ja kriisimaat sukeltavat entistä syvemmällä. Hyvässä lykyssä koko EU lähtee kuoleman kierteeseen.

    No tuo kaikki on vain pelkkää sumu verhoa Neo-Konservatiivisessa amerikkalainen vuosisata suunnitelmassa. Samalla kun sidotaan Eurooppaa ja Venäjää Ukrainaan niin Usrael tekee ratkaisevan liikkeen Syyriassa.

    Kyllä on taas goy-länkkäreitä uunottettu koko 70 miljardin edestä.

    Juu oon kyl pitkälti samaa mieltä, että talouspakotteet tulee ennemminkin kohdistumaan niitä asettaneita maita vastaan.

    Ja noilla voi olla kauempikantoisiakin vaikutuksia, koska Venäjän pääasialliset vientituotteet on helposti myytävät öljy ja kaasu, ja jos pakotteet jatkuvat pitkään, Venäjä vetää putket Kiinaan, jonka epäilen liittyvän mihinkään kauppasaartoihin, ja jossa on ikuinen energiapula nousevana teollisuusmaana.

    Ja tämän jäljeen EUn saattaa olla sitten vaikea enää saada Venäjältä energiaa ostettua edes rukoilemalla!
    Joten: Parasta alkaa saksalaistenkin jo valmiiksi byggaamaan niitä uusia ydinvoimaloitaan ihan suosiolla?

    Äänestä

  • minunu kirjoitti:

    -sitten on Putinkin uunotettu asialle jos noin - vsin sinä tiedät kuinka tahtipuikkoa heilutetaan ja missä! :P
    Onpa se metkaa kun kaikki tiedonvälitys on propagandaa ja vain harvat tietävtä tosisasiat..millä me voimme yleensäkään uskoa toimittajiin.??_:P

    Eihän Putinin ollut pakko sekaantua Ukrainan pyrkimyksiin siirtyä länsimaiseen talousdemokratiaan.!!

    No mikä estää Ukrainan siirtyä "läntiseen talousdemokratiaan" (demokratiaan?!? *buahaha!* salli mun NAURAA! No milloinkas EUssa pidetään ensimmäinen kansanäänestys jonkun direktiivin läpimenosta?!? Siihen mennessä se ei ole talousdemokratiaa nähnytkään!) ... Mikä?

    Se, ettei Krim tuohon halunnutkaan liittyä, ei pitäisi olla kenellekään mikään ongelma? Ja sama olisi pitänyt tehdä Suomessakin, kun EU äänestys meni niin liki. Olis sit jaettu maa kahtia, vaikka keskeltä pitkittäin halki, ja toiselle puolelle EUn haluavat, ja toiselle ne ketkä EI halua!? Ja lyödäänkö veto kummalla puolella menis paremmin? ;) Vrt. Norjan talous (Ei EU) ja Ruotsin talous (Ei EMU)!

    Äänestä

  • res. ylikers. 1/97 kirjoitti:

    Lisäksi Kiina tulee lähitulevaisuudessa viemään Venäjältä koko Kauko-Idän ja Siperian luonnonvaroineen, jonka jälkeen Venäjä on pelkkä haiseva tunkio ja toisenluokan suurvalta jolla ei ole varaa pitää minkäänlaista terveydenhuoltoa, ei ruokaa ja armeijasta puhumattakaan.. Idän uhka väistyy hyvällä ja luonnollisella tavalla!

    Muuten kaikki 95 jälkeiset palveluserät ovat olleet täyttä ämmäporukkaa. Itse jos tuohon sakkiin kuuluisin en edes kehtaisi esiintyä täällä "maailman politiikan asiantuntijana"

    Äänestä

  • res. ylikers 1/97 kirjoitti:

    No, äläpä nyt sirjooza pullistele! Suomi on ollut pakotettuna joo, Venäjän autonominen osa. Kansallisesti Suomi ja suomalaisilla ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa. Venäjä on Suomen itsenäisyyden tunnustanut 31.12.1917, ja Suomi on sen kolmessa sodassa ryssää vastaan lunastanut. Asiahan voidaan tarvittaessa kokeilla uudemman kerran!! Viimeksi menetitte miljoona miestä!!!

    Kolmessa!?!
    Kerro mullekin?

    Äänestä

  • Res. luutnantti 2/91 kirjoitti:

    Muuten kaikki 95 jälkeiset palveluserät ovat olleet täyttä ämmäporukkaa. Itse jos tuohon sakkiin kuuluisin en edes kehtaisi esiintyä täällä "maailman politiikan asiantuntijana"

    Res. Kenraali 3/8(jotain?)

    Lepo vaan!
    Ja luutnantti käy nyt keittämässä mulle kahvit, ja ylikersantti hakee sotkusta parit munkit. Tämä oli käsky!
    Jatkakaa.

    Äänestä

  • pentti111 kirjoitti:

    Ryssät on ryssiä eikä nesiitä muutu oli sitten Putin taikka jokin muu?????????

    No kerroppas sitten, että mikä ryssä on, kun olet asiantuntija?
    Kun minen oikein heitä tunne. :)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No mikä estää Ukrainan siirtyä "läntiseen talousdemokratiaan" (demokratiaan?!? *buahaha!* salli mun NAURAA! No milloinkas EUssa pidetään ensimmäinen kansanäänestys jonkun direktiivin läpimenosta?!? Siihen mennessä se ei ole talousdemokratiaa nähnytkään!) ... Mikä?

    Se, ettei Krim tuohon halunnutkaan liittyä, ei pitäisi olla kenellekään mikään ongelma? Ja sama olisi pitänyt tehdä Suomessakin, kun EU äänestys meni niin liki. Olis sit jaettu maa kahtia, vaikka keskeltä pitkittäin halki, ja toiselle puolelle EUn haluavat, ja toiselle ne ketkä EI halua!? Ja lyödäänkö veto kummalla puolella menis paremmin? ;) Vrt. Norjan talous (Ei EU) ja Ruotsin talous (Ei EMU)!

    Kyllä te russofiilit mahdutte hyvin venäjälle ja sitten vaan rajat kiinni, että ette pääse takaisin.

    Äänestä

  • sinununu kirjoitti:

    minunu, olet näköjään ollut usa:ssa aivopesussa ja hyvin on lähtenytkin kaikki aivosolusi kun et pysty itse ajattelemaan vaan uskot mitä sinun on käskettykin uskoa. Aivoistasi on lähtenyt usan terroriteot et muista esim Irakia etkä Kuubaa etkä Libyaa etkä lukuisia amrikan terrorisoimia valtoita.

    Nyt puhutaan Venäjän toimista kyllä on kritisoitu jenkkienkin toimia, älä siitä huoli. Mutta NYT Venäjä tekee todella väärin. Äänestyksessä oli kaksi vaihtoehtoa liitytäänkö nyt vai hieman myöhemmin. Ja alue oli jo venälälissotilaiden valtaama. Joo kuulostaapa hyvältä.. ei tosiaan. Mutta voi voi tuota pahaa USAta että kehtaakin.. sitähän monet täällä hokee.

    Äänestä

  • höpöhöpö. kirjoitti:

    Kyllä te russofiilit mahdutte hyvin venäjälle ja sitten vaan rajat kiinni, että ette pääse takaisin.

    *TÖÖT!*
    väärä veikkaus! :)
    Olen kylläkin ihan ERITTÄIN isänmaallinen Fennofiili!
    Ja mun puolesta oon kyl samaa mieltä, että russofiilt vaikka saiskin roudata venäjälle! Ja USAfiilit jenkkilään! Ja kaikki muutkin epäisänmaafiilit minne *ittuun sitten ikinä halajavatkaan, ja jättää tää Suomi meille jotka tästä ihan oikeasti välitetäänkin!

    Äänestä

  • sivunäytös kirjoitti:

    Eniten pakoitteista kärsii EU itse. Saksan talouskasvu katkeaa kuin kananlento ja kriisimaat sukeltavat entistä syvemmällä. Hyvässä lykyssä koko EU lähtee kuoleman kierteeseen.

    No tuo kaikki on vain pelkkää sumu verhoa Neo-Konservatiivisessa amerikkalainen vuosisata suunnitelmassa. Samalla kun sidotaan Eurooppaa ja Venäjää Ukrainaan niin Usrael tekee ratkaisevan liikkeen Syyriassa.

    Kyllä on taas goy-länkkäreitä uunottettu koko 70 miljardin edestä.

    Saksan on aivan turhaa kaivaa verta nenästään. Venäjän tarvitsee vain nostaa maakaasun hintaa reippaasti, niin Saksa ja koko EU on polvillaan.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Res. Kenraali 3/8(jotain?)

    Lepo vaan!
    Ja luutnantti käy nyt keittämässä mulle kahvit, ja ylikersantti hakee sotkusta parit munkit. Tämä oli käsky!
    Jatkakaa.

    Jos suuri Venäjä tarvitsee Suomea johonkin, se vain tulee ja ottaa Suomen itselleen kyselemättä mitään. Suomea ei riennä auttamaan siinä tilanteessa sen enempää EU kuin Natokaan. Suomi on silloin aivan yksin äiti-Venäjän sylissä.
    Totuus on sekin että Suomen nykyinen heikko pullamössöarmeija ei kykenisi puolustamaan maataan kahta päivää kauempaa itämiehittäjiä vastaan.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    *TÖÖT!*
    väärä veikkaus! :)
    Olen kylläkin ihan ERITTÄIN isänmaallinen Fennofiili!
    Ja mun puolesta oon kyl samaa mieltä, että russofiilt vaikka saiskin roudata venäjälle! Ja USAfiilit jenkkilään! Ja kaikki muutkin epäisänmaafiilit minne *ittuun sitten ikinä halajavatkaan, ja jättää tää Suomi meille jotka tästä ihan oikeasti välitetäänkin!

    Juuri noin russofiilin kuuluukin sanoa, valehtelette aina.

    Äänestä

  • Pakotteet toimivat, jos ne laitetaan toimimaan. Sotia ei ole ratkaistu todellakaan ennenkään kieltämällä muutaman henkilön matkustamista.

    1) Venäjä pitäisi laittaa totaaliseen kauppasaartoon

    2) Molemmin puolinen täydellinen matkustuskielto. Venäjän passia ei kelpuutettaisi ainakaan EU:hun ja USA:han kuin vain ja ainoastaan kotiinpaluumatkalle.

    Yksikään maa maailmassa ei voi menestyä jos EU ja USA laittaa kaikki ovet kiinni. Johan alkaisi tepsimään!

    Äänestä

  • Ryssä on ryssä kirjoitti:

    Ryssät on ryssiä vaikka voissa paistais.
    Se on vanhan kansan aito ja todellinen viisaus ja sitä pitää aina varoa.
    Se on niin häikäilemätön eikä ota mitenkään huomioon muun maailman reaktiot.

    Itse olen sitä mieltä että pannaan vaikka raja kiinni Venäjään päin ja vaikka siitä kauppa kärsisi niin parempi niin kuin että suomettuisimme taas ja olisimme mielin kielin vain sen takia että turistit elättäisivät itäsuomea.
    Mieluummin maksan vähän enemmän veroja kuin että pitäisi ryssien ruplia kumarrella.
    Suomi Natoon kiirellä niin saavat nähdä mitä ovat saaneet aikaan.

    Seuraavaksi Putin järjestää "kansanäänestyksen" Ahvenanmaalle ja halun liittyä Venäjään. Sen jälkeen vuorossa on Öölanti ja Gotlanti. Sietää ruotsalaistenkin olla varpaillaan ja kiireen vilkkaan liittyä Natoon. Sillä Itämeren herruus on taattu ja kaasuputkien valvonta.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No mikä estää Ukrainan siirtyä "läntiseen talousdemokratiaan" (demokratiaan?!? *buahaha!* salli mun NAURAA! No milloinkas EUssa pidetään ensimmäinen kansanäänestys jonkun direktiivin läpimenosta?!? Siihen mennessä se ei ole talousdemokratiaa nähnytkään!) ... Mikä?

    Se, ettei Krim tuohon halunnutkaan liittyä, ei pitäisi olla kenellekään mikään ongelma? Ja sama olisi pitänyt tehdä Suomessakin, kun EU äänestys meni niin liki. Olis sit jaettu maa kahtia, vaikka keskeltä pitkittäin halki, ja toiselle puolelle EUn haluavat, ja toiselle ne ketkä EI halua!? Ja lyödäänkö veto kummalla puolella menis paremmin? ;) Vrt. Norjan talous (Ei EU) ja Ruotsin talous (Ei EMU)!

    Niin tai milloin Suomi pitää kansanäänestyksen EU:hun liittymisestä?

    Äänestä

  • res. ylikers 1/97 kirjoitti:

    No, äläpä nyt sirjooza pullistele! Suomi on ollut pakotettuna joo, Venäjän autonominen osa. Kansallisesti Suomi ja suomalaisilla ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa. Venäjä on Suomen itsenäisyyden tunnustanut 31.12.1917, ja Suomi on sen kolmessa sodassa ryssää vastaan lunastanut. Asiahan voidaan tarvittaessa kokeilla uudemman kerran!! Viimeksi menetitte miljoona miestä!!!

    Teeppäs reservin ylikessu niin kuin Mannerheimi aikanaan. Mene hevosella Turkkiin sotimaan, mutta älä tuu takaisin Suur Suomea rakentamaan. Me mahdumme tähän maahan ja saamme varmasti olla rauhassa jos pysymme nahoissamme.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Juu oon kyl pitkälti samaa mieltä, että talouspakotteet tulee ennemminkin kohdistumaan niitä asettaneita maita vastaan.

    Ja noilla voi olla kauempikantoisiakin vaikutuksia, koska Venäjän pääasialliset vientituotteet on helposti myytävät öljy ja kaasu, ja jos pakotteet jatkuvat pitkään, Venäjä vetää putket Kiinaan, jonka epäilen liittyvän mihinkään kauppasaartoihin, ja jossa on ikuinen energiapula nousevana teollisuusmaana.

    Ja tämän jäljeen EUn saattaa olla sitten vaikea enää saada Venäjältä energiaa ostettua edes rukoilemalla!
    Joten: Parasta alkaa saksalaistenkin jo valmiiksi byggaamaan niitä uusia ydinvoimaloitaan ihan suosiolla?

    Talous pakoitteet auttavat joitakin, jotkut häviävät. Vuosia taaksepäin Viron öljykauppa kangerteli entisen Neuvostoliiton kanssa, öljyhanat suljettiin. Suomi rikkaana Viron sukulaiskansana osti naapurista öljyä ja lahjoitti Virolle. Olihan se hyvä homma yrittää heikentää talous pakotteen voimaa. Valitettavasti tämän jälkeen raakaöljyn tuonti Neuvostoliitosta väheni ratkaisevasti. Meille vaan öljynosto naapurista oli halpaa verrattuna muualta tuotuun. Maksoimmehan öljyn teollisuustuotteilla joista työkustannukset jäivät maahamme.

    Äänestä

  • Palaa .Eivät hyttyyt ja masuunitkaan pakotteita tunne.

    Äänestä

  • ahma petti kirjoitti:

    mihinkös Iranin ydiasekioskit unohtuivat tällä kertaa. Verkkomedian mukaan Syyriaan ja Irakiin pitäisi olla jo hyökätty...:P

    Kyllä se jytky tulee, hyvä veli, malta odottaa! Sitten sion sian vit...n!

    Usa-money ei osta kaikkia. Hyökkäys Suomeen odotettavissa, rikkaitakin kuolee kunnes siirtyvät ryssien puudeleiksi, ku polakit leireillä.

    Äänestä

  • venäjä ottaa minkä haluaa.kaikki maat jotka on ollut venäjän alaisina,jos siitä tuntuu että suomi kuuluu venäjään se marssii tänne koska haluaa.tunti vain ja se on jo 60km maamme sisäpuolella.siinä ei suomipoika ehdi edes pukeutua.meillä on varauduttu siihen että sergei humanovits tulee.varautukaa niinkuin amerikoissa maailmanlopun odottajat.ruokaa juomaa puolustusvälineitä ym.johan sergei humanovits rakentaa utta varuskuntaa kaijaanin kohdalle rajan taa.kesälahdelle näkyy naapurin varuskunnan valot taivas loistaa pimeällä.kohta ollaan taas siinäpisteessä kuin 1800 luvulla ja vielä 1916.itselläni koppalakki noilta ajoilta 1913 mustalippanen punainen rantu.jos sergei humanovits hyökkää laitan koppalakin päähän ja huudan stoi rukiver

    Äänestä

  • Kunnon pakotteet kirjoitti:

    Pakotteet toimivat, jos ne laitetaan toimimaan. Sotia ei ole ratkaistu todellakaan ennenkään kieltämällä muutaman henkilön matkustamista.

    1) Venäjä pitäisi laittaa totaaliseen kauppasaartoon

    2) Molemmin puolinen täydellinen matkustuskielto. Venäjän passia ei kelpuutettaisi ainakaan EU:hun ja USA:han kuin vain ja ainoastaan kotiinpaluumatkalle.

    Yksikään maa maailmassa ei voi menestyä jos EU ja USA laittaa kaikki ovet kiinni. Johan alkaisi tepsimään!

    ei hyvä sisko ei pakotteita.johan siinä naapurinkaupankäynti menee aivan metsään.eikun pakotteet pois ja myymään voita ja juustoa naapurille.jokainen kynnelle kykenevä kauppaa tekemään.itsekkin teen kauppaa naapurin kanssa,nyt on rublilla ja euroilla ostettu kivitalo ja vielä velaton.

    Äänestä

  • helppo kaava kirjoitti:

    Seuraavaksi Putin järjestää "kansanäänestyksen" Ahvenanmaalle ja halun liittyä Venäjään. Sen jälkeen vuorossa on Öölanti ja Gotlanti. Sietää ruotsalaistenkin olla varpaillaan ja kiireen vilkkaan liittyä Natoon. Sillä Itämeren herruus on taattu ja kaasuputkien valvonta.

    kyllä menin sanattomaksi.kannattaa varautua pitkään piiritykseen.varatkaa vettä ruokaa,puolustautumis konstein.paras paikka on linnottautua talon pommisuojaan.aina se naapuri on meillä käynyt.1800 luvulla ja sitä ennen.viimeiksi oli 1916,ja yritti tulla 1939-1945.mutta saatiin onneksi sovittua että annamme puoli suomea ja tavaratoimitukset päälle.jos se naapuri on tullakseen se tulee.varautukaa että se saattaa tulla.oltiinhan mekin venäjän vallan alla niinkuin ukraina ym valtiot.

    Äänestä

  • pentti111 kirjoitti:

    Ryssät on ryssiä eikä nesiitä muutu oli sitten Putin taikka jokin muu?????????

    viktor klimenko sanoi aikoinaan.että ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.mala daaja tuol on puska siellä halasoo

    Äänestä

  • 9+12 kirjoitti:

    Saksan on aivan turhaa kaivaa verta nenästään. Venäjän tarvitsee vain nostaa maakaasun hintaa reippaasti, niin Saksa ja koko EU on polvillaan.

    nyt meni pullat ja paloi.johan minäkin heräsin.eikun hanat kiinni niin siinä saksa vapisee siis kylmyydessä.siinä on sitä pakotetta kerrakseen.entäpä suomi kaasu hana,samoin tulee holotna eli kylmä pohjolaan.entäpä naapurinpakotteet,kun kääntää vähän piippua tännepäin ja ajaa 6 tietä helsinkiin senaatintorille,on silloin pakotteita kylliksi.muutama kymmenen tuhatta pippolakkia kyydissä ja torille nakkikioskijonoon.suattaapi olla pakotteita jopa liikaa.

    Äänestä

  • Sergei Tokarev kirjoitti:

    Jos suuri Venäjä tarvitsee Suomea johonkin, se vain tulee ja ottaa Suomen itselleen kyselemättä mitään. Suomea ei riennä auttamaan siinä tilanteessa sen enempää EU kuin Natokaan. Suomi on silloin aivan yksin äiti-Venäjän sylissä.
    Totuus on sekin että Suomen nykyinen heikko pullamössöarmeija ei kykenisi puolustamaan maataan kahta päivää kauempaa itämiehittäjiä vastaan.

    kyllä meni hermoo.voihan tuon kokeilla.pojat 25 asteen pakkaseen ja katsotaan montako jermua on jäljellä,viikon päästä vai onko kaikki lähteneet kotia.epäilen että kaikki on karanneet tuosta testistä kotiin.uskallan lyödä veto 100 ruplasta että,ei siellä 25 asteen pakkasessa suomipoikia näy enää viikonpäästä.eri asia on vanhat jermut ne voi olla siellä jäljellä

    Äänestä

  • Res. luutnantti 2/91 kirjoitti:

    Muuten kaikki 95 jälkeiset palveluserät ovat olleet täyttä ämmäporukkaa. Itse jos tuohon sakkiin kuuluisin en edes kehtaisi esiintyä täällä "maailman politiikan asiantuntijana"

    1973-1974 tehtiin sotilaita lappeen rannassa,entisessä venäjän armeija kasarmeissa.nyt jos laitettas vastaava armeija.ja poijat mehtää 30 asteen pakkaseen luulen että jo parin päivän päästä kaikki olis luikkinu kotia mamman tykö,miul on kylymä ja näläkä sormia paleltaa ja heit tuloo housuu.äeppä miuva pelottaa jo sotapolliisit tulloo hakemaa,takasi mehtää

    Äänestä

  • maailmanlop odottaja kirjoitti:

    venäjä ottaa minkä haluaa.kaikki maat jotka on ollut venäjän alaisina,jos siitä tuntuu että suomi kuuluu venäjään se marssii tänne koska haluaa.tunti vain ja se on jo 60km maamme sisäpuolella.siinä ei suomipoika ehdi edes pukeutua.meillä on varauduttu siihen että sergei humanovits tulee.varautukaa niinkuin amerikoissa maailmanlopun odottajat.ruokaa juomaa puolustusvälineitä ym.johan sergei humanovits rakentaa utta varuskuntaa kaijaanin kohdalle rajan taa.kesälahdelle näkyy naapurin varuskunnan valot taivas loistaa pimeällä.kohta ollaan taas siinäpisteessä kuin 1800 luvulla ja vielä 1916.itselläni koppalakki noilta ajoilta 1913 mustalippanen punainen rantu.jos sergei humanovits hyökkää laitan koppalakin päähän ja huudan stoi rukiver

    Näin siinä käy. Johan ne on ostelleet itä-ja Pohjois-Suomesta maita ja mantuja ym kiinteää omaisuutta.Sit ei tarvi kun sanoa että vähemmistöä sorretaan,täytyy rientää avuksi.Suomen ei auta kun hyväksyä sillä ei tän maan pyssytorrakoilla puolusteta tätä maata. Melkein naapureina omistavat komeita taloja ja käyvät komeilla autoilla. Lauta-antenni on katolla. No sit ei tarvi syytää rahaa EU:n pohjattomaan kassaan.Maailamn historia toistaa itseään ja pieni ihminen saa tyytyä kohtaloonsa

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Res. Kenraali 3/8(jotain?)

    Lepo vaan!
    Ja luutnantti käy nyt keittämässä mulle kahvit, ja ylikersantti hakee sotkusta parit munkit. Tämä oli käsky!
    Jatkakaa.

    miekö en rupia sulle kahvia keittää.enkä sotkusta munkkeja hae.mul on parempoo tekömistä.rassoonpa mosin nakantin jengat seleviks jos sitä joutuu sohloomaa nuapuria silimmii vällii.johan se laaluki sano että silimii vällii nuapuria silimii vällii nuapuria,eihän tunu missäää.kääppähän res kenr munkit ja hillot ihan ite sieltä sotkusta.meijän kylä sotku on lopetettu ja vuoakrattu jo kierrätyskeskuksele

    Äänestä

  • Täysin uunottu olet kirjoitti:

    Juuri noin kroonisen ryssän pelkääjän kuuluukin uskoa. Tiedätkö mikä on NGO ja kuka on Larry Diamond ? Mediosta näkemäsi Ukraunan kampanjat ovat tämän miehen käsialaa ja sinä uunot olet kuvitellut seuravasi uutisia vaikka oletkin katsellut taitavasti koreografiotua propagandaa... Ai niin mihin unohtui Joseph Kony ja kampanja häntä vastaan ? Sekin oli Larry Diamondin käsialaa ja projekti haudattiin kun ei saatukkaan tarpeeksi uskottavuutta iskeä Ugandaan.

    eipä suomipoikkaa pelota,kun maatuskan kanssa painii ja pienokais pistoolila huarukoehin pistelee.kyllä siinä eurot lähtee suomipojalta ja pussit tyhjenee.dasmi daanja

    Äänestä

  • Myrskyisiä pilviä kirjoitti:

    Kortit on katsottu ja lanka palaa vain uunoimmat suomalaiset vielä sokeasti uskovat kaiken mitä korvaan söpötetään.

    http://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw

    Hyvä video, koko soppa sai aivan uudenlaisen näkökulman.

    Äänestä

  • groosa halasoo kirjoitti:

    eipä suomipoikkaa pelota,kun maatuskan kanssa painii ja pienokais pistoolila huarukoehin pistelee.kyllä siinä eurot lähtee suomipojalta ja pussit tyhjenee.dasmi daanja

    Ryssäakat ovat niin hel-vetin rumia, eivät kelpaisi ikinä edes ulkonäöltään.

    Äänestä

  • Myrskyisiä pilviä kirjoitti:

    Kortit on katsottu ja lanka palaa vain uunoimmat suomalaiset vielä sokeasti uskovat kaiken mitä korvaan söpötetään.

    http://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw

    Jotkut idiootit uskoo jopa, että USA räjäytti itse VTC-rakennukset, mutta ryssät ei tee koskaan mitään laitonta ))

    USA ei ole mennyt mihinkään maahan valloittaakseen, vain vapauttamaan diktatuurista, ryssät sen sijaan yrittää valloittaa koko ajan uusia alueita ja demokratiaa ei ole edes omassa maassaan.

    Äänestä

  • nyt kannattaa varautua tulevaisuuteen.bensa loppuu.kannattaa hankkia vanha besaauto kaasuttimella,kun bensa loppuu muutetaan se kulkemaan häkä.pilkkeitä pönttöön ja vähän tulta tulee kaasua eli häkää ja sitten ajaelemaan.samoin kannattaa ostaa vanha diesel traktori ja diseliä pönttölöihin varastoon se ei vanhene ja pääsee ajelemaan kun polttoaineita ei enää saa.samoin kun dieseli loppuu kasvatetaan rypsiä pellossa ja tehdään rypsiöljyä jolla voi ajella vanhemmilla traktoreilla joissa on rivipumppu.varautukaa nyt ei enää sitten kun on kakkerot housuissa.

    Äänestä

  • raattentie kirjoitti:

    kyllä menin sanattomaksi.kannattaa varautua pitkään piiritykseen.varatkaa vettä ruokaa,puolustautumis konstein.paras paikka on linnottautua talon pommisuojaan.aina se naapuri on meillä käynyt.1800 luvulla ja sitä ennen.viimeiksi oli 1916,ja yritti tulla 1939-1945.mutta saatiin onneksi sovittua että annamme puoli suomea ja tavaratoimitukset päälle.jos se naapuri on tullakseen se tulee.varautukaa että se saattaa tulla.oltiinhan mekin venäjän vallan alla niinkuin ukraina ym valtiot.

    Ei olla yksin enää, tulee ryssäraatoa rajalle melkoisesti jos yrittävät.

    Äänestä

  • Res. luutnantti 2/91 kirjoitti:

    Muuten kaikki 95 jälkeiset palveluserät ovat olleet täyttä ämmäporukkaa. Itse jos tuohon sakkiin kuuluisin en edes kehtaisi esiintyä täällä "maailman politiikan asiantuntijana"

    Et voi yleistää! Itse olen vielä 36-vuotiaana erittäin hyvässä kunnossa. On kovia jätkiä ihan viimeisimmissäkin saapumiserissä. Totta on kuitenkin että onhan kunto yleisellä tasolla laskenut. En ole "Maailman politiikan asiantuntija" Mutta Venäjän/Neuvostoliiton tuntija kylläkin..! Vaikka olihan nuo ylemmät kommenttini tietysti spekulatiivisia ja huumorilla lähinnä heitettyjä..! =) Älähän luti housustas hyppää...

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Kolmessa!?!
    Kerro mullekin?

    Vapaussota, talvisota ja jatkosota! Etkö lue historiaa?

    Äänestä

  • parenpaan huomiseen kirjoitti:

    Teeppäs reservin ylikessu niin kuin Mannerheimi aikanaan. Mene hevosella Turkkiin sotimaan, mutta älä tuu takaisin Suur Suomea rakentamaan. Me mahdumme tähän maahan ja saamme varmasti olla rauhassa jos pysymme nahoissamme.

    Missä sanoin rakentavani Suur-Suomea? Hanki paksummat kossupullon pohjat päähäsi parempana huomisena! =)

    Äänestä

  • apuva aapuvaa apuva kirjoitti:

    1973-1974 tehtiin sotilaita lappeen rannassa,entisessä venäjän armeija kasarmeissa.nyt jos laitettas vastaava armeija.ja poijat mehtää 30 asteen pakkaseen luulen että jo parin päivän päästä kaikki olis luikkinu kotia mamman tykö,miul on kylymä ja näläkä sormia paleltaa ja heit tuloo housuu.äeppä miuva pelottaa jo sotapolliisit tulloo hakemaa,takasi mehtää

    Ei pidä paikkaansa. Vuosiluvuilla ei merkitystä.. ja kukaan ei "luiki" minnekään kun ei ole vaihtoehtoja! Tuo on ihan perseestä tuo pullistelu et silloin ja silloin oli kovempia kuin nyt.. ei se paikkaansa pidä.. pohjimmiltaan kaikkina aikoina ollaan ihan yhtä kovia tai yhtä pehmeitä.. Aika muuttuu, kehitystä tapahtuu, joskus eri suuntiin.. sekä parempaan että huonompaan.. mutta et tosissasi voi väittää että siloin ja silloin oli kovempia kuin nyt.. tuo on ihan höpöhöpö juttuja! =)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Res. Kenraali 3/8(jotain?)

    Lepo vaan!
    Ja luutnantti käy nyt keittämässä mulle kahvit, ja ylikersantti hakee sotkusta parit munkit. Tämä oli käsky!
    Jatkakaa.

    Aika hyvä heitto! täällä porukka on turhan vakavaa.. ainahan ne munkkikahvit sillon tällön menee.

    Äänestä

  • Myrskyisiä pilviä kirjoitti:

    Kortit on katsottu ja lanka palaa vain uunoimmat suomalaiset vielä sokeasti uskovat kaiken mitä korvaan söpötetään.

    http://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw

    Kohta 5:40 videlolla kertoo kaiken oleellisen: Fuck the EU.

    Kyseisestä kommentista on paljonkin kirjoiteltu (googlella löytyy) mutta ainakaan minä en ole huomannut, että sitä olisi täällä suomessa huomioitu mitenkään. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

    Äänestä

  • Sergei Tokarev kirjoitti:

    Jos suuri Venäjä tarvitsee Suomea johonkin, se vain tulee ja ottaa Suomen itselleen kyselemättä mitään. Suomea ei riennä auttamaan siinä tilanteessa sen enempää EU kuin Natokaan. Suomi on silloin aivan yksin äiti-Venäjän sylissä.
    Totuus on sekin että Suomen nykyinen heikko pullamössöarmeija ei kykenisi puolustamaan maataan kahta päivää kauempaa itämiehittäjiä vastaan.

    Ei se Venäjä mitään eikä ketään "ota", korkeintaan minimaalisia maa-alueita kykenee valloittamaan kehitysmaa-asteella olevilta vastustajilta. Suomen armeija on euroopan suurimpia ja nykyajan mukaan varusteltu.. kalustoa ei ole hirveästi, mutta emme me enempää tarvitsekaan maasto-oloissamme.. Venäjän tankit ja hekot olisivat sinkopartioidemme armoilla täysin.. Totuus on että Venäjä kykenee aloittamaan sotatoimia.. mutta näin laajoilla toiminta-alueilla joista nyt puhumme.. Venäjä ei kykenisi viemään konfliktia minkäälaiseen ratkaisuun. (Venäjän käytettävissä oleva voima ei riitä) Tuo väitteesi että venäjä "tulee ja ottaa" ei perustu mihinkään todellisuuteen. Taidat olla asioista tietämätön haaveilija ja höpöttäjä. Tällähetkellä Venäjä on maailman suurin kehitysmaa. Kannattaisi ryssän hoitaa ensin omat alueensa edes jonkinlaiseen säädylliseen kuntoon.. ennenkuin haaveilee lisäalueiden varastamista muilta.. siinä sitä arbeetia riittääkin!

    Äänestä

  • Ryssä on ryssä kirjoitti:

    Ryssät on ryssiä vaikka voissa paistais.
    Se on vanhan kansan aito ja todellinen viisaus ja sitä pitää aina varoa.
    Se on niin häikäilemätön eikä ota mitenkään huomioon muun maailman reaktiot.

    Itse olen sitä mieltä että pannaan vaikka raja kiinni Venäjään päin ja vaikka siitä kauppa kärsisi niin parempi niin kuin että suomettuisimme taas ja olisimme mielin kielin vain sen takia että turistit elättäisivät itäsuomea.
    Mieluummin maksan vähän enemmän veroja kuin että pitäisi ryssien ruplia kumarrella.
    Suomi Natoon kiirellä niin saavat nähdä mitä ovat saaneet aikaan.

    Oikein!! Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi!! Emme me ala ryssiä kumarteleen!

    Äänestä

  • pelkäävä kirjoitti:

    Näin siinä käy. Johan ne on ostelleet itä-ja Pohjois-Suomesta maita ja mantuja ym kiinteää omaisuutta.Sit ei tarvi kun sanoa että vähemmistöä sorretaan,täytyy rientää avuksi.Suomen ei auta kun hyväksyä sillä ei tän maan pyssytorrakoilla puolusteta tätä maata. Melkein naapureina omistavat komeita taloja ja käyvät komeilla autoilla. Lauta-antenni on katolla. No sit ei tarvi syytää rahaa EU:n pohjattomaan kassaan.Maailamn historia toistaa itseään ja pieni ihminen saa tyytyä kohtaloonsa

    Pelkäävä! Kyllä voidaan puolustaa Suomea, ihan meidän omilla aseillamme. Maasto olsuhteemme ja verraten laaja aluemme ja harva tiestömme mahdollistaa ihan tasapäisen kamppailun hyökkääjän kanssa. Aluellinen puolustujärjestelmä on siitä kätevä. Ottaakseen esim Etelä-Suomen haltuunsa, vihollinen tarvii edelleen laaja-alaisia maasotatoimia. Pelkillä ilmavoimilla eikä VDV-joukoilla oteta haltuun saatikka hallintaan mitään ratkaisevaa. Maajoukot on Suomen käytettävissä olevilla voimilla täysin mahdollista pysäyttää ja lamauttaa alueen syvyydessä. Ei ole mitään järkeä alkaa sanomaan että "emme pysty puolustautumaan" kyllä pystymme. Tosin armeijan taisteluarvo tulevaisuudessa laskee ellemme saa rahoitusta pidettyä järkevällä tasolla. Jokaisen tulisi myös huolehtia fyysisestä kunnosta.

    Äänestä

  • nettipa-skaa kirjoitti:

    Jotkut idiootit uskoo jopa, että USA räjäytti itse VTC-rakennukset, mutta ryssät ei tee koskaan mitään laitonta ))

    USA ei ole mennyt mihinkään maahan valloittaakseen, vain vapauttamaan diktatuurista, ryssät sen sijaan yrittää valloittaa koko ajan uusia alueita ja demokratiaa ei ole edes omassa maassaan.

    Voi aivonussittua pikku reppanaa, kuin linnunpoika suu odottaa uuttä mössöä survottavaksi kurkusta alas. Nämä ovat ihen perus jenkkejä, jotka ovat huolissaan oman maansa tilasta ja ulkopoliitikasta sinä kehitysvammainen pikku orava kyselemättä uskot ja nielet kaiken mitä sinulle kerrotaan "virallisen median toimesta". Otappa joskus vide chat yhteyksia suoraan tavallisiin amerikkalaisiin ja käy keskustelua heidän kanssa niin loppu sinultakin tuo kouhotus kuin seinään.

    Äänestä

  • todellisuus kutsuu kirjoitti:

    USA:ssa sekopäätkin saa kertoa salkkarihorinansa, venäjällä menettää henkensä onpa totta tai tarua jos ei miellytä putinia.

    Äänestä

  • Ryssä on ryssä kirjoitti:

    Ryssät on ryssiä vaikka voissa paistais.
    Se on vanhan kansan aito ja todellinen viisaus ja sitä pitää aina varoa.
    Se on niin häikäilemätön eikä ota mitenkään huomioon muun maailman reaktiot.

    Itse olen sitä mieltä että pannaan vaikka raja kiinni Venäjään päin ja vaikka siitä kauppa kärsisi niin parempi niin kuin että suomettuisimme taas ja olisimme mielin kielin vain sen takia että turistit elättäisivät itäsuomea.
    Mieluummin maksan vähän enemmän veroja kuin että pitäisi ryssien ruplia kumarrella.
    Suomi Natoon kiirellä niin saavat nähdä mitä ovat saaneet aikaan.

    Hyvä ryssä on ryssä... olet oikeassa ei me tarvita venäläisiä mihinkään raja kiinni ja venäläiset ulos. Pärjätään sitten hieman vähemmällä mutta kyllä me pärjäämme ja voi olla että saisimme länteenpäin enemmän kauppaa.
    Kaikki venäläiset boikottiin, ei anneta venäläisille töitä ei osteta sieltä mitään niin eiköhän rupea puremaan.
    Ei täällä ele koskaan venäläisiä kaivattu.

    Äänestä

  • Kunnon pakotteet kirjoitti:

    Pakotteet toimivat, jos ne laitetaan toimimaan. Sotia ei ole ratkaistu todellakaan ennenkään kieltämällä muutaman henkilön matkustamista.

    1) Venäjä pitäisi laittaa totaaliseen kauppasaartoon

    2) Molemmin puolinen täydellinen matkustuskielto. Venäjän passia ei kelpuutettaisi ainakaan EU:hun ja USA:han kuin vain ja ainoastaan kotiinpaluumatkalle.

    Yksikään maa maailmassa ei voi menestyä jos EU ja USA laittaa kaikki ovet kiinni. Johan alkaisi tepsimään!

    kunnon pakotteet.. olet oikeassa
    Venäjä on niin surkeassa jamassa taloudellisesti että ei se kauan kestäisi.
    Kaikki pakotteet voimaan jos se vähän täällä kirpaisee niin aina on keksitty korvaavia keinoja pärjätä.
    Ja me Suomalaiset voisimme ruveta boikotoimaan venäläisiä työntekijöitä ja venäläisiä, jotka asuvat täällä, ei anneta niille töitä eikä osteta niiden yrityksistä mitään. Siinäpähän saavat muka suuret venäläiset sanoisin mielummin kapiset haisevat venäläiset.

    Äänestä

  • suomi onsuomalaisten kirjoitti:

    Hyvä ryssä on ryssä... olet oikeassa ei me tarvita venäläisiä mihinkään raja kiinni ja venäläiset ulos. Pärjätään sitten hieman vähemmällä mutta kyllä me pärjäämme ja voi olla että saisimme länteenpäin enemmän kauppaa.
    Kaikki venäläiset boikottiin, ei anneta venäläisille töitä ei osteta sieltä mitään niin eiköhän rupea puremaan.
    Ei täällä ele koskaan venäläisiä kaivattu.

    Loppuu ryssärekkojen liikenne Suomessa tai ainakin vähenee. TIR liikenne loppuu ja toivottavasti pakotteet lopettaa ainakin läpiajoliikenteen kokonaan.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/67503-moskovasta-maarays-suomen-rajalle-tulli-aivan-puskista

    Äänestä

  • dasmidaanja kirjoitti:

    viktor klimenko sanoi aikoinaan.että ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.mala daaja tuol on puska siellä halasoo

    Juu ja "jenkki on jenkki vaikka öljyssä keittäis" kertoo myös kaiken oleellisen yhdysvaltalaisista!? :)

    (eli: Käytännössä sulla pellellä ei ole hajuakaan, että mikä ryssä on, ja vahvasti epäilen, ettet tiedä yhtään mistään muustakaan asiasta yhtään mitään? :)

    Äänestä

  • venäjä kyykkyyn kirjoitti:

    kunnon pakotteet.. olet oikeassa
    Venäjä on niin surkeassa jamassa taloudellisesti että ei se kauan kestäisi.
    Kaikki pakotteet voimaan jos se vähän täällä kirpaisee niin aina on keksitty korvaavia keinoja pärjätä.
    Ja me Suomalaiset voisimme ruveta boikotoimaan venäläisiä työntekijöitä ja venäläisiä, jotka asuvat täällä, ei anneta niille töitä eikä osteta niiden yrityksistä mitään. Siinäpähän saavat muka suuret venäläiset sanoisin mielummin kapiset haisevat venäläiset.

    Kyllähän noi pakotteet pistää ennemmin Suomen (ja EUn, mutta VARSINKIN Suomen!) paljon ennemmin kyykkyyn kuin Venäjän! :/

    Mutta sitähän sä paukapää et tule koskaan ymmärtämään! :)

    Äänestä

  • eeikiitos kirjoitti:

    Ryssäakat ovat niin hel-vetin rumia, eivät kelpaisi ikinä edes ulkonäöltään.

    Äitis on ruma..

    Äänestä

  • todellisuus kutsuu kirjoitti:

    Voi aivonussittua pikku reppanaa, kuin linnunpoika suu odottaa uuttä mössöä survottavaksi kurkusta alas. Nämä ovat ihen perus jenkkejä, jotka ovat huolissaan oman maansa tilasta ja ulkopoliitikasta sinä kehitysvammainen pikku orava kyselemättä uskot ja nielet kaiken mitä sinulle kerrotaan "virallisen median toimesta". Otappa joskus vide chat yhteyksia suoraan tavallisiin amerikkalaisiin ja käy keskustelua heidän kanssa niin loppu sinultakin tuo kouhotus kuin seinään.

    Muahhaaa, vähä-älyinen tolvana!
    Olet todella yksikertainen, suorastaan säälittävä!

    Äänestä

  • Kyllä se toimii, usko pois. Kun Venäjän oligarkit ja entiset KGB-teurastajat lopulta huomaavat köyhtyväntä, herra Putin joutuu itse mutustelemaan sitä poloniumia jota on niin monelle syötättänyt. Sitten valitaan uusi marionetti maan johtoon joka yrittää purkaa pakotteet.

    Kaasu- ja öljytoimituksia Venäjä ei tule katkaisemaan. Ne ovat nimittäin sen ainoa tulonlähde, ja tulojen loppuminen ajaisi maan sekasortoon hyvin nopeasti.

    Surkeinta tässä häsläyksessä on havaita kuinka helposti vietävissä homo sovieticus on (ja siinä osa suomalaisistakin). Mutta sellaiseksihan se on kehitettykin, Leninin ja Stalinin toimesta.

    Äänestä

  • eeikiitos kirjoitti:

    Ryssäakat ovat niin hel-vetin rumia, eivät kelpaisi ikinä edes ulkonäöltään.

    Elä mittään, ovat kommeita, mäne Viipuriin, siel on kauniit maatuskoit, ainakin hotel Drusbassa ja mukavii ovat, hymyilevät ja kohteliaita. Mitä työ vihattee venäläisii, ei kansassa mittää vikkaa ole, päättäjissä ja politikoissa se vika on.Hyvin olen tullut juttuun Venäläisten kans, myynyt netissä tavaraa jne. ei tingi, hyvvii ihmisii hyö on.

    Äänestä

  • nettipa-skaa kirjoitti:

    Jotkut idiootit uskoo jopa, että USA räjäytti itse VTC-rakennukset, mutta ryssät ei tee koskaan mitään laitonta ))

    USA ei ole mennyt mihinkään maahan valloittaakseen, vain vapauttamaan diktatuurista, ryssät sen sijaan yrittää valloittaa koko ajan uusia alueita ja demokratiaa ei ole edes omassa maassaan.

    Ei diktatuurissakaan ole mitään vikaa, tarkoitus saada kansa noudattamaan lakia ja järjestystä. Näkeehän sen meilläkin Suomessa, eletään kuin elopellossa, puukotetaan, tapetaan, pahoinpidellään, raiskataan jne... tämä on sitä vapaata eloa. Roskasakki ja rikolliset tuomiolle ja pois yhteiskunnasta. Katsokaa meidän nuorisoa, elävät kuin viimeistä päivää, jos opettaja koskettaa, niin jo ollaan tekemässä rikosiloitusta pahoinpitelystä. Pankaa pentunne kuriin ja käyttäytymään.
    Taitaa näillä meidän pennuilla olla jo nykyisin asianajatkin, mennään amerikan malliin. Sanon suoraan, että tämä on moukkien maa. Vanhat suomaliset sentään vielä kammoaa tätä nyky menoa kuten minäkin, mihinhän tässä vielä mennään.

    Äänestä

  • suomensuk kirjoitti:

    Olen monessa asiassa samaa mieltä ,Suomi on mennyt vapaudessaan todella
    huonoon suuntaa.Vankilassa on televisiot tietokoneet ja täysi ylöspito.Luulenpa
    että Venäjällä' ei ole näin.Suomi joutuu luultavasti lähivuoisien aikana tiukentamaan monia asiota.Suomessa tapetaan lapsia ja ammutaan koululasia.
    Tämä kaikki on alkanut EU-n aikana.Suomi vietiin median ohjaaman EU-Jäsenyyteen Robakandalla.Pahin oli Sadeoja joka pantiin valehtelemaan Suomen-maatalous tuista.
    Joka oli pikkuosa nykymenosta.Ja Suomi on nyt kaukana itsenäisyydestä ja velkainen EU-maa .Suomen moralittomuus on lisääntynyt
    Suomalaiset tulevat kerran näkemään miten meidän selkäranka nitkahtaa.
    Voi sitä parkua kun se tapahtuu ja kuka on syyllinen ja valehtelimen jatkuu.
    Se on lähempänä kun moni ymmärtää.Nimittäin selkäranka jo kiero.Rahamiehet
    veivät jo rahansa ja omaisuuden suomesta Kun sille annetiin lobalisaation nimissä lupa.Että sillä lailla edetään näissä asiossa ,Suomi nimi poistuu
    hetken kuluttua ja kartassa tupakan tekemä reikä.

    Äänestä

  • res. kers 1/97 kirjoitti:

    Ei se Venäjä mitään eikä ketään "ota", korkeintaan minimaalisia maa-alueita kykenee valloittamaan kehitysmaa-asteella olevilta vastustajilta. Suomen armeija on euroopan suurimpia ja nykyajan mukaan varusteltu.. kalustoa ei ole hirveästi, mutta emme me enempää tarvitsekaan maasto-oloissamme.. Venäjän tankit ja hekot olisivat sinkopartioidemme armoilla täysin.. Totuus on että Venäjä kykenee aloittamaan sotatoimia.. mutta näin laajoilla toiminta-alueilla joista nyt puhumme.. Venäjä ei kykenisi viemään konfliktia minkäälaiseen ratkaisuun. (Venäjän käytettävissä oleva voima ei riitä) Tuo väitteesi että venäjä "tulee ja ottaa" ei perustu mihinkään todellisuuteen. Taidat olla asioista tietämätön haaveilija ja höpöttäjä. Tällähetkellä Venäjä on maailman suurin kehitysmaa. Kannattaisi ryssän hoitaa ensin omat alueensa edes jonkinlaiseen säädylliseen kuntoon.. ennenkuin haaveilee lisäalueiden varastamista muilta.. siinä sitä arbeetia riittääkin!

    VOI hyvänen aika luulenpa että nykyiset venäjän tankit ei normaali sinkonpaukulla
    pysähdy.Täytynee olla sammutetun uranin täytteellä.Joka läpäisee paksut seinämät.Ja kun ajatellaan sitä arsenaalia joka venäjällä lentokoneita ja y-aseita.
    Kyllä täällä käy huonosti.Venäjä psystyy millä hetkellä hyvänsä aloittamaan suomen
    mihityksen ei pysähtynyt Rimilläkään ykskään vaunu.Perillä ovat kuin Markus-setän
    terveiset.Helsinki on paikka joka vaarassa ja politiikot painuvat Rysseliin Stub etu-
    nenässä ja varmaan valehtelee en ole koskaan ollut suomalainen olen Ruotsalainen.Siinä olis kunnon Trialtoni.Onneksi kokoomus on veljespuolue putinin puolueelle ja kun vain osaa valehdella ,jospa tästä selvittäisi.
    '

    Äänestä

  • voineyrittää kirjoitti:

    Ei olla yksin enää, tulee ryssäraatoa rajalle melkoisesti jos yrittävät.

    Ne on tullut jo koska suomessa 60000 venäläistä ja rajat on on auki.Ja omaisuutta
    on paljon kiinteistöjä .Putin valvoo niiden turvallisuutta ja saneele ehdot perheterapialle jota täällä saa harrastaa.Ja syytä on olla venäläisiä sortamatta.Kyllä
    ollaan kusessa kaulaa kaulaa myöten.Voihan tämä päätyä hyvinkin kun unehdutammi luterilaisuuden liitymme reikkakalaiskatollisuuteen ja otamme kyriiliset kirjaimet käyttöön.
    Nämä on terveiset kokoomukselle putin veljespuolueelle.

    Äänestä

  • suominet kirjoitti:

    Elä mittään, ovat kommeita, mäne Viipuriin, siel on kauniit maatuskoit, ainakin hotel Drusbassa ja mukavii ovat, hymyilevät ja kohteliaita. Mitä työ vihattee venäläisii, ei kansassa mittää vikkaa ole, päättäjissä ja politikoissa se vika on.Hyvin olen tullut juttuun Venäläisten kans, myynyt netissä tavaraa jne. ei tingi, hyvvii ihmisii hyö on.

    Turha tässä on uhitella tavallisille Venäjän rivikansalaisille jotka eivät edes tajua
    elävänsä samanlaisen probakandan alaisuudessa, kuin Stalinin aikana.
    Isänmaanrakkaus on kyllin voimakas aihe "vauhtisokeuttamaan ja kuurouttamaan" Venäläisiä.
    Isänmaanrakkauteen vedoten Putin aivopesee jopa sivistyneemmätkin kansalaisensa moraaliseen rappiotilaan. Paradoksaalista toimintaa. Putin haukkuu länsimaalaisia fasisteiksi ja toimii juuri samalla konseptilla kuin Hitler aikoinaan. Todennäköisesti Venäjän ortodoksisten kirkonmiesten herätessä viimeinkin sen oikean Jumalan pelkoon, alkaa myös Venäjän kansankirkon alasajo.
    Putin haluaa kansalaisiltaan jakamattoman huomion johon Jumalan läsnäolo ei sovi. Todellisuudessa Pussy Riotin tytöt tuomittiin Putinin pilkasta. Aika vielä näyttää ja vahvistaa, mikä onkaan Putinin näkemys jumalan kunniaksi elämisestä.
    Suurin osa ihmisistä ei Venäjälläkään tahdo uskoa että tällä vuosituhannella elää samanlainen diktaattori, joka toteuttaa vain omaa henkilökohtaista itsekästä vallanhimoaan. Shotshin olympiakisojen "järjestelyt" antoivat paljastavaa näyttöä siitä kuinka paljon Putin todellisuudessa kansalaistensa oikeuksia "suojelee".
    Tosiasioita kun ei Venäjän televisioissa näytetä. Sensuurikoneisto toimii kuin
    "setä aurinkoisenkin" aikana.
    Todennäköisesti Putin "unohtaa" lopulta myös omat ystävänsä kun nämä alkavat epäröidä rajoittunutta elämäänsä ja omaa turvallisuuttaan tämän paranoidisen luonteenpiirteen vaikutusalueella.

    Venäläisten olot tulevat kurjistumaan kun Putin alkaa likvidoimaan toisinajattelijoita "fasisteina". Näin teki myös Stalin joka tapatti henkilökohtaisia vihollisia tuomiten heitä "kansanvihollisina". Tätä rikosnimikettä käytettiin mielivaltaisesti eikä tuomioita kukaan rohjennut edes kyseenalaistamaan .

    Kaikki ne jotka todellisuudessa haluavat pitää Venäjän maineen kunniassa ja surevat kansalaistensa sekä maansa tulevaisuutta heitetään tyrmään tai tapatetaan.

    Todennäköisimmin myös entistä presidenttiä Gorbatshovia on uhkailemalla pakotettu antamaan julkisuuteen lausunto jolla hän "puolusti" Putinin toimia. Tätä teoriaa puoltaa aikaisempi näyttö siitä että myös Medvedeviä on uhkailtu toimimaan Putinin aivoitusten mukaan. Medvedevin presidenttikaudella johtajana toimi todellisuudessa Putin. Medvedin tehtäväksi jäi Putinin tulevan presidenttikauden valmistelu.
    Stalin II on siis tullut takaisin. Toivottavasti historiasta olisi jo jotain opittu, jos ei
    niin suuri murhenäytelmä eletään jälleen todeksi -kuten ennenkin, diktaatori- hallitsijan omassa maassa.
    Venäjän kansa joutunee uhrautumaan jälleen kerran mielivallalle. Lähestulkoon
    miltei saavutettu maine rauhaa rakentavasta kansasta menetetään vain yhden ihmisen vallanhimon vuoksi.

    Äänestä

  • suominet kirjoitti:

    Elä mittään, ovat kommeita, mäne Viipuriin, siel on kauniit maatuskoit, ainakin hotel Drusbassa ja mukavii ovat, hymyilevät ja kohteliaita. Mitä työ vihattee venäläisii, ei kansassa mittää vikkaa ole, päättäjissä ja politikoissa se vika on.Hyvin olen tullut juttuun Venäläisten kans, myynyt netissä tavaraa jne. ei tingi, hyvvii ihmisii hyö on.

    Ryssäakat ovat kovimpia yllyttämään väkivaltaan ukrainalaisia kohtaan ja itsekin hakkasivat ja potkivat videolla nuoria kaupungin virkamiehiä ja työntekijöitä, jotka eivät olleet syyllistyneet mihinkään. Voisivat yhtä hyvin olla iän puolesta omia poikiaan, mutta ei minkäänlaista myötätuntoa.

    Yötäpäivää huutavat kurkkusuorana mielenosoituksissa ja väkivaltaisimmat kommentit lehtimiehille. Miehet ovat paljon sovittelevampia, akat yllyttää sotaan kun itse ei tarvitse osallistua.

    Jos on halpa maku niin kai se tavara noillakin on, mutta itse en olisi ikinä niin puutteessa.

    Äänestä

  • rautalangasta kirjoitti:

    Voi kuinka naivia ajatella että pekästään tuosta on kysymys. Tähtäimessä on kokoajan ollut Krim ja ehkä myös ne kadonneet 70 miljardia josta Janukovitchia syytetään täysin ilman todisteita. Kyseessä on Geo-poliittikka eikä mikään muu. Jo edellisessä "väri-vallankumouksessa" hyökättin Krim itsemääräämisoikeutta vastaan ja niin oltaisiin tehty nytkin, jos olisivat kerenneet, Venäjä vain ehti ensin väliin. USAhan halusi äänestystä Krimistä niin että KOKO UKRAINA olisi äänestänyt, mutta KRIM ON JA AINA OLLUTKIN ITSEHALLINTOALUE asia ei siis Kiovalaisille äärinationalisteille kuule. Krimillä ON OMA PERUSTUSLAKI ja Krim ON AINA OLLUT ITSEHALLINTOALUE KUN SE ON OLLUT TEKNISESTI OSA UKRAINAA. Historiallisesti Krim EI OLE KOSKAAN OLLUT OSA UKRAINAA.

    Krim on ollut pitkään Ukrainan osa ja valtaosa siellä asuvista haluaa kuulua Ukrainaan ja länteen ennemin kuin Venäjään. Huomattavaa on, että Krim on edelleen Ukrainan, eikä Hitlerin metodeja noudattavan Venäjän. Krimin alkuperäisasukkaat eli tataarit ovat jo ottaneet voimakkaasti kantaa Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No mikä estää Ukrainan siirtyä "läntiseen talousdemokratiaan" (demokratiaan?!? *buahaha!* salli mun NAURAA! No milloinkas EUssa pidetään ensimmäinen kansanäänestys jonkun direktiivin läpimenosta?!? Siihen mennessä se ei ole talousdemokratiaa nähnytkään!) ... Mikä?

    Se, ettei Krim tuohon halunnutkaan liittyä, ei pitäisi olla kenellekään mikään ongelma? Ja sama olisi pitänyt tehdä Suomessakin, kun EU äänestys meni niin liki. Olis sit jaettu maa kahtia, vaikka keskeltä pitkittäin halki, ja toiselle puolelle EUn haluavat, ja toiselle ne ketkä EI halua!? Ja lyödäänkö veto kummalla puolella menis paremmin? ;) Vrt. Norjan talous (Ei EU) ja Ruotsin talous (Ei EMU)!

    Ei sitä Krimin venäläistämistä missään demokraattisesti päätetty. Samat Venäjän armeijan sotilaat perheineen ramppasivat äänestyspaikoilta toisille. Suurinta osaa Ukrainan passin omaavia ei edes päästetty äänestyspaikkojen läheisyyteen. Tuolla äänestyksellä ei ole mitään virkaa ja Krim on edelleen Ukrainaa.

    Äänestä

"Länsimaat toistivat jälleen äänestyksen päätyttyä, ettei tulosta hyväksytä eikä kansanäänestys ole laillinen. Britannian mukaan Krimillä pilkattiin demokratiaa."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288666288389.html

"Falklandinsaarten kansanäänestyksen äänet on laskettu. Lähes sata prosenttia äänesti sen puolesta, että Falklandinsaaret kuuluvat vastaisuudessakin Britanniaan."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288547444998.html

Mutta kun se on ihan eri asia byääääääähh

Äänestä
  • Joo, se on tosiaan ihan eri asia jos demokraattisessa maassa järjestetään demokraattinen kansanäänestys joka ei tapahdu miehittäjän vallan alla.

    Äänestä

  • Toden totta kirjoitti:

    Joo, se on tosiaan ihan eri asia jos demokraattisessa maassa järjestetään demokraattinen kansanäänestys joka ei tapahdu miehittäjän vallan alla.

    No jos ihmiset Krimmillä ovat venäläisiä ja itse haluavat joukkoja sinne niin miten ne voivat olla miehitettysjoukkoja ? Eihän Krim edes ole osa suvereenia Ukrainalaista maaperää vaan teknisesti Ukrainaan kuuluva itsehallintoalue.

    Äänestä

  • pulinat pois kirjoitti:

    > No jos ihmiset Krimmillä ovat venäläisiä ja itse haluavat joukkoja sinne niin miten ne voivat olla miehitettysjoukkoja ?

    Koska alue kuuluu Ukrainalle. Siksi.

    Ukraina saa järjestää Ukrainassa kansanäänestyksiä. Britannia saa järjestää Britanniassa (Skotlanti, Falkland) kansanäänestyksiä. Suomi saa järjestää Suomessa kansanäänestyksiä.

    Mutta kun vieraas valtio (Venäjä) järjestää "kansanäänestyksiä" valloittamassaan valtiossa (tai sen osassa) se on yksikäsitteisesti kansainvälisen lain vastaista.

    Kysyt miten kutsumatta saapuneet vieraan valtion joukot toisen valtion alueella voivat olla miehitysjoukkoja? No siinäpä sinulle pohtimista ...

