"Pienet pyristelevät irti kuntayhtymistä

Tohmajärvi, Pyhäjärvi, Rääkkylä ja Puolanka lähtivät terveydenhuollon järjestämisessä omille teilleen. Valtiota tämä ei miellytä.
Viranomaiset ovat ihmeissään, kun muutaman tuhannen asukkaan kunnat lähtevät yksin järjestämään terveydenhuoltoaan.
Ensin Rääkkylä lähti Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Hellistä ja ulkoisti palvelunsa Attendolle. Sen jälkeen Hellistä lähti Tohmajärvi, joka sekin ulkoisti palvelunsa Attendolle syyskuussa.
Tohmajärvi oli tyytymätön Hellistä saamaansa palveluun.
Kuntaliitosta pelkäävä Pyhäjärvi on puolestaan päättänyt irrottautua Selänteen kuntayhtymästä. Päätöksestä on tehty valitus hallinto-oikeuteen.
Puolanka sai rukkaset

Puolanka ottaa hatkat Kainuun maakuntakokeilusta ja päätti kesällä ulkoistaa palvelunsa Attendolle. Nyt näyttää siltä, että vuoden vaihteen jälkeen kunta ei kuulu mihinkään sairaanhoitopiiriin, sillä Kainuun tarjoamat ehdot eivät sille kelvanneet.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johto puolestaan on suositellut jäsenilleen, ettei Puolankaa oteta piiriin.
– Olemme juuri ratkoneet ensihoitoa, tasausmenettelyä ja perussopimuksia koskevat ongelmat. Kaikki olisi pitänyt laittaa uusiksi, jopa ensihoidon sopimukset. Siinä olisi ollut kohtuuttomasti työtä. Lisäksi Puolanka ei kuulu mihinkään piirissämme toimivaan perusterveydenhuollon kuntayhtymään, sanoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen.
Attendo vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi erikoissairaanhoidon ostamisesta Puolangalle. Lain mukaan jokaisen kunnan on kuitenkin kuuluttava sairaanhoitopiiriin.
Puolanka rikkoi maakuntayhtymän

Puolankaa tuskin otetaan avosylin vastaan Kainuun muiden kuntien erikoissairaanhoitoon. Kaikki muut Kainuun kunnat olisivat nimittäin halunneet jatkaa Kainuun maakunta -kuntayhtymän jäseninä.
Poikkeuslain mukaan maakuntakokeilun jatkuminen olisi edellyttänyt kuntien yksimielistä päätöstä.
Kun kuntayhtymä hajoaa vuodenvaihteessa, muut kunnat joutuvat perustamaan sairaanhoitopiirin ja järjestämään uudelleen monia palveluita.
Mutta miksi Puolanka lähti omille teilleen?
– Ensisijainen syy oli, että emme kuntien kesken päässeet sopuun siitä, miten palvelut järjestetään. Vaarana oli, että palvelut häviävät Puolangasta. Lisäksi maksuosuutemme olisi noussut parin veroprosenttiyksikön verran ilman siirtymäaikaa, sanoo Puolangan kunnanjohtaja Seppo Rajala.
Puolangan tapaus on siirtynyt aluehallintoviraston sekä sosiaali- ja terveysministeriön pohdittavaksi.
Valtioneuvosto joutunee puolestaan ottamaan kantaa Pyhäjärven ja Tohmajärven sooloiluun.
Aluehallintoviraston mukaan Pyhäjärven irtautuminen Selänteen kuntayhtymästä aiheuttaisi huomattavia vaikeuksia koko alueelle.
– Selänteen kuntayhtymän väestöpohja on jo nyt alle 20?000. Pyhäjärven ongelmaksi nousee henkilöstön saatavuus, sanoo ylijohtaja Marja-Leena Kärkkäinen.
Valtio voi jyrätä kunnan

Tohmajärvi ja Pyhäjärvi eivät täytä puitelain yhteistoimintavelvoitetta, joka määrää, että sosiaali- ja terveyspalvelut on järjestettävä 20?000 hengen väestöpohjalle. Lain yhteistoimintavelvoite on voimassa vuoden 2015 alkuun.
– Valtio voi korvata omalla päätöksellään kunnan tekemän päätöksen. Valtio ei kuitenkaan ryhdy järjestämään toimintaa, sanoo valtiovarainministeriön hallitusneuvos Auli Valli-Lintu.
Rääkkylän tilanteeseen valtio ei voi puuttua, koska sen osalta määräaika yhteistoimintaan velvoittamiseen on mennyt umpeen. Rääkkylä ilmoitti ennen viime vuosen syyskuuta jättävänsä kuntayhtymän.
Ilkka Jauhiainen"
0143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

(vanhaa arkistoa) kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu