Kylläpäs kävi kepulaisille, YLE:n politiikan toimittajille ja HESARI:n toimittajille nolosti, SOTE-SOPIMUS SYNTYI niin, kuin hallitus oli luvannut. Ovathan nuo kaikki tuota soppaa silmillemme tarjoilleet melkein joka päivä ja yrittäneet vaikeuttaa asioiden eteenpäin viemistä ja sotkea kuvoita ja saattaa julkisia terveydenhoitopalveluja käyttävät epätoivon valtaan.
Tässä Jyrki Kataisen hallitus on pystynyt laajasta pohjastaan huolimatta tekemään ratkaisuja yli puoluerajojen ja nyt jopa opposition ääntä kuunnellen ja kuntia myös. Hallituspuolueiden että opposition puheenjohtajat kiittelivät kilvan yhteistä ratkaisuaan sote-uudistukseksi. Eihän tällaisesta asiasta esim. Helsingin sanomat pystynyt tämän päivän lehteensä edes riviä pistämään, niin soppaa tuo lehti on silmillemme heittänyt tässä asiassa?
Laajan yhteisen sovun mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on jatkossa viidellä sote-alueella, mutta kunnat toimivat tuottajina. Ne perustuvat nykyisiin sairaanhoidon erityisvastuualueisiin. Eikös ole huippujuttu, toimivia erikoissairaaloitamme ei pilkota?
Tuon sovitun ratkaisun yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä auki, ja niitä aletaan hioa peruspalveluministeri Susanna Huovisen johdolla. Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan neuvottelutulos on tarkoitus löytää toukokuun loppuun mennessä ja lakiesitys on määrä tuoda eduskuntaan syksyllä. Kepulaisethan uhkasivat kaataa koko hankkeen seuraavassa hallituksessa, mutta nyt tuo kaato jäi torsoksi, sosiaali- ja terveysuudistus toteutuu valtakunnassamme ja kohta meillä kaikilla on tasavertaiset terveydenhoitopalvelut ja lompakon paksuus ei ratkaise.
Jyrki Kataiselle tuli täytenä yllätyksenä, että sopu syntyi ja näin nopeasti ja oppositota kuunnellen. Kaikki puolueet joutuivat joustamaan omista lähtökohdistaan ja asetelmistaan ja pisteiden keräämisestään. Jyrki Katainen on kehunut, että ei olisi voinut vielä kaksi viikkoa sitten uskoa, että sopu löydettäisiin näin suuresta reformista. Kaiken kukkuraksi sote-ratkaisu ei ole vesitetty kompromissi ja tuolla ratkaisulla on suuri vaikutus kestävyysvajeen umpeen kuromisessa. Eikös ole fantastista?
Sote-palveluiden järjestäminen ratkaistaan nyt aivan uudelta pohjalta ja kuntien rooli muuttuu merkittävällä tavalla. Kytkös kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen välillä katkeaa Jutta Urpilainen mielestä ja Sote-uudistuksella ei muuteta kuntarakennetta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on viidellä sote-alueella, mutta kunnat toimivat tuottajina ja näin on Jutta Urpilainen vahvistanut.
SOTE-sopimus syntyi, niin kuin hallitus oli luvannut
10
86
Vastaukset
- eikös vain?
Mistähän YLE:n ajankohtaistoimittajat nyt asiantynkää löytävät ohjelmistoonsa, kun tämä asia ratkaistiin ja sivistyneesti? Vähän päästä noissa A-studion ohjelmissa on tätä asiaa vähätelty ja sotkettu ja sekoitettu ja sopaksi kutsuttu. Riitelystäkin on puhuttu, mutta missä lie sitten riidelty? Näin ovat myös tehneet nuo Ajakohtaiskakkosen toimittajakint, soppaa soppaa sitä sitä on tarjoiltu kerrakseen tympääntymiseen asti. On aika hauska kuulla tuon porukan seuraavaa liikettä tämän sovitun ratkaisun mustamaalaamiseksi, heidän tituleeraaman soppakattila ei palanutkaan pohjaan. Ajatelkaa köyhätkin voivat Suomessa saada sairauksiinsa hoitoa, ei rikkaat ja työssä kävyät niin kuin nyt. Tämä se jää harmittamaan yhtä jos toistakin ja vallankin tuon YLE:n ohjelmien toimittajia. Nuo toimittajat eivät tee köyhille ja vähempiosaisille ohjelmia, rikkaus kiiluu heillä itselläkin silmissä ja terveyspalvelut pelaa ilmaista hammashoitoa myöten. Mehän sitä me veronmaksajat loppupeleissä maksamme kaiken.
- Uudistuksia?
Mitähän uudistuksia siihen varsinaiseen terveydenhuoltoon sitten tulee, vai ottiko tuo aluejako noin koville?
- Virkkunen eroaa ?
Hallituspuolueiden puheenjohtajat kiittelivät tiedotustilaisuudessa oppositiota, että ne ovat päätöksessä mukana.
Kytkös kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen välillä katkeaa, kertoo valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.). Sote-uudistuksella ei muuteta kuntarakennetta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on viidellä sote-alueella, mutta kunnat toimivat tuottajina, Urpilainen sanoi.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kuvaili ratkaisua ainutlaatuiseksi.
"Uusi ratkaisu on uusi suomalainen sote-malli, joka on eurooppalaisessakin mittakaavassa ainutlaatuinen."
Ratkaisu oli myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mieleen.
"Nyt turvataan lähipalvelut ja se, että ihmiset saavat hoitoa."- kotikunta-maakunta
Nyt esitetty sote-malli on keskustan kotikunta-maakuntamallin mukainen.
Tiilikaisen tiedotteen mukaan kunnissa päätetään jatkossakin esimerkiksi lasten päivähoidosta, peruskoulusta, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-aikapalveluista, asuinviihtyvyydestä ja elinvoimasta.
Palveluiden järjestämisvastuu on hallituksen ja opposition tekemän kompromissin mukaan viidellä sote-alueella, mutta kunnat toimivat tuottajina. Tämä nopeuttaa pääsyä lääkärille.
Sote-uudistus on keskeinen osa hallituksen rakennepakettia, jolla on tarkoitus kuroa umpeen kestävyysvajetta. - Tyytyväinen -->
kotikunta-maakunta kirjoitti:
Nyt esitetty sote-malli on keskustan kotikunta-maakuntamallin mukainen.
Tiilikaisen tiedotteen mukaan kunnissa päätetään jatkossakin esimerkiksi lasten päivähoidosta, peruskoulusta, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-aikapalveluista, asuinviihtyvyydestä ja elinvoimasta.
Palveluiden järjestämisvastuu on hallituksen ja opposition tekemän kompromissin mukaan viidellä sote-alueella, mutta kunnat toimivat tuottajina. Tämä nopeuttaa pääsyä lääkärille.
Sote-uudistus on keskeinen osa hallituksen rakennepakettia, jolla on tarkoitus kuroa umpeen kestävyysvajetta.On ne kepulaiset kyllä aika veijareita. Hehän ovat aina olleet mestareita kun osaamisesta kyse.
- kysyn vaan?
KANSAA ON PIDETTY TÄNÄÄN SOTE-PIMENNOSSA TARKOITUSHAKUISESTI. OLLAANKO ME VENÄJÄLLÄ, KUN HALLITUKSEMME HYVIÄ RATKAISUISTA OLLAAN VAITI JA KEPULAISILLA EI OLE TÄSSÄ OSAA EIKÄ ARPAA.
- ei ollutkaan soppaa
Todella nuo kepulaiset ovat aika veijareita, nyt tätä SOTE-ratkaisuakin ovat ottamassa omiin nimiinsä. Jyrki Katainenhan lupasi kuulla opposition edustajien ääntä ennen kuin hänen hallituksensa tekee ratkaisun ja oli tuo ääni sitten mikä tahansa Jyrki Katainen lupasi senkin, että RATKAISU TEHDÄÄN. Aivan hyvä asia, että oppositio pystyi sivistyneesti tämän asian hoitamaan ja päätyi yhteiseen kompromissiin. Kokoomus kuulema joutui taipumaankompromissihenkeen omista lähtökohdistaan ja tämä jos mikä kertoo sen, että Jyrki Katainen pääministerinä on loistava valinta maallemme. Jyrki Kataisesta löytyy yhteistyöhenkeä yli puoluerajojen ja tämän takia hänen hallituksensa on saanut suuria asioita hoidettua. Tämä SOTE-ratkaisu on historiallinen ratkaisu ja pitää vain kiittää hallitustamme tämän ratkaisun syntymisessä. Kivittäjiä tiellä on riittänyt ja tuota kiveä on lentänyt keskustan politiikoiltakin, mutta tokkopa lentää enää.
- ????????????????????
hihihihi
Kehuhan oikein olan takaahihihiihhii
Katainen teki mahalaskun niin mahanahka paloihihihiihihi
Voisit kertoa ...Mitä tuossa sovituss on jäljellä kataisen mallista?
Isäntäkunta...
Orjakunta...
SuurKuntavetoinen...
Kuntakarttaharjoituksen isäntämalli...
Siis Mitä tuosta kaikesta on nyt jäljellä?
- YLE puolueetonko?
Aamupäivällä ei täällä Suomessa tiedetty, että hallitukseltamme oli syntynyt tähän SOTE:n ratkaisu. Kaikki uutisten toimittajat lyötiin kanveesiin ja tämä oli erittäin jytky-temppu Jyrki Kataiselta. Hän taitaa olla pelimiehiä ja hyviä sellaisia ja hänellä näyttää olevan pelisilmää sopuleita kohtaan. Onhan nuo uutis- ja ajankohtaisohjelmientoimittajat, kuin rakkikoiria ja tarjoilevat meille päivittäin sitä omaa SOTE-soppaansa palaneenakin. MTV:n uutisten akkatoimittajatkin valittelivat tänään, että ratkaisu tuli puskista ja täytenä yllätyksenä, niin kanveesiin lyötyjä hekin olivat. YLE:n uutisten toimittajat olivat kovin vaivautuneita, kun joutuivat uutisoimaan tätä asiaa, mutta helpotuksekseen saivathan sentään välitettyä tuosta Juha Sipilästä kuvaa tämän asian yhteydessä. Hallituksessamme on ollut tekemässä ja päättämässä tätä ratkaisua viisi puoluetta, mutta nämä eivä läpäiseet YLE:n uutisseulaa samoin kuin suurimman oppositiopuoleen persujen Timo Soinikaan hän ei myös läpissyt.
- Lässynlässyn
Älä lässytä.
Täydellinen mahalasku pääministeriltä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k323748Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet501667- 731359
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751201Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1721047Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911041- 84925
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua39807Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49771- 39750