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    Kuuluu Ukrainalla perustuen mihin ? Hrutseviinko ? Salli minun nauraa tekopyhyydellesi. Krooninen ryssä pelkääjä argumentoimassa kommunistisella johtajalla, onhan se aika huvittavaa.

    Krim on historiallisesti Venäjään kuulunut alue, se on ITSEHALLINTOALUE ja sillä on perustuslaki joka ON VANHEMPI KUIN UKRAINAN PERUSTUSLAKI. Krimiläiset savat järjestää Krimillä kansanäänestyksiä ja Kiovalaiset EIVÄT SAA. Ukrainalais nationalisti OVAT JO AIKAISEMMIN hyökänneet Krimin perustuslain kimppuun ja oli hyvä syy että nyt olisi käynyt samoin jos tilaisuus olisi tullut. Sinäkään paskalötky et olisi evääkään liikauttanut jos niin olisi käynyt, nyt sen sijaan reihut suupielet vaahdossa.

    Krimi kuuluminen Ukrainalle on kaikista näkökulmistä nähtynä ÄÄRIMMÄISEN kiistanalaista.

    hmmmm, höpötät paskaa, ääänestyksen järjesti krimin itsehallinto, niillähän on autonomia.

    Olet idiootti!

    Äänestä

  • Myöskin Yhdysvaltain itsenäisyys on laiton, koska se perustuu pelkän alkuperäisen 13 britti-siirtokunnan päättämään yksipuoliseen itsenäisyysjulistukseen, ilman minkäänlaista kansanäänestystä!

    Tästä syystä pyydän yhdysvaltalaisia poistumaan mitä pikimmin noista 13 osavaltiosta, jotta niiden jäljellejäänet alkuperäisasukkaat, intiaanit, saavat päättää että liittyvätkö ne Yhdysvaltoihin vai eivät! :)

    Kiitos, ja anteeksi vaiva.

    Äänestä

  • Juu ne 3 irlantilaista tais olla niin kännissä et ne luuli täyttävänsä lottokuponkia?

    Ja tätä on TODELLINEN länsidemokratia! Tapetaan sodan aikana (muistaaks kukaan enää) maan vähemmistöväestöt, niin kaikki on sit tulevaisuudessa uutta ihanaa maankaappausperhettä! :)

    Äänestä

  • pulinat pois kirjoitti:

    Kuuluu Ukrainalla perustuen mihin ? Hrutseviinko ? Salli minun nauraa tekopyhyydellesi. Krooninen ryssä pelkääjä argumentoimassa kommunistisella johtajalla, onhan se aika huvittavaa.

    Krim on historiallisesti Venäjään kuulunut alue, se on ITSEHALLINTOALUE ja sillä on perustuslaki joka ON VANHEMPI KUIN UKRAINAN PERUSTUSLAKI. Krimiläiset savat järjestää Krimillä kansanäänestyksiä ja Kiovalaiset EIVÄT SAA. Ukrainalais nationalisti OVAT JO AIKAISEMMIN hyökänneet Krimin perustuslain kimppuun ja oli hyvä syy että nyt olisi käynyt samoin jos tilaisuus olisi tullut. Sinäkään paskalötky et olisi evääkään liikauttanut jos niin olisi käynyt, nyt sen sijaan reihut suupielet vaahdossa.

    Krimi kuuluminen Ukrainalle on kaikista näkökulmistä nähtynä ÄÄRIMMÄISEN kiistanalaista.

    > Kuuluu Ukrainalla perustuen mihin ?

    Perustuen siihen että se kuuluu Ukrainaan. Jopa Kremlin kansanäänestyksessä vaihtehtoina olivat irtautuminen Ukrainasta (miten se onnistuisi jos Krim ei kuuluisi Ukrainaan?) ja jatkaminen Ukrainassa itsehallintoa vahvisten. Kyllä, jopa Venäjä on sitä mieltä että Krim kuuluu tällä hetkellä Ukrainaan.

    Selittäkää mitä selitätte. Kyse on selkeästi valloitettu alue jolla järjestettiin näytösäänestys sallimatta vastapuolen toimia.

    Äänestä

  • idiootintuntija kirjoitti:

    hmmmm, höpötät paskaa, ääänestyksen järjesti krimin itsehallinto, niillähän on autonomia.

    Olet idiootti!

    Onhan niillä autonomia mutta silti alue kuuluu Ukrainalle. Ukrainassa pitäisi noudattaa Ukrainan lakeja.

    Miksi Venäjä lähetti Krimille sotilaita? Miksi tämä sotilaiden lähettäminen kiistettiin viimeiseen asti vaikka todisteita oli ihan riittävästi? Miksi vastapuolen mediat vaimennettiin? Miksi vastapuolen edustajia pahoinpideltiin? Miksi "kansanäänestyksessä" ei ollut vaihtoehtoa "jatketaan Ukrainalaisina kuten tähänkin asti"?

    Epäilemättä tunnet idiootin. Sellaisenhan näet aina kun katsot peiliin.

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    > Kuuluu Ukrainalla perustuen mihin ?

    Perustuen siihen että se kuuluu Ukrainaan. Jopa Kremlin kansanäänestyksessä vaihtehtoina olivat irtautuminen Ukrainasta (miten se onnistuisi jos Krim ei kuuluisi Ukrainaan?) ja jatkaminen Ukrainassa itsehallintoa vahvisten. Kyllä, jopa Venäjä on sitä mieltä että Krim kuuluu tällä hetkellä Ukrainaan.

    Selittäkää mitä selitätte. Kyse on selkeästi valloitettu alue jolla järjestettiin näytösäänestys sallimatta vastapuolen toimia.

    No kerropa kenen sinun mielestäsi pitää saada äänestää siittä kuuluuko Krim Ukrainaan vai ei ? Varmaankin Svobodan kannattajien Kiovassa eikös niin.

    "Perustuen siihen että se kuuluu Ukrainaan."

    No johan se on rautalangasta sinullekkin väännetty että Krim ei ole mitää pyhää, historiallista ja alkuperäistä Ukrainalaista maaperää. Krimin kuuluminen Ukrainaan on äärimmäisen kiistanalaista ja sen kuulumisesta tai kuulumattomuudesta Ukrainaan voivat päättää vain ja ainoastaan Krimin asukkaat.

    Äänestä

  • katse peiliin kirjoitti:

    Krimillä on oma perustuslaki ja perustuslakia tulisi kunnioittaa, varsinkin kunse on vanhempi kuin Ukrainan oma perustuslaki. Kuitenkin vaikka puhut lain kunniottamisesta niin juuri Kiovanhallinto Justchenkon aikan rikkoin Krimin perustuslakia. Jos Ukraina kerran on mielestäsi laillinen valtio niin eikö sen silloin kuuluu noudattaa ja kunnioittaa Krimin PERUSTUSLAKIA ?

    "Miksi "kansanäänestyksessä" ei ollut vaihtoehtoa "jatketaan Ukrainalaisina kuten tähänkin asti"?"

    Siksi koska kysymys olisi ollut turha, koska etniset ukrainalaiset edustavat noin 2 % Krimin asukkaista ja hekin ovat Venäjään liittymisen kannalla, toiseksi Krim on ITSEHALLINTO ALUE, miksi itsenhallinto alueen jolla ei juurikaan asu etnisiä ukrainalaisia pitäisi haluta kuulua Ukrainaan valtioon, joka on todistettavasti rikkonut ja pyrkinyt heikentämään Kriminalueen itsemääräämisoikeutta ?

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Myöskin Yhdysvaltain itsenäisyys on laiton, koska se perustuu pelkän alkuperäisen 13 britti-siirtokunnan päättämään yksipuoliseen itsenäisyysjulistukseen, ilman minkäänlaista kansanäänestystä!

    Tästä syystä pyydän yhdysvaltalaisia poistumaan mitä pikimmin noista 13 osavaltiosta, jotta niiden jäljellejäänet alkuperäisasukkaat, intiaanit, saavat päättää että liittyvätkö ne Yhdysvaltoihin vai eivät! :)

    Kiitos, ja anteeksi vaiva.

    Ketään ei haittaa aivopierusi, Obamakin nauraisi jos kuulisi.

    Äänestä

  • pulinat pois kirjoitti:

    No kerropa kenen sinun mielestäsi pitää saada äänestää siittä kuuluuko Krim Ukrainaan vai ei ? Varmaankin Svobodan kannattajien Kiovassa eikös niin.

    "Perustuen siihen että se kuuluu Ukrainaan."

    No johan se on rautalangasta sinullekkin väännetty että Krim ei ole mitää pyhää, historiallista ja alkuperäistä Ukrainalaista maaperää. Krimin kuuluminen Ukrainaan on äärimmäisen kiistanalaista ja sen kuulumisesta tai kuulumattomuudesta Ukrainaan voivat päättää vain ja ainoastaan Krimin asukkaat.

    > No kerropa kenen sinun mielestäsi pitää saada äänestää siittä kuuluuko Krim Ukrainaan vai ei

    Ukrainalaisten tietysti. Kuinkas muuten?

    > No johan se on rautalangasta sinullekkin väännetty että Krim ei ole mitää pyhää, historiallista ja alkuperäistä Ukrainalaista maaperää.

    Miten vaan MUTTA juuri nyt se on yksikäsitteisesti kansainvälisen lain mukaan Ukrainan maaperää jonka Venäjä on sotilaallisesti vallannut.

    Äänestä

  • ja naama on vino kirjoitti:

    Krimillä on oma perustuslaki ja perustuslakia tulisi kunnioittaa, varsinkin kunse on vanhempi kuin Ukrainan oma perustuslaki. Kuitenkin vaikka puhut lain kunniottamisesta niin juuri Kiovanhallinto Justchenkon aikan rikkoin Krimin perustuslakia. Jos Ukraina kerran on mielestäsi laillinen valtio niin eikö sen silloin kuuluu noudattaa ja kunnioittaa Krimin PERUSTUSLAKIA ?

    "Miksi "kansanäänestyksessä" ei ollut vaihtoehtoa "jatketaan Ukrainalaisina kuten tähänkin asti"?"

    Siksi koska kysymys olisi ollut turha, koska etniset ukrainalaiset edustavat noin 2 % Krimin asukkaista ja hekin ovat Venäjään liittymisen kannalla, toiseksi Krim on ITSEHALLINTO ALUE, miksi itsenhallinto alueen jolla ei juurikaan asu etnisiä ukrainalaisia pitäisi haluta kuulua Ukrainaan valtioon, joka on todistettavasti rikkonut ja pyrkinyt heikentämään Kriminalueen itsemääräämisoikeutta ?

    Pointti on tietysti se että eri mieltä oleville ei sallittu olla eri mieltä.

    Krim kuuluu kansainvälisen lain mukaan Ukrainaan. Venäjä on sotilaallisesti valloittanut Krimin ja järjestänyt näytösäänestyksen, joka on laiton kansainvälisen lain mukaan.

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    Pointti on tietysti se että eri mieltä oleville ei sallittu olla eri mieltä.

    Krim kuuluu kansainvälisen lain mukaan Ukrainaan. Venäjä on sotilaallisesti valloittanut Krimin ja järjestänyt näytösäänestyksen, joka on laiton kansainvälisen lain mukaan.

    "Krim kuuluu kansainvälisen lain mukaan Ukrainaan."

    No esitäppäs tuo pykälä missä noin sanotaan ole hyvä, äläkä vain väitä jotain mitä et edes itse varmaksi tiedä. Pelkkä vetoaminen johonkin ilman todisteita ei nyt auta

    Krim ON AINA OLLUT itsehallinta-alue ja jokaisen Ukrainan "vallankumouksen" (huomaa monikko ja toistuva trendi) jälkeen Kiovan nationalisti hallinto ON HYÖKÄNNYT Krimin perustuslain kimppuun. Olisiko taas pitänyt odottaa että niin käy ? Ukrainan olisi alunperin kannattanut kunnioitta omaa perustuslakiaan VANHEMPAA Krimin perustuslakia niin emme tässä tilanteessa todennäköisesti olisi.

    "on laiton kansainvälisen lain mukaan."

    Ei se ole laiton minkään olemassa olevan kansainvälisen lain mukaan vaan taloudellisesti Kiovan nukkehallintoon panostaneet tahot eivät vain tahdo myöntää äänestyksen laillisuutta, mikä on täysin eri asia kuin että äänestys olisi laiton. Tarkoitta että sinä vääristeleta tahallasi tai yksinkertaisesti vain olet tyhmä.

    Äänestä

  • hahahahahhahahaha kirjoitti:

    Ketään ei haittaa aivopierusi, Obamakin nauraisi jos kuulisi.

    No kannabiksen pössyttäjähän nyt hihittelee nyt muutenkin koko ajan.

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    > No jos ihmiset Krimmillä ovat venäläisiä ja itse haluavat joukkoja sinne niin miten ne voivat olla miehitettysjoukkoja ?

    Koska alue kuuluu Ukrainalle. Siksi.

    Ukraina saa järjestää Ukrainassa kansanäänestyksiä. Britannia saa järjestää Britanniassa (Skotlanti, Falkland) kansanäänestyksiä. Suomi saa järjestää Suomessa kansanäänestyksiä.

    Mutta kun vieraas valtio (Venäjä) järjestää "kansanäänestyksiä" valloittamassaan valtiossa (tai sen osassa) se on yksikäsitteisesti kansainvälisen lain vastaista.

    Kysyt miten kutsumatta saapuneet vieraan valtion joukot toisen valtion alueella voivat olla miehitysjoukkoja? No siinäpä sinulle pohtimista ...

    Ööö?!?
    Tietääkseni VENÄJÄ ei ole järjestänyt vähään aikaan vaaleja YHTÄÄN MISSÄÄN! :)
    Krimin vaalit järjesti, ja toteutti, ihan Krimin oma itsehallinto-virkamiehistö! :)

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    > Kuuluu Ukrainalla perustuen mihin ?

    Perustuen siihen että se kuuluu Ukrainaan. Jopa Kremlin kansanäänestyksessä vaihtehtoina olivat irtautuminen Ukrainasta (miten se onnistuisi jos Krim ei kuuluisi Ukrainaan?) ja jatkaminen Ukrainassa itsehallintoa vahvisten. Kyllä, jopa Venäjä on sitä mieltä että Krim kuuluu tällä hetkellä Ukrainaan.

    Selittäkää mitä selitätte. Kyse on selkeästi valloitettu alue jolla järjestettiin näytösäänestys sallimatta vastapuolen toimia.

    Meneeköhän sulla nyt puurot, vellit, Kremlit ja Krimit (ja vaipat?) _vähän_ sekaisin!?! :/ :)

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    > No kerropa kenen sinun mielestäsi pitää saada äänestää siittä kuuluuko Krim Ukrainaan vai ei

    Ukrainalaisten tietysti. Kuinkas muuten?

    > No johan se on rautalangasta sinullekkin väännetty että Krim ei ole mitää pyhää, historiallista ja alkuperäistä Ukrainalaista maaperää.

    Miten vaan MUTTA juuri nyt se on yksikäsitteisesti kansainvälisen lain mukaan Ukrainan maaperää jonka Venäjä on sotilaallisesti vallannut.

    "Ukrainalaisten tietysti. Kuinkas muuten?"

    Eli sinun mielestäsi muiden kuin itsehallinto alueen asukkaiden kuuluu saada päättää itsehallintoalueen kohtalosta ? No et sinä kyllä itse kovin paljoa niiden perään liputtamiesi kansainvälisten lakien perään kyllä ole.

    "yksikäsitteisesti kansainvälisen lain mukaan"

    Jos noin niin yksiselitteisesti osaat siteerata säädöstä tai pykälää, joka noin määrittelee. Saattapa olla että Hrutsevin neuvostoaikaista päätöstä ei ole missään kansainvälisessä tuomioistuimessa laillistettu kun se jäi lain voimattomaksi Neuvostoliitossakin, vai mitäpä luulet.

    Ok no millos me Suomessa pidetään kansanäänestys, saako Ahvenanmaa olla itsehallintoalue? :)

    Äänestä

  • katse peiliin kirjoitti:

    Onhan niillä autonomia mutta silti alue kuuluu Ukrainalle. Ukrainassa pitäisi noudattaa Ukrainan lakeja.

    Miksi Venäjä lähetti Krimille sotilaita? Miksi tämä sotilaiden lähettäminen kiistettiin viimeiseen asti vaikka todisteita oli ihan riittävästi? Miksi vastapuolen mediat vaimennettiin? Miksi vastapuolen edustajia pahoinpideltiin? Miksi "kansanäänestyksessä" ei ollut vaihtoehtoa "jatketaan Ukrainalaisina kuten tähänkin asti"?

    Epäilemättä tunnet idiootin. Sellaisenhan näet aina kun katsot peiliin.

    Siksi, että sinä et selvästikään joko seuraa uutisia OLLENKAAN, tai sitten et ymmärrä niitä, tai todennäköisesti molemmat!? :/

    *hohhoijaa mistä näitä paukapäitä sikiää!?! *

    Äänestä

  • hahahahahhahahaha kirjoitti:

    Ketään ei haittaa aivopierusi, Obamakin nauraisi jos kuulisi.

    Niinhän se takuulla tekisi!? :)

    Koska jo mummoni opetti:
    "Mies se tulee hiirestäkin, mut ei tyhjän naurajasta!" :)

    Ota juustoa pössyjesi sijaan? :)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Juu ne 3 irlantilaista tais olla niin kännissä et ne luuli täyttävänsä lottokuponkia?

    Ja tätä on TODELLINEN länsidemokratia! Tapetaan sodan aikana (muistaaks kukaan enää) maan vähemmistöväestöt, niin kaikki on sit tulevaisuudessa uutta ihanaa maankaappausperhettä! :)

    kerropa lisää tuosta , ei naurta vielä ihan tarpeeksi mr. fart!

    Äänestä

  • pulinat pois kirjoitti:

    No kerropa kenen sinun mielestäsi pitää saada äänestää siittä kuuluuko Krim Ukrainaan vai ei ? Varmaankin Svobodan kannattajien Kiovassa eikös niin.

    "Perustuen siihen että se kuuluu Ukrainaan."

    No johan se on rautalangasta sinullekkin väännetty että Krim ei ole mitää pyhää, historiallista ja alkuperäistä Ukrainalaista maaperää. Krimin kuuluminen Ukrainaan on äärimmäisen kiistanalaista ja sen kuulumisesta tai kuulumattomuudesta Ukrainaan voivat päättää vain ja ainoastaan Krimin asukkaat.

    EIKÖ RYSSILLÄ OLE TARPEEKSI MAATA?. KRIMIN VENAKOT VOIVAT MUUTTAA RYSLANDIAAN. KRIMI ON UKRAINAN EIKÄ SUINKAAN PUTAANIN AINAKAAN. RYSSÄ NÄYTTI TODELLISEN MINÄNSÄ.

    Äänestä

  • pulinat pois kirjoitti:

    "Ukrainalaisten tietysti. Kuinkas muuten?"

    Eli sinun mielestäsi muiden kuin itsehallinto alueen asukkaiden kuuluu saada päättää itsehallintoalueen kohtalosta ? No et sinä kyllä itse kovin paljoa niiden perään liputtamiesi kansainvälisten lakien perään kyllä ole.

    "yksikäsitteisesti kansainvälisen lain mukaan"

    Jos noin niin yksiselitteisesti osaat siteerata säädöstä tai pykälää, joka noin määrittelee. Saattapa olla että Hrutsevin neuvostoaikaista päätöstä ei ole missään kansainvälisessä tuomioistuimessa laillistettu kun se jäi lain voimattomaksi Neuvostoliitossakin, vai mitäpä luulet.

    > Eli sinun mielestäsi muiden kuin itsehallinto alueen asukkaiden kuuluu saada päättää itsehallintoalueen kohtalosta ?

    Kyllä, tietysti ko. maan muillakin asukkailla on sanansa sanottavana.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Ok no millos me Suomessa pidetään kansanäänestys, saako Ahvenanmaa olla itsehallintoalue? :)

    Tiedustele hallitukselta. Epäilen kyllä ettei onnistu, Ahvenanmaan asiasta kun on Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

    Mutta ei Ahvenanmaalaisillakaan ole oikeutta päättää erota Suomesta ja liittyä Ruotsiin, ei varsinaakn jos Ruotsi miehittäisi Ahvenanmaan ja pistäisi pystyyn feikkiäänestyksen.

    Äänestä

  • pulinat pois kirjoitti:

    No kerropa kenen sinun mielestäsi pitää saada äänestää siittä kuuluuko Krim Ukrainaan vai ei ? Varmaankin Svobodan kannattajien Kiovassa eikös niin.

    "Perustuen siihen että se kuuluu Ukrainaan."

    No johan se on rautalangasta sinullekkin väännetty että Krim ei ole mitää pyhää, historiallista ja alkuperäistä Ukrainalaista maaperää. Krimin kuuluminen Ukrainaan on äärimmäisen kiistanalaista ja sen kuulumisesta tai kuulumattomuudesta Ukrainaan voivat päättää vain ja ainoastaan Krimin asukkaat.

    > Krimin kuuluminen Ukrainaan on äärimmäisen kiistanalaista

    No mihinkäs valtioon Krim mielestäsi kuuluu tällä hetkellä?

    Se ei kuulu Venäjään. Jos kuuluisi niin miksi Venäjä valmistelisi Krimin liittämistä itseensä?

    Krim ei myöskän kuulu valtioon nimeltä Krim koska sellaista valtiota ei ole olemassakaan.

    Krim ei myöskään kuulu Suomeen, Ruotsiin, Ranskaan, USA:han, Kiinaan eikä Madagaskariinkaan.

    Pienenä vihjeenä oikeaan vastaukseen: alkaa U-kirjaimella ja siinä on 7 kirjainta :)

    Äänestä

  • naama edelleen vino kirjoitti:

    "Krim kuuluu kansainvälisen lain mukaan Ukrainaan."

    No esitäppäs tuo pykälä missä noin sanotaan ole hyvä, äläkä vain väitä jotain mitä et edes itse varmaksi tiedä. Pelkkä vetoaminen johonkin ilman todisteita ei nyt auta

    Krim ON AINA OLLUT itsehallinta-alue ja jokaisen Ukrainan "vallankumouksen" (huomaa monikko ja toistuva trendi) jälkeen Kiovan nationalisti hallinto ON HYÖKÄNNYT Krimin perustuslain kimppuun. Olisiko taas pitänyt odottaa että niin käy ? Ukrainan olisi alunperin kannattanut kunnioitta omaa perustuslakiaan VANHEMPAA Krimin perustuslakia niin emme tässä tilanteessa todennäköisesti olisi.

    "on laiton kansainvälisen lain mukaan."

    Ei se ole laiton minkään olemassa olevan kansainvälisen lain mukaan vaan taloudellisesti Kiovan nukkehallintoon panostaneet tahot eivät vain tahdo myöntää äänestyksen laillisuutta, mikä on täysin eri asia kuin että äänestys olisi laiton. Tarkoitta että sinä vääristeleta tahallasi tai yksinkertaisesti vain olet tyhmä.

    > Krim ON AINA OLLUT itsehallinta-alue

    Krim on Ukrainaan kuuluva itsehallintoalue. Kuten varmaan tiedätkin.

    Mitä kansainväliseen lakiin tulee niin uskon tässä suhteessa kansainvälisen lain asiantuntijoita jotka ovat yksimielisiä. Mutta kerro toki mihin valtioon sinun mielestäsi Krim kuuluu? Ja huom! kysymys ei ole: mihin valtioon Krimin pitäisi mielestäsi kuulua?

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Ööö?!?
    Tietääkseni VENÄJÄ ei ole järjestänyt vähään aikaan vaaleja YHTÄÄN MISSÄÄN! :)
    Krimin vaalit järjesti, ja toteutti, ihan Krimin oma itsehallinto-virkamiehistö! :)

    Uskotko ihan oikeasti noin? No ei voi sitten mitään.

    Äänestä

  • Kerro kerro! kirjoitti:

    > Krim ON AINA OLLUT itsehallinta-alue

    Krim on Ukrainaan kuuluva itsehallintoalue. Kuten varmaan tiedätkin.

    Mitä kansainväliseen lakiin tulee niin uskon tässä suhteessa kansainvälisen lain asiantuntijoita jotka ovat yksimielisiä. Mutta kerro toki mihin valtioon sinun mielestäsi Krim kuuluu? Ja huom! kysymys ei ole: mihin valtioon Krimin pitäisi mielestäsi kuulua?

    Melkein oikein Krim on itsehallintoalue joka teknisesti ja satuman kautta kuulluu Ukrainaan samalla olematta Ukrainaa. Krimin itsehallinto on vanhempi asia kuin Ukrainan valtiollinen itsenäisyys. Krimi asukkailla on oikeus päättää kuulumisesta tai kuulumattomuudesta Ukrainaan. Tilanne ehkä olisi toinen elleivät Kiovan nationalistit olis aktiivisesti hyökkäilleet Krimin itsehallintaoikeuksien kimppuun, seikka jota sinä et ole kertaakaan noteerannut vaikka se on USEASTI nostettu esille ja on kiistaton fakta. Nykyinen asioiden tila on 100 % ukrainalaisten itsensä aikaan saama. SUomi jos olisi yrittänyt samaa Ahvenanmaan suhteen niin EU tuomioistuimessa olisimme olleet nopeammin kuin osaa kissa sanoa ja kun Krim on kyseessä niin sinä vain hymistät turpeaa naamaasi.

    Äänestä

  • no minäpä kerron kirjoitti:

    > Krim on itsehallintoalue joka teknisesti ja satuman kautta kuulluu Ukrainaan

    Melkein oikein. Krim kuuluu (ei kuulluu) Ukrainaan. Ukrainan rajojen muuttamisessa ukrainalaisilla pitäisi olla sanansa sanottavana. Mutta eipä ole kun Putin tekee sen saman kuin Hitler sudeettialueilla 1938.

    Jos Ukrainan toimissa on jotain tuomittavaa niin tuomitaan se. Se ei anna Venäjälle oikeutta miehittää toista valtiota ja ryöstää sen aluetta itselleen.

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    > Eli sinun mielestäsi muiden kuin itsehallinto alueen asukkaiden kuuluu saada päättää itsehallintoalueen kohtalosta ?

    Kyllä, tietysti ko. maan muillakin asukkailla on sanansa sanottavana.

    No saavatko suomalaiset sitten päättää Ahvenanmaan asioista mielestäsi ?

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    Tiedustele hallitukselta. Epäilen kyllä ettei onnistu, Ahvenanmaan asiasta kun on Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

    Mutta ei Ahvenanmaalaisillakaan ole oikeutta päättää erota Suomesta ja liittyä Ruotsiin, ei varsinaakn jos Ruotsi miehittäisi Ahvenanmaan ja pistäisi pystyyn feikkiäänestyksen.

    " Ahvenanmaan asiasta kun on Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset."

    Elikkä Ukrainaa sitovat samat kansainväliset sopimukset Krimin suhteen... Joita Ukraina ON JO RIKKONUT. Ukraina on noiden samojen sopimusten valossa joihin SINÄKIN vetoat menettänyt kaikki vähäiset oikeutensa ja vaateensa Krimiä kohtaan.

    Äänestä

  • Mikähän se olisi :) kirjoitti:

    > Krimin kuuluminen Ukrainaan on äärimmäisen kiistanalaista

    No mihinkäs valtioon Krim mielestäsi kuuluu tällä hetkellä?

    Se ei kuulu Venäjään. Jos kuuluisi niin miksi Venäjä valmistelisi Krimin liittämistä itseensä?

    Krim ei myöskän kuulu valtioon nimeltä Krim koska sellaista valtiota ei ole olemassakaan.

    Krim ei myöskään kuulu Suomeen, Ruotsiin, Ranskaan, USA:han, Kiinaan eikä Madagaskariinkaan.

    Pienenä vihjeenä oikeaan vastaukseen: alkaa U-kirjaimella ja siinä on 7 kirjainta :)

    Tällä hetekellä Krim on JULISTAUTUNUT ITSENÄISEKSI ja se on varsin hyvä tila. Onko sinulla jotain valtioden itsemääräämis oikeutta vastaan. Krim kuitenkin aina oli itsehallinta alue ja nyt se vain otti sen viimmeisen eron Ukrainasta.

    Äänestä

  • Putin uusi Aatu kirjoitti:

    > Krim on itsehallintoalue joka teknisesti ja satuman kautta kuulluu Ukrainaan

    Melkein oikein. Krim kuuluu (ei kuulluu) Ukrainaan. Ukrainan rajojen muuttamisessa ukrainalaisilla pitäisi olla sanansa sanottavana. Mutta eipä ole kun Putin tekee sen saman kuin Hitler sudeettialueilla 1938.

    Jos Ukrainan toimissa on jotain tuomittavaa niin tuomitaan se. Se ei anna Venäjälle oikeutta miehittää toista valtiota ja ryöstää sen aluetta itselleen.

    Krim ei vielä ole liittynyt Venäjään, joten uhku ja puhku sitten kun vasta konkreettisesti niin käy. Minäpä taas uskon että käy niin että Krim ITSENÄISTYY omaksi valtiokseen ja sinä olet melunnut apinalailla aivan syyttä suotta. Kaksi naamaisuutesi kyllä onnituita näyttämään, sillä voi tuota nölinän ja ölinän määrä kun Venäjä REAGOI Ukrainan toimiin, mutta olet mitään välittämättä vain mähöttnyt koneesi ääressä kun ukrainalaiset ovat rikkoneet itsehallinta-alueen perustuslakia.

    Äänestä

  • OIKEUS 2014 kirjoitti:

    EIKÖ RYSSILLÄ OLE TARPEEKSI MAATA?. KRIMIN VENAKOT VOIVAT MUUTTAA RYSLANDIAAN. KRIMI ON UKRAINAN EIKÄ SUINKAAN PUTAANIN AINAKAAN. RYSSÄ NÄYTTI TODELLISEN MINÄNSÄ.

    suomi kuuluu Venäjälle, tsuhna!

    Äänestä

  • mitenkä on kirjoitti:

    No saavatko suomalaiset sitten päättää Ahvenanmaan asioista mielestäsi ?

    Kyllä, kansainvälisten sopimusten puitteissa tietysti.

    Toisin kuin Venäjä niin Suomi noudattaa tekemiään sopimuksia.

    Minusta on todella kummallista että Suomessa löytyy Putinin valloituspolitiikan ja sotatoimien kannattajia. Entä jos seuraava kohde on Suomi?

    Äänestä

  • omilla sanoillasi kirjoitti:

    " Ahvenanmaan asiasta kun on Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset."

    Elikkä Ukrainaa sitovat samat kansainväliset sopimukset Krimin suhteen... Joita Ukraina ON JO RIKKONUT. Ukraina on noiden samojen sopimusten valossa joihin SINÄKIN vetoat menettänyt kaikki vähäiset oikeutensa ja vaateensa Krimiä kohtaan.

    > Elikkä Ukrainaa sitovat samat kansainväliset sopimukset Krimin suhteen

    Ei, Ukrainaa ei millään tavalla sido Suomen tekemät Ahvenanmaata koskevat sopimukset. Ne sitovat vain Suomea, Ruotsia ja Ahvenanmaata.

    Onko Ukrainan valtio rikkonut joitain Krimiä koskevia kansainvälisiä sopimuksia? Enpä usko. En epäile etteikö löydy yksilöitä ja joukkioita jotka ovat syyllistyneet rikoksiin mutta syyllinen ei ole Ukrainan valtio.

    Mutta mikään ei kuitenkaan anna Venäjälle oikeutta miehittää Krim ja liittää sitä itseensä. Paitsi tietysti vahvemman oikeus.

    Äänestä

  • itsenäinen Krim kirjoitti:

    Tällä hetekellä Krim on JULISTAUTUNUT ITSENÄISEKSI ja se on varsin hyvä tila. Onko sinulla jotain valtioden itsemääräämis oikeutta vastaan. Krim kuitenkin aina oli itsehallinta alue ja nyt se vain otti sen viimmeisen eron Ukrainasta.

    Krimin itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu.

    Mutta sinun mielestäsi on oikein että venäjä liittää itsenäisen valtion itseensä? Ehkäpä seuraaksi liitetään Suomi?

    Se nyt vaan on niin että tällä hetkellä Krim kuuluu Ukrainan valtioon. Voi hyvin olla että kohta Krim kuuluu Venäjälle. Näinhän se teki Hitlerkin Sudeettisaksalle 1938. Sitäkin katseltiin päältä ja moni hyväksyikin. Mitä siitä seurasikaan kun ei ajoissa torpattu rosvoa?

    Äänestä

  • kaksi naamaasi kirjoitti:

    Krim ei vielä ole liittynyt Venäjään, joten uhku ja puhku sitten kun vasta konkreettisesti niin käy. Minäpä taas uskon että käy niin että Krim ITSENÄISTYY omaksi valtiokseen ja sinä olet melunnut apinalailla aivan syyttä suotta. Kaksi naamaisuutesi kyllä onnituita näyttämään, sillä voi tuota nölinän ja ölinän määrä kun Venäjä REAGOI Ukrainan toimiin, mutta olet mitään välittämättä vain mähöttnyt koneesi ääressä kun ukrainalaiset ovat rikkoneet itsehallinta-alueen perustuslakia.

    Ihmeellistä miten Putinin rosvoretkelle löytyy puolustelijoita. Miten ihmeessä vieläkin joku suomalainen (?) voi olla noin rähmällään?

    Venäjä miehittää Krimiä. Voi olla että Krim saa muodollisen itsenäisyyden jonka tunnustavat Venäjä ja jokunen sen vasallivaltio. Mutta käytännössä Venäjä rosvosi Krimin.

    Ukrainan uusi hallitus on niin heikko ettei se ole voinut rikkoa itsehallinta-alueen perustuslakia yhtään mitenkään. Ei se ole edes ehtinyt tekemään mitään.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Meneeköhän sulla nyt puurot, vellit, Kremlit ja Krimit (ja vaipat?) _vähän_ sekaisin!?! :/ :)

    Ei mennyt. Kyllähän nyt sokea reettakin näkee että kyseessä on Kremlin junailema näytösäänestys.

    Ei kai nyt kukaan järjissään oleva usko että viikossa polkaistaan pystyyn demokraattinen ja laillinen kansanäänestys? Lisäksi on hyvin tiedossa että Venäjä sulki ei-venäläismieliset mediat Krimillä, mitään vaalikamppailua ei sallittu (paitsi tietysti venäläismielisten), äänestys tapahtui miehitysjoukkojen valvonnassa, ...

    Äänestä

  • Uskotko joulupukkiin kirjoitti:

    Uskotko ihan oikeasti noin? No ei voi sitten mitään.

    Tai pakkasukkoon paremminkin. Jäi vähän lapsenmieliseksi ja vajaaälyiseksi kun äiti käytti päihteitä sitä odottaessan ja sai hiljenemään kaljaa juottamalla. Siitä tuli tuollainen ressukka, ei kykene mihinkään töihin niin tuhlaa aikaansa netissä puolustamassa kaikkia roistoja. Tourettensyndroomaan sillä olsi lääkkeet, mutta kun ei niitäkään ota. Yritetään ymmärtää, eihän kukaan täysijärkinen ryssiä puolusta.

    Äänestä

  • Äly hoi älä jätä! kirjoitti:

    Krimin itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu.

    Mutta sinun mielestäsi on oikein että venäjä liittää itsenäisen valtion itseensä? Ehkäpä seuraaksi liitetään Suomi?

    Se nyt vaan on niin että tällä hetkellä Krim kuuluu Ukrainan valtioon. Voi hyvin olla että kohta Krim kuuluu Venäjälle. Näinhän se teki Hitlerkin Sudeettisaksalle 1938. Sitäkin katseltiin päältä ja moni hyväksyikin. Mitä siitä seurasikaan kun ei ajoissa torpattu rosvoa?

    Menee vänkäämisen puolelle, mutta kun te nyt niin kovasti olette sitä historiallista Krimiä rummuttaneet, niin Itsenäin Krimhän juuri on lähinnä sitä Krimin kaanikuntaa, joten missä se ongelma nyt ?

    Nyky tilanne on 100 % ukrainalaisten oman munailun tulosta. Vaikka kuinka kovasti vänkytät Krim ei enään tule palaamaan missään muodossa Ukrainan alaisuuteen se juna meni jo. Suutahan voit pieksää mutta tuulta on maailmassa muutenkin.

    Äänestä

  • kaksi naamaasi kirjoitti:

    Krim ei vielä ole liittynyt Venäjään, joten uhku ja puhku sitten kun vasta konkreettisesti niin käy. Minäpä taas uskon että käy niin että Krim ITSENÄISTYY omaksi valtiokseen ja sinä olet melunnut apinalailla aivan syyttä suotta. Kaksi naamaisuutesi kyllä onnituita näyttämään, sillä voi tuota nölinän ja ölinän määrä kun Venäjä REAGOI Ukrainan toimiin, mutta olet mitään välittämättä vain mähöttnyt koneesi ääressä kun ukrainalaiset ovat rikkoneet itsehallinta-alueen perustuslakia.

    > oten uhku ja puhku sitten kun vasta konkreettisesti niin käy. Minäpä taas uskon että käy niin että Krim ITSENÄISTYY omaksi valtiokseen ja sinä olet melunnut apinalailla aivan syyttä suotta.

    Heh heh heh!

    Kuinka monta tuntia menikään ennen kuin Putin osoitti uskosi vääräksi?

    Haluatko nähdä hyväuskoisen idiootin? Katso peiliin!

    Äänestä

  • sinut se jo jätti. kirjoitti:

    Menee vänkäämisen puolelle, mutta kun te nyt niin kovasti olette sitä historiallista Krimiä rummuttaneet, niin Itsenäin Krimhän juuri on lähinnä sitä Krimin kaanikuntaa, joten missä se ongelma nyt ?

    Nyky tilanne on 100 % ukrainalaisten oman munailun tulosta. Vaikka kuinka kovasti vänkytät Krim ei enään tule palaamaan missään muodossa Ukrainan alaisuuteen se juna meni jo. Suutahan voit pieksää mutta tuulta on maailmassa muutenkin.

    Jos laitetaan kattavat pakotteet ryssiä vastaan, lähtevät ennen pitkää häntä koipien välissä ilman mitään ehtoja. Ei yksi maa mahda yhtään mitään koko maailmaa vastaan vai luuletko kansan suostuvan elämään Kuuban tasolla tai pikemminkin paljon alemmalla tasolla kovinkaan kauaa. Teki putin pahan virheen tai sitten ryssät ovat vielä tyhmempiä kuin kukaan voisi uskoa.

    Äänestä

  • kaksi naamaasi kirjoitti:

    Krim ei vielä ole liittynyt Venäjään, joten uhku ja puhku sitten kun vasta konkreettisesti niin käy. Minäpä taas uskon että käy niin että Krim ITSENÄISTYY omaksi valtiokseen ja sinä olet melunnut apinalailla aivan syyttä suotta. Kaksi naamaisuutesi kyllä onnituita näyttämään, sillä voi tuota nölinän ja ölinän määrä kun Venäjä REAGOI Ukrainan toimiin, mutta olet mitään välittämättä vain mähöttnyt koneesi ääressä kun ukrainalaiset ovat rikkoneet itsehallinta-alueen perustuslakia.

    kaksi naamaasi.
    Venäjä on vahvistanut krimin liittymisen venäjään joten krimi on heidän käsityksensä mukaan venäjää on aina olut , mitä tarkoittaa tänään krimin itsenäisyys? Sivistyneet valtiot yleensä neuvottelet tämän luokan kysymyksistä. Kysymyksessä lienee vain muutaman henkilön ajama päätös (huom! muutaman henkilön) ilman Ukrainan järjestämää kansan äänestystä ja neuvottelua. Eikö kysymyksessä ollut vain Venäjän intressit jotka toteutettiin voimalla. Tunnustetaan tai mieluimmin nähdään tosiasiat sellaisina kuin ne on tapahtuneet. Toivoisin että tämä liittyminen käsiteltäisiin uudestaan kansaivälisenlain hengen mukaa.

    Äänestä

"Vedomostin mukaan Gazpromin hallituksen puheenjohtaja Viktor Zubkov myi kaikki yhtiön osakkeensa 11. helmikuuta 2014. Hän sai 34,5 miljoonaa ruplaa."

Niiih, kaikki tää peli vaan Gazpromin pörssikurssin takia. Tai siis sen pörssikurssin vakaan nousujohteisen kehityksen takia.

Toinen kiinnostava seikka että se Krimin Aksijanov( tai miten se kirjoitetaan) on entinen rikollisliiga Salemin jäsen. Järjestössä hän toimi nimellä Peikko.

Täytyy sanoa että Venäjän politiikassa on sellaisia piirteitä että ei tiedä itkeäkö vai nauraa.

Äänestä
  • Mite sil noin VÄHÄN osakkeita oli!?!
    Eli sai VAAN 680 000 €?!?

    Firmassa, joka tekee riihikuivaa VOITTOA 40 milj. € vuodessa 150 mrd $ liikevaihdolla!?

    Samalla kun Suomen Fortum tekee 2 MILJARDIA € tappiota vuodessa, ja sen pääjohtaja saa jo TUPLASTI ton 680 000 pelkkää PALKKAA vuodessa!?!

    Hieman on palkkakuopassa hän? :/

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Mite sil noin VÄHÄN osakkeita oli!?!
    Eli sai VAAN 680 000 €?!?

    Firmassa, joka tekee riihikuivaa VOITTOA 40 milj. € vuodessa 150 mrd $ liikevaihdolla!?

    Samalla kun Suomen Fortum tekee 2 MILJARDIA € tappiota vuodessa, ja sen pääjohtaja saa jo TUPLASTI ton 680 000 pelkkää PALKKAA vuodessa!?!

    Hieman on palkkakuopassa hän? :/

    Anteeksi!
    Kämmäsin? :/ Kuula ei tokikaan tienaa TUPLASTI tuota, vaan TRIPLASTI! :)

    (verotiedot 2012: 2,1 milj)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Anteeksi!
    Kämmäsin? :/ Kuula ei tokikaan tienaa TUPLASTI tuota, vaan TRIPLASTI! :)

    (verotiedot 2012: 2,1 milj)

    -ettei vaan nyt pojulla mennyt sekaisin siffrat kuten siinä IBM :n kanssa - luulit omistusarvoa tappioiksi:_P

    Äänestä

  • whee-ee kirjoitti:

    -ettei vaan nyt pojulla mennyt sekaisin siffrat kuten siinä IBM :n kanssa - luulit omistusarvoa tappioiksi:_P

    Herra on hyvä ja plärää nuo tiedot esiin ihan itse! :)
    Vai pitäskö mun pyyhkiä sun uusaivottoman persekin?

    Äänestä

Epäilemättä rikolliset tekevät rahaa vallassa Venäjällä. Mutta ei hätää, tasapuolisuus tässä asiassa totetuu Jenkeissäkin...

Äänestä
  • Mutta ei putikka noita ÖKY-magnaatteja kurita, koska he hoksaavat olla asettumatta POLIITTISESTI vastahankaan...ei siis tulossa verorahoja rikkailta viemäri- ja katulasten komsomolille !

    Äänestä

  • Krasnaja tsuhna kirjoitti:

    Mutta ei putikka noita ÖKY-magnaatteja kurita, koska he hoksaavat olla asettumatta POLIITTISESTI vastahankaan...ei siis tulossa verorahoja rikkailta viemäri- ja katulasten komsomolille !

    net jenkkilässä toimii. Bill Gates juuri pyysi että älkää verottako mun omaisuutta, vaan kulutustani. Kuinkahan paljon se Geitsin poika sitten kuluttaa enemmän kuin muut? Ja onko se tarpeellisempaa kuin viemäri- ja katulasten komsomolin kulutus NewYorkin Harlemissa? Ja kyllä tuolla jenkilässä yhtä lailla linnaa tulee jos isopomo käy omavaltaiseksi. Enronin pomot Lay ja Skilling ja investointipankkiiri Berni Madoff kai istuu toistasataa vuotta.

    Suuret maat ja suuret toleranssit - molemmissa.

    Äänestä

  • No samaan tapaan kirjoitti:

    Gates kyllä lahjoittaa ja tukee kaikenlaista opetus - ja tutkimustyötä. On yksi suurimmista yksityisistä lahjoittajista usassa. Etten hänestä nyt puhuisi kovin pahasti. Ei edes jätä lapsilleen juuri mitään vaan antaa rahansa takaisin yhteiskuntaan. Ja samaa harrastaa moni muu varakas ihminen usassa palauttavat rahansa yheikunnalle. Kun siellä kaikki pyörii yksityisen rahoituksen kautta.

    Äänestä

  • Tööööt.. kirjoitti:

    "Gates kyllä lahjoittaa ja tukee kaikenlaista opetus - ja tutkimustyötä."

    Huomaa kyllä että et sinä ääliö tunne jenkkilän verotusjärjestelmää yhtään. Gates saa verovähennyksinä YKSI YHTEEN jokaisen lahjoittamansa lantin takaisin. Hän siis ei käytännössä käytä penniäkään rahoistaan ja kaiken kruuna se että hän itse voi perustaa hyväntekeväisyys kohtaan, itse rahoittaa sitä (eli päättää itse lahjoittamiensa rahojen käytöstä) ja saa siittä vielä verohelpotukset.

    Äänestä

  • No samaan tapaan kirjoitti:

    net jenkkilässä toimii. Bill Gates juuri pyysi että älkää verottako mun omaisuutta, vaan kulutustani. Kuinkahan paljon se Geitsin poika sitten kuluttaa enemmän kuin muut? Ja onko se tarpeellisempaa kuin viemäri- ja katulasten komsomolin kulutus NewYorkin Harlemissa? Ja kyllä tuolla jenkilässä yhtä lailla linnaa tulee jos isopomo käy omavaltaiseksi. Enronin pomot Lay ja Skilling ja investointipankkiiri Berni Madoff kai istuu toistasataa vuotta.

    Suuret maat ja suuret toleranssit - molemmissa.

    Juu ja ei noikaan ole kuin jäävuoren huippu jotka ylittävät uutiskynnyksen massiivisuudellaan!

    Kyllähän ne tuntui osaavan nou jenkkirikkaatkin ihan hyvin kusettaa:

    http://m.fbi.gov/#http://www.fbi.gov/news/stories/story-index/white-collar-crime

    (mut niistä pitää olla medioissa ihan *hush-hush* ettei vain kapitalismin ihanuuden illuusio särjy! ;)

    Äänestä

  • no tööt tööt vaan kirjoitti:

    "Gates kyllä lahjoittaa ja tukee kaikenlaista opetus - ja tutkimustyötä."

    Huomaa kyllä että et sinä ääliö tunne jenkkilän verotusjärjestelmää yhtään. Gates saa verovähennyksinä YKSI YHTEEN jokaisen lahjoittamansa lantin takaisin. Hän siis ei käytännössä käytä penniäkään rahoistaan ja kaiken kruuna se että hän itse voi perustaa hyväntekeväisyys kohtaan, itse rahoittaa sitä (eli päättää itse lahjoittamiensa rahojen käytöstä) ja saa siittä vielä verohelpotukset.

    Juuri näin!

    Kiitos kun säästin minua kirjoittamasta tuota.

    Äänestä

  • no tööt tööt vaan kirjoitti:

    "Gates kyllä lahjoittaa ja tukee kaikenlaista opetus - ja tutkimustyötä."

    Huomaa kyllä että et sinä ääliö tunne jenkkilän verotusjärjestelmää yhtään. Gates saa verovähennyksinä YKSI YHTEEN jokaisen lahjoittamansa lantin takaisin. Hän siis ei käytännössä käytä penniäkään rahoistaan ja kaiken kruuna se että hän itse voi perustaa hyväntekeväisyys kohtaan, itse rahoittaa sitä (eli päättää itse lahjoittamiensa rahojen käytöstä) ja saa siittä vielä verohelpotukset.

    Gates on rahansa ansainnut. On toiminut omalla alallaan tienraivaajana ja edelläkävijänä.

    Laittaa rahansa kuitenkin myönteiseen toimintaan yliopistot sekä avustaa säätiönsä kautta monia asioita.

    Ompahan itse rahansa tehnyt. En tajua miten voitte häntäkin kadehtia.

    Ei kaikki ihmiset maailmassa halua pohjoismaalaista demokratiaa eikä edes pidä sitä hyvänä mallina, pitävät sitä kommunismina. On muitakin tapoja toimia kun valtio ei ole aina tukemassa kuten Suomessa.

    Gates ja co. Ei ole yhtään kummempia kuin varkaita!

    MS DOS varastettiin PC DOSista! :)
    Windows varastettiin Mac OSista! :)
    Koodit varastettiin OpenSourcesta! :)

    ... "ansainnut"? :) Mitä? :)
    100 vuoden linnatuomion? :)

    Äänestä

  • no tööt tööt vaan kirjoitti:

    "Gates kyllä lahjoittaa ja tukee kaikenlaista opetus - ja tutkimustyötä."

    Huomaa kyllä että et sinä ääliö tunne jenkkilän verotusjärjestelmää yhtään. Gates saa verovähennyksinä YKSI YHTEEN jokaisen lahjoittamansa lantin takaisin. Hän siis ei käytännössä käytä penniäkään rahoistaan ja kaiken kruuna se että hän itse voi perustaa hyväntekeväisyys kohtaan, itse rahoittaa sitä (eli päättää itse lahjoittamiensa rahojen käytöstä) ja saa siittä vielä verohelpotukset.

    Gates saa verovähennyksinä YKSI YHTEEN jokaisen lahjoittamansa lantin takaisin."
    - oikein nauraa hytkyin tuolle täysmokalle..harvoin näkee noin toopea - ei verovähennys ole suinkaan sama vastaava tulo!

    Äänestä

  • 4ytt kirjoitti:

    http://taxes.about.com/od/deductionscredits/a/CharityDonation.htm

    Tästä totuus

    Äänestä

  • Tööööt.. kirjoitti:

    Gates on rahansa ansainnut. On toiminut omalla alallaan tienraivaajana ja edelläkävijänä.

    Laittaa rahansa kuitenkin myönteiseen toimintaan yliopistot sekä avustaa säätiönsä kautta monia asioita.

    Ompahan itse rahansa tehnyt. En tajua miten voitte häntäkin kadehtia.

    Ei kaikki ihmiset maailmassa halua pohjoismaalaista demokratiaa eikä edes pidä sitä hyvänä mallina, pitävät sitä kommunismina. On muitakin tapoja toimia kun valtio ei ole aina tukemassa kuten Suomessa.

    "sekä avustaa säätiönsä kautta monia asioita. "

    Tiedätkö miksi pitää olla säätiö eikä suoraan avusta omista rahoistaan ? No kiertääkseen veroja, jotka ironista kyllä jo lähtökohtaisesti Yhdysvalloissa ennen kaikkea suosivat suurituloisia. Eli ei tässä asiassa ole mitää kadehtimista vain suurta hämmästystä sitä kohtaan kuin tietämätön ja naivi sinä olet. Mitä ihailtavaa on siinä että tähtitieteellisen rikkaan ihmisen keplotella ja ketkuilla ettei joudu maksamaan veroja maassa jossa rikkaiden verotus on nimellistä jo lähtökohtaisestikin ? Ahneus ja tyhmyys tulevat ensimmäisenä mieleen. Paljon enemmän Bill Gates saisi aikaiseksi yksinkertaisesti maksamalla nimellisest veronsa ilman ketkuiluja.

    Äänestä

  • 4ytt kirjoitti:

    Gates saa verovähennyksinä YKSI YHTEEN jokaisen lahjoittamansa lantin takaisin."
    - oikein nauraa hytkyin tuolle täysmokalle..harvoin näkee noin toopea - ei verovähennys ole suinkaan sama vastaava tulo!

    Kuten sanottua, sinä tuskin ymmärrät edes Suomen verotusta ja silti väkytät jenkkien vastaavasta, no mitä älyllistä elämään nyt voi odottaakkaan kokoomuslaiselta hymyilevältä ja höpöttävältä päältä. Riittää kun osaat katsoa kameraan ja sanoa "muikku"

    Timpalle kiitos linkistä

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Juu ja ei noikaan ole kuin jäävuoren huippu jotka ylittävät uutiskynnyksen massiivisuudellaan!

    Kyllähän ne tuntui osaavan nou jenkkirikkaatkin ihan hyvin kusettaa:

    http://m.fbi.gov/#http://www.fbi.gov/news/stories/story-index/white-collar-crime

    (mut niistä pitää olla medioissa ihan *hush-hush* ettei vain kapitalismin ihanuuden illuusio särjy! ;)

    Joka maassa rikkaat yrittää kusettaa, mutta ryssillä se on maan tapa ja valtionjohtajat eli diktaattori putin kumppaneineen pahimmat. Korruptio aivan eri luokkaa kuin missään länsimaissa.

    Äänestä

Mihinköhän sellainen kuin 'hyvä tahto' ihmisiä kohtaan on unohtunut.

Äänestä

Miksi kartassa näkyy Ukrainan värejä? Tämä kuohuttaa tunteita ja ydinaseita esitellään.

Äänestä

Tää on pahempi kuin Kuuban kriisi. Lisäksi tapahtuu naapurissa. Oligarkit, Putin ja Gazpron ovat yksi ja sama asia. Kansa on välttämätön paha tässä pelissä. Sen etuja ei kukaan aja.

Äänestä
  • Putinin huvila Suomen lapissa tarvitsee kanssa suojelua kohta.

    Äänestä

  • speakman kirjoitti:

    Putinin huvila Suomen lapissa tarvitsee kanssa suojelua kohta.

    Niin kuin sinä vajaa älyinen osaisit poistua Keravalta edes seutulipulla.

    Äänestä

  • Muistaakseni Putinilla ei kyllä ollut MITÄÄN tekemistä, tai omistusta, Gazpromin kanssa! :)

    (parin muun energiayhtiön kanssa kylläkin)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Muistaakseni Putinilla ei kyllä ollut MITÄÄN tekemistä, tai omistusta, Gazpromin kanssa! :)

    (parin muun energiayhtiön kanssa kylläkin)

    On hyvä kaveri Gazpromin johtaja Millerin kannsa. Omistaa 4,5 % Gazpromin osakkeita.

    Äänestä

  • Silleen kirjoitti:

    On hyvä kaveri Gazpromin johtaja Millerin kannsa. Omistaa 4,5 % Gazpromin osakkeita.

    Joo muistin näköjään väärin. So?
    Ei mikään merkittävä salkku? Tuskin tolla on vielä edes mitään määräysvaltaa yhtiössä?
    (PS: Kaveruudella ei yhtiöitä johdeta!)

    Paljonhan Niinistö omistaa Fortumia? :)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Joo muistin näköjään väärin. So?
    Ei mikään merkittävä salkku? Tuskin tolla on vielä edes mitään määräysvaltaa yhtiössä?
    (PS: Kaveruudella ei yhtiöitä johdeta!)

    Paljonhan Niinistö omistaa Fortumia? :)

    Kavereilleenhan se putin on jakanut lähes kaiken kansallisomaisuuden, luonnonvaroista yhtiöihin.

    Vouhkaat joka asiassa etkä tiedä mistään mitään, mutta sellaisiahan te russofiilit olette.

    Äänestä

  • speakman kirjoitti:

    Putinin huvila Suomen lapissa tarvitsee kanssa suojelua kohta.

    Jos sitä ei takavarikoida, Putinhan on rikollinen, niin voi olla että joku meteoriitti tippuu sinne.

    Äänestä

Me,jokaine räkänokka kommentoi. Eiköhän maammeki ole kahtiajakautunut taloudellis ja muussakin mielessä? Sitä ei vaan huomaa norsunluutornista.

Äänestä

Paikalliset asukkaathan ne haluaa olla Venäjän kanssa.. Jos ne asukkaat haluais olla ja pysyä Ukrainalaisina.. niin nehän olis äänestäneet silloin Ukrainan puolesta..

Ei pelkkä äidinkieli voi tehdä sitä että haluaa liittyä johonkin toiseen valtioon sillä perusteella, kyllä siinä täytyy noilla Krimiläisillä olla muut syyt taustalla..

Äänestä
  • Ei ne mitään "paikallisia" asukkaita ole, ryssiä ne on. Ja onhan niitä jo täällä Kaakkoi-Suomessa jo kasapäin, kohta tulee Putin ja suojelee omiaan.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ei ne mitään "paikallisia" asukkaita ole, ryssiä ne on. Ja onhan niitä jo täällä Kaakkoi-Suomessa jo kasapäin, kohta tulee Putin ja suojelee omiaan.

    Näin on venäläisiä jo liikaa täällä. Olemmeko ikinä olleet itsenäisiä SUOMEN KANSA. Putin on henkisesti kesken eräinen uhooja. Pitäkää pintanne SUOMI.

    Äänestä

  • miten ne olis voineet äänestää nyk. mallin, eli autonomisena ukrainaan kuulumisen puolesta, kun äänestyslipuissa ei ollut sellaista vaihtoehtoa? vaikuttaako sinusta siis tuo 96,77% uskottavalta vaalitulokselta? yli 90% tuloksia saadaan ainoastaan rigatuissa kehitysmaavaaleissa. milloin ois esim pohjoismaissa mikään asia saanut noin suurta kannatusta?

    Äänestä

  • Suome Kansa parasta kirjoitti:

    Näin on venäläisiä jo liikaa täällä. Olemmeko ikinä olleet itsenäisiä SUOMEN KANSA. Putin on henkisesti kesken eräinen uhooja. Pitäkää pintanne SUOMI.

    asian valoisaa puolta. Jos/kun pääsemme neuvostoliiton syliin, niin suomen itäraja siirtyy tyynen valtameren rannikolle.

    Äänestä

  • Katsohan kirjoitti:

    asian valoisaa puolta. Jos/kun pääsemme neuvostoliiton syliin, niin suomen itäraja siirtyy tyynen valtameren rannikolle.

    Eikä muuten siirry. Jos Suomi liitetään Neuvostoliittoon, se raja on Neuvostoliiton raja eikä Suomen.

    Äänestä

  • twiikeri1 kirjoitti:

    miten ne olis voineet äänestää nyk. mallin, eli autonomisena ukrainaan kuulumisen puolesta, kun äänestyslipuissa ei ollut sellaista vaihtoehtoa? vaikuttaako sinusta siis tuo 96,77% uskottavalta vaalitulokselta? yli 90% tuloksia saadaan ainoastaan rigatuissa kehitysmaavaaleissa. milloin ois esim pohjoismaissa mikään asia saanut noin suurta kannatusta?

    Mitä sitten? Jos ei ole vaihtoehtoa, silloin jätetään äänestämättä. Kuitenkin melkein kaikki äänesti, joten pulinat pois.
    Voiv oi, esim suomessa vaaleissa, "haluatko Suomen pysyvän itsenäisenä" tulisi helposti lähes 100% kannatus, tai "haluatko olla suomalainen", nythän krimillä kysyttiin venäläisiltä "haluatko olla virallisesti venäläinen", lopputulos on niin selkeä kuin voi olla.
    Lännen naputukset eivät voi kaataa demokraattista päätöstä krimillä.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ei ne mitään "paikallisia" asukkaita ole, ryssiä ne on. Ja onhan niitä jo täällä Kaakkoi-Suomessa jo kasapäin, kohta tulee Putin ja suojelee omiaan.

    No ihan yhtä paikallisia asukkaita kai me venäläiset krimillä on, kun vaikkapa krimin tataaritkin, jos ovat vuosikausia, kymmeniä, tai kenties jopa sukupolvia krimillä asuneet!?!

    Mikäs sun mielestä sit on AITO ja ainoa oikea "krimiläinen"!? :)
    Entäs onko suomenruotsalaiset sun mielestä oikeita suomalaisia?! Kuis sä et mäkätä et neki pitäs heivata täält mäkeen, kun ne on tullu ruotsista tänne?

    Jos maailmanhistoriassa ei kansat olis vaellellu pitkin poikin maailmaa, niin me SUOMALAISET voitais olka hyvin liki "oikeita" krimiläisiä! :)

    Äänestä

  • twiikeri1 kirjoitti:

    miten ne olis voineet äänestää nyk. mallin, eli autonomisena ukrainaan kuulumisen puolesta, kun äänestyslipuissa ei ollut sellaista vaihtoehtoa? vaikuttaako sinusta siis tuo 96,77% uskottavalta vaalitulokselta? yli 90% tuloksia saadaan ainoastaan rigatuissa kehitysmaavaaleissa. milloin ois esim pohjoismaissa mikään asia saanut noin suurta kannatusta?

    Siinä taas toinen stn tampio!?! :/

    Ymmärtätkös sä ääliö, että moisissa vaaleissa on mahdollisuus antaa myös EI ääni!? :)

    (ja ettei takuulla "Ei" äänen antamista kyseisessä vaalissa tehty kenellekään HUONOKSI vaihtoehdoksi, se asetettiin tarkoittamaan SITÄ, että Krim säilyy osana Ukrainaa, mutta autonomisena osana, ja autonomisuus LISÄÄNTYY vuoden 2004 (olikohan?) tasolle!)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No ihan yhtä paikallisia asukkaita kai me venäläiset krimillä on, kun vaikkapa krimin tataaritkin, jos ovat vuosikausia, kymmeniä, tai kenties jopa sukupolvia krimillä asuneet!?!

    Mikäs sun mielestä sit on AITO ja ainoa oikea "krimiläinen"!? :)
    Entäs onko suomenruotsalaiset sun mielestä oikeita suomalaisia?! Kuis sä et mäkätä et neki pitäs heivata täält mäkeen, kun ne on tullu ruotsista tänne?

    Jos maailmanhistoriassa ei kansat olis vaellellu pitkin poikin maailmaa, niin me SUOMALAISET voitais olka hyvin liki "oikeita" krimiläisiä! :)

    Ottaisit selvää ja johan se on täälläkin kerrottu monta kertaa, et vaan vajakki tajua.

    stalin pakkosiirrätti tataarit ja muita kansoja pois Krimiltä ja toi ryssiä tilalle, niillä ei ole mitään omistusoikeutta maihin tai olemassaoloon siellä.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Siinä taas toinen stn tampio!?! :/

    Ymmärtätkös sä ääliö, että moisissa vaaleissa on mahdollisuus antaa myös EI ääni!? :)

    (ja ettei takuulla "Ei" äänen antamista kyseisessä vaalissa tehty kenellekään HUONOKSI vaihtoehdoksi, se asetettiin tarkoittamaan SITÄ, että Krim säilyy osana Ukrainaa, mutta autonomisena osana, ja autonomisuus LISÄÄNTYY vuoden 2004 (olikohan?) tasolle!)

    Eikö äitisi ole sanonut, ettet saa kirjoitella nettiin aivopierujasi kun tourettelääkkeet on ottamatta.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Siinä taas toinen stn tampio!?! :/

    Ymmärtätkös sä ääliö, että moisissa vaaleissa on mahdollisuus antaa myös EI ääni!? :)

    (ja ettei takuulla "Ei" äänen antamista kyseisessä vaalissa tehty kenellekään HUONOKSI vaihtoehdoksi, se asetettiin tarkoittamaan SITÄ, että Krim säilyy osana Ukrainaa, mutta autonomisena osana, ja autonomisuus LISÄÄNTYY vuoden 2004 (olikohan?) tasolle!)

    Eikö äitisi ole sanonut jo monta kertaa, ettet saa kirjoittaa aivopierujasi nettiin kun tourettelääkkeet ottamatta.

    Äänestä

  • nelääkkeet kirjoitti:

    Eikö äitisi ole sanonut jo monta kertaa, ettet saa kirjoittaa aivopierujasi nettiin kun tourettelääkkeet ottamatta.

    Tupla postauksen perusteella puhut kyllä ihan omista väliin jääneistä nappuloistasi, vai otitko viereisen sängyn potilaan dosetin vahingossa ?

    Äänestä

  • Katsohan kirjoitti:

    asian valoisaa puolta. Jos/kun pääsemme neuvostoliiton syliin, niin suomen itäraja siirtyy tyynen valtameren rannikolle.

    Ja eikä muuten "päästä"!
    Ainakaan jos se MINUSTA on kiinni!
    Noi prkl Suomen EUttajatkin pitäs hirttää lyhtypylväisiin varoitukseksi tuleville sukupolville!

    Äänestä

  • varkaita ovat kirjoitti:

    Ottaisit selvää ja johan se on täälläkin kerrottu monta kertaa, et vaan vajakki tajua.

    stalin pakkosiirrätti tataarit ja muita kansoja pois Krimiltä ja toi ryssiä tilalle, niillä ei ole mitään omistusoikeutta maihin tai olemassaoloon siellä.

    Lähde? :)
    Sun peräaukkos?

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ei ne mitään "paikallisia" asukkaita ole, ryssiä ne on. Ja onhan niitä jo täällä Kaakkoi-Suomessa jo kasapäin, kohta tulee Putin ja suojelee omiaan.

    Samalla kriteerillä et se sinäkään ole "paikallisia" vaan joku saamalaisten maalle lorvimaan jäänyt uralin tulokas. Myöskään ukrainalaiset eivät ole mitään alkuperäisiä Krimi asukkaita eivätkä edes Mongolian matkassa tulleet tataarit. Traakkialaiset taitavat olla ensimmäisiä, jos heitä nyt mistään enään löytyy sama ongelma taitaa koskea Tsingis-kaanin perillisiä. Eipä ole muita Krimin historilallisia omistajia kuin Venäjä jäljellä. Ei sitä perintotaloakaan taloksi asettuneille hipeille sunikaan anneta jos on joki oikeutus omistukseen olemassa ja tässä tapauksessa sellainen kyllä on

    Äänestä

  • varkaita ovat kirjoitti:

    Ottaisit selvää ja johan se on täälläkin kerrottu monta kertaa, et vaan vajakki tajua.

    stalin pakkosiirrätti tataarit ja muita kansoja pois Krimiltä ja toi ryssiä tilalle, niillä ei ole mitään omistusoikeutta maihin tai olemassaoloon siellä.

    Ja jos tää vajakki nyt vähän sitten sivistäis suo järjen jättiläistä! :)

    Tataareiden asuinalueet:

    Ukraina[1] 248 200
    - joista pääosa asuu:
       Krimin auton.   tasavalta[2] 243 400
    Turkki[3] 150 000
    Uzbekistan[4], 90 000[5]/10 046[6]/188 772
    Romania[7] 24 137
    Venäjä[8] 4 131
    Bulgaria[9] 1 803
    Kazakstan[10] 1 532

    Joten: PÄÄOSA kaikista maailman tataareista asuu juurikin Ukrainassa, ja näistä juurikin suurin osa Krimillä, jossa heillä oli TÄYSIN samat oikeudet vaikuttaa tuohon äänestykseen, kuin kaikilla muillakin Krimin asukkailla!

    Ja toisen lähteen mukaan, jonka eilen luin (etsi itse, en ole mikään uusaivottomien piika!) sanottiin, että toinen (se suurempi) tataarien etnisistä vöhemmistöryhmistä julkisesti kannattaa Venäjään liittymistä! (mutta jostain _kumman_ (NOT!) syystä, vain tuo pienempi ryhmä pääsi pääosin (pääosin siksi, että tämä lähteeni oli englantilainen verkkouutisjulkaisu! Olikohan Daily Telegraph) länsimaisiin medioihin vaalien boikotoinnillaan! :)

    Äänestä

  • sivistä itseäsi kirjoitti:

    Samalla kriteerillä et se sinäkään ole "paikallisia" vaan joku saamalaisten maalle lorvimaan jäänyt uralin tulokas. Myöskään ukrainalaiset eivät ole mitään alkuperäisiä Krimi asukkaita eivätkä edes Mongolian matkassa tulleet tataarit. Traakkialaiset taitavat olla ensimmäisiä, jos heitä nyt mistään enään löytyy sama ongelma taitaa koskea Tsingis-kaanin perillisiä. Eipä ole muita Krimin historilallisia omistajia kuin Venäjä jäljellä. Ei sitä perintotaloakaan taloksi asettuneille hipeille sunikaan anneta jos on joki oikeutus omistukseen olemassa ja tässä tapauksessa sellainen kyllä on

    Eikös saamelaiset ole kuitenkin asuneet, ja asuvat EDELLEEN, Suomen pohjois-osissa!? Ja näillä on jopa hyvin kattavat itsemääräämisoikeudet ja kieli!? Huono?

    Se, että me tänne muuttaneet suomalaiset olemme olleet rivakampia lisääntymään, ja muodostamme nyt täällä enemmistön, on tuskin meidän vikamme!?!
    Olemme kuitenkin demokratia, jossa enemmistö päättää, ja THATS IT! Ja en ainakaan tiedä historiastamme mitään suurempia (tai pienempiäkään!?) julmuuksia, joita me suomalaiset olemme maan aökuperäisasukkaita kohtaan tehneet, toisin kuin esim. USAssa! :)

    Äänestä

  • Tupalana samanlainen kirjoitti:

    Tupla postauksen perusteella puhut kyllä ihan omista väliin jääneistä nappuloistasi, vai otitko viereisen sängyn potilaan dosetin vahingossa ?

    Väärät lääkkeet!?

    Vaikea sanoa, koska yo. En kirjoittanut minä!? :)

    Joten: koitas nyt vaan keskittyä?

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Ja jos tää vajakki nyt vähän sitten sivistäis suo järjen jättiläistä! :)

    Tataareiden asuinalueet:

    Ukraina[1] 248 200
    - joista pääosa asuu:
       Krimin auton.   tasavalta[2] 243 400
    Turkki[3] 150 000
    Uzbekistan[4], 90 000[5]/10 046[6]/188 772
    Romania[7] 24 137
    Venäjä[8] 4 131
    Bulgaria[9] 1 803
    Kazakstan[10] 1 532

    Joten: PÄÄOSA kaikista maailman tataareista asuu juurikin Ukrainassa, ja näistä juurikin suurin osa Krimillä, jossa heillä oli TÄYSIN samat oikeudet vaikuttaa tuohon äänestykseen, kuin kaikilla muillakin Krimin asukkailla!

    Ja toisen lähteen mukaan, jonka eilen luin (etsi itse, en ole mikään uusaivottomien piika!) sanottiin, että toinen (se suurempi) tataarien etnisistä vöhemmistöryhmistä julkisesti kannattaa Venäjään liittymistä! (mutta jostain _kumman_ (NOT!) syystä, vain tuo pienempi ryhmä pääsi pääosin (pääosin siksi, että tämä lähteeni oli englantilainen verkkouutisjulkaisu! Olikohan Daily Telegraph) länsimaisiin medioihin vaalien boikotoinnillaan! :)

    "Natsi-Saksan armeija valloitti Krimin 1941 muutamaksi vuodeksi. Neuvostoliiton valloitettua alueen takaisin, Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät siirrettiin muualle Neuvostoliittoon. Venäläistämistoimien yhteydessä vuonna 1946 Krimille vuonna 1921 myönnetty autonominen asema lakkautettiin kokonaan.[2][4] Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Stalin pakkosiirrätti epäluotettavina pitäminään vuonna 1944 Keski-Aasiaan. Huomattava osa 200 000 karkotetusta menehtyi kuljetuksien aikana. Krimin tataareille myönnettiin paluu oikeus Krimille vuonna 1988.[4] Vuoden 2001 väestönlaskennan aikaan Krimin autonomisessa tasavallassa asui 243 400 Krimin tataaria.[5] Paluumuutto on jatkunut tämän jälkeenkin, joskin 1990-lukua heikompana."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Krim

    Usko vaan vapaasti ryssäpropagandaa, oma on häpeäsi.

    Äänestä

  • sivistä itseäsi kirjoitti:

    Samalla kriteerillä et se sinäkään ole "paikallisia" vaan joku saamalaisten maalle lorvimaan jäänyt uralin tulokas. Myöskään ukrainalaiset eivät ole mitään alkuperäisiä Krimi asukkaita eivätkä edes Mongolian matkassa tulleet tataarit. Traakkialaiset taitavat olla ensimmäisiä, jos heitä nyt mistään enään löytyy sama ongelma taitaa koskea Tsingis-kaanin perillisiä. Eipä ole muita Krimin historilallisia omistajia kuin Venäjä jäljellä. Ei sitä perintotaloakaan taloksi asettuneille hipeille sunikaan anneta jos on joki oikeutus omistukseen olemassa ja tässä tapauksessa sellainen kyllä on

    Miksiköhän ne saamelaiset asuu joka maassa juuri pohjoisessa? Oisko sen takia, että poronhoito onnistuu parhaiten juuri siellä, ei niitä sinne ole pakotettu siirtymään.

    Äänestä

  • tylsin kynä? kirjoitti:

    Miksiköhän ne saamelaiset asuu joka maassa juuri pohjoisessa? Oisko sen takia, että poronhoito onnistuu parhaiten juuri siellä, ei niitä sinne ole pakotettu siirtymään.

    Kyllä kai saamelaiset ovat joutuneet siirtymään pohjoiseen lisääntyvien tulokaslaumojen tieltä, koska ne häiritsivät ja söivät ja karkoittivat porot. Tästä on todisteena vanhat paikkojen nimet: Esimerkiksi Helsingissäkin on Lapinlahti.
    Venäläiset ovat Krimillä suurimmalta osin "Suuren isänmaallisen sodan" jälkeen muuttaneita, lähinnä Sevastopolin laivastoaseman ja sotilastukikohdan läheisyyteen. Pelkästään Venäjän federaation sotilaita siellä on melkein 16 000 plus perheet ja papat ja babuskat mukaan.
    Elintaso Ukrainassa on nykyään hyvin vaatimatonta: Ero (bkt.) on suurin piirtein sama kuin Suomen ja Venäjän välillä. Ukraina on sitten.
    Hauskana kuriositeettina: Stalin asutti valloitetun Karjalan ukrainalaisilla ja joillakin muilla sieltä päin.
    Ukrainalaisilla oli paljon rintamavastuuta viime sodissamme Nl:toa vastaan, ja kyllähän niitä paljon kuoli (tapettiin)...

    Äänestä

  • vajakki olet kirjoitti:

    "Natsi-Saksan armeija valloitti Krimin 1941 muutamaksi vuodeksi. Neuvostoliiton valloitettua alueen takaisin, Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät siirrettiin muualle Neuvostoliittoon. Venäläistämistoimien yhteydessä vuonna 1946 Krimille vuonna 1921 myönnetty autonominen asema lakkautettiin kokonaan.[2][4] Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Stalin pakkosiirrätti epäluotettavina pitäminään vuonna 1944 Keski-Aasiaan. Huomattava osa 200 000 karkotetusta menehtyi kuljetuksien aikana. Krimin tataareille myönnettiin paluu oikeus Krimille vuonna 1988.[4] Vuoden 2001 väestönlaskennan aikaan Krimin autonomisessa tasavallassa asui 243 400 Krimin tataaria.[5] Paluumuutto on jatkunut tämän jälkeenkin, joskin 1990-lukua heikompana."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Krim

    Usko vaan vapaasti ryssäpropagandaa, oma on häpeäsi.

    Okei nyt toit sitten perustelusi viimmein esille. Saattaa muuten tulla yllätyksenä, mutta Ukrainassa toimin mm. nykyisen Svaboda puoleen edeltäjä "vapautetun Ukrainan partisaani puolue", joka teki yhteistyötä natsien kanssa ja riveistä rekrytöitiin 29 SS jalkaväkidivisioonan eli SS RONAN (ensimmäinen slaavilainen divisioona) miehet ja tämä joukkohan lähes yksin vastuussa Varsovan kansannousun tukahduttamisen aikaisista hirveyksistä joiden rinnalla keskitysleirit tuntuvat lähinnä lastentarhalta. Samoin tuolla etelä Venäjällä eläneiden Kasakoiden joukossa oli natsien kanssa yhteistyöhän ryhtyneitä jopa kokonaisia rykmenttejä vaihtoivat puolta vuosina 41-42 mm. Lientzin kasakat. Musilimit yleisesti ottaen olivat natsien liittolaisia ja niin myös tataarit tekivät yhteistyötä natsien kanssa. Eli nyt kun toit omat lähteesi esille niin se kyllä tuhoaa ajatelmasi viattomista tataareista, jotka venäläiset pakko siirsivät vain siksi että saisivat Krimin itselleen, kun kuitenkin kyseessä on kansa joka oli yhteistyössä natsien kanssa. Huomaa kuitenkin että Tataareja on nyt yhtä paljon tai hieman enemmän kuin ennen heidän pois siirtoaan ja nuo Krimi väestösuhteet eivät ole radikaalisti muuttuneet, tataarit eivät olleet enemmistö enään edes 1900-luvun alussa kun Krim oli kuulunut Venäjään jo 150 vuotta.

    Muuten tiesitkö että ne sinun suloiset, pienet ja vaittomat tataarin palleroiset ovat olleet ottomaanien käsi kassara. Samojen Ottomaanien jotka yrittävät valloitta ja alistaa koko Euroopan Islamin miekan alle... Tai jos tiesit tämän jatka rauhassa sitä mekkaan päin kumarteluasi. Minun isoisäni isoisä on ollut Bulgariassa tataarejakin ampumassa ja aihetta olikin ampua.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Eikös saamelaiset ole kuitenkin asuneet, ja asuvat EDELLEEN, Suomen pohjois-osissa!? Ja näillä on jopa hyvin kattavat itsemääräämisoikeudet ja kieli!? Huono?

    Se, että me tänne muuttaneet suomalaiset olemme olleet rivakampia lisääntymään, ja muodostamme nyt täällä enemmistön, on tuskin meidän vikamme!?!
    Olemme kuitenkin demokratia, jossa enemmistö päättää, ja THATS IT! Ja en ainakaan tiedä historiastamme mitään suurempia (tai pienempiäkään!?) julmuuksia, joita me suomalaiset olemme maan aökuperäisasukkaita kohtaan tehneet, toisin kuin esim. USAssa! :)

    Suhteellista, johtuen vallitsevista sääolosuhteista laidunmaat olivat huomattavasti ETELÄMMÄSSÄ. Vetäytyvällä jääkaudella on sellainen vaikutus.

    Äänestä

  • super vajakki kirjoitti:

    Okei nyt toit sitten perustelusi viimmein esille. Saattaa muuten tulla yllätyksenä, mutta Ukrainassa toimin mm. nykyisen Svaboda puoleen edeltäjä "vapautetun Ukrainan partisaani puolue", joka teki yhteistyötä natsien kanssa ja riveistä rekrytöitiin 29 SS jalkaväkidivisioonan eli SS RONAN (ensimmäinen slaavilainen divisioona) miehet ja tämä joukkohan lähes yksin vastuussa Varsovan kansannousun tukahduttamisen aikaisista hirveyksistä joiden rinnalla keskitysleirit tuntuvat lähinnä lastentarhalta. Samoin tuolla etelä Venäjällä eläneiden Kasakoiden joukossa oli natsien kanssa yhteistyöhän ryhtyneitä jopa kokonaisia rykmenttejä vaihtoivat puolta vuosina 41-42 mm. Lientzin kasakat. Musilimit yleisesti ottaen olivat natsien liittolaisia ja niin myös tataarit tekivät yhteistyötä natsien kanssa. Eli nyt kun toit omat lähteesi esille niin se kyllä tuhoaa ajatelmasi viattomista tataareista, jotka venäläiset pakko siirsivät vain siksi että saisivat Krimin itselleen, kun kuitenkin kyseessä on kansa joka oli yhteistyössä natsien kanssa. Huomaa kuitenkin että Tataareja on nyt yhtä paljon tai hieman enemmän kuin ennen heidän pois siirtoaan ja nuo Krimi väestösuhteet eivät ole radikaalisti muuttuneet, tataarit eivät olleet enemmistö enään edes 1900-luvun alussa kun Krim oli kuulunut Venäjään jo 150 vuotta.

    Muuten tiesitkö että ne sinun suloiset, pienet ja vaittomat tataarin palleroiset ovat olleet ottomaanien käsi kassara. Samojen Ottomaanien jotka yrittävät valloitta ja alistaa koko Euroopan Islamin miekan alle... Tai jos tiesit tämän jatka rauhassa sitä mekkaan päin kumarteluasi. Minun isoisäni isoisä on ollut Bulgariassa tataarejakin ampumassa ja aihetta olikin ampua.

    Minäkin olisin ollut ilomielin natsien kanssa yhteistyössä ryssien kukistamiseksi. Jokainen kansa, joita ryssät sortaneet haluaa liittoutua muiden kanssa ryssiä vastaan, ei siinä mitään ihmeellistä ole ja natsit olivat kunnioitettavia ryssiin verrattuna.

    Äänestä

  • Vallilan Henkka kirjoitti:

    Kyllä kai saamelaiset ovat joutuneet siirtymään pohjoiseen lisääntyvien tulokaslaumojen tieltä, koska ne häiritsivät ja söivät ja karkoittivat porot. Tästä on todisteena vanhat paikkojen nimet: Esimerkiksi Helsingissäkin on Lapinlahti.
    Venäläiset ovat Krimillä suurimmalta osin "Suuren isänmaallisen sodan" jälkeen muuttaneita, lähinnä Sevastopolin laivastoaseman ja sotilastukikohdan läheisyyteen. Pelkästään Venäjän federaation sotilaita siellä on melkein 16 000 plus perheet ja papat ja babuskat mukaan.
    Elintaso Ukrainassa on nykyään hyvin vaatimatonta: Ero (bkt.) on suurin piirtein sama kuin Suomen ja Venäjän välillä. Ukraina on sitten.
    Hauskana kuriositeettina: Stalin asutti valloitetun Karjalan ukrainalaisilla ja joillakin muilla sieltä päin.
    Ukrainalaisilla oli paljon rintamavastuuta viime sodissamme Nl:toa vastaan, ja kyllähän niitä paljon kuoli (tapettiin)...

    Ottaisit selvää. Saamelaiset eivät ole koskaan asuneet etelä-Suomessa, vaan yhtenäisesti Lapissa muidenkin maiden alueilla. Lapinlahti ei ole saamenkieltä, eikä mitään tekemistä saamelaisten kanssa. Luuletko, että Suomen Sveitsikin on ollut joskus sveitsiläisten asuttama?

    Ryssät ovat Krimillä pelkästään laittomia valloittajia, ei mitään muuta. Vaikka osa olisi tullutkin "laillisesti" maahan, ovat nyt enimmäkseen rikollisia varkaita. Ihmekös se jos Ukrainassa olisikin kurjuutta, kun ryssien asettama presidentti apureineen ryöstänyt valtion kassan, siksihän se roisto syrjäytettiinkin.

    Tottakai ukrainalaiset pakotettuina taistelivat Suomea vastaan, niin kuin monet muutkin kansat ryssien alaisuudessa. Tietysti joukossa ryssämielisiäkin, mutta ei tavalliset kansalaiset sotaa aloittaneet.

    Äänestä

  • Äänestyksessä ei VOINUT äänestää Ukrainan puolesta, koska sellaista vaihtoehtoa ei ollut!

    Äänestä

  • höpöhöpö. kirjoitti:

    Ottaisit selvää. Saamelaiset eivät ole koskaan asuneet etelä-Suomessa, vaan yhtenäisesti Lapissa muidenkin maiden alueilla. Lapinlahti ei ole saamenkieltä, eikä mitään tekemistä saamelaisten kanssa. Luuletko, että Suomen Sveitsikin on ollut joskus sveitsiläisten asuttama?

    Ryssät ovat Krimillä pelkästään laittomia valloittajia, ei mitään muuta. Vaikka osa olisi tullutkin "laillisesti" maahan, ovat nyt enimmäkseen rikollisia varkaita. Ihmekös se jos Ukrainassa olisikin kurjuutta, kun ryssien asettama presidentti apureineen ryöstänyt valtion kassan, siksihän se roisto syrjäytettiinkin.

    Tottakai ukrainalaiset pakotettuina taistelivat Suomea vastaan, niin kuin monet muutkin kansat ryssien alaisuudessa. Tietysti joukossa ryssämielisiäkin, mutta ei tavalliset kansalaiset sotaa aloittaneet.

    Etelä-Suomessa on saamelaisperäisiä paikannimiä, joten kyllä saamelaiset aikoinaan asuivat myös etelässä. Suomalaiset sen sijaan eivät ole kovinkaan kauaa asuttaneet nykyisen Suomen aluetta. Keskiajalla, kun ruotsalaiset alkoivat asuttaa rannikkoja, asutus oli pääasiassa Hämeessä. Siitä sitten on levitty Pohjanmaalle, Savoon jne. Niin että suomalaiset eivät ole täällä sen kummempi alkuperäiskansa kuin rantaruotsalaisetkaan.

    Äänestä

  • lukinverkko kirjoitti:

    Eikä muuten siirry. Jos Suomi liitetään Neuvostoliittoon, se raja on Neuvostoliiton raja eikä Suomen.

    Voi voi sinua lukin verkko.
    Etkö vielä tiedä miten tässä käy?
    Veljesi Putin ja te muut venäjää jogeltavat joudutte kahdenrintaman sotaan. Idästä tulee Kiina ja lännestä tulee koko länsi, on siinä katsomista, kun venakot juoksee...
    (tämä lukee raamatussa, tulee päivä kun venäjä on niin pieni, että se näkee rajansa ikkunasta.)
    Ja sen jälkeen teillä ei ole mitään, ei mitään ja kun ette ole koskaan osanneet töitä tehdä vaan teettäneet sen muilla niin tulee kylmä varsinkin, kun teidät on siirretty Amurin suulle Jäämeren rannalle.

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Lähde? :)
    Sun peräaukkos?

    Katso vain omaasi

    Äänestä

Putler vapaat vaalit?

Äänestä

Ja sitten ajattelen sitäkin että olishan nuo Krimiläiset voineet muuttaa sinne Venäjän maalle ihan asumaan..

Onko ne eläke- ja muut sosiaali etuudet sen paremmat muka siellä Venäjällä? Entä lasten päivähoito, työpaikat, terveydenhoito.. entä erilaisten tavaroiden ja palvelujen saatavuus..

Äänestä

suomessakin,enemmistö määrää mitä tehdään,niinhän seon, länsimaissakin

Äänestä
  • RYSSÄT POIS SUOMESTA JA HETI!!

    Äänestä

  • SYVÄRIN KÄVIJÄ kirjoitti:

    RYSSÄT POIS SUOMESTA JA HETI!!

    No lähe muiluttamaan mitäs sä ääliö MEILLE möykkäät!?!
    Vittu meissä o (vissii?) täällä YHTÄÄ ryssää, että suotta sä siinä kuolaas MEILLE tuhlaat? :/

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No lähe muiluttamaan mitäs sä ääliö MEILLE möykkäät!?!
    Vittu meissä o (vissii?) täällä YHTÄÄ ryssää, että suotta sä siinä kuolaas MEILLE tuhlaat? :/

    No kun se on niitä rintaman takustassa pommisuojassa pelosta täriseviä, jotka eivät muuta osaa kuin suutaan piestä. No ihan eri miehet jotka nuo hommat hoitaa, kyllä tuokin bunkkeristaan sitten taas rohkeasti esiin kömpii kun alkaa voiton maljojen nostelu.

    Äänestä

Putin uhkaa jo pistää koko USA:n radioaktiiviseksi tuhkaksi. Nähtävästi sotilaalliseksi yhteenotoksi tämä konflikti eskaloituu.

Äänestä
  • Hyvästi ihmisapina, oli meitä jo ihan liikaakin tällä planeetalla.

    Äänestä

Saas nähdä kuinka tataarien käy? Osa tapetaan ja heitetään vankilaan. Heidän talojaan merkataan jo maalilla ja hakaristeillä.

Ikinä en olisi voinut kuvitella tälläistä todella bruutalia näytelmää Putinin taholta.

Puhuvat Venjän sielusta ja sivistyksestä. Ei sitä ainakaan käytännön politiikassa näy.

Äänestä

Puuttinilaiset menetti satojen miljoonien ihmisten luottamuksen, ja ovat vakuuttuneita, että vastaava toimenpide voi tapahtua missä muualla maailmassa tahansa!!!
Venäjän lähialueet ovat ensimmäisiä vaaraalueita, ellei muu mailma pane toppia Puuttini laisille !!!

Äänestä
  • No muistellaanpas tovi niitä aikoja, kun Jenkit läks puolustamaan omia intressejään kaakkois-Aasiaan, ja tuhannet täysin syyttömät ihmiset menetti TUON seurauksena ei pelkästään luottamuksen, vaan HENKENSÄ! :)
    Kuten nyt viimeaikoina Irakissakin n. 200 000 siviiliä! :)

    Että TUOHON nähden kyllä Putinille voisi antaa tästä tapauksesta sen rauhanpalkinnon, ja repiä sen irti tuon naisten ja lasten tappaja Obaman kaulasta! :)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No muistellaanpas tovi niitä aikoja, kun Jenkit läks puolustamaan omia intressejään kaakkois-Aasiaan, ja tuhannet täysin syyttömät ihmiset menetti TUON seurauksena ei pelkästään luottamuksen, vaan HENKENSÄ! :)
    Kuten nyt viimeaikoina Irakissakin n. 200 000 siviiliä! :)

    Että TUOHON nähden kyllä Putinille voisi antaa tästä tapauksesta sen rauhanpalkinnon, ja repiä sen irti tuon naisten ja lasten tappaja Obaman kaulasta! :)

    perustelepa aivopierusi!

    Äänestä

  • 768eevk kirjoitti:

    perustelepa aivopierusi!

    Ööö!?!
    Ai eikö nuo ylläolevat perusteluni jo riittäneet!?! :/

    Valitan! Taidat kuulua tapauksiin: "beyoynd repair"?! :/

    Äänestä

Jos kansa äänestää niin se on demokratiaa, ei se, että hallitus tai jonkun toisenmaan hallitus päättää mikä on jollekin maalle parasta ja mitä sen kansa haluaa.

Onko suomessa demokratiaa? koska viimeksi on järjestetty äänestys jossa kansan tahto otettaisiin selville ja sitä myös oikeasti kunnioitettaisiin? ei ole näkynyt ainakaan tällä vuosituhannella sellaista ilmiötä...

Äänestä
  • Amen demokratinen tasavalta my ass..

    Äänestä

  • Niin. Mitä jos annettaisiin ahvenanmaalaisille mahdollisuus äänestää, että haluavatko he kuulua suomeen vai ruotsiin?

    Äänestä

  • olisko laillista kirjoitti:

    Niin. Mitä jos annettaisiin ahvenanmaalaisille mahdollisuus äänestää, että haluavatko he kuulua suomeen vai ruotsiin?

    Tulisi Suomelle paljon halvemmaksi, mutta ei Ruotsikaan niitä halua elätettäväkseen.

    Äänestä

  • Porvari kirjoitti:

    Amen demokratinen tasavalta my ass..

    Jokaiselle itseään porvariksi kutsuvalle pitää tehdä kaksinkertainen tilintarkastus ja osoittaa paikkansa demokraattisessa yhteiskunnassa. Notta loppuu se luokkayhteiskunta-ajatuskin.

    Äänestä

  • olisko laillista kirjoitti:

    Niin. Mitä jos annettaisiin ahvenanmaalaisille mahdollisuus äänestää, että haluavatko he kuulua suomeen vai ruotsiin?

    Venäjä ei hyväksyisi tuollaista äänestystä ja tuomitsisi sen laittomaksi.

    Äänestä

  • Demokriticos kirjoitti:

    Jokaiselle itseään porvariksi kutsuvalle pitää tehdä kaksinkertainen tilintarkastus ja osoittaa paikkansa demokraattisessa yhteiskunnassa. Notta loppuu se luokkayhteiskunta-ajatuskin.

    Porvari on plutokraatti ja plutokraatille pitää kaataa sulaa kultaa kurkkuun kun se niin kovasti ahnehtii kullan perään, saa kerrankin siittä kupunsa täyteen.

    Äänestä

Oliko tapahtumien kulku jotenkin näin:

Yksi nimeltämainitsematon imperialistinen valtio järjesti taas suuria asekauppoja globaaliyhtiöilleen järjestämällä vallankumouksen, jolla kaadettiin demokraattisesti valittu päämies, Janukovic.

Ukrainaa hallitsi nyt venäläisvihamielinen joukkio. Krimillä on paljon venäläisiä asukkaita, mutta lienee muitakin kansallisuuksia. He pyysivät entistä emämaata apuun. Venäjä olikin valmis avustamaan rauhan turvaamisessa ja lopulta myös kansanäänestyksen järjestämisessä. Vastoin länsimaiden kiihkeää vastustusta, kansa sai antaa mielipiteensä. Suurin osa heistä halusi Krimin liittyvän takaisin Venäjään.

Demokratia on sitä, että 51% äänestäjistä saa tahtonsa läpi, ja joissain asioissa tarvitaan 2/3, joissain kai jopa enemmän, en nyt muista. Krimillä yli 90% halusi liittyä Venäjään. Ja länsi vielä kiistelee, oliko tämä demokraattista. No, siinä mielessä ehkä ei, että kansanäänestys ei kattanut koko kapinallisten haltuunsa ottamaa maata vaan vain sen osan, joka liittymistä ajoi. Entä sitten? Onko tässä asiassa USA:n, EU:n, kapinallisjoukkioon tai edes Ukrainan tahdolla merkitystä, kun tapauksen molemmat osapuolet, Krimi ja Venäjä, ovat sulassa yhteisymmärryksessä asiasta. Mitä pohdittavaa tässä enää on?

Tiedän kyllä, että kansalaisten tahtoa ei nykyään kuunnella kuin ehkä Sveitsissä ja muutamissa Etelä-Amerikan maissa, mutta silti.

Äänestä
  • Jaa , antaakos Putin leppoisasti sivusta katsoen Karjalan kansan äänestää mahdollisesta Suomeen liittymisestä????? VARMAHAN:P

    Mitäs se Duuma on juuri viemässäkään laiksi....ehhhh..

    Äänestä

  • ngnhnghghn kirjoitti:

    Jaa , antaakos Putin leppoisasti sivusta katsoen Karjalan kansan äänestää mahdollisesta Suomeen liittymisestä????? VARMAHAN:P

    Mitäs se Duuma on juuri viemässäkään laiksi....ehhhh..

    Vähäsen veikkaan, että ANTAIS!? :)

    Koska Venäjä voittaa ihan suvereenisti noi vaalit, koska suomenkarjalaiset siirtyi TÄNNE Suomeen kun toi menetettiin!! :) ... Pöljä! :/ Ei kait siel enää nykyää juuri muita asukkaan kuin venakkoja?

    Putinin pepun nuolijankin pitäisi käsittää ,että se kuten kerrankin rehellisesti myönnät , Karjala oli tosiaan "menetetty" alue, ja miksi se kurjalisto haluaisi sielläelää edelleen köyhää harmaamökki-elämää?
    Menit PÖLJÄ omaan ansaasi.

    Äänestä

  • derviss kirjoitti:

    Juu!?!
    Karjala ON menetetty alue!?
    Oliko toi sulle vai uutinen?
    Ja olenko mä vai jossain vaiheessa väittänyt, että Karjala EI OLE menetetty alue!?
    Vai mitä vittua sä oikein hourit!? :/

    Äänestä

On se törkeätä mennä suvereenin valtion alueeelle ja äänestyttää jonkin oman vähemmistön äänillä alueen lunastamisesta omaksi. Vain ruskit tekee tälläistä lähinaapureilleen. Lännen olisi heti pitänyt reakoida tilanteeseen ja varsinkin Naton liittolaisineen. Georgiassa ei tehty mitään, saivat venäläiset rohkeutta suorittaa miehitystään vapaasti. USA:lla on liian heikko presidentti. Antavat yhden roistovaltion mellastaa mielinmäärin.

Äänestä
  • Aivan. Siksi pitääkin olla tarkkana että ei päästä näitä ryssiä mihinkään osaan maata pesiytymään.

    Äänestä

  • Vitun republikaani liikaa Foxia suonissa

    Äänestä

Venäjällä on maata 17miljoona neliökilometriä ja suunnattomat luonnonvarat, silti on röyhkeästi pieniltä mailta miehittämässä ja vlataamassa maa-alueita. Mustanmeren rantojakin on Venäjällä mielin määrin ilman Krimiäkin.

Äänestä
  • Ongelma on siinä että KRIM EI OLE KOSKAAN ollut oikeas osa Ukrainaa. Krim on aina ollut itsehallinta alue, jota vastaan Ukrainalais nationalistit ovat hyökänneet aikaisemminkin. Miksi alue joka ei historiallisesti EI OLE UKRAINAA eikä siellä ole merkittävää ukrainalaisasutusta nousee näin tärkeään asemaan.... Muten kuin että se on myös Mustameren laivaston tukikohta ja se tässä on koko ajan tähtäimessä ollutkin. Kok tehtailtu vallankaappaus on hyödytön nyt kun Krim jää Venäjän haltuun, jäljelle jää ainoastaan helvetillinen kuluerä ja geopoliittinen tavoite jää saavuttamatta.

    Äänestä

  • No ei toi mun mielestä enää mitenkään mielin määrin ole, jos se on (silmämääräisesti arvioiden) n. 1/3-osa neuvostoliitto ajoista!?

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No ei toi mun mielestä enää mitenkään mielin määrin ole, jos se on (silmämääräisesti arvioiden) n. 1/3-osa neuvostoliitto ajoista!?

    lähinnä 2/3 ,tollo!

    Äänestä

  • quissoli kirjoitti:

    lähinnä 2/3 ,tollo!

    No sulla on sit selkeesti Paavo Väyrysen näkökyky!?! :/

    Kierrähän ny piruuttas edes ton KRIMIN rantaviiva tosta ympäri mulkosilmilläs!?! :/

    Kiitos! :)

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    No sulla on sit selkeesti Paavo Väyrysen näkökyky!?! :/

    Kierrähän ny piruuttas edes ton KRIMIN rantaviiva tosta ympäri mulkosilmilläs!?! :/

    Kiitos! :)

    hehe..eipä ollut järkeä vastauksessasi - 2/3 lähellä totuutta.Katso nyt vaikka karttaa - kiitos:)

    Äänestä

Kuinkas täällä äänestetään vai säätävätkö diktaattorit jopa perustuslakia että saavat tahtonsa läpi?
Esimerkkinä vaikka euroon meno joka olisi lain mukaan vaatinut äänestyksen!!!

Kuinkas nämä tukipaketit etelä eurooppaan? Ei pitäisi olla perustuslain mukaan mahdollisia.

HERÄTKÄÄ PAHVIT!

Äänestä
  • Herää itse pahvi! Toimivaa poliittista järjestelmää ei ole olemassakaan ihmisen typeryyden vuoksi.

    Mutta kumpaa haluaisit, Suomen tämän hetken elämistason, vai Venäjän maaseudun?

    Äänestä

  • politiikka haisee kirjoitti:

    Herää itse pahvi! Toimivaa poliittista järjestelmää ei ole olemassakaan ihmisen typeryyden vuoksi.

    Mutta kumpaa haluaisit, Suomen tämän hetken elämistason, vai Venäjän maaseudun?

    Miksi venäjän!?
    Kuuluimmeko ennen EUn liittymistä venäjään vai? :)

    Saanko äänestää: "ennen EUta olleen elämistason?" :)

    Äänestän: "Kyllä"! Haluan!

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Miksi venäjän!?
    Kuuluimmeko ennen EUn liittymistä venäjään vai? :)

    Saanko äänestää: "ennen EUta olleen elämistason?" :)

    Äänestän: "Kyllä"! Haluan!

    no se on sitten noin 30 prosenttia ALEMPI ,siis mun muistaakseni puhutaan vuojesta 1994 , vai imitkö jo silloin tuttia!

    Äänestä

  • jotasn rotii kirjoitti:

    no se on sitten noin 30 prosenttia ALEMPI ,siis mun muistaakseni puhutaan vuojesta 1994 , vai imitkö jo silloin tuttia!

    Ei haittaa MITÄÄN, jos TULOT on tuon verran huonommat, jos MENOT on 10 kertaa pienemmät, valtionvelka 3 kertaa pienempi, valtiontalous ylijäämäinen, sairaalajonoja ei olemassakaan jne jne jne jne..!

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Ei haittaa MITÄÄN, jos TULOT on tuon verran huonommat, jos MENOT on 10 kertaa pienemmät, valtionvelka 3 kertaa pienempi, valtiontalous ylijäämäinen, sairaalajonoja ei olemassakaan jne jne jne jne..!

    mutta kun ei ollut - laman jäljiltä oli valtionvelka valtava ja muitakin suuria ongelmia..

    Äänestä

Ihannointi ja sitä suoltava media on saanut ihmiset sekaisin.

Kapitalismi on kaiken a ja o, kunnes loputkin keskiluokasta ymmärtävät että heitä on kusetettu pahemman kerran.

"Suuri osa Kokoomuksen riviäänestäjistä (loput 23%) ovat pääosin pienipalkkaisia opettajia, sairaanhoitajia ja kampaamo-parturi-yrittäjiä, jotka mieluummin ymmärtämättömyyttään samaistuvat kokoomuslaisiin oman elämänsä sankareihin kuin luusereihin."
http://ariojapelto.blogspot.fi/2010/08/miten-kokoomuksen-arvot-toteutuvat.html

Äänestä

Tässähän toteutui kansan tahto, kun asiasta äänestettiin ja yli 80% äänistä meni Krimin liittämisestä Venäjään, että turhaa sitä on olla sitä mietä, ettei kansan tahto toteutunut.
Näkeehän sen jo vaalituloksen jälkeisistä tunnelmista, että Venäjäänhän ne halusivat liittyä, ei mitään muuta.
Kansa on yhtä hymyä, naurua, iloa, tanssia, kun pääsivät liittymään Venäjään.

Krimillähän enemmistö on Venäläisiä, että tietenkin ne äänesti Venäjään liittymisen puolesta.

Äänestä

Suomeen ei pitäisi ottaa yhtään venäläistä, elle halua heti luopua Venäjän passista . Ja se Putlerin mökki Lapissa pitäs takavrikoida. Nyt heti.

Mutta onko meidän poliitikoista mihinkään, ei ole. Haluavat ylläpitää hyviä kauppasuhteita ja ovat ihan ymmällään koko tilanteesta.

Karjala takaisin heti, samoin. Ja siellä asuvat venäläiset Siperiaa asuttamaan.

Äänestä
  • Oltaisiin voitu aikanaan järjestää kansanäänestys Viipurissa ja Karajalan kannaksella mistä eväkot lähti. Kansanäänestys siitä josko olisivat mieluummin Suomen osana pysyneet kuin mitä neuvostoliittoon ja venäjään liittyneet.

    Äänestä

Miksei Ukrainaa jaeta suosiolla kahdeksi eri valtioksi?

Nyt uusien valtaa pitävien Ukrainalaisten fasismi mielielisyys peloittaa Venäjää. Miksei EU ja Nato sitä ymmärrä? Hyväksyvätkö länsi-maat fasisti vallanpitäjät? Venäjä ei koskaan tule hyväksymään että valtaa pitävät ukrainalaiset uhkaavat Itä-Ukrainan venäläisiä.

Vaalien järjestäminen Krimillä ja ydinaseilla uhkaileminen on myös käsittämätöntä pullistelua Venäjältä. Kertoisivat selkeästi mitä pelkäävät.

Äänestä

venäjä ei krimiä ottanut vaan krimi halusi venäjään jos usa krimin puolella kaikki olisi lailista niinkun kävi kosovon kanssa ??? näyttää mailman parannus käydä vain silloin kun asialla on usa ja nato

Äänestä

Toteutuu 100%:sesti
Haluamme myös tänne suomeen samanlaisen äänestyksen koska me Venäläiset tulemme pyytämään Venäjän hallitusta auttamaan meitä täällä suomessa. Meitä on jo paljon täällä joten kansalaisoikeuksia tulemme vaatimaan.

Äänestä

Suomelle olisi paras ratkaisu,seurata Krimin esimerkkiä,ja liittyä Venäjään.Oltaisiin omavaraisia kaikessa.Ja olisi tosi hienoa olla Suurvallan kansalainen,kun se Suur-Suomi projektikin meni kiville.

Äänestä

Venäjän rosvokeikka Krimille joko unohtuu tai syntyy 3 maailmansota.

Putini raottelee Pandoran lipasta vallanhimoissaan, siitä ei hyvää seuraa.

Äänestä
  • Se Pandoran lipas on ollut apposen auki jo sen jälkeen kun Jenkin poika Irakiin läksi olemattomia massatuhoaseita etsiskelmään.

    Äänestä

Ryssät palaa taas kurjuuteen pakotteiden ansiosta, eikä ketään kiinnosta vaikka kestäisi satoja vuosia. Ukraina kehittyy huimaa vauhtia EU:n ja Naton suojissa, vain krimin ihmiset käy sääliksi. Harmi, että siellä on ryssiä, ne joutaisi lopettaa kuin kulkurakit.

Äänestä

Pohjois Korea pani paremmaksi. Kim sai 100% kannatuksen.

Myös Putin voitti presidentin vaalit, mutta äänestikö heitä kukaan?

Äänestä
  • No entäpä Suomessa?
    Mistä johtuvat Suomen lähes kaikkien vaalien epäselvyydet?

    Entä mistä johtuu se, että yhdellä viime eduskuntavaalien ääniharavalla, Jan Vapaavuorella, on Facebookissa joku 5 seuraajaa, kun Arhinmäelläkin näitä on tuhansia!? :)

    Äänestä

  • Venäläiset ovat tunnetusti tarvinneet vahvan johtajan. Ei väliä, onko johtaja täysi mielipuoli mutta kunhan vaan on karismaattinen ja voimakas hahmo, niin venäläiset rakastavat ja tukevat.

    Putin tietää tämän aivan hyvin, siksi kaikki ne lihasten pullistelu kuvat on julkaistu.

    Ja samasta syystä en yhtään epäilisi että Putin olisi todella saanut äänensä ja että venäjän kansa todella haluaa nähdä hänet maansa johtajana.

    Äänestä

Ajatella, että nykyistä kriisiä ei olisi olemassakaan, jos Hruštšev ei olisi vuonna 1954 liittänyt Krimiä Venäjän federatiivisesta sosialistisesta neuvostotasavallasta Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Se olisi Neuvostoliiton hajotessa jäänyt Venäjälle eikä olisi kiistakapula.

"Lahjoitus" Ukrainalle tehtiin Ukrainan Venäjän keisarikuntaan liittämisen 300-vuotisjuhlan kunniaksi.

Ovatpa krimiläisten enemmistö ja venäläiset Krimistä mitä mieltä tahansa, suvereenien valtioiden osia ei noin vain laillisesti liitetä toiseen valtioon. Niinpä asia ei tule olemaan mikään läpihuutojuttu, vaikka se venäläisissä medioissa sellaiseksi esitetäänkin liittymisen laillisuutta kyseenalaistamatta. Joidenkin sääntöjen mukaan maailmassa on pelattava.

Krimistä tulee pitkittynyt, jäädytetty konflikti. Ukrainan länsisuuntaus korostuu, koska Venäjä koetaan viholliseksi.

Äänestä

Putinin hommat selvä kopio Hitlerin toiminnasata , jatkoa seuraa....

Äänestä

"Ryssät palaa taas kurjuuteen pakotteiden ansiosta" ???

Kyllä se on niin että suomi kärsii pahiten ja eurooppa onkin ihmeissään koska saksa on erittäin riippuvainen venäjästä,kaasuhanat kiinni niin parku alkaa.

Äänestä
  • Joka pelasti euroopan natseilta suurimmalta osalta, jopa polakit kehtaavat vinkua vaikka ne olisi teurastettu natsien toimesta jos ei venäjä olisi pelastanut!!!!

    Äänestä

  • Mikä maa se olikaan kirjoitti:

    Joka pelasti euroopan natseilta suurimmalta osalta, jopa polakit kehtaavat vinkua vaikka ne olisi teurastettu natsien toimesta jos ei venäjä olisi pelastanut!!!!

    Nykyiset ääri länsimaiset päättäjät jotka ovat nyt vallassa, loistavaa progandaa viljelevät tyhmän kansan nieltäväksi.

    Äänestä

  • Tässä voi olla sekin takana, että Venäjä tarvitsee kaasun Kiinan markkinoille, joten sen ei tarvitse välittää pakotteista. Voi olla että kaasun virtaus ainakin hidastuu ja hinta nousee.

    Äänestä

  • Mikä maa se olikaan kirjoitti:

    Joka pelasti euroopan natseilta suurimmalta osalta, jopa polakit kehtaavat vinkua vaikka ne olisi teurastettu natsien toimesta jos ei venäjä olisi pelastanut!!!!

    Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa kävivät yhdessä Puolan "fasisteja" vastaan ja jakoivat Puolan keskenään.

    https://www.youtube.com/watch?v=vE433_KTpX8#t=316

    Äänestä

  • iuytrdfg kirjoitti:

    Tässä voi olla sekin takana, että Venäjä tarvitsee kaasun Kiinan markkinoille, joten sen ei tarvitse välittää pakotteista. Voi olla että kaasun virtaus ainakin hidastuu ja hinta nousee.

    iuytrdfg voi sinua, etkö tiedä että kun kiina tarvitsee Siperiasta jotain se miehitää sen ja venakot itkee.
    Aivan samoin kuin nyt pistetään venäläinen ampumaan pari kiinalaista niin Kiina voi hyökätä venäjälle.

    Äänestä

EHDOTAN Karjalan tasavallalle äänestystä liittymisestä Suomeen. Jos saadaan sama äänestysprosentti, niin Venäjä varmasti puoltaa meille luvan liittymisestä, eikö? Näinhän se vaikuttaa toimivan, joskin on hyvin epätodennäköistä.

Se on Putinista nyt kiinni. Toivon, ettei pelkillä epävirallisilla äänestyksillä luoda uusia maita tai liitytä muihin.

Jos Putin ottaa Krimin, Suomen on liityttävä NATOON. Mikäs siinä enää meitä estäisi? Puolueettomuus on eilisen päivän uutisia. Olen tähän asti luottanut Putinin Venäjään laillisena valtiona, nyt olen muuttamassa käsityksiäni perusteellisesti.

Äänestä
  • Demokratian, vinkukaa tästä pöllöt!!

    "Länsimaat toistivat jälleen äänestyksen päätyttyä, ettei tulosta hyväksytä eikä kansanäänestys ole laillinen. Britannian mukaan Krimillä pilkattiin demokratiaa."
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288666288389.html

    "Falklandinsaarten kansanäänestyksen äänet on laskettu. Lähes sata prosenttia äänesti sen puolesta, että Falklandinsaaret kuuluvat vastaisuudessakin Britanniaan."
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288547444998.html

    Äänestä

  • Sama se on kuin aikanaan Hitler hyökkäsi itänaapureihinsa siellä elävien n.s. Sudeettisaksalaisten perusteella.

    Äänestä

  • Elitti voittaa kirjoitti:

    Demokratian, vinkukaa tästä pöllöt!!

    "Länsimaat toistivat jälleen äänestyksen päätyttyä, ettei tulosta hyväksytä eikä kansanäänestys ole laillinen. Britannian mukaan Krimillä pilkattiin demokratiaa."
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288666288389.html

    "Falklandinsaarten kansanäänestyksen äänet on laskettu. Lähes sata prosenttia äänesti sen puolesta, että Falklandinsaaret kuuluvat vastaisuudessakin Britanniaan."
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288547444998.html

    Demokratiassa ei ole eliittiä. Muuta Monacoon.

    Niin, äänesti kuulumisesta Britanniaan niin kuin oli aina ennekin kuulunut. Engelsmannit järjesti siis omassa valtakunnassaan neuvoa antavan kansanäänestyksen, näin päättelisin.

    Argentiina hyökkäsi Falklandin saarille ja engelsmannit ajoivat ne takaisin kotiinsa. Argentiina ei järjestänyt äänestänystä Falklandinsaarilla vaikka sinne hyökkäsikin.

    Asia on sama kuin jos Norja päättäisi järjestäisi vaikka käsivarressa kansanäänestyksen, josko asukkaat haluaisivat kuulua Suomeen vai Norjaan.

    Äänestä

Ja Suomi liittyi EUEUEUEUEU:hun 60 - 40 tuloksella... Eikä ketään epäilyttänyt.... Valitettavasti animaalinen ihminen ei ole oppinut ymmärtämään demokratiaa 2000 -luvulle mennessäkään ja niinpä voimaan ja kovuuteen uskovat ihmisapinat ovat vallassa teollistuneissa vaan ei sivistyneissä valtioissa ja Suomi -valtiotaapero ottaa oppinsa näiltä kouhottajilta itsenäisyytensä menettäneenä. Sama tuleeko oppi idästä vai lännestä, jos se ei mene perille.

Äänestä

Annetaanpas venäjän järjestää vastaavanlainen "vaali" suomessa ja kas kummaa taas on sama tulos. Venäläisten maa ja muu omistaminen suomessa tulisi estää. Venäläisille tiukempi viisumikäytäntö. Ylinopeuksista ja vastaavista venäläinen kulkupeli valtiolle takavarikkoon kunnes sakot on maksettu. CD autojen erityisasema on purettava ja suomen lakeja kunnioittamattomat ns diplomaatit on karkoitettava. Jalkaväenmiinat takaisin käyttöön ennenkuin venäläiset ehtii aloittaa niiden käytön suomen maaperällä. Tässä muutama asia jotka voidaan nopealla aikataululla toteuttaa, jatkossa tulisi harkita kovempia otteita törkeästi käyttäytyvää ryssää kohtaan. Suomen itäraja on sivistyksen itäraja.

Äänestä
  • Erityisesti pitäisi varaoa sitä ettei päästä ryssiä pesiytymään mihinkään osaan maata. Näin siksi kun ryssien ihan avoimestikkin julkilausumaan ja jo käytännössä toteuttamaansakin politiikkaan kuulu se, että ulkomaille elämään saatujen ryssien perusteella he lähtevät tekemään aluevaatimuksia ja järjestämään vaikka äänestyksiä ulkovaltojen alueella, ja näitä tukemaan lähettävät sotilaitaan.

    Äänestä

  • irti ryssistä
    Hyvä kirjoitus lisättään vielä että rakennusyritykset ja kaupungit lopettaa venääjää puhuvien yritysten käytön urakkatöissään!

    Ja muutenkin rupeamme tarkkaan miettimään venäjää puhuvien palvelemista. Ei meidän kannata ajatella että sieltä tulee matkailutuloja hui, hai on sitä ennenkin pärjätty.
    Pistetään me venäläiset täällä kyykyyn ei anneta töitä ei myydä mitään ja verotusta kiristetään heidän osalta.

    Äänestä

Voihan Vittu! Eikö kukaan oikeasti tajua ettei kyse ole mistään Venäläisyydestä ja Ukrainalaisuudesta. Venäläiset ja Ukrainalaiset ovat paritelleet jo vuosituhansia keskenään ja Ukrainassa ei löydy yhtäkään sanotaan näin `` puhdas rotuista `` Ukrainalaista. Kaikille tiedoksi että tämä on tavallinen sisällissota.

Äänestä
  • Sahatkaa suomi irti venäjästä ja kuljettakaa se ameriikan ihanuuden kylkeen ja iniskää sitten!

    Äänestä

  • Mikä ...tun SOTA!?!
    Kuka on vielä tähän mennessä sotinut yhtään kenenkään kanssa?!?
    Se, että jotkut poliisit/sotilaat ampuu jotain mielenosoittajia bossain torilla nyt tuskin on mikään SOTA!? :)

    Äänestä

Putin sai haluamansa. Oikeus ei tapahtunut, mutta mietitään pakotteiden seurausta, kannattaako? Annetaanko asian olla? Hyödyt vastaan haitat.

Ei mitään sotia, mutta suljetaan Venäjä ulos kaikesta mahdollisesta. Se on vähän kuin jokin ammatti joka poistuu niin aina tulee jokin uusi ala, aluksi voi vähän tökkiä. Vaikuttanee ehkä myös Suomeen, mutta Yletön riippuvuus Venäjästä pitää saada loppumaan.

Putin rikkoi touhullaan välit koko eurooppaan, sekä Amerikkaan. Kohta huomaa sen myös itse ja häpeissään tekee jotain vielä älyttömämpää.

Äänestä
  • Kyllä täysimittainen ydinsota Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä on se parhain vaihtoehto, onhan joka tapauksessa selvitettävä, kumpi voittaa, ei muuten voida jatkaa.
    Venäjä on iso maa ja ensi iskun käyttöönotolla Venäjä jää voitolle, koska suurella todennäköisyydellä sinne jää asuinkelpoisia aluerippeitä. Sensijaan usa tuhoutuu täysin, ei jää "jenkkiä jenkin päälle".

    Toivottavasti tämä tapahtuu mahdolismman pian.

    Äänestä

  • ProYdinsota kirjoitti:

    Kyllä täysimittainen ydinsota Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä on se parhain vaihtoehto, onhan joka tapauksessa selvitettävä, kumpi voittaa, ei muuten voida jatkaa.

    Samaa mieltä sodalla on suuret hyvät puolensa (paljon paskasakkia kuolee) ja pienetkin (loppuu velan maksut kerta rykäisyllä). Päästää omaa mutantti-barbaarivaltakuntaa kokoamaan.

    Äänestä

  • tulevaisuuden toivo kirjoitti:

    Samaa mieltä sodalla on suuret hyvät puolensa (paljon paskasakkia kuolee) ja pienetkin (loppuu velan maksut kerta rykäisyllä). Päästää omaa mutantti-barbaarivaltakuntaa kokoamaan.

    Sota on luonnollinen asia. Simpanssitkit käyvät sotia keskenään.

    Äänestä

  • ikävä totuus kirjoitti:

    Sota on luonnollinen asia. Simpanssitkit käyvät sotia keskenään.

    Onkin ollut ihmeen pitkään rauhallista, joten taas olisi aika pikkaisen koettaa kun ei ole tullut mitään kuun pandemiakaan... Not toivottavasti tulee yhtä aikaa niin ensimmäisessäkin Maailman sodassa.

    Äänestä

  • ikävä totuus kirjoitti:

    Sota on luonnollinen asia. Simpanssitkit käyvät sotia keskenään.

    Ilmankos yhdysvallat on suvereenisti sotaisin valtio kautta aikain! :)

    Have a banana!

    Äänestä

  • ProYdinsota kirjoitti:

    Kyllä täysimittainen ydinsota Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä on se parhain vaihtoehto, onhan joka tapauksessa selvitettävä, kumpi voittaa, ei muuten voida jatkaa.
    Venäjä on iso maa ja ensi iskun käyttöönotolla Venäjä jää voitolle, koska suurella todennäköisyydellä sinne jää asuinkelpoisia aluerippeitä. Sensijaan usa tuhoutuu täysin, ei jää "jenkkiä jenkin päälle".

    Toivottavasti tämä tapahtuu mahdolismman pian.

    En kyllä halua Suomeen mitään ydinjätelaskeutumaa. Ei pääse s*****a kerää sieniä 50 vuoteen.

    Jos menee tekee Tsernopylit niin, kiitos jossain päin Venäjää ja mahdollisimman kaukana

    Äänestä

  • Putinin joukkio ei tainnut ajatella, mitä jatkossa tapahtuu,
    eli ajaa valtioita NATOn.
    Ei tainnut olla tarkoitus.

    Kun vielä uusimman teknologian vienti Venäjälle loppuu tykkänään, miten suu sitten pannaan?

    Äänestä

Milloin ottaa esim. Suomen Karjalan? Tai itäosia joistain paikoin? Jos ottaa, niin ite oon kyllä ajatellu muuttaa sinne, sillä silloin siellä olisi homovastaiset lait ja Jumalan rangaistuksen uhka tulella ja tulikivellä sinne jäisi vähemmälle.

Äänestä
  • Voithan muuttaa vaikka heti venäjälle, toivottavasti menetkin mahdollisimman pian.

    Äänestä

Mistähän ne taas leipoivat tuollaiset prosenttiluvut,koko ajanhan ne ovat valittaneet et venäläisvähemmistöä sorretaan ja siksi Napoleonin(Putinin)pitää aseelliseti heitä puolustaa!Äänestys prosenteista päätellen ei siellä muita asukkaan,kuin venäläisiä!

Äänestä

Suurvallat ovat suurvaltoja, varsinkin Venäjä, joka ottaa itselleen sen minkä
"Rutsevi" kännipäissään luobutti. Hyvä näin. Elämä jatkuu.
Valitettavasti Krimistä tulee Venäjän rajamaa ja kohtelu kuten Karjalassa,
oman onnensa nojassa sotasataman kupeessa.

Äänestä

No mikä siinä niin ihmeellistä on,jos kerran enemmistö Krimiläisistä on niin tyhmiä että haluavat olla mieluummin kuulua sosialistiseen Venäjään kuin länsimieliseen Ukrainaan,niin soromnoo....Kansakunta on yhtäkuin asukkaat,ja demokratiassa enemmistö määrää....

Äänestä
  • Ei ne ole tyhmiä (tavallaan). Sieltä on alkuperäinen väestö tapettu ja siirretty tilalle venäläisiä. Suomellakin oli lähellä sama kohtalo. Ukrainasta meni tuollaiset 7 miljoonaa.

    Äänestä

  • iuytfgh kirjoitti:

    Ei ne ole tyhmiä (tavallaan). Sieltä on alkuperäinen väestö tapettu ja siirretty tilalle venäläisiä. Suomellakin oli lähellä sama kohtalo. Ukrainasta meni tuollaiset 7 miljoonaa.

    Ja valaisethan toki meitä jossain vaiheessa, että MIKÄ se sitten on se Ukrainan ainoa ja oikea "alkuperäinen väestö"?!? :)

    Turkkilaiset? Mongoolit? Hunnit? Mikä?

    Äänestä

VÄKISIN.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Soita 112, että sut on raiskattu?

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Soita 112, että sut on raiskattu?

    Mutta kun tuo huutaja taisi tykätä siittä kokemuksesta cela vie.

    Äänestä

  • kukin tavallaan kirjoitti:

    Mutta kun tuo huutaja taisi tykätä siittä kokemuksesta cela vie.

    Noh!?! :/
    Makunsa kullakin! :/
    *hätäpuhelu peruttu*

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Noh!?! :/
    Makunsa kullakin! :/
    *hätäpuhelu peruttu*

    Maistuuku putinin peppu hyvälle, onko sheivattu?

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Soita 112, että sut on raiskattu?

    raiskattu. Obama myöhästyi.

    Äänestä

Ulkomaalaisille maanostokielto voimaan heti ja jo maapalan ostaneet tarkkailuun, lisäksi heille myyntikielto ulkomaalaiselle eteenpäin. Pienellä Suomella ei ole varaa vaarantaa enää yhtään Suomen turvallisuutta.

Ajatelkaa muutakin kuin rahaa. Niin vähällä voi Suomea lamaannuttaa jos haluja on ja riski on kuitenkin olemassa.

Äänestä

Nythän siellä on kaikki hyvin kun on entistä itsenäisempi Ukraina kielinensä ja Krimi sitten on niiden venäläisten paikka.

Toivotaan että Suomessakin kaikki pakkoruotsalaiset saavat Ahvenanmaasta suojapaikan ja sitten se saa itsenäistyä sillä niiden kielellä kuten Manner-Suomi omallaan.

Mielestäni tosi reilua ja vähemmistöjä kunnioitettu. Ei sodassa olisi kuin häviäjiä.

Äänestä

Mun mielestä siinä kyllä kävi niin, että Krim otti Venäjän?

Äänestä
  • Sitä sanotaan mielisairaudeksi.

    Äänestä

  • tottakai . . kirjoitti:

    Sitä sanotaan mielisairaudeksi.

    Olen samaa mieltä!
    Demokratia on mielisairautta nykymuodossaan! :/
    Diktatuuri olis paljon simppelimpää!

    Äänestä

  • 3Timo kirjoitti:

    Olen samaa mieltä!
    Demokratia on mielisairautta nykymuodossaan! :/
    Diktatuuri olis paljon simppelimpää!

    Siksi se onkin sinun unelmasi. Simppelit haluavat palvoa suurta johtajaa.

    Äänestä

Olisiko äänestyslaput antaa suoraan natolle vai mikä mättää?

Jos salailusta puhutaan niin eivätkö nuo olleet erittäin avoimet vaalit, olisi mukavaa kun suomessakin alettaisiin noin avoimiksi.

Äänestä
  • Ken siihen uskoo se uskokoon.

    Maailman sotahulluin kansa, mitään eivät ole ikinä voittaneet tai edes järjestykseen saaneet.

    Luovat vain kaaosta ja sotaa.

    Äänestä

Minun mielestäni tässä asiassa ei ole mitään epäselvää. Krimin alueparlamentti järjesti kansanäänestyksen, jossa kysyttiin haluatteko te liittyä Venäjään vai saada Ukrainan osana laajan autonomian? Krimin asukkaista lähes 97% haluaa liittyä Venäjään. Länsimailla ei pitäisi demokraattiseen äänestykseen olla juurikaan mitään naputettavaa, ei varsinkaan USA:lla, joka on mahdollisimman kaukana minkäänlaisesta demokratiasta.

Äänestä
  • Vennamo sano aikoinaan että
    kansa on puhunut,pulinat pois.

    Äänestä

  • Venäjätä löytyy ainakin 20 kansaa jotka haluavat irti venäläisistä alistajistaan.

    Suodaako heille myös oikeus kansanäänestykseen jolla he voivat ratkaista suhteensa venäläisiin vallanpitäjiin.

    Äänestä

  • voihan venäjä kirjoitti:

    Venäjätä löytyy ainakin 20 kansaa jotka haluavat irti venäläisistä alistajistaan.

    Suodaako heille myös oikeus kansanäänestykseen jolla he voivat ratkaista suhteensa venäläisiin vallanpitäjiin.

    Onko heillä ydinaseita?

    Äänestä

  • voihan venäjä kirjoitti:

    Venäjätä löytyy ainakin 20 kansaa jotka haluavat irti venäläisistä alistajistaan.

    Suodaako heille myös oikeus kansanäänestykseen jolla he voivat ratkaista suhteensa venäläisiin vallanpitäjiin.

    Tottakai suodaan!!
    YKnkin sääntöjen mukaan minkä maan mikä tahansa osa voi koska tahansa julistautua itsenäiseksi!
    Ei se SEN kummempaa ole!?!

    (Se taas, mitä SEN jälkeen tulee tapahtumaan, on ihan TOINEN juttu!)

    Mutta toisaalta: Jugoslaviastakin muodostu puoli-tusinaa itsenäistä valtiota, jotka ovat vieläkin itsenäisiä, joten ... Who knowns?

    Äänestä

  • voihan venäjä kirjoitti:

    Venäjätä löytyy ainakin 20 kansaa jotka haluavat irti venäläisistä alistajistaan.

    Suodaako heille myös oikeus kansanäänestykseen jolla he voivat ratkaista suhteensa venäläisiin vallanpitäjiin.

    No Tataareilla oli mahdollisuus antaa äänensä tuossakin Krimin äänestyksessä eivät antaneet, eikä se kai olisi muuttanut äänestystulosta kuitenkaan. Sama ongelma on noilla kansoilla jotka sinun mielestäsi haluavat irti Venäjästä (tiedätkä että niin on vain vaiko vain väität perustuen omiin pelkoihisi). Jos tutustut väestönlaskennallisiin tietoihin niin havaitset heti ette korkeintaa 1-2 noista on edes matemaattisia mahdollisuuksia savuttaa tuo tila mikäli ihan jokainen heistä kannattaisi Venäjästä irtautumista ja niin tuskin kuitenkaan on koska Krimilläkin osa etnisistä ukrainalaisista äänesti Venäjään liittymisen puolesta.

    Äänestä

Benis Syskowitsi yritti poimia rusinat historianpullasta kuten Kokoomuslaisilla on tapana, kun hän kertas Hitleri juttua Eduskunnassa äskettäin.

Samalla unohtaen miten Suomi senaikaisen Kokoomusjohdon ansiosta hengaili Natsien kanssa.

Näin tapahtuu nytkin Suomi menee Saksan mukana EU-harhaan ja samalla tyrii kauppasuhteensa Venäjään, siihen saattaa kaatua orastava talouden nousu.??

Tästä vielä maksetaan kasvavalla työttömyydellä, jos huonosti käy..

Tää koko Ukraina case on USA.n ja EU.n oikeistopiirien masinoima. CIA.n sabotäärit-palkkarähinöitsijät sen on aikaansaanut.

Kunhan aikaa kuluu ja tutkimukset etenee, nämäkin asiat tulee päivänvaloon.

Näin USA on toiminut Irakissa Jukoslaviassa Libyassa..jne..

Suomen mediassa vallitsee KokoomusBravda-sensuuri, yhdentotuuden oppi.

Asiantuntijoita marssitetaan toinen toisesnsa perään toistamaan Nato-Mantraa, Suomi on nykyään totaalisen rähmällään USA.han..

Jos historiaa tuntee on muistettava Cile,Cuba, ja eteläamerikan orjavaltiot jota USA orjuuttaa..

Vähempikin kohkaaminen riittäis.

Toivottavasti Suomen herrat muistaa olla lyömättä päätään toistamiseen Karjalan Mäntyyn.??

Äänestä
  • Terve menoa Venäjälle Karjalan mänty ja ota kaikki venääjää puhuvat mukaasi!

    Äänestä

ja Obama.Rupesivat kampeamaan pois venäjänmielistä Janukovichia ja lopputulos oli Ukrainan hajoaminen.
Mutta on sillä Saksalla vaan hienot perinteet hävitä joka ainoa sota jonka ne itse aloittaa ja vetää samalla perikatoon kaikki muutki jotka siihen uskoo.

Äänestä
  • ja aina lyövät kätensä paskaan. Svobodalla VIISI ministerin paikkaa ja koko Ukraina on yksi aivan saatanallinen rahanreikä. No saatiin yksi elättiläs lisää ruokittavaksi EUlle, Krimi vaan jäi saamatta eli Pyrrhoksen voitto tuli tästä taistelusta.

    Äänestä

Hrustsov lahjoitti Krim Ukrainalle vuonna 1954

Hitputin väkisin takaisin otti v.2014

Äänestä
  • Hrustsov mitään "lahjoittanut", vaan yhdisti alueen hallinnollisesti Ukrainaan ja yhdistämiseltä puuttui politbyroon hyväksyntä. Neukku Ukrainassakin Krim oli itsehallintoalue ja itsenäisyyden aikan sillä oli oma perustuslaki ENNEN Ukrainaa.

    Haluaako vielä oikeasti joku teistä ryssän pelkääjistä argumentoida tuolla NEUVOSTOLIITOLLA ?

    Äänestä

Krimin kriisin viimeisessä näytöksessä sankarillinen Kataisen hallitus hyväksyy Brysselissä
talouspakotteet muös suomen kansalle. Kun tämä tapahtuu niin voi kysyä
voiko mikään maan hallitus vielä selkärangattomampi olla?

Äänestä

minkäverran suomelle tulee pakotteetmaksaan,kannattaahan meidänmaksaa,näinkun suuren eun.takaa voihuudella,mutta tervemenoa suomenkaupannousu,kiitos eulle,

Äänestä

Venäjästä tulee vahvempi kuin koskaan nyt modernina aikana, ja USAsta, NATOsta, EUsta entistä heikompia.

Jos EU tajuaa lopettaa USAkyykyn ja sanoutua irti NATOsta, EUnkin talous voi voimistua.

Äänestä
  • Niin että päästettäisiin Pohjois-Korean kaltainen valtio maailman yksinvaltiaaksi?
    Molemmat uhkailevat samalla tavalla ydinaseilla jo nyt. Tämä tietää väistämättä kilpavarustelun kiihtymistä.

    Äänestä

  • venäjäkö voimistuu???
    Silläkö se voimistuu että valtaa yhden pienen niemen merenrannasta? ha haa
    Venäjä heikkenee nyt kovaa vauhtia kukaan ulko valta ei halua pitkään aikaan tehdä kauppaa Venäjän kanssa, muuta kuin hetkellisesti.
    Kokoajan mietitään korvaavia mahdollisuuksia ja pyritään saamaan riippumattomuus Venäjästä kaikilta osi!
    Putin ajoi Venäjän nyt takaisin -60 luvun kylmään aikaan ja nyt on maailma erin näköinen kuin silloin.
    Länsi on yhtenäisempi ja kykenee yksin päättämään pakotteista Venäjää vastaan ja jäädyttämään Venäläisten tilit ja niiden viisumit!
    Jos taas puhut sotilallisesti niin yksi Britannian ja Ranskan armeija on tänään vahvempi kuin Venäjän. Jos Putin on niin tyhmä että hän rupeaa sotimaan niin on hyvä huomata että kun Venäjä hyökkää esimerkiksi länteen niin itä jää avoimeksi ja Kiina voi hyödyntää ko. asian.

    Äänestä

  • venäläiset venäjälle kirjoitti:

    venäjäkö voimistuu???

    Jaahas!?! :D :D

    Mitäs jos kuule hakeutuisit hoitoon mitä PIKIMMIN!?
    Noin suuri tyhmyys on jo hengenvaarallista!? :/ jos silt kuolee vielä yksikin aivosolu, ni sun sydän varmaan pysähtyy?

    Äänestä

Jos Suomesta tulee nato jäsen, niin muutan Venäjälle. Mutta karavaani "venäjä" kulkee, koirat räksyttää :D

Äänestä
  • Miksi jäisit odottamaan väistämätöntä!!

    Äänestä

  • joo-joo
    Muuta heti ja ota kaverisi mukaan, emme me teikäläisiä tarvitse emme nyt emmekä myöhemmin.

    Äänestä

Kyllä Venäjällä on täysi oikeus vapauttaa Krim Ukrainan ikeestä.

Äänestä

Ei hätiä mitiä. Kohtapuoliin Kiina vaatii ja saa koko Siperian itselleen. Siinä sitä on Putinin pojalla ihmettelemistä. Eikä piilopaikkaa missään.

Äänestä
  • Ja sittenhän sinulle vasta ripulipaskat housuihin tyrskähtääkin kun Kiina ja Venäjä julkistavat virallisesta valtioliitosta. Muuttu hysteerinen hihityksesi itkun ulinaksi.

    Äänestä

  • mutta ei kauaa kirjoitti:

    Ja sittenhän sinulle vasta ripulipaskat housuihin tyrskähtääkin kun Kiina ja Venäjä julkistavat virallisesta valtioliitosta. Muuttu hysteerinen hihityksesi itkun ulinaksi.

    Kiinalaiset eivät ole niin tyhmiä. Pohjois-Korea on nyky Neuvostoliiton vahvin kumppani.

    Kiina pistää ryssille tulta munille, ryssillä ei mahiksia Kiinaa vastaan.

    Äänestä

  • älä luule kirjoitti:

    Kiinalaiset eivät ole niin tyhmiä. Pohjois-Korea on nyky Neuvostoliiton vahvin kumppani.

    Mikäli tuntisit Kiinalaista historiaa niin tietäisit että kiinalaiset olisivat aikoinaan (1300-1500) mongolien tapaan voineet valloittaa maailman idästä ihan Eurooppaan asti. He eivät vain niin tehneet koska he tyytyivät yhteistoimintaan muiden valtioden kanssa ja Afrikasta asti käytiin kumartamassa Kiinan keisaria, joten on nytkin lapselliseen fantasiaan pohajutuvaa haaveilla että Kiina hyökkäisi Venäjälle raaka-ainieden takia, joihin se pääsee käsiksi ihan ilman hyökkäämistäkin. Ennen kuin Yhdysvallat lakkaa tukemasta Taiwania ja Tiibettiä Kiina EI EDISTÄ Yhdysvaltojen geopolitiikkaa eli on edes turha haaveilla tuollaisista skenarioista.

    Äänestä

Glory to RUSSIA!!!

Venäjä vaan ottaa omiaan takaisin.

Äänestä
  • mutta ei anna ryöstämiään takaisin Karjala....ym..
    Gorbatshov antoi mutta seolikin täysjärkinen

    Äänestä

Crimea kuuluu Venäjälle, kuten myös Baltian maat. :)

Äänestä
  • Virossakin on merkittävä ryssävähemmistö joka ei halua integroitua virolaiseksi. Nyt myös meillekkin on kasaantunut yhä enemmän näitä ryssiä. Venäjän ihan virallisestikkin julkilausuttu ja nyt myös käytännössä toteutettukkin politiikka on puuttua sotilaallisesti naapurimaidensa asioihin jos näissä elää ryssiä. Ryssävähemmistöalueiden sisällä voidaan järjestää vaaleja alueen liittämiseksi Venäjään.

    Äänestä

  • Vaihdoit sitten pikaisesti sukupuolta ))

    Mistä teitä pellejä riittää?

    Äänestä

Suosittelen kansanäänestystä EU:hun tai Euroon kuulumisesta. Näytetään Venäjälle, että täällä osataan järjestää demokraattisia vaaleja eikä pakolla liitetä Venäjä.. anteeksi kirjoitusvirhe .. siis pakkoliitetä euroon ilman kansanäänestystä.

Äänestä
  • Tehdään Putinille tarjous: Suomi eroaa eurosta ja eu:sta eikä liity natoon jos saamme Petsamon takaisin.
    Miksei Karjala? Ehkä myöhemmin voi ottaa tämän asian esille, mutta Petsamon alue saattaisi lohjeta helpommin.

    Jos Eu:sta hermostutaan niin esitetään heille oma diili: Suomi ei eroa jos Suomi saa kaikki Urpilaisen ja Kataisen munaukset anteeksi takuutukset ja muut vakuudet hylättyä. Nehän oli muutenkin vastoin eu:n perustuslakia.
    Jos eu:sta vastataan, että ne noin 70 miljardia "takuut" eivät ole neuvoteltavista niin erotaan eu:sta ja julistetaan nämä mitättömiksi itse.

    Äänestä

  • miljardisäästöt kirjoitti:

    Tehdään Putinille tarjous: Suomi eroaa eurosta ja eu:sta eikä liity natoon jos saamme Petsamon takaisin.
    Miksei Karjala? Ehkä myöhemmin voi ottaa tämän asian esille, mutta Petsamon alue saattaisi lohjeta helpommin.

    Jos Eu:sta hermostutaan niin esitetään heille oma diili: Suomi ei eroa jos Suomi saa kaikki Urpilaisen ja Kataisen munaukset anteeksi takuutukset ja muut vakuudet hylättyä. Nehän oli muutenkin vastoin eu:n perustuslakia.
    Jos eu:sta vastataan, että ne noin 70 miljardia "takuut" eivät ole neuvoteltavista niin erotaan eu:sta ja julistetaan nämä mitättömiksi itse.

    Jeps olisi hyvä tarjous Venäjä pääsisi eroon Nato rajasta ja Suomesta tulisi potentiaalinen öljy ja kaasuvaltio. Uuden sukupolven YYA. Suomesta tulisi hetkessä tärkein kaupan reitti Venäjälle koska muut polttavat parhaillaan omia siltojaan. Tilanne EUssa on nyt sama kuin Ruotsinvallan aikana olemma taantuvaa periferiaa ja jos heittäydymme Venäjän kelkkaan olemme taas se yhdyskäytävä länteen.

    Äänestä

96% takaa demokraattisuuden vaikka joku tataari jättikin äänestyksen väliin.

Mitä se enää eu:lle tal obama bananalle kuuluu?

Äänestä

venäjä varasti Ukrainan lahja ,,Krim..

Äänestä

Niin Venäjä otti Krim, ja sillä sipuli!
Krimin kansan tahto meni läpi, ja demokratia on voimassa kuten pitäiskin.
Sitä paitsi Krimin ei olisi pitänyt olla Ukrainan alaisuudessa koskaan, Xrustchov antoi sen Ukrainalle ilman syytä, ( halusi ukrainalaisten kommunistien tuen). Viva Krim!

Äänestä

antoi XyiXXX

lahjoitti Hrustsov, koska Krim on Ukrainassa !

Äänestä
  • Krim ei koskaan ole ollut Ukrainaa, se oli osa Ottomaanien imperiumia ennen kuin siittä tuli osa Venäjää. Krim EI OLE UKRAINAA. Hrutsov ei LAHJOITTANUT vaan yhdisti kaksi hallinnollista aluetta, ettekö te helvetin umpi vintit tätä tajua. Hrutsov ei käärinyt Krimiä mihinkään lahjapakettiin ja sanonut Ukrainalle että tämä on nyt teidän omaisuuttanne onnea. Lukekaapa kuulkaa sitä krimin historiaa kun siittä niin kovasti jankutatte. Krimillä ja Ukrainalla ei ole käytännössä muuta yhteistä kuin että ne on kartassa piirretty samojen rajojen sisälle.

    Niin ja nimimerkki karjala, sinun logiikallasi se oikea Karjala kuuluu Venäjälle, koska se on VENÄJÄSSÄ.

    Traakialaiset, monogoli-tataarien kaanikunta, ottomaani-imperiumi, keisarillinen Venäjä, Neuvostoliitto. Historiaa seuraten antiikin ajasta 1990-luvulle asti Krim ei ole ollut osa itsenäistä Ukrainaa kuin vasta Neuvostoliiton hajottua ja senkin jälkeen se on ollut ITSEHALLINTOALUE, jolla on oma PERUSTUSLAKI. Krim ei ole Ukrainaa, eikä ole koskaan ollutkaan. Krim on ollut käytännössä melkein itsenäinen valtio.

    Äänestä

  • Suomennosta kirjoitti:

    Krim ei koskaan ole ollut Ukrainaa, se oli osa Ottomaanien imperiumia ennen kuin siittä tuli osa Venäjää. Krim EI OLE UKRAINAA. Hrutsov ei LAHJOITTANUT vaan yhdisti kaksi hallinnollista aluetta, ettekö te helvetin umpi vintit tätä tajua. Hrutsov ei käärinyt Krimiä mihinkään lahjapakettiin ja sanonut Ukrainalle että tämä on nyt teidän omaisuuttanne onnea. Lukekaapa kuulkaa sitä krimin historiaa kun siittä niin kovasti jankutatte. Krimillä ja Ukrainalla ei ole käytännössä muuta yhteistä kuin että ne on kartassa piirretty samojen rajojen sisälle.

    Niin ja nimimerkki karjala, sinun logiikallasi se oikea Karjala kuuluu Venäjälle, koska se on VENÄJÄSSÄ.

    Traakialaiset, monogoli-tataarien kaanikunta, ottomaani-imperiumi, keisarillinen Venäjä, Neuvostoliitto. Historiaa seuraten antiikin ajasta 1990-luvulle asti Krim ei ole ollut osa itsenäistä Ukrainaa kuin vasta Neuvostoliiton hajottua ja senkin jälkeen se on ollut ITSEHALLINTOALUE, jolla on oma PERUSTUSLAKI. Krim ei ole Ukrainaa, eikä ole koskaan ollutkaan. Krim on ollut käytännössä melkein itsenäinen valtio.

    venäjä on mongoliassa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Maalta joka näkee tarpeelliseksi tappaa älymystönsä voi odottaa mitä tahansa.
Joku viisas on sanonut, ettei venäjää voi ymmärtää järjellä.

Äänestä
  • No se että argumentoit bolsevikkien toimet VENÄLÄISTEN toimiksi kertookin kaiken sinun älykkyydestäsi. 85 % bolsevikkien ylimmästä ja keskikastista (eli siittä joka suunnittelee ja organisoi kaiken) ei ollut venäläisiä.
    Sanonna pitäisi kai mennä että Israelia ei voi ymmärtää järjellä.

    Äänestä

menettää enemmän.

Äänestä
  • Sinustahan paljastuu oikein kiihkomielinen russofiili, kaikki ryssäpropaganda menee täysillä läpi.

    Äänestä

  • voi timppaa kirjoitti:

    Sinustahan paljastuu oikein kiihkomielinen russofiili, kaikki ryssäpropaganda menee täysillä läpi.

    Olisikohan Tiltulle sukua?

    Äänestä

Pahasti on lääkitys pielessä noilla hepuilla, jotka tuota Krimi-soppaa keittelevät.

Eivät järjissään olevat ihmiset noin käyttäydy: tehdään tikusta asiaa ja saatetaan maailma sodan partaalle, ehkä sotaan?

Nyt pitäisi antaa välitön lopputili kaikkien niiden maiden presidenteille, kuninkaille ja hallituksille, jotka ovat lusikkansa jollain tavoin Krimi-soppaan pistäneet ja valita terveet ihmiset tilalle, jos heitä vielä jostain löytyy?

Äänestä

Putinin uusi veto: Krim tuleekin itsenäiseksi!

(Vaikkei "kansanäänestyksessä" sellaista vaihtoehtoa ollutkaan.)

Tai sitten tempun tarkoitus oli, että vasta "itsenäinen valtio" voi päättää oman itsenäisyytensä lakkauttamisesta?

Tai sitten linnarauha jättää alueen tilanteen tähän.

Saako Krim-raukka luvattuja tukiaisia Venäjältä saati Ukrainalta, EU:sta ja USA:sta puhumattakaan, on toisarvoista.

Sääli.

Jotenkin tuntuu, että Krimin taloudelle diktaattorin saneluratkaisu olisi ollut parempi kuin tämä ulkoa ojhjattu demokratia, joka kompromissin kompromissina lässäyttää kaiken.

Ulkoa ohjailevien suurvaltojen status quo säilyy, mutta Krim pysyy köyhänä. Koetun jälkeen ehkä myös kaikkien pettyneiden osapuolten eristämänä.

Äänestä

Long live Putin and Russia!

Äänestä
  • En voi kun rukoilla että Putin vapauttaisi myös Suomen EU:sta

    Äänestä

Porukka äänestäny viidellä lapulla per naama. Kyllä on luotettavaa!

http://1i.fi/ihanaaa

Äänestä

Säälittävää, kyllä suomen ja länsimainen media on totuus ja vain totuus,"irakistakin löyty kemiallisia aseita, kuten totuus julistettiin länsimaisessa mediassa..Lampaat määkivät täällä..

Äänestä

Haista paska Putin, pikkuhuora Venäjältä

Äänestä

Otti minkä otti. Mutta Palauttaa pian. Sanokaa minun sanoneeni. Putini kuolee vuoden sisällä. Sattuu pieni "tapaturma" Voi hyvänen aika tätä Venäjän Tyhmyyttä. Tuhotaan Talous ja Suhteet. No Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Äänestä

EU tuhoaa itsensä.Eivät tyhmät tajua,että ovat riippuvaisia Venäjän öljystä ja kaasusta.Suomi on heikoimmassa asemassa 100 % kaasusta n.90% öljystä 25 % sähköstä tulee Putinin Venäjältä.Ja pääventtiilit ja kytkimet on Putinin hyppysissä.Asettakaa vain talouspakoitteita.Mutta ei sitten itketä,jos ensi talvena tulee holotna tupaan.

Äänestä
  • Ryssäenergia voidaan helposti korvata muulla, ei mitään ongelmaa.

    Äänestä

Jotenkin säälittävän näköinen kansa ja maa koko venäjä. Ihmiset elävät jossain menneessä maailmassa. Pienet palkat, ei ihmisoikeuksia, kurjuutta, asunnot kelvottomia ja ihmiset alistettuja.Elävät pelon maailmassa.

Sananvapautta ei ole ja elävät holhousyhteiskunnassa. Johtajat kärsivät mielenvioista ja usuttavta kansan vähemmistöjä vastaan.

Ihmiisä tuomitaan pelon vuokis jos he ovat esimerkiksi uhka presidentille.

Venäjä on rikas maa ja valtio. Sinne viedään lisärahaa vaikka kuinka paljon. Miksi? Miksi EU-kantaa sinne rahaa? Eikö oma maa auta omiaan?

Kuinkahan paljon Putinilla ja erilaislla oligareilla on omaisuuksia ja ahneus senkun kasvaa.

Putin on pelottava johtaja, joka lietsoo sotia ja maialmanrauhan rikkouutmista.
Onhan meillä ollut aiemminkin näitä ns. mielenvikaisi ajohtajia ja siitä ei ole hyvä seurannut.

Äänestä

Tavallista tallaajaakin ihmetyttää tämä Suomen poliitikkojen tyhmyys mennä mukaan EU:n pakotteisiin Venäjää kohtaan.
Aivan niin kuin poliitikot olisivat Suomen syöjiä, kun sitä vastoin liike-elämä ja yrittäjät voivat vain toivoa, ettei Venäjä hylkää heitä poliitikkojen käsittämättömästä tyhmyydestä huolimatta. Yritykset luottaa Venäjän hyvään tahtoon kaikesta huolimatta, todella erikoista.
Luulin, että PS:set olisivat olleet lausunnoissaan enemmän suomimyönteisiä, mutta pettymys tuli siltäkin taholta. Näyttää siltä, ettei äänestyskelpoista puoluetta enää löydy.

Äänestä

Suomi kuuluttaa joka asiassa demokratiaa. Kun Krimillä toteutui demokratia ja tulos oli murskaava, eikö silloin pitäisi myös suomalaisten poliitikkojen kunnioitta sitä.
Onko krimiläisten demokratia huonompaa kuin esim. kosovolaisten.
Suomalaiset poliitikot ovat nyt niitä Koivistonkin aikoinaan kuuluttamia sopuleita, jotka seuraavat suu auki EU:n ja Obaman ohjeita.

