työajat

9209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

5,5 tunnin työrupeama sekä 11 tuntia ajamista 30 minuutin tauolla on kyllä epäinhimillistä nykyaikana.
Mutta odotusajasta maksettava palkka on kiva lisä verrattuna esim kaupan kassaan, joka ei saa mitään ylimääräista peruspalkan lisäksi.
Vaikea kuvitella että lorvailusta maksettaisiin vielä ylityökorvauskin!

Äänestä
  • Kyllähän se kassa saa ylityökorvausta lorvailusta sikäli, ettei sillä ole mitään erillistä odotusta. Se joko on duunissa tai ei ole. Eri asia on sitten se, että kaupoissa pyritään työajat jakamaan sen mukaan onko hommia. Sen takia siellä on käytössä nollatuntisopimuksia ja runsaasti osa-aikaisia. Tämähän se olisi se looginen ratkaisu paikallisliikenteenkin erikoisongelmiin, eli lyhyemmät osa-aikaiset vuorot ruuhkahuippuja tasoittamaan. Nykyinen systeemi on kyllä kuljettajan kannalta huomattavasti parempi kuin se, että töitä olisi esim. 04.30-08-30 joka aamu, mutta ei muuten. Tai riippuu tietysti kuljettajasta...

    Äänestä

Kyllä kaikilla toisilla aloilla maksetaan koko työhön käytettävästä ajasta , vaikka siihen liittyisi odotteluakin. Lisäksi työajan mentyä yli 8 tunnin ,ei ole pakko enää jäädä venailemaankaan.

Äänestä
  • Osa-aikaisten käyttö vapautettava kaikista rajoituksista, sillähän tästäkin ongelmasta selvitään ja kaikki ovat tyytyväisiä.

    Äänestä

  • ajatus kirjoitti:

    Osa-aikaisten käyttö vapautettava kaikista rajoituksista, sillähän tästäkin ongelmasta selvitään ja kaikki ovat tyytyväisiä.

    Luuletko tosissaan ettei työnantaja yrittäisi saada kaikki työntekijät osa-aikaiseksi?
    Edut olisi sille niin suuret.

    Osa-aikaisten käyttöä tulee vastustaa vaikka lakolla, taikka selvillä ohjeilla ettei he syö kokopäivää tekevien työtä.

    Äänestä

Työnantajan toiveena on kaikkien kuljettajien palkkaaminen kutsuperiaatteella. Goldline aikoinaan toimi niin että kutsuttiin töihin silloin kun oli tarvetta. Paras tapa pitää kuljettajat ruodussa. Jos sanot jotain mikä ei miellytä pomoja niin turha odottaa kutsua.

Äänestä
  • Hyvin lyhytnäköistä ajattelua. Pomoilta loppuu kutsuttavat hyvin äkkiä sillä menolla. Pitkän kutsumattomuuden jälkeen kutsun mahdollisesti käydessä ,ei kuljettaja tulekaan. Mitenkäs sitten ?
    Kyllä se vaan on niin että pomona täytyy joskus sietää vaikka hammasta purren vähän ilkeämpääkin naamaa , sillä autoissa kun ainakin vielä toistaiseksi on se paha vika mitä ei ole saatu korjattua , se tarvitsee kuljettajan.
    Sama pätee muillakin aloilla missä konkreettista ihmistyövoimaa tarvitaan ja erityisosaamista.
    Kerran eräs viisas , harvinaista kyllä , viisas työnantajan edustaja kertoi ,että kyllähän se pikkasen korpeaa pitää töissä ja katsella joitakuita joista ei erikoisemmin välitä , mutta se on kuitenkin sen pienemmän riesan tie sensijaan että rupeaisi riitaa rakentamaan heidän kanssaan ,kun hommat kuitenkin tulee hoidetuksi ja jos toisia ottaisi tilalle ,voi saada vielä " rumempinaamaisia" ja hankalempia.
    Oppia ikä kaikki. Pomoillekin ja johtajille.

    Äänestä

  • Ala Vaihdettu kirjoitti:

    Hyvin lyhytnäköistä ajattelua. Pomoilta loppuu kutsuttavat hyvin äkkiä sillä menolla. Pitkän kutsumattomuuden jälkeen kutsun mahdollisesti käydessä ,ei kuljettaja tulekaan. Mitenkäs sitten ?
    Kyllä se vaan on niin että pomona täytyy joskus sietää vaikka hammasta purren vähän ilkeämpääkin naamaa , sillä autoissa kun ainakin vielä toistaiseksi on se paha vika mitä ei ole saatu korjattua , se tarvitsee kuljettajan.
    Sama pätee muillakin aloilla missä konkreettista ihmistyövoimaa tarvitaan ja erityisosaamista.
    Kerran eräs viisas , harvinaista kyllä , viisas työnantajan edustaja kertoi ,että kyllähän se pikkasen korpeaa pitää töissä ja katsella joitakuita joista ei erikoisemmin välitä , mutta se on kuitenkin sen pienemmän riesan tie sensijaan että rupeaisi riitaa rakentamaan heidän kanssaan ,kun hommat kuitenkin tulee hoidetuksi ja jos toisia ottaisi tilalle ,voi saada vielä " rumempinaamaisia" ja hankalempia.
    Oppia ikä kaikki. Pomoillekin ja johtajille.

    naamaa ei tartte sietää enempää pomojen kuin työkavereidenkaan. Jos jätkällä ei oo mutta annettavaa ammatilleen kuin ilkeä naama, niin vetäköön itsensä ihan muihin hommiin, sikäli jos norsunperse naamalla mihinkään pääsee. Tälläisiä ilkeitä naamoja kun ei oikeesti tarvita joukkoliikennealalla, eikä kyllä muillakaan aloilla. Jos työt vituttaa, niin ei muuta ku metsiin samoamaan ja etsimään elantonsa sieltä. Kyllä se totuus vastaan tulee alle viikossa. jk. kyllä kutsuttavia löytyy, sillä on niitäkin jotka oikeasti tahtoo tehdä duunii ja vastata elämänsä hallinnasta ja sen vaatimasta ylläpidosta. Näitä ilkeänaamaisia yhteiskunnan elättejä on ihan liikaa jo nyt!

    Äänestä

Ilkeä naama otapas lääkkeesi jo. Susta just näkee että hesperia on suljettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


simppa2 kirjoitti:

oletteko sitä mieltä,että kuljettajien työajat ovat kunnossa kun vain 52 on käynyt allekirjoittamassa adressin.http://www.avoinministerio.fi/ideat/327-paikallisliikenteen-linja-autonkuljettajille-samat-eu-n-maarittamat-ajoaikamaaraykset-kuin-muillakin-ammattiautoilijoilla#.UIMfUWTcGyU.facebook

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu