Vakuutus luottotiedottomalle.

vakuutukseton

Olen kysynyt jokaisesta Suomen vakuutusyhtiöstä saako luottotiedoton esim.kotivakuutusta.Vakuutusyhtiöistä IF(TRYG),POP,FENNIA,POHJANTÄHTI,AKTIA sanoivat sen olevan mahdotonta eivätkä halunneet edes keskustella asiasta enempää.POHJOLA ja LÄHITAPIOLA halusivat ensin kuulla hieman lisää taustoja mutta ilmoittivat sitten etteivät voi myöntää.Yksikään yhtiö ei halunnut edes neuvotella vakuutusmaksun etukäteen maksamisesta.TURVA ei ilmoittanut kantaansa vaan sanoivat harkitsevansa asiaa.
Minulla ei ole suuria velkoja eikä vakuutusmaksuja rästissä lainkaan.Näyttää siis aika mahdottomalta että Suomessa luottotiedoton saisi kotivakuutuksen,joka vaaditaan lähes kaikkiin vuokra-asuntoihin,ainakin yksityisillä vuokranantajilla.Asunnottomuus taitaa siis lähitulevaisuudessa lisääntyä...

3

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsopeiliin

      Vakuutusyhtiöllä on oikeus valita asiakkaansa. Luottotietojen menetys tarkoittaa monesti sitä että perssse on auki ja vakuutuksilla voi koittaa tehdä huijauksilla rahaa itselleen.

      Hommatkaa ne luottotiedot takaisin, niin sitten homma toimii.

    • Turha vuokrata

      Osta oma asunto, niin kukaan ei kysele luottotietoja.

    • Vakuutusselvitys

      Olen aloittanut asian selvittämisen Finanssivalvonnan kautta. Luottotiedottomien syrjivää kohtelua lähden sen jälkeen selvittämään tarvittaessa oikeusteitse. Omat tapauksenne voitte lähettää spostiosoitteeseen: [email protected]. Tiedot voi lähettää tarvittaessa anonyyminä.

      Oikeusministeriön mukaan: "Vakuutusyhtiöt joutuvat jatkossa myös perustelemaan päätöksensä kirjallisesti, jos ne epäävät tai irtisanovat vakuutuksen. Hylkäys- tai irtisanomisperusteen on oltava lain ja hyvän vakuutustavan mukaisia. Esimerkiksi vakuutusyhtiö ei saa systemaattisesti hylätä vakuutushakemuksia hakijan vammaisuuden takia. Myöskään pelkkä maksuhäiriömerkintä ei riitä hylkäysperusteeksi."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe