Pikku taistelu käynnissä.
Teemme sukupolven vaihdosta yrityksessä joka ei vaadi minulta (vastaanottaja) päivätyötä vaan hoidan yrityksen asioita muun työn ohessa. Verottaja määritteli ensimmäisen vaiheen siirron (10% osakkeista) veroksi vähän alle brutto vuosiansioni!
No lainaluukullehan se oli mentävä. Samalla päätin, että haen muita töitä jotta saan maksut maksettua. Olen kouluttanut itseäni koko työuran ajan ja hankkinut tietoa mahdollisimman monialaisesti. Puolentoista vuoden hakemisen jälkeen minulle avautui vastuullinen paikka jossa palkkani nousi 41% silloiseen verrattuna ja verot olivat enään 64% brutto vuosiansioista Asiat menivät suunnitelmien mukaan.
Sitten iski realismi:
Palkkani euromääräisestä korotuksesta menee 65% verottajalle!
Jos oman yrityksemme liiketoiminta pysyy tänä vuonna tasaisena eikä kulut (palkat, verot, korot, tms. muutu) pystyn nostamaan osinkoja 17% verojen kokonais summasta. Velkojeni maksuun menee siis lähes 6 vuotta tällä tulolla. Tämä edellyttää sitä, että nostamme osingot joka vuosi (ja maksamme tietysti verot niistä) eikä liiketoiminta tarvitse varoja kehittämiseen. Onneksi euromääräisestä palkankorotuksesta on vielä jäljellä 45% joka on 1,7% veron määrästä. Tällä pystyn "kiristämään" lyhennysaikataulua vajalla 2kk:lla!
Muuten maksuaikataulua ei pysty kiristämään kuin satunnaisesti. Onhan minulla muut velvoitteet hoidettavana (ruoka, asuminen eli laina, sähkö, auto yms. perheen ylläpitämiseen menevät maksut).
Tällä matematiikalla koko yrityksen sukupolvenvaihdoksesta aiheutuneet kustannukset on minun osalta maksettu 25:ssä vuodessa. Edellyttäen, että nostamme koko ajan osinkoja (eli yritys tekee hyvää tulosta) ja ettei muut kustannukset nouse. Mitäs jos joku vuosi ei tehdäkkään tulosta... no, pakko tehdä!
Ai niin... 25 vuoden sisällä minä olen jäänyt eläkkeelle. Paljonkohan saan eläkettä? Jossain vaiheessa olisi varmaan hyvä jättää yritys omille lapsille mutta heidän pitäisi ensin löytää työpaikka jotta voisivat maksaa verot. Vai korvataanko muut työntekijät omalla väellä?!? Vielä ei voida kun tarvitsemme mahtavien työtekiöiden osaamista ja ammattitaitoa!
Ainahan on tietysti mahdollisuus myydä. Mutta osissa yrityksestä ei oikein voi luopua, kiinteästä omaisuudesta luopuminen aiheuttaa muita kustannuksia (esim. vuokra) ja laskee yrityksen tase arvoa. Eikä haluasi luopua kannattavasta liiketoiminnasta. Löytyisiköhän edes ostajaa?
Oli miten oli... periksi ei anneta! Tämä on minun yritykseni, minun taisteluni!

Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos huomattavan omaisuuden saaminen ilmaiseksi tuntuu noin vaikealta, niin lahjoita minulle.
Millä meinasit maksaa verot jotta voit ottaa sen vastaa?
PS. Vaikeaahan tuo on mutta jatkan taitelua ja koitan pitää väen töissä ja firman pystyssä!
Jos kyse on vain vuoden parin bruttopalkasta, asia ei tuota ongelmia. Ja eiköhän kannattavalle yritykselle löydy helposti ostaja, kun ei rupea hinnassa niuhottamaan.
Just, eli myyn kannattavan liiketoiminnan alennusmyynnillä jotta saan verot maksettua!?! Kuulostaa järkevältä
No mikset käyttänyt asiantuntijaa apuna ?
Niin, eli muuttanut maasta!
Perintöverolain 55 §:n mukaan lahjana tai lahjanluonteisella kaupalla saaduista osakkeista voidaan sukupolvenvaihdostilanteessa lahjavero jättää panematta maksuun joko osittain tai kokonaan. Huojennusta sovellettaessa osakeyhtiön yritysvarallisuus avostetaan määrään, joka vastaa 40 prosenttia yrityksen nettovarallisuudesta.
Eli jos sinulla on vaikkapa osakeyhtiö, jonka nettovarallisuus on 1.000.000 euroa ja saat lahjana siitä 10 %, on lahjasi arvo lahjaverotuksessa 40 % / 100.000, siis 40.000 euroa. Ensimmäisessä lahjaveroluokassa siitä menee silloin veroa kokonaista 3310 euroa.
Eli aika pieni bruttotulo on aloittajalla tai sitten sen yrityksen arvo on aika monta miljoonaa....
Niin tai näin laskelma on totta. En kritisoi veronmaksua sinällänsä vaan perintöveroa. Katsoin tuon alla olevan linkin (tosin kannattaa luke ylen:n versio) ja tällä menettelyllä omistus valuu ulkomaille eikä vanhoja perheyhtiöitä ole mahdollista pitää. Joidenkinmielestä tämä on ilmeisesti tarkoituskin mutta se ei vie Suomea eteenpäin. Palkastanoi olen valmis veroni maksamaan ja yrityksen voitosta (tosin sen käyttäsin mielummin yrityksen kehittämiseen vrt. Ruotsinmalli). Hyväksynpä vielä pitkin kynsin ja hampain progressiivisen verotuksenkin. Mutta se, että menestyvän yrityksen toimintaedellytys loppuu sukupolvenveihdokseen on minulle täysin käsittämätöntä!
http://www.perheyritystenliitto.fi/blog/2014/03/yritys-myytiin-perintoveron-takia/
Ei yrityksen toiminta loppunut tuohon. Yritys myytiin ja toimintaa jatkaa joku toinen. Perillisille jäi paljon rahaa, joilla voi sitten tehdä mitä haluaa, vaikka perustaa uuden yrityksen.
Niinpä, yleensähän on niin, että ensimmäinen sukupolvi tekee töitä, tienaa ja säästää - ja sitten se seuraava sukupolvi tuhlaa, rällästää ja ryyppää...
Niin! Ja tässä tapauksessa se ei olisi tarkoitus. Liiketoimintaa olisi tarkoitus jatkaa ja pitää omistus omissa (Suomalaisissa) käsissä. Tarkoitus olisi yrrittää kasvaakkin.
Reittä Pitkin:lle
Ongelmana tuossa väittämässä on tuo epä-älyllinen ja epä-analyyttinen termi "yleensähän".
Mutta tokihan tuollaiset (trollaavan-provosoivat) musta-valkoiset karikatyyrit helpottavat simppelin aivotoiminan tarvitsemia mielikuvia, sekä suunpieksennällisiä viettejä.
Ps. Omalta puoletani tasen tunnen useampiakin sukupolven vaihdoksia joissa seuraajat jatkavat vastuuntoista yrityksen hoitamista ja edelleen kehittämistä ja jollaisesta tavoitteesta myös aloitus kertoo.
Suomessa lahja- ja perintövero ovat sitten yksiä suuria epäkohtia ja jotka usein käyvät itse itseäänkin vastaan.