Kaupunkistrategia on niin mahtava työkirja, että se kuuluu aktiivisten valtuutettujen kuin virkamiesten käyttöön ja sen tavoitteet ovat jokaisen hallintokunnan prioriteettien ja toiminnan huipentuma.
Uuden valtuustokauden alkukuukausina vanhat kokeneet poliitikot ja virkamiehet hurmaavat uudet valtuutetut strategian laatimisella- KUN yhdessä tehdään niin saadaan hienoa huippusanaista tavoitekirjaa ja demokratian huipentumaa hiotaan elinkeinotoiminnan, asukaslukukehityksen, peruspalvelujen, koulutus-ja vapaa-ajan innoittamina.
Kehittämisenhenki kesti noin kaksi kuukautta, yhdessä tavoiteloistaminen kolme kuukautta, ja yhdessä tekeminen lähes yhden valtuustokokouksen.
Siinä se sitten oli. Pyhäjärvi on hiukkasen parempi.
Neljäs vaalikausi perätysten yhtenä jankutetuimpana tavoitteena on kansainvälinen, huippuosaajien tutkimuskeskus-Laguna nimeltään nyt viimeisimmissä demokratian näennäissuunnitelmissa.
Väki hupenee, väki vanhenee ja työpaikat syntyvät muualle.
Ammattikoulu homehtunut, Ikonen ja Salmen koulu on jo sterilisoitu aiemmin. Useita kyläkouluja suljettu, ja viimeisiä pidetään sen aikaa yllä, kun valtuuston nuoret perheenisät jaksavat vaimojensa kanssa lisääntyä.
Päiväkoti homeessa, purettu ja lastentaloa piirretään kuin alapääkerhon taidekisassa. Ammattikoulun opetuslinjat näivettyvät ja koulutukset eivät vastaa kunnan strategian perustarvetta.
Terveyskeskus homehtunut. Uusi suunnitelmissa niin hintavana, että on siinä eläkeläisillä maksamista. Lääkärien imelä kunnioitus hehkutetaan valtuustosalissa joka kokouksessa.
Vapaa-ajan harrastuksia uudelleen järjestetään, tai kiinteistöjen osalta lähinnä. Uimahalli korjauksen kärjessä, monitoimihalli tulee seuraavaksi. Turistit eivät vain löydä paikkakunnalle, ja tuotu raha ei tee pesää perillä..
Väki vanhenee, väki vähenee ja kaupungin verotulokertymä heikkenee.
Ja ykköstavoite, kansainvälinen tutkimuskeskushanke, se pakenee vaalikausi kauden perään yhä syvemmälle, niin syvälle että pohjakosketus on todettu. Mutta mitä tekee meidän valtuutetut; katsovat hyvin ihmeisään, että miten se nyt näin kävi, vaikka kokeneet sen lupasivat jo ensi-vuonna? Vai oliko se kahden, kolmen, neljän vuoden päästä? Yksi ehdoton asia sen saamiseksi tuntuu pysyvän ( siis Lagunan) on että vain määrätyt henkilöt on syytä pitää joukon kärjessä.
Muuten hanke läsähtää.
Milloin tunnustatte tosiasiat? Vain tunnustamalla tosi-asiat, me pyhäjärviset voimme saada mahdollisuuden muuhunkin, kuin näivettymiseen ja kassavarojen kuihtumiseen.
Uuden valtuustokauden alkukuukausina vanhat kokeneet poliitikot ja virkamiehet hurmaavat uudet valtuutetut strategian laatimisella- KUN yhdessä tehdään niin saadaan hienoa huippusanaista tavoitekirjaa ja demokratian huipentumaa hiotaan elinkeinotoiminnan, asukaslukukehityksen, peruspalvelujen, koulutus-ja vapaa-ajan innoittamina.
Kehittämisenhenki kesti noin kaksi kuukautta, yhdessä tavoiteloistaminen kolme kuukautta, ja yhdessä tekeminen lähes yhden valtuustokokouksen.
Siinä se sitten oli. Pyhäjärvi on hiukkasen parempi.
Neljäs vaalikausi perätysten yhtenä jankutetuimpana tavoitteena on kansainvälinen, huippuosaajien tutkimuskeskus-Laguna nimeltään nyt viimeisimmissä demokratian näennäissuunnitelmissa.
Väki hupenee, väki vanhenee ja työpaikat syntyvät muualle.
Ammattikoulu homehtunut, Ikonen ja Salmen koulu on jo sterilisoitu aiemmin. Useita kyläkouluja suljettu, ja viimeisiä pidetään sen aikaa yllä, kun valtuuston nuoret perheenisät jaksavat vaimojensa kanssa lisääntyä.
Päiväkoti homeessa, purettu ja lastentaloa piirretään kuin alapääkerhon taidekisassa. Ammattikoulun opetuslinjat näivettyvät ja koulutukset eivät vastaa kunnan strategian perustarvetta.
Terveyskeskus homehtunut. Uusi suunnitelmissa niin hintavana, että on siinä eläkeläisillä maksamista. Lääkärien imelä kunnioitus hehkutetaan valtuustosalissa joka kokouksessa.
Vapaa-ajan harrastuksia uudelleen järjestetään, tai kiinteistöjen osalta lähinnä. Uimahalli korjauksen kärjessä, monitoimihalli tulee seuraavaksi. Turistit eivät vain löydä paikkakunnalle, ja tuotu raha ei tee pesää perillä..
Väki vanhenee, väki vähenee ja kaupungin verotulokertymä heikkenee.
Ja ykköstavoite, kansainvälinen tutkimuskeskushanke, se pakenee vaalikausi kauden perään yhä syvemmälle, niin syvälle että pohjakosketus on todettu. Mutta mitä tekee meidän valtuutetut; katsovat hyvin ihmeisään, että miten se nyt näin kävi, vaikka kokeneet sen lupasivat jo ensi-vuonna? Vai oliko se kahden, kolmen, neljän vuoden päästä? Yksi ehdoton asia sen saamiseksi tuntuu pysyvän ( siis Lagunan) on että vain määrätyt henkilöt on syytä pitää joukon kärjessä.
Muuten hanke läsähtää.
Milloin tunnustatte tosiasiat? Vain tunnustamalla tosi-asiat, me pyhäjärviset voimme saada mahdollisuuden muuhunkin, kuin näivettymiseen ja kassavarojen kuihtumiseen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Tämän vaalikauden kaupunkistrategia pitää muuttaa kuulumaan todellisuuden kanssa yhdeksi
Päätavoite:
Rinnevaaran täydellinen lynkkaaminen, ihmisenä ja virkamiehenä.
Välitavoite:
Kaupungin maineen lopullinen vahvistaminen epäystävällisenä ja luotaantyöntävänä paikkakuntana. Kunnan sulauttamien naapurikuntien riesaksi.
Miten näihin tavoitteisiin päästään?
Jatkamalla aloitetulla hallintotavalla niin virkamieshallinnossa, kaupunginhallituksessa, valtuustossa kuin lautakunnissa, pitämällä samat henkilöt avainpaikoilla ja antamalla johdetun poliittisen likaveden pestä tulevaisuuden uskon entistä likaisemmaksi.
Suunnitelma on vain silloin pätevä, kun sen pääkohdat ovat mitattavissa joko
-asukasluvun nousuna
-syntyvyyden lisääntymisenä
-satsatun rahan ns. poikimisena, vaikka viiveellä, mutta välitilastonakin sen pitää osoittaa kuitenkin plussaa edistymisenä
-työpaikkojen lisääntymisenä
-koulutukseen hakeutuvien määrän heräämisenä
-yleisen me- hengen ja asenteen positiivisuuden kasvuna
Aloituksessa viitataan, että strategian päätekijöissä on neljäs vaalikausi peräjälkeen meneillään ( n.16 vuotta) niin edellä mainittujen mitattavien tulosten vertailuja varten on aikaa ja rahaa pantu liikkeelle.
pitäs ruveta kokoamaan ryvettymätön, innostunut, taitava, kokonaisuuksia ymmärtävä pyhäjärvihenkinen ja kannustava porukka nostamaan Pyhäjärvi YLÖS.
Poterot ovat jo niin syvät, ettei sieltä taida muutostahdollakaan päästä pois.
www.pyhajarvi.fi / hallinto/ strategiat
Pyhäjärven tulevaisuusstrategia 2013-2017 vahvistettu kaup valt 16.12.2013 § 196
Visio 2017
Pyhäjärvi on yhteistyöhön sitoutunut, innovatiivinen, kansainvälisesti suuntautunut ja itsenäinen järvikaupunki keskellä Suomea.
Kaupungin vakaa talous luo perustan laadukkaille perus-ja vapaa-ajan palveluille.
Pyhäjärvi tarjoaa luonnonläheisen, viihtyisän ja yrittäjämyönteisen ja kehittyvän elinympäristön. HIUKKASEN PAREMPI- PYHÄJÄRVI
Strategian tavoitteet vuoteen 2017
1. Vakaa kaupunkitalous
2. Ihmislähtöiset, laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut
3.Kannustava, monipuolinen ja verkostoitunut elinkeinopolitikka
4.Alueellisen yhteistyön hyödyntävä palvelutuotanto
5. Viihtyisä ympäristö ja myönteinen kuntakuva
6. Innostava henkilöstöpolitiikka
7. Monipuolinen maankäyttö
8. Kansainvälistyminen
Ote on ensimmäisestä sivusta, loput voit lukea kaupungin sivuilta.
Lue ihan ajan kanssa, ja kysy sitten valtuutetultasi, missä tavoitteen kohdassa hän on etenemässä kokouspäätösten mukaan.
niiin, pittääpi lukea.
Mutta jossain luki, että "sivistynyt" löysitkö sen yhteyden?
Kohta 6 on kyllä jo perusteellisesti koluttu ja koputeltu kymmeniä kertoja, kymmenin tuhansin euroin, tosin päinvastaisesti.
Kohta 5 on tullut hoidetuksi samalla, täydellisesti onnistuen, päinvastaisesti.
Kunhan perehdyn tulevaisuuden aikeisiin, niin jututan pariakin valtuutettua. Häntä jota itse äänestin, ja häntä, jota oma akkansa puolustaa henkeen ja vereen.
Jälleen kerran tulin ajatelleeksi, että poliitikot tekevät virkamiesten palkanansainnan kovin helpoksi tällaisilla mutu- suunnitelmilla.
Virkamiehet jatkavat vaalikaudesta toiseen muuttamatta omaa toimintakulttuuriaan, koska politikan terävät kynät eivät vaadi muuta kuin hieman eri sanoin muuteltuna " ei kenenkään tarvitse pyristellä enempää, kuin mitä tehtiin edelliskaudella".
Juu, vanhan koiran on helpompi jolkuttaa tutussa hihnassa.
Pyhäjärvellä ongelmia piisaa. Tässä niistä muutamia: Jotain tartteis tehdä.
- Jatkuva väestökato,
- Lannistava yleinen ilmapiiri kaupunkilaisten keskuudessa,
- Seutukunnan suurimpana pysyvä työttömyys vuodesta toiseen,
- Jatkuvasti julkisuudessa pyörivä Laguna-hanke, jota ei Pyhäjärven ulkopuolella kukaan tunne ja jota hanketta, ei valtiovalta aja eteenpäin merkittävänä hankkeena Pohjois-Pohjanmaalle. Hanke lilluu eteenpäin mutta valmista ei näytä hankkeen suhteen tulevan koskaan,
-Vähäinen työpaikkojen määrä,
-Kunnan maine on mennyt jatkuvan riitelyn ja valitusten johdosta, ainakin lähikunnissa,
- Poliitikkojen näköalattomuus kunnan kehittämisessä. Kuntalaisten asioita ei kyetä parantamaan edelleenkään edes nykyisen valtuuston toimesta. Sama riitely näyttää jatkuvan vaalikaudesta toiseen.
Jne. Tässä muutamia asioita, jotka ovat menneet paikkakunnalla päin mäntyä. Varmasti on myös muita asioita, mutta en tuo nyt kaikkia ongelmia tässä tekstissä esiin.
Strategian tavoitteet vuoteen 2017
1. Vakaa kaupunkitalous
-vielä on, vaan kun investoivat miljoonilla, turhaankin, se on siinä
2. Ihmislähtöiset, laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut
-vielä on, vaan kun investoivat miljoonilla, turhaankin, se on siinä
3.Kannustava, monipuolinen ja verkostoitunut elinkeinopolitikka
- sanahelinää
4.Alueellisen yhteistyön hyödyntävä palvelutuotanto
-maksumiehen osa, kustannukset karanneet
5. Viihtyisä ympäristö ja myönteinen kuntakuva
- elä unta näe, ei vuosiin
6. Innostava henkilöstöpolitiikka
- tuskin tietävät mitä se on, kaupunginhallitus varsinkaan
7. Monipuolinen maankäyttö
- suolle rakentamalla säästyy kovalta kaivulta
8. Kansainvälistyminen
-loppunut ennen kuin alkoikaan, cernissä ei tunneta mielenkiintoa
Kotona oli ollut aikoinaan tuvan nurkassa tahko, kesällä se kannettiin kaivon kupeelle ja talveksi tuotiin sisälle.
Isä-ukko kertoili tuumaustauolla seuraavaa;
Pappa-vainaa käytti tahkon tehtävää ja sen käyttötarkoitusta, kuvatessaan asian tökkiessä pahasti eli kun jostain jotkut alvariinsa jankkasivat..uudelleen ja uudelleen...
Pappa tokaisi jankuttajalle, että istu vaikka housus puhki tahkotukilla ja kierrä kyynärpääsi verille, mutta elä sammaa puukkoa koko ajan teroita. Tylsyy se nylykypuukko vähemmästäkin, pistä välillä puukkos saaliiseen, niin näet, onko kierre oikia.
Oikein viisas pappa.
Sitä ei voi sanoa valtuuston papoista ,eikä vt. kaupunginjohtajasta.
Palautetaanpa mieliin, mistä tässä on kyse. Keskustapuolue maalaisliiton maaseudun "kehittämisestä". Profeetta Mooses, alias Paavo Lipponen lausui eduskunnassa pitämässään puheessa jo 90-luvulla näin (täysistunto 6.5.1999):
"Elämäntilanteiden vaihteluihin sopivia lyhyitä työsuhteita on paremmin solmittavissa kaupungeissa. Keskuksissa ihmisillä on virikkeellinen monipuolinen ympäristö, joka nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskunnassa on myös taloudellisen kehityksen perusehto. Entä miksi nuori ja koulutettu väki muuttaa keskuksiin? Varmaankin työn perässä, se on aivan totta. Mutta yhtä lailla päästäkseen usein ahdistavasta, yksipuolisesta, tarkoitan siis: muun muassa poliittisesti ja uskonnollisesti yksipuolisesta kulttuurista, henkisesti avarampaan maailmaan. (Hälinää) Tämän ovat tuhannet ja taas tuhannet nuoret kokeneet Suomessa.
Keskusta tosiasiassa haluaa jakaa maan kahtia rakentamalla pohjoiseen keskustan hallitsemaa, henkisesti ahdistavaa, poliittisesti painostavaa, Euroopasta irtautuvaa tukialuetta, jolta käsin keskusta voi julistaa kovenevalla isännän äänellä. Sieltä heilutetaan itse kirjoitettua maakuntien Suomen valtakirjaa, jota enempää Pohjois-, Itä-, Väli-, Länsi- kuin Etelä-Suomenkaan palkansaajat tai veronmaksajat eivät ole antaneet. Keskustan huoli kaupungeista on tekopyhää, kun se perustuu asenteelliseen kaupunkimaisen elämänmuodon vieroksuntaan."
Jäljelle jää vain peräkamaripoikia, "autoilijoita", joista näilläkin palstoilla monet ovat esittelemässä fetissejään.
Näin.
Niinpä näin, maaseutumainen Pyhäjärven kaupunki on luovutettu (antautunut )määrättyjen henkilöiden muovailtavaksi.
Kärjen muodostavat tälläkin hetkellä vanhan perimän kantajat, junttalipoot, ainoat politiikan osaajat omasta ja Jumalan armost.
Yhteisten asioiden hoitaminen on tarkoitushakuista sanahelinää ja korvasyyhyn rapsutusta.
Kuntalaisia näyttää kiihottavan ylläpidettävä vainovalkea ja poliitikkoja huhujen levittely ja lakinaisten uskomattomat lausunnot "pyytäen tai pyytämättä".
Niin, ja silmäätekevien joukko on tyystin kadottanut tulevaisuussuunnitelman tavoitteet.
Kun sitä taas tarvitaan, onkin uudet vaalit ja aivan huulella roikkuva Laguna. Tulossa.
Itkettääkö?
Kyllä annetun tilannetajun "Hevosen V.tu" mukaan sinuakin pitäisi itkettää.
Paikkakunnan hurmulhei -pulusakki paskoo sen kun kerkiävät ja te sokeat, aitoja makuja tunnistamattomat syötte heidän jätöksiään tyytyväisenä.
Niinkö sinäkin?
Kuka on voinut kadottaa täältäPyhäjärven tk:n tutkimustulosten yhteenvedot?
Anna mun nauraa, ja annathan sinä. Pienenee pienenemistään, niin kuin käy pulusakin pelaajien pelialueellekin, tilaa ei ole enää nimeksikään. Tehdä siirtoja..!!!
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kalliorinne-pyhajarven-laguna-hanke-arvioitava-uudelleen/659358/
Lukekaa samalla juttuun komentoidut mielipiteet.
Nauretaan yhdessä. Nyt tilanne on enää ja vain 40-50 miljoonaa. Jokohan valtiovalta lähtisi mukaan tähän tikanmäki/vallivaara leikkiin, etteivät ihan joutuisi
pulunpaskankin, siis omiensa, naurun ja märkänevien kananmunien ja pilaantuneiden tomaattien maalitauluksi.
Mitä me sillä pienellä, pienellä pilottihankkeella tehdään. Ei se anna tuhansia
työvuosia, kuten kalliorinnekin tietämättömyydessään kertoilee.
Onkohan nämä nyt sitä projektinvetäjä asko torssosen aikaansaannoksi. että jo ihan etuskunnassa tästä nyt jo (2-30 vuoden päästä) puhutaan.
Hyvä asko, hyvä me,,,,,,, "kyllä se siitä", sano Koivisto
Johan näillä 50 miljoonalla joku edustusreissu matkataan ympäri eurooppaa.
Kansansatu "Kun hiiri kisalle takkia ompeli" käy niin jetsulleen hiukkasen parempana ja miljoonia maksaneena uusiksi elettynä "Kun hupsut aikuiset hiukkasen hukkasivat".
Valmista ei tule, ja se mitä oikeasti v.2014 on jäljellä siitä, kun Vallivaara ja politiikan kuukkelit v.1995 pelottelivat että "kaivos loppuu 2-3 vuoden päästä" , ei niin mitään. Muutama elämässään tänne eksynyt projektityöläinen.
Rahahiivaa on laguna juureen kyllä paikallisesti heitetty, vaan eipä lähde taikina nousemaan, eikä taikinan alustajia ole ilmaantunut avuksi.
Nyt meidät vastarannankiiskit torjutaan sanomalla, että se on meidän suomi24 kirjoittajien syys, ettei tutkimuskeskusta saada ikinä sellaisena, kuin sen isot pojat saunassa toisilleen lupasivat.
Onhan sitä toki tulostakin, kun oikein tarkkaan katselee
-lentokenttä, ( jatketaan kunnostusta Lagunaa odotellessa)
-hankesuunnittelu ( suunnitellaan mitä seuraavaksi suunnitellaan suunniteltavaksi)
-suhdetoiminnan VVV-primus ( valiojoukon valioyksilö valioasialla)
-lukematon määrä mitään tekemättömiä, mihinkään käymättömiä ja koskaan toteutumattomia suuria suunnitelmia (on lapsille näyttää mitä se isoisä-tai äiti vuosikymmeniä taivaalta tavoitteli)
http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/lagunalle-turhan-kylmaa-kyytia/614025/
Jouko Moilanen totesi Pyhäjärven olevan "hiukkasen parempi Pyhäjärvi"
Miten, miksi ja milloin ja minä vuonna??? On paras kysyä.
Laguna-hanke on tulevaisuuden hanke. Cernistä lähetettävät "neutronilähetykset"
voidaan vastaanottaa ja "mitata/tutkia" parhaiten pyhäsalmen kaivokseen ehkä rakennettavaan tutkimuslaitokseen. Toiseksi paras paikka on Ranskassa maantietunnelissa. Jos Suomen eduskunta ymmärtäisi tämän ja löytäisi tarvittavan rahoituksen saisi Suomi toisen melkein "Cernin". TOISAALTA kaupungin valtuusto ja
-varsinkin- kaupunginhallitus pitäisi saada päätöksenteko ja siitä johtuva jatkuva valitustenkierre loppumaan.
Voisipa se olla niin, vaan voi se olla toisinkin.
Ja tällä hetkellä se on toisin.
Pyhäjärven päättäjien perusvirhe toistuu Laguna- tutkimuskeskusta havitelessa.
EDELLISET 30 VUOTTA päättäjät tuudittautuivat kaivoksen varaan. Muu elinkeinotoiminta, kuntalaisia työllistävät yritykset jäivät jonnekin.
Rinnalle nostettiin v.1995 tutkimuskeskus. Mitään muuta ei ole kehitetty, siis sen varassa kalliin HAAVEEN mukana me pyhäjärvisinä seisomme tai kaadumme.
Veikkaan viimeistä.
Kyllä lagunahanke on "tulevaisuuden hanke". Se on totta ja pysyy sellaisena.
Jos kansallinen innostus puuttuu, turhaa on pyhäjärvisten lyödä päätään mäntyyn. Veroeurot ovat menneet "Kankkulan kaivoon".
Eelis Kokkolan Oulun eteläisen instituutista, päämeklarina Laguna-hankkeelle, lähtee eläkkeelle. On varmaankin onnellinen mies, kun selviää ennenkuin tämä
asiantila kokonaisuudessaan paljastuu meille veronmaksajille.
Uskokaa jo, että se ei ole piskuisen Pyhäjärven veronmaksajien juttu tämä
maailmankaikkeuden "hiukkanen".
Laguna ei ole Pyhäjärven hanke - vaikka siihen on satsattu paljon rahaa. Pyhäjärvi sijaitsee lähellä 4-tietä ja tämä on Pyhäjärven vahvuus esim. Haapajärveen tai Kiuruveteen verrattuna. Tätä vahvuutta pitäisi käyttää hyväksi. Ainakaan nykyiset päättäjät eivät tunnu tätä ymmärtävän. Kulutetaan rahaa turhanpäiväiseen "kaupunginjohtaja tappeluun". Pyhäjärvellä on paljon mahdollisuuksia, jos johtajat todellakin keskittyisivät tulevaisuuteen riitelyn sijaan.
Sinun on hyvin helppoa sanoa noin, ei siinä mitään. Ihan oikeutettu olet siihen.
Nykypäättäjät ovat täsmälleen pääosiltaan samoja, jotka ovat paikkakuntaa "lämpimästi syleilleet" noin 30 vuotta.
Ei heidän intresseihinsä kuulu paikkakunnan paras, on hyvin yksinkertaisesti-OMA PARAS SEKÄ RAHAN-JA AJANKULUTUS.
Luettelen heistä muutamia
-Rapo
-Tikanmäki
-P.Leskinen
-Kauranen Asko
-Torssonen A
-Piippo
-Karvonen A
-Savolainen M
-Lehtomäki K
-Mykkänen T
Miten on, kuvitteletko yhä että he haluavat luoda "nahkansa" tai pudottaa sarvensa?
mitä kehitystä on heidän aikakaudet tuonut homerakennusten lisäksi`?
-monitoimihallin
kuntaliitoskiistelyn ja selänne juntauksen
No vuonna 2016 on seuraavat kunnallisvaalit - ehkä sen jälkeen. Mutta voisivathan
nykyisetkin päättäjät muuttaa linjaansa. Onhan nytkin jo tapahtunut hieman muutosta
valtuutetuiden ajatusmaailmassa. Vai kuinka? Toivottavasti ei tarvitse odottaa seuraaviin kuntavaaleihin ja taas pettyä. Päättäjien tärkein tehtävä on toimia kuntalaisten eduksi - eikö totta?
Komia nimilista vaan tekemättömyyden jälki on vähemmän kaunista.
Riidellä nuo kyllä osaavat, vaikka oven saranoista, siitä että aukeaako ovi kenelle ja kenelle ei..
Listaan on lisättävä
-Sarkkinen
Tenisen lautakunnan lista 25.3.
Pro Pyhäjärven esitys senioriasumiseen sopivan tontin hankkiminen.
Perustelut , että EI tarvita, ei osteta, eivät todellakaan yllätä, huomioiden nyky
poliittisen tilanteen. Sinänsä, onnetonta Pyhäjärveä ajatellen,
Mutta perustelut siitä, että kaupunki ei rakenna senioriasumista jne.. mitä siinä nyt olikaan perusteena.... se ihmetyttää... Esitys ei tarkoittanut, että kaupunki
rakentaa, vaan kaupungilla on tarjota sitä tarvitseville.
Kaupunkistrategiassa on mainittu maa-alueiden, tonttien jne hankkiminen jne..
Pro Pyhäjärven ehdotus on/oli, että Helluntaiseurakunnan esilletuoma tontti
on tulevaisuutta. Varsinkin, kun sitä tarjotaan, niin hinnasta voidaan sopiva,
luultavaa.
Ei olisi ollenkaan hassumpaa pitää "tonttipörssissä " jotain tällaista, mistä
nyt on tarjouksessa kyse. Jonain kauniina päivänä saattaa olla, että rakennusyrit-
täjä hakee juuri tuollaista tonttia, jolloin kaupungilla olisi tarjota käytettäväksi
tarkoitukseen.
Itsekkään valtuutetun kuntalaivassa ovat päällystönä alla mainitut. Henkilöt toimivat siten, ettei kukaan pääse heidän paikalleen, eikä mistään tekemisestä heidän jäljilleen.
-Rapo
-Tikanmäki
-P.Leskinen
-Kauranen Asko
-Torssonen A
-Piippo
-Karvonen A
-Savolainen M
-Lehtomäki K
-Mykkänen T
-Sarkkinen
Miten on, kuvitteletteko yhä että he haluaisivat luoda "nahkansa" tai pudottaa sarvensa? Tai että heillä on vielä valttikortteja elinkeinoelämän tai esim. peruspalveluiden taloudelliseen uudistamiseen?
Hieman täsmentäen sanoisin halua voi olla vaan ei kykyjä!
Halvaantuneiden nimilistassa on 11 henkilöä.
Jäljellä on noin 16 nimeä valtuustosta, joiden varaan voimme langettaa painetta muutoksen tarpeellisuudesta ja demokratian käyttöön saamiseksi.
16;sta on muutama, joille "päällystön" suoja-aitaus on liian houkutteleva, sen tarjoaman vapaamatkustajan lipun vuoksi.
Jokainen äänestys ratkaisee. Jos toisella puolella on 16 ääntä niin sehän voittaa mennen tullen! Mitä tuotakin itkemään! Valtuusto on kuva meidän äänestäjien käsityksestä parhaista päättäjistä!
Sehän tässä on se lohtu, että ns.varmoja äänestäjiä mainituille 11;sta on vaali vaaleilta vähemmän, elämän asettamien rajoitusten ansiosta eli luonnollisistakin syistä johtuen.
Lohtu on tietty laiha, mainituista 11;sta päällikköainesta omaavasta, vaikka "luopuisivat", niin heidän kutomansa verkko on lujasta langasta väännetty, ettei siitä niin vain perässä roikkuneet räpistelekkään irti, vaikka jollekin tulisi halu puhdistautua.
Jos pitäjästä löytyy kymmenen murheellista tämän menon keskeltä, niin se on toivoa antavaa. Jos kaikki tyytyvät hymyillen vääriin vartijoihin, niin miten käy demokratian?
Siis sen oikeudenmukaisen demokratian? Ei näennäisdemokratian.
No, valtaa tukevalle kuntalaiselle ( virasta eläköityneelle), ei tee haittaa eikä myöskään hyötyä, miten kunnan asioita viedään vaalikauden aikana. Eläke juoksee, ja on rahaa hakea virkistystä ja hoitoa vaikka Virosta kerran kuussa.
Valitettavasti, totuus on silti muuttumaton, kenellä annetaan valtaa, hänen/heidän pitäisi kantaa velvoitteet vastuullisesti ketään sorsimatta.
Meille muille, joilla ei ole esim. varallisuuden vähyyden tai kotiolosuhteiden vangitsemina tai ansiotyön puuttumisen vuoksi mahdollisuutta porskuttaa laput silmillä, meille kunnan asioiden hoitamisella on merkitystä.
Pyhäjärvellä on noin 5500 asukasta.
Koulunpenkillä heistä vajaa 700.
Päiväkoti-ikäisiä, olisiko n 200.
Hyvätuloisia eläkeläisiä ovat kunnan, valtion tai kaivoksen töistä eläköityneet.
Yrittäjiä, suurin osa 1-2 hlöä työllistäviä, alle 100?
Pieneläkeläisiä, pieni tuloisia , työttömiä, iäkkäitä hoidettavia vahva enemmistö.
Kas, kuka Pyhäjärven valtuustossa on nostanut arvokeskustelun ja yhteisen tavoitteen muodostamisesta kuntalaisten enemmistön puolesta?
Me kelpaamme äänestämään, mutta emme arvioimaan teidän toimianne? Niinkö?
elä elä. on,on. haluaa , haluaa, ihan vaikka vähän hävettää, muka vanhuksista välittävät.?
mitäs noista, mutta mitäs noista, mutta kun ei nuoristakaan välitetä.
Koulu- ja työpaikat pitäisi olla kaikkien tavoite. Mutta ei meillä. Tuolla toisaalla
vuosia puhuttu kaivosmieskurssi jäi toteutumatta.
Miten on hoiva- ja kotitaloustyötä ohjaavat kurssit?, ei meillä. Miten on rakennusalan peruskurssit, ei meillä. ei ei meillä.
Kaikki on ihan bluffia.
Tiehoitokuntien rahat pudotettiin puoleen, mitä sillä saat. No, luoja taisi nähdä tämän mahdottomuuden mahdollisuutena. Ei tullut nuita lumipyryjä.
Mutta mitäs luoja ajatteli. Ei ole aurauskalustoille töitä. Voi, ei. Sekin meni myttyyn.
Masentava aika elettävänä.
Otetaan kriisipäivystykseen yhteyttä, ja haetaan mielialalääkitystä.
Pilleri piristää.
Strategian tavoitteet vuoteen 2017
1. Vakaa kaupunkitalous
( tuhlataan mitä keritään lakimiehiin ja korvauksiin)
2. Ihmislähtöiset, laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut
( Ppky Selänteen menot 6 milj lisäys taas)
3.Kannustava, monipuolinen ja verkostoitunut elinkeinopolitikka
( EI onnistu; valtuuston pj johdolla haukutaan kaikki asiasta puheenvuoron käyttäjät)
4.Alueellisen yhteistyön hyödyntävä palvelutuotanto
( Toimii patrioottisesti; hyöty on henkilökohtaisten suhteiden varaan rakennettu)
5. Viihtyisä ympäristö ja myönteinen kuntakuva
(Ei toimi; No ei sinne päinkään, mitä isot edellä, sitä pienet perässä)
6. Innostava henkilöstöpolitiikka
(EI toimi; kaupunginjohtaja TR ajojahdin kohde, hallintojohtaja AR mitätöitiin nollaksi, käyttöpäällikkö IN syrjinnän syövereissä)
7. Monipuolinen maankäyttö
( EI toimi; rakennetaan mm. tk suolle, sehän on ilmakostutuksen kannalta lähihyöty, omakotitalot ja rivitalot samoin, uutta maata ei hankita, eikä risteysalueen seutua arvioida laaja-alaisemmin esim myös asuinrivitalojen paikkana)
8. Kansainvälistyminen
( Mitä tämä tarkoittaakin, niin varmasti pääpoliitiikan tekijöillä on merkintäoikeus kaikkeen)
Konkreettinen ja lihaksi muuttunut suunnitelma.
Tavoitteet olivat vahvistettu joulukuussa 2013 ja nyt voidaan antaa jo kaikki pojot toteutuksesta!!
Aikaansaava kaupunginhallitus ja valtuusto.
Kiitos.
Ei kiitos.
Joulukuu 2013-maaliskuu 2014 välisenä aikana päähommat tehtynä.
Ottivat vakuuttavan varaslähdön ainakin näihin kohtiin 1, 2, 5 ja 6.
Lopun kuluvaa vaalikautta voivatkin valtuutetut lepäillä laakereilla ja katsella power point-esityksiä Laguna-sadusta, väreissä ja vilkkuvissa valoissa. esittelyä käyvät tekemässä professorit ja tiedeherrat, joihin on otettu henkilökohtainen kosketus joko paikallisten kaverien kanssa jänismetsällä, hirvijahdissa tai Viron villisika päivillä.
On tuossa strategiassa se hyöty, että,kun,koska,jos,vaikka ei jätetä sitä pölyyttymään muiden suurta kunniaa herättävien suunnitelmien kanssa viraston hyllylle tai lukita arkistoholviin, niin voidaan näin pika-pikaa nähdä tuloksia syntyvän, kuten edellinen kirjoittaja osuvasti toteaa.
Voi pojat, lukekaa tuo strategia ja taputtakaa ihmiselle, joka osaa sitä tulkita niin, että tyhmempikin ymmärtää. Näin siinä on käynyt, kuten sanassa kirjoitetaan.
Suomalaisten keskimääräinen tulotaso on hieman pudonnut, ja sen myötä uusi köyhyysraja.
Pienituloisten määrä väheni kaikissa ikäryhmissä, myös kaikkein nuorimpien ikäryhmissä.
Pyhäjärvinen; kun tulosi ovat 1170 e/kk, tai sen alle, olet köyhä.
Minä ole, köyhä.
Mutta rehellinen köyhä.
Minäki, melkke köyhä 30 jeuroa on tuon köyhyysrajan ulkopuolella.
Tarkastaako tarkastuslautakunta tavoitteet vuosittain, vain heittääkö se suunnitelmalla vesilintua (ei pulua) ,samalla tavalla, kuin heille toimitetun kirjeen kävi lakipalvelujen käytöstä?
Tarkastuslautakunta on hyvin outo, hymistelevä ja hampaaton toimielin ja sillä on jäseninä paikkakunnan sokeimmat ja välinpitämättömimmät, lukuun ottamatta tarkkaa Taimi Nurmista.
Siellähän häärää pj lähtien hyvä veljien omat siipeilijät.
Olen kuullut seuraavia tukipuheenvuoroja istuvalle hallitukselle "meidän pitää luottaa valittuihin".
Ei todellakaan pidä, ei todellakaan, elleivät he ole luottamuksemme arvoisia.
Eivät ole jäsenet ansainneet juurikaan arvostusta, sen verran sivuraiteilla on ollut paikkakunnan johtaminen v.2013 alusta saakka.
tilintarkastaja tallustelevan. Jokohan,jokohan...??? Onkohan kansalaisten kirje saavuttanut tilintarkastajan?? Onkohan???
kirjoita raimo, sinähän tiedät totuuden?