Olen rikkonut itseni

Niinhän se on että monet ex narkomaanit ja rikkolliset helposti palaavat tapoihinsa juuri sen takia että ne kokee olevansa yksin koko-maailmassa ja tuo narkkaus tai rikollisuus seura on ainoa " onnellisuus " siinä tilanteessa vaikka se onkin vääränlaista onnellisuutta, oikeasti tuollaiset ihmiset käyttävät sinua vain hyväksi omaksi hyödykseen.

Olen itsekkin käynyt läpi helvetin ja vieläkin olen siellä ja olen vasta 23 vuotias, en minäkään enään osaa olla ihmisten kanssa, olen täysin yksin.

Annan yhden vinkin vaan, jos koet että elämäsi on nyt jo huonoa niin mitä voit menettää sillä että antaisit opiskelulle ja sosiaalisuudelle kaiken minkä voit? Älä estä itseäsi, mitä se haittaa jos vaikka joutuisi naurunalaiseksi tai kiusalliseen tilanteeseen? Eikö sekin ole parempi kuin istua pimeässä neljän seinän sisällä.

Älä missään nimessä enään ota yhteyttä niihin huumeporukoihin, ja älä kerro ihmisille että olet käyttänyt huumeita, monet ovat tosi tuomitsevia kun kuulevat sen, esim luottamus menetetään ja ei haluta tutustua. Laita sulkeutuneisuuden syyksi mielummin vaikka masennus, valehtele vaikka, sen suhteen ollaan ymmärtäväisempiä.

Ota huomioon, että ei ihminen voi muuttua toiseksi hetkessä. Hienoa, että olet päässyt noin mahtavasti alkuun. Tapaat matkallasi samaa kokeneita ja ymmärtäviä ihmisiä. Tuossa joku antaa ohjeeksi, että ei saa kertoa avoimesti menneistyydestään. Mielestäni voi kertoa, kun kohtaa ymmärtävän ihmisen.

Vilkaiseppa tuota mun postausta alempana. Vaikka kuinka nimimerkki ärsyttäisi. Ollaan melkolailla samoilla aaltopituuksilla postauksesta päätellen. Narkkipiirit ja lähiöhelvetti siis tuttua. Eikä halua palata...

Jep.Enkä mä halua nyt pistää omia ongelmiani toisten syyksi,mutta kyllä mua välillä vitut*aa se että mun lähtökohdat ja kasvatusympäristö on ollut mitä on,eli ei kovinkaan hyvät.Tai no,yksinkertaisesti -huonot.

Mitä musta olis edes voinut tulla? Ei mulle ole koskaan edes annettu avaimia siihen johonkin parempaan.Olen joutunut aivan liian nuorena ottamaan jo sen "aikuisen roolin" ja pitämään huolta mun nuoremmistakin sisaruksista,sillä äiti ei ole jaksanut.Olen saanut myös koko ikäni olla äitini "terapeutti" ja kuunnella hänen ongelmiaan jatkuvasti.Kyllä hänkin mua tukee todella paljon,mutta silti olen hänelle jollain tapaa katkera.

En koe että hän olis musta koskaan pitänyt huolta niin kun vanhempien kuuluis pitää.Olen aina ollut äidilleni kaveri,en lapsi.

Millainen äiti ei kiellä lastaan tekemästä yhtään mitään?Mä olen tehnyt 13vuotiaasta asti niin kauheita asioita enkä koskaan ole saanut mitään nuhteluita tai rangaistuksia.Toki mä aina näin pettymyksen ja väsymyksen äitini silmistä mutta se katse sai mulle aikaan vaan tunteen että äitini oli jo luovuttanut mun suhteen,ennenkun edes olis yrittänyt tehdä asioiden eteen jotain.

Taisin nyt vasta ensimmäistä kertaa elämässäni tajuta muutamia faktoja mm. siitä että mä olen saanut helvet*n pask*n kasvatuksen.Ja suoraan sanotusti en usko että mun elämä olis nyt tässä pisteessä jos olisin kasvanut hyvässä ja tasapainoisessa perheessä jossa kasvatus on kohdillaan.

Jos nyt löytyis helpommin se mun postaus. Nostin sen tuonne ylös.

Itsekkin taisin lopullisesti luisua siinä vaiheessa, kun toinen vanhemmista etsi jatkuvalla syötöllä uutta rakkautta ja toinen taisteli uraputkessa, mutta en kyllä tahdo syyttää vanhempiani. Tässä yhteiskunnassa ja sen arvoissa on ne suurimmat viat. Kilpailu ja sen sairaat muodot mm. sosiaalinen paine. Laki ja rangaistukset vielä niin naurettavat, että joutui hiljaa hyväksymään todella sairaita juttuja. Hyvät jätkät kuoli nuorena ja pahimmat selvisi aina puolen vuoden linnareissuilla vaikka olivat terrorisoineet monet elämät pilalle. Tämä systeemi ja sen arvot oikein kannustavat hyväksikäyttöön ja tollaisiin sairauksiin. Pelolla hallitaan ja kasvatetaan statusta. Uudet tulokkaat näihin arvoihin uskoen hakivat kunnioitusta näiltä sairailta tapauksilta. Täytyy tähän väliin todeta, että olen Portugalin mallin kannalla(kaikkien huumeiden dekriminalisoinnin) vaikka itse en enää käytä. Ihan vain siksi, että kärsineet ihmiset eivät enää joutuisi näiden ihmisten uhreiksi.

Hei n28

Kerrot elämäntarinasi puistattavalla avoimuudella. Juuri se on voimavarasi, jolla olet tähän saakka selvinnyt.
Kerrot siitä, miten turvattomilla vesillä olet elämässäsi seilannut.
Tyhjyyden tynne, ettet saa elämästä 'irti' on minun mielestäni enemmän kuin ymmärrettävää.

Kuitenkin nyt, kun olet käyttämättä aineita, sinulla on aikaa ja mahdollisuutta tutustua siihen olentoon joka olet pohjimmiltasi. Mitä toivot, mitä tarvitset? Mistä asioista ja tekemisistä olet aidosti kiinnostunut? Mistä unelmoit? Mikä olisi sellainen hetki, että huomaisit saaneesi jotain irti elämästä? Mitä tunteita silloin tuntisit?

Näitä ja monia muitakin elämäsi tarinan aineksia voisi olla hyvä edelleen puhua vaikka ammattilaisen kanssa, esimerkiksi terapiassa. Toipuja tarvitsee hyväksyvän katseen. A-klinikan ja psykoterapian ohella myös kirkon diakoniatyöntekijän tai papin kanssa voi kelata elämäänsä luottamuksellisesti ja pohtia mm. edellä mainitsemiani kysymyksiä-

Tsemppiä ja rohkeutta taistella!

t diakoni Meiju

"Isäni teki itsemurhan kun olin vielä ihan pieni lapsi,äitini on ollut koko elämänsä masentunut ja kasvatus ollut täysin rajatonta"

Mulla on ihan samanlainen tausta. Lisäksi isäpuoli yritti raiskata minut, kun olin 7-vuotias. Minua on myös koulukiusattu koko ikäni, äitini inhoaa minua eikä minulla ole koskaan ollut kavereita. Olen aina ollut ulkopuolinen ja tuntenut itseni huonommaksi kuin muut.

Silti en ole koskaan juonut, käyttänyt huumeita, harrastanut irtosuhteita, myynyt itseäni tai ollut väkivaltaisissa suhteissa. Minun reaktioni kaikkeen oli itse asiassa täysin päinvastainen - eristäytyminen, ihmissuhteiden täydellinen puuttuminen, seksuaalinen estyneisyys, raittius...

Älä syytä taustaasi omista vääristä valinnoistasi.

Voit huoletta lisätä aineiden käyttöäsi, iloista p..luttelijaa jokainen rakastaa.
Kannattaa ennemminkin varoa muuttumasta nykyaikaiseksi lepakkoyhteiskunnan
äärianalysoijaksi, liika tonkiminen ja asioiden vatvominen ei mitään vie etiäpäin ja
huonojen mantrojen hokemiseen mukaan meneminen.
Eikun reilusti vaan lissää aineita kehoon, iloluontoista anteliaisuutta kehiin,
ei se siitä kulu...

Hei aloittaja ja muutkin samalaisen elämän kokeneet. Tapasin itse katkolla tosi paljon kaltaisiani, sinunkin tarina kuulostaa pikkuisen samalta kuin omani. Olen aina tuntenut olevani hyvin yksin vaikka onkin välillä "normi" kavereita ollut mutta kun elin vähän niinkuin kaksoiselämää kunnes jouduin laitokseen. Tuntuu et jotkut muuttaa suhtautumista muhun jos kerron menneisyydestä et oon käyttäny huumeita :/ Mä käytin niitää kun masennuin kun vanhemmat hakkas mua ja riiteli vaikka nekin eli kaksoiselämää eli kaikki tuo tapahtu vain kotona ja ulospäin piti näyttää niin hyvältä suorastaan liian. Opin siihen itsekin ja veli elää myös niin, uskon että tuntee kuitenkin olevansa yksinäinen ja olen halunnu auttaa kun varmaan kaikki vaikuttanu siihenkin mut se vihaa mua koska käytin huumeita ja on sanonu et oon surkee isosisko vaik oon pelastanu sen hukkumiselta ja suojelllu mun vanhemmilta mikä on ollu tosi raskasta, sanoin niille et tapan ne jos ne koskee mun veljeen väkivallalla! Veli sanoi ettei ole olleet väkivaltaisia sille ja kieltää että muhunkaan ois oltu ei kai haluu muistaa mut kerroin sille niiin se oli vaan hiljaa.. On se nähny niit tappeluita kyl mun vanhempien kans, oon paininu esim mutsin kanssa maassa ja yrittäny vvoittaa kun se repi hiuksista mut olin vasta pieni ja aina hoikka ja lyhyt ja se alkoi tosi nuorena kun se huus mulle joka asiasta mut veljelle ei vaik se teki huonompii juttui pienenä no päätin että en enää itke vaikka muhun sattuis mut kyl mutsin sanat joskus satutti niin että itkkin. En ala-asteella esim itkeny kunn jalka murtui ja muut aina ihmetteli miksen itke no siks ku kotona olin tottunu kipuun niin paljon ja olis pitäny itkee sitten melkeen joka päivä kun ne suuttu niin pahasti mulle aina. Enkä oikeen tiiä mistä ppaitsi ettei huone ollu niin siisti aina siks mutsi ala-asteellakin raivos yöllä aina kymmenen jälkeen etten saanut nukkua mut aamulla kouluun ja piti viellä saada hyviä numeroita, 8- oli huono vaik ite luulin hyväks ja seiskasta taas sitä huutoa ja raivoa :/ Ja sitten miehet käytti mua hyväks kun äiti opetti mut tosi kiltiksi en osannu sanoa ei. Kuulostaa syytöksiltä mun vanhempia kohtaan mut en oikeen osaa selittää mut lapsuuteni oli vain kamala. Oli kauheen tiukka kuri ja sain turpaani usein en tiiä selittääkö tää jotain tms ja kaikenlisäks mulla on varmaan adhd mut vanhemmat luuli et haluun olla sotkune yms vaikka olin mun mielest kyl iha siisti ja yritin parhaani koulussa ja olin kiltti kaikille en koskaan haukkunu ketään jne mut sitten miehet antoi mulle alkoholii ja viinaa ja huomasin hei tää helpottaa ja rupesin olemaan pois kotoolta kun siellä vaan riideltiin aina :/ Mut ei sekään ollu hyvä ajatus mut olin niin nuori oon nyt 19. Halusin vaan sanoa sulle et kosketti sun kirjotus ja kerroin mun miehelle ja mutsillekin kun oon nyt väleis sen kans se syö lääkkeitä ja kävi terapias niiin ei enää lyöny tai sit se johtu siit et viimesen kerran mä löin sitä takas paistinpannulla ni lopetti sen väkivallan se oli kun olin 13v en muista et sen jälkeen mtn hirveen pahaa ois tehny jtn pient vaa. Tuntu hyvältä etten mä oo niin yksin kun ei mulla oo kun 1 ystävä ja mies enää kun puhelinki varastettiin ja muutenkaan en oo jaksanu puhuu "normeille" ku järkyttäisin vaan niitä... Tai vanhoille "normi" kavereille kun sama et järkyttäisin et mite käytin huumeit ja mitä näin siel maailmas ja mite mulle kävi jne ja 1 kai tappo mun pupunki ja osti uuden mut meinas heittää sen partsilta ku valvottiin liian kauan se tuli hulluks mut on pahempaakin tapahtunu mut oli kauheeta nähdä se kun rakastin sitä pupua ja oon itkeny sen perään tuntuu et olin syyllinen? Jos multa tippuki jotai lääkkeitä lattialle tai jotai ku olin nii sekasin.. En kyl usko mut ihan kauheeta. Se oli mun miehen ostama pupu vielä. Ja meiän kasvattama jne. Älä käytä enää mäki lopetin siin menee vähän aikaa et pääsee enemmä "kuiville" ja ei enää ajattele huumeit älä juo alkoholilikaa jos pystyt olla juomat ettei vaihu siihe tai sit jua vaa vähä. En mäkää oo kirjottanu näistä mihinkään oli ihana avautuu, rohkasit mut.

Harmi ettet aloittaja enään vastannut t vika vastaaja

Hei aloittaja. Olen saman ikäinen kuin sinä ja minunkin äitini sairastui masennukseen kun olin pieni. Masennuksen hoito oli noihin aikoihin hyvin erilaisissa kantimissa kuin nykyään, eikä esimerkiksi sairastuneen perhettä huomioitu hoidossa lainkaan. Meidän perheessä oli onneksi isä joka pyöritti arkea ihan mallikkaasti, lisäksi oli muita sukulaisia. Kuitenkin äidin sairaus teki hänestä kykenemättömän antamaan meille lapsille sellaisen henkisen yhteyden, jota ainakin minä koin tarvitsevani. Koin vähättelyä ja tuen puutetta. Lapsuuskodin ongelmat ovat seuranneet minua aikuisuuteen ja kärsin erilaisista mielenterveyden ongelmista. En kuitenkaan ole katkera äidilleni, ehkä siksi että tiedän itse millaista on olla masentunut, enkä usko että olisi itsekään pystynyt parempaan hänen tilanteessaan.

Et voi tietää millaista elämästäsi olisi tullut, jos perheenne olisi ollut toisenlainen. Ns. hyvien perheiden lapsetkin päätyvät joskus vääriin porukoihin ja monien esim. alkoholistien lapsista kasvaa tavallisia työssäkäyviä perheenisejä ja äitejä. Paljon on kiinni myös sattumasta. Elämän pelissä jaettuihin kortteihin emme voi vaikuttaa, ainoastaan siihen miten niitä käytämme. Viimeisimmät siirtosi ovat olleet viisaita ja olet valjastanut voimavarasi käyttöön. Olet huomannut, että vaikka lähtökohdat ovat huonot, sinussa itsessäsi on paljon potentiaalia. Elämäntilanteesi on vielä uusi ja vieras, anna sille aikaa.

Ja viimeisenä toivoisin, että voisit antaa äidillesi anteeksi. Viha ja katkeruus syövät ihmistä sisältäpäin ja estävät siirtymästä elämässä eteenpäin. Tehty on tehtyä ja mennyt mennyttä, jossittelu on turhaa ja aikaa vievää puuhaa. Käännä katseesi menneestä tulevaisuuteen. Kaikki ovet ovat vielä auki, kaikki on mahdollista. Tämä on sinun elämäsi ja sinä teet siitä sellaisen kuin haluat.

En ole ap mutta se ketä äitini on hakannut, miten antaa anteeksi?

Sinusta voi tulla todella upea ja arvokas ihminen esim. ehkäisevän päihdetyön, tai kriminaalityön puolelle tai mihin vain.

Nistit kuuntelevat ihmisiä, jotka voivat nojata kokemuksen selkänojaan. Tulet pelastamaan monia ihmisiä antamalla heille toivoa paremmasta.

Ja jos noi ei kiinnosta, niin tulet saavuttamaan tasapainon. Miltään tuntumattomuus on vain hetki elämässä. Oleelista on poimia yksittäisiä asioita jokaisesta päivästä, miksi olla tyytyväinen.