Lastenhoitaja Porin alueella

Tervehdys!

Olen 20-vuotias tyttö ja olisin valmis toimimaan lastenhoitaja lapsille iästä 6kk ylöspäin.

Kokemusta löytyy satunnaisista babysitterikeikoista, kesätyöstä päiväkodissa ja kotona vammaisen veljen hoidosta sekä kummipoikani (joka on 9kk) hoidosta.

Eli hoituu lasten syöttö, pesu, ruoanlaitto, leikit, ulkoilu, liikunta yms.

Minulla on myös auto käytössäni, joten olen myös valmis hakemaan lapsia tarhasta, viemään heitä tapahtumiin ja sen sellaista. En pane pahakseni myöskään ruoanlaittoa ja siivoamista, joskaan en kodinhoitajaksi rupea. ☺

Tällä hetkellä en enää opiskele tai ole löytänyt mieluista työtä muutettuani Turusta Poriin, joten aikatauluni muovautuu tarpeidesi mukaisesti, mieluiten tiestysti työskentelisin päivisin. Olen siis koulutukseltani YO-merkonomi, mutta lapset ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja haaveilenkin tällä hetkellä omasta pienestä kääröstä, tosin se ei ole vielä ajankohtaista.

Voisin siis työskennellä pätkissä taikka ihan “putkeen”. Tarvittaessa lapselle/lapsille yön yli hoitajana, en kuitenkaan viikottain/viikonloppuisin.

Mikäli haluat pilteillesi rehellisen, päihteettömän ja suuren sydämen omistavan nuoren naisen, niin ota yhteyttä. :)

Satakunnan alue; Pori, Harjavalta, Kokemäki, etc.

Sähköpostini on [email protected].
Laita ihmeessä viestiä, jos olet kiinnostunut, niin jutellaan lisää!


Nea Anttalainen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Neahannele kirjoitti:

Tervehdys!

Olen 20-vuotias tyttö ja olisin valmis toimimaan lastenhoitaja lapsille iästä 6kk ylöspäin.

Kokemusta löytyy satunnaisista babysitterikeikoista, kesätyöstä päiväkodissa ja kotona vammaisen veljen hoidosta sekä kummipoikani (joka on 9kk) hoidosta.

Eli hoituu lasten syöttö, pesu, ruoanlaitto, leikit, ulkoilu, liikunta yms.

Minulla on myös auto käytössäni, joten olen myös valmis hakemaan lapsia tarhasta, viemään heitä tapahtumiin ja sen sellaista. En pane pahakseni myöskään ruoanlaittoa ja siivoamista, joskaan en kodinhoitajaksi rupea. ☺

Tällä hetkellä en enää opiskele tai ole löytänyt mieluista työtä muutettuani Turusta Poriin, joten aikatauluni muovautuu tarpeidesi mukaisesti, mieluiten tiestysti työskentelisin päivisin. Olen siis koulutukseltani YO-merkonomi, mutta lapset ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja haaveilenkin tällä hetkellä omasta pienestä kääröstä, tosin se ei ole vielä ajankohtaista.

Voisin siis työskennellä pätkissä taikka ihan “putkeen”. Tarvittaessa lapselle/lapsille yön yli hoitajana, en kuitenkaan viikottain/viikonloppuisin.

Mikäli haluat pilteillesi rehellisen, päihteettömän ja suuren sydämen omistavan nuoren naisen, niin ota yhteyttä. :)

Satakunnan alue; Pori, Harjavalta, Kokemäki, etc.

Sähköpostini on [email protected].
Laita ihmeessä viestiä, jos olet kiinnostunut, niin jutellaan lisää!


Nea Anttalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu