Tunteesta, logiikasta ja intuitiosta

Tutkimaton

Ihmisen olemus tuntuu olevan tunteen (valon) ja logiikan (varjon) leikkiä. Nämä kaksi puolta ihmisessä pyrkivät keskinäiseen tasapainoon. Toisinaan tämä leikki on sellaista ihmispsyykelle, että siitä on todellisuudessa leikki kaukana. Silloin kun leikki on leikistä kaukana on jompikumpi puoli, tunne taikka logiikka ollut tilanteessa korostuneena. Olen viimeaikoina havainnut, että mitä korostuneempi ihmisen varjo puoli on, sitä suurempi potentiaali hänellä on todellisuudessa rakentaa hyvyyttä ja valoisuutta ja toisaalta, mitä enemmän ihminen korostaa valoaan, sitä suurempi tuho potentiaali ihmisessä on. Nämä toistensa vastakohdat ovat kuten sanottu matkalla kohti tasapainoa ja kummankaan ominaisuuden tasapainoton läsnäolo ihmisessä, kuin ihmisessä voi aiheuttaa itsellensä tai lähimmäisillensä suurta surua, tuhoa ja tuskaa.

Ihmisen varjo korostuu, kun maailmankuva muuttuu liian loogiseksi ja tunnekylmäksi. Tunnekylmyyttä aiheuttaa oikean, logiikkaa edustavan aivopuoliskon liiallinen aktiivisuus. Kun oikea aivopuolisko ylittää vasemman aivopuoliskon toiminnassaan ilmenee tämä tunneköyhyytenä ja laskelmointina. Vasen aivopuolisko sen sijaan edustaa tunnetta. Ihminen voi kokea olevansa voimakkaassa johdatuksessa tai jonkinlaisessa jumalallisessa ohjauksessa, kun vasen aivopuolisko ylittää aktiivisuudessaan oikean aivopuoliskon. Kehossa tuntuu mahtavalta ja ihminen kokee koko ajan jotenkin aina sattuvan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Voimakas tunne sekoitetaankin usein valitettavasti intuitioon.

Valon (tunne) ja taikka varjon (kylmä logiikka) pohjalta toimiminen voi tuntua kokijastaan oikealta tavalta toimia. Sinänsä ei ole olemassa oikeaa taikka väärää, sillä kummalta tahansa puolelta tehdyt ratkaisut vievät lopulta kohti näiden kahden ominaisuuden tasapainoa. On myös totta, että ihminen harvoin voi teoillensa tekojensa hetkellä yhtikäs mitään, joten jossain määrin kaikki teot niin hyvät kuin pahatkin ovat olleet lähes välttämättömiä ja osa niistä ehkä tarpeellisiakin. Yleensä ihmisen toimet ovat kuitenkin jonkinlainen näiden kahden ominaisuuden loogiselta tuntuva synteesi, sillä oikealla aivopuoliskolla on kuitenkin tapana analysoida tunteita. Tämä johtaa siihen, että ihminen ikään kuin istuttaa sitten analyysinsa henkilökohtaiseen uskomusjärjestelmäänsä ja käsitykseensä oikeasta ja väärästä.

Joko tunteen taikka järjen pohjalta tehtyjen päätösten laadun määritteleekin pääasiassa se, että keneen sattuu ja kuinka paljon. Mitä kirkkaammasta (tunne) tai vastaavasti mitä varjoisammasta (logiikka) lähtökohdasta on päädytty kulloiseenkin tekoon, sitä kivuliaampaa tämä on niille, joita tehdyt teot koskettavat. Tosin mitä kivuliaampi prosessi ihmiselle tulee vastaan, niin sitä suurempi potentiaali hänellä on tilanteessa henkiseen kasvuun. Liian loogiset päätökset tukkivat ja satuttavat tunnetta ja liialti tunteen pohjalta tehdyt päätökset rikkovat taas ihmisten välisiä logiikkaan perustuvia rajoja kuten erilaisia sopimuksia tai luottamuksen.


jatkuu...

3

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tutkimaton

      jatkuu...

      Intuitio on järjen ja tunteen yhteistyötä. Kun olet kokenut elämässäsi riittävästi varjon ja valon leikkiä alat hiljalleen asettua olemuksessasi jatkuvan intuition tilaan, jossa pystyt käyttämään valoa ja varjoa rakentavina lempeinä ja pehmeinä työkaluina. Tulet tietoiseksi kummankin puolen läsnäolosta sisälläsi ja niiden potentiaalisesta tuhovoimasta, silloin kun ne eivät ole tasapainossa. Pääset siis lähemmäksi ja lähemmäksi tilaa jossa et voi satuttaa enää itseäsi tai ympärilläsi olevia, vaan pystyt luomaan ympärillesi aitoa harmoniaa, johon suurin osa meistä haluaa mukaan, sillä kipuilun ja tuhoamisen loppuminen tuntuu yksiselitteisesti hyvältä.

      Intuitio kokemuksena ei synny pelkästään toisella aivopuoliskolla, vaan kummankin aivopuoliskon yhteistyönä. Tunteen ja intuition ero on se, että intuitio tuntuu kirkkaalta oivallukselta ja tunne ikään kuin ohjaukselta. Suden kuoppana voi olla se että looginen mieli voi voimakkaasta tunteesta huolimatta toimia sen verran voimakkaasti, että se pystyy huijaamaan ihmistä ja saada näyttämään itsensä intuitiolta. Valheellisen intuition tunnistat siitä, että sinun täytyy perustella tunteesi itsellesi tai toiselle. Silloin kun perustelut puuttuvat toimit puolestaan pelkän tunteen varassa eli kirkkauden varassa. Tällöin vaarana on siis se, että ylität ihmisten keskeisiä sopimuksia väkivaltaisesti pelkästään oman uskomusjärjestelmäsi pohjalta ja kohta johonkin sattuu. Empatia ikään kuin häviää tilanteessa.

      Todellinen järjen valo eli intuitio syttyy siis silloin kun molemmat aivopuoliskot toimivat tasapainossa. Vasen aivopuoliskosi kerää tietoa tunnetasolla kehostasi ja ympäristöstäsi ja oikea aivopuolisko analysoi saamansa informaation alitajunnassa tietoisuuden ulottumattomissa. Aluksi oikea aivopuoliskosi on hieman hidas ja käsittelee liian suurta tietomäärää kerralla. Tämä ilmenee siten, että olet välillä liian tunteellinen tai liian järjellinen ja samanaikaisesti saat toisinaan voimallisia intuitiivisia oivalluksia. Suuret intuitiiviset oivallukset johtuvat siis siitä, että looginen mielesi ei ole vielä riittävän harjaantunut käsittelemään alitajunnasta kumpuavaa tietovirtaa jatkuvana syöttönä, vaan tieto ikään kuin pakkaantuu jonnekin ja ryöpsähtää kerralla pintaan suurena intuitiona.


      Suuren oivalluksen eli intuition tunne on alussa koukuttava, mutta kertoo samalla siitä, että olet vielä epätasapainossa. Hyvät uutiset sen sijaan ovat ne, että olet jo matkalla kohti harmoniaa kun intuitiosi alkaa toimia. Mitä enemmän ja tiheämmin saat intuitiivisia kokemuksia, sitä tottuneemmaksi intuition käyttäjäksi jalostut. Toisin sanoen sitä suuremmaksi toleranssisi intuitiota kohtaan kasvaa, etkä enää jaksa hätkähtää suurista oivalluksista. Tai itse asiassa oivallukset eivät ole enää yhdellä kertaa niin suuria kuin ennen, sillä oikea aivopuoliskosi on harjaantumisen myötä oppinut työstämään alitajunnan virtaa jatkuvalla syötöllä. Tällöin olet siis tilanteessa, jossa järki ja tunteet kohtaavat.

      Järjen ja tunteen kohtaamista pidän, sikäli tärkeänä, että se luo ihmiselle Havukka- Ahon ajattelijasta tuttua kaukoviisautta. Toisaalta kaukoviisaus ei ole mahdollista ennen, kuin on riittävän usein ollut maukkaalla tavalla jälkiviisas. Eli että on aiheuttanut niin paljon kipua itselleen ja läheisilleen, että ei enää välittäisi jatkaa perinnettä. Intuition tilassa oleminen antaa ihmiselle siis työkalut nähdä ja kokea tilanteet ennalta eli toisin sanoen se antaa työkalut todelliseen harkitsemiseen. Voit siis tilannearvion perusteella harkita mitkä tulevat tekosi sattuvat keneenkin ja kuinka paljon. Tai toisaalta näet myös ne tilanteet, joissa sinulle avautuu tilaisuus aitoon harmittomaan ihmissuhteita vaalivaan ja parantavaan leikkiin. Voit siis huviksesi päättää mitä teet ja mitä jätät tekemättä, koska olet vihdoin oppinut harkitsemaan, eikä sinulla enää ole tarvetta käyttäytyä impulsiivisesti pelkkien tunteittesi pohjalta. Impulsiivisuus on aina impulsiivisuutta riippumatta siitä oletko pieni lapsi taikka aikuinen. Impulsiivisuuden hallitseminen merkitsee siis harmonian tilan saavuttamista ja todellista aikuisuutta.

    • luen myöhemmin

      ihan jees ajatuksia

    • Kääntääkylkeä

      Hyveellistä. Hyveet eivät ole kuitenkaan realistisia tässä maailmassa. Paras lähteä korpeen, jos sinisiä ajatuksia aikoo ryhtyä ajattelemaan. Kunpa kaiken tämän jyräyksen jälkeen löytyisi edes se pieni impulssi, niin voisi varmistua olevansa elossa. Hienoja ajatuksia kuitenkin :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      291
      3580
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      85
      1177
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      992
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      834
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      767
    Aihe