Kaipaisin laastareiden käyttäjien ja laastareiden kokemuksia. Miten toista ihmistä voi käyttää oman elämänsä paikkana tai ylimenosiltana? Voiko niin tehdä tietoisesti? Kolkuttaako kenenkään omatunto? Entä laastarit, miten kokositte itsenne, kun ylitsenne oli kävelty? Ikävöittekö elämäänsä paikannutta vai vihaatteko? Minä olen joutunut laastariksi ja yritän hahmottaa mistä laastarisuhteista on oikein kyse ja mitä minun tulisi tuntea/ajatella asiasta.
Laastarikokemuksia, please
Jalanjäljet itsetunnossa
5126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No tämä on vaan mun kokemus, mutta : Minun tunteillani on leikitty siitä lähtien, kun tajusin, että voin rakastua. Laastarisuhde on mielen tasolla tapahtuva kosto tälle epäreilulle maailmalle. Koska en saa sitä mitä haluan, satutan sitä, joka haluaa minut.
Tai sanotaan tarkemmin että satutin...enää en halua huonoja laastarisuhteita. Elän mieluummin yksin ja katkerana.
Mulla on joku pakkomielle, en tiedä onko hän mikään laastari, mutta en ole oikein häntä mielestäni kohdellut, lähinnä purkanut pahaa oloani, vaikkei edes tunneta kunnolla. Uskoisin, että hänenkin vieteri katkeaa joku päivä, toivon, että saan asiani järjestykseen ennen sitä.
Minä olin jonkinsortin laastari, kyllähän siinä itsensä todella arvottomaksi tuntee, vaikka kaikenmaailman kehuja tyyppi latelikin. Minä typeryyttäni rakastuin. Mutta en ollut lopulta minkään arvoinen, kun kiinnostavampi ja seurustelumateriaalia oleva ihminen sattui vastaan niin se oli helppo bye bye ja yhteydet poikki hänelle.
Hyi v.ttu että oksettaa, miten annoin itseäni kohdella ja miten typerä olin. Toisaalta oppia ikä kaikki. Tällä hetkellä tunnen lähinnä inhoa tyyppiä kohtaan enkä halua nähdä häntä ikinä, en onneksi ole nähnytkään. Nimittäin melkoinen moukka hän tiettyjen puheiden perusteella on, mutta katsoin häntä vaaleanpunaisten silmälasien läpi.
Katkeraa tekstiä. Joku päivä ajattelet ehkä eri tavoin, joku päivä se ei merkitse enää mitään. Kun unohdat, hän ei loukkaa sinua enää.
Niin onkin "katkeraa tekstiä", entä sitten? Eikö saisi olla? En minä mikään yli-ihminen ole, jota saa kohdella miten vain ja selviän noin vain, en katkeroidu eikä tunnu missään.
Hän jätti minulle taakan kannettavaksi ja kauan siinä meni, että inhovaihe tuli hallitsevaksi. On tietenkin parasta, että en näe häntä tässä vaiheessa vaan vasta sitten, kun hän ei pysty enää satuttamaan enkä itse sano vihaisena sellaista mikä kaduttaa.