Euroopan unioniin liittymisen jälkeen Suomen poliittinen johto on systemaattisesti kurjistanut maamme ja kansalaistensa yhteiskunnallisia olosuhteita.
Edellä mainittu tulee selvästi esille hallituksen nykyisissä päätöksissä: köyhä kansa joutuu maksumieheksi ongelmiin, jotka johtuvat siitä, että Suomen poliittinen eliitti on uhrannut maamme taloudellisen hyvinvoinnin globaalin pankkiiri ja talouseliitin hyväksi.
Suomen itsenäisyys on menetetty sekä maamme rikkaudet ja varallisuus pumpataan ylikansallisen ylimystön eduksi.
Edellä mainitussa on kunnostautunut ennen muuta "Suomen" nykyinen hallitus, joka kaiken kukkuraksi suorastaan pilkkaa kansalaisia.
Tiedän, että tietyille ryhmille on virrannut kohtalaisesti aseita, yms. sotavälineitä.
Kehotan mainittuja ryhmiä suorittamaan sissi-iskuja Suomen poliittista kermaa vastaan, niin pitkään kuin tarvitaan, maamme sisä- ja ulkopoliittisten olosuhteiden parantamiseksi. Lisäksi Suomen on erottava Euroopan unionista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.