Olen sekoittanut masennuksen suruun mitä voin enää tehdä?

aloittaja1

Hei! Olen sekoittanut masennusta suruun. Olen surullinen. En ole masentunut yhtään. Olen hyvin surullinen kun en voi puhua eräälle tytölle. Tämä ei ole masennusta vaan surua. Välit poikki häneen koska hän ei halua puhua minulle ja olen siitä tietysti hyvin surullinen. En ole loukkaantunut. En ole kateellinen. En ole masentunut. Olen surullinen. Olen antanut hänelle sellaisen kuvan että olisin masentunut. Olen harkinnut itsemurhaa. Teen itsemurhan koska minua surettaa niin paljon kun en voi enää puhua hänelle. Minua surettaa kun pelkään että hän vihaa minua. Minua surettaa todella paljon. En selvi tästä surusta. Mitä teen että saan hänet ymmärtämään että tämä EI ole masennusta vaan surua. Mitä oikeesti teen? Hän on estänyt minut kaikkialla ja ei halua puhua minulle koska ei ole kiinnostunut minusta. Mitä teen ja miten voin kertoa hänelle että olen hyvin surullinen ja kaipaan häntä. Olen samassa koulussa hänen kanssa ja hän on kieltänyt minua puhumasta hänelle. Olen hätääntynyt. Olen pelokas. Olen surullinen. Kaipaan apua. Tutustuin häneen viime vuonna. siitä on noin puoli vuotta. Olen yhdeksännellä luokalla ja hän myös joten aika käy vähiin ja haluaisin tehdä jotain asialle. Haluan saada hänet kiinnostumaan minulle. Haluan että hän voisi puhua minulle. Hän luulee että olen ahdistelija ja olen siitä hyvin loukkaantunut. Mitä voin enää tehdä? En ole yli kuukauteen puhunut hänelle koska hän ei sitä halua. Olen ajatellut että annan hänelle kortin viimeisenä koulupäivänä. Neuvoja kaipaisin mitä siihen kirjoitan.

8

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittaja1

      Haluan saada hänet kiinnostumaan minusta*

    • pummiharmonia

      Ainut ratkaisu on että hyväksyt että hän ei halua suhdetta syystä tai toisesta ja jatkat elämää, maailma on täynnä tyttöjä, tuossa iässä ihastut erittäin helposti uuteen kunhan unohdat vanhan, ja loppupeleissä et voi edes tietää miten ruma mieli siellä ihanan ihmisen takana on, kertomastasi päätellen en kyllä lähtisi rakentamaan mitään niinkin toxisen ihmisen kanssa joka ei edes huomaa ihmistä jolla on selvästi vaikea olla, toivon parasta, paljon aurinkoa hyvää ruokaa ja päivittäistä vitamiinia kyl se siitä. ^_^

      • aloittaja1

        Kiitos vastauksestasi! Ymmärrän enemmän nyt.


    • aloittaja1

      Tekisin kaikkeni jotta saisin välit selvitettyä hänen kanssa.

    • pummiharmonia

      Älä hyvä mies tee ittelles hallaa, asian kanssa johon ei voi vaikuttaa, ala katteleen muita naisia ja anna hänelle kylmä katse ja ignoraa, se saattaa jopa herättää hänessä mielenkiintoa jonka jälkeen sinulla on valta.

      • aloittaja1

        Tehdään niin. Kiitos. Haluan herättää hänessä mielenkiintoa. Teen noin heti maanantaina koulussa! Olisinpa älynnyt tuon aiemin


    • pummiharmonia

      Onne naiset aika ihmeellisä, kun haluaa he leikkii mitä lie leikkejä, kun taas olet muitten kimpussa jopas alkaa mustasukkaisuus juoksemaan päässä ^_^

    • pääset yli

      Ei toista voi pakottaa ja manipuloida tykkäämään itsetään. Miehen ja naisen välinen tykkääminen syntyy vain jos on syntyäkseen. On harmillista mutta valitettavan tavallista että kiinnostuu toisesta, mutta tunne jää yksipuoliseksi. Tämä kuuluu ihmisen elämään ja eiköhän meistä itsekukin joudu jossain elämän vaiheessa kärsimään sydänsurua.
      Älä ajattele itsemurhaa - kyllä se ajan myötä helpottaa ja suru vaimenee. Hyvä että tunnistat eron masennuksen ja surun välillä. Yritä keksiä elämään aktiviteettia, terveitä harrastuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      280
      3498
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1948
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      39
      1595
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1139
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      72
      1085
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      918
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      206
      797
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe