Hei,
olen jo joitakin vuosia kokenut, etttä mielentilani saattaa iloisesta ja energisestä muuttua varsin nopeasti alakuloiseksi ja saamattomaksi. Viime aikoina tämä tuntemus on vain vahvistunut. Esim. päivällä saatan olla innoissani jostakin uudesta jutusta, mutta illalla saatan maata sohvalla miettien, kuinka kukaan ei välitä minusta tai halua olla kanssani; tunnen kuin minut olisi jätetty piirin ulkopuolelle. Iloisen ajanjakson aikana asiat, joista pidän, kiinnostavat. Mutta alakuloisena ajanjaksona nekään eivät kiinnosta. Silloin en viitsi tehdä mitään. Joku asia tai jonkun asian tekeminen saattaa myös vituttaa suunnattomasti ilman sen kummempaa syytä.
Monesti tuo alakuloinen ajanjakso uusiutuu nukkumaan mennessä, kun olen jollakin keinolla saanut mielialaani hiukan kohoamaan illalla. En saa unta, pyörin vain sängyssä ja mietin vanhoja asioita. Suorastaan jaarittelen mielessä, että oliko se nyt näin vai eikö kuitenkaan. Tämä kaksipuolisuus vaikuttaa esiintyvän joka elämänalueella: saatan kokea itseni aivan paskaksi siinä, mitä teen, mutta jonkin ajan päästä taas hyväksi; saatan kokea itseni komeaksi ja jonkin ajan päästä rumaksi; saatan lähteä innostuneena johonkin tapahtumaan, mutta tulla kotiin lähinnä alakuloisena.
Tuntuu vähän raskaalta tällainen. Jos herään aamulla 7-9 aikoihin, tunnen itseni kovin väsyneeksi, vaikka olisin nukkunutkin 6-8 tuntia. Koen myös, etten saa rauhoittua milloinkaan, vaan että aina painaa joku dedis tai homma niskaan. En ole saanut aikaiseksi/viitsinyt kuntoillakaan viimeisen puolen vuoden aikana.
Olen alkanut miettiä, että olisikohan kyseessä kaksisuuntainen mielialahäiriö? Mikään fyysinen sairaus ei ainakaan pitäisi olla. En myöskään käytä huumeita ja alkoholiakin mielestäni ihan kohtalaisesti.
olen jo joitakin vuosia kokenut, etttä mielentilani saattaa iloisesta ja energisestä muuttua varsin nopeasti alakuloiseksi ja saamattomaksi. Viime aikoina tämä tuntemus on vain vahvistunut. Esim. päivällä saatan olla innoissani jostakin uudesta jutusta, mutta illalla saatan maata sohvalla miettien, kuinka kukaan ei välitä minusta tai halua olla kanssani; tunnen kuin minut olisi jätetty piirin ulkopuolelle. Iloisen ajanjakson aikana asiat, joista pidän, kiinnostavat. Mutta alakuloisena ajanjaksona nekään eivät kiinnosta. Silloin en viitsi tehdä mitään. Joku asia tai jonkun asian tekeminen saattaa myös vituttaa suunnattomasti ilman sen kummempaa syytä.
Monesti tuo alakuloinen ajanjakso uusiutuu nukkumaan mennessä, kun olen jollakin keinolla saanut mielialaani hiukan kohoamaan illalla. En saa unta, pyörin vain sängyssä ja mietin vanhoja asioita. Suorastaan jaarittelen mielessä, että oliko se nyt näin vai eikö kuitenkaan. Tämä kaksipuolisuus vaikuttaa esiintyvän joka elämänalueella: saatan kokea itseni aivan paskaksi siinä, mitä teen, mutta jonkin ajan päästä taas hyväksi; saatan kokea itseni komeaksi ja jonkin ajan päästä rumaksi; saatan lähteä innostuneena johonkin tapahtumaan, mutta tulla kotiin lähinnä alakuloisena.
Tuntuu vähän raskaalta tällainen. Jos herään aamulla 7-9 aikoihin, tunnen itseni kovin väsyneeksi, vaikka olisin nukkunutkin 6-8 tuntia. Koen myös, etten saa rauhoittua milloinkaan, vaan että aina painaa joku dedis tai homma niskaan. En ole saanut aikaiseksi/viitsinyt kuntoillakaan viimeisen puolen vuoden aikana.
Olen alkanut miettiä, että olisikohan kyseessä kaksisuuntainen mielialahäiriö? Mikään fyysinen sairaus ei ainakaan pitäisi olla. En myöskään käytä huumeita ja alkoholiakin mielestäni ihan kohtalaisesti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi viitata kaksisuuntaiseen.
oidipus kompleksi
En usko että kyseessä on bipolaarihäiriö. Itse oireilen aika samalla tavalla ja lääkäri ei ollut sitä mieltä että viittaisi kaksisuuntaiseen. Tavallista masennusta kyllä sairastan ja olen sairastanut jo vuosia. Ei kaksisuuntainen aiheuta noin nopeita mielialan muutoksia jos kerran päivän mittaan muuttuu mieliala toiveikkaasta masentuneeksi. Ainakaan en ole kuullut :/
Itse ajattelen että kyseessä voi olla juuri masennus ja kova, pitkittynyt stressi sekä taipumus juuri murehtia asioita ja koen tyytymättömyyttä elämääni.Näin siis ainakin omalla kohdallani. Ehkä ne on jonkinlaisia mielen selviytymiskeinoja kun on pää täynnä ristiriitoja ja stressi kuormittaa. Jos huomaan että mulla alkaa mieli aaltoilemaan just kuvailemallasi tavalla niin tiedän että jokin asia painaa mieltä.
Onko sulla joku lääkitys tuohon tai vastaavaa? En nimittäin pysty mielentilan vaihtelua juurikaan kontroilloimaan, vaikka kuinka yrittäisin. En myöskään kovin helpolla osaa jättää vanhoja asioita rauhaan.
Välillä tulee pelko joistakin omista tekemisistä, että niistä seuraa jotakin pahaa, ja parin päivän päästä ne tuntuvat ihan normaaleilta tekemisiltä. Joskus saatan esim. jonkun esiintymisen tai haastattelun jälkeen murehtia, että kuinkakohan tampion kuvan annoin itsestäni, ja tämäkin ajatus laantuu muutamassa päivässä.
Vaikka tuon mieleni "toimintamallin" olen oppinut huomaamaan ja tuntemaan, niin olisi silti mukavempaa ilman sitä. Tuo jonninjoutava murehtiminen estää esim. nauttimasta ihmisten seurasta (silloin kun se vaihe on käynnissä) ja kasvattaa stressin kuormittavuutta.
Itselläni on epävakaa persoonallisuushäiriö (rajatilatyypin), ja uskoisin, että sinun kannattaisi etsiä siitä tietoa. Voisi olla, että kärsit epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Tsemppiä!
Moi itselläni juurikin samanlaista kun sinulla. Ihan kuin itse olisin ite kirjoittanut! Epäilen epävakaata persoonallisuus häiriötä mutta toistaiseksi ei diagnoosia. Mutta pystyn ymmärtämään kuinka kuluttavaa on kun mieöialat vaihtelee jatkuvasti, monta kertaa päivässä. Ja tyhjyyden tunne aina läsnä paitsi silloin kun on se tosi hyvä hetki... tsemppiä ja toivottavasti saadaan molemmat elämä vielä jossain vaiheessa kuntoon!
Mullakin tuota tyhjyydentuntoa paikoin huonoina hetkinä. Esim. lauantaina saatan kattoa hyvää leffaa, mutta sen jälkeen on ihan tyhjä olo. Ei nukuta vielä, ei ole mitään tekemistä, on yksinäistä. Tähän voisi toki sanoa, että lähe baariin. Mutta en osaa oikein ventovieraisiin ihmisiin tutustua enkä varsinkaan tuollaisessa meluisassa ja ahtaassa paikassa. Eikä jatkuva ryyppäminenkään kiinnosta, eikä siihen olisi edes varaa, kun opintotuella ja -lainalla elellään. Pitäisin ihan lepposasta illanvietosta, mutta eipä mulla sellasia tuttuja/kavereita ole, jotka tällasesta välittäisivät.
(Omasta mielestä) mielekäs tekeminen työntää alakuloiset mietteet sivuun, mutta sellaisen keksiminenkin on haastavaa, kun olen itselleni niin ankara.
No ehkä tää tästä, kun kesä tulee.
Kuulostaa kyllä erittäin tutulta, ja taidetaan olla melko samanlaisessa elämäntilanteessakin. Välillä kaikki tuntuu olevan loistavasti ja välillä tuntuu ettei jaksais "tätä paskaa". Välillä kaikki ympärilläni rakastaa minua ja välillä vihaa. Viimeset pari vuotta olen meinannut mennä keskustelemaan jonkun ammattilaisen kanssa varsinkin ajoittaisesta masentuneisuudesta, mutta enpä oo saanut aikaseksi kun kohta kaikki on taas niin loistavasti. Että semmosta.
Eikä tätä tilaa helpota vanhan ihastuksen vaivaaminen.. johon ei siihenkään ratkaisua koskaan tullut. Mutta kun on jahkailevaa sorttia, niin irti päästäminen on kovin vaikeaa - kuten alakuloiset mielentilat: ei kovinkaan hallittavissa
Kieltämättä olen yksinäinen ja seura olisi mukavaa. Vaikutan varmaankin raskaalta ja paikoin jopa ylpeältä ja kylmältä tyypiltä, mutta se on vaan ulkokuorta kaiken epävarmuuden päällä. Miten uskaltaisi osoittaa tunteensa, kun niin monet kokemukset menneisyydestä osoittavat, ettei keneenkään ole voinut luottaa? Is it just me or is it reality?
Syklotymia on kans yks vaihtoehto