VUOKRATALOJEN JA SOSIAALITOIMEN VÄLINEN SOPIMUS ?

Kantelu vireillä

Valtuutetuille kysymys: Onko tämä asia tullut hoidetuksi?

" KIINTEISTÖ OY LIEKSAN VUOKRATALOJEN JA SOSIAALITOIMEN VÄLINEN SOPIMUS
SOSTERLA § 97
Kiinteistö Oy Lieksan Vuokratalot ja Lieksan kaupungin sosiaalitoimi ovat solmineet 3.5.2012 sopimuksen, joka koskee maahanmuuttajien välivuokrauksen muuttamista toistaiseksi voimassa olevaksi vuokrasopimukseksi maahanmuuttjien omiin nimiin.

Yhdenvertaisuuslaki (20.1.2004 / 21) edellyttää, että eri väestöryhmiä on kohdeltava mm. asumisen osalta yhdenvertaisesti (2§, kohta 4). Laki sallii joitakin poikkeuksia, jos tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttaminen. Tämä voinee tarkoittaa mm. vähäisiä poikkeamia esim. vuokrasuhteissa.

Viranomaisen ja kunnan omistaman yhtiön on otettava huomioon, että syrjinnäksi tulkittava menettely voi yhdenvertaisuuslain perusteella aiheuttaa taloudellisia seuraamuksia.

Vt. sj. Soile Syrjäläinen:

Sosiaali- ja terveyslautakunta palauttaa 3.5.2012 allekirjotetun sopimuksen uudelleen valmisteltavaksi siten, että valmistelussa otetaan huomioon mm. yhdenvertaisuuslain vaatimukset. "

Lähde: http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

15

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräs vuokralainen

      "Sosiaali- ja terveyslautakunta palauttaa 3.5.2012 allekirjotetun sopimuksen uudelleen valmisteltavaksi siten, että valmistelussa otetaan huomioon mm. yhdenvertaisuuslain vaatimukset."

      Ei ole näkynyt sos.ter. lautakunnan kokouslistoilla että tämä olisi tullut uudelleen lautakunnan käsittelyyn. Eikö lautakunnan puheenjohtaja ja jäsenet huolehdi siitä että uudelleen valmisteltavaksi laitettu asia myös hoidetaan asianmukaisesti?

    • Mamumarssi kuntiin

      Tämä on tällaista nyt. Miten muuten kuvittelette mamuilla muulla tavoin asuntoja saatavan?
      Mamu on se asunnonjaossa "kiireelliseksi" luokiteltu. Paperissa voi olla leima "salainen" tai "ei julkinen". Siksi asuntoja ei pääkaupunkiseudulta ( eikä muualtakaan) riitä suomalaisille. Siksi mamut saavat aina asunnon kunnista. Siksi suomalainen on B-luokan kansalainen omassa maassaan.

      • Lue tilastot

        Uikuti, ruikuti voi, voi, voi.
        Tosiasiassa mamut eivät saa automaattisesti asuntoja. Heitä on todella paljon asuntojonoissa ja asunnottomina.


      • hovovvo
        Lue tilastot kirjoitti:

        Uikuti, ruikuti voi, voi, voi.
        Tosiasiassa mamut eivät saa automaattisesti asuntoja. Heitä on todella paljon asuntojonoissa ja asunnottomina.

        Jos viittaat tilastoihin, ole hyvä ja osoita sellainen. Näytä mulle asunnoton somali, niin mä näytän sulle Jari Sillanpään tyttöystävän.


      • Näin on fakta
        Lue tilastot kirjoitti:

        Uikuti, ruikuti voi, voi, voi.
        Tosiasiassa mamut eivät saa automaattisesti asuntoja. Heitä on todella paljon asuntojonoissa ja asunnottomina.

        Laittomasti maassa oleskelevat asuvat kavereidensa (maanmiestensä) luona.
        Kaikki laillisesti maahan tulleet ja vo-keskuksiin ensialkuun sijoitetut muukalaiset saavat automaattisesti asunnon kun he sijoitetaan kuntiin.
        Syyrialaiset kun tulevat, he menevät heille (jonojen ohitse) järjestettyihin asuntoihin. Kukaan heistä ei mene tuttujensa luo tai veneen alle asumaan.
        Lieksassakin kaikki mamut asuvat asunnoissa eikä korvessa maakuopassa.


    • Lautakunta on asian käsitellyt 22.05.2012 § 97 ja palauttanut siten asian juuri kuin on mainittu.
      Muuten jotkut asiat eivät ole ihan valtuuston menevia asioita vaan päätöksen voi tehdä lautakunta tai myöskin viranhaltija jolle asia on delegoitu, Mutta toki päätösten laillisuusvalvonta kuuluu kaupunginhallitukselle näin toteaa kuntalaki 23§ MK

      • hommalta moi

        KIINTEISTÖ OY LIEKSAN VUOKRATALOJEN JA SOSIAALITOIMEN VÄLINEN SOPIMUS
        Sos.Ter. palautti uudelleen valmisteltavaksi ja näin maalaisjärjellä ajattelen että uudelleen valmisteltu (jos se on tehty kuten lautakunta määräsi) myös tulee takaisin sos.ter. lautakunnan käsittelyyn !!

        Rikotaanko siis edelleen ja tietoisesti yhdenvertaisuuslakia?


    • punanenät

      Lautakunnassa untuvikot räpeltelee.

    • Ei rikota koska asia on palautettu nimenomaan siksi kuten asiassa todetaan. Eli käsitykseni mukaan mitään sopimuksia ei tuolla perusteella tehdä eli sopimuksissa tulee olla yhdenvertaisuus.

      On sitten asioita jotka ovat sopimusten mukaan yksilöasioia ja eivät ole julkisia ja siten ne on ns punaisella listalla ja niistä ei voi lautakunnan jäsenet jos ovat jostakin tietoisia puhua MK

      • 2 vuotta!

        Kohta on kaksi vuotta uudelleenkäsitelty!


      • hommalta taas
        2 vuotta! kirjoitti:

        Kohta on kaksi vuotta uudelleenkäsitelty!

        A. Onko jääny Soilelta tekemättä?
        B. Mamut eivät suostu tekemään omia vuokrasopimuksia ja maksamaan itse vuokraansa?


      • ei osata ei

        Yhdenvertaisuuslaki ei sattumoisin ole mikään yksilöasia, vaan laki koskettaa kaikkia.
        Luulis jo untuvikkokin tajuavan, jos asia palautetaan uudelleen valmistetavaksi, niin se on myös valmisteltava, ja tuotava uuteen käsittelyyn.
        Tuon nyt tajuaa ekaluokkalainenkin.


    • yleinen mielenkiinto

      Saisko se uudelleen muotoillun sopimuksen nähtäväksi sosiaalilautakunnan pöytäkirjaan.

    • Meni taas hyvä tarkoitus asia taitamattomille tuuleen MK

    • ilmainen kämppä

      Montako kämppää sosku on vuokrannut omiin nimiinsä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3631
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2383
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2039
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      891
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      810
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      785
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      765
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      697
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      686
    Aihe