Melkeenpä sanoisin, että nyt kannattaisi alkaa pyrkiä eroon öljytuoteriippuvuudesta. Tällä hetkellä öljyntuotanto käy 98% osuudella maksimista ja äkkiäkös tuo loppukin pari prosenttia tulee täyteen. Sitten ei enää riitäkkään kaikille halukkaille ja hinnan lisänousu karsii kuluttajia.
Eroon öljystä
Ananasakääm(ij)ä
2780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siirrytään ajamaan pontikalla
Näin on. Viinaa bensamoottoreihin ja kasviöljyä dieseleihin.
Monet nykydieselit voisivat käyttää esimerkiksi rypsipohjaista biodieseliä jo nyt ilman muutoksia moottorissa. Fossiilisten polttoaineiden ei enää tarvitse kallistua kuin hieman, niin kotimaisen biodieselin tuotanto alkaa tulla taloudellisesti kannattavaksi.
Ympäristösyyt pakottavat joka tapauksessa ennen pitkää siirtymään biopolttoaineisiin.