Onko syömishäiriö?

On tietyllä lailla ihan normaalia naiselle, että tarkkailee omaa painoaan ja kehoaan. Äitini sanoi minulle kerran, että mulla tulee kerran kuukaudessa parin päivän aikana sellainen Olen ruma läski ällötys -olotila. itse en tajunnut, että itselläni se johtui kuukautisista eli liittyy hormonitoimintaan. Nyt kun olen itse sen tiedostanu on sen kanssa helpompi elää. Noina päivinä saatoin itkeä meikit naamalla parikin tuntia omaa läskeyttäni tai kokea, etten voi pukeutua mihinkään tai näyttäytyä muiden silmissä. Nyt osaan hallita sitä tunnetta paremmin. Olen itse siis 167 pitkä ja painan nyt 66 kg. Ja olen ihan tyytyväinen itseeni. Ikää mulla on 18, joten tuntu hassulta tulla sulle kirjoittamaan, mutta kerroinpahan oman kokemukseni sekä näkemykseni.

En ehkä sanois, että sulla on syömishäiriötä. Sulla on luultavasti niin monia asioita, jotka tuottaa sulle henkistä pahaaoloa, joka saattaa käsittelemättömänä muodostua syömishäiriöksi. Suosittelisin, että juttelisit jonkun lääkärin kanssa sun asioista. Se olis sellasta ennaltaehkäisevää toimintaa. :)

Laululinnun ehdotus jutella lääkärin kanssa ennaltaehkäisevänä toimintana on juuri mitä olisin itsekin ehdottanut.

Itse sairastin nuorempana vakavan masennuksen, josta paranin ilman sen kummempaa hoitoa, minulle riitti maiseman vaihdos, eli minun tapauksessani koulun vaihto. Koin tulleeni opettajan kiusaamaksi ala-asteella ja ylä-asteella siirtyminen muutti asioita, näin elämän hieman positiivisemmassa valossa. Huolestuin itse todella paljon kun kirjoitit harkinneesi itsemurhaa, se kielii masennuksesta, ja yksi masennuksen oire on tuollaiset syömishäiriöt joista myös mainitsit. Ja itse kärsin siis masentuneena myös anoreksian tapaisesta syömishäiriöstä. Vaikka koinkin parantuneeni masennuksesta huomaan sen aina välillä kummittelevan takaraivossa ja varsinkin syömisen kanssa taistelen yhä. Nyt olen tosin itse ajautunut syömättömyydestä ahmimiseen. Koen, että mielessäni on niin paljon käsittelemättömiä asioita, että niistä olisi hyvä keskustella jonkin ammattilaisen kanssa. Masennus/syömishäiriö ovat sairauksia joita on vaikea hoitaa, mutta ei mahdoton, pahimmillaan ne kuitenkin pilaavat elämän ja niiden vaikutukset tulevaisuuteen voivat olla yllättävän kauas kantoiset. Tällaisista asioista jollenkin puhuminen kasvokkain voi olla todella vaikeaa ja pelottavaa, ainakin itselleni oli - olen vasta nyt uskaltanut kertoa äidilleni nuoruuden itsemurha ajatuksista ja masentuneisuudesta ja nykyhetken syömishäiriöistä. On ollut tosi helpottavaa puhua asioista jollekin läheiselle, mutta koen että parantuminen on mahdollista vain ammattilaisen avulla.