Äänestä

Putin on liian kova pala USA:n ja EU.n johtajille.Koskahan ne oppii,ettei vahvemman silmille kannata hyppiä.
Ja kun Eurooppa on vielä riippuvainen Venäjän energia varoista,ei voi uhoamista käsittää.
Kannattaisi vähin äänin tunnustaa,että Ukraina keissi meni pieleen,ja yrittää sopia Putinin kanssa,ja anteeksi pyyntökin olisi paikallaan.
Putin on ainoa demokratian puolustaja Ukrainan kysymyksessä,ja varsinkin Krimin.
Iraniin USA sai istutettus omat miehensä johtoon,mutta Ukrainaan njet.

Äänestä
  • Miten joku voi olla noin pihalla asioista?

    Tämä on kyllä kaikkein paras "Iraniin USA sai istutettus omat miehensä johtoon" ;)

    Joo, Iranin johtohan on tunnetusti ihan amerikkalaismielinen :D :D

    Äänestä

Juu, ja seuraavaksi on vuorossa entiset baltian maat suomi mukaan luettuna, ei siinä mitkään nato höpöhöpöt auta, venläisille tää helpompaa kuin sotien valloittaa. Sama systeemi jota saksa on käyttänyt, kun aatu ei sotimalla onnistunut EU perustamalla hommo on hoitunut helposti.

Äänestä
  • pudin on helppo vallata mikä maa tahansa.muutama sat sotilasta marssii ajoneuvoin mihin tahansa.suomikin on vallattu 2-3 tunnissa.panssariautot köröttelee 6 tietä kolmessa tunnissa helsinkiin ja peli on ohi jo.suomalaiset katsoo että mitäs myö nyt tehää kun ei keretty edes sohloja hakee varuskunnasta.muuten missä ne nykyään edes on kun on vain lakkautettuja varuskuntia.parasta tyytyä koti konstein puolustaa omaa kotia.ruutia nalleja kuulia ompahan ainakin millä itseään suojella.kodinturvajoukot

    Äänestä

EU vie rahat Venäjälle ?????????????????????

Äänestä

nyt kannattaa hankki omakotitalo isolla tontilla.kun ruoka loppuu omalla tontilla voi kasvattaa vihanneksia perunaa kurkkua tomattia,viljaa juureksia.tontti tuottaa normaaliperheelle ruuat vuodeksi.kalat saa järvestä 100-200 kg vuodessa jopa katiskalla.ei tarvitse ostaa kaupasta kuin suolaa ja sokeria kun saa hyvät sapuskat aikaan.ja jos kalaa tulee liikaa ne voi kuivurissa kuivata tai suolakalan aurinkopaisteessa,säilyy sen jälkeen vuosia,samoin on hirven liha kuivataan ja paperipussiin säilyy vuosia hätävara varastossa.

Äänestä
  • Heh, "tontilla" meinasit kasvattaa koko perheen sapuskat omavaraisesti :-D ei se silloin mikään tontti ole, vaan pelto... Tarvitaan aika iso läntti jos meinaa kasvattaa esim. 5 henkiselle perheelle perunaa niin paljon että pärjää talven yli siemenperunat päälle että saa taas seuraavanakin vuonna potut mullan alle kasvamaan.

    Sama koskee viljaa... Eikä riitä että että saa vaikkapa vehnän kasvamaan, siitä pellolla heiluvasta tähkästä on vielä pitkä matka leiväksi pöytään.

    Mutta se siitä, pahoittelen että meni vähän off topicin puolelle.

    Äänestä

Mä lähden nyt maalle hakkaamaan halkoja ensi talven varalle mikäli Putin jäädyttää Forumin varat Venäjällä tai laittaa hanat kiinni muuten vaan.

Ei pitäs laittaa mitään pakotteita vaan antaa Venäjän nyt itse sössiä koko soppa.

Ihmettelen ettei persutkaan sano mitään.

Parempo, kun länsi ei ala isottelemaan tässä asiassa.

Äänestä

Vuoden päästä ei kukaan edes muista enää missä Krimin niemimaa olikaan.

Äänestä

Historiaa pähkinänkuoressa. Usein tulevaisuus selviää, kun luomme katsauksen menneisyyteen. Suosittelen tätä alla olevassa linkissä olevaa pientä tietopakettia ihan alkaa päälle. Ihmiset ja suvut eivät unohda. Oletteko kuulleet poliittisen mahdollisuusrakenteen teoriasta?

http://www.edu.vantaa.fi/vasamanet/sisalto/historia123/non independent/krimin tataarit.htm

Äänestä
  • Alue kuuluu ilman muuta tataareille ja he haluavat kuulua Ukrainaan, ryssät pelkkiä varkaita.

    Hyvä puoli, että Krim on vain pieni osa Ukrainaa, vaikka joutuisivatkin luopumaan siitä pitemmäksi aikaa. Wikipedian mukaan alue hiukan pienempi, 26 081 km².
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_autonominen_tasavalta

    Tekeekö se jotain 3% koko Ukrainan pinta-alasta, joka on 603 628 km². En jaksa miettiä miten se laketaan. Kartoissa alue näyttää paljon isommalta.

    Äänestä

vasilij.
Suomalaisilla on hyvä muisti. Onko niin että tämä venäjän hyökkäys itsenäisen Ukrainan alueelle päivittää vanhempaa historiaa.

Äänestä

Te suomalaiset yhdessä balttipaskiaisten kanssa olette seuraavana listalla. Tietäkää se! Mikään nato tai eu ei teitä auta kun tulette takaisin Äiti Venäjän luokse. Venäjä ei ole milloinkaan tunnustanut suomen itsenäisyyttä!

Äänestä
  • Vjenäjä.
    Sinulla on mielenkiintoinen keskustelu tyyli.Mistä olet noin hermostunut kun kiivailet.
    Otettaisiinko rauhallisesti ja viisaasti niin uskottava tolkku säilyy. Ymmärrän kyllä että lähihistoriassa on ollut paljon vastoinkäymisiä jotka ovat omaan arvomaailmaan syvästi vaikuttanut, mutta ei anneta masennuksen iskeä vaan tarmokkaasti lumettomassa hangessa eteenpäin yhdessä kaikkien kanssa.

    Äänestä

  • Venäjä-
    -sinä ja kaverisi mitä te teette Suomessa.???
    Ei Suomi tarvitse Venäjän hyväksyntää, riittää kun YK- hyväksyy!
    Ehdotan että Sinä ja muut venäjää puhuvat muutatte Venäjälle ja jäätte sinne kun se on niin iso ja ihana!!!!!

    Ja ehdotan että kaikki Suomalaiset Yritysjohtajat rupeavat boikotoimaan kaikkia venäjää puhuvia yrityksiä ja venäjää puhuvia työntekijöitä; käytetään Suomalaisia ja ellei riitä annetaan loput työt Virolaisille, ne inhoavat yhtä paljon venäläisiä!!!

    Äänestä

  • Kuule meillä on sotamies Väätäinen.

    Äänestä

Kansan äänestystä on kunnioitettava. Suomikin äänesti EU jäseenydestä,mutta missä oli EMU äänestys ?

Äänestä

Hyvä että otti. Loppui krimiläisten pelko fasistisen laittoman hölynpöly-Ukrainan kynsissä.

Äänestä

Kaikkihan voi kääntyä vielä parhain päin. Ihan hyvä jos Venäjä alkaa maksaa baabuskojen eläkkeitä Krimillä. Ja ei minua haittaa vaikka hoitasi puolet Ukrainastakin. Ennen pitkää Venäjä on konkurssissa mutta mitä sitten, EU lle ei synny velvotteita. Ukrainalla on liian heikko johto tai se ei muuten vain osaa hoitaa talouttaan. Jos Putler hoitaa asiat paremmin niin ketä se haittaa. Kunhan vain antaa tataarien ja muiden vähemmistöjen olla rauhassa eikä passita heitä takasin Siperian aroille.

Häpeän kyllä lasteni puolesta tälläista huonoa käytöstä. Koulussa kun opetetaan että lakia ja järjestystä pitää noudatta. He vaan aamulla sanoivat että ei pidä, jos haluaa menestyä ja vaurastua.

Äänestä

Hyvä, että saatiin edes Krim pois EU:n ja Suomen autettavien listalta. Ukrainassa tule olemaan vielä EU:lle monta rahanreikää.
Kiitos Venäjälle Krimistä.

Äänestä

Ihan ilolla innolla ootan koska päästään kostaa, aivan armotta,
ei tämän enempää voi venäläisiä ja heidän johtajiaan inhota

Äänestä

Vieläköhän toimii Haagin tuomioistuin?

Ellei...olis korkea aika laittaa se kuntoon.
Näyttää tulevan asioita aktuelliksi jo lähi viikkoina?
On sen verran sairaanoloista tuo "pohjois-Korean malliin toimivan itänaapurin"
käytös ja julkinen esiintyminen!

Pitäkööt huolen, että venäjän tulkkeja riittää!

Äänestä
  • YKn turvaneuvosto käytännössä kovin yksimielisesti tuomitsi Venäjän toimet; Venäjä vetosi, Kiina ei äänestänyt, on omat agressiot itsellään.
    Toimittajat voisivatkin haastatella asiasta Kiinan päättäjiä.
    Mitä sanoo YKn yleiskokous, ei ole vielä kuulunut? Merioikeus laivaväylän sulkemisesta? Kansainvälinen oikeus?
    Putin pitäisi saada Haagiin tuomittavaksi.

    Mitä ovat ja millä mandaatilla 'itsepuolustusjoukot' Krimillä, mistä aseet?
    Toimittajilla olisi paljon kysymyksiä esitettävänä eri tahoille,
    mikseivät toimi??

    YLEkin voisi olla vähemmän Venäjälle myötämielinen.

    Äänestä

BRAVO! RUSSIA!!! BRAVO OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!

HALUAN LIITYÄ VENÄÄJÄÄN!!!!!!!!!!!!!

**** NAZI Europeans !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
**** ANTO !!!!!!!!!!!!!!

Good Luck Mr, Putin ALL THE BEST!

Äänestä

Mites tässä näin kävi? Krim, Ukrainan erottamaton osa meni laukaustakaan ampumatta osaksi Venäjää.

"Läntisen arvoyhteisön" (mitä se sitten tarkoittaakaan?) johtajat nyt antavat omia lausuntojaan mutta eipä niillä ole paljoa merkitystä. Ei ollut merkitystä Unkarin kansannousun tukahduttamisessakaan tai Tsekkoslovakian miehityksessa. Ei myöskään Itä-Euroopan maiden liukumisessa osaksi Itäblokkia 1940-luvun lopulla. Tuoreempinan tapauksina voisi mainita Abhasian ja Etelä-Ossetian, jotka Venäjä miehitti Georgialta elokuussa 2008 vähäisin taisteluin.

EU ei ole ensisijaisesti sotilasliitto vaan talousliitto. Tuskimpa EU saa ketään jäsenvaltiotaan antamaan Ukrainalle sotilaallista tukea. EU:n taloudellinen tuki ja mahdollisuus sen saamiseen on ollut Ukrainalle suuri apu tässä kriisissä.

Jos sotilaallista tukea tulee, se tulee Natolta. Ukraina ei ole Naton jäsenmaa vaan Naton rauhankumppanuusmaa, kuten Georgiakin. Länsimailla on aika korkea kynnys käyttää sotilaallista voimaa Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Manner Ukrainaa sattaa Nato hyvinkin puolustaa, toivottavasti ainakin antaa aseita. Ryssät ovat todella tyhmiä jos hyökkäävät sinnekin.

    Äänestä

  • Niin, Matti! Eu on talousliitto, mutta ei ensisijaisesti eu-kansalaisten, vaan yritysten ralousliitto, ja eu- ihmiset muistetaan. kun heidän pikku rahojaan taas tarvitaan.

    Äänestä

Tuolla aikaisemmin joku sanoi, ettei Venäjää voi ymmärtää järjellä.
Olisin kyllä eri mieltä asiasta ja sanoisin, että heidän päätöksensä vaikutta hyvinkin järkeviltä.
Sitä vastoin EU:n ja Suomen siinä ohessa pakotepäätökset ovat yksinomaan tunteeseen perustuvia, koska päätöksistä on vain haittaa itselle.

Äänestä

Minusta Krim kuuluu Venäjälle paremminkin kuin EU hun. Historia puhuu puolestaan. Täytyy sanoa että, siinä kun länsi puhuu ja jankutttaa miten asioiden tulisi olla, Venäjä toimi ripeästi ja käytti tilaisuutta hyväkseen. Kaikki pisteet menivät Venäjälle nopeasta toiminnasta. Jatkosta ei osaa sanoa kun kyse on kuitenkin taloudesta ja enrgian viennistä. En usko että Nato puuttuu asiaan, ellei Putinlla nouse euforia hattuun ja ala intoilemaan lisää maita itselleen.

Äänestä
  • Juuri TV:ssäkin asiantuntija asiantuntija sanoi, että Krimillä on vain LYHYT venäläinen historia, niillä ei ole mitään omistusoikeutta Krimiin. Ryssät voi painua vaikka siperiaan jos eivät kestä olla Ukrainan vallan alla.

    Äänestä

krimi ottaa venäjän,eikö niilä krimin venäläisillä ole oikeus valita mitä he haluavat.
heitä on kuiteskin aika paljon.ei tämä asia unohdu nopeasti,toivottavasti asiat järjestyy ilman verenvuodatusta.jotenkin tuntuu,noin maalaispojan järjellä,että putin on oikeassa.

Äänestä
  • alvis-
    Olisiko hyvä vaihtoehto ollut että ne olisi muuttanut venäjälle jotka niin halusivat ja ukraina jatkaisi itsenäisenä valtiona. Eikö ole outoa jos joku maakunta alkaa pilkkoa itsenäistä valtiota vaikka kansainvälisestikin on sovittu itsemääräämisoikeus jokaiselle kansalle. Venäjä oli oikeesti kiinnostunut valtavista kaasuvaroista joita on todettu olevan 1700 miljardia kuutiometriä meren pohjassa. Määrä tarkoittaa monen
    vuoden kulutusta Euroopassa. Oliko kysymyksessä kaasuvarojen ryöstö?

    Äänestä

Kaliningrad on Köningsberg ja kuuluu - SAKSALLE!

RYSSÄN on nyt lähdettävä .. sieltä ...HUIS V ITTUUN

Äänestä

Ukraina on vetäytymässä Krimiltä. Sen tukikohtia on vallattu. Voimaton EU ja USA tekeytyvät oikein suuttuneiksi, - vanhat siirtomaaveijarit! Arvostettu kenu Gustav Hägglund, evp-kenraali, sanoi tv:ssä käsityksen; ”ei ne tänne uskalla tulla, ne tietää kokemuksesta, että täällä saa turpaansa”. Hänellä oli esimerkki Suomen viime sodista. Onhan se niin, on se! Tosin hän varmasti samalla muisti muutamia edellisiä ”Suomen sotia”, esim kun Suomi valloitettiin yhdessä niistä päällepäsmäriltä toiselle, ja August Aku Ehrenswärd pani linnoituksensa kiveen tiukan ohjeen jälkipolville; ”elkäät luottakaat vieraan apuun, helekutti!” Kaikenlaista saakin kuulla ja joutuu muistelemaan. Senkin linnoituksen kuului rahoittaneet ranskalainen tykistön keisari, joka töytäili ympäri maailmaa, ja poltti Moskovankin, niin kuin toinen töytäilijä poltti Rovaniemen. Jäipäshei tulitikut taskuun! Vieraan apu kukkii kuin kangasvuokko, hyvin kaunis ja hyvin rauhoitettu, eikä sitä tapaa joka kankaalla, sanoo Reijokin.

Äänestä

Hei nutipää! Ainoa mikä yritetään unohtaa nopeasti on Maidanin aukion tarkka-ampujien toimet ja vaatimus näiden tutkinnasta jota mm. Venäjä on toivonut. On esitetty että nämä vielä tuntemattoman toimeksiantajan lukuun toimineet palkkamurhaajat olisivat provosoineet koko tapahtumaketjun alkuun, joka johti mm. Krimin valtaukseen.

Äänestä
  • Aivan totta! Omat Ukrainan "militantti" tarkka-ampujat siellä ampui omia kansalaisiaan tahallisesti ja provosoiden, jotka laitettiin Venäläisten syyksi.
    Ulkopuoliset siellä yrittää sotaa tahallisesti ja provosoiden, laittaen tihutyöt ja kuolonuhrit Venäläisten syyksi.

    Toisin sanoen käytettiin vanhaa keinoa, jolla saatiin mm. Neuvostoliiton ja Suomen sota alkamaan. Tapahtuma tunnetaan nimellä "Mainilan laukaukset", kun omat puna-armeijan miehet räjäyttivät panssarimiinoja lähellä Neuvostoliiton joukkojen tukikohtaa Mainilan kylässä ja muka suomalaisten joukkojen ampumana, vaikka mitään ampuma aseita, tykkejä ja kranaatinheittimiä ei koskaan tilanteessa käytetty!

    Äänestä

  • Hoover. kirjoitti:

    Aivan totta! Omat Ukrainan "militantti" tarkka-ampujat siellä ampui omia kansalaisiaan tahallisesti ja provosoiden, jotka laitettiin Venäläisten syyksi.
    Ulkopuoliset siellä yrittää sotaa tahallisesti ja provosoiden, laittaen tihutyöt ja kuolonuhrit Venäläisten syyksi.

    Toisin sanoen käytettiin vanhaa keinoa, jolla saatiin mm. Neuvostoliiton ja Suomen sota alkamaan. Tapahtuma tunnetaan nimellä "Mainilan laukaukset", kun omat puna-armeijan miehet räjäyttivät panssarimiinoja lähellä Neuvostoliiton joukkojen tukikohtaa Mainilan kylässä ja muka suomalaisten joukkojen ampumana, vaikka mitään ampuma aseita, tykkejä ja kranaatinheittimiä ei koskaan tilanteessa käytetty!

    Miksi ihmeessä Ukrainan turvallisuusjoukot (siis ne Janukovitshin komennossa olleet) pyysivät jälkeenpäin anteeksi näitä tarkka-ampujien tekemiä murhia?

    Ai niin, se on tietysti NATOn/EUn/lännen/juutalaisten salajuoni sekin.

    Ihmeellisesti Putlerin rosvoretkelle löytyy puolustelijoita. Toivotteko Putlerin valtaavan seuraavaksi Suomen?

    Äänestä

  • Putlerin rosvous kirjoitti:

    Suomessa on kasvanut yksinkertaista tuulipukuporukkaa, jolle yhteinen historiamme Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa ei ole tuttu edes historiankirjoista.
    Nämä pellet tykkäävät Puten machoilusta:

    http://www.tietotori.fi/Keskustelualueet/Yleiset aiheet/Vitsit/I0044E26E?Action=IBPicture9

    Äänestä

Putler potee megalomaniaa eli suurudenhulluutta. Pätemisen tarve saa sairaallolliset mittasuhteet. Hän on vaaraksi maailman rauhalle. Lisäksi hän on tosikko joka haluaa jatkuvaa huomiota itselleen. Aivan käsittämötöntä miten jollain yksilöllä on liikaa valtaa. Hän on kuitenkin vain lapamadon arvoinen niinkuin me kaikki.

Äänestä

sotilastukikohdista, vaav käydään kauppaa.
Itsenäinen Krim olisi hyvä ?

Äänestä
  • Eespäin,taas påin kohti
    UKRAINAA
    - me käymme taisteluun
    puolesta ihmisoikeuden
    ja kansan kärsineen
    me viemme onneen yhteiseen.
    Ja kunniasdsa on leipä ja työ.

    Äänestä

Jos usa olisi vastaavassatilanteessa, niin Ukraina olisi terroristivaltio, jonka terroristit (mielenosoittajat) olisivat Guanantamobayssä ikuisuuden loppuun. Suomesta lähetettäisiin rauhanturvaajia alueelle. Sillä erotuksella, että nuo nykyiset guantamobayn asukkaat eivät ole edes olleet missään geopoliittisesti uhkaavissa asemissa suhteessa yhdysvaltoihin. Unohtakaa tuo mediassa 50 v tuputettu USA ("hyvä") vs. venajä (tuhma) asetelma.

Äänestä
  • Länsimaat meneekin turvaamaan rauhaa ja Suomikin mukana, ryssät valloittamaan. Miksi ryssät eivät halua YK-joukkoja rauhaa turvaamaan ja miksi niitä ei olla sinne lähettämässä, ei edes suomalaiset, vaikka joka paikkaan muualle.

    Tuohan olisi paras mahdollinen paikka rauhanturvaajille juuri nyt, kun aseellista väkivaltaa ei ole vielä paljon tapahtunut. Ne jotka ei sinne kuulu eli ryssäsotilaat muualla kuin Sevastopolissa, pitäisi häätää takaisin venäjälle tai tukikohtaan. Sodan osapuolena niitä ei pitäisi hyväksyä edes rauhanturvaajiksi tai korkeintaan pieni määrä toisten alaisuudessa.

    Äänestä

  • Ei kannattaisi suomalaisten leikilläänkään kirjoitella, että haluavat kuulua venäjään ja toivovat ryssän hyökkäävän tänne. Ne ovat niin idiootteja, että uskovat kaikkea propagandaa tai provoa ja odottavat vain tekosyytä vallatakseen lisäalueita.

    Toimittajat ja poliitikot soittelee Suomeen kun kuvittelevatkin jonkun vihjailevan, että haluaisivat Suomen kuuluvan venäjään, saaneen potkut venäjämielisyyden takia tai ryssien olevan sorrettuja täällä. Niillä idiooteilla on joku kummallinen tarve olla suurvalta, joka voi tehdä mitä tahansa ja valloittaa minkä maan tahansa. Maailman suurimman luonnonvarat, mutta mikään ei riitä. Suomesta piti viedä nikkelikaivos, tehtaita, sähkövoimaloita... Tsetsenia ja osa Georgiaa öljy(putkie)n takia, nyt Krim ainakin 1700 mrd € arvoisten kaasukenttien takia...

    Suomessa houkuttelee edelleen kaivokset, teollisuus ja koko infrastruktuuri, joka on paljon paremmassa kunnossa kuin venäjällä. Täältä olisi rikkaiden hyvä varastaa itselleen myös asuin- ja lomapaikkoja.

    Miksi ihmeessä niille sallitaan myydä maata, vaikka ryssät itse ei salli myydä suomalaisille edes meille kuuluvia maita Karjalasta. Mitään ydinvoimalan kaltaisia yhteisomistuksia ei pidä sallia misssään tapauksessa.

    Äänestä

  • Näyttävät Pravdassa elävän omassa mielikuvitusmaailmassaan. Misäköhän hoidoissa herra kävi silloin hän kun muuttui alienin näköiseksi "kirkastuneeksi" vahanaamariksi..

    Äänestä

Vieläkö Suomen lukko nukkuu ?Eipä palion elämöi ! KUSI SUKASSA .

Äänestä

Venäjä on esittänyt uhkavaatimuksen antautua ja luovuttaa kaikki aseet.

Seuraa tilanteen kehittymistä LIVEnä: http://www.youtube.com/watch?v=zoLi25S-Kv8

Jaa linkki sosiaalisessa mediassa!

Äänestä

Joo, niihän se on.

Äänestä

Vaikka minua kenkuttaisi kuinka paljon jonkun tekeminen, en löisi kuitenkaan itseäni kirveellä jalkaan. Kuitenkin juuri niin tekee parhaillaan EU ja Suomi, arvostellessaan Venäjän tekemisiä.

Äänestä

Jos minulta joskus kysyittäisiin, mikä on mielipiteeni Venäjän ja Krimin tilanteesta, niin, Suomelle olisi kaikkein edullisinta kuulua Venäjään. Eli mielestäni Suomen pitäisi välittömästi lähettää anomus Venäjälle, että voisimmeko liittyä Venäjään.
Perustelut tähän ovat seuraavat:
Euroopan Unioni on sekoittanut koko maaiman rauhanomaisen järjestelmän.
EU muun muassa aiheutti Grimin sekasotkun.
Perustelut siihen ovat seuraavat:
EU yritti väkisin saada Ukrainan jäsenekseen ja samalla siirtää kaikki EU:n rahavarat Ukrainan velkojen maksamiseen muiden Euromaiden varoilla.
EU on ollut jo pitkään maailman sairain ja sekasotkuisin järjestelmä mitä koskaan maailman sivistyneen historian aikana on ollut.
Mieluumin minä olen Venäjän alamainen kuin UMPIsairaan EU:n alaisena.
Kaikki venäjän alusmaat kuten Ukrainakin, on saanut hirveät määrät apua Venäjältä Venäjän luonnon rikkauksien takia.
Suomi on ns. "torppari" rikollisessa EU-järjestelmässä. Meidän kaikki rahavaramme siirretään eteläeuroopan epärehellisten varkaiden taskuun.
Jos kuuluisimme Venäjään, tällaista varastamista ei todennäköusesti tulisi olemaan.
Joka tapuaksessa Suomen tulisi hakea heti liittymistä Venäjään, että pääsisimme eroon etelä euroopan varkaista.

Äänestä
  • Mielisairaana russofiilina kuulutkin venäjälle, mene ihmeessä ja pysy siellä.

    Äänestä

  • Ukrainan talous on vielä surkeammassa kunnossa kuin Venäjän. Molemmissa on ollut sama johtamiskulttuuri jossa hallinto kumppaneineen ryöstää kansan rahat. Ukrainan pakoon lähtenyt erotettu pressa on nyt Venäjällä kavereittensa luona.
    Venäjä kyllä imuroi vasallivaltiostaan rahat kuleksimasta parempiin taskuihin, tarkoittaa hallitsijoiden taskuihin. Muuta Venäjälle, siellä keskimääräinen elinikä miehillä on alle 60 vuotta, ei tarvitse turhaan odottaa olematonta ruplaeläkettä ja saa kuolla liikenteessä sekä tuberkuloosissa vaikka yhtaikaa..

    Äänestä

  • vain sinulle kirjoitti:

    Mielisairaana russofiilina kuulutkin venäjälle, mene ihmeessä ja pysy siellä.

    Hän taitaa olla siellä venäjällä, ei me liitytä.

    Äänestä

  • adjö kirjoitti:

    Ukrainan talous on vielä surkeammassa kunnossa kuin Venäjän. Molemmissa on ollut sama johtamiskulttuuri jossa hallinto kumppaneineen ryöstää kansan rahat. Ukrainan pakoon lähtenyt erotettu pressa on nyt Venäjällä kavereittensa luona.
    Venäjä kyllä imuroi vasallivaltiostaan rahat kuleksimasta parempiin taskuihin, tarkoittaa hallitsijoiden taskuihin. Muuta Venäjälle, siellä keskimääräinen elinikä miehillä on alle 60 vuotta, ei tarvitse turhaan odottaa olematonta ruplaeläkettä ja saa kuolla liikenteessä sekä tuberkuloosissa vaikka yhtaikaa..

    EU ja Suomi sen mukana pääsee nyt hiukan helpommalla, kun Krim tulee Venäjän vastuulle. OIkaamme iloisia siitä.
    Siellä on vielä Ukrainassa rahanreikiä Merkelille ym. vedätettäville.

    Äänestä

Ei pienmaat paljoa kiinnosta suurvaltoja. Venäjä Venäjä Venäjä nappaa Suomen ja asia unohtuu samantien. Näin se menee kun jokin valtio ei kuulu Natoon.

Äänestä

Krimin edustalla on iso kaasuesiitymä , jonka oikeuksista on kiistelty.
Samoin Syyriassa meressä iso kaasuesiintymä josta Venäjällä oli joku sopimus jo olemassa, siksi Venäjä suojelee Assadia.

Tavalliset ihmiset saa edelleen syödä kadulla lihapiirakoita ilman että kukaan heidän asioistaan kiinnostuu.

Kaasu soikaisee.

Äänestä

Sama tilanne maamme kohdalla. Jos itä tulee tänne, ei kukaan auta, ehkä Ruotsi ja Norja enintään. Muut perustelisivat puuttumattomuutta World War 3 vaaralla.ja saisivat siten pestyä kätensä asiasta.

Äänestä

Näkemys on, että pojat on sopineet jotenkin niin, vaikkei ääneen sanotakaan, että pidä Krim kunhan et sitten isottele yhtään enempää. Nyt vaan vähän rahjätään muodon vuoksi , ns yleisen moraalin vuoksi. Sitten asia unohtuu, se halutaankin jo unohtaa. Ja pikkuhiljaa vaan palataan entiseen niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaikilla on omissa asioissaan riittävästi hoitamista ilman että pitää alakaa vielä Ukrainan asioita hoitamaan. Sitten jossain vaiheessa pakotteista luovutaan. Ja voippii olla että vuoden päästä Putte kutsutaan taas G8 maiden kokouksiin. Kyllästymisen merkit asian tiimoilta on jo nähtävissä, vaikka kukaan ei kehtaa sanoakaan, että riittää jo. Kaikki politiikka hoidetaan jossain kulissien takana mulle, sulle periaatteella.

Äänestä
  • Naapurimailla on tarve Natoon niin kauan kuin Venäjällä on pyrkimys tulla suurvallaksi. Venäjä tutkailee hiljalleen Krimin saamisesta rohkaistuneena seuraavaa palaa vaikka pitäisi keskittyä sisäisiin asioihinsa ja kehitysmaansa kehittämiseen.

    Äänestä

no tappoiko venäläinen nuo krimin asukkaat valtaessa sen itselleen. se jäi epäselväksi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Bensaa suonissa kirjoitti:

Niin siinä vaan käy että Venäjä otti Krimin ja asia unohtuu nopeasti.
Jonkin aikaa metelöidään ja nokitellaan puolin ja toisin. Mutta länsi tyytynee tähän.
Kyse on öljy - ja kaasuvirtojen kulusta Eurooppaan ja lähi- Muu on propagandaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu