vanhusten palvelutalosta paikkaa,kun he halusivat Luterilaisina-Herrankansan
vanhustentaloon.
Voi kauheeta sitä huutoo,joku ,kutsui lehmiään tui tui mansikkia ja niin edelleen.
Oli karmeaa kuultavaa,
Kerran kävin katsomassa valmiiksi vanhemmilleni
6
185
Vastaukset
Hei merihuisku.
Olet kokenut ikävän tilanteen käydessäsi vanhusten palvelutalossa, katsomassa vanhemmillesi mahdollista asuinpaikkaa. Näit ja kuulit levottomia asukkaita. Sellaisesta tulee kurja olo. Palvelutaloja on kuitenkin monenlaisia, aivan rauhallisiakin, ja palvelutaloissa on erilaisia osastoja, joten kannattaa jatkaa tutustumista asiaan, mikäli vanhempasi toivovat pääsevän palvelutaloon. Mitä tarkoitat sillä, kun sanoit vanhempiesi haluavan Herrankansan vanhustentaloon? Onko jossain seurakunnan vanhusten/palvelutaloja, en ole kuullut. Ne mitkä itse tiedän ja joissa olen käynyt, ovat kunnan, kaupungin tai yksityisen omistamia - yhteistyötä toki seurakunnan kanssa voi olla. Yhteistyö on sitä, että seurakunnan työntekijät käyvät pitämässä hartauksia ja ehtoolliskirkkoja.
Ystävällisesti,
Pirkko Nurminen- RrrRrrr
Iltarauha on Herrankansan vanhusten palvelutalo.
- RrrRrrr
www.iltarauha.fi
Tässä Ei vielä kuulosta kovin pahalta jos huutelee lehmiään.
Muisti kun menee, tulee vanhat asiat mieleen. Jotkut eivät enää osaa käydä vessassa tarpeillaan, vaan pitäisi olla sanko. Apua huudetaan lakkaamatta, ilman selvää syytä. Häiritään kaikkia muitakin asukkaita kuljeskelemalla, jankkaamalla samoja asioita, viemällä tavaroita, ei suostuta pesulle, haastetaan riitaa kaikkien kanssa.
Lääkityksellä turruttaminen tuntuu epäeettiseltä ja monet ovat sitä vastaan. Laitoksissa ja hoitokodeissa täytyy vaan kaikkien sopeutua. Yksikin levoton voi hankaloittaa koko hoitokodin elämän, mutta tällaista elämä on.- PERRRPERRR
Jopa on hienohipiäistä porukkaa jos yksikin levoton hankaloittaa koko hoitokodin elämän.
Ei voi todellakaan kun syvästi valittaa ihmisten kestämättömyyttä kohdata vanhuus.
Vanhukset tarvitsee VIRIKKEITÄ.. VIRIKKEITÄ..VIRIKKEITÄ.
Kamalaa että ei hyväksytä levottomia, vaan lääkitään heidät hiljaiseksi massaksi
Levottomat tarvii VIRIKKEITÄ EI TURRUTTAVIA LÄÄKKEITÄ. Aika hyvin toiset vanhukset sopeutuvat kaikenlaiseen hälinään, mutta toisinkin on. Virikkeet ei välttämättä kiinnosta kaikkia eli pitäisi olla monelle oma viihdyttäjä, jos sittenkään. Jotkut on jo ihan pihalla. Yöllä nyt ei tietenkään ole aiheellista järjestää virikkeitä kun yö "olisi" nukkumista varten.
Miltä tuntuisi jos ruokapöydässä yksi yskii, pärskii ja yökkii ruokaa mihin sattuu, eikä itse ymmärrä asiaa. Tai jos käy tarpeillaan nurkkiin, komeroihin, kukkaruukkuihin tai toisten sänkyyn. Sotkee ulosteellaan mihin sattuu. Kuljettelee toisten tavaroita ja vaatteita ympäriinsä. Kiljuu, karjuu, huutelee ja kiroilee suureen ääneen ja usein. Kiusaa toisia haukkumalla, tönimällä, mollaamalla ym.
Asiaa helpottaa jos on hoitaja koko ajan vieressä ohjaamassa, mutta aina sekään ei auta. Hoidettavia on niin monenlaisia.
Siinä sitä sitten voi miettiä, että jos yksikin vaikea vanhus häiriköi yötäpäivää, niin miltä mahtaa tuntua muista asukkaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 392507
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait32277Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381373- 841330
- 631211
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40959Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124853- 31771
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi25623Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan58596
