Olen joutumassa käräjille riita-asiassa (työsuhdetta koskeva riita). En ole kuitenkaan riidan toinen osapuoli (työnantaja), vaan kantajan entinen esimies, jolta kantaja vaatii tuntuvia korvauksia, mikäli hänen työnantajansa (meidän yhteinen työnantajamme) ei niitä suostu maksamaan. Joudun asian takia uhraamaan aikaani valmistautumiseen, lisäksi minulle kertyy matkakuluja ja ansionmenetyksiä käräjien takia. Olen myös nimennyt käräjille todistajia, joiden uskon auttavan asiani käsitelyä. Lisäksi olen palkannut asianajajan.
Vakaasti uskon, että kantaja tulee häviämään jutun. Kuka maksaa kulut? Maksaako valtio esim. todistajien palkkiot ja heidän ansionmenetyksensä? Kantaja on varaton ja pienituloinen, joten häneltä näitä kuluja tuskin saadaan perityksi. Oikeusturvavakuutuskaan ei korvaa, koska yleisissä vakuutusehdoissa on maininta, ettei vakuutuksesta korvata oikeudenkäyntikuluja, mikäli asia liittyy vakuutetun työhön.... Eli: Kuka maksaa? Ja ellei kukaan maksa, niin onko minun pakko osallistua tällaiseen käräjöintiin? Itse en ole käräjiä halunnt, enkä katso millään lailla olevani syyllinen siihen, että kantaja on lähtenyt taisteluun entistä työnantajaansa vastaan ja jos/koska työnantaja ei suostu maksamaan vaadittuja korvauksia, minut yksityishenkilönä (entisenä esimeiehnä) vedetään mukaan juttuun, ja maksumieheksi!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maksumieheksi näytät joutuvan, vaikka jutun voittaisit, sillä voittajakin maksaa aina omat kulunsa, ellei hän saa niitä perityksi hävinneeltä.
On tämä niin väärin!!! Ei hemmetti tuollainen luuseri saa työntyä toisten kukkarolle älyttömien vaatimustensa ajamiseksikaan! Eikö moisesta voisi kantajalta etukäteen vaatia vakuuksia, että maksaa viulut jos häviää - ilman vakuuksia ei käräjäoikeudenkaan pitäisi moisia juttuja ottaa edes käsittelyyn! Vihonviimeistä - Suomiko muka oikeusvaltio jos tällaista voi tapahtua?!
Mitä vakuuksia meinaat varattomalta vaatia ? Se ei tietenkään paljon lohduta, että onhan saamisesi ulosottokelpoinen seuraavat 15 vuotta, kunhan et päästä sitä vanhenemaan.
no vaikka puolisonsa tai sukulaisensa takuumieheksi... ja jos ei vakuuksia saisi, niin ei käräjillekään tarttis lähteä. Taikka sitten tämä oikeusvaltio maksamaan kulut, jos kerran tyhjätaskun sallitaan omalla toiminnallaan, käräjoinnillään ja riitelynhalullaan aiheuttaa kanssaihmisilleen moista harmia ja taloudellista vahinkoa. Eikö syyttömällä ole minkäänlaista oikeusturvaa tällaisten rähinä-reiskojen hyökkäyksiltä?