3 vuotta kovaa työtä ja puolustustaistelua, hyvillä tuloksilla, työttömien, sairaitten, eläkeläisten, lapsiperheitten, työväestön, kaikkien tavallisten suomalaisten eteen - tinkimätöntä ja arvokasta työtä, josta Vasemmistoliitto tullaan palkitsemaan vaaleissa.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3142797/”pienituloiset-maksavat”-–vasemmistoliitto-ei-hyvaksy-kehysratkaisua
Eriarvoistamiskehitystä, pienituloisten tilanteen vaikeuttamista, taloudellista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa EI pidä hyväksyä. Vasemmisto teki oikean ratkaisun, jota Suomen kansa arvostaa.
Vastuunkantajia, selkäranka, sekä sydän paikallaan. Kiitos Vasemmistoliitto, äänestämme teitä jatkossa, entistä varmempina siitä, että olette ainut Suomen kansan puolella oleva puolue tässä maassa.
Vasemmisto jatkaa kansan puolustamista lähti hallituksesta
25
112
Vastaukset
- PersuIslamKokoomusKe
OppositioKokoomukset PetosjytkyKokoomus ja Kepu, tukivat Kokoomusta leikkaamaan kaikkein pienituloisimmilta ja ajamaan työväestöä ahtaammalle, keskiluokkaa syväkyykkyyn ja valtion varat veropakolaiseliitille.
Sellaista äärioikeistolaista veropakolaiseliitin etujenajamispolitiikkaa, Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä. Oikea ratkaisu ja tulee saamaan kiitosta vaaleissa. - Paavo = aasi
Vasemmisto puolustaa samalla vuosittaista elämistä avustuksilla - tässä ei puhuta eläkeläisistä tai sairaista. Varsinkin Alepan kassojen ja muiden matalapalkkaisten tulisi Paavon mielestä kustantaa loisijoiden elatus ylisuurilla tuloveroilla.
Paavo on niin aasi että ei osaa tai halua erottaa toisistaan matalapalkkaista ahkeraa loisijasta. Syynä tähän on äänten keruu, ei mitään muuta - vanhaa kommunistisen puolueen propagandalinjaa..
Hyvä että lähti, dokatkoon Sotsissa ens kesän, hyvä palkka juoksee koko ajan- piip piip koko ajan
indeksikorotuksia mukamas loisijoille kun maksajien palkat ja tulot putoaa nettotulot 10% vuosivauhtia.
ns. orjatyöntekijät piipittää ja kumminkin saavat jopa 2000e netto tukineen (asunnot yms) ja tekevät tuottamatonta työtä 1/4 teholla 6 h päivässä. Auta armias tätä touhua.
- Loiseliitti Verolle
Porvarit sekoilevat nyt laskuissaan ihan täysillä, kuka täällä muka saa 2000€/kk mistään, tavalliset ihmiset eivät ainakaan.
Kyllä nyt porvarit kaivoivat oman hautansa, kun eivät suostuneet Vasemmistoliiton vaatimuksiin oikeudenmukaisuudesta ja tuloerojen kaventamisesta.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3142797/”pienituloiset-maksavat”-–vasemmistoliitto-ei-hyvaksy-kehysratkaisua
Suomen kansa tulee palkitsemaan Vasemmistoliiton vaaleissa, tulette näkemään. Porvarit eivät tule koskaan saamaan anteeksi, sitä mitä nyt tekevät kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, tavallisille duunareille, lapsiperheille, eläkeläisille ym tavalliselle kansalle. Kansa kostaa vaaleissa, Vasemmisto Voittaa ! - näin on todettava
Vasemmistossa on tulevaisuus!!
- hah hah
varmaan jos on vasemmistoliiton hommissa
- Terävästi
hah hah kirjoitti:
varmaan jos on vasemmistoliiton hommissa
tuumattu, minä aion olla...
- naurupalsta
Nyt alkoi ns. teko-vasemmistolaisten miinus (-) merkkien paukuttelu läpi yön kaikkiin kkommentteihin jotka ovat ilmaisia lounaita vastaan terveille laiskoille joille ei hantihommat kelpaa... miinus merkkien paukuttelu loppuu aamulla 08.00 jälkeen kun tulee väsy silmiin ja vedetään peittoa päälle...jotta jaksaa taas illalla aloittaa saman rumban ehkäpä muutaman oluen avustuksella...
- vasuri 3 milj.
Vasureitten suuret joukot äänestävät taas vasureita. 2 miljoonaa köyhää ja 1 miljoona nälkiintynyttä touhuaa Arhinmäen kimpussa, kuten edellisissä vaaleissakin. Voitto on heidään, taas kerran!
- ex-vasuri
vasuri 3 milj. kirjoitti:
Vasureitten suuret joukot äänestävät taas vasureita. 2 miljoonaa köyhää ja 1 miljoona nälkiintynyttä touhuaa Arhinmäen kimpussa, kuten edellisissä vaaleissakin. Voitto on heidään, taas kerran!
Kappas kun eivät muuta espanjaan tai Italiaan joka sentään EU:ssa - taitaa olla huonommat tuet... Vai että Suomessa nälkiintyneitä, mikä vitsi. Täällä on jouppoja jotka dokaavat maailman kalleinta alkoholia ja saavat maailman parasta sairaanhoitoa, maksutta tekemättä mitään. Lontoon siltojen alla on oikeasti köyhiä jotka ostavat ruokaa saamillaan avustuksilla eivätkä alkoholia.
- Vasemmiston Nousu
Ilmaiset lounaat veroparatiiseissa, alkavat käydä vähiin, kun Vasemmisto nousee kaikkialla Euroopassa, Suomessa Vasemmiston suosio lähti huimaan nousukiitoon, tämän päiväisen uutisen johdosta.
http://yle.fi/uutiset/vasemmistoliitto_lahtee_hallituksesta/7155893
Porvareitten epävarmuus kuultaa läpi kaikista kommenteista ja varsinkin porvarimedian vähättelyntarpeesta. Mtv3:n poliitikantoimittaja pöntiö ei meinnanut pysyä liitoksissaan, niin oli ressukka tohkeissaan, kun luuli ahneuden taas olevan se oikea ratkaisu valtionasioitten hoidossa - erehtyvät pahasti. Porvarit sahasivat nyt omaa oksaansa, joka tulee rapsahtamaan poikki. - Vasemmistolle Valta
Porvareitten epätoivo, viha ja katkeruus on käsinkosketeltavaa - ne tietävät, että loppu kansankurittamiselle tulee ja äänestäjät ovat siirtyneet vahvasti Vasemmistoliiton puolelle.
Nyt tarvitaan ihan jokainen ääni, että saadaan äärioikeistolaiset kansanpetturit pois vallasta ja Suomen Vasemmistolle voitto vaaleissa, niin eu- kuin eduskuntavaaleissa.
Huomenna äänestämään jokainen, lähimpään ennakkoäänestyspaikkaan, niin ei tarvitse vaalipäivänä arpoa mitään. Etukäteen annettu ääni Vasemmistolle on tallessa. - Sukuvika on
kun suksi ei luista. Ei jaksa edes tuntea myötähäpeää idiootteja kohtaan. Kaikki mielipiteet samalta koneelta kotoisin?
- Ihanat Vasemmalla
Omapahan on häpeäsi, kun olet niin hidas ja huono kirjoittamaan, ettet pysy perässä.
Vasemmistolaiset osaavat ja uskaltavat, älä ole kade.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3169421/sakn-huutola-tuloerojen-kasvuun-kaytava-lujin-ottein
On hienoa kuulua tulevaisuuden suomalaisiin, modernin ja oikeudenmukaisen Vasemmistoliiton äänestäjiin. Tein sen jo, nyt on sinun vuorosi. - Onnea, tarvitset sit
Ihanat Vasemmalla kirjoitti:
Omapahan on häpeäsi, kun olet niin hidas ja huono kirjoittamaan, ettet pysy perässä.
Vasemmistolaiset osaavat ja uskaltavat, älä ole kade.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3169421/sakn-huutola-tuloerojen-kasvuun-kaytava-lujin-ottein
On hienoa kuulua tulevaisuuden suomalaisiin, modernin ja oikeudenmukaisen Vasemmistoliiton äänestäjiin. Tein sen jo, nyt on sinun vuorosi.Sorry, en voi äänestää vasemmistoa, koska viime vaalit osoittivat 100%:ti, että ääni vasemmistolle = ääni kokoomukselle.
Ei kiitos, ehkä sitten jos alatte OIKEASTI ajamaan teidät elättävien ihmisten asiaa.
- Internationale
Työn-orjat! Sorron yöstä nouskaa! –
maan äärin kuuluu kutsumus.
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta,
tää on viime ponnistus.
Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha mailma,
ja valta teidän silloin on!
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:
Ei muuta johtajaa, ei luojaa,
kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteis-onnen säätää, suojaa,
se on turva tarmokas.
Eestä leivän, hengen, kunniamme,
yössä sorron, turmion,
kukin painakaamme palkeitamme,
kun käymme työhön, taistohon!
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:
Lait pettää, hallitukset sortaa,
verot köyhälistön verta juo
ja köyhän ihmisoikeuskin
on vain tyhjä lause tuo!
Pois jo kansat holhouksen alta!
Veljeyden sääntö on:
kellä velvotusta, sillä valtaa
ja oikeutta olkohonl
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:
On kurjan kurjat kunniassa,
raharuhtinaat nuo röyhkeät;
ei koskaan tee ne itse työtä,
vaan ne työtä ryöstävät.
Varat kansan hankkimat on menneet
kaikki konnain kukkaroon.
Pois kansa velkansa jo vaatii, –
nyt ryöstösaalis tuotakoon!
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:
Työmiehet, kyntäjät ja kaikki
työkansan joukko nälkäinen:
maa meidän on ja olla täytyy,
vaan ei laiskain lurjusten.
Nälkä meill' on aina vieraanamme; –
vaan kuin korpit haaskoiltaan
me kerran kaikki karkotamme, –
niin päivä pääsee paistamaan.
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:
Loppusävelen sanat
Jo nouskaa, –
jo nouskaa!
Rintamaamme rientäkää!- hohooooooo
verot köyhälistön verta juo
- Aloittajlle
Stalin on jo kuollu. Just samaa lupasi sekin Suomen kansalle-hyökätessään tänne teurastamaan meidän kansaamme. Muistatko ?
- Äänestä Vasemmistoa
Kovin ovat köykäisiä nuo porvareitten vihakirjoitukset, epätoivo ja pahoinvointi purkautuu aggressioina, surullista.
Onneksi myönteisyys, vahva usko oikeudenmukaisuuteen, työväestön, tavallisen kansan oikeuksien puolustaminen, eli ne vahvat arvot, joille Suomi on rakennettu, vetävät nyt kansaa äänestämään.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3174378/vasemmisto-voitti-jo-hollannissa
Oikeus puolustaa itseä ja toisia ihmisiä, hyvinvointivaltion uudelleenrakentamisen puolesta, veropakolaiseliitin sotilasliittoa vastaan.- Bror-Erik
Näyttää tuo uusvasistien kannatuskäyrä väsähtämisen merkkejä sivistyneessä
Euroopassa.Ikäänkuin lyhyttä mutta liukasta laskua marginaaliin muitten har-
rastuskerhojen seuraan.Tästä ei pidä kenenkään uusvasistin pahoittaa mieltänsä,
sillä kaikkea muutakin kivaa harrastettavaa löytyy avoimille mielille :) Da!
- p.arhinmäki
punikkiloiset pitää teloittaa lapsineen
- Vahvasti Vasemmalla
Äärioikeiston porvareitten vihakirjoitukset, toimivat myös hyvänä vaalimainoksena Vasemmistolle, rauhallisuus, maltti ja asiallinen käytös on valttia näissä vaaleissa. Vasemmistoliitto tarjoaa parhaan vaihtoehdon, vaikuttaa asioihin, joten äänestämättä ei kannata jättää. Antamatta jätetty ääni on ääni porvareille - sitähän me emme kukaan halua.
Oikeus työhön, kunnolliseen toimeentuloon, perusturvaan, vahvempiin julkisiin palveluihin, sanalla sanoen hyvinvointivaltion uudelleenrakentaminen onnistuu vain Vasemmiston kautta. Vasemmiston vaalivoitto on todellakin tänään lähempänä kuin koskaan! Se on tänään lähempänä kuin huomenna; huomenna se on lähempänä kuin ensi viikolla, ensi vuonna ja ensi vuosisadalla.
Vasemmiston lähin vaalivoitto on näet takanapäin.- EI Natolle VAS
Vaalivoitto tuli ! Vasemmiston Nousu kaikkialla Euroopassa ja Suomessa on käynnistynyt ja kaikkien porvaripuolueitten alamäki alkanut. Se on mahtava uutinen.
Tässä Paavo Arhinmäen kiitokset kaikille äänestäjille:
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2014/160-818-kertaa-kiitos/
Toisenlainen politiikka on mahdollista ja sitä Vasemmisto tekee tuloksellisesti. - Moderni Vasemmisto
Vasemmisto tulee tuplaamaan äänimääränsä, tulevissa Eduskuntavaaleissa. Yhä enemmän väkeä porvaripuolueista, varsinkin PetosjytkyKokoomusKepun porvarikoplan riveistä, siirtyy suoraan modernin ja oikeudenmukaisen Suomen Vasemmistoliiton äänestäjiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610