kertokaahan kokemuksia.
itse näen nyt irtautuneena narsistista, kuinka valtava tällaisella persoonalla on tehdä itsensä huomatuksi.
suhteessa voin sanoa eetä väsyin todella siihen.
joka paikassa tämä kyseinen persoona halusi keinolla millä hyvänsä tehdä itsensä näkyväksi.
ja alkoholin vaikutuksen alaisena se oli järkyttävää seurata ja loukkaavaa käytöstä.
vastakkainen sukupuoli oli saatava keinolla millä hyvänsä huomaamaan aina ja joka paikassa!!
ja kun siitä jos toiselle siis tälle narsistille huomautti tai suutahti niin vastaus ja reaktio oli että sinä olet kyllä todella epävarma ihminen ja mustasukkainen.
tämän tajuaminen on itseäni ainakin vienyt paljon eteenpäin.
ja ei helvetti en enää koskaan halua rinnalleni tuollaista miestä.
ymmärtääkö kyseinen narsisti tällaista omaa käytöstään millään tavalla?
toisaalta itsestäni tuntuu että ymmärtää koska se suuttuminen asian huomauttamisesta oli raivonpuuska.
kirjoitelkaahan jotain.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Narsistinen ihminen haluaa myös, että kaikki pyörii hänen ympärillään. Että kaikki palvelevat hänen tarpeitaan ja hän haluaa HALLITA muita, esim. lähimmäisiään, perheenjäseniään. Nostaa itsensä jalustalle. Minä, minä, minä. Kaikki pyörii hänen ympärillään. Muut ovat vaan jotain palvelijoita tai sitten kiusantekijöitä (siis nämä jotka kyseenalaistavat hänen toimintansa ovat "kiusantekijöitä" ja "hankalia" ihmisiä). Muita hän ei näe ollenkaan tai sitten näkee mutta heikosti, koska oma ego on niin paisunut..
itselläni tuli jo inho kulkea oan narskuni kanssa ja aloin vältellä liikkumista eikä huvittanut lähteä hänen kanssaan mihinkään kun aina hänen piti tulla huomatuksi,esim kaupassa.esimerkkinä vaikka kassaneiti,hänen oli oltava ylihauska viihdyttäjä jotta kassatäti muistaa hänet aina.
kamalinta oli kutsut tai juhlat, hän hakeutui aina ensimmäisenä naisvieraiden viihdyttäjäksi.
ja se oli todella häiritsevää.
ja ärsyttävää.
nyt kun olen irtaantunut niin ymmärrän tämänkin.
ja aina kuitenkin niin että kaksi kuukautta olin maailman ihanin nainen eikä hän muutakun palvoi ja ylisti ylikorostuneesti kaikkea kunnes tuli selkeä kyllästyminen ja käytöksen muutos.
sitten alkoi taas tapahtua.
voiko sellaisesta parantua??
ja se on selvää että jos ei tämä ihminen hae apua millään muotoa niin seuraava kumppani saa kokea saman..
helpotus on suuri kun en itse enää joudu elämään tämän kanssa.
nyt on reilu kuukausi ollut hiljaista sieltä suunnalta ja toivon todella että hän on jättänyt minut nyt lopullisesti.