Kommelluksia kerrakseen

Viikon verran tuon hiuslenkkiepisodin jälkeen sattui näytös 2:

Oli jälleen yksi niistä hiljaisista, joutilaista varhaisilloista jolloin kaikki oli miellyttävän rauhallista ja olotila mitä rentoutunein. Telkasta tuli joku elokuva jota siinä laiskasti katselimme samalla kun juttelimme niitä näitä maailman menosta. Äiti makoili mukavasti sohvalla ja kissa hänen vieressään, ja lattialla sohvan vieressä pienellä patjalla makoilimme minä ja koirani. Sitten ulkoa kuului jokin vaimea ääni johon emme kiinnittäneet sen kummempaa huomiota - ainahan maalla ääniä kuuluu - mutta kissa kuitenkin raotti toista silmäänsä, kohotti unisena päätään ja katsoi ikkunaan.

Yhtäkkiä sen silmät levisivät kuin lautaset, ja sen joka ikinen karva nousi kärkiään myöten pystyyn kuin sähköiskun saaneena. Ja kun kyseessä on pitkäkarvainen kissa, voitte kuvitella miltä se näytti! Sitten se rääkäisi pahasti ja katosi näkyvistä melkein nopeammin kuin silmä ehti havaita.
- Mit-? minä aloitin, mutten ehtinyt liikahtaakaan, kun koirani kohotti päätään vieressäni. Ensin se vilkaisi sinne suuntaan minne kissa oli kadonnut, ja katsoi sitten sekin ikkunaan päin.
Sama reaktio. Se ampaisi ylitseni suoraan makuultaan ja katosi samaan suuntaan kuin kissakin, ja mennessään se pyyhkäisi hiukset silmilleni.
- Mit-? aloitin uudestaan ja yritin haroa hiuksia sivuun nähdäkseni mitä tapahtui. Kuulin kun äiti nousi istumaan. Hiljaisuus kesti sekunnin murto-osan, sitten parkaisi äitikin ja hyppäsi ylitseni tavalla josta kuka tahansa ballerina voisi olla ylpeä. Hän katosi paikalta hämmäsyttävän nopeasti. Ilmavirta veti hiukset takaisin silmilleni.
- Mit-? aloitin jo kolmannen kerran, kömmin istumaan sohvalle haroakseni hiukset vihdoin pois silmiltäni. Muita ei näkynyt missään, joten nyt käännyin minä vuorostani katsomaan ikkunaan.

Kesti vähään aikaa ennen kuin tajusin tuijottavani melkein koripallon kokoista turpaa joka oli alle puolen metrin päässä naamastani lasin takana! Sen yläpuolella näkyi valtava ruskeanharmaa naama ja leveät sarvet. Suuri hirviuros katsella töllisteli minua lasin läpi rauhallisen näköisenä.
Siinä vaiheessa minua vietiin samalla tavalla kuin muitakin!

Me emme sinänsä pelkää hirviä, niitä näkyy täällä silloin tällöin, mutta on eri asia katsella niitä pihan toiselta puolelta, kuin tavata sellainen varoittamatta nenänsä edestä kosketusetäisyydeltä. Ja kun hirvien tiedetään joskus pyrkineen lasien läpi taloihin...

Vähän ajan kuluttua me kaikki neljä kurkistelimme naapurihuoneen oviaukosta ikkunaan hirven katsellessa yhtä kiinnostuneesti meitä. Se oli kai kulkenut talon ohi jostain syystä aivan seinustaa myöten, nähnyt tv-kuvan liikkeen ikkunasta ja jäänyt sitä ihmettelemään. Kukaan meistä ei ollut liikkunut vähään aikaan joten me emme varmasti olleet kiinnittäneet sen huomiota. Jonkin aikaa katseltuaan se puhahti lasiin - mikä sai kissan ja koiran katoamaan uudestaan - ja lähti sitten lampsimaan kaikessa rauhassa matkoihinsa. Äiti ja minä huokaisimme helpotuksesta. Ei särkyneitä ikkunoita eikä haavoittuneita hirviä - eikä aivohalvausta kenelläkään meistä! Katselimme toisesta ikkunasta kun hirvi tallusteli takaisin metsään minne se kuuluikin ja palasimme sitten elokuvan pariin.
Loppuilta menikin ikkunaan vilkuillessa, siltä varalta että se päättäisi tulla takaisin, ja kesti kauan, ennen kuin saimme houkuteltua kissan ja koiran esiin piiloistaan.

Se rentoutumisesta...

Ihanaa, Lampinajadi, että herätit tämän palstan. Sain taas nauraa kunnolla.
Lisää samanlaisia! Ja muutkin, kirjoitelkaa kommelluksistanne.

Käykö teillä useinkin hirviä pihassa? Miten poninne niihin suhtautui, pelkäsikö niitä?

Eipä kestä! Hauskaa on ollut meilläkin - ja tänään on ollut taas, tällä kertaa naurun aiheena kärpäset (Järjetöntä, eikö totta?).

Mies oli menossa pelaamaan sählyä, kun hän näki äitini hiiviskelevän hallin seinustalla melkein varpaisillaan, läimäyttävän välillä seinää kädellään ja kumartavan sitten sille. Mies katseli hänen merkillistä toimintaansa hyvän aikaa, kunnes äiti huomasi hänet ja näki hänen omituisen ilmeensä.

Äiti selitti, että hän vain pyydysti kärpäsiä joita siinä seinustalla lenteli. Mutta ne olivat arkoja, ja siksi hänen oli lähestyttävä niitä hiipimällä ja sitten lätkäistävä niitä kädellään kuten kuka tahansa joka halusi kärpäsen hengiltä. Joskus kärpänen putosi maahan, ja hänen oli kumarruttava sitä poimimaan.

Mies naurahti ensin ymmärtävästi, mutta kummasteli sitten, miksi äiti keräsi raadot talteen, eihän niitä kukaan ulkona huomaisi. Äiti kohautti olkapäitään ja selitti sen enempää ajattelematta, että hän keräsi niitä ruuaksi. Hyttyset kun eivät ole vielä heränneet ja hämähäkkejä on vaikea saada kiinni kun ne ovat niin vikkeliä.

Siinä vaiheessa miehen ilme muuttui kauhistuneeksi.

Äiti huomasi sen ja ihmetteli sitä hetken, ennen kuin tajusi, miltä sen oli täytynyt miehen korvissa kuulostaa. Mies ei voinut mitenkään tietää, mitä kyseisen saalistusretken takana oli.

Minulla on lihansyöjäkasveja, joille ei voi antaa ruuaksi muuta kuin ötököitä, joita ei talvisin tietenkään saa mistään. Niille oli ehtinyt talven mittaan tulla melkoinen nälkä, ja kun harmittelin sitä äidille, hän sanoi että hänen työpaikkansa seinustalla pörrää jo kärpäsiä, koska siinä on suojaisaa ja aurinkoista, ja siinä on lämmintä vaikka ilma olisikin viileä. Hän lupasi koettaa onneaan ja tuoda minulle muutamia, jos saisi niitä kiinni.

Se selitti, miksi vaksi hiippaili työpaikkansa seinustaa pitkin hakkaamassa seinää kädellään ja kumartelemassa, ja miksi hän saalisti kärpäsiä ruuaksi. Selityksen kuullessaan mies huokaisi helpotuksesta ja nauroi väärinkäsitykselle, mutta yhtä kaikki ajatus kärpäsaterian mahdollisuudesta ihmisravintona oli järkyttänyt häntä sen verran, että hän vilkuili äitiä yhä hieman omituisesti lähtiessään talosta paria tuntia myöhemmin.

Voi olla, että se heppu ei vähään aikaan ole nälkäinen... Jos tekee itselleen voileivän ja sielunsa silmin näkee tasaisen kerroksen kuolleita kärpäsiä salaatinlehden ja juustoviipaleen välissä, voisi olettaa, että leipä jäisi syömättä yhdeltä jos toiseltakin..?

Että tällä lailla tänään!

Hyvä! Tavoite saavutettu! (virnistän)

Mutta edellen toivon että tänne muutkin kirjoittelisivat kommelluksistaan, ettei tästä tulisi pelkästään Najadien perheen päiväkirjaa. :)

Haha! Onpas teillä taas ollut menoa ja meininkiä! Kyllä olisi minuakin viety lujaa jos yhtäkkiä olisin nähnyt ison hirven nokkani edessä!

Muuan ystäväni kertoi hetki sitten yhdestä välikohtauksesta heillä töissä. Hän on maalari ammatiltaan ja heillä oli ollut eräs isompi talo työn alla. Heidän pomonsa on todella ärsyttävä, sellainen joka niuhottaa joka asiasta, ja ellei siihen ole syytä, hän keksii sellaisen vain päästäkseen valittamaan jostakin.

Tänään tämä pomo oli mennyt katsomaan miten työt edistyvät, ja alkanut kitistä jostain asiasta yhdelle miehistä. Maalarit olivat vilkuilleet toisiaan vähän aikaa ja hakeneet purkkinsa ja pensselinsä ja mitä kaikkea maalarit nyt käyttävätkään, sekoittaneet pienen erän maalia joka kuivuu todella nopeasti ja maalanneet vaivihkaa lattian aivan pomon takaa. Mies jolle tämä oli siinä rutissut, oli huomannut mitä oli tekeillä ja pitänyt pomon huomion itsessään, ja maalarien vetäytyessä kauemmaksi hän oli teeskennellyt suuttuvansa niin paljon, että pomo oli astunut askeleen taaksepäin ja joutunut maalatulle alueelle.
Sen jälkeen pojat olivat ottaneet toista maalia ja levitelleet sitä kaikkialle muualle lattiaan - tietenkin sellaista maalia joka kuivuu hitaasti.

Pomo oli seissyt aikansa samassa paikassa pahaa aavistamatta, ja kun hän vihdoin lähti liikkeelle, maali oli kuivunut ja hänen kenkänsä tarttuneet siihen lujasti kiinni. Kun hän oli kiskaissut kunnolla, hänen kenkänsä pohja oli ratkennut irti (vanhat rähjäiset kengät joita hän oli käyttänyt rakennukselle tullessaan etteivät kalliimmat kengät menisi pilalle). Kun hän oli suutuspäissään marssinut tiehensä, hän oli joutunut ylittämään lattian, joka oli märän maalin peitossa ja kasteli hänen sukkansa harmaaseen maaliin.

Mutta ei hän sille mitään voinut, pakko oli jatkaa matkaa, joten kenkä toisessa jalassa ja sukka toisessa hän poistui paikalta, ja jätti jälkeensä vanan harmaita kengän ja varpaiden kuvia.

No, ainakin heidän pomonsa oppi jotakin uutta - sääntö numero 1: älä ärsytä rakennusmiehiä, he eivät siedä sitä kauaa antamatta takaisin!

Heh, ei näköjään ole raksalaisten tyyli muuttunut. Luettuaan juttusi äiti kertoi eräästä betonimiehestä joka muurasi pomonsa kalliin laakerikengän lattiaan pikabetonilla samasta syystä kuin nuo maalarit jotka liimasivat kengät lattiaan maalilla. Betonimies jätti tuuman verran kengän suusta näkyviin ja vielä kiillotti sen niin että varmasti näkyi ettei ollut mikään kirpputoritöppönen.

Eihän sitä kenkää enää irti saanut millään, joten lattiaa oli korotettu sen verran että jalkine oli saatu piiloon. Ellei lattiaa ole purettu, kenkä on siellä vielä tänäkin päivänä.

No niin... Tästä piti tulla mukava lorvimispäivä kaakaokupin ääressä, mutta toisin kävi.

Kuten aiemmin mainitsin, minulla on lihansyöjäkasveja. Osa niistä vaatii korkean ilmankosteuden, mistä syystä minulla on iso terraario ja siellä hyvän kokoinen vesiallas, johon (sivuseikkana mainittakoon) olen näön vuoksi laittanut liuskekiviä ja pienen suihkulähteen, sekä pari lumpeen kukkaa ja sammakon. Kuten mistä tahansa vesistöstä, tästäkin haihtuu vettä, joten sitä on ajoittain lisättävä, jotta ilmankosteus pysyisi sopivana. Tänään sitten ajattelin lisätä vettä altaaseen, mutta kippo jolla sitä lisäsin, oli liian pieni, joten vein sen pois ja otin tilalle ämpärin. Se oli vielä vajaa, kun arvelin veden riittävän, joten sammutin hanan ja nostin ämpärin pois tiskialtaasta.

Samassa takaani kuului jonkinlainen rymähdys ja valtava loiskahdus, lisää ryminää ja loisketta ja "läts".

Äkillinen ääni säikäytti minut, ja käännähdin ympäri juuri sopivasti nähdäkseni likomärän kissan joka oli juuri laskeutunut lattialle hyppynsä jälkeen ja kastellut puolet matosta. Hakiessani isompaa vesiastiaa olin jättänyt terran ovet auki, ja kissa oli päättänyt käydä katsomassa mitä siellä on. Se ei ole koskaan ennen osoittanut pienintäkään kiinnostusta terraani kohtaan joten en osannut varautua siihen, että päättäisi juuri nyt ryhtyä sitä tutkimaan. Se oli hypännyt oven reunalle, eikä kai ollut tajunnut, ettei sisäpuolella ole minkäänlaista tasoa johon hypätä. Se oli loikannut suoraan altaaseen ja kastunut mahaansa myöten, minkä lisäksi se oli oletettavasti saanut suihkulähteestä suoraan silmilleen. Kissalle oli tullut hienoinen kiire päästä pois sieltä, mutta muovilaatikko jossa on vettä, ei ole kovin pitävä jalansija, joten se oli kaatunut ja kastunut sitä myöten kokonaan. Lopulta se oli yrittänyt ottaa tukea altaassa olevista kivistä, mutta ne eivät ole kovin suuria, joten ne olivat luistaneet kuusikiloisen kissan alta ja saaneet sen taas kaatumaan. Lopulta se oli saanut sen verran pitävän otteen jostakin, että oli päässyt pois terrasta, ja niin oli läpimärkä kissa pudottautunut lattialle äänekkään lätsähdyksen saattelemana.

Kaikki oli tapahtunut silmänräpäyksessä, ja tilanne olisi saattanut rauhoittua jo siihen, ellei minulla olisi ollut ämpäriä käsissäni. Kun äkillinen ryminä säikäytti minut ja käännähdin ympäri katsomaan mitä tapahtui, ämpäri tipahti käsistäni ja A) kasteli sen osan mattoa joka oli säilynyt kuivana kissan jäljiltä B) lennätti lisää vettä kissan päälle, joka siinä vaiheessa pinkaisi tassut ruopien liikkeelle ja kasteli koko tuvan. Asiaa ei ainakaan auttanut se, että toinen lumpeista oli tarttunut kissan häntään säikyttäen sitä entisestään.

Pitkäkarvaisen, pörröisen kissan turkki voi imeä hämmästyttävän paljon vettä, ja sen huomaa siinä vaiheessa, kun kastunut katti pinkoo tassut ruopien ympäri taloa vetäen vesivanaa perässään.

*huokaus*

1)Ota kissa kiinni. 2)Heitä piski pihalle pois tieltä sähläämästä. 3)Kuivaa kissaa niin paljon kuin pyyhkeellä pystyy. 4)Päästä koira takaisin sisälle (ulkona on kylmä). 5)Kuivaa katti loppuun tukankuivaajalla ettei se vilustu (mikä oli oma operaationsa, koska kissa ei ole fööniin tottunut ja pelkäsi sitä). 6)Raahaa matto pihalle kuivumaan 7)Kuivaa lattia - mikä käytännössä tarkoitti pesua, koska vettä oli niin paljon että se melkein lainehti, siitäkin huolimatta, että matto oli imenyt suuren osan loiskuneesta vedestä. 8)Lisää lopultakin se vesi terran altaaseen. 9)Sulje terran ovi ettei sama pääse toistumaan. 10) Hae kupillinen kaakaota ja teeskentele, että tämä on ollut aivan tavallinen päivä aivan tavallisessa perheessä!

Mikä juttu! Sain nauraa niin että elän varmaan satavuotiaaksi! Teki hyvää sillä olen toipumassa rajusta flunssasta.
Teillä näköjään tapahtuu taas!

Hyvä jos piristi! Siinä vaiheessa kun tuota kirjoitin, minua ei vielä paljon naurattanut
- minäkin olen flunssatoipilaana ja olisin ollut huomattavasti tyytyväisempi jos tuo vesisota olisi siirtynyt myöhemmäksi kesään. No, tulipahan siinä nähtyä taas yksi eläinkunnan älynväläys...

Ja ainakin kissa pysyy nyt turvallisen matkan päässä terrastani... Mulkoili sitä päivemmällä sen verran julmistuneesti että ilmeisesti oppi kerrasta, että liiallinen uteliaisuus saattaa johtaa odottamattomaan kylpyyn.

Pikaista paranemista! Tarjoan sinulle nenäliinan ja otan samalla itsellenikin! :)

nooo eipä tuu muuta mieleen kun yks ratsastustunti... menin sellasella aika pienellä ponilla joka on tooooosi itsepäinen.. sit opettaja sanoi mulle, että nosta laukka mut älä laukkaa portista ulos.. (portti oli auki) no sit siitä nostin laukan, mut poni tietenki laukkas siitä portista ulos :D vähä nolotti ku opettaja tuli hakeen meijät sieltä jostain puskasta pois... :DD

Taas tapahtuu, joskin hyvin pientä tällä kertaa. Olimme eläinlääkärireissulla kissan ja koiran kanssa, kissalla oli yleistarkastus ja koiralta poistettiin hammaskiveä. Kissa tarkastettiin ensin, ja koska koira piti nukuttaa toimenpiteen ajaksi, äiti lähti viemään kissaa kotiin sillä välin kun minä odottelin vuoroani koiran kanssa, ettei sen tarvitse odotella laatikossa kauempaa kun on pakko.

Hän ajeli tietä pitkin kotiin päin kaikessa rauhassa, kun takaa kuului äkillinen "klop". Äiti vilkaisi peilistä taakseen, ja näki kissan kuljetuslaatikon keikahtaneen pystyyn niin että se seisoi takaseinänsä varassa, etupääty auton kattoa vasten. Kissa oli kai nojannut boxin takaseinää vasten niin lujasti, että se oli saanut laatikon kellahtamaan pystyasentoon.

Kissa kun ei ole kovinkaan tottunut matkustelemaan, se yleensä hermoilee ensimmäiset viitisen kilometriä ennen kuin rauhoittuu. Se pyörii laatikossaan ja naukuu täyteen ääneen niin että joskus tekisi mieli kuristaa koko katti. Mutta tämän keikauksen jälkeen, äidin etsiessä sopivaa paikkaa pysähtyä, se oli vähän aikaa ihan hiljaa, ja sitten laatikon pohjalta kuului hiljaa, pienellä äänellä varovaiseen sävyyn "Mau..?".

Kun äiti löysi sopivan pysähtymispaikan ja käänsi boxin takaisin vaakatasoon, hän näki pohjalla pehmusteina olleiden vilttien lopsahtaneen kissan yli niin että se oli jäänyt rullalle niiden sisään kuin kaalikääryle. Hänen kuoriessaan vilttejä kissan päältä se oli katsonut häntä suurin, hölmistynein silmin, eikä ollut päästänyt ääntäkään koko loppumatkan aikana.

Meillä on iso Maine coon - uroskissa. Se on kesäksi majoittunut talliin, kaiketi siellä joskus näkyvien hiirien takia. Tallissa majailee myös vakituiseen eräs tyttökissakin.
Nyt illalla alkoi tallista kuulua omituista meteliä ja kolinaa. Menimme isän kanssa katsomaan metelin syytä ja tapasimme vuoden vanhan varsamme seisomasta korokkeella joka on vanha ruokintapaikka ja joka on edelleen käytössä.
Lattialla oli juoma - automaatti säpäleinä ja putkesta suihkusi vettä likomärän varsan päälle. Kaksi kissaamme jahtasi isoa rottaa joka oli yrittänyt mennä kissoja karkuun varsan karsinaan. Rotta yritti hypätä karsinan laidan yli mutta laita oli liian korkea. Niinpä seinillä hyppi kaksi kissaa ja iso ukkorotta.
Meidän tullessamme boxin luo saivat kissat rotan kiinni. Rotta kai sai sydänkohtauksen koska se kuoli siihen ennenkuin kissat ehtivät tehdä sille enempää. Vähän aikaa ne heittelivät raatoa vuoron perään ja jättivät sitten sen siihen.
Sitten aloimme houkutella varsaa korokkeelta ja siinä olikin hommaa, se ei meinannut tulla alas.
Lopulta isä otti sen syliinsä ja nosti sen alas. Se meinasi hypätä takaisin korokkeelle mutta saimme sen lopulta työnnettyä käytävälle.
Kiireesti riimu päähän ja kuivaamaan varsaa. ja sitten loimea päälle.
Sillävälin isä meni katkaisemaan veden putkesta. Onneksi viisas isäni aikoinaan laittoi joka karsinaan oman sulun joten muista karsinoista ei katkennut vesi, vai tästä yhdestä.
Kun veimme sitä toiseen karsinaan se kiersi oman boxinsa oven niin kaukaa kuin voi. Ei taida varsa enää mennä vanhaan karsinaansa.
Ja sen jälkeen alkoi märän boxin siivous ja kuivaus. HUH mikä homma näin iltapuhteeksi!

Nauran niin makeasti kuvitellessani tuota näytöstä! Voihan nenä, mikä sirkus! Tapahtuu sitä näköjään teilläkin. Yksi hevosista loikkii missä sattuu ottamassa tee-se-itse-kylpyjä ja päätyy sylikoiraksi, kissat kiipeilevät seinille aivan sananmukaisesti ja rotta vaihtaa mieluummin hiippakuntaa kuin jää leikkimään kattien kanssa yhtään pidemmäksi aikaa.

Onneksi kukaan (tai mikään, miten vain) ei loukannut itseään. Varsako sen vesikupin oli uudelleenmuotoillut, vai kissat riehuessaan? En tiedä riittäisikö kissojen paino siihen, mutta coonit ovat isoja, kollit varsinkin, joten jos sellainen äkkiä rojahtaisi vesikuppiin... Mene ja tiedä. Aika jännää ettei varsa väistänyt vesisuihkua ja hypännyt itse pois alta. Ja mikä sen oli ylipäänsä saanut kapuamaan sinne korokkeelle?

Sanohan, Kasiro, minkä kokoinen tämä pikku tamma nyt oikeastaan on? Ei se kovin iso voi olla jos isäsi otti sen noin vain syliinsä saadakseen sen alas ruokapöydältä, tai sitten isäsi on melkoisen vahva. Tai molempia.

On siinä tosiaan ollut hommaa että saitte asiat takaisin järjestykseen. Kyllähän sitä väitetään että pieni iltajumppa olisi hyväksi ihmiselle, mutta rajansa kaikella. Varmaan suihku tai kylpy maistui sen jälkeen, voisin kuvitella.

Meilläkin on seurattu kissan touhuja suurella huvilla. Sekin on maine coon, tyttö tosin, mutta yhtä kaikki sillä on pitkä karva, ja mahan alla, kauluksessa ja takareisissä se on vielä pidempi. Kaulus sillä on (tai "oli") kuin leijonan harja, ja aina kun se yritti peseytyä, sillä oli kauluskarvat suussa eikä se saanut niitä millään pois. Tästä syystä sen oli vaikea pestä naamaansakaan eikä se sitä sitten paljon tehnytkään. Pitkä, hienoinen turkki myös takkuuntuu helposti ja lopulta äiti hermostui siihen, ja niinpä me leikkasimme sen karvan lyhyemmäksi. Lyhensimme sen kaulus- ja mahanaluskarvat saman pituiseksi kuin mitä sen selässä ja kyljissä on, ja nyt kun karvat eivät enää joudu sen suuhun joka käänteessä, se jynssää naamaansa jatkuvasti. Tuosta trimmauksesta on nyt vajaa viikko, ja edelleen se näyttää pesevän naamaansa viiden minuutin välein ja kehrää suureen ääneen kuin sanoen "VIHDOINKIN voin PESEYTYÄ kunnolla!"

Ja se huvittaa meitä edelleen!

Uskomme että varsa kippoon oli törmännyt, kuten sanoit, niin kissat ovat liian pieniä eläimiä rikkoakseen vesikupin. Vesikupin jäännökset oli lattialla mutta putki oli vääntynyt ja suihkutti vettä koko boxiin aika tasaisesti.
Isän mielestä tamma on aito tyttö, hyppää pöydälle kun näkee rotan. No, todellisuudessa se kai oli mennyt kissasouta karkuun. Kun liuta elukoita juoksee jaloissa edestakaisin niin viisainta mennäkkin pakoon.
Tamma on nyt 125cm ( noin ) ja siro, arabivarsa kun on. Isä on todella vahva, oikea pohjanmaan jössikkä, maa - ja metsätyöt ei ole kevyttä työtä vaikka koneita onkin käytössä.
Meidän kollin karva kuluu kun se juoksee metsässä mutta kyllä silläkin takkuja löytyy. Tuohan onkin hyvä idea, lyhentää karvat sopivan lyhyiksi, ehkä ne eivät takkuunnu niin helposti. Nyt se tuo puolet metsän risuista kotiin karvoistaan.
Ja jos joku kysyy että eikö kissat pelänneet vesisuihkua niin vastaan että ei. Yleensäkkin ne eivät välitä sataako vai ei ja nyt taisi rottajahti olla tärkeämpi kuin turkin kastuminen.

Tästä on jo ehkä 4 vuotta mutta olkoon :'D... Mulla oli ollut jonkinmoinen tauko ratsastuksesta, ja kun sitten taas jatkoin, ratsastelin itsenäisesti vanhalla tuntitallillani, jossa kaverini sitten ohjiestivat ja ''pitivät tuntia'' mulle :D... Tunti meni hyvin, ja menin sitten viemään ponin karsinaan, jossa otin siltä varusteet pois, karsinanovi kiinni (kyseessä pikkuponi) ja sitten kuolainten pesu. Menin pesemään kuolaimia jonkinmatkan päähän, tallin ovelle, missä oli vesihana ym...

Noh, sitten yhtäkkiä kuuluu kun jokin karsinanovi aukea, eikä tallissa ollut mun ja hevosten lisäksi ketään... Kurkkasin sitten ratsastamani ponin karsinalle päin, ja tietty kyseisen ruunan karsinanovi oli apposen auki, ja poni syömässä heiniä viereisessä pilttuussa. Ruuna sitten nosti päänsä heinistä, ja lähti ravaamaan mua päin... Nappasin sitten sen otsatukasta kiinni, kun en ollut laittanut ponille vielä riimuakaan... Poni sitten tallin ovella nostaa laukan, jollon mä kaadun tallinkäytävälle ja poni juoksee vapaana ympäri pihaa.. :'d...


Nojoo, sitten joskus ehkä 3-2 vuotta sitten, olin juuri pessyt vanhan hoitoheppani jalat, ja tällä 28-vuotiaalla vanhuksella oli sitten taipumusta karkailuun ym, jos ei laittanut riimunnarua turvanympäri... No, en sitten kerran laittanut narua turvalle, koska ruuna oli ollut aikaisemminkin tosi nätisti. Ja tietenkin, juuri kun olen saanut jalat pestyä ja olen lähdössä viemään ruunaa takaisin talliin, päättää vanhus lähteä kävelemään jääräpäisesti toiseen suuntaan :'D... Heppa ei ollut mulle aijemmin näin tehnyt, ja olin kuulemma yksi niistä harvoista, joiden yli se ei kävellyt karsinaa avatessa xD.. Ja noh, olin silloin vielä aika pikkuinen, ehkä 11-12 vuotta, ja toisessa kädessä kun oli harjapakki, niin sain sitten yhdellä kädellä yrittää kiskasta heppa toiseen suuntaan... Siinäpä sitten heppa veti mut melkein viereiselle mutatarhalle (oli syksy, ja sen näki tarhoista xD)asti, jolloin jo päästin irti.. Oli siinä kyllä vähän muillakin naurussa pideltävää, kun sai katsoa vierestä, kun iso vanha, mutta kiltti papparainen kävelee ihan pokkana tarhoille, ja riimunnarussa jossain siellä perässä roikkuu sellanen minityttö kaksin käsin xDD


Pari vuotta sitten koitin hypätä ex-hoitsuni selkään ilman satulaa, ja kun oli aijemmin siinä ollut ongelmia, ponnistin sinne liian kovaa, jonka seurauksena, kun ponin maha loppui, tipuin ponin toiselle puolelle, ja suoraan takapuolelleen siihen kentänhiekkaan.. xD

Noh, viime kesänä menin kavereiden ja ex-hoitsuni kanssa maastoon ilman satulaa kävelemään loppukäyntejä, kun oltiin kentällä tuupattu ensin kunnolla. Ex-hoitsuni on siis n. 115 cm korkea pikkuponi... Poni oli tosi rauhallinen, niinkuin ennenkin, ja käveltiin sitten suuremman hepan takana... Annoin ponille pitkät ohjat, ja heti kun päästiin lantalan viereen, tämä pikkuponi päättää yrittää potkaista koiraa, joka sen jaloissa pyöri, ja samalla poni veti sellaisen pikkupukin :'D.. Nooh, en ollut varautunut yhtään, vaan katselin vaan maisemia, joten lensin sitten ponin kaulan yli, maahan, ja meinasin törmätä lantalaan... Jaloilleni kyllä tulin, mutta harmittaa kun kukaan ei saanut kuvattua tätä... xDD


Aikaisemmin samana kesänä käytiin taas kaverin (ja tämän hoitsun) kanssa (sekä mä ja mun ex-hoitsu) maastossa kävelemässä keskenään alkukäyntejä, ja ilman satulaa... Oltiin melkein tallin pihassa, kun kaverini hoitsu, (joka käveli kaverini kanssa meidän edessä), näki sitten ison peuran, joka hyppäsi viereiseltä pellolta metsään... Kaverin uljas ratsu ei sitten ollutkaan niin uljas, eikä se suokki suostunut kävelemään tallin pihaan ekana... Mentiin sitten mä ja uljas pikkusheturisteytys ekana, koska eihän hää mitään peuraa ollut nähnyt.. Xd Ja tallinpihassa tälle pikkuponille tuli sitten kauhea paniikki kävellä ekana, koska tallin edessä olikin pinkki ämpäri.. Siinä saatiin sitten tehdä taas järjestyksenmuutos, jotta mekin päästiin kentälle :D

Kasiro, tammahan on sitten jo melkein saman kokoinen kuin minun ponini oli (138cm)! Se tosin oli aika vahvarakenteinen, mutta vaikka olisi ollut kevyempikin, niin ei sen korkuista enää voi minusta pieneksi sanoa. Kun ajattelen että joku olisi nostanut SEN syliinsä... Huh! Isäsi pystyisi varmaan vääntämään rautakangenkin solmuun jos haluaisi!

Niin, kuulostaa kieltämättä järkevältä, että varsa olisi hypännyt hyllylle kissoja karkuun. Niillä on kuitenkin käpälien täydeltä teräviä kynsiä, ja kun kaksi sellaista riehuu ympärillä, niin kaipa siinä vetäytyisi kovempikin kaveri mieluummin takavasemmalle. Kiva että pilkut näkyvät edelleen. Saa nähdä, jäävätkö ne sille vai häviävätkö ajan mittaan. Oletko muuten aloitellut jo nuoremman orivarsan kouluttamista? Eikös se ole nyt kolmevuotias?

Mitä kissaan tulee, niin meidän kissalle tulee kyllä takkuja edelleen, mutta huomattavasti vähemmän kuin ennen, ja nekin mitä tulee, saa aika helposti kammattua auki. Häntää emme raskineet parturoida, mutta kaikki muut pitkät karvat kyllä, ja kissa tosiaan tuntuu tykkäävän. Varmaan tykkäisi teilläkin, kun ei kaikki risut tarttuisi karvoihin kiinni.

Meillä kissa kahlaa surutta märässä ruohikossa eikä yhtään haittaa jos kastuu, mutta auta armias kun alkaa sataa, niin se tulee sisälle niin vauhdilla että ikkunanpielet helisevät!

Joo, tästä tammasta tulee iso, luultavasti n. 160 - 165 cm:nen.
Olen aloittanut pikku-oriin koulutuksen, juoksutan sitä pari kolme kertaa viikossa liinassa täysissä varusteissa. Välillä laitan maapuomin " esteeksi". Varmaan vuodenvaihteen jälkeen alan nousta selkään.

Ei meidänkään kolli vettä pelkää, se loiskuttelee huoletta läpi lätäköiden. Mutta tyttökissa yleensä ei kynsiänsä kastele jos voi sen välttää. Onkohan kaikki coonit vesikissoja?

Voi olla. Meillä kissa väistelee lätäköitä, mutta pesee silti surutta käpäliään vesikupissaan.

Onnea ja menestystä tämän(kin) oriin kanssa! Siinä sinulla onkin homaa kun koulutat kahta hevosta ja parin vuoden kuluttua tulee vielä kolmaskin, jos sinulla silloin on vielä molemmat oriit.

Kahden kanssa pärjää ja kun tamma tulee koulutusikään niin enää toivottavasti on taas vain kaksi.
Vanhempi ori on myynnissä ja ratsastajatyttöni vanhemmat ostattelee sitä. Mutta he haluaisivat pitää sen oriina mutta tyttö ei pärjää sen kanssa pitkän päälle kun minä en enää ole auttamassa. No, onhan se komea kun se tepastelee häntä pystyssä ja kaula kaarella korkein askelin mutta... Se uho ja sähellys...
Turvallisuussyistä en myy sitä oriina. Ja sitäpaitsi se tarvii vielä koulutusta, nyt se on nipin napin helppo B tasoinen ja hyppää 80 cm. Enempää ei olla kokeiltu.
Nuoremmasta yritän kouluratsua, se on maltillisempi.

Kissamme on osittain sisäkissa. Eli se pääsee ulos vain valjaissa tai häkkiin. Nyt kun ilmat kylmeni purin häkin katon talveksi eli kissa ei pääse sinne enää, ulos pääsee siis vain valjaissa.
Koska koiramme kuitenkin saa mennä pihaan ja haluan nähdä milloin se haluaa sisälle niin laitoin keittiön oveen verkko-oven, jolloin muut ovet saa olla auki ja kissa ei pääse ulos. Ja saan tuulettaa kämppää.
Kissa kuitenkin haluaa ulos aina öisin. Puolen yön jälkeen alkaa kuulua bling... bling... bling...
Se asettaa kyntensä verkon silmään ja nyppää. Olen heittänyt sitä tossullani, ampunut tukkarenksulla ja vesipistoolilla. Olen myös karjunut että hiiteen sieltä ovelta. Se häipyy sieltä mutta menee hetken kuluttua takaisin. Bling, bling..
Lopulta sain tarpeekseni. Jos kerran sotaa haluat, niin sitä saat.
Laitoin vatin ja siihen vettä oven eteen. ei tehoa. Se siirtyi hieman sivumpaan ja jatkoi taas.
Okei, laitoin lasten pulkan oven eteen ja siihen vettä. Muutama yö meni hyvin. Sitten se kokeili mitä pulkassa oli: Pah, sehän oli pelkkää vettä. Ei muuta kuin loiskutellen ovelle. Bling, bling...
Seuraavaksi hain ulkoa vettä, jääkylmää tähän aikaan vuodesta. Se oli taikasana! Jääkylmään veteen se ei mennyt. Taas meni pari yötä hyvin, sain nukkua.
Seuraavaksi se huomasi olevansa iso kissa. Se nousi kahdelle jalalle ja kurkottui yli pulkan. Bling, bling...
Siirsin pulkkaa irti ovesta sen verran ettei se enää ylettynytkään . Taas hetken rauha.
Sitten se keksi että pulkan laitaa myöten kävellen säilyy kait kuivana. Se onnistuikin parin askelen verran, mutta sitten se luiskahti märällä muovilla ja kaatui veteen. Taas kerran vesi roiskui joka suuntaan kun katti yritti päästä jääkylmästä vedestä ja liukkaasta pulkasta ylös mahdollisimman äkkiä.
Lopulta se pääsikin ja painui kaapin päälle niin että ovet kolisi. Ja koira tietysti sähellyksessä mukana. Kun kissa kaapin päällä ravisti turkistaan liiat vedet, niin koira sai suurimman osan siitä niskaansa.
Sitten minulla alkoikin kuivaaminen, ensin koira johon riitti kevyt pyyhkiminen, sitten kiskoin kissan kaapin päältä ja kuivasin sitä minkä taisin ja sitten lattia sekä keittiöstä että olkkarista. Onneksi olin lomalla kun kaikki tuo tapahtui puolen yön jälkeen.
Mitähän seuraavaksi?

Näköjään kissa on ryhtynyt omalla persoonallisella tavallaan huolehtimaan talon siistinäpidosta... Onhan se oikeastaan aika kiltisti ajateltu siltä, vai mitä? Kylvettää vielä koiranikin! Kellotaulun tulkintaa voisi tosin vielä hieman kerrata...

Meillä on töissä ollut kaikilla pitkää päivää ja olemme uuvuksissa ja huonolla tuulella. Tänään sitten oli hommia enemmän kuin mihin kädet riitti, joten lopulta meitä oli kolme tyyppiä töissä ja kaikilla hommaa enemmän kuin ehti tehdä. Ja kun ryhmä väsyneitä ja pahapäisiä ihmisiä yrittää tehdä töitä yhdessä, on selvää ettei mieliala ollut aivan korkeimmillaan. Onneksi riidoilta vältyttiin, kukaan ei suuttunut toisten puheista koska kaikki tiesivät sen johtuvan väsymyksestä. No, ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Yksi esimiehistämme purskahti nauruun, kun suutuspäissäni tokaisin hänelle, että

"Pitäisi olla tuhatjalkainen, jotta olisi tarpeeksi jalkoja juosta joka paikkaan. Pitäisi olla tursas, jotta olisi tarpeeksi käsivarsia tehdä kaikki tarpeellinen - ja pitäisi olla lapamato, jotta voisi jakaantua tarpeeksi moneen paikkaan samanaikaisesti!"

Minua ei paljon naurattanut, mutta toisaalta... Jos saa jonkun nauramaan, ei päivä ole mennyt aivan piloille.

Meidän vanhempi ori on nyt sitten ruuna!
Naapuriin tuotiin pariksi kuukaudeksi tamma ja sille tuli kiima. Tietysti oriimme haistoi sen ja innostui. Se hyppäsi 150 cm:sen aidan yli ja juoksi tamman luo. Isä näki sen ja haki oriin takaisin tarhaansa ja alkoi korottaa aitaa.
Päivän verran meni hyvin mutta luonto voitti taas. " Aisa " suorana se hyppäsi taas - ja jäi karille. Koska aitaa oli korotettu ja se jäi keskiosastaan kiinni, niin se teki rajun kuperkeikan ja tuli nurin niskoin aidalta alas. Isä jo pelästyi että siltä meni niskat poikki ja että joudutaan hautaushommiin. Sekään ei sitä pysäyttänyt vaan se kömpi ylös, ravisti vähän päätään ja juoksi tamman luokse, rikkoi tamman tarhan aidan ( lautatarha ) ja astui tamman.
Vasta siinä vaiheessa isä ehti paikalle, hän oli ollut auraamassa tietä ja näki mitä tapahtui. Ei kun ori taas kiinni ja nyt se vietiin sisälle talliin.
Seuraavana päivänä kutsuttiin eläinlääkäri ja pojalta pudotettiin munat metriä alemmaksi.
Ongelmana on tamma, sen omistajaa ei olla saatu kiinni ( hän meni Malesiaan töihin pariksi kuukaudeksi ) ja kysymys kuuluu että haluaako hän että tamma synnyttää varsan vai pitäisikö antaa aborttipiikki.

No huh huh! Pitäisikö tässä nyt sitten nauraa vai kauhistua?

Tuossa olisi tosiaan voinut käydä huonosti, pojalla kävi tuuri kun selvisi keikauksestaan säikähdyksellä, sikäli kun viettiensä keskellä edes tajusi pelästyä.

Mikä muuten hevosilla on aikaraja aborttipiikissä? En ole koskaan joutunut tekemisiin sellaisten juttujen kanssa.

Minäkin muistan lapsuudestani erään suokkioriin joka yritti hypätä aidan yli ja jäi myös karille. Siihen tosin ei liittynyt samanlaista sirkusta kuin teillä näköjään, se vain jäi paikalleen seisoskelemaan ja odottelemaan että joku tulee päästämään se irti, muiden hevosten ihmetellessä miksi toinen "roikkuu" aidalla.

Mites teillä nuori ori? Reagoiko tammaan?

Sepä se, minäkään en muista missä ajassa aborttipiikki pitää antaa. Mutta sen saa selville kun kysyy eläinlääkäriltä. Varmaan tietysti mahdollisimman nopeasti. Yritämme edelleen saada omistajaa kiinni.

Mutta tamman omistaja on sanonut että hän aikoo astuttaa tamman keväällä ja oli ihaillut meidän oritta, ei tosin isäehdokkaana. Muuten olisimme jo antaneet piikin.

Nuorempi orikin kyllä reagoi tammaan mutta sen tarha on kauempana. Se tyytyi vai tepastelemaan ja höröttämään tammalle.
Vanhempi ori oli lujemmassa tarhassa ja uskoimme sen siellä myös pysyvän. Tarha kyllä kesti mutta en tiennyt oriin olevan niin hyvä hyppääjä, sillä ei olla hypätty metriä enempää. Sen tekniikkaa vielä hiotaan.

Nuorempi ( ja nyt ainoa ) oriimme siirrettiin toiseen tarhaan siksi aikaa kun korotamme sen aitaa. Otimme opiksemme vanhemman oriin tapauksesta ja korotamme kaikkia aitoja sitä mukaa kun ehdimme vaikka nuorempi ei ole niin hyvä hyppääjä kuin vanhempi.
Olimme kuitenkin kahvilla kun sisareni tuli juoksujalkaa sisälle ja sanoi oriin olevan ihan veressä.
Jesses!! Kaikki painuimme ulos niin nopsasti kuin pääsimme, hyvä ettei ovipielet tulleet mukaan. Niin tosiaan oli!
Kiiruhdimme tarhalle ja lähelle päästyämme huomasimme että se olikin vain maalia. Isä oli palkannut pari miestä maalaamaan tilan rakennukset ja he olivat juuri saaneet maalattua ladon jonka takana oriin tämänhetkinen tarha on. Hevosta kutisi karvanlähtö ja se oli mennyt hinkkaamaan itseään ladon seinään saaden punaisen värin leviämään koko kaulan ja ryntäiden alueelle.
HUH! Mikä helpotus! Kysymys kuuluukin, miten maalin saa pois? Tärpätti ja lakkabensiini kirvelee ja vedellä ei lähde.
Poistimme suurimman osan niin että aloitettiin alhaalta ja isä puhdisti lakkabensiinillä ja minä heti perään saman paikan hiljaa juoksevalla vedellä ja saippualla. Näin mentiin ylös asti mutta kaikkea ei saatu pois, maali oli jo ehtinty kuivua. Nyt naapurit ja ohikulkijat poikkeavat sanomassa että ori on telonut itsensä.
Onneksi on karvanlähdön aika joten toivottavasti väri lähtee sen myötä pian pois.

Jukra! Kuinka hyvin saitte pois, jäikö pinkiksi?
Minä kerran suttasin itseni enkä saanut kunnolla kaikkea pois, jäin pinkiksi.

Aidat joita nyt korotetaan ovat 145 cm korkeita ja ne korotetaan 2:een metriin. Mutta vain sellaiset tarhat joissa pidetään oritta, tamman tarhat jätetään 145 - 150 cm:ksi. Meillä on 6 tarhaa ( joista puolet korotetaan) ja 5 laidunta. 4 laidunta on hehtaarin kokoisia ja yksi 3 hehtaaria. Niitä vuorotellaan eri vuosina.

Ori yritti 180 cm:n aidasta yli. Joten kapasiteettia riittää. Tai riitti: Se ei enää halua hypätä kuin 130 cm kun irtohypytimme sitä. En tiedä tuliko sille estekammo vai vaikuttiko ruunaus.
Tyttö osti sen ja vei toiselle tallille joka on lähellä hänen kotiaan ja minun työmatkani varrella. Käyn kaksi tai kolme kertaa viikossa valmentamassa häntä siellä kunnes voin luottaa että varmasti pärjää sen kanssa. Nytkin pärjää jo hyvin, haluan vain varmistaa ettei tule ongelmia nuoren hevosen kanssa.
Joitain orimaisia piirteitä jäi, se edelleen tanssii kun sitä talutetaan tai ratsastetaan mutta pysyy vaivatta käsissä. Se hörisee vieläkin tammoille mutta ei enää näytä tietävän miksi niille pitää höristä. Vaikka pääsee aidan yli koskettamaan tammaa, niin ei innostu hörinöitä pidemmälle.

Hmm... Tuo kyltti taitaisikin olla hyvä ajatus vaikka orhimme on tosiaan vähän pinkki jossa on tummempia punaisia läiskiä ja pari pientä juovaa. Mutta pinkki sävy ei näy kuin lähempää.

Voi olla, että sille jäi kammo korkeammista esteistä. Ei olisi mikään ihme sellaisen kuperkeikan jälkeen.

Kiva että hevonen jäi niin lähelle. On tosiaan helppo mennä avuksi jos tarvitsee, ja samalla näkee, että sillä on kaikki hyvin. Tosin voisi kuvitella, että samalla tulisi myös ikävä...

Onko muuten sama talli, jossa aiemmin kilpaili menestyksellä ja sai kateelliset kimppuunsa? Jos on, ilmapiiri ei välttämättä ole kovin miellyttävä.

Ikävä ei oikeastaan ehdi tulla kun näen sitä niin usein. Ja nyt minulla on paremmin aikaa nuoremmalla oriille jonka koulutus on nyt alkanut.

Ei ole sama talli, juuri mainitsemastasi syystä. Tämä talli on pienempi ja yksityinen, ei ratsastuskoulu. Tällä tallilla on hyvä yhteishenki jonka aistii heti. Nuo kateelliset " toverit " ovat kuitenkin samassa koulussa ja pari heistä samalla luokalla, joten tyttö sai vähän kuulla siitä. Mutta hevosen myötä hänen itsetuntonsa on kasvanut joten hän antoi takaisin.
Valitettavasti häntä nyt mainitaan leuhkaksi kun ei anna ratsastaa hevosellaan. Mutta hevosta edelleen koulutetaan joten sen selkään ei päästetä muita. Bestikset kyllä ymmärtää mutta muut...

Minulla oli sama juttu lapsena. Kun sain hevosen, minulla oli äkkiä kavereita vaikka kuinka paljon. Mutta ne kaverit kaikkosivat yhtä äkkiä, kun kieltäydyin päästämästä heitä satulaan. Siinä se tosi ystävyys mitataankin. Ystävät ymmärtävät ja antavat asian olla, muiden ei tarvitsekaan ymmärtää. Vaikka olisi koulutettukin hevonen, ei sen selkään kannata ketä tahansa päästää.

Kannustukseni tytölle! Hyvä että pitää puolensa!

Tulenpa tässä sattumalta vastanneeksi Rosikan puolittaiseen toiveeseen kaivaa tämä palsta taas esiin.

Muuan tuttavapariskunta meni jonkin aikaa sitten naimisiin ja häitä vietettiin meillä, tilaa kun riittää. Meillä on laitumella eräs aivan erityisen kaunis paikka joka on kuin suoraan satumetsästä. Siellä on pieni koivikko (koivut ovat todella suuria ja tuuheita), pari suurta, sileää kiveä ja pieni kirkasvetinen lähde. Tuttavamme pyysivät, että hääkuvan voisi ottaa siellä, eikä meillä ollut mitään sitä vastaan, paikka on kuin tehty sellaisille kuville.

Hätistelimme hevosen kauemmaksi ettei se olisi tiellä eikä uteliaisuudessaan sotkisi valkoista hääpukua, ja sitten kuvaaja järjesti hääparin haluamaansa kohtaan, etsi sopivan kuvakulman ja mitä kaikkea kuvaajat nyt tekevätkään, ja valmistautui nappaamaan kuvan.

Olimme kaikki niin keskittyneitä katselemaan kuvan valmisteluja, että olimme unohtaneet, että nuorempikin hevoseni oli samalla laitumella. Vaikka se oli selvästi näkyvillä, kukaan meistä ei ollut huomannut sen lähestymistä sen tullessa katsomaan mitä porukkaa laitumelle oli tullut.

Yhtäkkiä se otti muutaman nopean askeleen morsianta kohti ja hirnahti kunnolla melkein hänen korvansa juuressa - samalla hetkellä kun kuvaaja painoi laukaisunappia!

Näkisittepä sen kuvan! Morsiammella on olkapäät korvissa vaistomaisena reaktiona äkilliseen kovaan ääneen, silmät ovat tiukasti kiinni ja suu hullunkurisessa irveessä. Toinen käsi puristaa morsiuskimppua rystyset valkoisena, ja toisessa kädessä sormet harottavat suorina joka suuntaan kuin olisivat umpipuuta! Sulhanen tuijottaa eteensä silmät selällään suurina kuin lautaset, kerta kaikkisen kauhistuneena, ja polvet ovat hiukan koukussa rajun säpsähdyksen jäljiltä, aivan kuin ne olisivat pettämässä hänen altaan!

Ja kuvan reunassa näkyy oripojan turpa. Sillä on vielä hirnahdus kesken, ja kuvassa näyttää siltä kun se olisi aikeissa haukata palan morsiamen korvasta.

Emme ole aikoihin nauraneet yhtä makeasti yhdellekään valokuvalle! Onneksi kuvia oli joka tapauksessa tarkoitus ottaa useita, niin että mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, mutta hääpari halusi pitää tämänkin kuvan, hauskana muistona, ja lupasi lähettää kopion meillekin.

Ja viitaten Mammanajadin "ruusujen sotaan", ehdimme saada uteliaan oripojan kiinni ennen kuin se ehti käydä käsiksi morsiuskimppuun, mikä myös oli tehty ruusuista! Vanhempi hevonen pysyttelikin kohteliaasti kauempana.

Mikä Ruusujen sota? Tältä palstalta ei sellaista löydy. Olen vasta vähän aikaa näitä palstoja lukenut ja tämänkin huomasin vasta nyt. Onko näitä juttuja enemmänkin?

Ai joo, anteeksi. Olisi pitänyt laittaa linkki miten pääsee edelliseen ketjuun. Tässä.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11523414/parhaimmat-mokat-taalla!!

Toivottavasti linkki toimii, olen huono näissä jutuissa.

Vastaukset silti mieluummin tähän nykyiseen ketjuun, niin ei ole sitten montaa samanlaista ketjua yhtaikaa.

Kiitos, Mörrinkäinen, löysin jutut. Nehän on aivan loistavia, en tiennytkään että noin hyviä juttuja löytyy. Toivottavasti niitä tulee lisää!

Se kuva olisi hauska nähdä! Saivat ainakin ikimuistoisen hääkuvan.
Päivän piristys!

Todellakin, olisi hauska nähdä se kuva! Ne häät varmasti muistetaan, kuten Kasirokin sanoi! Juttu piristi minunkin päivääni eilen.

Olen nyt uudessa työpaikassa, ja täällä on hurjan tarkkaa se, että kahvitauko on 13.30. Jos kahvi ei ole siihen aikaan valmista, nousee meteli. On minun hommani keittää tuo kahvi, eikä minulla ole mitään sitä vastaan sinänsä, pieni vaivahan se on. Mutta tuohon kellonajan tarkkuuteen en meinaa millään tottua. Muualla on käyty kahvitauolla vähän sen mukaan miten mieli tekee, tai jos on joku homma ollut vähää vaille valmis, se on tehty loppuun ja sitten menty keittämään kahvia. Toki tärkeät työt tehdään loppuun täälläkin, mutta vähemmän tärkeät pitäisi jättää kesken vaikka jäljellä olisi enää minuutin homma. Kahvin on oltava valmista 13.30 vaikka mikä olisi!

Ja kun minä en muutenkaan elä kellon mukaan muuten kuin sikäli, että tulen ajoissa töihin ja pääsen ajallaan pois. Käyn tauolla kun mieli tekee, ja jos jotain on kesken, teen sen loppuun ja menen sitten tauolle. Minulle on huomautettu tuosta kahvipannusta jo muutaman kerran, mutta kun en muista niin en muista.

Eilen osastoni nokkamies kimpaantui siitä ja melkein ärähti minulle, kun kahvi ei ollut tippumassa kellon lähestyessä puolta kahta. Olin muutenkin huonolla tuulella, koska yksi työtovereistani on sellainen, että mitä tahansa teenkin, aina olisi pitänyt tehdä jotakin enemmän. Mikään ei kelpaa. Ja kun nokkamies sitten ärähti minulle, oli vähällä etten ärähtänyt takaisin.

Hillitsin kuitenkin itseni, hymyilin kauniisti ja lähdin kahvinkeittoon. Ja latasin siihen melkein puolet liikaa kahvinpuruja. Jos kerran herra haluaa kahvia, niin saamansa pitää! Siitä tuli varmaan espressovahvuista (en tiedä, kun en itse juo kahvia ollenkaan), ja kun pojat lähtivät kahville hiukan myöhemmin, jäin odottamaan suurella mielenkiinnolla mitä tapahtuisi kun he tulisivat takaisin.

Osastoni nokkamies palasi vajaan viidentoista minuutin kuluttua. Hän oli oikein kiltti ja kohtelias antaessaan minulle seuraavan toimeksiannon. Joko hän piti tuplavahvuisesta kahvista, tai hän oli saanut kofeiinisokin, tai sitten vain viesti oli mennyt perille ja hän oli katsonut paremmaksi muokata äänensävyään ystävällisemmäksi. En tiedä, enkä aio kysyäkään.

Ihmettelin kuitenkin, kun muutamaa muuta miestä ei näkynyt ollenkaan koko loppupäivänä siihen mennessä kun pääsin neljältä töistä. Tänä aamuna selvisi, että he olivat istuneet lopun työpäiväänsä vessassa.

Päivän opetus miehille: älä ärsytä naisia, he antavat takaisin.
päivän opetus minulle: vahva kahvi ei sovi kaikille.

No, jos oppinut jotakin uutta, ei päivä ole mennyt aivan harakoille!

Hah! Täytyypä muistaa tuo jäynä! Minulla on vähän samaa ongelmaa töissä, kun olen ainoa nainen kuuden hengen porukassa. Miehet yrittävät tehdä minusta itselleen työpaikkapiikaa ja ihmettelevät kun kieltäydyn siitä kunniasta kerta toisensa jälkeen. Kahviakin kärttävät minulta sen sijaan että vaivautuisivat keittämään sitä itse kun mieli tekee. Asiasta on välillä käyty hyvinkin värikkäitä keskusteluja, mutta onneksi sentään tulemme muuten oikein mainiosti juttuun.

Mutta silti... taidanpa tosiaan ladata pannun espressolla kun he seuraavan kerran vaativat minua kahvinkeittoon! Katsotaan, kuka heistä ensimmäisenä kipittää ankanmarssia lähimpään "hotelli Helpotukseen"!

Kiitoksia jälleen vinkistä, Najadi! Ehkä vähän lapsellista, mutta hyvää se vain tekee silloin tällöin! :) Annetaan mennä vain! Ei päästetä miehiä hyppimään silmille!

Tosiaan. Minäkin keitän kahvit johtajalle, kuuluu työhöni, ja välillä tulee pari työnjohtajaakin vaatimaan keittäjää. Taidan kerrankin noudattaa toivomusta ja keittää heille espressot. Työnjohtajien kahvinkeitto ei kuulu minun työhöni.

Tuohan on aivan loistava veto! Taidanpa minäkin kokeilla! Olen siivoojana eräässä pienessä firmassa ja työhöni kuuluu ainoastaan siivota. Silti minulle valitetaan yhtenään jos kahvi ei ole valmiina tiettyyn aikaan, vaikka olen useita kertoja sanonut, ettei kuulu minun toimenkuvaani.

Työni mahdollistaisi sen, että voisin olla vielä ilkeämpi, ja vaivihkaa pihistää vessapaperit miesten vessakopeista. Niitä käytetään harvoin, joten kukaan ei luultavasti huomaisi mitään ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Mutta se taitaisi valitettavasti mennä jo liian pitkälle, joten taidan jättää rullat sikseen. Mutta espressotarjoilun voin kyllä järjestää, ja ilomielin! Katsotaan, kuulevatko miehet paremmin vatsallaan (tai takalistollaan) kuin korvillaan!

Kovat piippuun, likat!

Tympääntynyt, onko teillä mahdollista laittaa vessan oveen lappua jossa lukee "epäkunnossa" tms?

Espressoa kehiin meilläkin! Ainakin kaksi miestä tulee juoksemaan pikavauhtia jos juovat kahvin! Tiedän, että heillä on herkkä vatsa, ja he vaativat kahvia kaikkein äänekkäimmin.

Minun ei tarvitse puuttua vessoihin mitenkään, kun ensi viikolla tulee huoltomies jonka täytyy oikeasti sulkea miesten vessa käytöstä ilmeisesti melkein koko päiväksi.

Olisi kerta kaikkisen onneton sattuma, jos juuri sinä päivänä sattuisin hajamielisyyttäni mittaamaan suodattimeen tuplamäärän kahvinporoja...

Vai mitä?

Varovasti, siskot! Jos vessoissa ei ole paperia tai ne ovat poissa käytöstä, miehet valtaa naisten vessat. Katsokaa ettei kolahda omaan nilkkaan.

Minä tänään kysyin työnjohtajilta millaista kahvia herrat haluaa. " Samanlaista kuin johtajakin". Ok, tulee. Laitoin superespressokahvia ja herrat maistoivat. " Sappersmenskattu sentään! Tälläistäkö johtaja juo?"
" Sitä", vastasin. Kysyivät vielä johtajaltakin ja hän vastasi että sitä, vaikka ei ollut maistanut erikoiskahviani. Hän luuli että keitin tavallista kahvia josta hän pitää.
No, herrat joivat kahvin kun johtajakin seisoi vieressä kehumassa hyvää kahvinkeittäjää.
Nyt herrat juoksevat vuorotellen vessassa ja yksi lähti kotiin kun on vatsa sekaisin.
Toivottavasti en pilannut heidän viikonloppuaan.

Aivan loistavaa, Kasiro! Näinköhän vielä tulevat vaatimaan sinulta kahvia?

Minulta tuskin enää vaativat! Tänään taas olivat kärttämässä kahvia, joten hyvä on, täältä pesee! Tuplaespressot pannuun valmistumaan, ja sitten piiloon nurkan taakse seuraamaan tilanteen kehitystä!

Kun tauon aika tuli, pojilla oli niin kova kiire, että he kaatoivat kuppinsa täyteen, pari isoa sokerin palaa perään ja kurkusta alas kerta heitolla! En tiedä miten he pystyivät edes juomaan sitä, jo siksikään, kun se oli vasta keitettyä ja varmasti vielä tuli kuumaa! He eivät ehtineet kai edes maistaa mitään outoa, koska he ottivat vielä lisääkin! Siihen muutama heistä malttoi sentään kaataa vähän maitoakin, ja vasta sitä maistellessaan he alkoivat tajuta, että kahvissa oli jotakin erikoista. He katsoivat kauhistuneina ensin kuppejaan ja sitten toisiaan, ja heidän ilmeensä kävi entistä kauhistuneemmaksi, kun he tajusivat, millaista myrkkyä olivat kaataneet kurkustaan alas jo (ison) kupillisen!

Kaksi minuuttia myöhemmin pinkaisi ensimmäinen, minuuttia myöhemmin lähti toinen. Loput kolme laukkasi tiehensä seuraavien kymmenen minuutin kuluessa, enkä nähnyt vähän aikaan ketään heistä.

He tosiaan valtasivat sekä miesten että naisten vessat, mutta siitä ei koitunut minulle sen kummempaa ongelmaa. Minä kun olen täällä eräänlaisena "yleismies juntusena", niin talossa ei ole sellaista soppea mihin minä en olisi ehtinyt nenääni työntää. Täällä on kolmaskin vessa, josta pojat eivät tiedä mitään. Se on piilossa eikä ovea ole merkitty mitenkään, ja se on sellaisen käytävän varrella missä heillä ei ole mitään syytä kulkea.

Puolisen tuntia myöhemmin pari heistä hoiperteli esiin voipuneen näköisenä, otsa hiessä ja kasvot kalpeina. Pääsivät melkein toimistolle asti, ennen kuin he äkkiä pysähtyivät, kääntyivät takaisin sinne mistä olivat tulleetkin ja pinkaisivat taas.

Jonkin verran myöhemmin, kun istuin taukohuoneessa odottelemassa, heitä alkoi laahustaa paikalle samassa kunnossa kuin olin nähnyt pari ensimmäistäkin. He istuutuivat pöydän ääreen äärimmäisen varovasti, kuin olisivat pelänneet saavansa sähköiskun jakkaroistaan, ja tuijottivat hetken jähmeästi eteensä.

"MITÄ se oli?" kysyi yksi heistä heikosti.
"Kahvia", vastasin harteitani kohauttaen. "Sitähän te halusitte?"
"SELLAISTAKO sinä keität?!" kauhistui toinen.
"Yleensä", vastasin siihen.

Miehet katsoivat järkyttyneinä toisiinsa, sitten yksi heistä katsoi minua, kohotti kätensä ja osoitti minua vapisevalla sormella.
"Älä enää ikinä koske tuohon kahvipannuun!"

Ei sitten... Ei noista miehistä saa selkoa! Ensin kärttävät ja kärttävät, ja sitten kun he saavat mitä haluavat, he tekevät täyskäännöksen ja sanovat, että ei enää ikinä!

Miehet...

Nämä kommellukset on oikein piristäviä lukea, kiva kun tämä viestiketju aktivoitui.

Muutamia hevoskommelluksia on tullut plakkariin tältä reilulta vuodelta, jonka aikana olen ehtinyt tutustua tähän mahtavaan lajiin nimeltään ratsastus sekä näihin mahtaviin eläimiin, nimiltään Taave, Usva ja Hessu.
Suuria Kommelluksia tämä ei ehkä niinkään ole, mutta kerron tämän omaltani täysin aloittelevan aikuisratsastajan kannalta. Hetki jolloin olen itse ollut ihan "ulkona muumilaaksosta" ja vaan ihmetellyt mitä hittoa mun nyt pitäis tehdä.

Episodi Usva: Usva on eestinhevonen. Pienikokoinen, kiltti ja lähes ponimainen. Sopii minulle alle 160-senttiselle ratsastajalle hyvin. Itsepäisyyttä tuolta löytyy, osaa kyllä työntää turvallaan pilttuun veräjän auki ja pyrkiä määrätietoisesti vapauteen. Olin sitten menossa ratsastustunnille. Yksityistunnille, joten olin yksin tallissa laittamassa Usvaa ratsastuskuntoon. Harjaukset oli tehty, kaviot puhdistettu. Kunnes tuo yllättäin innostui niin, että nousi etujaloillaan syöttökaukaloon. Siinä tuo tököttää, etujalat betonisessasyöttökaukalossa ja pää pilttuun rautojen välistä ulkona. Innokkaana lähtemään tunnille hän! Jassoo, mietin minä. Milläs mä tuon tuolta alas saan? Olisittepa nähneet sen mun "steppauksen" siinä kun yritin miettiä että mitä mä teen? Tönin etujalkojen edestä sormilla - ei auta. Siirryn ulkopuolelle ja yritän houkutella ja nostaa päätä pois rautojen välistä - ei auta. Siirryn taas sisäpuolelle ja koitan nostaa kaulaa ylös - ei auta. Se tunne, kun tuntee itsensä ihan hölmöksi! Onneksi tuli pelastava enkeli, eli ratsiopettaja ja sai Usvan perääntymään sieltä pois. Kuulemma joskus tuota tekee, vaan kertahan se oli mulle ensimmäinen. En tajunnut sitä silloin, kun alkoi jalkaansa kaukaloon nostamaan että stoppaisin sen siinä. Ehkä enskerralla sitten!

Olen täällä nauranut katketakseni näille jutuille! Ihanko tosissaan minun ärtymyksen puuskani sai/on saamassa aikaan maanlaajuisen erikoisespressoripuliepidemian?

Meillä pojat ovat olleet oikein kiltisti. Tänään taas meinasi tuo kellonaika unohtua, ja sen huomatessaan nokkamies tiedusteli hyvissä ajoin, aivan erityisen varovaiseen sävyyn, että "Uskaltaisikohan tässä muistuttaa, että kahviaika alkaa lähestyä..?"

Oli naurussa pitelemistä, mutta en halunnut tehdä asiasta numeroa, joten sanoin vain, että "ai joo, tosiaan, hyvä kun muistutit", ja kävin saman tien keittämässä kahvit. Tällä kertaa taas tavanomaiset, normaalivahvuiset kahvit.

En voinut jäädä katselemaan, mutta veikkaan, että pojat maistelivat kahviaan aluksi varsin varovasti.

Olkaa, siskot, tosiaan varovaisia niiden vessojen kanssa. Siksikin, mitä Kasiro sanoi, mutta myös siksi, että jos he joutuvat vaihtamaan vessaa siinä vaiheessa kun heillä on sananmukaisesti tulossa hätä housuun, he eivät ehkä ehdi perille asti ennen kuin se hätä valuu lahkeita pitkin lattialle. Ja te saatatte olla itse se joka sen sotkun joutuu siivoamaan.

Heppamummu, tiedän tuon tunnen-itseni-hölmöksi-tunteen! Meillä ponin ei ollut mahdollista nousta ruokakuppiin, mutta se nousi sen sijaan tarhan aidalle. Etujalat alemmalle aitapuomille ja siihen seisomaan. Meillä oli matalat aidat, joten sen oli helppo tehdä niin. Ensimmäisellä kerralla minäkin vain tuijotin sitä tyhmänä vähän aikaa, että mitä kummaa tuo tekee. Siinä se seisoi etujalat aidalla ja katseli muina miehinä ympärilleen.

Ja vielä hölmömmäksi tunsin itseni erään kerran kun olin pessyt sen hikisen ratsastuslenkin jälkeen. Jahkailin pihassa ja yritin päättää, jättäisinkö sen pihanurmikkoa lyhentämään kunnes se kuivuisi, vai veisinkö talliin joka toimi pihattona kesäisin. Poni seisoi kyllästyneen näköisenä vieressäni, nappasi sitten kiinni riimunnarusta ja nykäisi sen kädestäni. Sitten se lampsi määrätietoisesti tallikatokseen pidellen itse riimunnarua suussaan. Sinne se jäi odottamaan minua, että tulen ottamaan siltä riimun pois. Hevonen oli minua fiksumpi...

Ponimme osasi useammankin kerran saada meidät tuntemaan itsemme tyhmäksi.

Meillä alkoi miesten vessaralli vajaat puoli tuntia sitten. En ihan tuplaespressoa keittänyt, mutta laitoin puruja pannuun suunnilleen puolitoistakertaisen määrän. Näön vuoksi kaadoin omaan kuppiini parin suullisen verran ja huljuttelin sen verran että kuppi näytti siltä kuin olisin jo juonut melkein koko kupillisen. Kun miehiä alkoi tulla, olin maistelevinani kahvia tyytyväisen näköisenä ja jatkoin ristikoiden täyttelyä salatakseni heiltä sen, miten tarkkaan todellisuudessa seurasin heidän puuhiaan.

Vähän he ihmettelivät, kun kahvi maistui jotenkin tavallista vahvemmalta, mutta kun he kysyivät asiaa, sanoin viattomasti, että samanlaista kahvia se on kuin ennenkin, ja "join" taas omastani. Miehet kyllä ihmettelivät sitä, ja nokkelin heistä laimensi omaansa ottamalla kuppiinsa vähän vettä vesihanasta, muut joivat sellaisenaan, kuka maidon ja/tai sokerin kanssa, kuka ilman. Paikalla oli pari muutakin täällä töissä olevaa naista, mutta olin varoittanut heitä kahvista, joten he olivat myös laimentaneet omaansa ja sanoivat myös, ettei kahvissa ole mitään vikaa.

Noin kymmenen minuutin kuluttua alkoivat ensimmäiset heistä osoittaa levottomuuden merkkejä, ja aika pian sen jälkeen he alkoivat ravata. Kun yksi tulee, toinen menee, ja välillä paukutetaan jo ovea, että ulos nyt sieltä, muidenkin pitää päästä! Tavoite saavutettu!

Olisin minäkin voinut laimentaa oman kahvini, mutta halusin pitää omassa kupissani erikoiskahvia siltä varalta, että miehet alkaisivat vänkäämään, että heidän kahviaan on peukaloitu. Olisin voinut antaa heille oman kuppini ja sanoa, että maistakaa itse, samaa kahvia minulla on kuin teilläkin.

Kasiro ja Lampinajadi, olette oikeassa siinä mitä sanoitte vessoista. Tulin samaan tulokseen itsekin ja päätin hylätä ajatuksen. He olivat kyllä näpäytyksen tarpeessa, mutten sentään halunnut nöyryyttää heitä niin julmasti.

Tänään ovat saaneet meidänkin pojat juosta vuorotellen!

On ollut hupaisaa seurata, miten matka alkaa kävellen ja jatkuu ravaten, sitten seuraa pätkä lisättyä ravia ja lopulta koko suoritus päättyy tyylikkääseen sipsutteluun hiukan ennen ovea.

Melkein aloin antaa tyylipisteitä askellajeista ja siirtymisistä, mutta olen (toistaiseksi) hillinnyt itseni.

Voi luoja! Nämähän ovat aivan hulvattomia ketjuja! Melkein kuolin nauruun näitä kaikkia juttuja lukiessa!

Minulta ei onneksi kahvia vaadita, mutta eräältä työtoveriltani kyllä. Taidanpa vihjaista hänelle, että espresso saattaisi tuoda vähän piristystä päivään!

Kasiro, toivottavasti johtajan huumorintaju kestää, jos hänelle jonakin päivänä selviää mitä keittelit niille työnjohtajille! Tuli vain mieleen, että jos he joskus tarjoavat vuorostaan johtajalle kahvia ja tekevät siitä niin vahvaa että lusikkakin seisoo kupissa, se voi tulla hänelle jonkinlaisena yllätyksenä.

Lähtikö muuten se punainen maali oriin turkista karvasadon myötä vai onko sitä vielä uusissa karvoissa jotka silloin olivat vasta kasvamassa?

Johtajamme on huumorintajuinen vanha herra, mutta on ehkä viisaampaa kertoa hänelle tapahtumien kulku. Hän tietää kyllä työnjohtajien( ent ) toiveista joten todennäköisesti hän nauraa jutulle eikä kerro heille totuutta. Hän on itse sanonut etten keitä kahvia muille kuin hänelle ja hänen vierailleen. Tosin työnjohtajat eivät keitä kahvia johtajalle, mutta saahan hänkin nauraa.

Punainen väri lähti karvanvaihdon myötä lähes kokonaan ja loput ahkeran harjuksen ansiosta. Heppamme on taas kimo.

Eivätkö herrat ole enää halunneet kahviasi, Kasiro? Kummallista...
No, eivät ole meilläkään halunneet minun.

Tosiaan. Mikäs kahvikammo Suomen miehiin yhtäkkiä iskenyt? Kummallista!

Katselin työmaani ikkunasta kun iäkkäitä ihmisiä alkoi tulla taloon. Olen urheiluhallissa töissä ja siellä on eläkeläisille kuntosalia ja kuntojumppaa monenlaista.
Katselin kun eräs vanha rouva tutki jokaisen roskiksen mitä pihassa on. Roskikset ovat n. 70 cm korkeita ja päältä avoimia.
Yhtäkkiä rouva nosti kätensä korkealle päänsä yläpuolelle, otti pari tyylikästä tanssiaskelta taaksepäin ja kellahti takaperin kuperkeikan ja jäi sitten polvilleen maahan.
Koska hän jäi siihen pöllähtäneen näköisenä menin katsomaan kuinka kävi.
Autoin rouvan pystyyn. Hän sanoi että oli säikähtänyt mutta muuten kunnossa. Sitten hän kertoi että roskiksesta hyppäsi lentoon lintu ja se heitti silmille rotan.
Rotan raato oli edelleen maassa mutta lintu ( tietysti ) oli lentänyt tiehensä. Oletan että jokin haukka oli käynyt rotan kimppuun ja siinä tohinassa pudonnut saaliineen roskikseen. Kun rouva oli kurkistanut sinne niin haukka oli yrittänyt karkuun saaliinsa kanssa.
Mitä tästä opimme? Älä kurkistele roskiksiin.

Varmaan siinä säikähtäisi kuka tahansa, jos roskapönttö alkaisi varoittamatta viskoa sisältöään lähelle tulevien silmille!

Parasta tosiaan olla varovainen - roskikset voivat joskus olla vaarallisia! :)

Kerroin johtajalle kahvin tarinan. Kuten ajattelinkin, hän nauroi isoon ääneen ja lupasi ettei kerro työnjohtajille totuutta.
Tänään hän kysyi heiltä että pidetäänkö palaveri, sihteeri ( minä ) keittää kunnon kahvit teillekkin. Miehet meni aivan kalpeaksi ja kieltäytyivät yksissä tuumin kahvista. Palaveri kuitenkin pidettiin ja keitin vain johtajalle kahvit. Normaalit kahvit vaikkeivät muut sitä tiedäkkään.
Palaverin jälkeen kun miehet olivat menneet töihinsä, kuuntelin kun johtaja hihitteli itsekseen huoneessaan.
Tjaa, miksiköhän...

Meilläkin on hihitelty eilisillasta lähtien. Voimme hyvin kuvitella miten hauskaa johtajalla on ollut hänen odottaessaan sopivaa tilaisuutta tarjota työnjohtajille pikku kahvittelua, ja miten hän on salaa mielessään nauranut katketakseen katsellessaan heidän kauhistustaan!

Voimme myös kuvitella, miten työnjohtajat kiittivät luojaansa siitä, että he tällä kertaa säästyivät kahvimyrkytykseltä!

No niin... Joskus sitä haluaisi tietää mitä tapahtui, sitten toisinaan taas ei. En ole aivan varma, kumpaan sarjaan tämän päiväinen kuuluu...

Kun tulin töistä, nuorempi hevoseni seisoi keskellä tarhaa ämpäri päässä. Ämpärin sanka oli jotenkin joutunut sen korvien yli ja kiilannut ämpärin niin tiukkaan, ettei se irronnut edes hevosen ravistaessa päätään. En osaa edes kuvitella miten se on siinä onnistunut, kun sanka on aika jähmeä eikä heilu edestakaisin noin vain.

Onneksi heppa ei ollut loukannut itseään... Se oli kyllä säikähtänyt jossain vaiheessa ihan tosissaan, koska se oli hiestä märkä ja tarhan pohja oli totaalisen myllätty. Kotiin tullessani sen voimat olivat jo loppuneet, ja se vain seisoi paikallaan kevyesti puuskuttaen. Se oli kuitenkin niin jännittynyt, että vähän hirvitti mennä sen luokse vaikka juttelinkin sille koko ajan niin että se tiesi minun tulevan. Kosketus olisi silti saattanut laukaista sen pelon uudestaan, ja siksi minun oli oltava todella varovainen. Onneksi se kuitenkin luottaa minuun niin ettei alkanut loikkia, kun aloin irrottaa ämpäriä sen päästä.

Luojan kiitos sille ei tästä tullut samanlaista ämpärikammoa kuin sen juomakipon kanssa aiemmin! Tämän nimenomaisen se kyllä kiertää kaukaa, mutta tallissa olevat kipot (vesi ja ruoka) eivät sentään ole sen mielestä vaarallisia.

Miten tuo otus onnistuukin aina järjestämään itsensä pulaan ämpäreiden kanssa?!

Jaa - a, pitäisiköhän sinun piilottaa kaikki sangalliset ämpärit. Vaikka toisaalta, se saataa keksiä jotain muuta nerokasta niiden kanssa.
Heppa parka! Aina sattuu jotakin kun se on ämpärien kanssa yksin.

Niinpä! Jokin epäterve pakkomielle sillä näyttää niihin olevan!

Täytyy kai ruveta tarjoamaan sille vettä muutaman kerran päivässä, vahtia vieressä kunnes se on juonut tarpeekseen, ja sitten ottaa kippo pois sen ulottuvilta. Harmi, pitäisin hevosilla mieluummin vapaan veden kuten tähänkin asti, mutta ei tuon kanssa näköjään voi. Loukkaa vielä itsensä tuolla menolla. En uskalla edes ajatella mitä se seuraavaksi keksii!

Ovatko sinun oriisi pöllöilleet tällä tavalla, Kasiro?

Ei ihan noin, mutta ori leikkii ämpärillä . Lähinnä potkii sitä etusillaan. Ja leluksi annetaan jo käytöstä poistetut ämpärit ja juomakippona on saavi.
Poikaystäväni osti sille jumppapallon joka annetaan tänään kun se viedään tarhaan. Saapa nähdä mitä se keksii sen kanssa.

Jumppapallo hevoselle? Sitäpä sietääkin harkita! Saattaisi olla hyvä ratkaisu meilläkin. Kiitoksia vinkistä!

Onko hevosille omia palloja, vai voiko ihmisten pallot kestää hevosen leikkikaluna? Ei ne kai kovin paksua muovia ole, ne mitä ihmiset käyttävät. Eli kerrotko millaisen pallon poikaystäväsi hankki ja mistä?

Ja mitä heppa tuumi pallosta?

Jumppapallon sulhoni osti verkkokaupasta ja se on 75 cm halkaisijaltaan. Niitä on monenlaisia mutta tietääkseni kaikki tarkoitettu ihmisille.
Tämä kesti hyvin hevosen käsittelyn ja hauskaa sillä oli. Se oli niin iso että ori ei saanut siitä hampailla otetta ja kun se potkaisi palloa se lensi hyvän matkaa. Siinä sitä kummaa olikin oriin mielestä.

Tarkemmin eilistä kirjoitustani kun laitoin vain pikaisen raapustuksen.
Pallo heitettiin isoon tarhaan ja vietiin ori perässä. Ensin se seisahtui kuin seinään kun huomasi punaisen pallon keskellä tarhaa. Sitten se hiipi varovasti lähemmäs.
Kun tuuli liikautti palloa niin pikainen käännös ja häntä pystyssä karkuun. Ja sitten takaisin katsomaan kun pallo ei hyökännytkään kimppuun. Lopulta se uskalsi nuuhkia palloa. Sitten tönäisy kuonolla ja pallon taas liikahtaessa äkkiä karkuun.
Kolmas yritys: Nyt pallon liikahtelu ei enää saanut sitä pakenemaan. Se töni palloa kuonolla ja yritti ottaa siitä hampailla kiinni mutta ei onnistunut, pallo oli piukea.
Seuraavaksi se potkaisi varovasti etusellaan ja pallo lähti vierimään. Ja ori perässä.
Sitten mentiin lujaa pitkin tarhaa tönien palloa kuonolla tai etusilla.
Kunnes: Ori juoksi vierivän pallon eteen jolloin pallo tuli päin takajalkoja. Kova säikähdys ja kahden jalan potku palloon: Pallo lensi voimalla päin ladon seinää ja poukkasi takaisin samalla voimalla. Ja osui oriin takapuoleen.
En ole koskaan nähnyt sen menevän niin lujaa kuin silloin. Täyttä vauhtia tarhan toiseen päähän ja sinne se jäi korskuen seisomaan.
Jonkin aikaa se seisoi siellä mutta uteliaisuus voitti. Taas varovasti pallon luokse. Nyt se näytti tajuavan että pallon eteen ei mennä koska se siitä eteenpäin se pysyi pallon takana ja töni vain etupäällään sitä.
Otimme pallon pois jonkin ajan kuluttua kun ori alkoi hiota, liika on liikaa, hikinen hevonen ulkona ei ole hyvä juttu eikä tarkoitus.
Tänään taas jatketaan.

Me täällä nauramme makeasti kuvitellessamme tilannetta! Ehdimmekin jo miettiä, mitä ori tuumii pallosta, mutta siinähän se jo selvisi ennen kuin ehdimme kysyäkään.

Kyllä varmasti heppa säikähtikin, kun pallo antoi takaisin!

Varmasti hauska näky!

Kokeilitteko mitä mieltä pikkutamma oli?

Leikkiköön ori sillä nyt aikansa, jos pallo on vielä ehjä niin annetaan sitten tammalle . Tai ehkä ostetaan sille oma.
Oriille sai tosiaan nauraa, se ei millään tajunnut miksi pallo löi sitä. Tänään se ahersi sen kanssa taas mutta jo rauhallisemmin. Ainakin sillä on tekemistä.

Aika näyttää kauanko kiinnostus säilyy, mutta onpahan ainakin siihen asti ajankulua. :)

Kerro toki mitä tamma teki, jos jossain vaiheessa tarjoatte palloa sillekin. Puheistasi päätellen se on melko lailla rauhallisempi joten tulos ei välttämättä ole yhtä vaikuttava, mutta toisaalta varsahan se vielä on, ainakin melkein, joten se voi keksiä mitä hyvänsä.

Mörri varmaan kertoo omista tuloksistaan jos hankkii pallon omalle hevoselleen. Oli se varmaan näky, kun hepo seisoo keskellä tarhaa pytty päähän jumittuneena! Onneksi ei tosiaan sattunut mitään pahempaa. No, ainakaan hänellä ei ehdi aika käydä pitkäksi...

Meillä varmaan kokeillaan pikkutammalle palloa vasta ensi viikolla .

Nyt viikonloppuna on kisat johon ratsastajatyttöni osallistuu ja kisassa on hit and hurry kauhuluokka joka kiinnostaa. Olemme yrittäneet keksiä mahdollisimman pelottavia esteitä ent. isolle oriille. Onneksi se on oppinut jo varsana kamaluuksiin. Se ei pelkää pressuja eikä kirkkaita värejä. Mielikuvitus vaan jo tulee vastaan ja pari päivää ennen kisoja on lönköttelypäiviä, silloin ei hypätä.
Veimme kentälle " kahvipöydän " astioineen ja kukkasineen ( 70 cm ), veneen ylösalaisin, ruohonleikkurin joka kävi ja vanhan harjateltan.
Löytyiskö ideoita?

Sateenvarjoja (myös ylösalaisin käännettynä ja jostain roikkumaan ripustettuna)? Ilmapalloja maanrajaan ja hevosen yläpuolelle? Este johon on ripustettu jotakin kilisevää/kolisevaa/rapisevaa, esim tuulikelloja tai tyhjiä säilyketölkkejä jotka kolisevat toisiaan vasten? Jos tuuli ei puhalla niin että ne heiluvat, niihin voi sitoa ohuen narun josta voi itse nykiä sen verran että ne saa kalisemaan. Este johon on kiinnitetty paperipusseja jotka on puhallettu täyteen ilmaa kun ilmapallot? Niin että ne olisi mielellään sidottu puomista ylöspäin, ikään kuin risuesteeksi. Jos niihin osuu hiekkaa hevosen lähestyessä, ne rapsahtavat.
Entä jos esteen kummallakin sivulla on ihminen juoksemassa edestakaisin kun hevonen lähestyy estettä, ja tekee jotain äkkinäisiä liikkeitä? Nostaa vaikka yhtäkkiä kädet korkealle ilmaan.

Ent iso ori ei pelkää pressuja, mutta hyppääkö se niistä yli, jos pressu on levitelty puomin päälle ja heilahtelee tuulessa? Sateenvarjoihinkin sinä muistaakseni sen varsana totutit, mutta hyväksyykö se ne joka suunnasta katsottuna, missä asennossa tahansa tai millä korkeudella hyvänsä?

Tuossa nyt muutama ajatus mitä tässä näin hätäpäissään tuli mieleen.

Kuulostaa hauskalta tuo kauhuluokka!

Pressut esteillä ei pelota vaikka ne liehuisivat tuulessa, samoin sateenvarjot mitenpäin vaan ei säikytä. Sillä hypättiin 70 cm niin että sateenvarjot levitettiin laukka-askelta ennen hyppyä. Samoin esteestä ylösalaisin roikkuvat varjot ovat tuttuja, niitä tarvi vain muistuttaa kun nykyisellä tallilla ei juuri leikitä hevosten kanssa. Muovikassit ovat tuttuja myös, tosin nekin roikkumassa puomin alla. Koska koiramme usein juoksevat kentällä kun ratsastetaan niin liike ei varmaankaan pelota. ( Täytyy testata.)
Mutta ilmapallot ovat hyviä, samoin säilyketölkit. Mistähän tyhjiä tölkkejä ehtii saamaan, meillä kun syödään itsetehtyjä ruokia.
Onneksi kilparadan tekee joku vieras joka ei käy järjestävällä tallilla joten rataa ei tiedä kukaan eikä sitä pääse harjoittelemaan kukaan. Rataa ei tiedä edes järjestävän tallin henkilökunta.
Kiitos vinkeistä!

Onko teillä ketään tuttua lähellä joka joisi limpparia (tai kaljaa) tölkeistä? Ne kävisivät yhtä hyvin.

Miten kuplamuovi tai muu läpinäkyvästä muovista tehty este? Siis ei ollenkaan puomeja, vaan vain muovi, joka olisi sidottu kulmistaan kiinni ohuella narulla niin että se pääsee putoamaan jos sitä nykäisee. Sen tyyppinen läpikuultava este saattaisi olla hevoselle merkillinen juttu, jos ne ovat tottuneet esteisiin joissa on aina puomi mukana.

Kuulostaa tosiaan hauskalta tuollainen kauhurata! Pitäisikin kokeilla omienkin kanssa mitä kaikkea ne loppujen lopuksi sietävät. Kaikenaiseen ne on kyllä totutettu meillläkin eivätkä ne välitä jos esteen sivuilla on liikettä, mutta jos itse este liikkuu, se saattaisi olla toinen juttu. Kiitos vinkeistä minunkin puolestani!

Hommasin eilen pallon oriille. Se ilo jäi lyhyeksi... Alku meni pitkälti samaan tapaan kuin Kasirollakin, eli varovaista hiiviskelyä pallon ympärillä, tökkäisy turvalla ja häntä soihtuna karkuun.

Meillä meni useampi yritys, ennen kuin se lopulta uskoi, ettei pallo olekaan vaarallinen vihollinen vaan hauska lelu, mutta sen jälkeen meno oli kovaa, pallo edellä ja hevonen perässä.

Meillä kyseinen tarha on peltopohjainen, ja suurin piirtein sen keskellä on vanha puun kanto. Siinä on pari paksua, isoa juurta, ja jotenkin pallon onnistui kiilautua niiden väliin kantoa vasten niin ettei se päässyt enää pyörimään, ja tietysti heppa sai sen siinä vaiheessa kiinni.

Yritettyään aikansa purra palloa ori turhautui kun ei saanut siitä otetta, ja alkoi pelata etujaloillaan. Sen sijaan että olisi yrittänyt potkaista sitä, se nostikin kavionsa pallon päälle. Sen mielestä näytti olevan hauskaa, kun pallo jousti sen jalan alla, mutta sitten se yritti nousta seisomaan sen päälle.

Eihän ihmisille tarkoitettu pallo kestä hevosen paino! Kuului "pof", kun pallo puhkesi hevosen jalan alla, ja vaikka ääni ei erityisen kova ollutkaan, se silti säikäytti hevosen sydänjuuriaan myöten. Ori hyppäsi varmaan puolitoista metriä suoraan ylöspäin kaikki jalat niin tiukasti mahan alle vedettyinä että näytti melkein siltä kuin sillä ei olisi jalkoja ollutkaan! Kun se laskeutui takaisin maahan, se seisoi hetken paikallaan kuin sahapukki, ja huomasi sitten, että ratkennut pallo oli sen etujalkojen alla.

Uusi hyppy ilmaan, ja sitten pukkipotkuhyppelyä pari kertaa tarha ympäri, kunnes se pysähtyi nurkkaan puhisten kuin lohikäärme.

Jonkin ajan kuluttua se hiipi varovasti tutkimaan pallon riekaletta, mutta kun se ei enää liikunut, se ei enää ollutkaan niin pelottava. Kiva lelu silti... Näyttää pojalla olevan hauskaa, kun se riepottelee tuota neon keltaista repaletta ympäriinsä. Katsotaan nyt sitten kauanko huvia riittää ja joutuuko sen jossain vaiheessa keskeyttämään kuten Kasiro joutui.

Mutta ainakin nyt tiedän, että perus jumppapallo ei meidän hevosen käsittelyä kestä... Seuraavaksi voisi ehkä kokeilla sellaista lasten pomppupalloa missä on sarvet. Jos ne kestävät lasten käyttöä, niiden voisi olettaa olevan myös hevosenkestäviä. Ehkä. Kai. Vai?

Paitsi jos se ottaa sarvista kiinni ja sarvet irtoo. Syökö se ne?

Meillä on hypätty muoviestettä, rakennusmuovista tehtyä joka on ohuella narulla saatu ylös ja joka ei ylety maahan. Tuuli sitä heilutteli mutta se hyppäsi sen. Oliskohan kuplamuovi kummempi? Jos saan jostain ( ilmaiseksi ) niin kokeilen tietysti.
Kaljat juodaan meilläpäin pullosta, samoin limpparit. Täytyy kysellä mutta aikaa ei ole paljon, perjantai ja lauantai ovat huilipäiviä, sunnuntaina kisat. Mennään sille tallille jossa on niitä kateellisia tyttöjä. Toivottavasti ruuna ei nolaa meitä pelkäämällä huvin vuoksi kaikkea...

En oikein usko että heppa söisi sarvia, mutta... Onkohan nekin täynnä ilmaa, vai saisiko ne leikattua pois jo valmiiksi? Varmuuden vuoksi...

Ellei ole tölkkejä, löytyykä teiltä päin lehmänkelloja tai jotain muita kilkuttimia? Tai vaikka auton pölykapseleita.

Toivottavasti kaksi huilipäivää ennen kisoja ei ole liikaa. Jos hevoselle kertyy sinä aikana liikaa energiaa, se saattaa tosiaan säikkyillä huvikseen.

Onnea kisaan joka tapauksessa! Toivottavasti tyttö pistää luun kurkkuun kateellisille!

Pölykapseleita löytyy, täytyy laittaa niitä kolisemaan..
Ja taidat olla oikeassa, viisaampi mennä joka päivä mutta vähän kevyemmin. Jos pölykapseliestettä kokeilis ja sitten maastolenkki. En halua sen kyllästyvän hyppääminen, se on kuitenkin vielä nuori hevonen. Tämän kisan jälkeen saa alkaa talvitauko hyppäämisen suhteen. Eli taas aletaan hintataso koulua.

Tämä kone on sulhoni kone ja se kirjoittelee omiaan, vääntää sanat uuteen uskoon jos ei ole valppaana.
Eli ei sentään hintataso koulua väännetä vaan ihan tavallista.

"Hintatasokouluratsastus"..? Joku uusi ratsastuslaji, vai? :)
Joo, joskus saa tosiaan olla tarkkana tai tekstistä saattaa tulla jotain aivan muuta kuin mitä piti.

Minun taas pitäisi opetella lukemaan... Luin tuon "hintatason" ihan sujuvasti muodossa "hintasota", ja aloin sitten tavata tarkemmin kun kuulosti niin järjettömältä.

Onnea kisoihin meidänkin puolesta!

Mörri, olipa siinä sirkusta teilläkin, vaikka pallo menikin rikki! Voimme hyvin kuvitella senkin esityksen! Olisi ollut hauska nähdä!

Mörri: Jos ostat sarvellisen pallon niin voiko sen ripustaa sarvistaan johonkin roikkumaan? Silloin se ei voi nousta pallon päälle mutta ajankulua siitä on joksikin aikaa.
Kiitos onnentoivotuksista, tänään testataan pölykapseleilla ja sain kalja - ja limpparitölkkejä kun naapurin tyttö kävi penkomassa roskiksia koulunsa lähellä. Niistä satiin koliseva este jota kokeillaan tänään pari kertaa. Katsotaan sitten miten kisoissa käy.

Kasiro, voisihan tuota kokeilla, mutta sarvet on niin sileät että niihin voi olla vaikea saada mitään kiinni niin lujasti että se myös pysyy kiinni jos hevonen sillä leikkii. Pitäisiköhän se pallo pistää saman tien heinäverkkoon..?

Ja toisaalta, aitaan tms sidottu pallo ei mene karkuun. Onko se sitten enää yhtä kiva lelu? No, kokeilemallahan se selvinnee, jos nyt ylipäänsä löytäisin jostain niitä sarvipalloja. >:(

Ai mutta hetkinen! Toisessa tarhassa on iso puu jossa on paksuja oksia muutaman metrin korkeudella maasta. Voisinkin ripustaa pallon oksaan, niin se pääsisi vapaasti heilumaan minne tahansa. Mietin vain, olisiko parempi kokeilla uudella jumppapallolla... Ne sarvipallot ovat aika painavia, ja jos hevonen heilauttaa sitä voimalla ja pallo täräyttää sitä suoraan turvalle, saattaa leikit loppua siihen. Antakoon pallo takaisin jos haluaa, mutta hevoseen ei silti saa sattua.

Hyvä ajatus ripustaa pallo jonnekin korkeammalle, mutta pallovalintaa pitääkin vielä miettiä.

Jotain puuta tai sellaista minäkin ajattelin. Laittaa pallon niin pitkään naruun kuin voi mutta niin ylös ettei hevonen voi nostaa kavioitaan pallon päälle.
Jos sen laittaa verkkoon niin voiko se sotkeutua siihen? Ettei hokki takerru.

En usko että sotkeutuu. Teen verkon itse ja ajattelin tehdä sen niin että verkonsilmät jäävät pallon alapuolelle. Yläpuolelle tulisi pelkät narut, jotka siis ovat pystysuorassa eikä niihin niin ollen jää mitään mihin hokit voisivat tarttua. Ja jos kokeilen jumppapallolla, se on niin kevytkin, että pakenee jalan alta saman tien kun siihen koskee.

Mutta olet oikeassa, parasta olla varovainen. Kunhan näen miten sujuu, tiedän paremmin, uskaltaako lelua jättää hepalle silloin kun en ole vahtimassa vai onko se parempi ottaa varmuuden vuoksi pois... Kun ajattelee mitä se onnistuu tekemään tavallisella ämpärilläkin.

Mitä muuten heppa tykkäsi pölykapseli- ja tölkkiesteestä?

No niin,tietoa tulee nyt. Kröhöm!
Kun tultiin kisatallille niin kateelliset tytöt heti haukkumaan ettei arat arabit pärjää ainakaan kauhuluokassa. Tyttöni vastasi heti että sittenhän sinullakin on mahkuja sijoitukseen.
No, ensin hypättiin tavalliset esteluokat jossa tyttöni voitti 80 cm luokan puhtaasti nolla virhepistettä, ja paras aika. Siellä oli kaksi muutakin nollarataa mutta hävisivät ajassa.
Sitten kauhuluokka. Ensimmäinen este mentiin käynnissä ja se oli puusilta, piti kävellä sitä pitkin. Ravi tai kauhunsekainen laukka toi virhepisteitä.
Toinen este oli kirkkaanpunainen huopa puomin päälle laitettuna. 50 cm
Kolmas este oli täyteen puhalletut muovipussit sojottamassa ylöspäin. 60 cm
Neljäs este oli valkoinen kai lakana 80cm.
Viides este oli kolisevat kaljatölkit 90 cm. Kiitos Mörri!
Kuudes este oli kirjavat sateenvarjot rivissä puomin alla 100cm. Kiitos Lampinajadi!
Seitsemäs este oli mallinukke kontillaan puomin alla 60 cm.
Kahdeksas este oli ämpäreitä rivissä suut tulijaa kohti 70 cm.
Pisteet jaettiin niin että sillasta sai 5 pistettä ekasta esteestä samoin 5 pistettä tokasta eli punaisesta huovasta 6, kolmannesta eli muovipussissa 7, neljännestä, eli lakanasta 8, viidennestä eli kaljatölkeistä 9, ja sateenvarjoista 10, mallinukesta taas 6 ja ämpäreistä 5 pistettä.
Ratsastaja sai valita mitkä niistä hyppää. Tuloksesta vähennettiin virhepisteet ja se joka sai eniten pisteitä tietysti voitti.
Arvaa kuka voitti!
Meillähän on yksi tarha jonne mennään puusiltaa pitkin ja ruuna oli ollut siinä tarhassa enimmäkseen meillä ollessaan. Se ei vaivautunut edes katsomaan kisasiltaa muuten kuin katsoakseen mihin kohtaan jalkansa aluksi asettaa.
Punaista huopaa se katsoi tarkkaan ja hyppäsi reilulla varalla. Kaikki muut se hyppäsi rutiinilla, kiitos teidän, Mörri ja Lampinajadi!
Ainoana joukosta se hyppäsi metriä korkean sateenvarjoesteen ja vielä kahdesti. Virhepisteitä ei tullut joten se voitti senkin luokan.
Tallin tyttöjä harmitti, ja he supattelivat jotakin kauempana. Yksi heistä olisi antanut ruunalle jonkin herkkupalan mutta ruuna veti korvat luimuun joten sekin jäi siihen.
Ihmettelin sitä koska ruuna on aina ollut ystävällinen kaikkia kohtaan.
No, nyt ollaan kotitallissa ja ruuna saa ansaitsemansa levon.

Mahtavaa! Onneksi olkoon! Tyttö tosiaan pisti luun kurkkuun kateellisille! Hyvin tehty! Ja hauskaa, että mekin olimme osaltamme avuksi. Miten heppa suhtatui tölkkeihin kun kokeilitte sitä ensimmäisen kerran? Katsoiko edes, että voiko tuosta mennä, vai tuumasiko vain, että mennään nyt sitten kun käsketään...

Olisi varmasti ollut hauska nähdä niiden tallityttöjen ilmeet kun se kauhuluokkaan kelvoton arabi veikin voiton puhtaalla radalla ja meni yli niistäkin esteistä mistä yksikään toinen hevonen ei mennyt!

Olisiko se voinut väsähtää kisoista sen verran ettei kaivannut vieraita lähelleen edes makupala kourassa? Tai ehkä se vaistosi kateuden ja käski tytön pysyä loitolla. Kaipa sillä syynsä oli, kun muuten on ystävällinen ihmisille.

Se katsoi niitä ja jarrutteli vauhtia ja hyppäs kun käskettiin mutta jättiloikalla. Annoimme sen katsoa purkkeja ja sitten uudestaan hyppäämään. Tuuli kolisteli ja heilutteli niitä, mutta useamman hypyn jälkeen se ei enää välittänyt niistä.
Sateenvarjojakin se vierasti pari kertaa, niitä ei olla menty aikoihin. Onneksi nyt mentiin ja asettelin niitä monella tavalla että nekin olisivat tulleet tutuiksi. Ja tulihan ne.Täytyykin alkaa tekemään kaikkea erikoista estettä aina kun hypätään. Tosin nyt esteet saa jäädä talveksi ettei se kyllästy hyppäämiseen.
Hyvää työtä tyttö teki, todellakin!

Hyvin se luottaa ratsastajaan kun kuitenkin hyppää yli vaikka edessä on jotain omituista. Se on jo tottunut niin monenlaisiin juttuihin, että sitä saa tosissaan alkaa vaivata aivojaan että keksisi vielä jotakin uutta. Kohta täytyy alkaa turvautua eksoottisempiin ideoihin... hyppäämistä käynnissä olevien moottoripyörien ja nuotioiden yli, täytetty karhu tai susi esteen alle, viisimetrinen kumikäärme ripustettuna estetolppaan tai puomin ympäri kiedottuna...

Miten hevonen suhtautuu peltisiltoihin?

No joo, näitä on hankala järjestää kotioloissa ja tulen kanssa voi käydä huonosti jos jotain menee pieleen, mutta heppa tuskin välittää polkupyörästä tai liehuvasta pyykkinarusta kaikkien niiden hirvitysten rinnalla joihin se on jo tottunut. :)

Onneksi olkoon minultakin! Huippu juttu että tyttö otti ja päihitti kaikki panettelijat! Eivät taida tytöt toista kertaa sanoa, ettei arabeista ole mihinkään. Tosin pakko myöntää, että useimmat arabit tuntuvat olevan kohtalaisen säikkyjä, mutta tämä nimenomainen ei olekaan ihan tavallinen. Harva kasvattaja tekee varsojensa ja ylipäänsä hevostensa kanssa yhtä paljon töitä kun sinä ja myöhemmin myös tämä tyttö olette tehneet.

Vaivannäkö kannattaa monella tapaa, niin se vain on. Oli ansaittuja voittoja! Onnea!

Hypätäkseni tapani mukaan asiasta kuudenteen, vieläkö tamman pilkut ovat näkyvissä?

Minä ostin uuden jumppapallon, tein sille verkon tapaisen ja ripustin puun oksaan. Kuten toivoinkin, ori ei saanut siitä kiinni, vaan pystyi vain tönimään sitä. Pallo tietysti heilahti aina takaisin ja muksautteli hevosta ryntäille, kaulaan, kylkiin, takamukseen... Miten päin heppa sattuikin olemaan. Lopulta hepo suivaantui siitä, veti korvat luimuun ja yritti hyökätä kunnolla pallon kimppuun. Pallohan tietysti vain jatkoi keikkumistaan sinne tänne muksautellen hevosta mihin sattui osumaan, ja hevonen raivoistui koko ajan enemmän. Mietin jo, että minun on kohta mentävä keskeyttämään touhu, mutta samassa ori saikin tarpeekseen ja marssi äkäisen näköisenä tarhan nurkkaan murjottamaan. Annoin sen rauhoittua vähän aikaa ja kutsuin sen sitten luokseni viedäkseni sen talliin. Ensin se näytti siltä kuin se olisi tehnyt mieli kääntää selkänsä minulle, mutta se tuli kuitenkin, ja tallissa sen mieliala koheni, kun se löysi ruokakupistaan porkkanan paloja.

Mietin vain, että jos hevonen aina raivostuu pallolle samalla tavalla, onko sitä järkevää pitää hevosen ulottuvilla jatkuvasti. Aiheuttaako se turhaa stressiä? No, pitää kai kokeilla, sillähän se selviää...

Koska varsat ovat omia kasvatteja niin halusin niistä liikennevarmoja ja joka tilanteessa hermonsa säilyttäviä hevosia. Sellainen onnistuu vai tutustuttamalla ne mahdollisimman monenlaiseen asiaan. Toisaalta olen utelias kokeilemaan onko jotain johon en onnistu niitä totuttamaan. Siksi yritän keksiä kaikkea kamalaa niille. ( Vai olenko sadistinen luonne, pelottelen heppaparkoja? )
Pelkäämätöm hevonen on turvallinen ratsu.
Tamman pilkut näkyy edelleen, ovat tosin haalistuneet aika lailla.
Meillä ori potkii palloa edelleen pitkin tarhaa, tosin jo huilailee välillä, enää ei juokse itseään piippuun. Ehkä teilläkin rauhoittuu jonkin ajan kuluttua.

No, parempi se on, että heppa pelkää jonkin aikaa jotakin, kuin että säikkyisi koko ikänsä sitä ja tätä. Nuoruus on tunnetusti vaikeaa aikaa... Mutta loppuelämä onkin sitten turvallista (sekä hevoselle että ihmiselle) kun ei ole enää mitään mitä viitsisi pelätä. :)

Meillä heppa sai uuden sätkyn, kun se työnsi päänsä pallon alle ja viskasi sen ilmaan. Pallo putosi sen korvien väliin, ja taas hevosta vietiin lujaa! Oli kyllä muuten rauhallisempi kuin viimeksi, pallo ei enää saanut sitä samalla tavalla raivostumaan.

Odotellaan ja katsellaan...

Minkäs ikäinen tamma nyt on? Kolme?

Tulee kolmevuotiaaksi keväällä ja silläkin alkaa ratsun peruskoulu. Saa suitset päähänsä, kuolaimet suuhun ja satulan selkään ja oppii liinatyöskentelyä ja muuta pientä.
Saa nähdä millainen ratsu siitä tulee.
Ruunan voitto kisoissa teki sen että nyt ostatellaan oritta. Mutta se ei ole vielä myynnissä, voi olla etten myy sitä ollenkaan. Se on malttavaisempi kuin ruuna ja siksi parempi kisaratsu. Ruuna on parempi esteratsu koska se pystyy kääntymään pienessä tilassa ja hyppykykyä löytyy. Ja se rakastaa vauhtia. Ori tulee aina häviämään vauhdissa ruunalle.

Sieltä talliltako kiinnostuivat oriista, vai joku ulkopuolinen joka oli katselemassa? En jaksa uskoa, että tälle tytöllesi olisivat hankkimassa toistakin hevosta kun on jo noin hyvä alla.

Jos joku niistä kateellisista tytöistä ostattelee sitä, niin voi vain todeta, että kalliiksi käy kateus, jos sen takia täytyy ostaa monen tuhannen euron arvoinen hevonen.

Jos pidät oriin itselläsi, myytkö siinä tapauksessa tamman vai pidätkö molemmat? Ja jos pidät molemmat, pidätkö oriin oriina vai ruunaatko jossain vaiheessa? Olettaen ettei tule mitään sen tapaisia yllätyksiä kuin vanhemman kanssa.

Ei sentään toista hevosta tytölleni, hyvä että pärjää yhdenkin kanssa. Ruuna ei päästä tyttöä helpolla mutta tytöllä on sisua ja siksi pärjää hyvin. Kahden kanssa ei jaksaisi kun on koulukin hoidettava.
Joku ulkopuolinen katsoja oriista kiinnostui tietääkseni, toisaalta, en kyllä kysynyt että mistä tietää että minulla on lisääkin hevosia. Sanoin heti että en aio myydä oritta jo siksikin että se on liian nuori, taysi remontti. Väärällä käsittelyllä siitä saa vihaisen tai raakin.
Ajattelin pitää molemmat ainakin kunnes tamma näyttää mihin se kykenee. Eihän orikaan ole vielä näyttänyt kykyjään, remontti kun on. Mutta siihen menee vielä noin 5 - 6 vuotta. Ja pidän oriin oriina, minä pärjään oriidenkin kanssa.
Tällä ei ole sellaista hyppykykyä kuin ruunalla joten eiköhän se korotetuissa aidoissa pysy.

Arvelinkin että teet niin. Miksi suotta ruunata jos ori on sellaisenaan hyvä käsitellä. Voiko tammasta vielä sanoa mitään? Luonteenlaatunsa se on varmaankin jo näyttänyt, mutta kumpaa veljeään se muistuttaa enemmän? Aikahan sen näyttää mitä siitä tulee, mutta kiinnostaa vain tietää, miltä se vaikuttaa tällä hetkellä.

Tamma on luonteeltaan emotamman kaltainen. Se nyplää kaikkea, avaa riimunnarun solmut, avaa tarhan haan ellei sitä varmista ketjulla ja lukolla, purki äidin talliin jääneen villapaidan langoiksi ym.
Sen kärsivällisyys riittää loputtomiin kunnes se on saavuttanut sen mihin pyrkii.
Tältä pohjalta sanoisin siitä tulevan hyvä kouluratsu, se jaksaa opetella. Toisaalta se on myös ilkikurinen, minkä osoitti se, että se vei isältä lakin päästä ja juoksi ympäri tarhaa lakki hampaissaan. Kun isä ei enää yrittänyt pyydystää sitä, se tuli isän luo. Mutta aina kun isä yritti ottaa lakin, niin nykäisi kuonoaan juuri sen verran ettei isä saanut siitä otetta.
Vasta äiti sai lakin kun tuli kauraämpärin kanssa. Kai kaurat maistui paremmalta kuin hikinen lakki.

Eipä ehdi aika käydä pitkäksi senkään kanssa! Kuulostaa niin tutulta tuollainen "nyhdänpä tästä ja näpelöinpä tuota"-touhuilu. Meillähän poni teki aivan samaa, meidän ja muiden ihmisten suureksi huviksi ja harmiksi.

Tulipa selville miksi ruuna luimisteli siellä kisatallilla sille tytölle joka tarjosi makupalaa. Makupalaan oli laitettu jotain ainetta joka olisi saanut ruunan mahan sekaisin. Ilmeisesti ruuna haistoi aineen hajun eikä ottanut herkkua. Eräs vakikävijätyttö joka ihailee ruunaa kertoi kuulleensa kun tytöt suunnitteli asiaa ja toinen näki kun he tiputtivat ainetta leipäpalaan
Soitin tallin pitäjälle ja hänkin kauhistui, sanoi karkottavansa tytöt talliltaan. Tuollaista käytöstä ei hänkään sulata. Hän haluaa tietenkin tallinsa maineen säilyvän hyvänä eikä pari kateellista tyttöä saa sitä pilata.

Uskomatonta! Kyllä on kateus saanut tytöt vajoamaan todella alas, kun yrittivät vahingoittaa hevosta! Aivan oikein tehty tallin pitäjältä että heittää heidät ulos. Kukaan täysijärkinen päästä tuollaista porukkaa tallilleen.

Täytyi kyllä tyttöjen tietää (ainakin omasta mielestään) mitä olivat tekemässä. Mistä he tiesivät, paljonko sitä ainetta piti antaa, että tulos olisi haluttu? Sehän olisi voinut aiheuttaa paljon vakavampiakin oireita kuin ohimenevän ripulin tms. Pahimmassa tapauksessa heidän tempauksensa olisi voinut tappaa hevosen. Hyvä kun asia tuli ilmi!

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä tököttiä he leipään laittoivat. Ja mitä he tuumivat kun tallinpitäjä sanoo ettei ole enää asiaa tallille. Eivät taatusti ainakaan ilahdu.

Herää vain kysymys siitä, tietävätkö tytöt, missä hevonen asuu? Olisivatko he niin alhaisia, että menisivät sinne syöttääkseen sille jotakin? Tai rikkoakseen sen varusteita tms? Ikään kuin kostoksi porttikiellosta?

Tytöt tietävät missä ruuna asuu, se ei ole valtionsalaisuus. He yrittivät tulla tälle tallille eilen mutta tallinpitäjä ajoi heidät pois. He sanoivat tulleensa pyytämään anteeksi mutta heitä ei päästetty tallin alueelle. Tiedä sitten mikä oli totuus.
Heidän kannaltaan kenkku juttu, porttikielto kahdelle tallille.
Ruuna tarhataan nyt keskellä pihaa olevassa tarhassa, siinä omistaja voi pitää sitä koko ajan silmällä. Samoin tallin muille tytöille on sanottu ettei noita tyttöjä saa päästää tallin alueelle.
Kisatallin omistaja soitti eilen ja sanoi soittaneensa tyttöjen vanhemmille. Vanhemmat kauhistuivat ja sanoivat että tytöt laitetaan nyt sellaiseen kuriin että jos vaikka aivastavat väärään suuntaan niin tulee seuraukset joita eivät ikinä unohda. Pyysivät ilmoittamaan heti jos vaikka kuinka pientä sanottavaa tulee heistä.
HUH mikä soppa! Katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Olen lukenut nämä viimeiset puheenvuorot jo muutamaan kertaan melkein kirjain kirjaimelta varmistaakseni, että todellakin luin oikein!

Uskomatonta todellakin, että kateus voi saada jonkun (tai tässä tapauksessa jotkut) tekemään jotakin sellaista! Tytöt kyllä ansaitsevat sen minkä saavat... Ehkä se oli vain ohimenevää typeryyttä ja tytöt ovat oikeasti järkiintyneet ja pahoillaan, mutta kun tuollaisessa tilanteessa siihen ei voi luottaa.

On kyllä syytäkin pitää heppa tarkan silmälläpidon alla!

Kenkku juttu tytöille kieltämättä, mutta itsepä kerjäsivät verta nenästään. Olisihan heidän pitänyt tietää, ettei tuollaisesta selvitä kuin koira veräjästä.

No, jos he olivat tosissaan siitä anteeksipyynnöstä, he voivat pyytää anteeksi koulussakin. Eivätkös he ole samassa koulussa sen tyttösi kanssa?

Aikamoinen soppa todellakin!

Niinpä. Mutta hyvää se tekee tytöille huomata ettei heidän sovi ihan mitä tahansa tehdä.

Mietiskelimme täällä juuri, että jos sana heidän tempuistaan leviää, tai edes se, että heillä on porttikielto jo kahteen paikkaan, voi käydä vielä niinkin, ettei heitä kohta päästetä enää millekään tallille. Se olisi jo todella kova oppitunti, mutta toisaalta, kuten Mörri sanoikin, itsepä he sen aiheuttivat.

Mahtoiko heillä olla hoitohevoset siellä kisatallilla? Jos oli, he menettivät nekin. Siinä tapauksessa suhtautuisin heidän pahoitteluunsa todella epäluuloisesti. Hyvä, että hevosta vartioidaan nyt tarkasti! Enpä olisi uskonut, että koko hommasta tulee tällainen sotku! Ja kaikki vain siksi, että tallinpitäjä ei ottanut hevosta sovitusti sisälle! Siitähän kaikki alkoi.

Huh!

" Nyhdämpä sitä, näpelöinpä tätä" jatkuu: Naapurin tyttö tuli eilen käymään meillä ja jätti tapansa mukaan pyöränsä aidan viereen nojalleen. Kun hän tunnin kuluttua tuli takaisin niin pyörästä oli nypitty vaijerit irti. Syyllinenkin paljastui samantien: Tamma!
Se yritti täydentää työtään pureksimalla satulan muovia mutta ei ehtinyt vielä tekemään siihen paria pintaraamua enempää.
Voi... Isä joutui korjaushommiin jossa menikin hyvällinen tovi kun täytyi keksiä mikä vaijeri kuului mihinkin kohtaan. Lupasimme viedä pyörän ammattikorjaajalle jos jotain meni väärin ja kehotimme varovaisuuteen kunnes pyörää oli testattu ja toimivaksi havaittu.

Olin valmentamassa ratsastajatyttöäni kun kateelliset tytöt tulivat tallille vanhempiensa kanssa. He pyysivät anteeksi käytöstään ja vaikuttivat olevan aidosti pahoillaan. Kysyin mitä ainetta yrittivät antaa ja sanoivat että aine oli ulostuslääkettä. Tarkoitus oli aiheuttaa lyhyt ripuli ruunalle.
Kuitenkin, vaikka annoimme anteeksi, niin porttikielto tallille pysyy. Vie aikansa että voimme luottaa heihin ja pidämme huolen etteivät he pääse ruunan lähelle.
Heidän vanhempansa sanoivat meillekkin että jos pienintäkin syytä löytyy, koulussa tai kotona, niin soitto heille heti. Ja vanhemmat itsekkin olivat antaneet tytöille porttikiellon talleille. Tytöt ovat myös osittaisessa kotiarestissa, eli eivät saa mennä mihinkään niin etteivät vanhemmat vie ja tuo heitä ja tiedä koko ajan missä tytöt ovat. Kerrankin väärässä paikassa niin kotiaresti täysimittainen.

*nauraa*

Eihän? Teillä näyttää tosiaan olevan tamman lanssa samanlaista kuin meillä oli ponimme kanssa. Sääntö 1: älä jätä mitään irrallista/sellaista jonka saa rikki, kahta metriä lähemmäksi paikkoja joihin hevonen pääsee käsiksi.

Tai meillä riitti se pari metriä, teillä pitäisi varmaan olla pidempi turvaväli. :)

Onneksi isäsi osasi korjata pyörän, minulta olisi varmasti jäänyt korjaamatta. Olisin kylä saantu vaijerit kiinni, mutta todennäköisesti vääriin paikkoihin. Pyörän ajovalo olisi syttynyt käsijarrusta (jos siinä sellainen on), ja vaihteet olisiv at vaihtuneet valokytkimestä tms.

Täytyy sanoa, että minä ihailen jalomielisyyttänne niitä tyttöjä kohtaan. En tiedä olisinko itse pystynyt antamaan anteeksi sellaista temppua, ainakaan näin pian. Siitäkin huolimatta, että he ovat jo saaneet melkoisen ope kun saivat porttikiellon kahdelle tallille ja vielä kotiaresti kaupan päälle. Ja mitä muuta heillä kotona lienee.

Vaikka sanoimme että anteeksi on annettu niin eihän se täydellinen anto ole. Hevosen lähelle ei ole asiaa, ei myöskään tallille. Mutta kavereita meistä ei tule.
Mutta kyllä hekin sen ymmärsivat kun asiasta juteltiin silloin kun he vanhempineen tulivat juttusille.

Olet oikeassa, turvaväli täytyy ottaa käytäntöön jatkossa tamman kanssa. Toisaalta, jos hommamme sille oman jumppapallon niin ehkä sillä on siinä niin paljon tekemistä ettei se ehdi näpelöimään muuta... Täytyypä kokeilla kunhan ehdin hommata sen pallon. Ori leikkii omallaan vieläkin päivittäin joten sitä palloa emme anna tammalle.

Olen töissä liikuntahallilla ja meillä on musta sivooja. Siivoojan pinna kestää mitä vaan ja hän on aina hyväntuulinen.
Kuitenkin tänä aamuna hänellä ratkesi pinna. Eräs asiakas kaatoi pesuainepullon ja astui siihen länttiin. Ainetta joutui miehen kengän päälle kun hän potkaisi kiukuissaan pullon jaloistaan kauemmaksi.
Sitten mies istui penkille, oikaisi jalkansa ja alkoi vaatia että siivooja puhdistaa kengän " Ja kunnolla ".
No, siivooja otti lattianpesukoneen ja ajoi sillä kengän yli. Sitten hän kääntyi, kumarsi syvään katsoakseen kenkää ja sanoi että tuossa on vielä vähän. Ja aikoi mennä vielä uudestaan kengän yli. Vasta sitten kengän omistaja havahtui, nousi äkkiä penkiltä, puhisi hetken ja naama punaisena juoksi ulos hallista.
Onneksi, sillä en olisi voinut enää kauempaa pidätellä nauruani.

Haha! Täydet pisteet siivoojalle! Minulla ei olisi riittänyt maltti tuollaiseen tahdikkuuteen, olisin luultavasti sanonut "kyllä söör" tai jotakin sen tapaista, ja kaatanut sitten kengän täyteen pesuainetta. Tokihan se olisi pitänyt puhdistaa myös sisäpuolelta...

Huomasivatko asiakas ja siivooja, että sinua nauratti?

Kasiro, teillä taitaa tosiaan riittää työmaata tamman kanssa - siis sitä työmaata mitä se teille ehtii järjestää!

Asiakas ei huomannut ( toivottavasti ) mutta siivoojan kanssa naurettiin yhdessä ja kovaan ääneen kun asiakas oli mennyt tarpeeksi kauas.
Siivooja jo meinasi mennä pyytämään anteeksi mutta minä kielsin, asiakas sai mitä tilasi.

Aivan, tamma järjestää toimintaa. Eilen se irrotti traktorista auran tapin. Isä oli tasoittamassa tarhaa ja poikkesi sisään kahville ennenkuin menee tiehommiin. Kun hän tuli takaisin ja nosti auran ylös, niin aura ei noussutkaan. Kun isä katsoi mikä vikana niin aurasta puuttui tappi. Ja sitten huomasi että tammahan sitä piteli hampaissaan, imeskeli kuin tuttia.
Täytyi hakea pieni tukku heinää niin tamma luovutti lelunsa ja isä pääsi töihinsä.

Pisteet siivoojalle, todellakin! Tyylikäs veto häneltä, täytyy sanoa! Olisin kyllä nauranut minäkin jos olisin sattunut tapausta todistamaan!

Kasiro, näyttää siltä, että aina kun teillä tapahtuu jotakin omistuista, pitää ensimmäisenä tarkistaa, onko/onko ollut tamma jossain lähistöllä! Kannattaisi varmaan hankkia sille se pallo...

Pallo hankittiin eilen ja tänään kokeillaan mitä tamma siitä tykkää.

Laitettiin pallo tarhaan ja päästettiin tamma sinne. Se pysähtyi paikalleen pää alhaalla ja etujalka ylhäällä kuin lintukoira joka seisoo lintua. Sitten hyvin varovasti eteenpäin. Se kiersi palloa kaukaa ja varovasti hiipien hyvinkin kymmenen minuuttia.
Lopulta se pääsi tarpeeksi lähelle ja nuuskaisi sitä.
Sitten se yritti maistaa sitä mutta ei saanut otetta. Kumma kyllä, vaikka pallo liikahti niin se ei lähtenyt karkuun mutta oli kyllä erittäin varuillaan häntä pystyssä.
Seuraavaksi se yritti nostaa jalkansa pallon päälle. Olin jo varma että käy niinkuin Mörrillä, pallo puhkeaa.
Mutta ei: Tamma astui niin reunaan että pallo joutui pingotukseen ja lähti kuin tykin suusta pamauksen kera. Kuin nappi killipelissä.
Pallo lensi toiseen suuntaan ja tamma korskuen toiseen. Taas varovasti pallon luokse. Muutaman yrityksen jälkeen se huomasi ettei pallo ole vaarallinen. Toisin kuin ori joka potkii palloa etusillaan, tamma pelaa killiä. Siitä on hauskaa kun pallo lähtee sinkoamalla kavion alta.
Että näin helposti sujui tamman kanssa palloilu.

Varmasti oli hauska katsella! Mietinkin jo, mitä tamma mahtoi uudesta lelustaan tuumia. Siis hiiviskelyä, yksi säikähdys ja sitten hauskanpitoon! Killiä pelaava hevonen onkin sellainen näky johon ei ihan joka päivä törmää missään. Useimmat taitavat tosiaan töniä palloa etusillaan tai kuonollaan sen sijaan että yrittäisivät ammuskella sillä lähiympäristöään. Saa nähdä riitääkö siitä tammalle ajankulua niin että vastaisuudessa saavat polkupyörät ja auran tapit olla rauhassa! :)

Kannattaa varmaan silti pitää se turvaväli käytössä, varmuuden vuoksi... Ettei jätä mitään irtainta tavaraa muutamaa metriä lähemmäksi niitä paikkoja joihin hevonen pääsee käsiksi.

Veljeni vaimoineen tuli uudeksi vuodeksi kotiin ja hänellä oli mukanaan ystävänsä kaksi tyttöä. Ystävän perhe on lisääntymässä ja siksi tytöt ovat veljeni hoivissa uuden vuoden pyhät.
No, tytöille oli hommattu ilmapalloja ja yksi niistä oli todella suuri. Sen kanssa mentiin ulos juuri sen koon takia. Siihen pumpattiin ilmaa kompuralla ja pallo annettiin vanhemmalle ( 5 v ) tytölle siksi aikaa että veljeni hakee langan jolla sulkea se. Tyttö halusi nähdä hevosen ja meni oriin tarhalle pallon kanssa. Ystävällinen ori tuli tietysti vieraita katsomaan.
Mutta tyttö ei jaksanutkaan pitää pallon suusta tarpeeksi lujaa kiinni ja pallo pääsi irti. Hurjasti viheltäen ja kieppuen pallo lensi kohti oriin naamaa. Sen silmät levisivät suuriksi ja se perääntyi kauhuissaan ja melkein istui samalla kun kääntyi. Ja lähti karkuun niin lujaa kuin jaloista lähti. Komeasti se hyppäsi keskellä tarhaa olevan ruokintapöydän yli ja kuntopallonsa yli ja jos aitoja ei olisi korotettu niin varmaan se olisi hypännyt aidasta ulos. Nyt se törmäsi aitaan että kolina kävi, onneksi se ehti vähän hidastaa ennen törmäystä.
Sinne se jäi seisomaan korskuen ja hikisenä. Kesti hyvän aikaa että se rauhoittui sen verran että sain haettua sen talliin.
Pikkutyttö parka myös säikähti oriin käytöstä ja alkoi itkeä mutta veljeni sai hänet tyynytettyä.
Kumpikohan säikähti enemän, lapsi vai hevonen. Ja saankohan oritta enää lähellekkään ilmapalloja?

Voi taivas! Ei ihme että ori säikähti! Varmasti tulisi kovemmallekin kaverille äitiä ikävä moisen ilmahyökkäyksen edessä! Eihän ori loukannut itseään törmätessään aitaan?

Mietin myös, että toivottavasti se ei yhdistä säikähdystään lapsiin. Loppujen lopuksi se tuli katsomaan lasta, ja sai siitä hyvästä villiintyneen ilmapallon silmilleen. Ja miten se suhtautuu omaan palloonsa tämän jälkeen? Ilmapallokin on pyöreä, ja jos se vielä oli niin iso kuin sanoit, ori saattaa jotenkin yhdistää ne toisiinsa. Uskaltaako se enää leikkiä omalla pallollaan?

...oli varmaan vaikuttava loikka ruokintapöydän yli!

Eikä ole ihme, että tyttökin pelästyi. Mutta säikähtikö hän enemmän käsistä lähtenyttä ilmapalloa vai hevosta? Onneksi hänkin selvisi säikähdyksellä.

Huomenna nähdään miten se suhtautuu omaan palloonsa. Taitaa tulla melkoinen työsarka palloista. Ja lapsista. Ei se loukannut itseään, saattoi tulla mustelmia enintään. Se liikkui puhtaasti eikä aristanut kosketusta mihinkään.
Huomenna viedään tyttö hevosta katsomaan, nyt ilman palloa. Eiköhän tuo suju vai olenkohan liian optimistinen?

Ruunan varsa on syntynyt! Ruunikko tammavarsa jolla on nuolen muotoinen kuvio naamassa ja pitkät sukat joka jalassa. Nuolen terä on nenällä ja sulat otsalla. Se syntyi tasan keskiyöllä aikaan 00.00.

Nuori oriimme on nyt kiertänyt jumppapalloaan pitkin aamua mutta ei ole uskaltanut mennä koskemaan siihen. Ei tosin tunne suurta kammoakaan sitä kohtaan, arvailee vaan voiko siihen koskea enää.
Lapseen se suhtautui yhtä ystävällisesti kuin ennenkin, ilmeisesti se ei yhdistä lasta vinkuviin ja hyökkääviin palloihin.

"Ruunan varsa"... Ellei tietäisi taustoja, oudompi kyllä ihmettelisi tuota ilmausta! :D

Onneksi olkoon vuoden ensimmäiselle varsalle! Kuulostaa siltä, että tuli kaunis pikku tamma! Syntyi uudenvuoden yönä keskiyöllä. Täsmäajoitus! Arabin ja trakennerin risteytys tuollaisella värityksellä... Olisi upeaa nähdä kuva siitä!

Ori sitten tosiaan yhdisti pallot toisiinsa ainakin jossain määrin. Sääli... Mutta toisaalta, jos se ei suoranaisesti pelkää sitä vaan miettii vain voiko sen lähelle mennä, tilanne ei ilmeisesti ole toivoton. Kunhan se aikansa ihmettelee sitä kauempaa, se voi hyvinkin uskaltautua taas leikkimään sillä. Toivotaan parasta! Hyvä kuitenkin, että tyttö ei sisälly niihin mietteisiin! Sitten olisi saattanut tulla hankalaa. Lapsia kun ei voi pitää koko päivää aitauksessa ihmeteltävänä kuten palloa. Entä tyttö? Kauhisteliko tulla lähemmäksi hevosta, vai oliko jo "unohtanut" viimekertaisen säikähdyksensä?

Miten ori suhtautuu jos sinä otat pallon käsiisi? Tuleeko luoksesi pallosta huolimatta vai väistääkö sinua? Ehkä se rohkaistuisi nopeammin jos osoittaisit sille ettei sen tarvitse olla huolissaan.

Oho! Onpas Kasirolla ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun viimeksi kävin täällä katselemassa kuulumisia!

Toimelias tapaus, tosiaan, tuo sinun tammasi! Minulla olisi varmaan tukka muuttunut jo harmaaksi jos omat hevoseni olisivat noin ehtiväisiä. Välillä uhkaa suonet ratketa päästä jo oriin kanssa kun sen saa pelastaa milloin mistäkin liemestä.

Hevonen, lapsi ja ilmapallo... Ei noin voi käydä! No näköjään voi, mutta... Minä jään harvoin sanattomaksi, mutta nyt aletaan olla jo hyvin lähellä niitä rajoja. Ei todellakaan ihme että ori säikähti sydänjuuriaan myöten, ei tuollaiseen osaa varautua mitenkään! Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin ja heppa uskaltautuu taas leikkimään pallollaan.

Onneksi olkoon varsan syntymästä minunkin puolestani! Minuakin huvitti kovasti tuo "ruunan varsa". Mieleeni tuli sama ajatus kuin Lampinajadillekin. Oudompi taatusti ihmettelisi että mitä kummaa, tai ajattelisi, että asialla on ollut ruuna joka ei sitten ollutkaan ruuna.
Kuvauksesta päätellen todella kaunis varsa!

En minäkään tiedä varsasta enempää, emän omistaja vaan laittoi textiviestin aamulla. Ihanaa laittoi!
En puutu oriin ongelmaan vielä, se saa selvittää sen itse jos pystyy. Sehän on tottunut kaikenlaisiin kamaluuksiin ja on hyvähermoinen nuorukainen. Katselen muutaman päivän. Mutta ilmapalloja hommaan ja alan vinguttamaan niitä että oppii siihenkin ääneen.
Lapsi onneksi rauhoittui jo iillalla.

Varmasti se olisi pelästynyt pelkkää ääntäkin, ilmapallosta lähtee järkyttävä ääni jos sen puhaltaa kunnolla täyteen ja sitten päästää irti. Mutta ehkä ori ei olisi ihan niin pahasti säikähtänyt ellei pallo olisi samalla hyökännyt sen kimppuun sillä tavalla. Se sitä varmaan eniten pelotti, voisin kuvitella.

Kerro sitten miten tilanne kehittyy!

Säikähdys näyttää olevan suurimmaksi osaksi ohi. Eilen se uskaltautui nuuskaisemaan palloaan. Sitten, kun mitään ei tapahtunut, se tönäisi varovasti sitä. Vaikka pallo hieman heilahti, ori pysyi paikallaan, joskin varuillaan häntä pystyssä. Sitten se tuuppasi vähän lujempaa niin että pallo lähti vierimään. Nyt se tönii palloa varovasti kuonollaan mutta ei potki kaviollaan lainkaan.
Hyvä heppa, setvii itse säikkynsä!

Voisko joku selittää tuon ruunan varsan. Miten ruunalla voi olla varsa? Eiks ruuna ole leikattu ori?
Anteeksi jos olen tyhmä, mutta...

Selaa ketjua ylöspäin pvm 25.1.15 kohdalle, Kasiron kirjoittama juttu.
Siitä kun selailet alaspäin, saat parhaiten selkoa tapahtumista jotka kyseiseen ilmaukseen johtivat.

Mutta lyhyesti: Ori lähti aidoista ja astui naapurin tamman. Ori ruunattiin, mutta tamma tuli tiineeksi, ja omistajan luvalla varsa sai syntyä.

Kiitos, Mörrinkäinen, selasin ketjua ja löysin jutun. Olipa tarina!

Äshh tuota tammaa! Laitoin sille tavalliset nivelet suuhun. Se kuitenkin veti kielellään keskikohdan syvälle suuhunsa. Sitä imeskeli että mossotus kuului. Vaikka vedin kuolaimet suoraksi, niin heti kun irrotin niistä niin taas oli kuolaimet väärin päin suussa. Kai minun täytyy ostaa suora kuolain ettei se voi leikkiä niillä. HUOHHH...

Tutin se taitaisi tarvita, kuin pikuvauva. Kun se kerran tykkää imeskellä kaikkea mitä saa suuhunsa! :)

Mietimmekin tässä hiljattain oletko jo aloittanut tamman koulutuksen. Näköjään sitä juuri aloittelet, oletan, että sillä oli kuolain suussa ensimmäistä kertaa? Suorakuolain taitaisi tosiaan toimia paremmin, niin ei ihan heti saa taiteiltua sitä väärinpäin.

Vieläkö muuten hevoset pelaavat palloa?

Eivät niin ahkerasti kuin alussa. Tosin liukkauden takia olemme rajoittaneet pallon peluuta.

Eräs puolituttu pariskunta tuli meillä käymään, halusivat näyttää kaupunkilaistytölleen aidon hevosen. Lapsi ei ollut koskaan nähnyt edes shettistä muualla kuin telkassa.
Jättivät autonsa pihaan tulevan tien reunaan aidan viereen ja tulivat kysymään lupaa, myös siihen että saavat antaa porkkananpaloja tammalle.
Siinä jutellessamme selvisi mihin olivat jättäneet autonsa ja meille tuli kiire! Ja syystäkin: Tamma oli saanut otteen takaoven koristelistasta ja repinyt se irti. Se oli myös saanut takaoven auki ja ratsannut auton sisustaa niin pitkälle kuin oli ylettynyt.
Lapsen Molla-Maija oli ollut takapenkillä ja nyt se oli keskellä tarhaa ruokintapöydän tolpan nenässä. Tamma kiskoi turvavyötä innokkaasti juuri kun tulimme tarhalle.
Olisittepa kuulleet kuinka isä kiroili!
Ei auttanut kuin soittaa tutulle korjaamolle ja pyytää että laittavat auton kuntoon pikana että perhe pääsee kotiin ajoissa.
Nukke haettiin takaisin karkureissultaan ja onneksi sille ei ollut käynyt mitenkään, oli aivan ehjä.
Muuten perheen tutustuminen hevoseen sujui mallikkaasti, tamma käyttäytyi hienosti ja tyttö oli mielissään mutta puristi Mollaansa lujasti sylissään.
Isä kielsi jyrkästi laittamasta tammaa tienvieritarhaan vaikka muuten ollaan pidetty sitä hyvänä paikkana. Siinä hevoset ovat tottuneet autoihin, traktoreihin, puimureihin ja muihin isoihin koneisiin.
Toisaalta, siitä vois tehdä kentän ja nykyisestä kentästä tarhan...

Ääh näitä nettiyhteyksiä... Nyt vasta pääsin sellaiseen verkkoon joka sallii minun kirjoittaa tänne!

Voi taivas, Kasiro! On siinä tamma ollut toimeliaana! Voin kyllä uskoa, että isäsi kirosi! Mitä perhe tuumi tuunatusta autostaan? Siis tuskin ilahtui, mutta noin muuten. Tuskin jättävät autoaan aidan viereen toista kertaa?

Voisiko tarhan aidan ulkopuolelle pistää jonkinlaisen turva-aidan joka estäisi ihmisiä jättämästä autojaan/pyöriään/yhtään mitään liian lähelle aitaa?
Sillä tavalla hevosia voisi edelleen pitää tien vieressä niin että ne tottuisivat traktoreihin sun muihin työkoneisiin, mutta ihmisten omaisuus olisi turvassa kun he tulevat käymään.

Meillä täällä laivalla ei tiedetä pitäisikö meidän itkeä vai nauraa miehelle joka täällä tällä hetkellä laittaa ruokaa. On nimittäin ollut sellaisia kulinaarisia makuelämyksiä ettei ole tosikaan! Okei, aprillipäivän sokeroidut lihapiirakat menevät vielä pilasta (keittiön väki väitti niitä omenamunkeiksi), mutta kun...

No, eräänä päivänä oli lounaaksi spagettia/perunaa ja jauhelihakastiketta. En käynyt sinä päivänä lounaalla, koska olin jostain syystä huonovointinen ja minusta tuntui että on parempi pitää vähän paastoa. Kuulin myöhemmin, että kastike oli ollut niin tulista, että suurin osa porukasta oli jättänyt annoksensa syömättä maistettuaan muutaman lusikallisen. No, iltaruuaksi oli sitten makaronilaatikkoa. Johon oli sekoitettu mukaan se lounaalta jäänyt kastikkeen loppu mitä kukaan ei ollut halunnut syödä. Sen lisäksi laatikkoon oli kuulemma lisätty entistä enemmän tulisia mausteita, niin että siellä oli melkein lieskat lyöneet poikien suusta. Lähin esimiehenikin valitti myöhemmin, että häneltä oli melkein nenäkarvatkin kärventyneet niistä höyryistä...

Torstaipäivän perinteinen hernekeitto oli ollut "suhteellisen kiinteää", mikä tarkoitti sitä, että herneet, ainakin osa niistä, oli raakoja. Minä en syö hernekeittoa muutenkaan, joten säästyin onnekseni siltäkin harmilta.

No, eilen oli ruuaksi merimiespihviä. Yleensähän siinä on perunaa, lihaa ja ehkä vähän sipulia, eikä muuta. Tähän oli sekoitettu kaikenlaisia juureksia, ja kipparin kommentti myöhemmin oli , että "ne juurekset olivat niin kovia että varmasti kestäisivät isältä pojalle... Perunaviipaleet voisi ottaa talteen - niistä voisi leikata tiivisteitä."

Oikein odotan sitä hetkeä, kun täältä pääsen lomille noin viikon kuluttua ja alan taas saada asiallista, hyvää ja yksinkertaista kotiruokaa!

Ensiavuksi isä laittoi ison kyltin aitaan kiinni. Siinä lukee: Tämän talon auto - ja muun tavaran hajottamo! ÄLÄ SIIS JÄTÄ MITÄÄN AIDAN VIEREEN tai et saa sitä ehjänä takaisin.
Kun maa sulaa niin aidan viereen laitetaan toinen aita, metrin verran nykyisen aidan sisäpuolelle. Isän mukaan mennään konkurssiin jos joudutaan korjauttamaan koko kulmakunnan autot.
Tottakai vieraita harmitti mutta toisaalta naurattikin ja kun isä ilman muuta korjautti auton ja vielä pikana, niin asia oli sillä selvä. Tuumasivat vain että ei olisi uskonut tuollaistakaan voivan tapahtua.

Onpas teillä outo kokki! Olen aina luullut että laivoilla on hyvä ruoka. Vai oliko tuo jotain pilaa häneltä? Aprillipilan ymmärrän mutta se jatko! Olisi ehkä aika jonkun sanoa että asiallista ruokaa, kiitos, tai ei tarvi tulla enää. Söikö hän itse niitä ruokia?
Onko hänen suunsa peltiä?
Missä kaukana sinä olet seilannut kun et ole yhteyksiä saanut?

No tullaisen kyltin ainakin luulisi herättävän huomiota! On siinä varmaan vierailla ihmettelemistä... Turva-aita on tosiaan halpa ja hyvä ratkaisu - säästää taatusti pitkän pennin.

Yleensä laivoilla onkin todella hyvä ruoka, mutta tämä nimenomainen kokki on sijainen eikä häntä ilmeisesti paljon jaksa kiinnostaa mitä mieltä muut ovat. Nuo mainitsemani jutut olivat vain osa kaikista mielenkiintoisista kokeilevan keittiön hämmentävistä tuloksista mitä täällä on ollut.

Tänään olimme vähällä saada slaagin, kun minä ja perämies menimme vahdin jälkeen lounaalle. Tarjolla oli lohikeittoa. Siinä oli niin paljon yrttejä seassa, että perusväri oli lähinnä vihreä, mutta se maistui kuitenkin hyvältä. Joukossa oli hiukan äyriäistenkin makua, mutta kumpikaan meistä ei kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, ajattelimme kai molemmat, että siihen oli lisätty joku rapuliemikuutio tms.

Sitten keittiöapulainen tuli pöytään sämpylä käsissään ja alkoi ensin selittää tukkeutuneiden viemärien ihanuuksia (joo, hyvää ruokahalua vaan...), ja kysyi sitten miltä keitto maistuu. Ennen kuin kumpikaan meistä ehti vastata, hän jatkoi taukoamatonta pajatustaan ja kertoi, että sekaan oli laitettu vähän äyriäiskeittoa.

Siinä vaiheessa meidän lusikkamme kalahtivat lautaselle. Täällä oli lounaaksi äyriäiskeittoa viikko sitten!!!

Vähän aikaa pöydässä oli hiiren hiljaista, kun minä ja perämies tuijotimme keittiöapulaista kasvot kalpeina. Sitten minä sanoin sen ääneen. Että mukana oli viikon vanhaa katkarapusoppaa?!

Ilmeestä päätellen sama ajatus oli tullut perämiehenkin mieleen.
Luojan kiitos tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha kuin olimme pelästyneet. Soppa oli kyllä sitä mitä oli viikko sitten ollut ruokana, mutta ylijäämä oli pantu pakastimeen, joten se oli säilynyt kelvollisena. Tai niin se apulainen ainakin vakuutteli... No, jos alan illan mittaan voida pahoin, tiedän varmuudella, että keitto ei ollut pakastimesta peräisin.

Joskus keittiön väki on itsekin syömässä kun tulemme, joskus ei. Toisinaan jos on rauhallista, se saattavat syödä jo aikaisemmin, joten emme tiedä syövätkö he itse niitä karmeita sotkujaan. Siitä ei siis voi päätellä, kannattaako lautaselle ottaa jotakin vai onko parasta lähteä karkuun kun vielä pääsee.

Kävimme "kaukomatkalla" englannissa, mutta kun tämä kanootti kulkee niin onnettoman hitaasti. Kesti melkein viikon päästä perille ja siellä oltiin muutama päivä ankkurissa. Yhteydet joko kokonaan poikki tai niin tuskaisen hitaat että kone kyllästyi odottamaan ja ilmoitti, että yhteys on liian hidas, parempi onni ensi kerralla. Satamassa luuhattiin viisi päivää erinäisten ongelmien vuoksi (laivan puolesta olisimme saaneet lastin purettua noin puolessa vuorokaudessa, mutta sataman puolesta tuli hidasteita), ei yhteyksiä. En tiedä miksi, yleensä netti toimii sentään satamissa.
Sen jälkeen sitten köröteltiin taas viikon verran takaisin, ja nyt odotellaan taas ankkurissa, että tulee sopiva aika lähteä liikkeelle, että päästään sitten tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan. Onneksi ollaan sen verran lähellä rantaa, että pääsen siviiliverkkoon joka toimii inhimillisellä nopeudella.

Muutama päivä ja lomille! Tuskin maltan odottaa!

Onpas teillä taas ehtinyt tapahtua! Kasiro, oletteko jo saaneet sisäaidan pystyyn? Mietin vain, että kunkahan syvältä maa on vielä jäässä. Kun meilläkin on nyt pieni aitaongelma.
Najadi, ei käy kateeksi! Eihän tuollaisia ruokia voi syödä! Toivottavasti ei ole vakituinen tyyppi tuollainen joka keittää perunatkin tiivistekumiksi!

En olekaan taas vähään aikaan täällä käynyt... Itselläni oli jonkin aikaa sitten vakavia huolia, kun oriille nousi kuume tuntemattomasta syystä. Eläinlääkäri kävi muutamankin kerran, muttei löytänyt syytä kuumeiluun. Mitään muita oireita ei ollut, paitsi tietysti kuumeeseen liittyvä väsymys ja ruokahaluttomuus. Ori vietiin klinikalle tarkempiin tutkimuksiin, mutta syy jäi edelleen epäselväksi, mitään poikkeavaa ei löytynyt, ja kuume vain nousi ja nousi. Alkoi jo näyttää siltä, että joutuisin tekemään sen viimeisen päätöksen, mutta sitten kuume alkoi yhtäkkiä laskea, ja parissa päivässä se palautui normaalille tasolle. Hevonen oli väsyneen oloinen vielä viikon verran, mutta sitten se alkoi taas piristyä ja olla oma itsensä. Kuumeen syytä ei lopultakaan saatu selville.

No, ainakin heppa on taas oma itsensä... Satuin tänä aamuna katselemaan ikkunasta, kun hevoset olivat laitumella ja rouskuttivat kasvavaa heinää kaikessa rauhassa. Sitten huomasi pienen matkan päässä kaksi nuorta hirveä. Pellolla on usein ollut peuroja eivätkä hevoset ole niistä välittäneet, mutta nyt totesin, että hirvet ovat sille jo liikaa. Se veti korvat luimuun ja hyökkäsi niitä kohti!

Se ei tyytynyt ajamaan niitä pois laitumelta, vaan hyppäsi aidan yli niiden perässä ja jatkoi takaa-ajoa naapurin isolle pellolle. Siinä vaiheessa minuakin vietiin, ja säntäsin ulos aamutakissa ja tohveleissa huutaen sen nimeä, ja yritin turhaan kutsua sitä luokseni. Se ei edes huomannut minua.

Eihän se hirviä kiinni saanut, ne painelivat karkuun kasvattaen välimatkaa jokaisella askeleella, ja lopulta ne ehtivät niin kauas, että ori päätti vihdoin luopua takaa-ajosta. Sitten se huomasi äkkiä olevansa yksin, oudossa paikassa missä sen ei olisi pitänyt olla. Jostain syystä se ei näyttänyt tietävän mistä suunnasta oli tullut, vaan alkoi hädissään juoksennella ympyröitä keskellä valtavaa peltoa. Naapuri kiittää...

Lopulta se kuuli ääneni kun huusin sille, ja lähti häntä soihtuna pinkomaan minua kohti, minun tarpoessani vastaan lyhyessä silkkiaamutakissa ja tohveleissa. Se vaikutti helpottuneelta siitä, että olin tullut.

Tohvelit muuten eivät sovellu pellolla tepasteluun! Eivät ainakaan nämä minun, joten paluumatkalla otin ne pois ja jatkoin matkaani paljain jaloin.

Parin askeleen jälkeen totesin, että paljaat jalat ovat aivan yhtä huono vaihtoehto, jos pohjana on koppuraista peltomultaa. Matka oli kuitenkin pitkä, joten säästääkseni hermojani ja jalka parkojani, nousin ratsaille. Onneksi minulla oli sentään alusvaatteet päälläni aamutakin alla, ettei tarvinnut aivan- No joo, varmaan tajuatte mitä tarkoitan.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Minä ratsastin hevosen takaisin kotiin vaaleanpunaisessa aamutakissa ja tohveleissa ja pitkä tukka pörrössä, ja vein sen takaisin laitumelle. Pitää korottaa aitoja heti kun on aikaa. Ne ovat tällä hetkellä n. 120cm eli matalat, mutta tähän asti se on riittänyt. Nyt kun ori on kerran päässyt siitä yli, se saattaa tehdä sen uudestaankin, jote pakko kai tässä on ruveta urakoimaan... Äh!

Sisäaita on tekeillä, routa on vielä maassa. Pinnalla on jo sulanut mutta syvemmällä on vielä jäätä. Meillä on kuitenkin traktorissa jääpiikki joka puree roudan läpi ja sen ansiosta aitaa on jo päästy tekemään. Saas nähdä kuinka se pysyy kun routamaahan laitetaan, voi olla että routa ajaa tolpat ylös kun alkaa jylläämään. Yleensä meillä valetaan tolpanjuuret betoniin, pysyvät varmemmin mutta jään takia nyt ei kannata.
Muuten meillä on rauha massa - toistaiseksi. Hevoset ei ole järjestäneet ohjelmaa. Mistähän löydän äkkiä maalaamattoman puun jota koputtaa, varsinkin kun on perjantai 13 päivä.. Pihakoivu hoi!!

Vai pientä aamujumppaa teillä... Voin kuvitella mitä naapuri tuumaa jos sattui näkemään että naapurin nainen ratsastaa Baby-doll takissa hänen pellollaan. Hmmm...
Joko kiroaa karvaasti tai toivoo näkevänsä saman näyn uudestaan..

Samalle ajatukselle mekin täällä nauramme! Tosikko kiroaisi katkerasti - huumorintajuisempi veikkonen saattaisi vaikka pyytää uusintaa!

Mutta jos naapuri ei nähnyt ratsastusta ja sattuu olemaan ärtyisää ihmistyyppiä, hän saattaisi karjaista ensisanoikseen, että miksi hiivatissa pellolla on ympyräkaupalla kavionjälkiä.

Siinähän sitten yrittäisi selittää tuohtuneelle naapurille, että "no kun meidän laitumelle tuli hirviä, ja..."

Mutta Mörri, mitä aitoihin tulee, niin voisithan sinä väliaikaisesti korottaa aitaa jollain jatkopätkällä. Tolpathan ovat puuta? Siinä tapauksessa niihin olisi helppo naulata jatkovartta sen verran kuin tarvitsee. Jos aitaa korottaisi sähköaidalla, jatkopätkien ei tarvitsisi niin ihmeellisiä olla, periaatteessa joku paksumpi rimakin riitäisi. Lauta- tai lankkukorotus tietysti tarvitsisi tukevamman varren, mutta paimenlangan kanssa pääsisi vähemmällä. Voisit kaikessa rauhassa jäädä odottelemaan että maa ehtii sulaa kunnolla.

Hyvä idea, Najadi, laittaa jatkovartta aitatolppiin! Teimme niin, ja korotimme aitaa valkoisella paimenlangalla niin että ne ovat nyt n. 160cm. Tuli nopeasti tehtyä, kun veli ja vanhemmat tulivat avuksi.

Kävin itse naapurissa, lähinnä tarjotakseni mahdollisia korvauksia tallotusta pellosta. Eihän siellä vielä mitään kasvanut, mutta minusta oli silti reilumpaa poiketa itse kertomassa että pellolla on kavionjälkiä, kuin odottaa että joku ottaa yhteyttä ja alkaa kysellä asiasta.

Onneksi naapurit osoittautuivat huumorintajuiseksi pariskunnaksi! Takaa-ajo oli jäänyt heiltä näkemättä, mutta he olivat istuutuneet aamiaispöytään juuri sopivasti nähdäkseen kun minä palailin kotiinpäin hevoseni kanssa.

Isännältä oli kuulemma pärskähtänyt kahvit pitkin pöytää, ja emäntä, joka oli juuri avannut suunsa haukatakseen sämpylää, oli pysähtynyt kesken liikkeen ja jäänyt tuijottamaan. Vähän aikaa siellä oli ollut aivan hiljaista, sitten emäntä oli laskenut sämpylän kädestään.

"No, johan tässä melkein ehtikin pitkästyä", hän oli todennut kohtalaisen rauhallisesti, ja lähtenyt hakemaan tiskirättiä pöydän kuivaamista varten.

Hmm... He taitavat tuntea minut ja hevoseni paremmin kuin tiesinkään.

Eivät he mitään korvauksia halunneet, tarjosivat vain kahvia ja pullaa ja kuuntelivat nauraen kun kerroin mitä oli tapahtunut.

Phuh! Kaikki hyvin ja naapurisopu säilytetty!

Luin nyt nää kaikki :D
Mulla ei muuta hauskaa ku pieni säätö eiliseltä maastolenkiltä. Olin mun kaverin kaa maastossa, mä talutin yhtä shettistä ja kaveri meni hieman kuumalla puolverisellä. Siinä sitten rauhassa puolet ja kun tultiin tutulle laukkapolulle nii ehdotin että kaveri laukkais sen. Mä juoksin edemmäs shetun kaa ja jäin odottamaan. Kaveri tuli ihan nättiä laukkaa mun kohalle ja sitten hepo päätti lähteä kotiin. Siinä siiten oli komea näky kun hepo paineli häntä pystyssä kotiin asti :D (1km) Eipä sitte shettis halunnu jäädä yksin vaan repäs ittensä vapaaks ja lähti perään. Hauskinta vielä että joo, kaveri meni ilman satulaa sillä! Onneks oli tasanen laukka ja kokenut ratsastaja niin selvittiin säikähdyksellä. Mahtavia muuten teidän tuplaespresso tarinat xD

Mukavaa että tämäkin palsta taas aukesi. Taitaa kevät jo vaikuttaa, alkaa taas tapahtua.
Niin tapahtuu meilläkin pientä: Eilen ori päätti lähteä käsistä kun äiti vei sitä tarhaan. Yleensä sitä voi taluttaa riimusta, ei tarvi marhamintaa välttämättä. Nyt äiti laittoi narun vain kaksinkerroin kuonohihnaan ja lähti viemään järvenrantatarhaan. Yhtäkkiä ori hyppäsi pystyyn ja riuhtaisi itsensä irti. Ja juoksi jäälle. Ei siinä mitään, jää on kantavaa, mutta sen päällä ei ole lunta, tuuli on puhaltanut lumet pois. Jää on tasainen ja kirkas.
Ori näki kun kalat uivat jään alla. Hurjasti puhisten ja pärskyen se tanssi melkoiset ripaskat kun se yritti väistellä allaan meneviä vikkeliä hahmoja. Vartin verran se teutaroi jäällä ennenkuin äiti saattoi mennä ottamaan sitä kiinni.
Sitten se vietiinkin takaisin talliin, se oli hionnut sen verran ettei sitä haluttu laittaa pakkaseen, ei edes loimi päällä.

Noniin, meidän shetu päätti pistää rauhalliselle iltapäivälle lopun. Oltiin kentällä heppojen kanssa. Kaveri meni taas puolverisellä ja mä touhusin shetun kaa. Mietin sitten että voisin vähän kärrytellä sillä. Oltiin ennenkin kärrytelty ja poni käyttäyty tosi hyvin. Eipä käynyt niin nyt. Laitoin sille valjaat ja kärryt ja hyppäsin kyytiin. Ensimmäinen puoli kenttää käyntiä, sitten se päättää lähteä suoraan kiitolaukkaan. Kiitolaukassa portista ulos, mä jäin matkanvarrelle kun tuli portti eteen, shetu ja kärryt meni ali. Sitten alkaa pukkilaukka ja pukit pamahtaa kärryihin. Sitten puiden välistä. Shetu mahtu mutta kärryt ei. Lähti kyllä valjaat ja kaikki muu niin vauhilla että shetu jäi vaan seisomaan. Okei, siinä oli meidän kärryttelyt, valjaat pois ja paikoilleen. Ja sitten. Valjaat meni rikki. Tää shetu antaa kyllä vauhtia elämään.

No on siinä ollut teilläkin seikkailua! Kiva kun tämäkin topa taas aukesi!

Kasiro, voin kuvitella miltä heppa näytti yrittäessään väistellä kaloja, ja luulisin, että oman mausteensa esitykseen antoi varmaan sekin, että jalat oletettaavsti lipsuivat jäällä joka suuntaan. Teillä taitaa olla siellä aika isoja kaloja, jos olivat niin suuria että hevonen ne huomasi. Tuskinpa se olisi paljonkaan kiinnittänyt huomiota johonkin parin sentin silakoihin. On siinä ollut melkoinen näky!

Pupunomistaja, ei teillä tosiaan aika ehdi käydä pitkäksi. Aikamoista sirkusta! Miten kärryjen kävi, kun poni tunki puiden välistä? Voisi ainakin kuvitella, että olisi aisat mennyt lommolle, mutta mene ja tiedä.

Minun hevosharrastukseni on pitkälti jäänyt, kun meillä jouduttiin poni lopettaman muutama vuosi sitten eikä lähistöllä ole sopivia talleja missä käydä, mutta kommelluksia sattuu silti edelleen.

Olin pari viikkoa sitten käymässä erään ystäväni luona. Koska ilma oli lämmin ja aurinko paistoi, hän päästi siipikarjansa ulos jalottelemaan. Hänellä on kymmenkunta kanaa, suunnilleen yhtä paljon ankkoja ja muutama kalkkuna. Ne olivatkin mielissään vapaudestaan ja kotkottelivat tyytyväisinä tepastellessan pihassa, mutta koska niillä tienoin on kettuja aika paljon, niitä ei voinut jättää ulos itsekseen ilman vartiointia. Olihan se meillekin mukavaa paistatella päivää lämpimänä talvipäivänä, mutta lopulta meidän tuli auttamatta kylmä, joten jouduimme paimentamaan linnut takaisin koppiinsa.

Kaikki muut menivät kiltisti sisälle, mutta yksi kanoista päätti, että ei käy, ja lähti karkuun. Ystäväni lähti kanan perään, pihatietä pitkin tielle päin (onneksi matkaa on jonkin verran) päästäkseen sen edelle ja paimentaakseen sen takaisin. Minä jäin kopille vahtiin. Sitten kukko alkoi kiekua, ja yksinään kana karkulainen tajusi olevansa yksin. Se teki siinä paikassa täyskäännöksen ja pinkaisi takaisin päin, samaan aikaan, kun ystäväni kissa lompsi laiskasti toisesta suunnasta lähemmäksi ja hyppäsi autoni konepellille lämmittelemään. Kohti kiitävä kana juoksi autoni alle, ja sen perässä tuleva ystäväni taputti käsiään häätääkseen sen sieltä pois. Kana kyllä tuli esiin, mutta myös kissa pelästyi äkillistä taputusta ja hyppäsi alas - samaan aikaan kun kana tuli esiin autoni alta!

Juuri niin! Kissa putosi suoraan kanan päälle, enkä vieläkään tiedä kumpi niistä pelästyi enemmän! Kana kotkotti hädissään ja räpytteli siipiään, eikä kissa sen päällä tiennyt mihin suuntaan pyrkiä. Kissan etujalat olivat kanan kaulan kahta puolta ja takajalat samalla tavalla sen pyrstön yli. Koska kana yritti kaikin voimin päästä pakoon, se piti päätään pystyssä jolloin kissa ei päässyt eteenpäin. Siivet läpsyivät sen kummallakin sivulla niin että näytti kuin kissalla olisi ollut valkoiset siivet, eikä se päässyt väistämään kummallekaan sivulle. Ja koska kana on pystypyrstöistä rotua, kissa ei päässyt myöskään taaksepäin, koska sen takamus törmäsi kanan pyrstöön. Lopulta se poukkasi suoraan ylöspäin, teki tyylikkään voltin kuten kissat joskus tekevät säikähtäessään jotakin, ja siinä vaiheessa kanakin pääsi taas liikkeelle. Kissaa vietiin vauhdilla yhteen suuntaan ja kana paineli yhtä lujaa toiseen, minä istuin maassa nauramassa täyttä kurkkua ja ystäväni kipitti kanansa perään ettei se menisi lammasaitaukseen ja säikyttäisi lampaitakin. Ystäväni 12v tytär kurkki ikkunasta ulos ja ihmetteli mitä ulkona oikein tapahtui.

Lopulta saimme kuitenkin kanan turvallisesti takaisin sisälle, ja jonkin verran myöhemmin kissakin uskaltautui palaamaan takaisin.
Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta oli siinä naurussa pitelemistä!

Tuon olisin halunnut nähdä lampinajadi! Ja kärryille ei käynyt yhtään mitään, sen verran vanhat ja kovat.

Lampinajadi, järven kalat ovat suuria, järvi ei ole iso ja siitä otetaan kalaa vain sen verran kun kerralla syödään. Niinpä kalat kasvaa melko isoiksi ennenkuin ne pataan saadaan.
Suurin osa järven rannoista kuuluu meidän alueeseen mutta sen rannalla on kaksi mökkiä, toinen vain kesäkäytössä ja toinen vakiasuntona. Ollaan kaikkien kanssa sovittu että ei ryöstökalasteta ja kukaan ei ole intohimoinen kalanystävä joten se onnistuu.

Pupunomistaja, hyvä juttu! Kärryt voivat olla kallis ostos.

Kasiro, sitä ajattelinkin, etteivät ihan pikkusinttejä voineet olla.

Täältä lisää työpaikkahuumoria.

Meillä on täällä töissä kuukausittain alkoholipuhallutukset. Kun tulin aamulla töihin, kippari kutsui minut toimistoonsa, työnsi alkometrin käsiini ja sanoi, että tuosta noin, kiitos. Vedin syvään henkeä ja avasin suuni työntääkseni pillin suuhuni, kun hän päättikin ohjeistaa hiukan tarkemmin ja lisäsi, että pitää puhaltaa kunnes kuuluu naksahdus. Hänen alkaesaan puhua minä pysähdyin kesken kaiken kuunnellakseni mitä hänellä oli sanottavaa, ja niin minä seisoin hänen vieressään mittari kädessä, keuhkot täynnä ilmaa ja suu auki. Huomatessani, että ohjeistus oli päättynyt, jatkoin siitä mihin olin jäänyt, mutta juuri kun olin saanut pillin suuhuni, tajusin miten hassulta olin varmaan näyttänyt. Minulta pääsi pieni naurun pyrskähdys, ja samalla kävi ilmi, että pilli oli ollut hiukan huonosti kiinni mittarissa. Pyrskähtäessäni minä laskin käteni vaistomaisesti alas, ja huomasin sitten, että pilli oli silti yhä suussani. Se oli irronnut ja jäänyt huulieni väliin. Tuijotin sitä silmät kierossa hölmistyneenä, ja samassa kippari alkoi nauraa. Siinä vaiheessa minä pärskähdin naurusta oikein kunnolla. Pilli singahti suustani ja osui ovelle juuri tulleen yliperämiehen haaroihin, jotenkin liukui hänen lahjettaan pitkin alas ja jäi kauniisti poikittain tasapainoon hänen kenkänsä kärjelle

Hän näytti lievästi sanottuna hölmistyneeltä katsellessaan miten minä kikatin oven suussa, alkometri yhdessä kädessä, kynä toisessa ja allekirjoituslista vieressäni pöydällä, ja kippari nauraa räkätti hiukan taaempana omaan työpöytäänsä nojaten. Emmekä me ainakaan rauhoittuneet, kun yliperämies kysyi meiltä, paljonko ja mitä me oikein olimme juoneet. Katseltuaan meitä hetken hän totesi tulevansa myöhemmin uudestaan, ja mennessään jupisi, että laivan naiset alkavat käydä vaarallisiksi. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti.

Joka tapauksessa, kun nauru laantui, otimme uuden pillin ja yritimme uudestaan. Se henkäisy oli hiukan vapiseva koska minua nauratti edelleen, mutta mittari kuitenkin hyväksyi sen ja näytti asiaankuuluvaa nollaa.

Joo.

Tällainen päivä...

Hohhoi! Taas näitä päiviä ettei tiedä pitäiskö nauraa vai... no, nauraa.

Kerroin tuolla ärsytystopassa salaratsastajakandidaatista jonka ratsastusyritys meillä päättyi vähintäänkin nolosti. Tytön äitihän lupasi palata asiaan, mutta ainakaan vielä ei ole mitään kuulunut. Varsinaisesti... Olin hiukan yllättynyt, kun pari tuntia sitten laidunta kiertäessäni törmäsin muutamassa näkyvässä kohdassa valkoiseen kylttiin jossa luki selvällä käsialalla maalattu teksti "Varokaa hulluja hevosia!!!"

Tiedä sitten ovatko ne äidin vai tyttären käsialaa, mutta antaa kylttien olla. Kuka tietää, ehkä ne suojelevat hevosia enemmiltä häiriöiltä. Näkyvimmällä paikalla olevan kyltin reunassa on hiukan tyhjää tilaa. Mietin josko yrittäisin piirtää siihen kuvan hevosesta joka näyttäisi mahdollisimman seinähullulta.

Puolitoista vuotta sitten tamma aiheutti ongelmia. Se hajotti kaiken mitä jätettiin tarhan aidan viereen. Isä laittoi ison kyltin aitaan kiinni jossa varoitettiin asiasta.
Kyltti toimikin hyvin, varsinkin kun aitaan tehtiin tupla-aita metrin verran varsinaisen aidan sisäpuolelle ettei tamma pääse niin pitkälle.
Eilen kuitenkin sisareni poikaystävä tuli käymään moottoripyörällään ja jätti sen aidan viereen. No, tammahan tuunasi sen tiikerikuvioisen karvasatulan uuteen uskoon. Sitä ei juuri enää satulanpeitteeksi enää tunnista. Nuori mies oli lievästi sanoen raivoissaan. Kun asiaa selviteltiin niin kysyin että miksi jätti pyöränsä aidan viereen?
" Siksi kun siinä lapussa kehotettiin niin."
"Että mitä???"
Lähdettiin katsomaan. Ja siinä luki: "JÄTÄ AIDAN VIEREEN "
Tamma oli nakerrellut kylttiä koko talven ja pureskellut koko kyltin palasiksi niin että vain nuo sanat olivat jääneet. Isä, sisareni ja minä noiduttiin kuorossa, yhtä lailla hevosta kuin siskon poikaystävää joka varmasti on kuullut tamman tihutöistä.
Mutta eihän siinä mikään auta, korvattavahan satula on. Onneksi äiti on kätevä käsistään, hän lupasi hankkia tiikerinraitakarvaa ja tehdä uusi peite pyörään. Toivottavasti sitä löytyy!

No huhhuh!!! Uskon kyllä, että teitä ei paljon naurattanut. Meillä sitä vastoin oli kahta hauskempaa tuota lukiessa. Emme olekaan aikoihin nauraneet yhtä makeasti!

Kasiro, ehkä sinun ei olisi kannattanut opettaa tammaasi lukemaan. Jos se alkaa enemmänkin harrastaa tekstinkäsittelyä, teillä voi käydä elämä aika mielenkiintoiseksi... Teidän täytyy kai tehdä uusi kyltti metallista tai betonista ja maalata siihen se "älä jätä aidan viereen mitään mitä vielä tarvitset"- teksti. Tai tehdä tammalle aita kaksimetriä korkeasta kanaverkosta tms. niin että se ei kerta kaikkiaan saa työnnetyä päätään aidan ulkopuolelle. Tai siirtää sisäaitaa vielä metrin verran kauemmaksi niin ettei tamma pääse käsiksi kylttiinkään. Hyvin se kyltti on tähän asti toiminutkin, kun on sen puolitoista vuotta pitänyt ihmisten omaisuuden tarpeeksi kaukana aidasta. Valitettavasti vain kyltti itse oli vielä vaaravyöhykkeellä niin että tamma pääsi muokkaaman sen oman mielensä mukaiseksi.

Voin kyllä kuvitella miten teillä on kiroiltu kuorossa. No, ainakin siskosi poikaystävä osaa jatkossa pitää menopelinsä turvallisen välimatkan päässä aidoista. Toivottavasti tosiaan jostain löytyy tiikerinkarvaista kangasta uutta satulaa varten.

Hommia riittää, korotimme tamman aidan kahteen metriin tien kohdalta ja verkotimme sen ylös asti. Kiinnitimme sen tiiviisti joka tolppaan vahvoilla rautalangoilla ja sinkilöillä. Luulisi nyt tamman pysyvän kiltisti. Kyltin jäänteet otimme pois, laitoin sen tallin vintin seinään muistoksi tekstinkäsittelytaitoisesta hevosesta.
Muistelin jonkun kirjoittaneen joskus että heittää joulukuuset hevosten nakerreltavaksi ja heitin pari kuusen närettä tarhaan. Toivottavasti tamma ahertaa niiden kanssa jatkossa.
Isä manaili että ei ole koskaan joutunut laittamaan hevosta verkkotarhaan. Mutta kokemus tämäkin.
Äiti ei löytänyt tiikerinkarvaa mutta leobardin karvaa kyllä. Hän teki siitä uuden satulanpeitteen siskon poikaystävälle. Vähän nyreästi poika otti sen vastaan mutta otti kuitenkin. Olisi vaan halunnut tiikerikuvioisen, ei leobardia.

On siinä varmaan ohikulkijoilla ihmettelemistä, että miksi ihmeessä hevonen on moisten turva-aitojen takana! Sellaisia tuskin näkyy kovin monessa paikassa. Saa nähdä keksiikö tamma nyt sitten jotakin uutta enemmän tai vähemmän kivaa, kun se ei enää pääse käsiksi mihinkään mitä on aidan ulkopuolella.

Ovatko näreet kelvanneet? Meillä poni söi kuusia lähinnä talvisin kun vihreää ei muuten ollut saatavilla. Kesäisin se rouskutteli lehtipuiden lehviä ja näreet palvelivat pikemminkin leluina - oli kiva ottaa kiinni jostain sopivasta oksasta ja alkaa heiluttaa.

Vieläkö siskosi poikaystävä murjottaa vai onko jo antanut tammalle anteeksi?

Leluina meilläkin näreet näyttää olevan mutta jos se pitää tamman poissa pahanteossa niin hyvä on. Se harrastaa kuitenkin somistusta, se asettelee näreet vesikippoonsa kauniisti pystyyn. Sitten se viskoo heinänkorsia oksille.
Mikäs siinä muuten mutta sillä on illalla melkoinen jano kun ei pääse veteen käsiksi. Täytyy kai hankkia toinen saavi vesikipoksi.

Voi elämän kevät! Mitähän tamma seuraavaksi keksii? Siinä tuli varmaan keksittyä aika paljon uusia voimasanoja kun katselitte sen aikaansaannoksia!
Jos laitat tarhaan toisenkin vesisaavin, tekeekö tamma siitäkin maljakon? Täytyykö sille laittaa oma vesikippo jokaista närettä varten ja yksi ylimääräinen sille itselleen?
En kyllä ole minäkään nähnyt hevosta kaksimetrisessä verkkoaidassa, mutta eipä siitä paljon vaihtoehtoja taida ollakaan, kun tamma on noin toimelias. Jos aita näkyy yleiselle tielle, niin varmasti ovat ihmiset ihmeissään. Laita vielä huviksesi aidan viereen kyltti jossa varoitetaan, että aita on sähköistetty! Katsotaan kauanko kestää ennen kuin kylillä alkaa juorut kiertää, ellei jo kierrä.

Meilläkin oli eilen aika vilkas päivä. Poikaystäväni oli meillä ja auttoi minua tuomaan hevoset sisälle sateesta. Maa tarhan edustalla on savista ja märällä kelillä liukas. Olin kyllä ajatellut jo jonkin aikaa että pitäisi pyytää naapuria auraamaan lieju pois ja hommata siihen kunnollista hiekkaa, mutta en ollut vielä päässyt ajatusta pidemmälle. Joka tapauksessa minä menin vanhemman hevosen kanssa edellä ja hän tuli nuoremman kanssa perässä, kun häneltä kerta kaikkiaan luisti jalat alta. Hän suoritti tyylipuhtaan liukastun-lantakasaan-tempun, joskin helpotetun version sikäli, että hän ei lätsähtänyt siihen naama edellä, vaan päätyi sen sijaan istumaan siihen. Hevonen pysähtyi kiltisti katselemaan kun hän nousi sadatellen jalkeille ja pudisteli farkuistaan sen mitä lähti.

Eihän siinä mikään auttanut, takamus märkänä ja hevosen lannan kuorruttamana hän toi hevosen talliin, ja seurasi sitten minua sisälle taloon. Onneksi hän on jättänyt luokseni vähän vaatteita, niin että hän sai suihkussa käytyään ylleen puhtaat vaatteet. Oli jo sen verran myöhä, että emme enää alkaneet farkkuja pestä, joten jätimme ne ulkoeteiseen yöksi, ja lupasin heittää ne aamulla pesukoneeseen. Aamulla, kun olimme heränneet, syöneet aamupalaa ja heränneet vähän paremmin, laitoin pesukoneen pyörimään ja jatkoimme sen jälkeen miellyttävää, joutilasta oleilua. Kun pesukone oli saanut työnsä tehtyä, kävin ripustamassa pyykit narulle kuivumaan sillä välin kun poikaystäväni vaihtoi tiivisteen vuotavaan kylppärin vesihanaan.

Jonkin verran myöhemmin kissa säntäsi sisälle häntä pörröllään ja pakeni vaatekkaappiin. Tuijotimme hetken sen perään ja menimme ulos katsomaan mikä sen oli säikyttänyt. Hetkeen emme nähneet mitään, mutta talon nurkan takaa kuului epäsäännöllistä töminää joka lähestyi hyvällä vauhdilla, ja sitten koirani ilmestyi esiin - poikaystäväni vastapestyt farkut hampaissaan! Se ei ole koskaan ennen tehnyt niin, mutta nyt se oli nähtävästi huomannut, että housujen lahkeista on hyvä kiskoa. Se oli kiskonut farkut alas narulta ja leikki niillä oikein riehakkaan ja onnellisen näköisenä.

En ehtinyt edes huutaa koiralle, kun se äkkiä huomasi, että oli vähällä törmätä tarhan alempaan puomiin. Sellaisessa vauhdissa se ei olisi ehtinyt pysähtyä ajoissa, joten se sukelsikin aidan alta tarhaan ja jatkoi leikkiään siellä. Meillä on ollut tarhan aidan alaosassa verkko, juuri siksi, että koira ei menisi sinne, mutta olemme hiljalleen kunnostamassa aitaa talvea vasten ja siksi verkko on nyt otettu pois. Vanhempi hevonen ei riekkuvasta koirasta piitannut, mutta nuorempi kyllä kiinnostui ja meni lähemmäksi katsomaan. Koira antoi sen tulla, ja hetken ne nuuskivat ryvettyneitä farkkuja yhdessä.

Sitten hevonen otti lahkeesta kiinni ja alkoi heilutella sitä, ja koira tietysti tarttui toiseen, oli kiva leikki kun lahje heilui sen kuonon edessä. Minä ja poikaystäväni olimme niin hölmistyneitä, ettei kumpikaan meistä osannut sanoa mitään, ja samassa koira ja hevonen lähtivät liikkeelle. Koiran roikkuessa yhdessä lahkeessa hevonen piti kiinni toisesta, ja siinä kävellessään se yhä heilutteli päätään ylös alas niin että koirakin näytti välillä pomppivan samaan tahtiin. Sellainen leikki voi olla vaarallista vaikkei hevonen tarkoittaisikaan satuttaa koiraa, ja kun viimein sain ääneni takaisin, lähdin kiirehtimään tarhaa kohti ja huusin niitä lopettamaan.

Kumpikaan ei kuullut tai vaivautunut kuulemaan, mutta oli miten oli, ne jatkoivat leikkiään siihen asti, että ehdin tarhan aidalle ja karjaisin kunnolla. Siinä vaiheessa koira edes havahtui ja tuli häntä iloisesti heiluen luokseni, mutta oripoika jatkoi leikkimistä yksinään ja pisti laukaksi. Poikaystäväni tuli vierelleni ja katseli alistuneesti farkkujaan jotka eivät enää näyttäneet vastapestyiltä.
- Minä en näköjään tarvitse niitä enää, hän totesi huokaisten, kun kuului pitkä riiips-ääni ja farkut ratkesivat haarasauman kohdalta kahtia.

Olin jo kiipeämässä aidan yli hakeakseni farkut pois, mutta poikaystäväni pidätteli minua ja sanoi että antaa olla. Farkut olivat joka tapauksessa entiset, joten leikkiköön hevonen kun kerran haluaa. Huomenna menemme etsimään hänelle uusia.

Huokaus!

Voi farkkuparkoja! Niistä ei tainnut olla paljon jäljellä sen jälkeen kun heppa oli saanut niistä tarpeekseen. Löysittekö uudet farkut poikaystävällesi?

Kasiro, kai olette ottaneet kuvia tamman somistusharrastuksesta? Jos teillä sattuisi olemaan kuvia sen muistakin taiteellisista esityksistä, siitä tulisi hauska kuvasarja johonkin albumiin.

Moniko on tähän mennessä ehtinyt ihmetellä korkeaa verkkoaitaa?

Mörri, jouduitte sitten shoppailureissuun, mutta saipa poikaystäväsi uudet farkut.
Muutama tuttu on käynyt kylässä ja ihmetellyt aitaa. Kylällä kuulemma ajatellaan että suojaamme tammaa salaratsastukselta, eivät pääse aidan yli niin helposti kun se on korkea. Todellisuudessa meillä ei ole ollut harmia salaratsastajista.
Isä veti letkun ja juoma-automaatin tamman tarhaan. Niin kauan kun ei ole pakkasia tamma saa siitä juomisensa. Pakkasten tultua se täytyy juottaa erikseen ämpärillä, saavivesikin jäätyy. Vaikka talvisin hevoset tuodaan sisälle päiväruoalle joten siinä tietysti saavat juodakseenkin. Mutta onpa ensi kesää varten juomapuoli kunnossa. Ja tamma saa uittaa näreitään rauhassa.
Äiti on ottanut kuvia meidän hevosista koko ajan, ja jokaisesta on oma albuminsa ja tiedostot tietokoneella.
Äiti ratsastaa tammaa usein nyt, minä laajennan mökkiäni. Pikku yksiömökistä tulee talo jossa on 5 huonetta. Mukavaa siinä pienessäkin mökissä on asua mutta nyt kun poikaystäväni muuttaa tänne niin kahdelle se on pitkän päälle pieni.
Oriin ratsastan itse.

No niitä kyläjuoruja ei tarvinnut kauan odotella, huomaan! Yllättävän vähän arvailua, jos epäilevät vain suojautumista salaratsastajilta.

Juoma-automaatti taitaakin olla paras ratkaisu tamman kohdalla, nyt kun se keksi vesisaaveille ns. parempaa käyttöä. Automaattikuppeihin on vaikeampi istuttaa mitään.

Sinulla onkin ihan kunnon rakennusprojekti menossa! Viiden huoneen talo ei voi kovin pieni olla jos huoneissa on tarkoitus olla tilaa muuhunkin kuin kääntymiseen. Niin ne toiset... Kateeksi käy. Minä haaveilen talvilämpimästä lasikuistista, mutta näillä palkoilla ei sellaisia maksella, joten haaveeksi se jääkin. Onnea silti teille, ja menestystä uuteen kotitaloonne!

Ai niin, löysimme tosiaan uudet farkut poikaystävälleni. Aika kauan jouduimme etsimään; hän on sen verran pitkäjalkaista tyyppiä, että tarpeeksi pitkälahkeisia housuja on hankala löytää. Siinä liikkeessä josta hän on yleensä farkkuunsa hommannut, ei sillä kertaa ollut hänelle sopivia, joten oli etsittävä muualta. Siinä sitä olikin etsimistä, mutta lopulta löytyi hyvät, ja vielä kohtuu hintaan. Joten kaikki hyvin!

olin menossa junaan.äkkiä huomasin, että se olikin väärä Juna! onneksi selvisimme reissusta huumorilla.nyt tuosta on jo jotain 10 vuotta aikaa.vieläkin huvittaa.

Minäkin menin kerran väärään junaan, kun se tuli asemalle siihen aikaan kuin pitikin eikä siinä lukenut junan numeroa mistä olisi voinut tarkistaa mikä niistä se on. Oli vielä vaihtojuna ja olin puolivälissä matkaa, ja tajusin nousseeni väärään junaan, kun kuulutuksessa nimettiin asema jonka kautta olin kerran jo kulkenut. No, se kyläily jäi siltä kerralta väliin, seuraavalla junalla olisi mennyt liian myöhäiseen, joten soitin tutulleni ja kerroin mitä oli käynyt, ja sovimme uuden yrityksen seuraavalle päivälle. Onneksi kaikki meni silloin hyvin ja pääsin perille niin kuin pitikin.

Mutta nyt vähän kommellusta töistä.

Olen siis ammatiltani merimies, nykyään kuivarahtipuolella. Meillä oli lastattu todella pölyävää lastia joka oli värjännyt laivan oranssinpunaiseksi, ja kuten tavallista, lähdön jälkeen, sitten kun oli sopivasti aikaa, virittelimme paloletkut valmiiksi ja aloimme huuhdella laivaa puhtaaksi pölystä. Minä aloitin torpasta, eli siitä osasta laivaa, missä ovat asuintilat yms, ja sain huuhdeltua sen etupuolen. Sitten siirryin sivulle ja suuntasin vesisuihkun ylös, niin korkealle kuin sain, saadakseni seinän puhtaaksi ylhäältä asti.

Pyyhkiessäni seinää suihkulla yksi ikkunoista antoi äkkiä periksi ja aukesi. Se tuli minulle yllätyksenä, sillä en ollut tiennyt, että siellä oli avattavia ikkunoita. En kuitenkaan ollut ainoa joka yllättyi... Ikkunasta kuului yllätyksen ja säikähdyksen sekainen älähdys, ja samassa tajusin, että siinä kohtaa oli kipparin hytti! Ja äänestä päätellen kippari itse oli ollut suoraan siinä ikkunan kohdalla kun suihku oli osunut siihen. Alhaalta katsoen en ollut nähnyt että se oli raollaan, ja koska ikkunaa ei ollut mitenkään lukittu paikalleen, siihen osuva voimakas vesisuihku oli työntänyt sen kokonaan auki, jolloin kippari oli saanut paloletkun täydeltä vettä päälleen - omassa hytissään!

Laskin suihkun välittömästi alas ja jäin kauhistuneena tuijottamaan ikkunaa, varmana siitä, että kohta tulisi huutoa. Hetkeen ei tapahtunut yhtään mitään, sitten ikkunasta työntyi esiin käsivarsi, joka hiljakseen heilutteli harjanvartta, johon oli sidottu valkoinen tyynynliina kuin antautumisen merkiksi!

Tuijotin sitä hölmistyneesti, kunnes kippari työnsi päänsä ulos ja katsoi minua pöllähtäneen näköisenä, litimärkänä ja tukka joka suuntaan sojottaen. Hetken me tuijotimme toisiamme yhtä hölmöinä, sitten havahduin ja väänsin vesisuihkun kiinni. Pyytelin häneltä anteeksi parhaani mukaan, mutta onnekseni hän ei vaikuttanut vihaiselta. Pyysin vain, että odottaisin hetken ennen kuin jatkaisin puuhiani, jotta hän ehtisi sulkea ikkunansa kunnolla ettei se aukeaisi uudestaan.

Myöhemmin, kun satuimme vastakkain rappukäytävässä, pyytelin häneltä uudestaan anteeksi ja kerroin miksi hän oli päätynyt odottamattomaan merivesisuihkuun. Sitten minua alkoi naurattaa kun muistin hänen "rauhanlippunsa" jota hän oli heilutellut minulle hyttinsä ikkunasta. Hänkin nauroi ja sanoi, että häntä puolestaan oli huvittanut minun hölmistynyt ilmeeni siinä vaiheessa kun hän oli uskaltautunut kurkistanaan ulos ikkunastaan. Sitten hän kertoi, että suihkun saadessaan hän oli juuri huomannut pöydällään kuivuneen kahvitahran ja ajatellut, että pitäisi hakea vähän vettä, että sen saisi pyyhkäistyä pois. No, vettä hän oli samalla hetkellä saanutkin, jos kohta vähempikin määrä olisi kuulemma riittänyt...

Toinen asia mikä häntä huvitti, oli se, että hän oli juuri tullut kuntosalilta kunnon hikirääkistä, muttei ollut vielä ehtinyt suihkuun asti. Hän sanoi pohtineensa, oliko hän niin pahan hajuinen, että täkkäri (=kansimies eli tässä tapauksessa minä) oli haistanut hänet kannelle asti ja päätellyt, että esipesu paloletkulla olisi paras ratkaisu saada hänet kunnolla puhtaaksi.

Taivaan kiitos meillä on huumorintajuinen päällikkö! Selvittiin tuostakin episodista säikähdyksellä ja naurulla.

kerran erään tytön piti hakea Ville .mutta haki väärän hevosen.(tallilla oli Wille ja Ville, tarkoitti normivee-Villeä)vasta kun sanottiin, hei se on väärä hevonen ja selitettiin, asia selvisi.mutta mahtoi olla nolo juttu.