Ylittää jo keskiverto mokaamisen.

Hämeen Tv-alueuutiset kertovat, että sähkölinjoille kaadettu puu aiheutti sähkökatkon peräti 24.000 talouteen.
En mie aikoinani saanut kuin pari kaupunginosaa pimeeks. Ensin uhkailivat korvauksilla, mutta katsoivat kun itse ilmoitin, että olkoon, mutta loppuikäs tästä kuulet.
357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin katsoin nuo Hämeen alueuutiset tekstitv-sivulta 503. Tuo tyrintä tapahtui Riihimäellä. Tulee mieleen siellä asuva ministeri Päivi Räsänen!

Äänestä

Harmillisiahan nuo puiden kaatumiset sähköyhtiöille ja kuluttajille ovat. Ovat korvausvelvollisia yli 12 tunnin katkoksista asiakkailleen.

Toisaalta sähkön hinnan korotuksina me kuluttajat sen maksamme, eikä taideta pitkään vielä saada maakaapelointia lopulliseksi ratkaisuksi.

Sähköverkosto on n. 350-400.000 km kaikkiaan, joten kustannukset ovat mittavat. Ilmastomuutosten tuomat myrskyt
aiheuttavat suuria kuluja ja harmeja kuluttajille, joskin paljon on jo laajennettu metsähakkuutakin tärkeimpien linjojen ympäriltä.

Äänestä

Niin ja Olkiluoto 3 toimii vaiheessa kun jo horsmaa kasvetaan? Avolinjoilla kai sitäkin aikanaan siirretään.
Myrskyt näitä sähkökatkoja enimmin aiheuttaa meillä. Viimeksi Pertti pisti Savon alueella haisemaan oikein kunnolla. Sielläkin paljon tuhoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


capt. cöpenick kirjoitti:

Hämeen Tv-alueuutiset kertovat, että sähkölinjoille kaadettu puu aiheutti sähkökatkon peräti 24.000 talouteen.
En mie aikoinani saanut kuin pari kaupunginosaa pimeeks. Ensin uhkailivat korvauksilla, mutta katsoivat kun itse ilmoitin, että olkoon, mutta loppuikäs tästä kuulet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu