Narsistinen äiti

Ehkä hän kostaa kymmenkertaisesti kaikki pienetkin vihjailusi hänen omista laiminlyönneistään tai jo senkin, jos näytät siltä, että arvostelet häntä mielessäsi jostain. Hyökkäys on paras puolustus. Onneksi pääset varmaan suhteellisen pian omillesi. Onko tämä käytös alkanut vasta täysi-ikäistyttyäsi? Hänellä voi tosiaan olla mielenterveydessä kohentamisen varaa, mutta tuskin auttaa, jos sinä asiasta huomautat.

Ja voi olla, että hän melkein tosissaan koettaa saada sinut muuttamaan mahdollisimman nopeasti pois. Ei sekään ole mitenkään ainutkertaista varsinkaan Suomessa, jossa lapset alkavat "haista" täytettyään 18 vuotta. Toivottavasti suhteenne normalisoituvat, kun olette kaksi aikuista omissa kämpissänne. Se tietysti ärsyttää, kun tietää itse yrittävänsä parhaansa ja silti hoputetaan kuin työnsaannin ja poismuuton pitäisi olla vain päivistä kiinni. Voisitko pysyä mahdollisimman paljon poissa kotoa kirjastossa, kahviloissa, kavereilla ym.? Ehkä ei kannata näin tulenarassa tilanteessa paljon keskustellakaan, vaan vastailla vain lyhyesti "niin" ja "joo". Koeta viedä henkisesti ja fyysisestikin kämpässä niin vähän tilaa kuin mahdollista. Mielestäni ei kannata loukkaantuneena todistella, että on tämä sentään minun kotini eikä lapseensa voi suhtautua näin. Pyri varmistamaan itsellesi näin oma rauha ja käyttäydy rauhallisesti ja omiin asioihisi keskittyen kuin aikuinen ihminen. Ehkä viesti menee perille. Tuskin tällainen ihminen pystyy ottamaan mitään syytöksiä vastaan, ne vasta pahentavat tilannetta. Noita asioita kannattaa ehkä käsitellä vasta kun olet muuttanut, jos ne vielä vaivaavat.

"Mitä voisin tehdä? "

Voisit mennä puhumaan perheeseesi ja omaan asumiseesi liittyvistä ongelmista kotikuntasi sosiaalitoimistoon...

Aikuisena ihmisenä sinulla on oikeus omaan asuntoon, saat tukea elämiseen ja asumiskustannuksiin.

Työttömyys ei ole este asua omassa asunnossa, lukuisat nuoret työttömät asuvat ihan itsellisesti, siinä kuin monet joilla on lapsiakin...

Kyse on taloudellisista asioista, en oikein omista mitään. Minulla ei olisi mitään, mitä viedä asuntoon ja en ole koskaan olettanut saavani mitään ilmaiseksi. Olen ajatellut yrittää säästää töihin menemällä kesäksi, työajaksi laitoin hakemukseen koko kesän.

Tästä käytöksestä en edes osaa enään sanoa, kauanko on jatkunut. Väkivaltaakin on ollut lapsuudessa sekä nuoruudessa.

Koen olevani tarpeeksi aikuinen olemaan puhumatta perheen ongelmista ehkä julkisesti. Perheessä on kolme muutakin, nuorempaa lasta. Ja edes kai heillä on meneillään jonkinsortin perhe-elämä,joten en halua puuttua siihen puhumalla yleisestä tilanteesta.

Minun piti mennä puhumaan, kun sain suuni auki ammattikoulun toisella. En kuitenkaan halunnut mennä psykologille. Olen saanut psyykkeellisiä ahdistus/masennuskohtauksia, joissa on tunne että en olisi oikesti kenellekään mitään vaikka itse rakastankin ihmisiä. Kuin katselisit vitriinin takaa, kun muut lapset pienenäkin olisivat leikkineet ja juosseet vapaasti, olinhan koulukiusattukin koko peruskoulun.

Minulla ei ole ketään, kenenkä kanssa voisin viettää aikaa. Ennen minulla oli, nyt ei ole enään kun tapasin yhden ihmisen ja aloin sosialisoida hänen kanssaan. Asiani olivat suhteellisen hyvin ja annoin itselleni kerrankin mahdollisuuden olla onnellinen ja aito, kyseinen ihminen oli narsistinen myös, tällä hetkellä sosialisoi siskoni kanssa.

En ymmärrä, mikä minussa niin viehättää. Olen niin irtautunut ja se pelottaa minua. Olen jo kauan kokenut, että en saa kenenkään rakkautta tai uskalla lähestyä ketään kun pelkään, että minut alistetaan.

Jos tekisinkin noin, minua kuitenkin stressaavat kuinka saan edes muutettua kun ei ole autoakaan ja rahaakaan pahemmin. :/

Minun pitäisi olla tyhjässä kämpässä jonkunaikaa tai ainakin maksaa siitä vuokraa jonkunaikaa, jollei ole säästöjä kun muuttaisin..

Olen etsinyt kaikenlaista tietoa, mutta tuntuu kuin aina tulisi eteen este. Jotenkaan vain mikään tunnu onnistuvan tai en tunnu käsittävän asioita tarpeeksi järkevältä pohjalta. Ymmärrän, etten kykene siihen täysin koska olen rikkinäinen.

En kuitenkaan koe järkeväksi mennä kertomaan kasvotusten kaikenlaisia uusavuttomuuksiani ihmisille siitä, kuinka en tiedä elämisestä mitään. En tiedä edes, miten pitää itseni kasassa. Yritän kyllä, joka päivä kovaa. Tässä kuitenkin olen, enkä aijo luovuttaa.

Tuntuu kuitenkin vaikealta, kun en voi luottaa kehenkään. Ei ole mitään syytä, koska tiedän minkälaisia suurinosa ympärillä olevista ihmisistä olevat. Lisäksi pelkään, etten saisi elämään sisältöä jos muuttaisin.

Kiitos, samoin öitä sinullekin.

Minulla on ongelmia tietynlaisen yhteyden luonnissa ihmisiin, olen melko arka.

Meille on kuitenkin tulossa sosiaalityöntekijät käymään ja voisin varmaankin keskustella heidän kanssaan näistä asioista, ehkäpä. Tai ainakin kysellä.

Sinun sanasi lohduttivat minua, kerrankin aikuinen ihminen kenen sanoista sain turvaa.

Kiitos tästä.

Olen kyllä sitä samaa mieltä, että jokaisella on oikeus elää elämänsä. Se tunne on vain niin sairas sekä tyhjä, kun joku ei oleta näin olevan kohdallani.

Olen kaoottisessa elämänvaiheessa paitsi tulevaisuuteni, myös itseni kanssa. Kokoajan raadan sekä yritän saada elämäni täysipainoiseksi pikkuhiljaa. Kaikista ristiriitaisinta on se, että teen sen kaiken ilman uskoa mihinkään.

Tuli nukuttua koko päivä, koska en jaksanut tehdä mitään. Tuli puhuttua työajoistakin, milloin on hyvä mennä.. Totuus on, että minulle käy koska tahansa koska ei ole mitään elämää.

Hämmentävää on myös se, etten halua olla särjetty. En halua, että näin tapahtuu tai koskaan tapahtuikaan. Halusin muuttua ja olen henkiseltä pohjalta kuitenkin valmis jättämään tämän kaiken niiden ihmisten keskuuteen, keidän olisi pitänyt olla vastuuntuntoisia ja tuntea toisen ihmisen henkisen yhteyden tarve. Olen monet vuodet yrittänyt hyväksyä kaiken sen mistä minut on pistetty lävitse, antanut sen tapahtua, rakkaudesta ja itse näyttänyt oman rakkauteni. Joskus sekin kuihtuu, ei koskaan toista kohtaan vaan itseään.

"Ne sydämesi särkivät mut siipesi ehjät on,
vielä voit valita itselles toisenlaisen kohtalon.
Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään,
saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään." -Muutama kyynel tuli.

Olen kyllä vahva. Tiedän, että minussa on spirituaalinen voima joka säteilee isommaksi kun se aukeaa. Moni ei kuitenkaan halua sen aukeavan ja vastustaa sitä, tunnen olevani liian herkkä heidän energioilleen. Kuin infektio, sisäisesti, verihyytymä henkisesti. En voi ymmärtää, miksi olen näin herkkä vastaanottamaan toisten ihmisten energiaa spirituaalisesti. Minulla on myöskin kyky tuntea toisten ihmisten tunteita, samoin koirien.

Tuntuu oudolta, kun ei voi kontrolloida mielialaansa niin voimakkaasti enään. Itse yritän pysyä neutraalina.


Kyllä minulle on sanottu lähipäivinä, että minulla on hyvä asenne, ainakin työelämässä. En sitten tiedä, mistä kulmasta sitä katsoa että tulisi tuohon tulokseen koska yritän, toisaalta tunnen ettei yritystäni huomaa vaikka saankin aikaan.

-Öitä.-

Hei, eräs ystäväni oli samassa tilanteessa ja kävi juttelemassa opintopaikan terveydenhoitajan kautta psykologin luona. Hän sai rohkeutta ja käytännön neuvoja muuttaa omaan kotiin ja alkoi voida aika pian selvästi paremmin. Ratkaisu oli ehdottomasti oikea. Kerroit,että perheessänne on myös nuorempia. He varmasti myös hyötyisivät,että nähdessään,että vaikeuksista voi selvitä tekemällä ratkaisuja. Ehkäpä he voisivat vierailla luonasi? Sisältöä saat varmasti oman kodin suunnittelemisesta ja laittamisesta mieleiseksesi - pikkuhiljaa.
Se, miten kuvailet äitiäsi on ikävää luettavaa..kukaan äiti,tai ylipäänsä kukaan ihminen ei saisi kohdella sinua noin! Olet fiksu,analyyttinen ja hyvä! Äitisi tarvitsisi myös ammattiapua,hän vaikuttaa vaikealta ja katkeralta,suorastaan pahantahtoiselta ja hyvin itsekeskeiseltä, hänellä on omat menneisyytensä syyt varmaankin, mutta nyt on kyse sinun elämästäsi ja tulevaisuudestasi!
Toivon sinulle voimia ja rohkeutta lähteä rakentamaan parempaa,itsesi arvoista elämää!

Ala nyt pika pikaa,etsimään omaa asuntoa!! Sairasta touhua sanon minä.

Voi lapsi kulta....mitä joudut kokemaan.Minulla samanlainen tausta,olen jo 60:nen ja kyllä sinun nyt täytyy läöhteä sieltä kotoa ihan oman mielenterveytesi vuoksi.
Minä aikoinani lähdin kotoa näin:hain kouluun joka oli 200km:n päässä kotoani(sisäoppilaitos).
Olin ennen kouluunhakua jo töissäoleva ja kun rupesin puhumaan että muuttaisin lähelle työpaikkaani niin sillonhan se riemu repesi.äitini sanoin:ethän sinä pärjää,ethän sinä osaa edes pyykkiä pestä....ei sinusta ole yksin asujaksi.Se huuto oli jotain karmivaa,hyvä ettei nyrkki kuitenkaan heilunut joka sekin oli tuttua jo lapsuudesta kuten-tuppiremmi,vitta ja luunapit.
Kouluun menin enkä sen jälkeen kotiin palannut.Hommasin työpaikan ja asunnon kaukaa kotipaikastani ja pikkuhiljaa rakentelin omaa elämääni johon kuului mies ja lapsi.
Nyt aikuisena vasta olen ymmärtänyt että äitini oli sairas narsisti ja olen hänelle anteeksi antanut ihan itseni vuoksi.Äitini kuoli Joitakin vuosia kouluni päättymisen jälkeen ja voin sanoa että sen jälkeen todella vapauduin kaikista syyttelyistä ja alistamisesta.Henkilökohtaisesta en koskaan jutellut "asioista"hänen kanssaan mutta se ei minua harmita.Olen sinut itseni kanssa.
Toivon sinulle voimia lähteäksesi pois-omaan elämään.Kaikkea hyvää sinulle.

En ymmärrä, miksen pysty käsittelemään taloudellisia asioita kuten normaali, tasapainoinen ihminen. Siksi tuntuu pahalta sekä tunnen itseni huonoksi kun kaikki kyselevät: '' Koska muutat pois kotoa?'' jnee.

Mitä minun kannattaisi tehdä? Eli kuinka voin minnekään muuttaa, jollei minulla ole yhtään omaisuuttakaan saati rahaa?