Kohti parempaa Eurooppaa Samaan aikaan kun poliittinen eliitti jatkaa vallan keskittämistä Brysseliin, kasvavat Euroopan unionia kritisoivat voimat kautta Euroopan. Osa kriittisistä voimista haluaa tyystin eroon EU:sta, osa taas uskoo EU:n olevan vielä pelastettavissa. Suomen Perusta -ajatuspaja tarjoaa suomalaiselle yleisölle Sampo Terhon pamfletin Kohti parempaa Eurooppaa, jossa esitellään monissa Euroopan maissa kannatusta kasvattava reformistinen näkemys Euroopan unionin tulevaisuudesta. Kirja vastaa usein kysyttyyn kysymykseen siitä, minkälaisen vaihtoehdon EU-kriittiset reformistit tarjoavat nykyiselle Euroopan unionille?
0Äänestä
materiaalihankinnat
Hornet-hävittäjien korvaamisen ja Nato-jäsenyyden suhde ON PUNNITTAVA MYÖS.
Materiaalihankinnat ovat oleellisia uskottavalle puolustuskyvylle ja tähän tähtää Hornetien korvaaminen myös.
Ongelmaksi Suomen kohdalla voi tulla se, että Nato voisi sälyttää Suomen tehtäväksi Baltian ilmavalvonnan.
Balteilla ei ole ilmavalvontaa.
TÄSSÄ ON EDETTÄVÄ PERUSSUOMEN LINJALLA JOSSA ITÄMEREN ALUEEN VALVONTA TEHDÄÄN SAKSAN KANSSA
Myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) myöntää, että puolustusmateriaalin hinnannousun myötä edessä olevat materiaalihankinnat, etenkin nykyisten Hornet-hävittäjien korvaaminen, ovat haaste uskottavalle puolustuskyvylle.
Niinistön mielestä Suomen Nato-jäsenyys ei asiaa kuitenkaan helpottaisi, vaan voisi sitä jopa hankaloittaa.
– Luulen, ettei se tarvittavien hävittäjien määrä Nato-jäsenyyden myötä vähenisi, vaan Suomen harteille voisi sälyttyä ainakin osittain Baltian maiden ilmavalvonta. Voi olla, että tarve hävittäjälentokoneisiin vain kasvaisi, Niinistö pohdiskelee.
Natossa olevilla Baltian mailla ei ole omia hävittäjälentokoneita
0Äänestä
perussuomen linja
SUOMEN LINJA ON SELKEÄ PERUSSUOMEN POHJALTA
Nato-jäsenyyden kannatus saattaa hieman kasvaa lähiaikoina, mutta tärkeämpää olisi kuitenkin keskustella siitä, miten Suomen omasta puolustuksesta pidetään huolta. Oman puolustuksemme on oltava kunnossa, vaikka Natoon joskus ehkä liittyisimmekin.
1. oma puolustus kuntoon armeijan määrärahat ylös 2. ilmavalvontayhteistyö Saksan kanssa joka on Itämerestä kiinnostunut 3. liittyminen Natoon kun muu on kunnossa
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) arvelee, että Nato-jäsenyyden kannatus voi vielä hieman kasvaa lähiaikoina. Hänestä olisi kuitenkin tärkeämpää keskustella siitä, miten Suomen omasta puolustuksesta pidetään huolta.
Niinistön mukaan oman puolustuksen pitää olla kunnossa, vaikka Suomi menisikin Natoon.
”Itse suhtaudun aika skeptisesti siihen, saisimmeko sieltä toden tullen mitään apua. Maantieteellinen sijaintimme on sellainen, että Naton rooli kriisissä saattaisi rajoittua lähinnä ilma-avun antamiseen.”
Nato-jäsenyyttä itse vastustava Niinistö sanookin olevansa jyrkästi eri mieltä niiden ei-puolella olevien kanssa, joiden mielestä Suomen ei tarvitse liittoutua, koska armeija on riittävän vahva jo nyt. ”Puolustusbudjetin leikkaus ja jalkaväkimiinojen kielto ovat oleellisesti heikentäneet sitä.”
Niinistö pitää todennäköisenä, että Naton jäsenenä Suomi joutuisi automaattisesti lisäämään puolustusmenoja. Pelkkiin sotilasliiton hallinnollisiin menoihin uppoaisi 50-100 miljoonaa euroa, ja päälle tulisivat vielä mahdollisten operaatioiden kustannukset. Rahaa nielisi todennäköisesti ainakin osallistuminen Baltian maiden ilmapuolustukseen.
SK:n selvityksen mukaan kansalaiset eivät pane juuri lainkaan painoa eliitin hellimälle Nato-jäsenyyden perusteelle, että Suomen pitää olla mukana kaikissa niissä pöydissä, joissa tehdään meitä koskevia päätöksiä.
”EU:sta on ehkä huomattu, että vaikka Suomi on mukana ytimissä, tosiasiassa meillä ei ole kuitenkaan ollut siellä kovin suurta roolia”, Niinistö tulkitsee. ”Ehkä kansalaiset ovat säilyttäneet tässä suhteessa terveen realismin.”
Peräti kolmasosa Nato-jäsenyyden vastustajista ei osannut sanoa kyselyssä mitään perustetta kannalleen. Salolaisen mukaan he ovat niitä, joita pitää johtaa edestä.
”Jos presidentti, pääministeri ja keskeisten puolueiden puheenjohtajat ilmoittaisivat tänä iltana televisiossa, että Nato-jäsenyys olisi kansan perusetujen mukainen eikä sitä ole suunnattu ketään vastaan, ensi viikolla yli 50 prosenttia olisi samalla kannalla.”
0Äänestä
mihin muljahti
MUISTATTEKO MIHIN REIKÄÄN LIPPOSEN MUIJA MULJAHTI KUN TAMPEREELLA TUHOPOLTOSTA KUULI
Ilta-Sanomat: "Tuhopoltto oli rasismia"
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, että Tampereen tuhopoltossa kyse on rasismista. - Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista, Lipponen sanoi tänään julkistamassaan tiedotteessa.
0
Ilta-Sanomat: Lipponen veti rasismikortin hatustaan
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, ettei hän pysty todistamaan, että Tampereen tuhopoltto oli rasismia, kuten hän väitti aiemmin tänään antamassaan tiedotteessa.
- En pysty todistamaan asiaa. Se on päätelmä, mielipide. Minulla ei ole salaista tietoa asiasta, Lipponen kommentoi IS:lle. 0
Päivi Lipponen: Raukkamaista toimintaa (blogi)
Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi tai naureskellen.
Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.
0
Iltalehti, keskiviikko 30.3.2011 klo 15.05
Pizzeriapalosta 10 vuotta vankeutta Vakuutusrahojen toivossa tehty tuhoisa tulipalo vei kolmen ihmisen hengen.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona Araz Bibanin, 29, kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Bibani oli Tampereen marraskuisen, kolme ihmishenkeä vaatineen pizzeria Julietin tuhopolton pääsuunnittelija. Mies myönsi tekonsa heti poliisin kuulusteluihin jouduttuaan ja auttoi tapauksen selvittämisessä, mikä lievensi hänen tuomiotaan
Vankeuteen tuomittiin myös Bibanin 22-vuotias veli Aram Bibani, joka on pizzerian virallinen omistaja. Pikkuveli on kiistänyt teon, mutta oikeus katsoi hänetkin syylliseksi ja antoi hänelle 11 vuoden vankeustuomion.
Niin ikään veljesten kaksi ystävää, tulipalon sytyttäjiksi katsotut Abbas Karim Muhammad, Zakhariya Hassan saivat vankeustuomiot. Abbas sai 9 vuotta 3 kuukautta ja Hassan 10 vuotta ehdotonta vankeutta.
Miesnelikon tuomiot tulivat törkeästä tuhotyöstä, vakuutuspetoksesta, kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä neljästä vammantuottamuksesta, joista yksi oli törkeä. Tulipalossa menehtyneiden uhrien omaiset vaativat maaliskuun alkupuolella käydyillä käräjillä kuolemantuottamusten muuttamista tapoiksi.
Käräjäoikeus tuomitsi myös suomalaismiehen törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Tuomion päätöksen mukaan mies oli tiennyt vakavan tuhotyön suunnittelusta ja olisi voinut estää sen ilmoittamalla asiasta poliisille.
0Äänestä
TERVETULOA
PERUSSUOMEN ROAD SHOW JATKUU MYYRMÄESSÄ JA KORSOSSA
TULE TAPAAMAAN PERUSSUOMALAISIA KANSANEDUSTAJIA LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA 29 - 30 MAALISKUUTA
MYYRMÄEN JA KORSON MAALAISMARKKINOILLE
LAUANTAINA 29.3. MYYRMÄKI KLO 10 - 11 Pietari Jääskeläinen, Mika Niikko Jussi Niinistö, Johanna Jurva
SUNNUNTAINA 30.3. KORSO KLO 10 - 11 Pietari Jääskeläinen, Mika Niikko KLO 11 - 12 Jussi Niinistö, Johanna Jurva
0Äänestä
vastaus Putinille
Ryssäläisten perskarvat palavat jos yrittävät hyökätä Nato-maahan
USA UUDISTAA PIKAISESSA TAHDISSA UUDET YDINASEET NATOMAIHIN
TYYPPIÄ B61-12 OLEVAT YDINASEET ASETETAAN ENSIN SAKSAAN JA ITALIAAN JOISSA NE ASETETAAN TORNADO-YDINHÄVITTÄJÄPOMMITTAJIIN JA MUISSA MAISSA KÄYTETÄÄN F-16 HÄVITTÄJIIN
Tarkoituksena on kärventää ryssäläisten perskarvat, jos vyörytys alkaa.
Die US-Regierung treibt die Stationierung neuer Atombomben des Typs B61-12 in Europa voran. Im Haushaltsentwurf für 2015 wurden dafür Mittel beantragt. Demnach soll im Frühjahr 2015 damit begonnen werden, die umstrittenen Waffen in die Trägerflugzeuge der europäischen Nato-Partner zu integrieren. Deutschland und Italien nutzen dafür den Jagdbomber "Tornado", andere Länder Kampfjets vom Typ F-16. Die Software der Flugzeuge muss jetzt zunächst angepasst werden. Die ersten Bomben sollen ab 2020 verfügbar sein und kosten nach derzeitiger Schätzung insgesamt etwa zehn Milliarden Dollar. Für eine bessere Sicherung der Nuklearwaffenlager sind 154 Millionen Dollar vorgesehen; Deutschland trägt knapp ein Fünftel der Kosten. Zu den Standorten in Europa, die modernisiert werden sollen, zählt Büchel, die einzige aktive Nuklearwaffenbasis in Deutschland.
Vastaukset 7
Vanhimmat
SAMPO TERHON PAMFLETTI ”Kohti parempaa Eurooppaa”. Kirja on tiivis esitys siitä, mikä EU:ssa on vialla ja miten ongelmat voitaisiin korjata.
LATAA TÄÄLTÄ
http://www.sampoterho.net/images/Kohti_parempaa_Eurooppaa.pdf
TAISTELU EU-PARLAMENTIN SUUNNASTA ALKAA NYT
PERUSSUOMALAISTEN EU-VAALIOHJELMA JULKISTETAAN 29.3.
Perussuomalaiset osaavat sekä kisata että sopia.
Tämä linja on saatava läpi omiin porukoihin joka kunnassa.
lauantaina 29.3. Perussuomalaisen kentän juhla
TIMO SOINI:
Ensi lauantaina julkistetaan puolueemme EU-vaaliohjelma Helsingissä.
Teemme tapahtumasta Perussuomalaisen kentän juhlan.
Meillä on hyvät mahdollisuudet kolmeen paikkaan. Osaamme vaalitaistelun.
Perussuomalaiset osaavat sekä kisata että sopia.
Tämä linja on saatava läpi omiin porukoihin joka kunnassa.
SAMPO TERHON PAMFLETTI ”Kohti parempaa Eurooppaa”. Kirja on tiivis esitys siitä, mikä EU:ssa on vialla ja miten ongelmat voitaisiin korjata.
LATAA TÄÄLTÄ
http://www.sampoterho.net/images/Kohti_parempaa_Eurooppaa.pdf
http://www.suomenperusta.fi/julkaisut/
Kohti parempaa Eurooppaa
Samaan aikaan kun poliittinen eliitti jatkaa vallan keskittämistä Brysseliin, kasvavat Euroopan unionia kritisoivat voimat kautta Euroopan. Osa kriittisistä voimista haluaa tyystin eroon EU:sta, osa taas uskoo EU:n olevan vielä pelastettavissa. Suomen Perusta -ajatuspaja tarjoaa suomalaiselle yleisölle Sampo Terhon pamfletin Kohti parempaa Eurooppaa, jossa esitellään monissa Euroopan maissa kannatusta kasvattava reformistinen näkemys Euroopan unionin tulevaisuudesta. Kirja vastaa usein kysyttyyn kysymykseen siitä, minkälaisen vaihtoehdon EU-kriittiset reformistit tarjoavat nykyiselle Euroopan unionille?
Hornet-hävittäjien korvaamisen ja Nato-jäsenyyden suhde ON PUNNITTAVA MYÖS.
Materiaalihankinnat ovat oleellisia uskottavalle puolustuskyvylle ja tähän
tähtää Hornetien korvaaminen myös.
Ongelmaksi Suomen kohdalla voi tulla se, että Nato voisi sälyttää Suomen
tehtäväksi Baltian ilmavalvonnan.
Balteilla ei ole ilmavalvontaa.
TÄSSÄ ON EDETTÄVÄ PERUSSUOMEN LINJALLA
JOSSA ITÄMEREN ALUEEN VALVONTA TEHDÄÄN SAKSAN KANSSA
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/hornetit ja nato-17802
Jussi Niinistö: Tarve saattaisi kasvaa
Myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) myöntää, että puolustusmateriaalin hinnannousun myötä edessä olevat materiaalihankinnat, etenkin nykyisten Hornet-hävittäjien korvaaminen, ovat haaste uskottavalle puolustuskyvylle.
Niinistön mielestä Suomen Nato-jäsenyys ei asiaa kuitenkaan helpottaisi, vaan voisi sitä jopa hankaloittaa.
– Luulen, ettei se tarvittavien hävittäjien määrä Nato-jäsenyyden myötä vähenisi, vaan Suomen harteille voisi sälyttyä ainakin osittain Baltian maiden ilmavalvonta. Voi olla, että tarve hävittäjälentokoneisiin vain kasvaisi, Niinistö pohdiskelee.
Natossa olevilla Baltian mailla ei ole omia hävittäjälentokoneita
SUOMEN LINJA ON SELKEÄ PERUSSUOMEN POHJALTA
Nato-jäsenyyden kannatus saattaa hieman kasvaa lähiaikoina, mutta tärkeämpää olisi kuitenkin keskustella siitä, miten Suomen omasta puolustuksesta pidetään huolta. Oman puolustuksemme on oltava kunnossa, vaikka Natoon joskus ehkä liittyisimmekin.
1. oma puolustus kuntoon armeijan määrärahat ylös
2. ilmavalvontayhteistyö Saksan kanssa joka on Itämerestä kiinnostunut
3. liittyminen Natoon kun muu on kunnossa
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/pertti-salolainen-koko-eun-pitaisi-liittya-natoon/?shared=35171-e68f8c15-999
Perussuomalaisten Jussi Niinistön mukaan Suomi ei saisi Natolta kriisissä kuin ilma-apua
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) arvelee, että Nato-jäsenyyden kannatus voi vielä hieman kasvaa lähiaikoina. Hänestä olisi kuitenkin tärkeämpää keskustella siitä, miten Suomen omasta puolustuksesta pidetään huolta.
Niinistön mukaan oman puolustuksen pitää olla kunnossa, vaikka Suomi menisikin Natoon.
”Itse suhtaudun aika skeptisesti siihen, saisimmeko sieltä toden tullen mitään apua. Maantieteellinen sijaintimme on sellainen, että Naton rooli kriisissä saattaisi rajoittua lähinnä ilma-avun antamiseen.”
Nato-jäsenyyttä itse vastustava Niinistö sanookin olevansa jyrkästi eri mieltä niiden ei-puolella olevien kanssa, joiden mielestä Suomen ei tarvitse liittoutua, koska armeija on riittävän vahva jo nyt. ”Puolustusbudjetin leikkaus ja jalkaväkimiinojen kielto ovat oleellisesti heikentäneet sitä.”
Niinistö pitää todennäköisenä, että Naton jäsenenä Suomi joutuisi automaattisesti lisäämään puolustusmenoja. Pelkkiin sotilasliiton hallinnollisiin menoihin uppoaisi 50-100 miljoonaa euroa, ja päälle tulisivat vielä mahdollisten operaatioiden kustannukset. Rahaa nielisi todennäköisesti ainakin osallistuminen Baltian maiden ilmapuolustukseen.
SK:n selvityksen mukaan kansalaiset eivät pane juuri lainkaan painoa eliitin hellimälle Nato-jäsenyyden perusteelle, että Suomen pitää olla mukana kaikissa niissä pöydissä, joissa tehdään meitä koskevia päätöksiä.
”EU:sta on ehkä huomattu, että vaikka Suomi on mukana ytimissä, tosiasiassa meillä ei ole kuitenkaan ollut siellä kovin suurta roolia”, Niinistö tulkitsee. ”Ehkä kansalaiset ovat säilyttäneet tässä suhteessa terveen realismin.”
Peräti kolmasosa Nato-jäsenyyden vastustajista ei osannut sanoa kyselyssä mitään perustetta kannalleen. Salolaisen mukaan he ovat niitä, joita pitää johtaa edestä.
”Jos presidentti, pääministeri ja keskeisten puolueiden puheenjohtajat ilmoittaisivat tänä iltana televisiossa, että Nato-jäsenyys olisi kansan perusetujen mukainen eikä sitä ole suunnattu ketään vastaan, ensi viikolla yli 50 prosenttia olisi samalla kannalla.”
MUISTATTEKO MIHIN REIKÄÄN LIPPOSEN MUIJA MULJAHTI
KUN TAMPEREELLA TUHOPOLTOSTA KUULI
Ilta-Sanomat: "Tuhopoltto oli rasismia"
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, että Tampereen tuhopoltossa kyse on rasismista. - Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista, Lipponen sanoi tänään julkistamassaan tiedotteessa.
0
Ilta-Sanomat: Lipponen veti rasismikortin hatustaan
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, ettei hän pysty todistamaan, että Tampereen tuhopoltto oli rasismia, kuten hän väitti aiemmin tänään antamassaan tiedotteessa.
- En pysty todistamaan asiaa. Se on päätelmä, mielipide. Minulla ei ole salaista tietoa asiasta, Lipponen kommentoi IS:lle.
0
Päivi Lipponen: Raukkamaista toimintaa (blogi)
Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi tai naureskellen.
Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.
0
Iltalehti, keskiviikko 30.3.2011 klo 15.05
Pizzeriapalosta 10 vuotta vankeutta
Vakuutusrahojen toivossa tehty tuhoisa tulipalo vei kolmen ihmisen hengen.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona Araz Bibanin, 29, kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Bibani oli Tampereen marraskuisen, kolme ihmishenkeä vaatineen pizzeria Julietin tuhopolton pääsuunnittelija. Mies myönsi tekonsa heti poliisin kuulusteluihin jouduttuaan ja auttoi tapauksen selvittämisessä, mikä lievensi hänen tuomiotaan
Vankeuteen tuomittiin myös Bibanin 22-vuotias veli Aram Bibani, joka on pizzerian virallinen omistaja. Pikkuveli on kiistänyt teon, mutta oikeus katsoi hänetkin syylliseksi ja antoi hänelle 11 vuoden vankeustuomion.
Niin ikään veljesten kaksi ystävää, tulipalon sytyttäjiksi katsotut Abbas Karim Muhammad, Zakhariya Hassan saivat vankeustuomiot. Abbas sai 9 vuotta 3 kuukautta ja Hassan 10 vuotta ehdotonta vankeutta.
Miesnelikon tuomiot tulivat törkeästä tuhotyöstä, vakuutuspetoksesta, kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä neljästä vammantuottamuksesta, joista yksi oli törkeä. Tulipalossa menehtyneiden uhrien omaiset vaativat maaliskuun alkupuolella käydyillä käräjillä kuolemantuottamusten muuttamista tapoiksi.
Käräjäoikeus tuomitsi myös suomalaismiehen törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Tuomion päätöksen mukaan mies oli tiennyt vakavan tuhotyön suunnittelusta ja olisi voinut estää sen ilmoittamalla asiasta poliisille.
PERUSSUOMEN ROAD SHOW JATKUU
MYYRMÄESSÄ JA KORSOSSA
http://jussiniinisto.fi/wp-content/uploads/2014/03/MyyrmakiKorso.jpg
TULE TAPAAMAAN PERUSSUOMALAISIA KANSANEDUSTAJIA
LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA 29 - 30 MAALISKUUTA
MYYRMÄEN JA KORSON MAALAISMARKKINOILLE
LAUANTAINA 29.3. MYYRMÄKI KLO 10 - 11
Pietari Jääskeläinen, Mika Niikko
Jussi Niinistö, Johanna Jurva
SUNNUNTAINA 30.3. KORSO
KLO 10 - 11
Pietari Jääskeläinen, Mika Niikko
KLO 11 - 12
Jussi Niinistö, Johanna Jurva
Ryssäläisten perskarvat palavat jos yrittävät hyökätä Nato-maahan
USA UUDISTAA PIKAISESSA TAHDISSA UUDET YDINASEET NATOMAIHIN
TYYPPIÄ B61-12 OLEVAT YDINASEET ASETETAAN ENSIN SAKSAAN JA ITALIAAN
JOISSA NE ASETETAAN TORNADO-YDINHÄVITTÄJÄPOMMITTAJIIN
JA MUISSA MAISSA KÄYTETÄÄN F-16 HÄVITTÄJIIN
Tarkoituksena on kärventää ryssäläisten perskarvat, jos
vyörytys alkaa.
http://www.spiegel.de/spiegel/vorab/neue-atombomben-fuer-europa-a-958825.html