Räsänen petti

Täytyi olla kova hinku ministeriksi, kun Räsänen lähti Kataisen hallitukseen. Eikö vieläkään tullut seinä vastaan kehysriihessä vaan pitää porskutella edelleen noiden Suomen kaatajien matkassa. Ei tule hyvältä näyttämään seuraavissa eduskuntavaaleissa.
15148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

On todella omituinen "kristitty" köyhät kyykkyyn lapsia myöden, kunhan vaan Päivi Räsänen saa istua ministeriaudin takapenkillä.

Äänestä

Ministeri Räsänen todellakin osoitti mikä on hänen arvomaailama.
Mediassa hurkaasti arvosteli lapsilisien leikkausta lapsiperheisiin kohdistuvana huononnuksena, mutta kuitenkin yhtyi riemurinnoin hallituksen leikkauslinjaan.
Kaksinaamaista ja moraalitonta toimintaa Räsäseltä.

Äänestä

Vähentäkää köyhtymistä ja erotkaa kirkosta helpottaa hiukan.

Äänestä

Räsänen vedetään aina hallituksesssa kölia alitse. Aikaisemmin Päivi vastusti kovasti lasten kotihoidontuen laikkausta ja hallitus päätti leikata.

Nyt Räsänen vastusti kiivaasti lapsilisien leikkausta, ja mitä hallitus päätti? Leikata lapsilisiä!

Märkää rättiä tulee koko ajan kasvoille mutta hallituksessa on silti niin kiva olla kirkkoministerinä kovalla palkalla ja kansakunnan kaapin päällä.

Soteuudistuksen tiedotustilaisuudessakin pienet hallituspuolueet. 4 kpl, eivät mahtuneet pöydän ääreen, vaan pantiiin istumaan sivuun tuoleille.

Äänestä

Tämä vaan ikävällä tavalla todistaa, ettei Ihmisten ja lapsiperheiden hätää haluta ottaa todesta. Räsänen kyllä puhuu lapsiperheiden köyhyydestä ja hädästä, mutta siitä huolimatta on mukana lapsiperheiden köyhdyttämisessa.

Hallituskaudella: lapsilisien indeksikorotusten poisto, kodinhoidontuen rajaus, perhepäivähoidon rajaus ja nyt lapsilisien leikkaus, energiaverojen korotus, työmatkakulujen omavastuuosuuden korotus, työttömyysturvan leikkaus, alv:n korotus.

Kehen nämä toimet kipeimmin iskevät, missä ne todella tuntuvat? Aiheuttavat todellista hätää ja tuskaa perheissä: kansalaisten ja perheiden eriarvoistumista, sosiaalisia ongelmia, avioeroja, lasten huostaanottoja ym.

Ikävää, että Räsänen, Maanselkä, Östman ym. ovat näin ulkona todellisesta elämästä ja lapsiperheiden arjesta. Viimekesän puoluekokouksessa puolue julistautui perhepuolueeksi. Tälläkö tavoin ne arvot näkyvät poliittisessa päätöksenteossa?

Äänestä

Taitaa tällä P.Räsäsellä olla ainoastaan mielessä tämä rahankeräyksien luvanvaraisuuden poisto, tästähän tuli taannoin teeveessä ja AINUT joka haluaa poistaa luvanvaraisuuden on KD:N Päivi Räsänen.

Niin täytyyhän nuo helluntaikirkot jotenkin kustantaa, ei taida "kymmenykset" enään riittää.

Äänestä

KANSA TIETÄÄ MITÄ VALITSEE
erityisesti kristikansa

Kristitty, tässä ehdokas Sinulle,
suomalaisuuden puolesta
kokemusta riittää
yli 1000 ministeripäivää

TOIMI KANKAANIEMI ON VALINTASI
PS puolesta Suomen
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

EU-vaalit: Suonenjoki – Vesanto – Keitele – Kimmo Kivelä – Toimi Kankaanniemi

31.3.2014 klo 10:00 - 15:00

Alkaa: 31.3.2014 klo 10:00

Päättyy: 31.3.2014 klo 15:00

31.3. Suonenjoki, Torilla klo 10-11 – Vesanto S-Marketin edustalla klo 12-13 – Keitele K-Market Reimarin edustalla klo 14-15. Mukana ehdokkaat: Toimi Kankaanniemi ja Kimmo Kivelä. Seuraa ilmoittelua mm. lauantain 29.3. Savon Sanomat.

Äänestä

mitkä on Kristilsyyden kulmakivet Tänäpäivänä.siis Oikeesti.

Äänestä

Poliisin hallintorakenneuudistus - PORA III tuli voimaan 1.1.2014, jolla tavoitellaan 25 -30 milj. säästöjä poliisin johto-, hallinto- ja tukitoiminnoissa.
Virkajaon ensimmäinen kierros koskee poliisilaitoksen johtavia poliisipääliköitä, joiden määrästä leikkautuu n. puolet pois jne...
MUTTA mitä "kentältä" kuulukaan esim. Hämeestä, jonka poliisipiiristä vähennykset ovatkin kohdistuneet peruspoliiseihin. Johdon tai päälikkötason tehtäviin ja palkkoihin riittänyt rahaa, mutta peruspoliisitason palkkauksiin ei.
Lisäksi eläkkeelle jäävien sijalle ei palkata ketään, eikä kesätyöntekijöitä ei aiota palkat.
Lisäksi saamme lukea päivittäin kuinka esim. yritysten omistajat ottaneet varkaiden kiinniottamisen omiin käsiin, kun poliisia ei saada paikalle ja lisäksi poliisien kyky selvitellä rikoksia romahtanut totaalisesti, kun kaikki valvotta keskitetty tehtäviin, joissa on esim. sakotusmahdollisuus.
Törkeimmäksi uutiseksi lie tullut uutinen, jossa poliiseja uhataan palkanalennuksilla, jos sakotuksessa saatava tulos ei nouse.
Räsänen mediassa puhunut ja hokenut, kuinka poliisin palveluverkko pysyy laajana ja kattavana koskien koko maata, sekä kuinka kansalaiset eivät edes huomaa uudistuksen tuomia muutoksia, joissa poliisitoiminnan hyvä taso tullaan säilyttämään ja kansalaisten turvallisuus taataa.
Kolme kuukautta mennyt ja kansaisten turvallisuuden tunne jo pahoin horjutettu, mutta mitä tekekään Räsänen eli vaikenee kuin muuri ilmenneiden ongelmien suhteen, kysymykset odottavat vastaajaa, kuuleko Räsänen?

Äänestä

NYT ÄÄNESÄMME DONNERIA
Hän kulkee ja on maailman makaaja
Paikkojen makaaminen kannattaa aina

t-kirjan on rikki koneessani se ei AINA TOIMI NYT LÄHTI

Stadilais-rkp-läinen rappio käsitteenä on fantastinen

Oletko kiinnostunut rappiosta? Vähemmistön rappiosta?

Ei Perussuomalaisten suosio ole pelottavaa,

mutta vastavoiman puute on rappion merkki (Donner, vaalilause)



Katso erityisesti vaalilauseeseen liittyvä aito kuva


https://lh3.ggpht.com/-oyr4zN8AXm4/UefEoojRNxI/AAAAAAAAG38/r8_dInzs_Wg/s1600/jörn donner.png

Äänestä

Rehellisyys maan perii. Usko, Toivo ja Rakkaus ?

Äänestä
  • Paremminkin Uskon &Toivon rakkaus, joka taitaa olla suurempi "kanto kaskessa" kuin kristillisessä avo-/ avioliitossa syntyneiden lasten oikeus lapsilisiin, joka on lapselle tarkoitettua rahaa, jonka KD on Räsäsen johdolla valmis riistämään lapsilta, häpeällistä.

    Äänestä

Kyllä mulkun tarpeessa oli.

Äänestä

EUROOPAN UNIONIN TÄHÄNASTISET TÄRKEIMMÄT VAALIT LÄHESTYVÄT 25.5.

We do the things we have to do - otherwise we might as well be Lulu's chickens on the loose
Asialliset hommat suoritetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat

Äänestä Toimi Kankaanniemi EU-parlamenttiin
Ent. ministeri / kansanedustaja

Tervetuloa! Salvete! Welcome! Välkommen! Tere tulemast! Willkommen!
Bonjour! Benvenuti! !Bienvenidos! Bienvenues! Dobro pozhalovat!

http://toimi-kankaanniemi.blogspot.fi/
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/toimikankaanniemi

oo KATSO TOIMI KANKAANNIEMEN EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/5v7c3scg
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Tässä arvomaailmani - kaikessa lyhykäisyydessään ja kaikessa yksinkertaisuudessaan.

- perusänkyrä
- se on jämpti niin
- Suomiko liittovaltioon? Et kai oo tosissas? No, sitähän minäkin.
- ei mikään jees - jees -mies vaan lahjomaton

Koti, uskonto, isänmaa. Talvisodan henkeä tarvitaan

Ja Sinä päätät.

http://toimi-kankaanniemi.blogspot.fi/
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/toimikankaanniemi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


entinen puolueen jäs kirjoitti:

Täytyi olla kova hinku ministeriksi, kun Räsänen lähti Kataisen hallitukseen. Eikö vieläkään tullut seinä vastaan kehysriihessä vaan pitää porskutella edelleen noiden Suomen kaatajien matkassa. Ei tule hyvältä näyttämään seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu