Kyllä taas yksintekevää viedään

En tiedä miten monta keskustelua täällä näistä asioista käydään, mutta vaivatkaapa hetkeksi itseänne ja kaikkia suomen omakotitalon omistajia.
Kertokaapa minulle vuosina 1990-2012 tehtyjen omakotitalojen määrä ja ruvetkaa kyselemään miten on sähkötarkastuspöytäkirjat tehty? Nykyään suurin synti jonka voi tehdä, on selvästikin mmj:n vetäminen villoihin talon seinässä. Veikkaanpa että ei ole ihan yks 10 000 taloa joissa on tehty tällainen virhe. Tästäpä vakuutusyhtiö ja talon uudet asukkaat saavat vanhalta omistajalta hinnanalennuksia tai jopa korvauksen mitätöimisen vahingon sattuessa. On kyllä eri kiva kun taas tekijää rangaistaan siitä ,ettei sähköpätevyyden omaavatkaan ole viitsineet asiaan puuttua sähkövastaavaksi alkaessaan. Turha sitten kenenkään neuvoa hakemaan korvauksia köyhältä sähkövastaavalta. Eihän sähkövastaavat pysty tuollaisia summia maksamaan.
Pitäisikö nyt vaatia tukesia muuttamaan aika rajoin asennus suosituksia, kuten ennenkin on tehty säädöksiä, jottei taas jo ennestään talousvaikeuksissa olevia suomalaisia perheitä kuseteta. Nimittäin tästä asiasta ei ole käsittääkseni kenelläkään ollut varmaa tietoa viime vuosikymmeninä(sen jälkeen kun mmj:n veto sallittiin seiniin). Ainakin läpiviennit on päin mäntyä jos kerran pilkkuja aletaan viilaamaan. Puhumattakaan tulikuumista halogeeneistä ja niiden suojaetäisyyksistä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Väsynytjeesusteluun kirjoitti:

En tiedä miten monta keskustelua täällä näistä asioista käydään, mutta vaivatkaapa hetkeksi itseänne ja kaikkia suomen omakotitalon omistajia.
Kertokaapa minulle vuosina 1990-2012 tehtyjen omakotitalojen määrä ja ruvetkaa kyselemään miten on sähkötarkastuspöytäkirjat tehty? Nykyään suurin synti jonka voi tehdä, on selvästikin mmj:n vetäminen villoihin talon seinässä. Veikkaanpa että ei ole ihan yks 10 000 taloa joissa on tehty tällainen virhe. Tästäpä vakuutusyhtiö ja talon uudet asukkaat saavat vanhalta omistajalta hinnanalennuksia tai jopa korvauksen mitätöimisen vahingon sattuessa. On kyllä eri kiva kun taas tekijää rangaistaan siitä ,ettei sähköpätevyyden omaavatkaan ole viitsineet asiaan puuttua sähkövastaavaksi alkaessaan. Turha sitten kenenkään neuvoa hakemaan korvauksia köyhältä sähkövastaavalta. Eihän sähkövastaavat pysty tuollaisia summia maksamaan.
Pitäisikö nyt vaatia tukesia muuttamaan aika rajoin asennus suosituksia, kuten ennenkin on tehty säädöksiä, jottei taas jo ennestään talousvaikeuksissa olevia suomalaisia perheitä kuseteta. Nimittäin tästä asiasta ei ole käsittääkseni kenelläkään ollut varmaa tietoa viime vuosikymmeninä(sen jälkeen kun mmj:n veto sallittiin seiniin). Ainakin läpiviennit on päin mäntyä jos kerran pilkkuja aletaan viilaamaan. Puhumattakaan tulikuumista halogeeneistä ja niiden suojaetäisyyksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu