Ilkivalta Karviassa.

Huolestunut !

Taas viime viikonloppuna oli Karviassa tehty ilkivaltaa. Rikottu kirkon pihassa olevia ulkovalaistuksia suht runsain määrin.

Kopioitu Kankaanpään Seudusta: "Karviassa kirkon piha-alueella rikottiin tahallisesti perjantain ja lauantain välisenä yönä viisi ulkovalaisinta. Kankaanpään poliisi toivoo vihjeitä rikoksen selvittämiseksi. Kankaanpään poliisin puhelinnumero on virka-aikana 071 874 6017."

Tekijöistä liikkuu tälläkin kertaa runsaasti HUHUJA, mutta tehdäänkö asialle koskaan mitään? Tuhopolttajatkin taitavat edelleen olla vapaalla jalalla.

On se kumma juttu. Jotain kun paikkakunnalla järjestetään NUORILLEKIN, silloin yleensä pitää myös tehdä ilkivaltaa. Ja useimmiten asialla tuntuvat olevan paikkakunnan omat pikkupullaposket.

4

251

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täälläkin

      Vähän on ihmetyttänyt kuntalaisia sekin, miten nuorisolle tarkoitettu disko ja muut nuorison riennot kestivät pitkälti yli puolen yön. Mitenköhän näiden karvia laulaa ja soi tapahtuman järjestäjät ovat asian suunnitelleet? (vai oliko se karvia nauroi ja joi?)
      Onko vieläkään saatu niitäkään ilkivallan tekijöitä kiinni, jotka tässä taannoin tekivät kunnalle mojovan laskun murtautumalla eräisiin yritysten toimitiloihin....karkkipussien perässä?

      Miksi karviassa ei ole laitettu ulos valvontakameroita, yritysten sekä esimerkiksi nyt kirkon alueelle. Jäisivät nuoret todistettavasti nalkkiin.

      Myöskin vanhemmat saisivat lopettaa näiden ilkivallantekijöiden päänsilittelyn ja laittaa nämä nuoret oikeasti vastuuseen teoistaan.

    • tabu2

      Onko jo selvinnyt ketä olivat?
      Kylällä taas ollaan ihmeen hiljaisia asiasta. Kait siellä äidit silottelevat mussukoittensa päätä....

    • Huolestunut !

      Enpä ole kuullut ainakaan asiasta mitään. Kai tämäkin painetaan villaisella ja annetaan unohtua. Vahingonkorvaukset ilmeisesti ovat 1 700-2 000 €, olisihan se ihan mukava summa syyllisten maksaa.

      • ******

        Olet oikeassa, meidän kuntalaisten veropussista tämäkin on pois. Käytetäänköhän niitä ylisuuria kiinteistöveronkorotuksia tälläistenkin maksuihin vai jaetaanko ne taas johonkin kulttuuritapahtumaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe