Kiipeily korkealla

Kiipeilijä

Näin tänä yönä oudon unen, enkä osaa tulkita sitä.
Uni alkaa siitä, kun olen kiivennyt korkealle vanhan tornin ulkoseinää pitkin. Seinän ulokkeet ovat todella kapeita ja pieniä, mutta silti olin saanut itseni kiivettyä korkealle. Tornin päässä oli ilmeisesti kaverini, enkä muista mitä hän sanoi. Jossain vaiheessa selvisi, että olin kiivennyt sinne tornin reunaa koristavien erikoisten helmien takia, joita halusin kerätä. Sain kerättyä yhden. Sen jälkeen tahdoin alas sieltä, ja jo hetken ajattelin hyppäämistä alas, koska ilmeisesti siinä vaiheessa minulle selkeni koko jutun olevan unta. Kuitenkin lähdin liukunaan alas pitkin seinää ja pääsin maankamaralle. Sen jälkeen tapasin jonkun ystäväni ja kerroin tälle päässeeni alas.

Mikäli tulkintaa auttaa, niin olen lukioikäinen tyttö, ja koeviikko on edessäpäin. Juuri nyt olen kipeänä. Onkohan unella jokin erityinenkin merkitys?:) kiitokset avusta ja vaivannäöstänne!

2

2149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sandralta

      Torni lukioikäiselle saattaa merkitä saavutusta, että olet pärjännyt niin pitkälle. Ulkoseinää kiipeäminen rappujen sijaan on erikoista. Onko nyt niin, ettet käy koulua sydämesi halusta, vaan muista syistä, esim. vanhempien toivomuksesta, tai ylioppilastutkinto on "välttämätön paha" päästäksesi toiveammattiisi? Alashyppääminen voi olla luovuttamisen halua, joskus koulunkäynti tympii. Maankamaralle pääseminen voi olla reaaliteettien hyväksymistä, tassut maassa olemista.
      Olla kipeänä koeviikon edellä saa aikaan painetta ja energiat on matalalla. Siksi unessa halu hypätä koko jutusta, keskeyttää, on luultavasti tämän hetkinen jaksamisen notkahdus, eikä merkitse kokeiden epäonnistumista.

    • Vanha torni saattaisi edustaa ylioppilastutkintoa ylipäätään ja kiipeily sitä pitkin omaa kilvoitteluasi sen myötä. Toki unet liittävät sisäänsä paljon muitakin mielleyhtymiä kuin päällimmäisenä olevat.

      Suorittaminen ja tavoitteisiin pääseminen ovat unen teemana aluksi. Sinulla on ystäviä, jotka ovat samoissa aikeissa kanssasi. Et koe heitä kilpailijoina vaan kanssasuorittajina. Helmien poiminta. Voisiko se olla yksinkertaisesti L? Tavoittelet yhtä ällää ja kun sait sen, et halua enempää. Saatuasi sen, et halua kilpailla hänen kanssaan.

      Tätä voitaisiin ajatella varovaisena toiveena paremmasta pärjäämisestä kuin kaverilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2001
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1908
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1495
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe