Heil Putler!

Putin toistaa Hitlerin temppuja kun erilaisilla verukkeilla liittää naapurimaita Venäjään. Itävallassa oli "kansanäänestys" niinkuin Krimillä nyt, Tsekkoslovskia liitettiin vedoten sudeettisaksalaisten asemaan niinkuin Itä-Ukrainassa tulee käymään.

Venäläiset eivät kerta kaikkiaan tunne muita yhteiselon muotoja kuin sen, että toiset alistetaan ja riistetään. Siksi eivät osaa edes kuvitella, että tasavertainen yhteiselo voisi olla mahdollista, niinkuin se sivistysmaissa on.
268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missähän ideapajassa tuo kaikkialla lännessä levitettävä perilapsellinen (mitä muuta nykylänsimaalaisilta voi odottaakaan?) Putler-meemi on keksitty?

"Venäläiset eivät kerta kaikkiaan tunne muita yhteiselon muotoja kuin sen, että toiset alistetaan ja riistetään."

Kiitos venäläisten, Kiovan juntta ei pääse alistamaan ja riistämään Krimiä, ja jos se ei ole länsimaiden mieleen... No, länsi ei ole kuin pieni vähemmistö maailmasta. Sen painoarvo laskee koko ajan. Sen politiikkaa vihataan yhä enemmän. Tavalliset kansalaiset lännessäkin alkavat hävetä oman eliittinsä toimia - koska joutuvat kärsimään niiden seurauksista.

"Siksi eivät osaa edes kuvitella, että tasavertainen yhteiselo voisi olla mahdollista, niinkuin se sivistysmaissa on."

Ukraina lakkasi olemasta sivistysmaa, kun Kiovan juntta kaappasi länsimaiden tuella vallan ja heti alkajaiseksi kielsi venäjän kielen ja teki siten mahdottomaksi tasavertaisen yhteiselon ukrainan ja venäjän puhujien välillä Ukrainassa. Ennustan, että muutkin Ukrainan alueet kuin vain Krim näkevät mahdottomaksi alistua vallankaappausjuntan laittomaan käskyvaltaan. Vaikka lännen näkökulmasta venäläiset eivät täysiä ihmisoikeuksia ansaitsekaan (esim. Baltian maiden tilanne), Ukrainan venäläiset eivät noin vain taivu Kiovan juntan rautakoron alle.

Äänestä
  • "No, länsi ei ole kuin pieni vähemmistö maailmasta. Sen painoarvo laskee koko ajan. Sen politiikkaa vihataan yhä enemmän. "

    Meinaatko, että Venäjä on kovassa kurssissa naapurimaissaan? Tämä Ukrainan kriisi ja Venäjän sotkeutuminen siihen todennäköisesti lisäsi NATO:n kannatusta suomalaisten keskuudessa ja lisäsi vettä NATO-kannattajien myllyyn. Totean näin, vaikka itse edelleen olenkin liittoutumattomuuden kannattaja.

    Että kiitos vaan Putin, oi suuri messias ja metusalem.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vlaatu kirjoitti:

Putin toistaa Hitlerin temppuja kun erilaisilla verukkeilla liittää naapurimaita Venäjään. Itävallassa oli "kansanäänestys" niinkuin Krimillä nyt, Tsekkoslovskia liitettiin vedoten sudeettisaksalaisten asemaan niinkuin Itä-Ukrainassa tulee käymään.

Venäläiset eivät kerta kaikkiaan tunne muita yhteiselon muotoja kuin sen, että toiset alistetaan ja riistetään. Siksi eivät osaa edes kuvitella, että tasavertainen yhteiselo voisi olla mahdollista, niinkuin se sivistysmaissa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu