Ahdistus ja vainoharhaiset pakkoajatukset

Jeesus Kristus vapauttaa niistä,minä tiedän mikä sinussa on,joka on Jeesuksen Kristuksen saatava tehdä, muuten joudut hoitoon tai koville lääkkeille,vaikka apu on sinun päätöksesi ulottuvilla!
Jeesus kutsuu nyt sinua ,ota vastaan ja saat vapautua mainitsemistasi! Ari

Tosi kiva et joku on ahdistunut ja "Ari" tulee kirjoittelemaan tollasia et joudun koville lääkkeille tai hoitoon.... ahdistaa vielä enemmän, kiitos.

ocdgirl

Kerroit hyvin viisaasti kuinka tunnet...
Hyvin monella on samoja ajatuksia...itse asiassa positiivinen merkki...
Olet tunteikas ihminen...
Vain täydellinen "sahapukki" on vapaa kaikista "yliammutuista" ajatuksista..
Ei ollenkaan niin vakavaa kuin luulisimme...
Sinulla on vain herkkä sielu....Mutta olet myös rakastava ihminen..tunteva
ihminen...
On mahdollisuus oppia ohjaamaan ajatuksia...jos joskus karkaavat ohi
todellisuuden...mikä ollenkaan ei ole vaarallista tai vakavaa...
mutta tunnemme ne kyllä joskus/usein häiritsevänä
Jos sinulla on rikas mielikuvitus...on sinun helppo oppia tämä menetelmä....

miksi tuota uskontoa sotketaan tänne. ihan selvä provo. ocd on vakava sairaus ja ei tarvisi jeesusta sotkea tänne. voisi suhtautua empaattisesti. itselläni pakko-oireita ja tarvisin vertaistukea eikä mitään uskonnollista hörhöilyä

mulla on ahdistavia vainoharhaisia ajatuksia, jotka saavat lamaannuksiin. olen hieman päässyt niistä mutta vielä ikävät ajatukset tunkevat väliin. useimmiten ihmisten ilmoilla alan oireilemaan. Ja ne tuottaa suurta häpeää ja pelkoja. laitoin äsken tuonne ketjun loppuun kommentin noista jeesus-jutuista. Lievästi sanottuja ärsyttäviä mutta varmaan niillä jutuilla on tarkoituskin ärsyttää. ei oikea uskovainen ala täällä kauppaamaan noita uskon asioita.

Minulla on varsinkin sähköhoidon jälkeen niin, että "tavalliset" asiat tuntuvat selkeän yliherkältä. Ovat niinkuin muka yliluonnillisia. Kuten vaikka kirjoittaminen näppäimistöllä, miltä se tuntuu sormissa. Tai ruoan maku. Mikä tahansa mihin liittyy tunne, aistimus tai ajatus voi muodustua pakko-oireeksi. Niitä voi joutua sitten "toistelemaan" tuskaisesti. Nyt on jo vuosia kulunut ja tilanne ei tietyllä tavalla ole yhtä paha kuin heti sähkö"hoidon" jälkeen mutta joka päivä on oireiden iskiessä kuin sairaus olisi ihan uusi. "Tämä on erilainen, tämä on tärkeämpi suorittaa kuin ne sadat jotka jätin suorittamatta". Lääkkeistä olen luopunut, ja se on tuntunut olevan paras asia vuosikausiin. Hyödyin niistä kyllä ihan aluksi, mutta mitä olisin oikeasti tarvinnut olisi ollut oikeanlainen terapia heti alkuun.

Epävarmuus. Siinäpä onkin sitten sellainen mörkö, jota ei ihan vähällä nujerreta. Ja tämän kiusankappaleen tukena Epäilys yleensä elää ja voi hyvin.

Et voi olla ikinä varma, mutta voit kuitenkin halutessasi luottaa itseesi. Olet tietysti Epävarmuuden mielestä tehnyt juuri jotakin sellaista, jota pelkäät kaikkein eniten? Ja Epävarmuus ruokkii Epäilystä, joka tuottaa näitä ns. vääriä muistoja.

Ja tämähän on tosiaan pakko-oireisen häiriön varmasti klassisin ilmetymistapa. Helvetillistä, kyllä. Mutta, jos tuntisit syyllisyyttä oikean tapahtuman takia, et olisi epävarma tai epäileväinen. Pakko-oireinen aivosi ei haluaisi mitään muuta niin paljon kuin työntää oikeita tapahtumia tietoisuuteesi, mutta koska se ei voi niin tehdä, se joutuu tyytymään synteettisiin ajatuksiin. Koska aivosi haluaa, että pelkosi ei toteudu, ja täten tämä elin haluaa pitää sinut koko ajan valppaana. Ts. ahdistuneena.

Tässä ei nyt tosiaan Jeesus auta. Evoluutio on valmistanut ihmisen kohtaamaan elämän vaikeudet ja haasteet, ahdistuksella on aikansa ja paikkansa. Pelko on valinta.

Olen kärsinyt ocd:sta koko ikäni. "Sairastuin skitsofreniaan" koska jotkut osaa lukea ajatuksia. arvatkaa paheniko pakko-oireet?

että näin voi käydä?, saitko siis diagnoosiksi skitsofrenian?

Itse olen kärsinyt pakkoajatuksista teini-iästä asti ja oppinut elämään niiden kanssa jo ilman suurempia ahdistuskohtauksia. Nyt myöhemmin ajateltuna uskon, että pakko-ajatuksia oli jo ihan lapsena, mutta itse pakko-ajatuksissi tajusin ne vasta noin 15-vuotiaana. Pakko-ajatukset pyörivät lähimmäisteni ja muidenkin ihmisten vahingoittamisessa ja murhaamisessa. Pelkäsin yli kaiken, että olin tietämättäni murhannut suureen määrän ihmisiä ja kuvittelin piinaavia ja hirvittäviä tilanteita koko ajan. Aina kun sain järkeiltyä, ettei ajatus voi pitää paikkaansa putkahti joku entistä sairaampi ajatus päähäni. Aloin myös pelkäämään, että olen pedofiili ja kannibaali. Kuvittelin siis itsestäni aina kaikkein pahinta.Itse hakeuduin nuorisopsykialliselle klinikalle, kun paha olo oli niin paha ja kärsin jo masennuksesta. Silloin sain heti apua ja minut otettiin vakavasti. Söin masennuslääkkeitä (en muista enää, nimeä) jonkin aikaa ja tilanne parani. Pystyin puhumaan tilanteestani äidilleni ja parhaalle ystävälleni hieman. En kuitenkaan, koskaan voinut kertoa pahimpia ajatuksia edes psykologilleni. Häpekynnys oli liian suuri. Lopetin lääkkeiden syönnin kun pakko-ajatukset lievenivät. Teininä minulle ei kuiteenkaan, koskaan selvennetty, että mistä oli kyse enkä perehtynyt tarkemmin tähän "sairauteen". Psykiatri ja psykologi eivät kai halunneet leimata nuorta ihmistä minkään sairauden alle. Nyt kun mietin olisi siitä ollut minulle kuitenkin hyötyä, sillä olisin voinut käsittää tilaani ja ajatuksiani vähän paremmin.

Elin tasapainoista elämää 17-vuotiiasta 25 vuotiaaksi. Viime vuonna minulle alkoi jälleen putkahtelemaan näitä sairaita, pelottavia ja äärimmäisen ahdistavia ajatuksia mieleeni. Seurustelen miehen kanssa, jolla on poika ja yhtäkkiä minulle tuli jälleen pelkotila siitä, että entä jos olisin pedofiili ja tahtoisin vahingoittaa tätä poikaa. Sain äärimmäisen ahdistus ja paniikkikohtauksen, koska en voinut käsittää miksi ajattelen näin sairaita ajatuksia ja miksi en saa niitä lopetettua. En nukkunut neljään yöhön ja olin täysin ahdistuneessa ja pelokkaassa ja lähes psykoottisessa tilassa. Neljäntenä päivänä hakeuduin psykiatriseen päivystykseen, sillä pelkäsin mitä minulle käy jos en taaskaan saa nukuttua. Ajatukset olivat koko ajan päässäni ja koin äärimmäistä häpeää ja tuskaa. En voinut puhua kenellekkään sillä pidin itseäni hirviönä. Poikaystäväni oli aivan ihmeissään eikä ymmärtänyt miksi lähdin päivystykseen. Minut otettiin sisään psykiatriselle osastolle, jotta saisin lääkeiden avulla nukuttua. Osastolla viivyin neljä päivää, mutta en itse eikä henkilökunta kokenut, että se olisi ollut minun paikanni, sillä en ollut vaaraksi itselleni tai muille. Osastoajan jälkeen pääsin avohoitoon ja nopeasti minulle avautui paikka ryhmäterapiassa. Pääsin kuulemaan muiden ihmisten tarinoita ja jakamaan omia kokemuksiani. Koin ryhmän helpottavaksi ja opin pakko-ajatuksista paljon uutta hyödyntävää tietoa. Kerroin poikaystävälle tilanteestani ja menneisyydestäni ja hän oli todella ymmärtäväinen, eikä pitänyt minua hullun (pelkäsin tätä reaktiota eniten).

Kävin terapiassa puoli vuotta ja elämäni oli todella tasapainoista. Pakko-ajatukset eivät ole loppuneet, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa. Suhtaudun ajatuksiin pelkkinä ajatuksina, jotka eivät määrittele sitä miten paha tai hyvä ihminen minä olen. Ajatukset tulevat ja menevät. Joskus ajatukset saavat minut ahdistumaan, mutta tieto siitä mistä on kyse ja, että en ole ainoa, joka näistä ajatuksista kärsii helpottaa huomattavasti. Toivon, että kokemuksistani on jollekin jotain apua, itseäni muiden kokemuksista kuuleminen auttoi.

Onko kellään tietoa mistä varsinais-suomessa löytyisi psykiatri,joka voisi auttaa pakko-oireisesta syyllisyydentunteesta ja pelosta,että olen tehnyt jotain väärää jollekin ja joka haluaa kostaa.Tiedän,että se ei ole totta,mutta se on minulle täyttä totta joka päivä.En pysty liikkumaan oikein missään kun ahdistus ja pelko on aina mukana.

Hei. Vanha keskustelu mutta löysin tämän kun googlailin omia oireitani.. aloittaja jos näät tämän niin miten voit nykyään ?

Pari viikkoa sitten alkoi itsellä olla tälläistä ja nyt vain ahdistus pahenee... 7 viikkoa sitten aloitin escitalopram Orionin en tiedä onko haittaoireita siitä vai mistä tällänen on alkanut.. nyt ahdistaa joka pöivä koko ajan ja pelottaa että mitä ajattelee.

Minä kuulisin myös mielelläni miten alottaja menee nykyään?

Ei ainakaan Suomen miielisairaitten saatanoitten mielisairaanhoidon piiriin kannata mennä. Se on käytännössä kuudesosakuolemantuomio nykyisessä muodossaan.