Putin on kadottanut todellisuudentajunsa. Sota on poijat lähempänä kuin vuosikymmeniin.
Vastaukset 13
- cvbxcvb
Tällä kertaa Euroopalla ei ole mainittavia asevoimia. Venäjällä on yksin noin 5-6 kertaa enemmän panssareita kuin kaikilla EU-mailla yhteensä.
- spällymälöö
Jossain ateismipalstan homo(!)keskustelussa SamiA tuntui ihan vesi kielellä odottelevan että Putin hyökkää Suomeen. Mahtaako pettyä kun Validimirin mielenkiinto onko nyt ihan toisaalla?
- Hmmm?
Muistan lukeneeni imperiumista, joka kärsi nöyryyttävän romahduksen ja merkittäviä aluemenetyksiä. Ja lujatahtoisesta poliitikosta, joka halusi palauttaa imperiumin mahdin. Kyseinen poliitikko nousi valtaan jokseenkin demokraattisin keinoin, mutta sen jälkeen hävitti demokratian maastaan.
Valtansa huipulla kyseinen johtaja järjesti propagandaolympialaiset, joilla näytettiin maailmalle, että valtakunta on taas iskussa. Ja pian olympialaistensa jälkeen kyseinen johtaja alkoi väkipakolla liittää naapurimaita valtakuntaansa sillä verukkeella, että naapurimaissakin puhuttiin samaa kieltä. Kansanäänestyksiäkin noista liitoksista järjestettiin, ja kuulemma liki sata prosenttia äänestäneistä kannatti liitoksia. Olenko lukenut tämän historiankirjoista vai vastikään Hesarista?- Karvaton gorilla
Ellet lukenut sitä Raamatusta, se ei ollut totta.
Ja tuo lujatahtoinen poliitikko oli vieläpä kristitty.
Tuon lujatahtoisen poliitikon aikana kyseisen maan teollisuus ja liikenneolot kehittyivät voimakkaasti, joten olisikohan kyseessä sittenkin joku muu kuin Puttiini?- Suorastas
Olympia viittaukseen asti luulin että puhuit Napoleonista. Niin se historia vaan toistaa itseään.
Tässä nyt senverran eroa että nöyryytys ei ollut edellisen sodan päättänyt sopimus missä piiskattiin voitettua..
No oli mit'ä oli, kansa vaatii elintilaa. Seonnu se puuttini on.ravenlored kirjoitti:
Tässä nyt senverran eroa että nöyryytys ei ollut edellisen sodan päättänyt sopimus missä piiskattiin voitettua..
No oli mit'ä oli, kansa vaatii elintilaa. Seonnu se puuttini on.http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/57/Stimmzettel-Anschluss.jpg
olikohan krimillä samanmoiset äänestyslaput ja aseistautuneita avustajia äänestyskopissa turvana ettei vain satu virhettä ja laita kruksia väärään ruuttuun. Kuinkahan siellä muute kävi ettei vain ääniä tullut enemmän kuin oli äänioikeutettuja oli?- tieteenharrastaja
Suorastas kirjoitti:
Olympia viittaukseen asti luulin että puhuit Napoleonista. Niin se historia vaan toistaa itseään.
Ja kohtalon ironiaa on, että tuo sama kansakunta, joka silloin ennen oli aluksi liitossa Putinin edeltäjien kanssa, nyt seisoo Euroopan (toiseksi) parhaana turvana, jos tosi kova paikka tulee.
- multinikki.
Putin voisi vallata Somalian, sitä ei kukaan vastustaisi.
- ohA-allaH
Evokki on usein myös rasisti.
- jyri.kop.
Ei Krimi länttä kiinnosta.
Mutta Putin tyri nyt itsensä viralta sillä ryssänmaan talous kärsii tuosta tempauksesta niin mittavat taloudelliset menetykset läsi-yritysten hillitessä itäsijoituksiaan että ryssäaatelimafia likvidoi pian Putinin pois päiviltä........ei kun viralta.
Lisäksi historian kirjoitus tulee muistamaan Putinin suurena valloittajana Stalinin ja Hitlerin synonyyminä.
Tosin olihan tuossa vikaa toisessakin osapuolessa joten tässä kiistassa viisas on puolueeton.
Tässä tulee mieleen Syyrian tilanne. Israel nauraa vieressä makeasti kun nuo vihollismaan Allahin palvojat tappavat itse toinen toisensa sukupuuttoon.
Historia se tässä vain toistaa itseään.http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=2. Aik. 20:22&rnd=1395212226792
Ukrainan ja Venäjän välinen sota olisi lännen mielestä keskinäinen ryssäveljesten tappelu johon kukaan ei haluaisi puuttua. - EIKÖ SAA
VIHOLLINEN ISÄNMAASSA NÄKYY JO AAH! KÄYKÄÄ NYT JOKU PERRRKELE PÄÄLLLLAAHHH!! HEI HYÖKKÄYKSEEN, NOPEASTI SUOJAUTUKAA! NYTHÄN NIITÄ TULEE JOKA PAIKASTA SAATANA KYLLÄ SUOMEN POIKA PERKELE NÄYTTÄÄ HEI POJAT ANTAKAA MENNÄ VAAN NIIN SAATANASTI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891398Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43923- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40818- 91720
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 46708
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27657- 58648
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 66633
- 43611
- 10578
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505