Pettyminen omaan itseensä ja tunteisiin

Pettymyksen tunne on tuttua, niin tuttua että se on jo osa itseä. Jos joku kertoisi minulle että on pahasti pettynyt,yhtyisin tukemaan koska tiedän mitä se parhaimmillaan on tai voi olla. Voiko pettymyksestä nousta uudelleen ja miten se tarkalleen vaikuttaa koko elämään,pystyykö sitä enää koskaan tukahduttamaan? voiko sen tukahduttaa yhdessä sellaisen ihmisen kanssa joka on myös kokenut runsaasti pettymyksiä, toinen ymmärtää toista? yhteinen haavoittuvuus ja kummallakin parantamisen taito toiselle osapuolelle? kumpikin tukee toista tunteiden ohella, olla kuin yhta ja samaa mutta silti erilaisia ja yksilöitä? Kumpa joskus voisin löytää sellaisen, ei pelkästään ottaa vaan myös antaa ja sitä että hän hyväksyisi elämässäni sen mitä minulle on annettu,surullisia että iloisiakin asioita ja kohtalon joka aina ei ole niin helppoa.