Tämä on kyllä hävyttömyyden huippu!
Yle
"Kansanedustajien palkkiot nousevat"
"Palkkiot nousevat 20 euroa kuussa 1.3.2014 alkaen. Vuoden 2015 maaliskuussa palkkioita korotetaan 0,4 prosenttia."
"Kansanedustajien palkkiot nousevat ensi maaliskuusta alkaen. Korotuksesta päätti eduskunnan palkkiotoimikunta tänään torstaina.
Päätöksen mukaan palkkiot nousevat 20 euroa kuussa 1.3.2014 alkaen. Vuoden 2015 maaliskuussa palkkioita korotetaan 0,4 prosenttia. Korotukset noudattavat työmarkkinaosapuolten solmimaa työllisyys- ja kasvusopimusta.
Kansanedustajien palkkioita on viimeksi korotettu toukokuussa 2011. Tuolloin palkkio nousi 6 335 euroon kuukaudessa. Yli 12 vuotta kansanedustajina olleiden kuukausipalkkio nousi 6 811 euroon."
http://yle.fi/uutiset/kansanedustajien_palkkiot_nousevat/6981954
Kansanedustajien palkkiot nousevat!!!
460
6545
Vastaukset
- Jotain rajaa!
"Kansanedustajien palkankorotuksilla hurjaa vastustusta netissä"
http://yle.fi/uutiset/kansanedustajien_palkankorotuksilla_hurjaa_vastustusta_netissa/7158028
"Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!"
http://www.adressit.com/protestikansanedustajienpalkoista- äänestyslakko
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille. - Älä kokkare yritä
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.on tiedossa että Kokoomuksen kannattajat äänestävät aina ja jokainen äänestämättä jättäminen on ääni Kokoomuksen pussiin.
- törkeetä
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Äänestämättä jättäminen pahin tie. Kataisen kopla valoittaa kaikki paikat ja nämä diktaattorit nousee valtaan, ottavat poliisi ja armeejan haltuunsa. Parastien äänestyprosentti vähintään 90 %, kaikki mukaan opiskelijat, eläkeläiset, vanhukset ym. on aika saada todellinen muutos ja kansakunnan tuhoojat tilille. Eiköhän käteisen satuilu lopu---vastuu--demokratia-- ym. ulkomaille rahan tyrkyttäminen. Mistä leikattiin maahan muutajilta--vähennettiikö heiltä esim. siivoojat pois ja avusttusten hakija avustajat, tulkit ym.ym. helvt...jos tänne tulee 15 mutiaista ---heillä pitää olla 15 avustajaa , kantamassa sossun lappuja ja tavaraa kaupoista, jopa joululahjat sossu ostaa ja vie kotiin. Mitä oma kansa saa n ukkuu roskalaatikoissa ja jonottaa leipää
- mummu 64
Eläkkeeni on 639 euroa kuussa,että revitään siitä,kyllä siitä varmaankin vielä voi ottaa kunnhan maksan ensiksi omavastuu vuokran,sähkön,lääkkeet ja leipää ja hernekkeittoa ja kaurapuuroa pikkasen joka päivälle.
- työtön.
mummu 64 kirjoitti:
Eläkkeeni on 639 euroa kuussa,että revitään siitä,kyllä siitä varmaankin vielä voi ottaa kunnhan maksan ensiksi omavastuu vuokran,sähkön,lääkkeet ja leipää ja hernekkeittoa ja kaurapuuroa pikkasen joka päivälle.
Kyllä kansanedustajien palkat pitäis nousta 50% , eihän ne muuten pärjää kun tomaatitkin maksaa 4 euroo kilo. Ja pitäähän niiden nyt töihinkin päästä taxilla. Itse kun olin töissä työkokeilussa niin sain toimeentulotukea 480 euroa ja 9 euroa päivässä siihen päälle. Se 9 euroa meni jo matkoihin . Lopulta en saanut edes sitä 9 euroa ja mun olisi pitänyt maksaa kuljetus siitä 480 eurosta joten lopetinkin sitten hommat ja sain karenssin.
- Näin se vain on
mummu 64 kirjoitti:
Eläkkeeni on 639 euroa kuussa,että revitään siitä,kyllä siitä varmaankin vielä voi ottaa kunnhan maksan ensiksi omavastuu vuokran,sähkön,lääkkeet ja leipää ja hernekkeittoa ja kaurapuuroa pikkasen joka päivälle.
Mummu 64 ei kerro koko totuutta sillä hän saa kelan maksamaan asumistukea ja sekään ei riitä eläkkeen kanssa elämiseen saa hän toimeentulotukea. Silloin sosiaalitoimisto maksaa lääkkeetkin.
- mummu 64
Näin se vain on kirjoitti:
Mummu 64 ei kerro koko totuutta sillä hän saa kelan maksamaan asumistukea ja sekään ei riitä eläkkeen kanssa elämiseen saa hän toimeentulotukea. Silloin sosiaalitoimisto maksaa lääkkeetkin.
Kykkä Mummu kertoo totuuden,siitä 639 eurosta maksan OMAVASTUUN VUOKRAAN JA MITÄÄN TOIMEENTULO TUKEA EN SAA,EN OLE PÄÄSTÄNI VIELÄ NIIN SEKAISIN ETTÄ ALKAISIN VALHEITA TÄÄLLÄ LATELEMAAN.
- KALLE KELLO
Näin se vain on kirjoitti:
Mummu 64 ei kerro koko totuutta sillä hän saa kelan maksamaan asumistukea ja sekään ei riitä eläkkeen kanssa elämiseen saa hän toimeentulotukea. Silloin sosiaalitoimisto maksaa lääkkeetkin.
Ei välttämättä. On niin kuntakohtaista miten sossut maksaa. Yksi saa kaupungissa x kaikki mahdolliset tuet ja avustukset, mutta 50 km päässä kaupunki xx:ssä ei saa edes sitä lämmintä kättä. Suomipaskalandiassa on täydellinen epäsuhta näissä asioissa, paitsi että kaikille yhteistä ja samankaltainen kohtelu on noille saatanann mutiaisille, niille heruu rahaa joka luukulta Hankonimeltä Utsjoelle. Oma kansa kuolee nälkään ja kituu. Näin Kataispaska ja Urpilaspaska pistää kansalaisia ihan laillisesti tappaen
- surkeaa talouden hoi
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Mitäs muuta luulette , eipä näkyny listassa muuta kuin keskituloisten ja vähävaraisten
etujen leikkauksia .MISSÄ ON SUURI PALKKAISTEN LEIKKAUS LISTA , MITÄ NIILTÄ
OTETAAN ??????Kyllä on sairasta touhua , eikö kataisella ja urpilaisella ole mitään häpyä.Kyllä se on otettava suuri tuloisilta enemmän ja jätettävä lapsilisät niiltä kokonaan pois, johan tuon sanoo järkikin, mutta on niillä sitä vai ahneusko sen aukon on täyttäny.
VAALEISSA TAVATAAN USKOKAA POIS,EI TARVII LEIKKIÄ MARTYYRIÄ SEN JÄLKEEN .HYVIN OOTTE SÖSSINY TALOUDEN PÄIN PRIKKALAA, KYLLÄ NOIN VASTUULLISESTA TYÖSTÄ ON SAATAVA HYVÄ PALKKA.SE VAAN PITÄS TUO TEIDÄNKIN PALKKA LAITTA PUOLE VÄHINTÄÄN POIS ,PÄÄSISITTE ELÄMÄÄN EDES TODELLISTA ELÄMÄÄ. - Kokoomus
surkeaa talouden hoi kirjoitti:
Mitäs muuta luulette , eipä näkyny listassa muuta kuin keskituloisten ja vähävaraisten
etujen leikkauksia .MISSÄ ON SUURI PALKKAISTEN LEIKKAUS LISTA , MITÄ NIILTÄ
OTETAAN ??????Kyllä on sairasta touhua , eikö kataisella ja urpilaisella ole mitään häpyä.Kyllä se on otettava suuri tuloisilta enemmän ja jätettävä lapsilisät niiltä kokonaan pois, johan tuon sanoo järkikin, mutta on niillä sitä vai ahneusko sen aukon on täyttäny.
VAALEISSA TAVATAAN USKOKAA POIS,EI TARVII LEIKKIÄ MARTYYRIÄ SEN JÄLKEEN .HYVIN OOTTE SÖSSINY TALOUDEN PÄIN PRIKKALAA, KYLLÄ NOIN VASTUULLISESTA TYÖSTÄ ON SAATAVA HYVÄ PALKKA.SE VAAN PITÄS TUO TEIDÄNKIN PALKKA LAITTA PUOLE VÄHINTÄÄN POIS ,PÄÄSISITTE ELÄMÄÄN EDES TODELLISTA ELÄMÄÄ.Te olettekin tyhmiä, suomalaiset.
Oikeaa todellista hölmöläiskansaa.
Olen Kokoomus, sivallan aina!
Otan kaikki pois! - vasili2
Kokoomus kirjoitti:
Te olettekin tyhmiä, suomalaiset.
Oikeaa todellista hölmöläiskansaa.
Olen Kokoomus, sivallan aina!
Otan kaikki pois!ja jos nään sinut et tee sitä enään
- Jokeri2
työtön. kirjoitti:
Kyllä kansanedustajien palkat pitäis nousta 50% , eihän ne muuten pärjää kun tomaatitkin maksaa 4 euroo kilo. Ja pitäähän niiden nyt töihinkin päästä taxilla. Itse kun olin töissä työkokeilussa niin sain toimeentulotukea 480 euroa ja 9 euroa päivässä siihen päälle. Se 9 euroa meni jo matkoihin . Lopulta en saanut edes sitä 9 euroa ja mun olisi pitänyt maksaa kuljetus siitä 480 eurosta joten lopetinkin sitten hommat ja sain karenssin.
Ymmärrän sua.
Itse olen työmarkkinatuella kun 500 pv tuli täyteen. Joka kuukausi pitää katsoa mihin rahansa laittaa.
Kansanedustajilla on taksikortit, työkännykät, läppärit, kulukorvauksia, ja vähintään kohtuullinen palkka.
Nyt olisi heidänkin syytä osallistua talkoisiin!!! - Hehheh!
vasili2 kirjoitti:
ja jos nään sinut et tee sitä enään
Niinhän ne muutkin ovat uhkailleet.
- Aloitetta kehiin
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Tuon palkkiopolitiikan voisi sopivalla lakialoitteella ihan hyvin ulkoistaa äänestäjille vaalien yhteydessä tehtäväksi.
Äänestettäisiin siis henkilöistä sekä palkkioista, kuten luottamuselimiä valitessa muutenkin.
Pesti on määräaikainen. Ei siihen kukaan elämäkseen sitoudu. Jos ei homma kiinnosta, ei asetu ehdolle. - Suhteellista
työtön. kirjoitti:
Kyllä kansanedustajien palkat pitäis nousta 50% , eihän ne muuten pärjää kun tomaatitkin maksaa 4 euroo kilo. Ja pitäähän niiden nyt töihinkin päästä taxilla. Itse kun olin töissä työkokeilussa niin sain toimeentulotukea 480 euroa ja 9 euroa päivässä siihen päälle. Se 9 euroa meni jo matkoihin . Lopulta en saanut edes sitä 9 euroa ja mun olisi pitänyt maksaa kuljetus siitä 480 eurosta joten lopetinkin sitten hommat ja sain karenssin.
Yhteiskunnalle tulisi takuulla paremmaksi 100 kpl 50% korkeammalla liksalla 11kk/vuosi puurtavia edustajia kuin 200 kpl nykyisellä mallilla lomailevia.
Liksa ei sinänsä ole mikään mahdoton: huippuasiantuntijat ja lääkärit ottavat bruttona samaa tasoa.
Sen sijaan monet muut tuon laitoksen erikoisetuudet voi nykyaikana lakkauttaa vanhentuneina. Ongelma on vain se, ettei talon sisältä luonnollisesti motivaatiota heikennysintoa löydy. Ja kokeilepas asettua ehdolle heikentäjänä, eipä onnistu. On ehdokaspaikat nimittäin jyvitetty jo istuville edustajille. - Sekaisin ovat
Älä kokkare yritä kirjoitti:
on tiedossa että Kokoomuksen kannattajat äänestävät aina ja jokainen äänestämättä jättäminen on ääni Kokoomuksen pussiin.
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole. - Valtaapitävädemari
mummu 64 kirjoitti:
Eläkkeeni on 639 euroa kuussa,että revitään siitä,kyllä siitä varmaankin vielä voi ottaa kunnhan maksan ensiksi omavastuu vuokran,sähkön,lääkkeet ja leipää ja hernekkeittoa ja kaurapuuroa pikkasen joka päivälle.
Ja noin sitä vaan on aikaa kirjoitella netissä tietokoneella? Laajakaistat ja läppärit löytyy...
Mitä, jos tekisit kuten mamut ja menisit keräämään pulloja? Lopeta se nillitys. Tuollainen eläke vaatii pitkää työttömyysputkea. Pummiksi olet syntynyt, pummina olet elänyt ja pummina kuolet. - ääntä ei pellelle
Aloitetta kehiin kirjoitti:
Tuon palkkiopolitiikan voisi sopivalla lakialoitteella ihan hyvin ulkoistaa äänestäjille vaalien yhteydessä tehtäväksi.
Äänestettäisiin siis henkilöistä sekä palkkioista, kuten luottamuselimiä valitessa muutenkin.
Pesti on määräaikainen. Ei siihen kukaan elämäkseen sitoudu. Jos ei homma kiinnosta, ei asetu ehdolle.Äänestin viimeisen kerran noin vuonna 1980. Seuraavan kerran äänestän kun voin äänestää niin että ääneni ei mene millekään poliittiselle puolueelle,
- Veronmaksaja 5
mummu 64 kirjoitti:
Kykkä Mummu kertoo totuuden,siitä 639 eurosta maksan OMAVASTUUN VUOKRAAN JA MITÄÄN TOIMEENTULO TUKEA EN SAA,EN OLE PÄÄSTÄNI VIELÄ NIIN SEKAISIN ETTÄ ALKAISIN VALHEITA TÄÄLLÄ LATELEMAAN.
Muutu pakolaiseksi eli vapaamatkustajaksi niin ei ole hädän päivää kaikki on ilmaista elämäsi loppuun saakka.
- HÄRSKIÄMEINIKIÄ
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.Siis älä viitti!!! KYSE ON PERIAATTEESTA!!!
Vaikka niitä ois 2 niin kyse onkin yhteisistä säästöleikkaustalkoista ja päättäjät näyttäkööt esimerkkiä muille!! Ei ne oo mikään erityisluokka joita ei koske samat asiat kun tavan kansalaisia hehän nimenomaan ovat KANSANEDUSTAJIA=KANSALAISTEN EDUSMIEHIÄ!
Härskiyden ja röyhkeyden huippu lähteä nostamaan jo ennestään suurta palkkaansa kun surkeimmassa asemassa joutuvat kituuttamaan murto-osalla kansanedustrajien kuukausipalkasta. - lammaslauma?
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.Niin kauan kun Suomi on puolillaan tällaisia äjläkkeitä, ei toivoa ole!
- Hönö
ääntä ei pellelle kirjoitti:
Äänestin viimeisen kerran noin vuonna 1980. Seuraavan kerran äänestän kun voin äänestää niin että ääneni ei mene millekään poliittiselle puolueelle,
Varmaa teet VR:kin kiusaa ostamalla lipun, mutta käveletkin?
- 3Timo
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Joka auttaa muka MIHIN!?! :/
Vaikka kaikki todella noudattaisivat tuota boikottia, niin kansanedustajat menisivät sitten eduskuntaan pelkällä YHDELLÄ (eli: omallaan!) äänellä! :)
Onks sul muita "hyviä" ideoita? :) - Pummipoliitikot
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Tyhmäkö olet? Olisi syytä äänestää oikein. Nyt valtaan on äänestetty useita pelkkiä pummeja. Suomalaiset ovat todella pölöjä.
- 3Timo
Hehheh! kirjoitti:
Niinhän ne muutkin ovat uhkailleet.
Puolustatko itseäsi yhtä kiihkeästi, kuin Katainen "puukottajaansa" vastaan? :)
(Eli käytännössä: Jähmettymällä paikalleen ja paskomalla housuihinsa! :D ) - 3Timo
ääntä ei pellelle kirjoitti:
Äänestin viimeisen kerran noin vuonna 1980. Seuraavan kerran äänestän kun voin äänestää niin että ääneni ei mene millekään poliittiselle puolueelle,
Oletkos muuten koskaan valopää kuullut SITOUTUMATTOMISTA ehdokkaista? :)
- 3Timo
työtön. kirjoitti:
Kyllä kansanedustajien palkat pitäis nousta 50% , eihän ne muuten pärjää kun tomaatitkin maksaa 4 euroo kilo. Ja pitäähän niiden nyt töihinkin päästä taxilla. Itse kun olin töissä työkokeilussa niin sain toimeentulotukea 480 euroa ja 9 euroa päivässä siihen päälle. Se 9 euroa meni jo matkoihin . Lopulta en saanut edes sitä 9 euroa ja mun olisi pitänyt maksaa kuljetus siitä 480 eurosta joten lopetinkin sitten hommat ja sain karenssin.
Ööö!?!
Mitäs kortelaatiota kansanedustajien taksimatkoilla on tekemistä niitten palkkojen kanssa!?! Nehän saa ilmaset taksimatkat! - Jo on huippua
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.Etkö ymmärrä, että tässä on kysymys periaatteesta. Kyllä on mielestäni hävytöntä jatkuvasti ottaa köyhän pussista lisää ja samaan aikaan nostaa hyväpalkkaisten kansanedustajien palkkoja. Tämä kertoo sen, että päättäjistä on tullut niin röyhkeitä ja paksunahkaisia, etteivät osaa enää edes hävetä.
- Ei, ei ja ei.
Jo on huippua kirjoitti:
Etkö ymmärrä, että tässä on kysymys periaatteesta. Kyllä on mielestäni hävytöntä jatkuvasti ottaa köyhän pussista lisää ja samaan aikaan nostaa hyväpalkkaisten kansanedustajien palkkoja. Tämä kertoo sen, että päättäjistä on tullut niin röyhkeitä ja paksunahkaisia, etteivät osaa enää edes hävetä.
Kaikkiin yllä oleviin täytyy huomauttaa ettei periaatteilla kukaan elä vaan käytännön rahalla ja toimilla.
Sekö sitten kaiken tekee hyväksi jos vaikka heidän palkkioita laskettaisiin 20 € kuussa?
Ei tekisi, sitten samat hullut huutelisivat täällä kuinka tällä tavoin vain sumutetaan kansalaisia, ja tuollainen 4000 euron yhteis vähennys palkkioista ei ole mitään muuta kuin hämäystä.
Eihän tässä aiheessa ole järjen hiventäkään. - kkk...kkk...kkk...
HÄRSKIÄMEINIKIÄ kirjoitti:
Siis älä viitti!!! KYSE ON PERIAATTEESTA!!!
Vaikka niitä ois 2 niin kyse onkin yhteisistä säästöleikkaustalkoista ja päättäjät näyttäkööt esimerkkiä muille!! Ei ne oo mikään erityisluokka joita ei koske samat asiat kun tavan kansalaisia hehän nimenomaan ovat KANSANEDUSTAJIA=KANSALAISTEN EDUSMIEHIÄ!
Härskiyden ja röyhkeyden huippu lähteä nostamaan jo ennestään suurta palkkaansa kun surkeimmassa asemassa joutuvat kituuttamaan murto-osalla kansanedustrajien kuukausipalkasta."kansanedustajia" ei kiinnosta politiikka eikä yhteiskunnan asiat.NIITÄ KIINNOSTAA VAIN KANSANEDUSTAJAN PALKKA TAXIKORTTI KOKOUSPALKKIOT ja kaikki mikä vain lisää omaa materiallista rikkautta !!!!!!!!!!!!!!!! otetaan vaan "pakolaisia" ja leikataan vanhuksilta ja lapsiperheiltä kunhan omaan ylisuureen palkkaan ei vaan kosketa,maksakoon duunarit ja vähempi osaiset kaiken...
- kkk...kkk...kkk...
surkeaa talouden hoi kirjoitti:
Mitäs muuta luulette , eipä näkyny listassa muuta kuin keskituloisten ja vähävaraisten
etujen leikkauksia .MISSÄ ON SUURI PALKKAISTEN LEIKKAUS LISTA , MITÄ NIILTÄ
OTETAAN ??????Kyllä on sairasta touhua , eikö kataisella ja urpilaisella ole mitään häpyä.Kyllä se on otettava suuri tuloisilta enemmän ja jätettävä lapsilisät niiltä kokonaan pois, johan tuon sanoo järkikin, mutta on niillä sitä vai ahneusko sen aukon on täyttäny.
VAALEISSA TAVATAAN USKOKAA POIS,EI TARVII LEIKKIÄ MARTYYRIÄ SEN JÄLKEEN .HYVIN OOTTE SÖSSINY TALOUDEN PÄIN PRIKKALAA, KYLLÄ NOIN VASTUULLISESTA TYÖSTÄ ON SAATAVA HYVÄ PALKKA.SE VAAN PITÄS TUO TEIDÄNKIN PALKKA LAITTA PUOLE VÄHINTÄÄN POIS ,PÄÄSISITTE ELÄMÄÄN EDES TODELLISTA ELÄMÄÄ.meinasivat jättää taas "hommat" seuraavalle hallitukselle kun eivät muka kiireiltään ehdi päättää asioista/tehdä töitänsä.näillä on kiire valmistautua seuraaviin vaaleihin jotta tulisivat taas valituiksi että kansanedustajan työt ovat sivuseikka vaalien alla,pitää pyöriä kaikki kissanristiäiset jotta tulisivat nähdyiksi ja enemmän ehtii kun taksilla paikasta toiseen kansan piikkiin...
- 520ekktyötön
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.äänestyslakosta ei ole hyötyä. se vaan auttaa nykyhallitusta saamaan uusia paikkoja ja sama homma jatkuu. Mieti valmiiksi mitä puoluetta äänestät niin
pystyt vaikuttamaan. Nykyinen kokomushallitus ajaa vaan hyväosasten etuja
ja valitettavasti vasemmisto joutui lähtemään hallituksesta kun pienituloisinta leikataan taas ankarimmin. Minä ainakin tiedän varmasti nyt mitä puoluetta äänestän tulevissa vaaleissa. - Tripla palkkaa
HÄRSKIÄMEINIKIÄ kirjoitti:
Siis älä viitti!!! KYSE ON PERIAATTEESTA!!!
Vaikka niitä ois 2 niin kyse onkin yhteisistä säästöleikkaustalkoista ja päättäjät näyttäkööt esimerkkiä muille!! Ei ne oo mikään erityisluokka joita ei koske samat asiat kun tavan kansalaisia hehän nimenomaan ovat KANSANEDUSTAJIA=KANSALAISTEN EDUSMIEHIÄ!
Härskiyden ja röyhkeyden huippu lähteä nostamaan jo ennestään suurta palkkaansa kun surkeimmassa asemassa joutuvat kituuttamaan murto-osalla kansanedustrajien kuukausipalkasta.Ja kuinka moni tietää ettei eduskunta työ ole välttämättä ainoa työ mitä kansanedustaja tekee. He voivat hyvin olla muuallakin töissä samanaikaisesti ja nostaa sieltäkin kuukausipalkkaa. Eihän tämän maan asioita tarvitse hoitaa kunhan silloin tällöin käy näyttäytymässä eduskuntatalolla ja painamassa ei juu nappia.
- ketkuja kaikki !
lammaslauma? kirjoitti:
Niin kauan kun Suomi on puolillaan tällaisia äjläkkeitä, ei toivoa ole!
Kyyl seuraavissa vaaleissa on Suomikansan herättävä ! ja laitettava koko Tolppahallin porukka uusiks , ei oo enää järjenhiventä tossa touhussa ?
- SinSilla
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.Samaan aikaan lapsiperheet kärsivät vuodessa nopean leikkauksen tehokkuudesta, kolmilapsinen perhe menettää ainakin kuukauden ruokarahat... eli heiltä leikataan ja kansanedustajien ja muiden lusmujen perseenpäällä istumisesta maksetaan aina vain enemmän. Se on väärin. Ne maksetaan meidän veri...anteeksi verovaroillamme.
Kuulin tänään aika hyvän ehdotuksen lapsilisien maksamiseen: Eli maksetaan ne perheiden tulojen mukaan niin että vähävaraiset saavat maksimin ja isokenkäiset ehkä vain nimellisen korvauksen. Ei ole laitaa että lapsilisät joutavat hyvätuloisten asuntotilille jonka avulla päästään kiinni asuntoon ja joillakin alueilla ostetaan aikanaan koko asunto niillä. Lapsilisät olkoot tukia muiden joukossa ja maksetaan niitä tarpeen mukaan. Maksimin ollessa vaikka puolet enemmän nykyisestä. - SinSilla
törkeetä kirjoitti:
Äänestämättä jättäminen pahin tie. Kataisen kopla valoittaa kaikki paikat ja nämä diktaattorit nousee valtaan, ottavat poliisi ja armeejan haltuunsa. Parastien äänestyprosentti vähintään 90 %, kaikki mukaan opiskelijat, eläkeläiset, vanhukset ym. on aika saada todellinen muutos ja kansakunnan tuhoojat tilille. Eiköhän käteisen satuilu lopu---vastuu--demokratia-- ym. ulkomaille rahan tyrkyttäminen. Mistä leikattiin maahan muutajilta--vähennettiikö heiltä esim. siivoojat pois ja avusttusten hakija avustajat, tulkit ym.ym. helvt...jos tänne tulee 15 mutiaista ---heillä pitää olla 15 avustajaa , kantamassa sossun lappuja ja tavaraa kaupoista, jopa joululahjat sossu ostaa ja vie kotiin. Mitä oma kansa saa n ukkuu roskalaatikoissa ja jonottaa leipää
maahanmuuttaja = ruotsalaisest, virolaiset, venäläiset, ranskalaiset, englantilaiset jne.
Sossuun voit sinäkin soittaa vähävaraisena ja pyytää lapsillesi joululahjoja (hyvien ihmisten sinne toimittamia, osa vanhoja, hyvinkin käytettyjä). Että niitä saapi myös kantaväestö ihan mielellään. Invaliditkin käyttävät avustajia, takseja, apuvälineitä, kodinhoitaja-, koulu, yms. -apuja. Mielenterveyspotilaille maksetaan ilmainen tai kohtuuhintainen pitkä kuntoutus tai terapia. Samalla tavalla autetaan muita sairaita hoidoissa, lääkityksissä, lastenhoidossa yms.
Jos käsität, niin sinun pitää hakea apua, sitä ei tyrkytetä. Mutu-tuntumalla minäkin luulin ennen että ambomaalainen ihminen tulee ykkösluokassa Suomeen, sille levitetään punainen matto jo lentokentällä ja osoitetaan asunto joka on valmiiksi kalustettu sisustussuunnittelijan johdolla.
Olen todella iloinen että suomikuva on muuttumassa, ollaan osa Unionia ja pällistellään asioita sen mukaisesti :) Ehkä ne suomalaiset räkänokat jotka ovat turistibusseissa Espanjassa yrjöilleet takapenkeille, muistanevat mitä suomalaisista puhuttiin takavuosina: tyhmiä, vähintäinkin yksinkertaisia, juoppohulluja, estoisia ja katkeria ihmisiä. - SinSilla
mummu 64 kirjoitti:
Eläkkeeni on 639 euroa kuussa,että revitään siitä,kyllä siitä varmaankin vielä voi ottaa kunnhan maksan ensiksi omavastuu vuokran,sähkön,lääkkeet ja leipää ja hernekkeittoa ja kaurapuuroa pikkasen joka päivälle.
Laske mummeli tuloiksi myös se asumistuki, vanhuuseläkeosa jne. Sitten vasta vähentelet kulut. Mul jää asumisen ja velkojen jälkeen ..... 700 ekua ja sillä avustan jo toista perhettäkin melkoisesti.
Sossu auttaa jos ei ruokaan rahat riitä, sinne vaan huivi päässä ja nenäliina kädessä itkustelemaan.
Ota myös selvää minkälaisia lääkkeitä syöt, niissä on yleensä halvempia sisarlääkkeittä tarjolla ja oletko hakenut 3 eken omavastuulla elämää ylläpitäviin lääkkeisiin seb b-todistuksen. Pitää olla oma-aloitteinen ja tarkka siitä miten täällä viimeiset vuotensa pyörii :)
Yksi vaihtoehto on muuttaa sellaiseen maahan jossa eläminen sujuisin ruhtinaallisesti tuolla kuudella sadalla, sikäli mikäli ei perhe kaipaa... Älä lannistu, onko näköpiirissä huonokuntoista pappaa; alat sitä autella niin saat samalla itsekin syödäksesi. Keskitytäänpä iloisempiin asioihin jo. - huij1
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Joo,äänestämislakko eikä vaalitilaisuuksiin osallistuta,vaalimainokset postitetaan sinne mistä ovat tulleetkin,puoluetoimistoihin.Backmankin taivastelee,keltä leikattaisiin ellei keskituloisilta.Koskaan ei kuule esitystä että suurituloisilta leikattaisiin.Nalle Wahlrooseiilta tai Ollilalta,joka jättänyt ilmoittamatta sijoitusyhtiönsä Luuxemburgista.
- huij1
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.Mitä muita etuisuuksia heillä on palkkansa lisäksi,etpä taida tietääkään.Niillä taitaa palkka tuplaantua.
- huij3
Hehheh! kirjoitti:
Niinhän ne muutkin ovat uhkailleet.
Entäs jos ei jääkään uhkailuksi.
- voi näitä
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.Onpa siellä aika hyvä tuloinen 4000 kk. ei merkkaa mitään. Eihän ne korotukset tähän lopu, nyt seuraa avustajat ja kaikki virkamiehet. Mihin käteinen hautasi presidentoin aloittaman 20 % palkka alen virkamiehille. Miten ihmeessä sossut nuolee jatkuvasti käteistä. Toivotytavasti kansa muistaa seuraavissa vaaleissa. Todella törkeetä omaa kansaa kohtaan, opiskelijat,eläkeläiset ja koko kansa . Miten ihmiset voi käydä työssä tulevilla kustannuksilla. Valtion perälauta vuotaa ---kuka sen tukkii, mitkään tulot ei riitä näitteen sekopäisten toiminnalle. Missä demokratia--näitä pask..p..ei saa edes eroamaan. Presidentin valtaoikeudet palautettava. Nostettava syytteet ministerivalan rikkomisesta ja pellet kuriin
- Näkijä1
huij3 kirjoitti:
Entäs jos ei jääkään uhkailuksi.
Silloin kyseessä olisi ennustus.
- vastuuton4
3Timo kirjoitti:
Puolustatko itseäsi yhtä kiihkeästi, kuin Katainen "puukottajaansa" vastaan? :)
(Eli käytännössä: Jähmettymällä paikalleen ja paskomalla housuihinsa! :D )Mites oikein menikään. Kataisen puukottaja pyysi Kataista lopettamaan hänen oma elämä--ei suinkaan ollut aikeessa puukottaa. Käteinen tekee tämän puukotuksen henkisesti ja takaa päin. Hyvä veli järjestelmät toimii ja poliisit kiertää jo asuntoja etsimässä aseita. Demokratia pelaa Pohjois-Korean tavoin
- Edustaja Sörkkä
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.Hmm. Eihän tämä ole mitenkään kansalaisilta pois.Mehän möimme tätä silmällä pitäen omaisuuttamme pois 1,9 miljardin edestä täyttääksemme itsellemme asetetut vaatimukset ja etuusuudet.-Hmm.-Olkaa siis luottavaisin mielin me kyllä hoidamme asiamme ja kansalaisvelvotteemme kansan arvostamalla ja kunnioittavalla tavalla budjettimme loppuun asti.
- ilkka.
kkk...kkk...kkk... kirjoitti:
"kansanedustajia" ei kiinnosta politiikka eikä yhteiskunnan asiat.NIITÄ KIINNOSTAA VAIN KANSANEDUSTAJAN PALKKA TAXIKORTTI KOKOUSPALKKIOT ja kaikki mikä vain lisää omaa materiallista rikkautta !!!!!!!!!!!!!!!! otetaan vaan "pakolaisia" ja leikataan vanhuksilta ja lapsiperheiltä kunhan omaan ylisuureen palkkaan ei vaan kosketa,maksakoon duunarit ja vähempi osaiset kaiken...
Kyllä köyhältä pitää rutistaa viimesetki pennit pois, että saadaan vuosittainen eu-jäsenmaksu 800miljoonaa maksettua. lisäksi takaukset. eteläeurooppaan vaan lisää rahaa, ja suomen kansa hunningolle..pentele!
- righti
voi näitä kirjoitti:
Onpa siellä aika hyvä tuloinen 4000 kk. ei merkkaa mitään. Eihän ne korotukset tähän lopu, nyt seuraa avustajat ja kaikki virkamiehet. Mihin käteinen hautasi presidentoin aloittaman 20 % palkka alen virkamiehille. Miten ihmeessä sossut nuolee jatkuvasti käteistä. Toivotytavasti kansa muistaa seuraavissa vaaleissa. Todella törkeetä omaa kansaa kohtaan, opiskelijat,eläkeläiset ja koko kansa . Miten ihmiset voi käydä työssä tulevilla kustannuksilla. Valtion perälauta vuotaa ---kuka sen tukkii, mitkään tulot ei riitä näitteen sekopäisten toiminnalle. Missä demokratia--näitä pask..p..ei saa edes eroamaan. Presidentin valtaoikeudet palautettava. Nostettava syytteet ministerivalan rikkomisesta ja pellet kuriin
Voi raukkaa mikä ääliö sinäkin olet. Menehän vielä kouluu kasvattamaan haivenia. Juuri tuollaisten kommarien vuoksi se perälauta vuotaa! Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi sossu luukulta ilman että tarvitsee töitä tehdä. Laitetaan niihin sossun ilamiseen rahanjakoon ensin 100% leikkaus niin ei tarvitse veroja korottaa ja teikäläisten varastaa rahoja työtä tekevien taskuista
- righti
Älä kokkare yritä kirjoitti:
on tiedossa että Kokoomuksen kannattajat äänestävät aina ja jokainen äänestämättä jättäminen on ääni Kokoomuksen pussiin.
On myös tiedossa että vasurit ovat aatemaailmaltaan katoava vähemmistö, joten mitäs SORVARI möykkäät!?
- righti
Tripla palkkaa kirjoitti:
Ja kuinka moni tietää ettei eduskunta työ ole välttämättä ainoa työ mitä kansanedustaja tekee. He voivat hyvin olla muuallakin töissä samanaikaisesti ja nostaa sieltäkin kuukausipalkkaa. Eihän tämän maan asioita tarvitse hoitaa kunhan silloin tällöin käy näyttäytymässä eduskuntatalolla ja painamassa ei juu nappia.
No läheppä sitten itse kansanedustajaksi, siellä kun on mielestäsi ilmaista rahaa jaossa. Paikat ovat kuulemma haussa kaikille halukkaille
- tanja.marin
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.höpö.höpö.suomalaisten kaikkien duunareitten pitäs mennä lakkoon ja nousta barrikaadeille,mut suomalaiset ovat liian kilttiä kansaa.aikamme vaan naristaan,mut niellään sit kaikki paska.näin se on.
- hyvää yötä
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Mitä sie sekoilet ,koko kansasta äänesti viime eduskunta vaaleissa vain 62,4%
ja siinä kävi nii kun kävi..Jos jotain tänne tarvis niin vaalitarkkailijoita koska en oikein usko, että suomessa olisi niin typerää sakkia edes reilun 60% pinnan edestä. Samoin tuo prosentti selittää sen uskomatotman hajonnan.
ei silti ole mitään sattumaa että kokoomus oli yli 23 vuotta oppositiossa varsinkin Kekkosen aikana mistäköhän luulet johtuneen?
1939 Kun alkoi lämpenemään ilmasto juuri sen aikainen kokoomus iloitsi
siitä ,ettei turhaan oltu tultu ostaneeksi aseita ja ammuksi vanhenisi vain varastossa.Jos tästä nyt joskus selvitään (tosin toivon että ei), niin ei taas hetkeen nähdä sdp:tä eikä kokoomusta menossa mukana.
Surullista tuossa on se ,että perussuomalsiet jotka tulivat teemalla irti eu:sta, kokoomus on saatanasta ja Urpilainen huora ,olivat ensimmäisten joukossa äänestämssä noita juttuja tuolla läpi..Katsos kun saa mutaman vuoden liki 10 000 palkkaa kuussa ja 4 kk:n lomaa vuodessa niin tajuat varmaan, että se mikä on normaalia unohtuu...Ihmisten palkat on viitteellisisä kun muistetaan taas että se Jyrki asuu ministerin omassa ausnnossa ja sillä on auto ja kuski..Sekä säälittävä 20 000 / kk lähtöpalkka ja 4 kk kesälomaa..Tuollaisen kanssa naimisissa on vähän sama kun olis Hitler serkkuna - viidakonjykä
ketkuja kaikki ! kirjoitti:
Kyyl seuraavissa vaaleissa on Suomikansan herättävä ! ja laitettava koko Tolppahallin porukka uusiks , ei oo enää järjenhiventä tossa touhussa ?
Ei tule mitään seuraavia vaaleja. Suomi kuuluu siihen mennessä liittovaltioon. Toki jotkut vaalit voi ollakkin, mutta ei niillä enää mihinkään vaikuteta. Suomi on myyty jo.
- Ja pinkki on väri?
righti kirjoitti:
No läheppä sitten itse kansanedustajaksi, siellä kun on mielestäsi ilmaista rahaa jaossa. Paikat ovat kuulemma haussa kaikille halukkaille
Olipa lapsellinen kannanotto.
Paikat eivät ole todellakaan jaossa kaikille halukkaille. Niitä on tietty määrä ja siihen on oma ääntenlaskusyteemi.
Paikat on jaossa vain äänten kautta, ja kuten sinäkin tiedät, menee se läpi, kenellä on eniten rahaa mainostaa ja kaikista väitteistä huolimatta, suomalaisiin uppoaa valheet ja prpaganda kuin veitsi voihin.
Lisäksi tuon mielipiteen mukaan lintsaus on mielestäsi oikein: jos ei itse istu eduskunnassa ei ole oikeutta kritisoida omia edustajiaan, jotka eivät tee työtä kannattavaksi köyhimmille (köyhimmät eivät hyödy edes suojarajasta oikeastaan mitään), jotka eivät panosta siihen, että kansa voisi hyvin, tasa-arvoon, eivätkä ylipäätään ole aina edes paikalla. Poissolot ovat täysin tunnettu tosiasia samoin kuin kokouspalkkiot, edut ja esim. kestityskustannukset, joita käytetään surutta.
Kansanedustajat on valittu lupausten perusteella, mitkä eivät heitä tunnu kiinnostavan. He eivät aja tasa-arvoisempaa suomea vaan tuloeroja ja köyhyyttä, ja pitävät huolen että köyhät köyhtyy entisestään.
Mutta heitä ei saa kritisoida omien pallkojen nostamisesta, vaikka heillä on luontaisetujakin tuhansien eurojen edestä? Työmatkat maksaa köyhinkin itse, kansanedustajat ajaa taksilla veronmaksajien piikkiin.
Joku puhuu muutamasta tuhannesta, ja voidaan puhua siitäkin, mutta miten olisi miljoonien menot, mitä kansanedustajista, aplkkoineen, palkkioineen, avustajineen, taksimatkoineen, ruokaetuineen, kurssituksineen, ja muine menoineen oikeasti tulee. Ei puhuta pikkusummista.
Mutta sinun mielestäsi turpa pitää pitää kiinni, jos ei "itse lähde edustajaksi"? Oletko vähän tyhmä?
No, olet jos todella sinisilmäisesti luulet että "paikat on jaosssa kaikille halukkaille". Käsittämätöntä. Olen Wahlroosin kanssa samaa mieltä siitä, ettei äänestysoikeutta pitäisi antaa kaikille. Se onkin vissiin ainoa asia, mutta onpahan edes se.
Työttömiä usein kadehditaan turhaan. Heitä leimataan kuten muitakin köyhiä "kalliiksi tulemisesta" vaikka pitäisi nyt tavissuomalaisenkin osata laskea, ettei köyhyysloukkuja pureta (koska köyhät on hyödyllisiä), ettei työhön kannusteta ja että oikeasti köyhät maksaa verojen ja kulutusten kera itse itsensä tälle yhteiskunnalle. Työttömillä ajetaan läpi matlaaplkka-aloja ja estetään palkankorotuksia, köyhät sopii vaalimainoksiin ja jos rahat menee yksiin taskuihin, ei niitä riitä moniin.
Työttömyyttä, köyhyyttä ja työn kannattamattomuutta pidetään yllä tahallaan (koska muutenhan kyse olisi pohjattomasta tietämättömyydestä ja idiotismista eikö?).
SIIHEN pääsee jokainen, siihen olisi asiallista sanoa, että jos kadehdit, rupea itse. Joten siihen voit ensin kerralla kokeilla heittää, kun joku sanoo työttömistä ja köyhistä jotain pask**.
Kansanedustajia sen sijaan voi ja pitää kritisoida. Heillä pitäisi olla enemmän värkissä varaa, heidät äänestetään ja heille maksetaan: helvetin hyvin vielä.
He lupailevat asioita ja kuitenkaan, ei ole hyvinvointi Suomeakaan enää.
Vastakkainasettelun ajan piti olla ohi mutta Kokoomus vain kasvattaa tuloeroja, eikä näennäinen suojaraja (300) tee mitään apua köyhimmille.
Lisäksi sopetuttamiseläke on asia, mistä ollaan myös kiltisti hiljaa: eikö tuolla palkalla voi jo säästää sopeutumisensa ihan itse???
Älä sinäkään ole idiootti, vaan puhu ääneen ja kritisoi niitä, ketkä sen ansaitsevat. Tai älä ainakaan yritä noin lapsellisilla argumenteilla vaientaa ihmisiä. Ja jos et ihan oikeasti tiedä tuotakaan, ettei paikat ole (koskaan) kaikille jaossa, niin otapas ne vaalean punaiset lasit pois päästä ja ala kasvaa. Vauhdilla. - Englanniksi.com
ilkka. kirjoitti:
Kyllä köyhältä pitää rutistaa viimesetki pennit pois, että saadaan vuosittainen eu-jäsenmaksu 800miljoonaa maksettua. lisäksi takaukset. eteläeurooppaan vaan lisää rahaa, ja suomen kansa hunningolle..pentele!
Mitähän se on englanniksi?
- huij1
kkk...kkk...kkk... kirjoitti:
"kansanedustajia" ei kiinnosta politiikka eikä yhteiskunnan asiat.NIITÄ KIINNOSTAA VAIN KANSANEDUSTAJAN PALKKA TAXIKORTTI KOKOUSPALKKIOT ja kaikki mikä vain lisää omaa materiallista rikkautta !!!!!!!!!!!!!!!! otetaan vaan "pakolaisia" ja leikataan vanhuksilta ja lapsiperheiltä kunhan omaan ylisuureen palkkaan ei vaan kosketa,maksakoon duunarit ja vähempi osaiset kaiken...
Juu,pakolaisia otetaan siksi,kun oman maan kansalaiset ei äänestä enää heitä,avautunevat pakolaistenkin silmät joskus,kun näkevät nämä leikkaustoimet.
- huij1
righti kirjoitti:
No läheppä sitten itse kansanedustajaksi, siellä kun on mielestäsi ilmaista rahaa jaossa. Paikat ovat kuulemma haussa kaikille halukkaille
Kaikkien moraali vain ei anna tehdä tuommoista,semmoisetkin pakotetaan pysymään rivissä ,jotka eivät haluais.Kun on tarpeeksi röyhkeä,niin voi ummistaa silmänsä.Hallitukselta puuttuu kyky tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä.Leikkauskohteita olisi ollut muitakin kun vain kelpais kerrankin kuunnella,mitä muilla on sanottavana.
- huij1
Ei, ei ja ei. kirjoitti:
Kaikkiin yllä oleviin täytyy huomauttaa ettei periaatteilla kukaan elä vaan käytännön rahalla ja toimilla.
Sekö sitten kaiken tekee hyväksi jos vaikka heidän palkkioita laskettaisiin 20 € kuussa?
Ei tekisi, sitten samat hullut huutelisivat täällä kuinka tällä tavoin vain sumutetaan kansalaisia, ja tuollainen 4000 euron yhteis vähennys palkkioista ei ole mitään muuta kuin hämäystä.
Eihän tässä aiheessa ole järjen hiventäkään.Jospa tuloihin ja etuihin suhteutettuna leikattaisiin vaikka 2000 euroa.
- vai mitä?
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.kyllä semmoinen 3000€/kk palkka on edelleen hyvä, joten leikataan pois n 3000 niin X 200 se olisi 600.000€ säästö, autaisi aika monelle jos jaetaan 20€ osingoille, riittäisi 30.000 ihmisille 20€/kk, aika monelle aika iso ero jos elää rajalla niin riittäisi 4 päivän lounat noista 30 pv/kk kun ostaa vaikka kanareisikoipeja ja riisi.
- Oma valinta
mummu 64 kirjoitti:
Kykkä Mummu kertoo totuuden,siitä 639 eurosta maksan OMAVASTUUN VUOKRAAN JA MITÄÄN TOIMEENTULO TUKEA EN SAA,EN OLE PÄÄSTÄNI VIELÄ NIIN SEKAISIN ETTÄ ALKAISIN VALHEITA TÄÄLLÄ LATELEMAAN.
Eläke on pieni, koska työ ei ole koskaan kelvannut. Nyt saat nauttia veltosta elämästäsi.
- Jaspers!
Englanniksi.com kirjoitti:
Mitähän se on englanniksi?
Muutos 2011 tai Itsenäisyyspuolue saa ainakin minun ääneni seuraavissa vaaleissa. Pienpuolueet ovat ainoa toivo.
- Edustaja Sörkkä
HÄRSKIÄMEINIKIÄ kirjoitti:
Siis älä viitti!!! KYSE ON PERIAATTEESTA!!!
Vaikka niitä ois 2 niin kyse onkin yhteisistä säästöleikkaustalkoista ja päättäjät näyttäkööt esimerkkiä muille!! Ei ne oo mikään erityisluokka joita ei koske samat asiat kun tavan kansalaisia hehän nimenomaan ovat KANSANEDUSTAJIA=KANSALAISTEN EDUSMIEHIÄ!
Härskiyden ja röyhkeyden huippu lähteä nostamaan jo ennestään suurta palkkaansa kun surkeimmassa asemassa joutuvat kituuttamaan murto-osalla kansanedustrajien kuukausipalkasta.Tämähän ei ollut vielä leikkaus vaan velantaitto ja odottakaa kunnes päästää varsinaiseen elvytykseen vaikkakin tämä nyt jo sattui pahasti köyhällistöön. Huomiomme tämän jo nyt näillä asiosidonnais- ja sosiaalituenleikkausilla mahdollisen työttömyyden nousun ja sosiaalituen tarpeen. Odottakaa kunnes pääsemme varsinaiseen Sote uudistukseen sehän on vain käännännäis-sosiaalinen toimenpide eu.n malliin eli maksamme yhteen paikkaan mistä saamme sitten palveluita, joista sitten myös maksammekin enemmän.
Pienissä kunnissa tämä saattaa näkyä jatkossa siten,että on vain yksi osa-aikainen kunnanlääkäri vastaanottoapulaisineen. Tottahan toki me ns. ammatti-ihmiset tarvitsemme jatkossakin enemmän rahaa itsellemme,jotta voimme luoda uutta konkurssikypsää tynkäteollisuutta ja sysätä vastuuta ja ahkeruutta toinen toisillemme(Sasi-ilmiö) ja myöskin nauraa toinen toisemme pihalle työpaikaltamme(Virtas osio).Ei tällä kertaa tämän kummempaa.Työllistymisiin - Macrame
äänestyslakko kirjoitti:
Tiedättekö millä tavoin voi ilmaista kunnon vastalauseen kansanedustajille, päättäjille?
On tehtävä äänestämislakko. Kertakaikkiaan alkaa olla väsynyt kaikkiin älyttömyyksiin kun tavallisen kansalaisen asema on sivuasia. Äänestämislakko ja seuraavat vaalit oavat eu-vaalit jo keväällä. Seuraavana vuonna eduskuntavaalit. Jos miljoona äänestäjää jää kotiin niin eiköhän ala oikeanlainen arvostus kansalaisten mielipiteille.Eräs mieskansanedustaja (en muista kuka) tuossa vasta ehdotti tulossidonnaista palkkiota edustajille. Eli jos kansantalous nousee, saavat palkkion täysimääräisenä, muuten pienenee. Ei ole oikein että ke:t elää pikku kuplassaan ilman että realiteetit heitä koskevat.
- Tasajako
huij1 kirjoitti:
Jospa tuloihin ja etuihin suhteutettuna leikattaisiin vaikka 2000 euroa.
Joutasivat saada istunnosta sen 20 euroa. Matkakuluista 20 centiä kilsa, niin alettas puhua reiluudesta. Mitään kiinteää palkkaa ei tarttis heillä olla. Oppisivat tekemään niitä oikeitakin töitä. Syödä saisivat niitä samoja omia eväitä, mitä muutkin työssäkäyvät syövät.
- Mene hoitoon.
righti kirjoitti:
Voi raukkaa mikä ääliö sinäkin olet. Menehän vielä kouluu kasvattamaan haivenia. Juuri tuollaisten kommarien vuoksi se perälauta vuotaa! Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi sossu luukulta ilman että tarvitsee töitä tehdä. Laitetaan niihin sossun ilamiseen rahanjakoon ensin 100% leikkaus niin ei tarvitse veroja korottaa ja teikäläisten varastaa rahoja työtä tekevien taskuista
Provoitkua rightin kirjoitus. Älä märise reppana.
- Istukaahan alas
tanja.marin kirjoitti:
höpö.höpö.suomalaisten kaikkien duunareitten pitäs mennä lakkoon ja nousta barrikaadeille,mut suomalaiset ovat liian kilttiä kansaa.aikamme vaan naristaan,mut niellään sit kaikki paska.näin se on.
Mitähän ne pellet siellä eduskunnassa tosiaan sanos, jos kansa istus rauhassa alas. Loppus perseenpyyhintä, ruokinta, lämmitys ja päänsilittely kaikki samalla kertaa. Vasta sitten alkas maassa tapahtua kun koko eduskunta ois eronnut. Meidän pitäisi uskaltaa tehdä niitä KÄTEISEN vinkumia päätöksiä.
- Kätevää
Veronmaksaja 5 kirjoitti:
Muutu pakolaiseksi eli vapaamatkustajaksi niin ei ole hädän päivää kaikki on ilmaista elämäsi loppuun saakka.
Muutu sinä rahaksi, niin pääsemme eroon yhdestä hölmöläisestä.
- 4 ihmistä töihin
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.4000 eurolla palkkaisi kaksi ihmistä ihan hyvällä palkalla töihin. Neljä ihmistä voisi saada puolen vuoden pestin ja päästä tuon jälkeen ansioon sidotulle päivärahalle.
Paljon isompi ilo ja hyöty kuin parikymppiä edustajan taskussa. Eivät ne noin pikku summaa edes huomaa, vaikka monelle tuo summa voi olla ihan elinehto. - onovq
Englanniksi.com kirjoitti:
Mitähän se on englanniksi?
Faking fak !!!!!!!!!!!!!!!!
- iaiaiai
huij1 kirjoitti:
Juu,pakolaisia otetaan siksi,kun oman maan kansalaiset ei äänestä enää heitä,avautunevat pakolaistenkin silmät joskus,kun näkevät nämä leikkaustoimet.
nämä leikkaustoimet ovat pakolaisten hyväksi jotta He saavat toimeentulotuen ja asunnot !!!!!!!!!!
- kakakpo
Tripla palkkaa kirjoitti:
Ja kuinka moni tietää ettei eduskunta työ ole välttämättä ainoa työ mitä kansanedustaja tekee. He voivat hyvin olla muuallakin töissä samanaikaisesti ja nostaa sieltäkin kuukausipalkkaa. Eihän tämän maan asioita tarvitse hoitaa kunhan silloin tällöin käy näyttäytymässä eduskuntatalolla ja painamassa ei juu nappia.
nehän ovatkin järjestään eri firmojen hallituksessa nostamassa kokouspalkkioita.
- härskiä jotenkin
Ja pinkki on väri? kirjoitti:
Olipa lapsellinen kannanotto.
Paikat eivät ole todellakaan jaossa kaikille halukkaille. Niitä on tietty määrä ja siihen on oma ääntenlaskusyteemi.
Paikat on jaossa vain äänten kautta, ja kuten sinäkin tiedät, menee se läpi, kenellä on eniten rahaa mainostaa ja kaikista väitteistä huolimatta, suomalaisiin uppoaa valheet ja prpaganda kuin veitsi voihin.
Lisäksi tuon mielipiteen mukaan lintsaus on mielestäsi oikein: jos ei itse istu eduskunnassa ei ole oikeutta kritisoida omia edustajiaan, jotka eivät tee työtä kannattavaksi köyhimmille (köyhimmät eivät hyödy edes suojarajasta oikeastaan mitään), jotka eivät panosta siihen, että kansa voisi hyvin, tasa-arvoon, eivätkä ylipäätään ole aina edes paikalla. Poissolot ovat täysin tunnettu tosiasia samoin kuin kokouspalkkiot, edut ja esim. kestityskustannukset, joita käytetään surutta.
Kansanedustajat on valittu lupausten perusteella, mitkä eivät heitä tunnu kiinnostavan. He eivät aja tasa-arvoisempaa suomea vaan tuloeroja ja köyhyyttä, ja pitävät huolen että köyhät köyhtyy entisestään.
Mutta heitä ei saa kritisoida omien pallkojen nostamisesta, vaikka heillä on luontaisetujakin tuhansien eurojen edestä? Työmatkat maksaa köyhinkin itse, kansanedustajat ajaa taksilla veronmaksajien piikkiin.
Joku puhuu muutamasta tuhannesta, ja voidaan puhua siitäkin, mutta miten olisi miljoonien menot, mitä kansanedustajista, aplkkoineen, palkkioineen, avustajineen, taksimatkoineen, ruokaetuineen, kurssituksineen, ja muine menoineen oikeasti tulee. Ei puhuta pikkusummista.
Mutta sinun mielestäsi turpa pitää pitää kiinni, jos ei "itse lähde edustajaksi"? Oletko vähän tyhmä?
No, olet jos todella sinisilmäisesti luulet että "paikat on jaosssa kaikille halukkaille". Käsittämätöntä. Olen Wahlroosin kanssa samaa mieltä siitä, ettei äänestysoikeutta pitäisi antaa kaikille. Se onkin vissiin ainoa asia, mutta onpahan edes se.
Työttömiä usein kadehditaan turhaan. Heitä leimataan kuten muitakin köyhiä "kalliiksi tulemisesta" vaikka pitäisi nyt tavissuomalaisenkin osata laskea, ettei köyhyysloukkuja pureta (koska köyhät on hyödyllisiä), ettei työhön kannusteta ja että oikeasti köyhät maksaa verojen ja kulutusten kera itse itsensä tälle yhteiskunnalle. Työttömillä ajetaan läpi matlaaplkka-aloja ja estetään palkankorotuksia, köyhät sopii vaalimainoksiin ja jos rahat menee yksiin taskuihin, ei niitä riitä moniin.
Työttömyyttä, köyhyyttä ja työn kannattamattomuutta pidetään yllä tahallaan (koska muutenhan kyse olisi pohjattomasta tietämättömyydestä ja idiotismista eikö?).
SIIHEN pääsee jokainen, siihen olisi asiallista sanoa, että jos kadehdit, rupea itse. Joten siihen voit ensin kerralla kokeilla heittää, kun joku sanoo työttömistä ja köyhistä jotain pask**.
Kansanedustajia sen sijaan voi ja pitää kritisoida. Heillä pitäisi olla enemmän värkissä varaa, heidät äänestetään ja heille maksetaan: helvetin hyvin vielä.
He lupailevat asioita ja kuitenkaan, ei ole hyvinvointi Suomeakaan enää.
Vastakkainasettelun ajan piti olla ohi mutta Kokoomus vain kasvattaa tuloeroja, eikä näennäinen suojaraja (300) tee mitään apua köyhimmille.
Lisäksi sopetuttamiseläke on asia, mistä ollaan myös kiltisti hiljaa: eikö tuolla palkalla voi jo säästää sopeutumisensa ihan itse???
Älä sinäkään ole idiootti, vaan puhu ääneen ja kritisoi niitä, ketkä sen ansaitsevat. Tai älä ainakaan yritä noin lapsellisilla argumenteilla vaientaa ihmisiä. Ja jos et ihan oikeasti tiedä tuotakaan, ettei paikat ole (koskaan) kaikille jaossa, niin otapas ne vaalean punaiset lasit pois päästä ja ala kasvaa. Vauhdilla.Nipistetään lapsenlisistä, viedään lapsilta leipä suusta, niin on varaa korotuksiin.
- Repomies 4
Älä kokkare yritä kirjoitti:
on tiedossa että Kokoomuksen kannattajat äänestävät aina ja jokainen äänestämättä jättäminen on ääni Kokoomuksen pussiin.
Olet oikeassa, vain äänestämällä voit pudottaa kansanvaltaa vastustavan
"hekumapuolueen" joka rakentaa valtaansa köyhien verihiellä ja yllyttää ovelasti luovuttamaan. - Repomies 1
vastuuton4 kirjoitti:
Mites oikein menikään. Kataisen puukottaja pyysi Kataista lopettamaan hänen oma elämä--ei suinkaan ollut aikeessa puukottaa. Käteinen tekee tämän puukotuksen henkisesti ja takaa päin. Hyvä veli järjestelmät toimii ja poliisit kiertää jo asuntoja etsimässä aseita. Demokratia pelaa Pohjois-Korean tavoin
Väärää äijää kiikutettiin poliisille.
Toinen esimerkki ihmisoikeuksista: Putinille asetettiin kunniavieraslaatta Turun jokirantaan. Kiitosta vaan kaupunginjohtajalle! - cashbah
hyvää yötä kirjoitti:
Mitä sie sekoilet ,koko kansasta äänesti viime eduskunta vaaleissa vain 62,4%
ja siinä kävi nii kun kävi..Jos jotain tänne tarvis niin vaalitarkkailijoita koska en oikein usko, että suomessa olisi niin typerää sakkia edes reilun 60% pinnan edestä. Samoin tuo prosentti selittää sen uskomatotman hajonnan.
ei silti ole mitään sattumaa että kokoomus oli yli 23 vuotta oppositiossa varsinkin Kekkosen aikana mistäköhän luulet johtuneen?
1939 Kun alkoi lämpenemään ilmasto juuri sen aikainen kokoomus iloitsi
siitä ,ettei turhaan oltu tultu ostaneeksi aseita ja ammuksi vanhenisi vain varastossa.Jos tästä nyt joskus selvitään (tosin toivon että ei), niin ei taas hetkeen nähdä sdp:tä eikä kokoomusta menossa mukana.
Surullista tuossa on se ,että perussuomalsiet jotka tulivat teemalla irti eu:sta, kokoomus on saatanasta ja Urpilainen huora ,olivat ensimmäisten joukossa äänestämssä noita juttuja tuolla läpi..Katsos kun saa mutaman vuoden liki 10 000 palkkaa kuussa ja 4 kk:n lomaa vuodessa niin tajuat varmaan, että se mikä on normaalia unohtuu...Ihmisten palkat on viitteellisisä kun muistetaan taas että se Jyrki asuu ministerin omassa ausnnossa ja sillä on auto ja kuski..Sekä säälittävä 20 000 / kk lähtöpalkka ja 4 kk kesälomaa..Tuollaisen kanssa naimisissa on vähän sama kun olis Hitler serkkunaTotta että eräät ne tunkee hallitukseen vain jotta saavat parempaa palkkaa.
Toiset eivät myy sieluaan pirulle, jäävät oppositioon ja saavat kaiken kansan haukut
päälle päätteeksi. Kataisen EU-kiiman kanssa olisi ollut mahdotonta selvitä hallituksessa, varsinkin kun Kokoomus sai hallituksen rakentamisessa sanella
linjaukset. Ainoastaan vakauksettomat petturit ottivat kokoomuksen tarjoaman pestin vastaan. - töttöröö
Sekaisin ovat kirjoitti:
Voi kuinka hulluja nämäkin sekaiset keskustelijat aiheineen ovat.
Kansanedustajia on 200 kappaletta Suonessa. 20 x 200 tekee jopa 4000 euron lisäkustannukset kuukaudessa.
Mitäs se nyt sitten tekee yhden ihmisen budjetille kuukaudessa? Ei edes niin pientä rahaa ole.tolla verukkeella millään ei ole mitään väliä sine tonni tone muutama tonni niin on täällä eletty rahat jaettu kreikkaan ja vaikka mihin on se maksun aika viellä täälläkin tämmöinen pieni kansa yrittää elttää kymenmiljonasisia kansoja ei onnistu vaikka antaisimme koko tilin suoraan valtiolle jotta katainen pääsee niitä jakamaan,ja itse lähtee ulkomaille virkoihin että ei tarvitse maksaa veroja niin paljon .haloo.mitä tulee valittamiseen eiköhän ne tuolla etelä Euroopassa ole mielenosoitukset ja mellakat paljon pienemistä asioista. urpot
- raskastaakka.
Miljoona kotitaloutta on joilla ei varmasti tulot ole 6000ekk
HEILLÄ ON NOIN ALLE 1000ekk!
MUTTA KAIKKILEIKKAUKSET ON SAMAT !
1000-200---800 alle siitä sitten vuokra ja ruoka ym. autoverot
KÖYHYYS ON TODELLISTA !
paljonko mammuilta leikattiin .. KERTOKAA?- oikea taho
Jospa nyt ei mamuja syytettäisi vaan tahoja jotka noita päätöksiä tekee. Ei sekään kerro viisaudesta jos syyttävä sormi osoittaa mamuja kun kansanedustaja ja muut päättäjät nostaa omia etujaan.
- mörköjä joka puolell
oikea taho kirjoitti:
Jospa nyt ei mamuja syytettäisi vaan tahoja jotka noita päätöksiä tekee. Ei sekään kerro viisaudesta jos syyttävä sormi osoittaa mamuja kun kansanedustaja ja muut päättäjät nostaa omia etujaan.
Kuka tässä on mamuja syytellyt? Häh? Edellinen vaan kysyi että PALJONKO heiltä leikattiin? Aivan pyöreä nolla! Ja se ei ole mitään syyttelyä, ainakaan mamuja kohtaan. Päättäjiä pikemminkin!
- oikea taho
mörköjä joka puolell kirjoitti:
Kuka tässä on mamuja syytellyt? Häh? Edellinen vaan kysyi että PALJONKO heiltä leikattiin? Aivan pyöreä nolla! Ja se ei ole mitään syyttelyä, ainakaan mamuja kohtaan. Päättäjiä pikemminkin!
Jos ollaan ihan rehellisiä niin kyllä siinä pieni syyte oli takana. :D Ei mamuja muuten olisi mukaan vedetty.
Asiahan on jatkossa selvä. Vika on päättäjissä eikä kenessäkään muussa. - Näin se vain on
oikea taho kirjoitti:
Jos ollaan ihan rehellisiä niin kyllä siinä pieni syyte oli takana. :D Ei mamuja muuten olisi mukaan vedetty.
Asiahan on jatkossa selvä. Vika on päättäjissä eikä kenessäkään muussa.Vika ei ole päättäjissä vaan äänestäjissa jotka äänestävät vaaleista toiseen samoja puolueita ja ehdokkaita. Sitä saa mitä tilaa.
- ei vaan näin
Näin se vain on kirjoitti:
Vika ei ole päättäjissä vaan äänestäjissa jotka äänestävät vaaleista toiseen samoja puolueita ja ehdokkaita. Sitä saa mitä tilaa.
Ei sellaista ehdokasta olekaan joka vilpittömästi ajattelee tavallisen kansalaisen parasta. JOKAINEN ehdokas ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Puolueella ei ole merkitystä. Jokaisessa puolueessa jokainen jäsen on samanlainen itseään ajatteleva eduntavoittelija. Ihan sama mitä tilaa.. samaa saa aina.
Kaikki aika heilläkin menee yleensä omien sotkujensa selvittämiseen. - äly hoi älä jätä
ei vaan näin kirjoitti:
Ei sellaista ehdokasta olekaan joka vilpittömästi ajattelee tavallisen kansalaisen parasta. JOKAINEN ehdokas ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Puolueella ei ole merkitystä. Jokaisessa puolueessa jokainen jäsen on samanlainen itseään ajatteleva eduntavoittelija. Ihan sama mitä tilaa.. samaa saa aina.
Kaikki aika heilläkin menee yleensä omien sotkujensa selvittämiseen.http://tilastokeskus.fi/til/vamuu/2013/12/vamuu_2013_12_2014-01-28_tau_001_fi.html
Suomeen muuttaa 30 298 henkilöä vuosittain.
Monellakon on työ jolla elää?
Mutta ainoa loinen ja pummi on syntyperänen suomalainen, joka elää sosiaalisilla tulonsiiroilla on ne sitten minkä laatuisia vaan.
Hyvin on kansa aivopesty - KALLE KELLO
Tosiasiassa tuo luku on varmasti luku on suurempi. 5 miljoonaa köyhää tavallista kansalaista, puolimiljoona mutiaista siipeilemässä ja loput on tuota paskasakkia joka nostattaa omnia palkkojaan jne. mukaanlukien nuo siat tuolla arkadianmäellä
- köyhä.
Näin se vain on kirjoitti:
Vika ei ole päättäjissä vaan äänestäjissa jotka äänestävät vaaleista toiseen samoja puolueita ja ehdokkaita. Sitä saa mitä tilaa.
Näinhän se on. En ole äänestänyt kataisen hallitusta ikinä enkä äänestä. Turha valittaa jos kerran äänestäjän on äänestäneet nuo idiootit hallitukseen. Minä ainakin olen työtön niin kaunankunnesa saan sellasen palkan ettei soskuun tarvitse mennä hakemaan avustuksia.
- Epäreilua
oikea taho kirjoitti:
Jos ollaan ihan rehellisiä niin kyllä siinä pieni syyte oli takana. :D Ei mamuja muuten olisi mukaan vedetty.
Asiahan on jatkossa selvä. Vika on päättäjissä eikä kenessäkään muussa.Vikaa on paljonkin ja mamut vain käyttävät meitä törkeästi hyväksi. Mutta kukaan ei tee mitään muutakuin ottaa köyhältä ja antaa rikkaille ja mamuille.
- SinSilla
Maahanmuuttajilta vai?
No ainakin naapurilta, joka on englantilainen lääkäri, saman kaavan mukaan kuin muiltakin työssä käyviltä ihmisiltä.
Mamu....pösilö, on pelkästään maahanmuuttaja, minkämaalainen tahansa. - niinon
Epäreilua kirjoitti:
Vikaa on paljonkin ja mamut vain käyttävät meitä törkeästi hyväksi. Mutta kukaan ei tee mitään muutakuin ottaa köyhältä ja antaa rikkaille ja mamuille.
Päättäjät on päättäneet että meitä voi käyttää hyväksi. Asia on päättäjien vika.
- mutta kelle
Vatsa täynnä oleva tekee oikeita päätöksiä.
- Mennään Eurooppaan
Vastuullinen työ vaatii kunnon korvauksen.
- törkeetä todella
1000 euron eläkkeestä n.10 euroa pois ja kansanedustajat nostaa omia palkkoja, ketähän sitä äänestäs ensi vuonna..ja vielä lapsilisistäkin pois!
- Eheei..
Kansanedustajat eivät ole päättäneet palkoistaan enään pariinkymmeneen vuoteen, kansanedusatajien palkoista on päättänyt Eduskunnan ulkopuolinen palkkiotoimikunta jo vuosia.
- kirvelläotettiin.
LEIKKAUKSET KOSKEE KAIKKIA .
joilla on vähiten niin yhtä paljon viedään .- tyhjyjhy
Paitsi kansanedustajia, jotka tasaavat tilin nostamalla omia palkkojaan! :)
- Pateli
No paljonko leikattiin kehitysavusta. Ei YHTÄÄN!
- huij1
Sehän on kokoomuksen ja demareiden tasa-arvoa että köyhältä otetaan yhtäpaljon kuin hyvätuloiselta,heidän laskupäällään kun ei muuhun pysty.
- -Nainen-
Hohhoijaa, tässä sen taas näkee! Köyhiltä otetaan, että itselle saadaan lisää! Eikös me voitaisi leikata sitä "kansanedustajien" ja ministereiden määrää sekä heidän palkkojaan vaihteeksi...
- fghgjhgjghj
"Edustajamme" palkitsevat itseään siitä, että ovat saattaneet kansamme yhteisen talouden näin rapakuntoon, ja rankaisevat meitä siitä, että olemme antaneet heidän tehdä niin, äänestämällä heitä ja olemalla nousematta vastarintaan hivutuksen edetessä.
- pieneläkeläinen
Entäs ne pudonneiden ex-kansanedustajien täysin työikäisten -ja kykyisten sopeutumiseläkkeet.Siellä on vihreiden ja kokoomuksen merikukkaa ja demareiden sädetahvanaista ym. Miten paljon heille korotetaan ilmaista rahaa?
- aaretti 10
Eikä tuossa ole kaikki mitä ne saavat palkan lisäksi , kulukorvaukset , sun muita korvauksia , joista me " tyhmät " ei tiedetä edes puoliakaan ... kaiken maailman avustajia , laukun kantajia , perseen pyyhkijöitä ...lmaiset matkat , pimeitä palkkioita erilaisia etuuksia , joista ei ole eikä tule verotuloja valtiolle .... Noita edustajia ei tarvita enää , kun puolet korkeintaan , koska EU ajaa jo meidän asioita ilman tuollaista loismäärääkin .... HYI HITTO , miten esimerkillistä ja " fiksua "
törky porukkaa koko sakki .... :(- Niille piruille on
lentäminen ja taksimatkat ilmaisia kuten kaikki muutkin matkustusmuodot mutta kumminkin saavat kuukausittain kulukorvauksia joka on palkanlisä ilman mitään realistisia kuluja.
- huij1
Näitä tekstejä aletaan lähettelemään a-studioon näkyville,samoin muihin poliittisiin keskusteluihin,katsotaan miten pitkään katselevat,myös kataisen sähköpostiin pitäisi pysyvänä pomppuikkunana saada tuo,on niin hyvä kannanotto.
- jos ja
kun edustajien määrä pudotetaan sinne 50 kymmeneen niin miten
saadaan kokoon 30 :ntä päinen delekaatio intiaan opettelemaan
roskienpoimintaa kaduilta.kysyn vaan?- Helppo juttu
Helppo homma jätetään 20 rannalle tai oikeastaa hehän voivat lähteä bahamasaarille. Kun eivät päässeet kurjuutta katsomaan coan hietikoille.
- ottakaa selvää
Jokainen joka tulisi valituksi Arkadianmäelle, nostaisi omaa palkkaansa. Aivan turha hurskastella nettipalstoilla. Ja äänestämättä jättäminenhän ei ole mikään protesti vaan nimenomaan äänestäminen ja vieläpä semmoisen joka kuuluu johonkin muuhun kuin hallituspuolueeseen (mikäli olet tyytymätön hallituksen toimintaan).
- läpeensäkyllästynyt
HALOO PAHVI "OTTAKAA SELVÄÄ" MUUT SAMANMIELISET - ET TAIDA ÄLYTÄ POLITIIKASTA MITÄÄN ETKÄ MISTÄÄN MUUSTAKAAN!
ONHAN TÄÄ NYT HÄVYTTÖMYYDEN HUIPPU ETTÄ LAPSINLISIÄ LEIKATAAN JA SAMAAN AIKAAN KANSANEDUSTAJIEN LIKSAT NOUSEE!!!!! - KALLE KELLO
läpeensäkyllästynyt kirjoitti:
HALOO PAHVI "OTTAKAA SELVÄÄ" MUUT SAMANMIELISET - ET TAIDA ÄLYTÄ POLITIIKASTA MITÄÄN ETKÄ MISTÄÄN MUUSTAKAAN!
ONHAN TÄÄ NYT HÄVYTTÖMYYDEN HUIPPU ETTÄ LAPSINLISIÄ LEIKATAAN JA SAMAAN AIKAAN KANSANEDUSTAJIEN LIKSAT NOUSEE!!!!!Hei.. Nämä kehujat on sikapaskakataisen ja sikalehmäpaskaurpilaisen palkkaamia maksettuja kehujia ja vannoutuineita noiden kahden paskaläjäpuolueen yksiä suuria valehtelijoita, Missäs paska jos ei rattailla. Muista ketä äänestät seuraavissa vaaleissa
- :D :D
KALLE KELLO kirjoitti:
Hei.. Nämä kehujat on sikapaskakataisen ja sikalehmäpaskaurpilaisen palkkaamia maksettuja kehujia ja vannoutuineita noiden kahden paskaläjäpuolueen yksiä suuria valehtelijoita, Missäs paska jos ei rattailla. Muista ketä äänestät seuraavissa vaaleissa
Ei sellaista olekaan jota voisi äänestää.
- Häpeä hullu
Olet käteisen ja jurpilaisen pers kärpänen.
- Näin se vain on
läpeensäkyllästynyt kirjoitti:
HALOO PAHVI "OTTAKAA SELVÄÄ" MUUT SAMANMIELISET - ET TAIDA ÄLYTÄ POLITIIKASTA MITÄÄN ETKÄ MISTÄÄN MUUSTAKAAN!
ONHAN TÄÄ NYT HÄVYTTÖMYYDEN HUIPPU ETTÄ LAPSINLISIÄ LEIKATAAN JA SAMAAN AIKAAN KANSANEDUSTAJIEN LIKSAT NOUSEE!!!!!läpeensäkyllästynyt äänestää puoluetta joka lupaa leikata kansanedustajien palkkoja. Jos sellaista ei löydy perustaa puolueen joka lupaa. Antaa sitten kansan päättää tahtovatko he palkkoja alentaa. Tai sitten jatkaa kuten nytkin eli ei käy äänestämässä.
- Samanlaisia
Näin se vain on kirjoitti:
läpeensäkyllästynyt äänestää puoluetta joka lupaa leikata kansanedustajien palkkoja. Jos sellaista ei löydy perustaa puolueen joka lupaa. Antaa sitten kansan päättää tahtovatko he palkkoja alentaa. Tai sitten jatkaa kuten nytkin eli ei käy äänestämässä.
Kertokaahan se eduskuntaan pyrkivä taho, mikä ei sinnepäästyään omaa palkkaansa/palkkioitaan nostaisi? Eipä löydy ei!
- Yksi pääoman haltija
Häpeä hullu kirjoitti:
Olet käteisen ja jurpilaisen pers kärpänen.
Ei, mutta olen yksi heistä, jonka perskärpäsiä nuo ovat.
- SinSilla
Samanlaisia kirjoitti:
Kertokaahan se eduskuntaan pyrkivä taho, mikä ei sinnepäästyään omaa palkkaansa/palkkioitaan nostaisi? Eipä löydy ei!
*viittaa* löytyisi puolella palkalla töitä ahkerasti paiskiva :)
- righti
KALLE KELLO kirjoitti:
Hei.. Nämä kehujat on sikapaskakataisen ja sikalehmäpaskaurpilaisen palkkaamia maksettuja kehujia ja vannoutuineita noiden kahden paskaläjäpuolueen yksiä suuria valehtelijoita, Missäs paska jos ei rattailla. Muista ketä äänestät seuraavissa vaaleissa
Äänestän Kokoomusta. Tee sinäkin samoin
- tosi on......
righti kirjoitti:
Äänestän Kokoomusta. Tee sinäkin samoin
Minä äänestän kyllä Kokoomusta vastakin......
- laikonautti
Mummuni, jo edesmennyt oikeistolainen oli kaikista yhteiskuntaluokista alinta pohjasakkaa, mutta anto aina vähästäänkin vaikka viimesen. Että sopis joskus mittiä ettei olis niin aatesokea! Yleeensä oman kokemukseni mukaan on niin mukaillen vanhaa sanontaa: HYVÄ antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan. Kannattaa kuunnella ajatuksella Viikatteen kappale TYÖMIES!
- minna5
Suomi on "villi kapitalismi" (kuten Venäjällä), ja sosialismi romahtaa ....
Kapitalistit eivät pelkää nyt, "haamu kommunismin" ...
Ammattijärjestöt, työläisten, talonpoikien ei ole mitään oikeuksia!
Röyhkeästi leikata lapsilisiä ja nousi hänen palkkansa .....- Näin se vain on
minna5 höpisee aivan omiaan. Suomessa on maailmanmittakaavassa erinomainen sosiaaliturva ja maailman pienimpiin kuuluvat tuloerot. Jos ei kelpaa voi aina muuttaa pois. Antaa vetää, ei kukaan jää kaipaamaan.
- maalaisliitto?
Näin se vain on kirjoitti:
minna5 höpisee aivan omiaan. Suomessa on maailmanmittakaavassa erinomainen sosiaaliturva ja maailman pienimpiin kuuluvat tuloerot. Jos ei kelpaa voi aina muuttaa pois. Antaa vetää, ei kukaan jää kaipaamaan.
just ja varmaan maailman laajuisesti korkeimmat viljely- ja yritystuet.
- Dime1
Näin se vain on kirjoitti:
minna5 höpisee aivan omiaan. Suomessa on maailmanmittakaavassa erinomainen sosiaaliturva ja maailman pienimpiin kuuluvat tuloerot. Jos ei kelpaa voi aina muuttaa pois. Antaa vetää, ei kukaan jää kaipaamaan.
Ei ole kauaa, jos nykymeno jatkuu...
- Olisipa toisin
Näin se vain on kirjoitti:
minna5 höpisee aivan omiaan. Suomessa on maailmanmittakaavassa erinomainen sosiaaliturva ja maailman pienimpiin kuuluvat tuloerot. Jos ei kelpaa voi aina muuttaa pois. Antaa vetää, ei kukaan jää kaipaamaan.
Kokoajana tuloerot kasvaa ,nopeammin kuin valtionvelka. Mitä sitten tapahtuu kun olemme konkurssissa. No rikkaat varmaan vain muuttaa pois, ehkä mamutkin kun eivät saakkaa enään Kelasta kuin 3000€/kk joka ei heille riitä. Me muut emme enään varmaan jaksa elää kun kaikki on meiltä vääryydellä ja petoksella viety.
- pöh
Näin se vain on kirjoitti:
minna5 höpisee aivan omiaan. Suomessa on maailmanmittakaavassa erinomainen sosiaaliturva ja maailman pienimpiin kuuluvat tuloerot. Jos ei kelpaa voi aina muuttaa pois. Antaa vetää, ei kukaan jää kaipaamaan.
mutta esim. pohjoismaisessa mittakaavassa ei ole, verotus on kovin ja ruoan hinta kallein *hymy* Luuletko että maito maksaa Saarenmaalla saman kuin Suomes?
- asfsadf
Eiköhän ihmisten olisi aika nousta vastarintaan hallituksia vastaan. Koska he ovat juuri niitä suurimpia rikollisia.
- Näin se vain on
Hallitus nauttii eduskunnan enemmistön tukea. Höpinät rikollisista ovat aivan käsittämättömiä. Vapaassa maassa kansalla on sellaiset johtajat kuin on valinnut ja ansaitsee.
- cashbah
Näin se vain on kirjoitti:
Hallitus nauttii eduskunnan enemmistön tukea. Höpinät rikollisista ovat aivan käsittämättömiä. Vapaassa maassa kansalla on sellaiset johtajat kuin on valinnut ja ansaitsee.
Kokoomuksesta ja demareista löytyvät suurimmat törkymöykyt.
Niin kauan kun nämä päättävät valtuusto- ja hallitussaleissa, ei parannuksia
ihmisten hyvinvointiin synny.
Esimerkiksi Turussa kaupunki teettää koulujen hometutkimukset ja korjaukset
"luotettavan" insinööritoimiston Raksystems Oy:n välityksellä, Ja kuin yllätyksenä, kas kummaa!! Yhdestäkään Turun koulusta ei virallisen lausunnon mukaan löydy hometta. . . . ???. . . Silti lapset ja työntekijät arvatenkin rehtoria lukuunottamatta (kuten tiedetään) oireilevat ja sairastelevat.
Homeongelmia selvittäviä tahoja uhkaillaan epäsuorasti irtisanomisilla tms.
Näin eliittipuolueet verkostonsa tukemina tekevät säästöjä, joista koituu mittava lasku tuleville sukupolville. Näiden puolueiden toiminta on aina samanlaista alueesta riippumatta.
Turhakehankkeisiin kyllä rahaa tuntuu riittävän. Taitavat kierrellä itse kaikenmaailman taidehalleja nauttiessaan korkeitahenkilökohtaisia eläkkeitään.
Kokoomus ja SDP ovat sellaisia mafiajärjestöjä. Järjestäytynyt rikollisuus tuntuu olevan näiden moottorina . Puolueiden suunnanmuutoksiin ei auta vaikka kuin ukkoja ja ämmiä vaihtaisi. Nämä pellekerhot ovat kyllä tekopyhästi osoittelemassa rikollisiksi muita pienpuolueita tai yksittäisiä kansalaisia.
Vihreitä en tässä puolusta. Kaksinaamaista porukkaa joiden henkilökohtainen paksu lompakko tuo paremman turvan ekokatastrofeja vastaan.
Vihreät ovat ainakin Turussa jäävänneet itsensa homeongelmien käsittelyn ulkopuolelle, sillä mitään ei ole tapahtunut. Sen verran ovat puolueena oppineet sukeltelemaan politiikan syvissä vesissä ettei aihe kiinnosta vaikka lasten hyvinvoinnista olevinaan ovat kovin kiinnostuneita.
Hei !
Kansanedustajien tulisi nyt osallistua omalta osaltaan myös henkilökohtaisella taloudellisella näkyvällä uhrauksella eli eduskunnan käyttömenojen höyläämiseen.
>> Ei ole kannattavaa pahoittaa kansan mieltä !
Suomessa valta kuuluu kansalle, ja kansalaiset vaikuttavat erilaisin välittömin ja välillisin vaikutusmahdollisuuksin!
Suomessa on hieno hallintolkulttuuri, ja nyt on pidettävä kansakuntaa repivät erimielisyydet poissa, keskityttävä maan kilpailukyvyn parantamiseen, velkaantumisen, ikääntymisen ja syrjäytymisen haasteisiin.
Työvoima on aina ensimmäinen kysymys jos pahasti vajonnutta BKT:tä korjataan . Tarvitaan investointeja ja sitä kautta työpaikkoja oma ehdotukseni on kuulunut seuraavasti;
- >>> Otamme tavoitteeksi energiaomavaisen Suomen 2050 mennessä !
Vähennämme ja lopetamme näin riippuvuutta ulkomaisesta energiasta ja saamme investointeja ja työpaikkoja, sekä estämme isojen rahojen valumisen ulkomaille energian suhteen ! - Suomessa on runsaasti erilaista ekologista ja bioenergia- osaamista !
On oikein nyt löytää kestävän talouden budjetin määrä velkaantumisen pysäyttämiseksi. Heikentynyt luottoluokitus nostaisi valtionvelan lainojen korkotasoa. On tehtävä uskottavia asioita luodessamme linjoja kestävän kehityksen Suomen talouteen. Olen ehdottanut energia-visiota/ skanariota edellä ja aikaisemminkin jossakin !
Suomella on ollut laaja universaalisuus palvelujen tuotossa ja kustantamisessa mutta meille on syntymässä myös suuri varakkaiden ja rikkaiden eläkeläisten joukko ! Yritysmaailmaan se luo työpaikkoja ja tämä tulisi tehdä joustavaksi ja sujuvaksi.
Hyvinvointivaltion mittapuu on että valtiovallan toimesta tuotetaan koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut. On kyettävä tuottamaan nykyisillä resursseilla ikääntyvälle väestölle peruspalvelut.
Uusi sote- malli tuo sitä mitää kaivattu; - kustannustehokkuutta ja tehokasta johtamista helpotetaan jolloin valvonta ja varojen allokointi tehostuu ja toivon mukaan alueiden ja palvelujen tarpeet rahoituksineen kohtaavat.
Siis tähän suuntaan että toiminta on kustannustehokasta, mutta laadukkaita asikkaiden tarpeita tyydyttäviä palveluja tuottavia.
Suomessa on myös kolmas sektori jossa eläköityneet osaajat voivat toimia- erilaisia kansalaisjärjestöjä huolehtimassa ihmisistä.-
Jumalan siunausta
Jari Laurila- lainataan jumalalta
Ensin vaikutti hyvältä mutta sitten tuli harhaisesti jumalan siunausta. Jokainen jumaliin vetoava haluaa nöyrää ja kaikkeen alistuvaa kansaa. Ja mieluiten vielä uskonnollinen johtaja ryöstämään viimeisetkin rahat.
lainataan jumalalta kirjoitti:
Ensin vaikutti hyvältä mutta sitten tuli harhaisesti jumalan siunausta. Jokainen jumaliin vetoava haluaa nöyrää ja kaikkeen alistuvaa kansaa. Ja mieluiten vielä uskonnollinen johtaja ryöstämään viimeisetkin rahat.
Hyvä jos muuten kelpaa ! Kiitos, toivon ideaani eteenpäin !
Vaikkapa että yksittäiset kansanedustajat tekevät aloitteita.
En ryhdy lakialoitteeseen vaadittavaa 50 000 nimeä keräämään.
> Kyse on siis enargiaomavaraisesta Suomesta 2050 mennessä nk kirjoitin- ja
muustakin siellä- mitä edellä kirjoitin-
'
Jumalalle ei kukaan pakota, vaan on vapaaehtoista aina omantunnon asiat.
Omantunnon asioita ei voi koskaan määrätä.
Perinteenä on valtakunnan tärkeässä työssä toivoa Jumalan siunausta ihmisten hjyvinvoinnista kun on kyse.
Yst. t. Jari Laurila- kusipää
Hienosti kirjoitettu olen samaa mieltä.
Asia joka häirittsee minua on valtion ylläpitämiä vrastoja jossa voi olla tarkastaja, ylitarkastaja tarkastusdirektööri alitirektööri jopa semmonen kun ennustustirhtööri(etla).Ravintoloissa juostaan ja jaetaan jotain typerää tarraa. Rakennusyritykset kriminalisoitu ja verottajalle pitää kerran kuussa lähettää raportit missä ja millä hinnalla jokainen yksittäinen työntekijä tehnyt työnsä.Montakohan virkamiestä siihenkin sotkuun pitää sekoittaa.
Suomi on nykyään paapoamisvaltio ja kaikki idiottimaisuudet joudutaan maksamaan ja kansa on niin tyytyväistä. - pakottaapas
jarinhotelli kirjoitti:
Hyvä jos muuten kelpaa ! Kiitos, toivon ideaani eteenpäin !
Vaikkapa että yksittäiset kansanedustajat tekevät aloitteita.
En ryhdy lakialoitteeseen vaadittavaa 50 000 nimeä keräämään.
> Kyse on siis enargiaomavaraisesta Suomesta 2050 mennessä nk kirjoitin- ja
muustakin siellä- mitä edellä kirjoitin-
'
Jumalalle ei kukaan pakota, vaan on vapaaehtoista aina omantunnon asiat.
Omantunnon asioita ei voi koskaan määrätä.
Perinteenä on valtakunnan tärkeässä työssä toivoa Jumalan siunausta ihmisten hjyvinvoinnista kun on kyse.
Yst. t. Jari LaurilaVai ei kukaan pakota jumalalle.
Lait on laadittu uskonnollisten harhojen ja uskomusten pohjalta ja niitä on pakko noudattaa.
Mitään pahenpaa kuin jumalan siunausta ei voi kenellekään toivottaa.
Se tarkoitaa että alistu kaikkeen äläkä epäile pahinpiakaan uskonnollisia harhoja. pakottaapas kirjoitti:
Vai ei kukaan pakota jumalalle.
Lait on laadittu uskonnollisten harhojen ja uskomusten pohjalta ja niitä on pakko noudattaa.
Mitään pahenpaa kuin jumalan siunausta ei voi kenellekään toivottaa.
Se tarkoitaa että alistu kaikkeen äläkä epäile pahinpiakaan uskonnollisia harhoja.Hei-
Suomen maan lainsäädäntö on laatittu ensin kansainvälisten ihmisoikeukeus-sopimuksien- ja muidenkin kansainvälisten sopimuksien lähtökohdista ensin.
Sen jälkeen tulee Eurooppa-oikeus- ja sitä seuraa Suomen perustuslaki.
Suomen perustuslain pohjalta sitten säädämme lakia kotimaassa, kun ensin perustuslaki määrää että Suomi noudattaa kansainvälisiä ihmisoikeus-sopimuksia ja on Euroopan Unionin jäsen. - Tältä pohjalta Suomen lainsäädäntö tehdään kokonaan. Perustuslain pohjalta säädetään lakia 18 eri aloille sitten- Suomen I- laki koskee yksityishenkilöitä, eli ns. luonnollisia henkilöitä, yhdistyksiä, järjestöjä ja yhtiöitä- ja laki II- on sitten julkisoikeuden lainsäädäntöä jossa säädetään miten meidän valtion orgaanit toimielimet ovat suhteissa toisiinsa- eli julkisen hallinnon lakia koskee Suomen laki II.
- Suomen laki koostuu siis kahdesta paksusta kirjasta.
PE 11§;
- "Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdistyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
- Näin siis Suomen perustuslaissa sanotaan selvää tekstiä.
Meillä Suomessa ei ole ainokaistakaan uskonnollista yhdyskuntaa jossa olisi pakko uskoa johonkin.
Omantunnon asioita ei koskaan voi määrätä, vaan ne ovat ihmisen otsassa per/ nuppi kehittyneet.
Jumalan moraalilaki taas opettaa miten Jumalaa ja lähimmäisiä rakastetaan.
Se kymmenen käskyn laki joka minun ikäluokalleni opettiin kansakoulussa.
- Etsi se jostakin, 2 Moos 20, 5 Moos 5, luvuista se löytyy Raamatusta ja katekismuksesta löytyy. > Tuo laki opettaa mikä onb syntiä (Room 3:20)
ja ei sillä muuta virkaa ole kuin synnin opettajana.
> Lue 10 käskyn laki ja mieti onko laissa jotakin ihmisiä vahingoittavaa.
> Muista että ihmiset syntiä tekevät.- Ei Jumala.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
kurpan torpan sepän pojan poika- Sokrates 1
lainataan jumalalta kirjoitti:
Ensin vaikutti hyvältä mutta sitten tuli harhaisesti jumalan siunausta. Jokainen jumaliin vetoava haluaa nöyrää ja kaikkeen alistuvaa kansaa. Ja mieluiten vielä uskonnollinen johtaja ryöstämään viimeisetkin rahat.
lainataan jumalalta. . . . mikä sinä olet meidän aivoituksiamme tietämään.
Minä uskon jumalaan ja voin vapaasti suuttua ja taistella oikeudenmukaisuuden puolesta. Olen valmis kaatamaan veronkiskurien ja kaupustelijoiden pöydät kirkoista sinnä missä Jeesuskin teki.
Isoa kirjaa lainaten minäkin kiivailen totuuden hengen puolesta. - cashbah
kusipää kirjoitti:
Hienosti kirjoitettu olen samaa mieltä.
Asia joka häirittsee minua on valtion ylläpitämiä vrastoja jossa voi olla tarkastaja, ylitarkastaja tarkastusdirektööri alitirektööri jopa semmonen kun ennustustirhtööri(etla).Ravintoloissa juostaan ja jaetaan jotain typerää tarraa. Rakennusyritykset kriminalisoitu ja verottajalle pitää kerran kuussa lähettää raportit missä ja millä hinnalla jokainen yksittäinen työntekijä tehnyt työnsä.Montakohan virkamiestä siihenkin sotkuun pitää sekoittaa.
Suomi on nykyään paapoamisvaltio ja kaikki idiottimaisuudet joudutaan maksamaan ja kansa on niin tyytyväistä.Kusipää on oikeassa! Täällä tavikset joutuu antamaan selvityksiä kaikkeen.
Rakennustarkastajat kuittaavat helvetillisiä maksuja ja kaikki pitää olla kauniisti ja virallisesti paperilla. Jotta kaikki olisi tiedossa.
Sen sijaan homekoulujen "kunnostusprosesseissa" lopputarkastuksen tai muun kartoitusvaiheen kirjalliset selvitykset katoavat kummasti joten niitä ei sitten arkistoista löydykkään. Hyvänä esimerkkinä Turun taidemuseon "kunnostus".
Vastuullisuutta korostetaan vain tavallisille kansalaisille.
- sjkghsehgis
Jos lasketaan teoreettisesti (toivottavasti kohta oikeasti) kansanedustajien keskipalkkana 6500; ja siitä jos otettas puolet pois nii tulis jotain 8 miljoonan säästöt vuodessa. EIVÄT VOI VÄITTÄÄ ETTEI OIS RAHAA!
Tollaset loiset vankilaan... Kerjäävät kyllä hankaluuksia.- oollooo
vangeille maksetaan ylöspito ja päivärahat.
Moni tulee kehitysmaista mielellään Suomen vankilaan elintasohoitoon ja ansaitsee enemmän kuin kotomassaan työssä. - mieti vähän
oollooo kirjoitti:
vangeille maksetaan ylöspito ja päivärahat.
Moni tulee kehitysmaista mielellään Suomen vankilaan elintasohoitoon ja ansaitsee enemmän kuin kotomassaan työssä.älä horise p.askaa
- JJJ.
HUOM ! ja HUOM ! EN OLE IKINÄÄN ÄÄNESTÄNYT ENKÄ TODELLAKAAN TULE ÄÄNNESTÄMÄÄN, TÄSSÄ ON VARSIN HYVÄ SYY:
Joko taas, miksi ei esim.kuntouttavassa työtoiminnassa oleville ihmisille ei yhtään mitään korotuksia ym,tms, raskasta töitähän he tekevät kanressi uhalla ( orjatyö).
Kyllä kovapalkkaiset saa kaikenlaista korostuksia ym edut siis nämä
http://yle.fi/uutiset/kansanedustajien_palkkiot_nousevat/6981954
JOTEN "ELÄKÖÖN IRWININ BIISEILLE"
https://www.youtube.com/watch?v=8SPxdUbS5k0- well done
Toisinsanoen olet äänestänyt puoleksi kokkareita.
- älkää äänestäkö!
älkää äänestäkö! Siinä on vain omaa etuansa tavoittelevilla yhteiskunnan pellehermanneilla ihmettelemistä, että mitä nyt tehdään, kun kukaan EI ÄÄNESTÄ.
Käyttäkää ihmiset järkeänne, älkää uskoko eduskuntaan tavoittelevien valheita.
Uusi hallitus tms ei muuta mitään.
Äänestämättä jättäminen tai yleislakko parhaita protesteja.- heikoimpien juuri
Joojoo. Sovitaanko niin, että ei kukaan köyhtätasku (minä mukaanlukien) ei äänestä ja sitten ne äänestään vaan, joilla on sitä pääomaa...;) Minkä luulet olevan lopputuleman? Nimenomaan PITÄÄ ÄÄNESTÄÄ!
- nuku 40 %
heikoimpien juuri kirjoitti:
Joojoo. Sovitaanko niin, että ei kukaan köyhtätasku (minä mukaanlukien) ei äänestä ja sitten ne äänestään vaan, joilla on sitä pääomaa...;) Minkä luulet olevan lopputuleman? Nimenomaan PITÄÄ ÄÄNESTÄÄ!
Todella valta on joka tapauksessa päätäjillä vaikka heillä olisi sitten takanaan vain 20 % väestöstä.
Kun ei muuta ääntä kuulu ovat kansan valitsemia. - kuset housussa silti
heikoimpien juuri kirjoitti:
Joojoo. Sovitaanko niin, että ei kukaan köyhtätasku (minä mukaanlukien) ei äänestä ja sitten ne äänestään vaan, joilla on sitä pääomaa...;) Minkä luulet olevan lopputuleman? Nimenomaan PITÄÄ ÄÄNESTÄÄ!
Eipä auta sekään, ihan samaa paskaa on kaikki ketä voi äänestää. Ihan sama se on loppuenlopuks äänestääkö, vai ei.
- vantastinen hallitus
Mutta roistokratia toimii. Paljon haluaa lisää. Nälkä kasvaa syödessä. Näille poliittisille broilereille raha on aina tullut kuin Manulle illallinen. Ei heiltä voi vaatia että he ymmärtäisivät pienituloisen arkea.
Ministerit eivät ole enää tässä maailmassa. Katainenkin aina ennen painotti että velka pitää maksaa pois ja uutta ei saa ottaa. Kun pääsi lihapatojen ääreen niin heti otti uutta velkaa lähettääkseen rahat ulkomaille pelastaakseen maailman. Fantastista. Omasta kansasta viis veisaten. - kurre1
Leikkaisivat kerralla köyhiltä enemmän,kuten nyt paska hallitus tekee,saisivat itselleen kihautettua vain hyvät edut auton kuljettajiaan myöten.Kyllähän Katainen ja Urpilainen sekä muutkin paskan puhujat ovat koulunsa käyneet näihin leikkauksiin,omia etujaan ajavat vain takaa!!Ennen vaaleja luvataan ummet ja lammet,työttömien ja vähä osaisten,perheellisten y.m y.m hyväksi.Nyt se nähdään taas kerran nämä paskan puhujien lupaukset,menkää päättäjät itseenne onko teillä hyvä omatunto NYT!!!!! Antakaa köyhille ja apua tarvitseville omasta taskustanne,toimeen tulo!!!!
- Näin se vain on
Ihmeelisiä vuodatuksia. Veikkaan että suurin osa ruikuttajista ei äänestä eivätkä edes ymmärrä miten edustuksellinen demokratia toimii. Tässä tietoisku:
"Edustuksellisessa demokratiassa äänestäjät valitsevat edustajia, joilla on valtuudet tehdä päätöksiä. Yleensä edustuksellisessa demokratiassa edustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjiensä tahtoa vaan voi vapaasti harkita, minkä päätöksen tekee. Äänestäjien tahtoa kirjaimellisesti noudattavalla edustajalla sanotaan olevan imperatiivinen mandaatti. Tyypillisesti edustuksellinen demokratia koskee poliittisia yhteisöjä: esimerkiksi äänestäjät äänestävät maansa parlamenttiin ja ylioppilaskuntaan edustajat ja kunnanvaltuustoon valtuutetut. Parlamentti ja hallitus tekevät ja hyväksyvät lait, vallan kolmijako-opin mukaan. Tyypillisesti edustuksellisessa demokratiassa on erikseen valtion päämies, esimerkiksi presidentti tai kuningas, joka joskus voi hyväksyä tai hylätä lakiesityksen ennen kuin se kirjataan laiksi. Kolmantena instanssina on usein myös korkein oikeus, joka valvoo perustuslain toteutumista."
- Tupumummi 1
Miten on mahdollista että ulkolaiset isät on töissä täällä äiti ja lapset kotimaassa saa suomesta lapsilisää ja täällä olevilta leikataan.
- nice1
Saavat kotihoidontuenkin
- laita linkkiä jos on
En usko.
- Ihmetelen
Kyllä nyt pitäs jo suomen kansan herätä ja tehrä asioile jotain ,,,kun vaikeempi osasilta otetaan se viimeinenkin toimeentulo pois,,,,HÄLYTYS KELLOT PITÄS JO SOIRA,
- Hienoa!!!!
Aivan oikea linja!!
Kansanedustajien työ on raskasta raatamista, se on sitä yhteisten rahojemme sijoittamista jotta yrit5täjillä menee hyvin, siitä pitääkin maksaa paljon enemmän kuin tavisten töistä.
Johtajien palkat eivät saa yksin karata käsistä, kansanedustajien talous ja tulevaisuus on turvattava myös eläkeedulla kuten johtajien!! - tuomari1
Nyt olisi syytä hyökätä kaikkien kansamme köyhimpiä sortavien politiikkojen kimppuun jos heitä näette,ja vastaan tulisi.Ei mitään vakavaa,mutta tukkapöllyä näille loisille.Kohdistakaa rangaistus siis oikeisiin kohteisiin,ei perheenjäseniinne.Se olisi selvä viesti heille,myös henkinen väkivalta vaihtoehtoinen.Aion itse kunhan löydän kotiosoitteita,käyn kokoomuksen herrojen kimppuun.
- nyt suomi
vellikullit,ei enää mumista selän takana ja makseta kiltisti.ranskan malli
käyttöön,suomi seis,lakkoon ja paikat paskaks!ja jos joku polttaa riistäjäporvarin
kadulla elävältä (niinkun jossain maissa tehdään)niin mitali rinnuksille. - Olet juntti
nyt suomi kirjoitti:
vellikullit,ei enää mumista selän takana ja makseta kiltisti.ranskan malli
käyttöön,suomi seis,lakkoon ja paikat paskaks!ja jos joku polttaa riistäjäporvarin
kadulla elävältä (niinkun jossain maissa tehdään)niin mitali rinnuksille.Ota nyt se kalja vaan ja mee sohvalle maate, ettet rasitu!
- lätty
Olisivat vieneet kaikki lapsilisät pois, niin EI niistäkään olisi noussut mitään porua.
Mutta, myöskin niiltä, jotka asuvat ulkomailla vakituisesti ja nauttivat suomen lapsilisistä.
Turha noista on PORUA nostaa, niinhän SE aina ON, että jostain herrain on rikkautensa otettava ja köyhä antaa VÄHÄSTÄÄKIN.( vie vaikka TUHKAT PESÄSTÄ) - KALLE KELLO
Nytkö sinä vasta tuon äkkäsit? Valehtelijoita, kähmijöitä, roistoja, sikoja jne koko paskasakki. Lue nyt eiliset uutiset, mitä nämä idiootit tekivät, että kansan olot kurjistuu entisestäänkin. Nuo kaksi kusipäätä sikakatainen ja sikaurpilainen pistää tämän maan alas, alas ja alas. Eu:n slummi Funlandia. Kokkarepaskat ja demaripaskat kaikki navetan taa ja Urpilaislehmä saa mennä sen persläven kanssa vi**uun!! Suomen tuhoajat!
- Kannykässä kello
Onko sulla ongelmia, itselläni menee ihan mukavasti, , tosin ei oo kyllä navettaakaan, (onneksi)
- huruUkko 55
joo on se hyvä että edes joillakin toi palkka nousee, meikämanne se rupee nyt sitten elelemään sosiaalituilla. mulle nääs riitti tää meininki kolkyt vuotta oon tehny töitä ja maksanu veroni kiltisti mut ny riitti Perkele.
herrat ne vaan juhlii ja kekkuloi estradilla rintapielet täys renikoita ja muita killuttimia, mutta suomalaisesta duunarista ei välitetä paskan vertaa.
saatana että korpee tälläne meininki - pulinat pois
Mitä valitatte? Itse olette heidät tuonne valinneet; Suomessa on D E M O K R A T I A
Kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet hankkiutua tuonne Arkadianmäelle nauttimaan eduista. Niille jotka eivät vaaleissa äänestä niin vanha viisaus: KANSA ON PUHUNUT JA PULINAT POIS- Valehtelevat aina
Ja äänestäjät tyhmiä, kun nyt uhoavat, että seuraavissa vaaleissa näytetään, että äänestetään täysin uudet henkilöt kansanedustajiksi eduskuntaan, mutta aina vaan samat naamat happanevat eduskuntatalossa.
Vaaleilla ei mitään muutosta synny, kun valehteluun uskovat äänestäjät taas menevät samaan lankaan, mitä edukuntaan uudelleen pyrkivät syöttävät heille.
Samat valehteluteemat toistuvat.
Köyhille ja vähäosaisille luvataan tukea ja verohelpotuksia, teemalla yhtäkään ei jätetä oman onnensa nojaan.
Jokaiselle turvataan terveyden huolto.
Vanhuksista luvataan huolehtia ja luvataan lisää rahaa, koska vanhusten hoitoon aina löytyy rahat, kunhan vaan minua äänestätte.
Suomeen täystyöllisyys ja jokaiselle vähintään 1000€/kk kansalaispalkka.
Urpilainenkin sai valehtelullaan kotikaupungissa eniten ääniä kunnallisvaaleissa, vaikka Urpilainen ei edes ehdi olemaan kunnanvaltuustossa, ei taida olla kertaakaan vaalivoittonsa jälkeen ollut kaupunginvaltuuston kokouksissa.
Varmana kerää vaan kaikki kokouspalkkiot olematta edes paikalla.
Urpilaista äänestäneet kehuivat, että kun se Urpilainen on niin mukava ja lupasi niin kauniisti äänestäjille kaikkea hyvää ja on vielä kotikaupungin tyttö, että kyllä sitä pitää äänestää. - pulinat pois "
Olen samaa mieltä, että pulinat pois. Itse olen tehnyt elämäni töitä ja joskus useaakin saadakseni jonkinlaisen taloudellisen olotilan. En ole koskaan saanut minkäänlaisia tukia sosiaalihuollosta. Nyt sieltä haitaan tukia ja lisäksi valitetaan koko ajan niiden pienuudesta. Lopettakaa kadehtiminen ja tehkää sekin aika rahan hankkimisen eteen jotakin. Pyrkikää noin hyvät arvostelijat sinne Arkadian mäelle, sillä siellä tarvitaan keskusteliojoita epäkohdista. Kuuntelen teitä sitten torstaisin mielelläni.
- Saisipa töitä
pulinat pois " kirjoitti:
Olen samaa mieltä, että pulinat pois. Itse olen tehnyt elämäni töitä ja joskus useaakin saadakseni jonkinlaisen taloudellisen olotilan. En ole koskaan saanut minkäänlaisia tukia sosiaalihuollosta. Nyt sieltä haitaan tukia ja lisäksi valitetaan koko ajan niiden pienuudesta. Lopettakaa kadehtiminen ja tehkää sekin aika rahan hankkimisen eteen jotakin. Pyrkikää noin hyvät arvostelijat sinne Arkadian mäelle, sillä siellä tarvitaan keskusteliojoita epäkohdista. Kuuntelen teitä sitten torstaisin mielelläni.
No ehkä sinun aikana oli töitä mutta nyt yhtä työpaikkaa hakee 6380 henkeä. Kuollakin pitäis jotta valtio pärjäisi
- Enkeli 66
Todella törkeää että lapsiperheet ja vähätuloiset taas ovat kärsijänä kun heiltä otetaan lapsilisistä osa pois,niihin ei todellakaan olisi tarvinnut kajota ja ottaa vielä pahemmin päähän kun luen että kansanedustajien palkat nousevat,saisitte todellakin kaikki kansanedustajat hävetä!!!
- Köyhiä riistetään
Lähettäkää palautetta eduskuntaan.
Eivät kansanedustajat kansaa edusta, vaan omia etujaan ajavat.
Onko se jotain kansan edustamista, kun päätökset ovat kansan mielen vastaisia eli jatkuvia leikkauksia ja veroja, jotka koskevat yli 80% kansasta.
Varmana ovat näitä päätöksiä vastaan ja kansanedustajat vaan päättävät ilman kansan suostumusta eli täysi diktatuuri menossa suomessa.
Suomen pää diktaattorit ovat Urpilainen ja Katainen. - törkeetä
Onhan hävyttömyyden huippu, eikö millään enää ole järkeä. Nämä loiset elää kuin pellossa ja kansa jonottaa leipää. Missä presidentin aloittama 20 % palkka ale, missä lomautukset. Kansa kärsii--pitääkö viedä viimmeiseen pisteeseen asiat Katainen Nyt vaaqlit --äänestämään ja koko porukka ulos. Hävettää katsella Kataisen - Urpilaisen - Pekkarisen naamoja tv:ssä. Presidentin valtaoikeudet palautettava--ja diktaattorit oikeuteen. Kansalaisaloite asiasta.
- Saulin nimipäivä
Napin painaminen ja jotain mieltä oleminen on raskasta.Varsinkin kun pitää osata olla kaikkien äänestäjien kans samaa mieltä.Oikeilla päättäjillä on sentään paremmat palkat että voi näitä arkadianmäen pellenappuloita ohjailla...
- 321
Niin,meiltähän ne ottaa että saavat itse enemmän.
Miten paljon jää valtiovelkaan?? - minna7
Suomi on "villi kapitalismi" (kuten Venäjällä), ja sosialismi romahtaa ....
Kapitalistit eivät pelkää nyt, "haamu kommunismin" ...
Ammattijärjestöt, työläisten, talonpoikien ei ole mitään oikeuksia! JOO, KYLLÄ NIILLE KELVOTTOMILLE RIITTÄISI ENINTÄÄN 5000euroa kuussa kun vain riitelevät selvistä asioistaja edustajilla on lisäksi "neuvonantajat" saamassa valtiolta muhkeaa palkkaa.
Meidän pienituloisten pitää tulla toimeen alle 2000 euron tuloilla.
HÄVYTÖNTÄ RAHASTUSTA!!!!- Älä selitä vaari
Et sä mitään ansiotuloja saa sillä sä olet eläkkeellä!
hienoo!! eiköhän edus kunnasta puolet jouda pihalle!! katainen ja urpilainen perus päivä rahalle 500euroa kuukausi ja suota kaivamaan itä rajalle!!!
- Karhu Vaari
on se hyvä etten oo koskaan äänestäny eduskunta tai muissakaan vaaleissa. paska näyttää kelluvan pinnalla niin kuin ennenkin, samanlaista sontaa se on vuodesta toiseen pikkasen erillaiseen pakettiin pakattuna mutta muuten tyhjiä lupauksia täynnä koko eduskunta. En oo koskaan äänestäny enkä äänestä.
Lapsrauniot päättävät nykyään Isänmaan asioista, erois vielä se räsänenkin ni olis jotain toivoo maallamme.
kun leikataan niin pitäis aloittaa sieltä ylhäältä, puoluetuki pois kansanedustajien palkoista puolet pois, ministerien pakat puolitetaan, kokous palkkiot puolitetaan ym.
valtion johtoisilta yrityksiltä maksetaisiin vain perus palkka eikä mittään bonuksia nekin bonukset valtion kassaan - huonovointisuus
Yllä joku kirjoitti, että kokoomuslaiset äänestää aina ja se on varmaan totta. Tämä porukka on syntynyt kultalusikka suussa eivätkä ymmärrä yhtään mitään tavallisen ihmisen elämästä. Valitettavasti negatiiviset ilmiöt henkilöityvät ja minua oikein yököttää,kun näenkin Kataisen kasvot. Onko hänen koskaan tarvinnut miettiä,onko tänään varaa ostaa ruokaa vai ei. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa kurjuuden tyyssija. Seuratkaapa itsemurhatilastoja.
Yks,mitä myös olis syytä tarkastella; tarviiko Arkadianmäki kaikenmoisia julkisuudenhakuisia siipeilijöitä?
Oliskohan syytä nousta jo barrikaadeille?- uRPOT+
Sehän tässä on suurin syy, että te nukkuvat idiootiy että äänestä ketään koskaa.
Näin sitten tapahtuu ja ihmetellää. Äänestäkää vaaleissa älkääkä urputtako
täällä! - ihan sama se on
uRPOT+ kirjoitti:
Sehän tässä on suurin syy, että te nukkuvat idiootiy että äänestä ketään koskaa.
Näin sitten tapahtuu ja ihmetellää. Äänestäkää vaaleissa älkääkä urputtako
täällä!Oon äänestänyt perussuomalaisia, paras puolue ja silti ihan paska, vaikka saisivat 100% äänistä, niin muutosta ei tapahdu ja muut puolueet ovat vielä huonompia.
- EI KOSKAAN!!!!!!!!!!
TURHA TEIDÄN ON NÄISTÄ KOROTUKSISTA MARISTA JOS ITSE KERRAN OLETTE HEIDÄT SINNE ÄÄNESTÄNYT!!!! MINÄ EN OLE ENÄÄ MONIIN VUOSIIN KETÄÄN ÄÄNESTÄNYT; MIKSI NIIN TEKISIN????
KEHOITAN KAIKKIA OLEMATTA ÄÄNESTÄMÄTTÄ SEURAAVAN KERRAN!!!!!!!! EI ASIA MEE KUN HUONOMMAKSI AINA KUN ÄÄNESTÄÄ!!!!!!!!!
ÄLKÄÄ ENÄÄ ÄÄNESTÄKÖ KETÄÄN!!!!! EIHÄN KANSANEDUSTAJATKAAN TEITÄ MIHINKÄÄN TYÖPAIKKAAN ÄÄNESTÄ??? MIKSI MEIDÄN PITÄISI NIITÄ ÄÄNESTÄÄ ETTÄ HE PÄÄSISIVÄT TIENAAMAAN MILJOONIA MEIDÄN ÄÄNILLÄ???? - +200
Onko heitä riittävästi? Sali näyttää aina kovin tyhjältä.
- Minäeduskuntaan
Mukavaahan siellä salissa ois varmaan nukkua ja korotella omaa palkkaa.
Joo olet kyllä aivan oikeessa että herrat tekevät mitä ne haluavat ja muu kansa saa kärvistellä sitten pienillä tuloillaan josta on kaikki jo leikattu pois.
Mä en kyllä ymmärrä miksei ihmiset nosta oikein kunnon meteliä tälläisestä asiata,itse lähtisin heti mukaan kansanedustajia vastaan.- totuus2
Kateus vie kalat kattilastakin :) Mitä tässä muristaan, työmiehet ja naiset ovat palkkansa ansainneet.
Tämä suomalaisten peruolemus (ei toki voi yleistää) tulee vaan niin käsin kosketeltavasti mielipiteissänne julki.
Ollan hyvillä mielin, niin meidän jokaisen on sitten helpompi hengittää.
Tarttis teherä jotain? - ahon laidassa
säästää voi vaikka, jättää saunomatta sekin maksaa ja lopettaa lehtien tilaamisen, on sitten vaan likasen kaulan kanssa..
- kiukkunen
Onkos SDP duunarien puolue!!Eipä taida olla!Tehään vaan tavallisilta kansalaisilta leikkauksia,ja nostellaan edustajien liksoja!Ette te ole kansan edustajia,vaan oman edun edustajia!Kiva nähä ketä äänestellään seuraavissa vaaleissa!En ainakaan äänestä kokoomusta,enkä sdp:tä!Toivottavasti sdp:llä vaihtuu puheenjohtaja!!!!!
- Justjoo
luuletko muka että pj:n vaihto auttaa....
- 666-
kyllä sitätäällä uhotaan ja kirjoitellaan,mutta suomalainen onaina tyytynyt mitä, HERRAT ON ANTANEET JA OTTANEET,tähän on tultava loppu,mutta miten,vaalittulee niin samat ihmiset on eduskunnassa
- TITTILIINA
ANU 56.SITÄ MINÄKIN OLEN IHMETELLYT MIKSI ME SUOMALAISET ALISTUMME NÄI VÄÄRÄN POLITIIKKAAN.PÄÄTTÄJÄT TEKEE MITÄ NE ITSE LYSTÄÄ JA ME TYYDYTÄÄN KAIKEEN.KUINKA TÄMÄ HALLITUS PYSTYY NUKKUMAAN HYVÄLLÄ OMALLA TUNNOLLA.
- KALLE KELLO
Yleislakko kaikki seis ja piste!
- perhomies
Moi anu olen samaa mieltä että tämä köyhien kyykyttäminen saa loppua,ei muutako porukat kokoon ja mieltä osoittamaan ympäri suome.
Olen ihmetellyt jo pitkään miksi kansalaiset ei puutu asiaan ?
Kansa kadulle eikä kotona nyrkkiä pyöritetä taskussa. - Duunari lomalle
KALLE KELLO kirjoitti:
Yleislakko kaikki seis ja piste!
Niin, sais vihdoinkin ihan luvan kanssa olla tekemättä mitään!
- Sohvalle!
Duunari lomalle kirjoitti:
Niin, sais vihdoinkin ihan luvan kanssa olla tekemättä mitään!
Ei sen lakon niin välii, mutt sais laiskotella
Arhinmäelle täytyy antaa kyllä pisteet siitä, ettei halunnut enää ajaa köyhien polkemislinjaa hallituksessa! Onhan se jännä, että ensin kevennetään yhteisöveroa 4,5%, vaikka tiedetään ettei siihen olisi varaa. Tämän jälkeen sitten sanotaan että oho, täytyypä leikata lapsilisiä ja muita tukia, jotta suuryritykset pärjää.
Kehitysavusta voitaisiin ainakin väliaikaisesti luopua kokonaan. Se kun vielä menee julmien hallitsijoiden taskuun eikä köyhille ihmisille.- aikoihin on eletty
Ei ilenny olla päättämässä lapsilisäleikkauksista.
2200 US$ escortteihin (2 x 60 min / 2 blondia)
ja valtavaan määrään viinaksia ym. (1$ on noin 0,77€)
Aika kalliita naisia ... n 500 € / tunti / blondi!
Netissä vilahti se koko lasku, jonka loppusumma oli yli 223 000 US$!!!
Muita edustustilaisuuksia vuoden aikana?
Mersumiehen ääni menee varmaan edellä mainitusta syystä P.A.:lle! - Dime1
aikoihin on eletty kirjoitti:
Ei ilenny olla päättämässä lapsilisäleikkauksista.
2200 US$ escortteihin (2 x 60 min / 2 blondia)
ja valtavaan määrään viinaksia ym. (1$ on noin 0,77€)
Aika kalliita naisia ... n 500 € / tunti / blondi!
Netissä vilahti se koko lasku, jonka loppusumma oli yli 223 000 US$!!!
Muita edustustilaisuuksia vuoden aikana?
Mersumiehen ääni menee varmaan edellä mainitusta syystä P.A.:lle!Se laskuhan oli vitsi, jonka joku oli tehnyt kuvankäsittelyohjelmalla. Kaikki muut varmasti sen ymmärsikin, paitsi sinä :)
- on ne tyhmiä!
Nyt jos olisi ollut tippaakaan älyä päässä, niin olisivat laskeneet niitä palkkoja vaikka sen 20 e, niin olisi kuulostanut edes muka talkoisiin osallistumiselta! Kyllä näyttävät kansalle, että heillä on vara olla röyhkeitä!
Tänne sen puutinin olis pitännä hyökätä eikä ukrainaan, puutin tule ja palasta meijät tuolta pahalta kaksikolta katainen urpilainen,, niin loppuspahan kataisen kansan kyykyttäminen
- 2+17
Kyllähän homman nimi on se, että loppupeleissä valta on kansalla. Jos vain tämä nariseva ja seläntakana kiukutteleva kansa viitsisi yhdistää voimansa ja puhaltaa yhteen hiileen, niin kyllä saataisiin asioihin vauhtia. Mutta mitäpä siinä, valtionkerma nauraa paskasesti kun voi kansalaisia kusettaa minkä kerkiävät, ja tämän maan kansa kiukuttelee netin keskustelupalstoilla, sosiaalisissa medioissa ja rustaa "me ehdottomasti vastustamme..." lippulappusia. Sillä lailla.
Ennen oli Lottovoitto saada syntyä Suomeen. Nykyisin sitä tarvitsee sen Lottovoiton voidakseen elää Suomessa. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Demarit älkää missään nimessä valitko PRON RINNETTÄ puheenjohtajaksi, sotki
porukoineen Levin maineen- niin Kreikan tiellä
Aivan uskomatonta piittaamattomuutta ja vastuuttomuutta kansanedustajilta!!
Valtion viralliset SOSIAALIPUMMIT = ex-kansanedustajat sopeutumiseläkkeineen.
Kun kansallisen hätätilan vuoksi perutaan määräajaksi sopeutumiseläkkeet, puoluetuki, yritystuet firmoille, jotka jakavat bonuksia / osinkoja, pysäytetään kaikki toiminta Talvivaarassa ja tehdään sinne vain yleisölennätyksiä raiskatun luonnon karmeuden kauhisteluksi, niin eiköhän ole jo kasassa lapsilisät ja työttömien indeksikorotukset moneksi vuodeksi. - HÄPEÄÄ
KANSANEDUSTAJAT VIE LEIVÄN LASTEN SUUSTA,JOTTA VOIVAT ITSE SAADA ISOMMAN PALKAN
- huolestuttavakehitys
ja kylvää varoja vaikka juominkeihin ja maksettuihin naisiin ja sikakalliisiin edustuskuluihin, kun lapsiperheellä ei riitä varat edes kunnon ruokaan!
- 2 lapsen äiti
Miksi leikkaukset koskevat taas pienituloisia työssäkäyviä lapsiperheitä, kyllä
tässä alkaa miettimään kohta että kannattaako enää käydä töissä ollenkaan, kun
omavastuu km korvauksissa nousee, ja palkat eivät riitä edes normaaliin elämiseen, kaikilla ei ole mahdollisuutta eikä varaa elää työpaikan lähellä vaan
työmatkaa kertyy 140km/päivässä, pääkaupunkiseudun asunnot ovat liian kalliita työssäkäyville.
- Todentaja
Tämähän se on ollut suunta koko Kokoomuksen hallintokauden ajan.
Tavalliselta kansalta kaikki etuudet ja oikeudet pois ja totaalinen kyykytys ja orjuutus käyntiin, että "parempi osaiset saavat maksimoida voittonsa / sijoitustensa tuotot.
Katainen osaa mestarimanipuloijana käsitellä tyhmää kansaa täysin mielivaltaisesti.
Tämä Kokoomuksen mestarinäyttelijä ja käärme EI OLE SITÄ MILTÄ ANTAA YMMÄRTÄÄ.
Liekö Kokoomus järjestää teatterikoulutusta jäsenilleen ja edustajilleen, nuorisotyöstä lähtien. Ainakin Kataisella tuo homma on hanskassa.
Eli kansan kurjuuttamien, tuloerojen kasvu / kaksijakoisuus sekä eliolojen huononeminen jatkuu niin kauan kun tuo puolue määrää tässä maassa tahdin...- Narsisti
Sehän on narsisti joka on saanut valtaa. Pikkupoika joka syöksee suomen kurjuuteen
- no huhhuh
Saatana sitä paskasakkia,kuin ne jumalauta kehtaa....täytys se sentään ensin ansaita.
- Kokoomus
Te olettekin tyhmiä, suomalaiset.
Oikeaa todellista hölmöläiskansaa.
Olen Kokoomus, sivallan aina!
Otan kaikki pois! - -Fred-
KOSKA NE VAALIT TULEE ?!
Ja jokainen kokoomuksen äänestäjä tulisi viedä saunan taa lopullisesti ... perkeleen kansan orjuuttajat ja kurjuuden jakajat ! - PS_nainen90
ÄÄNNESTETÄÄN VAAN LISÄÄ KOKOOMUSTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
vattula ettekö te ite nyt tajua että tää kaikki on kokoomuksen syytä.
PSSÄÄ KEHIIN- ootkotyhmä
No ei sitä ainakaan, samaa paskaa
- Tyytymätön
Käykääs katsomassa
http://www.adressit.com/kuntatyontekijoiden_muutosturvan_lakkauttaminen- kulut itselle
Kansanedustajalla pitäisi olla kellokortti ja edustajan palkka maksettaisiin vain läsnäolosta.
Se että tekee puoluetyötä tai edustustyötä uudelleen valintaa on sijoitus joka ei ole kansan rahoitettava.
Kaiken lisäksi juuri noista valinta paikkakunnalla tehdyistä "töistä" saa päivärahat matkakulut ja asumiskulut.
Työajasta palkka ei takahuonesta nulkkumisesta tai henkilöään uudelleen myynistä. Jokaisesta avustajasta edustajat maksakoon 10 % hänen palkastaan.
Niin sitä pitää :)
- TITTILIINA
NYT SUOMEN KANSAN PITÄÄ NOUSTA TAISTOON JA LOPETTA VALITUS.
- nekku.57
käykää allekirjoittamassa tää adressi:::::
http://www.adressit.com/protestikansanedustajienpalkoista - Wow!
Jo oli hävyttömyyden huippu tuo palkkionkorotus!
- Koska aloitetaan?
Mua on aina harmittanut kun jotkut ihmiset luulevat olevansa jotain tärkeitä ja rikkaita vaikka ihan normi palkkalasia ovat ja sitten mennään muka antamaan kokoomuksella ääni ja luullaan että ollaan kans eliittiä ja rikkaita ja että nyt on äänestetty oikeaa puoluetta yms? käsittömätöntä tyhmyyttä todellakin? Ajatelkaa tätä että eduskuntalaiset veivät lapsilta ruokarahaa ja siirsivät sen omalle tililleen tublana?? Voiko ihminen olla todellakin näin julma lajitovereita kohtaa, olisi ollut todellinen teko nyt laskea eduskunnan palkkoja n 100e kuussa, mutta paskiaiset vai halusivat lisää jo ennestään mielettömään pottiinsa?? Olen mukana jos kapinaan lähdetään!! Suomi tarvitsee nyt kunnon otteita, sellaisia otteita että valtiovalta ja virkavalta vapisee, autoja pitää polttaa ja suuria mielenosoituksia pitää alkaa järjestämään isoilla voimakkailla joukoilla!! Me kansalaiset olemme olleet aivan liian hiljaa kaikki nämä vuodet!! Köyhiä on aina suomessa potkittu ja se jatkuu edelleen, siihen pitää saada loppu!!
- O,,O
Eläkkeeni jota ansaitsin 37 vuotta oli vuonna 2013 13 860 €/ vuodessa. Tämän vuoden kortus oli 15 €/kk.
Iiro Viinanen ja Esko Seppänen sairastava Parkinsonia niin minäkin.
Viinanen ja Seppänen ovat yksityisessä hoidossa,
joka maksaa 5 800 €/ vuosi.
Luin tiedon aikakausi lehdestä Hatanpään sairaalan jonotus aikana.
Niin HE on loppu elämänsä, minä elän samoin tuloillani ihan loppu elämäni...
- uususkoton
Uskokaa vaan ennen ensivaaleja ne kauniit lupaukset...
Tuo lupaa sitä ja tuo tätä.Sitten on taas samat naamat päättämässä...
Eli ei mikään muutu.. - Upeaa ja ihanaa
Ei kannata valittaa, jos on äänestänyt väärää puoluetta valtaan. Tai jättänyt äänestämättä kokonaan.
- lisää
Kannatan kansanedustajien palkkojen kohentamista tuplasti.
- lampaat sanoo bäää
niin, saihan mediakin 30 miljoonan lisäavustuksen. näin sitä valtio säästää (rikkaita joutumasta mukaan säästöihin).
suomalainen kansanhuvi on lyödä lyötyä ja ottaa viimeisetkin pois niiltä joilla on jo ennestään vähän ja antaa rikkaille lisää!
kätäsen ja urpomaisen onneksi ovat suomessa jossa kansa on lampaita jotka on pienestäpitäen opetettu nöyränä ottamaan vastaan mitä ylhäältä annetaan ja sanomaan bääää, mahdollisesti osottavat mieltään yksinään kotisohvalla tai kirjoittelevat netissä.
jos oltaisiin jossakin etelämmässä (itäkin riittää) niin saattaisi kätästä ja kavereita pelottaa yksinäänliikkuminen kun ei päähänpotkittu kansa olisikaan kotona kirjottelemassa merkityksetöntä tekstiä nettiin vaan kaduilla olisi porukkaa lakkoilemassa ja näyttämässä ettei paskoista päätöksistä oikein tykätä. - alkaa kyrsiä
Tämä kansanedustajien palkkioiden nostaminen on ahneuden ja törkeyden huippu.
Tästä muunmuassa näkee että kansanedustajaksi päästyä tavallisen ihmisen elämä unohtuu tai halutaan unohtaa. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää äänestämättä.Kaikille edustajille ketkä ovat tulleet valituksi iskee sama tauti siis ahneus.Voisivat osoittaa jollain tavoin olevansa mukana säästämistalkoissa.- Pii on 3.0
mitä hittoa ! kauhee möyke parista kympistä , sen nyt jokainen täällä Soinia diggaava käyttää päivän kaljaan , täällä pari - kolme , ilmeisesti , tyylistä päätellen , -pari kolme sitä diggaavaa lähettelee eri nimmareilla tänne yllytyshuutoja ,sanokaas , mitä Soini on saanut aikasiksi koko uransa aikana ? joka kerta kun on vastuuta kysytty, on livistänyt kuin liukas leevi pois näkyvistä , sivusta kun on populistin helppo huudella , ja kyllä häneltäkin perustelut löytyy suuremmankin korotuksen puolesta , kyllä hän sen osannee ,
Voihan olla , että täällä kirjoittaakin vain se kuuluisa Pihtiputaan mummo , tai se , lipposen mainitsema Sokee reetta , joka on juuri lukenuttv- uutiset , - - Epäreilua
Pii on 3.0 kirjoitti:
mitä hittoa ! kauhee möyke parista kympistä , sen nyt jokainen täällä Soinia diggaava käyttää päivän kaljaan , täällä pari - kolme , ilmeisesti , tyylistä päätellen , -pari kolme sitä diggaavaa lähettelee eri nimmareilla tänne yllytyshuutoja ,sanokaas , mitä Soini on saanut aikasiksi koko uransa aikana ? joka kerta kun on vastuuta kysytty, on livistänyt kuin liukas leevi pois näkyvistä , sivusta kun on populistin helppo huudella , ja kyllä häneltäkin perustelut löytyy suuremmankin korotuksen puolesta , kyllä hän sen osannee ,
Voihan olla , että täällä kirjoittaakin vain se kuuluisa Pihtiputaan mummo , tai se , lipposen mainitsema Sokee reetta , joka on juuri lukenuttv- uutiset , -Ei se lapsi kymppiä paljon olekkaan mutta eleenä todella törkeä. Kun saman aikaisesti vähennetään köyhiltä 100€
- lisää
Voimmehan me tähän purkaa sisimpämme ex oo kiva.
Mutta mitähän se tai tämäm sitten hyödyttää ja ketä?
Siis, kansaedustajille lisää palkkaa, että alkaisivat tehdäkin jotain.
Ai niin mitä jotain? No nostattamaan palkkaansa entistä enemmän.
EI tää tästä miksikään muutu. Mutta katkeruus ja kauna, viha ja kiivaus kylläkin.
Koskas ne vaalit sitten taas on? No, äänestettään uudet tilalle, VAikkapa sinut joka et ole tyytyväinen tämänhekten hallituksen ja eduskunnan ihmisten toimintaa.
Mitähän sitten papahtuisi?
No,,,,,, meno ei muutu miksikään, vaikka siellä olisi kuka tahansa meistä.
Ettekö te nyt tajuu, että se mammonan valta sinussa ja minussa on niin perinjuurin lujaa kamaa, että minusta ja sinusta tulisi ihan samanmoisia.
Kukahan meitä sitten täällä soimais? - 60veee
Siivooja mummeli kävi kaupassa, ostin pussin perunoita ja makarooneja loppuviikoksi, palkkapäivä vasta maantaina. Vuokran ja laskut kun maksaa, voikin alkaa odottelemaan seuraavaa palkkapäivää. Kyllä pistää vihaksi, vaikka eihän me saada vihan tunteita näyttää tai niistä kirjoittaa, hyvinvointivaltiossa.
- VOIDAAN HYVIN!
Sellaisessa paikassa kuin "HYVINVOINTIVALTIO" ei ole sellaista sanaa olemassakaan kuin HYVINVOINTIVALTIO!
Tajuatteko TE sen?????
Jehovatkin sanoo jo että HERÄTKÄÄÄÄÄ!
- cccc3
Toivotaan, että putin tulee rajanyli ja pistää vähän Suomenkin herroja telaketjun ruuaksi, mutta nehän ovat jo kyllä lyöneetkin päätään muuhunkin, kuin karjalan mäntyyn. Toisaalta pakoonhan ne kuitenkin luikkisivat ja jättäisivät työväestön tekemään likaisen työn.
- tonni pois
Pudottaa pitäisi kun on mennyt hallituksessa kaikki päin peetä, ei huonosti tehdystä työstä saa yleensä palkankorotusta,
- Kukkia
Kyllähä se vituttaa tuollainen meininki..Ihme meininkiä ja todella epäoikeudenmukaista. Kukat Kukkimaan!
- Tuttaavii
Niin suomalaista hommaa täällä ruikutetaan netissä ja paikallislehtien tekstari palstoilla.
Tehkää asioille jotain tai olkaa hiljaa.
Euroopassa esim ranskassa olisi tällainen hallitus kun suomessa nyt kyllä olisi lakkoja ja tiet tukittu esim rekoilla. mutta ei täällä täällä vain ruikutetaan että kun menee niin huonosti - kati3
Todella törkeetä, Mikä niihin päässä on säästöjä pientuloisilta ja omia palkkoja nostetaan, Meneehän tämä kaikkien jakeluun että orjatyö Suomeen.
Sieltä yläpäästä pitäis säästöt tehdä siellä on rahaa niillä johtajilla, miten ne voi syöttää tälläista säästööö??? Kansa barrikaadeille!! Voihan .en sano niinkuin meinasin.Ilkiätten nostaa omiapalkkojanne hyi hitto. Hävetkää, siellä istutten pe...se leveänä , etten edes tiedä mitä oikea TYÖNTEKO on.Otatte omiin palkkoihinne lastensuusta.
- iytfo
Haitakaa V...U!
- Infoa!!
V...U?? , , , , siis tarkoititko VAISU??
- Tammi1
Niihän se on omanapa ensi,sitten lähimmäinen,jos viittii antaa,kuolkoot tämä ajattelutapa tänäpäivänä suomessa.
Odotavasti pistettä kun kansalaiset lopettavat työt täysin,tehkää joka on ne keksinytkin. Tämä ei voi jatkua vuosista toisiin,se on selvää,vai huomaavatko kun on liika myöhäistä.- Maailmalle
Niin, lähdenkin muualle, heti kun on riittävästi tuota "maallista mammonaa" kertynyt! (Lähitulevaisuudessa siis)
- tonni pois
Yleislakolla voitas aloittaa, jatkaa sitteen aina tarvittaessa pienemmillä lakoilla.
- ETTE USKALLA!!!!
MUTTA ETTEHÄN TE AIVOKÄÄPIÖT USKALLA HAKEA NIITÄ ROPOJANNE PANKISTA POIS JA LOPETTAA SE TYÖNTEKO ELI NIIDEN PORSAIDEN ELÄTTÄMISEN!!!
..ei muuta kuin uranvaihtoa.. niin ei tarvitse olla katkera..lisää eduskuntaan Tepi Hutturaisen kaltaisia nauttimaan liksaa ja öykkäröimään.. Kyllä suomen kansa on niiiiin viksua kun tällaisia sinne valitsee =)
- hvhhoi
No nyt ymmärrän miksi lapsilisiä ja työttömyyskorvauksia piti leikata. =D. Toi on jo niin järkyttävä uutinen,että se jo ihan naurattaa...
- verokarhu
Miksiköhän kansanedustajan palkkio on veroton? Samaan aikaan esim. sairauspäiväraha, opintoraha ja eläke on veronalaista tuloa.
- Oma valintamme
Siksi, koska äänestämme pääosin vanhoja edustajia ikuisesti jatkokaudelle.
- lisää
VAi oikeudenmuukaisuuden perään huudellaan. Kyllä tämä on ihan oikeudenmukaista. Niillä siis kansanedustajillakin on oikeutensa.
Ei muuta kun lisää liksaa, että hekin saavat sen makarooni annoksensa kaupasta.
TAikka sitten ruokajonoista. Kai he nyt sentään sieltä appeensa hakee, että jää sitten sen verran hynää, että voi ostaa komeen arkun. Sinne ei sitten mania enään tarvita. - näinsepitää mennä
LAKKO LAKKO!! LAKKO!! Mennään lakkoon ja ollaan niin kauan yleislakossa kunnes minitereiden plakoista otetaan 50% pois ja kaikki soputumis eläkkeet ym älyttömät etuudet lakkautetaan mitä eduskunnassa jaetaan avokätisesti.
kansanedustajilta 30% pois palkasta. Sellaisten ihmisten tulotasoa pitäsi nostaa joilla muutenkin ongemia selvitä. Esimerkiksi pienituloiset eläkeläiset. He kuluttavat kaikki rahansa ja sikäli sinne sijoitettu raha tuottaa työpaikkoja ja palautuu verojen kautta takaisin valtiolle. Rikkaiden palkkojen nostaminen menee vain heidän omaan taskuun. Valitettavasti. Aina kun kansanedustajat korottavat palkkaa pitää kaikkien työssäkäyvien ja eläkeläisten palkka myös nousta saman verran. - PERUSTURVA verottoma
Perusturvaa ei pitäisi verottaa lainkaan! On naurettavaa, että muutamasta SATASESTA viedään 20 prosenttia VEROTULOA!!!
- palustus
Olipahan taas avaus, palkkiot nousevat saman verran kuin tavallisella duunarillakin, ei tässä sen kummemmasta ole kyse
- pekka perkele
On se kumma ettei suomalaisia saa rotestoimaan, eduskuntatalolle ja muuaalle, kunnolla, polttopullojen ja savupommien kanssa, maksetaan vaan saatana kaikille ulkomaan eläville tukia, ja pitkin maailmaa, kun jossain mossahtaa, niin suomesta lähtee välittömästi miljoonia euroja ja punainen risti höösäämään, mitähän Kreikka ja muut lähettäis suomeen, kun laittettais ranttaliksi.
kyl maar panee vihaksi tällänen touhu suomessa, nyt kun on tämä some kaikilla käytössä, niin eikös aleta laittaa suomea kuntoon, kunnollisia tietäviä ihmisiä, ei mitään lääkäri poliitikkoja yms.. päättämään asioista, eli tehdään suomesta osake yhtiö, ja hoidetaan se kuntoon, eikä lahjoiteta rahoja turhan päiväsille ihmiselle, jotka päivät pitkät suunnittelee vaan omia etuisuuksiaa, mistä sais taas lisää rahaa itselleen, ja on aikaa istua työaikana työnanatjan maksamissa kampaajilla ja kuntosaleilla, yms.. ravinteleissa muka edustamassa, kavereita syöttämässä, ja petaamassa eläke virkaa itelleen.
ja se eläke niiltä pois kokonaan, kun kerran ovatten vielä työkykyisiä,. kun pois lähteevät, muihin suojatyöpaikkoihin miljoona palkkoja tienaamaan. - Ei ihrakerrosta
Se on veronmaksajien siivellä elämistä noilla kansanedustajilla. Ja hyvin näkyvät pärjäävän siellä, kun katselee heidän ulkomuotoaan niin kasvaa kaksoisleukaa ja ilmaiset lounaat lihoittavat suurinta osaa edustajia.Silavan pinta kiiltää naamasta jatkuvasti, samoin joillakin nais immeisillä takapää leviää mahdottomiin mittoihin. Ei edustajilla ole minkäänlaista häveliäisyyttä ja omaatuntoa kun kehtaavat vielä omia etujaan nostaa palkkojen muodossa. Verrattuna tavallisiin pien tuloisiin joilta leikkuri syö viimeisetkin eurot verojen muodossa. Kyllä niillä palkka on liiankin suuri verrattuna tavallisiin työläisiin ja muihin pien tuloisiin nähden.Eikä niillä ole mitään tulosvastuuta palkastaan. Nämä edustajat pitäisi laittaa metsätöihin samalle palkalle kuin metsurit niin oppisivat töitä tekemään ja arvostamaan työntekoa siellä palkka ei tule kuin tehdystä työstä. Istumisesta ja joutenolosta ei palkka juokse. Ainut hyvä puoli on että saa olla puhtaassa luonnossa satoi tai paistoi. Pakkanen ei saa työntekoa haitata. Näitten edustajien vuosipalkkaan metsuri saa tienata yli kolme vuotta että saman saa. Mutta kun tekivät nuita veronkorotuksia niin metsureilla palkka sen kuin tippuu polttoaine ja muiden verojen muodossa. Rupeaisi siinä ihrakerros näiltä edustajiltakin tippumaan metsätöissä.
- Anonyymi
Vapaamuurarit virallisesti rikosjärjestö
Vapaamuurarien laatimat sionin pöytäkirjat todistettu paikkaansa pitäviksi sveitsin baselin korkeimmassa oikeudessa 1917 suvereenissa valtiossa ja oikeuden päätös on yhä lainvoimainen. Sveitsi kuuluu kansainvälisesti tunnustettuihin valtioihin jonka oikeuskäytäntöä ei kyseenalaisteta nykyäänkään.
Todistajana toimi ulrich fleischhauer 300sivuisella todistelullaan.
Näistä kaikista on dokumentaatiot ja ne todistavat vapaamuurari järjestön rikolliset tarkoitus perät joihin kuuluu HUUMEKAUPPA JA PROSTITUUTIO - Hyvävelikerho
Se on maamme suurin kustannus, siellä ovat maan ylivoimaisesti suurimmat sossuloiset kuten 90% arkadianmäellä!!
Minkä viran eduskunnasta tippuva urpolaiska saa, ek johtajan paikan vai saako käteinen sen?
Siellä hoetaan vastuullisesta sosiaaliturvasta ja pakkotöissä on jo melkoinen armeija joka rikkoo ihmisoikeuksia, sana kuntouttava tekee sen mahdolliseksi vaikka ei kukaan kuntoudu yhtään mihinkään!!
Ainot hyötyjät tästä on systeemiä pyörittävät loiset, supersossut!!!
JOTEN ARKADIANMÄEN SOSSUUN VASTIKKEELLISUUS JA SOPETUS ELÄKKEET JA MUUT KÄSITTÄMÄTTÖMÄT EDUT POIS LOISILTA!!! - Tätityy
Todella törkeätä! Kansanedustajat katsokoon peiliin, onko ansaittua? Puhutaan säästöistä ja tuntien vähennyksistä, talkoovapaista, lomautuksista ja irtisanomisista tavallisen työläisen arjessa.
Mitä tämä on, kaiken sen etuuden lisäksi, mitä kansanedustaja vielä nauttii palkkojen ja lisien ja etuuksien lisäksi?
Eläkeläiset ja pienten lasten vanhemmat maksavat näistäkin lisistä! Onneksi olen itse jo puolivuosisatakymmenellä, että ei tarvitse lasten leivästä murehtia. Mutta tulevaisuuden näkymät kyllä kammottaa.
Tehkää parannus kansanedustajat, näyttäkää vähän edes mallia tämän päivän rahvaalle.
Kaikki yhden puolesta, yksi kaikkien puolesta. - eläkeukko
Härskiä porukkaa nuo kansanedustajat!!! Kansalisia kyllä rankaistaan kaikilla korotuksilla.Kyl toi porukka pitäis viedä liiterin taa ja antaa selkää prk...
- köyhät kkyykkyynn
JA MITÄ TEKEE SUOMEN KANSA?
Nöyrtyy, pureskelee ja nielee! Ranskassa ja muissa sivistyneissä maissa oltaisiin jo aikoja sitten ulkona kapinoimassa. Mutta ei, Suomen lampaat imevät kaiken.
Mutta toisaalta taas, mun mielestä lapsilisät pitäisi lakkauttaa kokonaan, mutta siitä seuraavia säästöjä ei todellakaan ole tarkoitettu kansanedustajien hyväksi. Vaan siitä seuranneet säästöt sijoitetaan infrastruktuurin varjelemiseen..
Suomessa tiestö on aivan kamalassa kunnossa!- köyhät kyykkyyn
Suomalainen kokoomuslainen, joka luulee olevansa ideologisesti jonkinlainen amerikkalainen kapitalisti on kaikkea muuta kuin sellainen! Kyseessä on niin liukuva käsite.
Suomalainen kokoomuslainen on oikeasti verta imevä vääränlainen kommunisti. Joka ei ajattele ketään muuta kuin itseään.
- timi11
pitäisi koko suomi pysäyttää kun kaikki paikat on juntturassa eikö herrat oppis
- simo2
suomenkansa ei tee muuta kuin valittaa ja kirjoittelee tehkää jotain älkää valittako
- Julli1
Voi kyrvätsalo näitä meidän poliitikkoja. Yhteisten asioiden ajaminen Suomalaisten etujen mukaan on heille täysin mahdotonta. Haistakaa käytetty rectaaliputki.
- totuus2
Katsokaa peiliin :)
Heille kansanedustajille kuuluu juuri se palkka jonka he saavat.
Ja epäoikeutta löytyy: Jotkut myyvät tai ovat myyneet itsensä tälle maailmalle.
Saavat siitä palkkansa.
Jokut myyvät tai ovat myyneet narkkareille ja pienille kersoille aineita.
Jotkut ovat hyljänneet lapsensa, kun eivät kykene heeitä hoitamaan, saati omaa elämäänsä.
Jotkut hylkäävät toisen ihmisen itsekkyydessään.
Missä on oikeudenmukaisuus, tai epäoikudenmukaisuus hä?
Sitä kuules et tältä tellukselta löydä et.
Ei sitä löydy siitä kaverista, joka sinua sieltä elämäsi peilistä kurkistelee, saatika toisesta saman kaltaisesta.
Antakaa näiden ihmisten-kansanedustajien tehdä työnsä, kuten varmaan sitä haluat sinä itsekin.
Emme me sitä oikeudenmukaisuutta löydä, kuin tämän maailman ulkopuolelta.
JA se on sitten varna ni :) - Fiksut tienaa
Köyhät kitisee. Fiksut tienaa niin paljon että ei tartte olla kateellinen kenellekkään.
- Kansa maksaa taas
On se kivaa kun saa kyykyttää kansaa ja niillä rahoilla tehdään eliittimekka!!!
http://www.hs.fi/kulttuuri/HBL Guggenheimin arkkitehtuurikisan rahoitus varmistunut/a1305805879243 - nyt riitti
Olen ollut puoli vuotta työttömänä. Korkeakoulutettu ja uskonut itsekin tuohon kokoomus-propagandaan "työläisten pressa".
Nyt näiden viimeisten tietojen hengessä kävi ottaan päähän sen varran kovaan, että lopetan työn haunkin just tähän. Luulin sentään entisenä kovapalkkaisena maksaneeni siitä hyvästä että minua heikommat huomioitaisiin. Tässä tulos.
Prostestoikaa kaikki jäämällä työttömäksi kesän ajaksi. Katsotaan kun tyhjä hallitus kusee alleen. - Mielivaltapolitiikka
Kansa on vahvasti sitä mieltä ja vaatii hallituksen kaatamista (erottamista).
Koko Suomipolitiikka perustuu petokseen (kavallukseen) sekä kansan totaaliseen nöyryyttämiseen (kansanriistoon).
Harva Suomalainen tietää että Suomen virkamieshallinnossa ja hallituksessa sekä (presidenttimme) istuu pääasiassa druidivirkamieskorruption väkeä joka kuuluu (maailmalla tunnettuun (Freemasons -druidisalaseuraan)
Tuo ko. Freemasons salaseura ajaa voimakkaasti New World Order NWO:ta joka Suomeksi tarkoittaa Uuden Maailman Järjestystä. Nuo samat klaanin (kultin) Freemasons - druidi USA:ssa aikovat siruttaa kansalaiset jotta voivat kontrolloida kansalaisia mahdollisimman kattavasti. Autoihin on myös tulossa seurantalaitteet ja paljon muuta.
Vain nilkkapanta / kaulapanta enää kansalta puuttuu. Senkin varmaan joku vielä poliitikko haluaa 2020 mennessä.
Tämän alla olevan linkin takana on myös viestiketjussa tietoa joka antaa kansalle vastauksia siihen miksi Suomessa ja maailmalla on niin paljon pahaa, byrokratiaa ja korruptiota.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12131838#comment-66930457 - Poka
Kansanedustajat ja kaikki puolueet eivät mäköjään kuulu tähän säästötalkoisiin.
Ovat hävyttömiä, luulevat olevansa korvaamattomia, että kehtaavat. Lapsilisiä leika-
taan ,mutta ei puoluetukea eikä edustajien palkikioita. Suomi on hölmöläisten MAA, täällä kansanedustajat kusettavat kansaa minkä kerkiävät,pitäähän oitetulla lapsilisälle olla parempaa käyttöä,ja tässä sitä on kysykää kohta vaaleihin norkoovilta edustaja ehdokkailta jotka kerjäävät ääniä pitkin toreja ja mantuja että pitäisikö mattoa vielä leikata toisesta päästä ja lisätä se toiseen päähän? Katsokaa ketä äänestätte(aivan sama)
- tyhmä kansa
Kuka tomppeli vielä uskoo tähän hyvinvointi valtioon.Ei hyvinvointivaltio tarkoita sitä,että kansa voisi hyvin vaan,että PÄÄTTÄJÄT voivat hyvin.Nyt vievät lapsiltakin ruokarahan ja samalla kehtaavat nostella omia palkkojaan.Ja veroja pitäisi vielä maksaa tunnollisesti suomen maassa? suosittelenkin,että kaikki kiertää veron maksuja niin kuin vain on mahdollista,minkä vuoksi pitäisi maksella veroja,kun kansa ei hyödy yhtään mitään verorahat sun muut edut tupsahtavat näiden niin sanottujen "kansanedustajien" taskuun.
- uskooko joku?
Etten kai te tosissanne uskonut Kataisen lausahdusta jossa hänkin mukamas osallistuu säästö talkoisiin.Jyrkihän siis tarkoitti näin symbolisesti tähän talkoisiin osallistumista ei siis oikeasti kongreettisesti.
- millä rahalla?
ja joku aika sitten edtti eräs, et omat vanhemmatkin pitää hoitaa..
- elv3
Ensi vaaleissa perusuomalaiset saavat toisen "jytkyn". Toivottavasti Jussi Halla-Aho on ehdokkaana.
- hanki aivot
Halooooo luuletko että ps-kansanedustajat puolittais liksansa tai vastustais leikkauksia vähäosaisimmilta??? hahhah
- elv3
hanki aivot kirjoitti:
Halooooo luuletko että ps-kansanedustajat puolittais liksansa tai vastustais leikkauksia vähäosaisimmilta??? hahhah
En näin oletakaan, mutta yksi suuri säästökohde on maahanmuutto.
- Sinne mahtuu
Oikein että työtätekevät kuten kansanedustajat saavat palkankorotuksia, samaan aikaan työtävieroksuvilta sossupummeilta voitaisiin evätä kaikki tuet, menkööt vaikka romaniaan kerjäämään.
- ami-go
Kun Kansanedustajien palkkoja on varaa nostaa, niin ensi vaaleissa suomen kansa voisi tehdä äänestyslakon, ei äänestetä ketään. Onkohan kansa valmis tähän minä olen. Kyllä kyllästyttää tämä hölmöläisten touhu. Suomen kansaa kuseteraan joka asiassa.
- Liiselotte
Yksi ratkaisu:
Puolitetaan kansanedustajien määrä.
Tämä on helppo toteuttaa, jos lakkautetaan ne puolueet,
joitten kannatus on alle 10%.
Selvää säästöä sillä samalla kansanedustajien avustajien
tarve saada laskemaan ja torkkupeittojakaan ei tarvitse hommata
niin isolle sakille. - rikas66
Ainoa oikea puolue on Kokoomus. Rahan tuloa ei voi estää. Kiitos Katainen
- Mutta kun..
Me kaikki emme ole syntyneet Kreikkalaisiksi rahansaajiksi,joten eikö nyt viimeistään kannattaisi vaihtaa nuo normipuolueet uusiin puhtaampiin yrittäjiin.
- jorma 10"
Julkista päällekkäistä hallintoa mukaanlukien hallitus ja kansanedustajat avustajineen pitäisi karsia. Opettajat, lastentarhan hoitajat, sairaalaväki, palokunta jne. ovat tarpeellisia, mutta päällekkäinen hallinto ei...
5-10 vuotinen sote-irtisanomissuoja julkispomoilla, kansanedustajilla huimat eläke-edut ja velkarahalla maksetaan.
Mikään puolue paitsi perussuomalaiset ei uskalla ottaa asiaa puheeksi tai väistelevät kysymystä johtuen omalehmäojassapointista ja isosta julkinentalousäänestäjämäärästä.- Nukkuja
Aion hetimiten liittyä nukkujien puolueeseen. Siis en aio äänestää tulevissa EU vaaleissa, en myöskään kunnallis, saati eduskuntavaaleissa. Vuodesta 88 äänestäneenä, tämä loppui tähän.
Väitän että 95% kansalaisista vastustaa näitä korotuksia, juuri nyt kun vaikeita ja mielestäni oikeitakin ratkaisuja on tehty. Olen nettomaksaja 3 lapsen perheessä, mutta en voi käsittää näitä palkkiokorotuksia tässä tilanteessa.
Toivottavasti tämä ei ollut tökerö media teko, jolla käännettiin suurista asioista huomio kustannuksellisesti vähäpätöiseen asiaan, jolla saadaan ohitettua vaikeat asiat. Näitä suunniteltuja mediahuomio tempauksia on ollut viime vuosina paljon, eri aloilla. Väitän että eduskunta kieltää palkkiokorotukset ja siten unohdetaan vaikeat säästöpäätökset.
Eli en pidä poliittisen vallan mediaohjauksesta. Aion nukkua, uskon että moni muukin nukkuu...
- ihmeissäni
Tää ei voi olla totta , kaikilta nyysitään joka ylimääräinen penni , niin nää paskanjauhajat kiskoo ne omiin palkkoihinsa , miten ihmiset voi äänestää vuodesta toiseen noita kaksnaamaisia , ahneita esimerkiksi niinku tätä Kataista ja Urpilaista ja eikö niistä palkkaturvistakin pitäis palaveerata liiton kanssa, nehän on palkansaajien tienaamia rahoja , ennenku aletaan leikkeleen. Ilman Soinia ja Sipilää olis Suomineito jo myyty Puuttinille. Jeesus Maria tätä ahneuden tyyssijaa.Pistää kyllä miettiin , mennäkkö sinne vaaliuurnalle enää.
- 563421
Harmillista kun tämä sosdemien Jutta on niin oikeistolaiseksi muuttunut, että ei jäänyt puolustamaan köyhempää kansanosaa. Täällä on monet jo nyt eläneet viimeisen kympin varassa. Onko se sitten halvempaa marssittaa kansaa sosialiluukulle kerjäämään. Vasemmisto ja demarit olisi yhdessä voineet estää tämän köyhien kurjistamisen. Oliskohan pitänyt ottaa vähä enemmän sieltä missä pääomia ja rahaa on.
Vika on Hallituksen toimissa. Laivatilauksia ei saada,( Vapaavuori), Valtio luopuu hyvistä tuottavista yrityksistään. Suomalaiset yritysomistajat kauppaavat heti, kun on tarpeeksi saatavana rahaa firmansa ulkomaille. Ostavat ulkomailta konkurssikypsiä yrityksiä. Meiltä on kadonnut teollisuutta kovaan tahtiin ja jäljellä on kohta vain kotimarkkinat. Kun mitään ei tehdä, niin tässä nyt ollaan.
Tästä kaikesta seuraa lisää työttömiä. Loputon täkinjatko. Rikkaalla kansanosalla ja valtion eliittivirkamiehillä ei mitään hätää, heillä senkun vaan lisääntyy kapitaali. Palkat paranee ja hinnat nousee!!! - Kannattasa ajatella
ei kansanedustaja ole se suomea riivaava ongelma, vaan terveyskeskukset täyttävät rapa-, tuuri ja viikonloppujuopot. Ne aiheuttavat juurikin sen 5 miljardin vuotuisen meno erän joka on liikaa
- U.S.K.O.M.A.T.O.N.TA
Onko tämä nyt sitä talvisodan henkeä maassamme? Uskomatonta itsekkyyttä kansanedustajilta! Tule Putin ja ota pois tämä PAS*A MAA! Itse muutin jo pois sieltä...
Kaiken huippu, kyllä taas näkee köyhät kyykkyyn ja porvarit ei luovu mistään.
- mellowman
"Harmillista kun tämä sosdemien Jutta on niin oikeistolaiseksi muuttunut" ...tuota, aina hän on yhtä porvari ollut kuin Lipponen aikoinaan. Rikkaiden puolesta kaikki tyyni!
- Kansalaisaloite.fi
Joku voisi käydä tekemässä Kansalaisaloite.fi sivustolla aloitteen kansanedustajien osallistumisesta säästötalkoisiin, ettei tämä nyt ihan pelkäksi köyhien kyykyttämiseksi menisi.
Ehdotus voisi olla esim. kansanedustajien palkkojen leikkaaminen vaikkapa 20%:lla ja korotusten jäädyttäminen seuraavaksi 2-3 vuodeksi.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Nuo kansalaisaloitteethan pitää ottaa käsittelyyn, jos allekirjoituksia tulee muistaakseni 50000. Veikkaanpa, että tuo määrä täyttyisi jo yhdessä päivässä.
Minulla itselläni ei rahkeet riitä lähteä asiaa ajamaan, mutta idea on vapaasti käytettävissä, jos joku viitsisi aloitteen laittaa vireille. - mahdoton tapaus
saa..ta-nallisen röyhkeää ja irvokasta porukkaa,uskomatonta...että oikein kansan asialla. 4.5kk lomaa ja lähes kaikki ilmaista ja vielä hinkuu lisää. miten hel...ve..tissä
te kehtaatte. inho nousi taivaisiin kerralla, aivan oksennan.
painukaa vit...n, olette tosiaan ku-si-tolppia viimesen päälle.
ko. jengin piti alentaa palkkaansa,kuten sauli,mutta ei per--keleet saaneet ahneuttaan
kuriin. kun tulos maan ja töiden tulos on miinus 30% tai jopa enemmän, ei tulis mieleenkään nostaa liksaa.
en äänestä enää ikinä ketään,vaikka koko maa tuhoutuisi. - Narisijoiden aateli
Alennetaan viinaveroa niin tekein oletyte tyytyväisä
- työntekijänriisto
Äänestä, niin voit vaikuttaa.
Kyllä poliitikkoon voi luottaa.
Paskat, kansankäräjille koko sakki!!!!! - töppöteppo
Aika hyvä idea jos tiputetaan kansanedustajien palkka vaikka puoleen nykyisestä. Kuka sinne sen jälkeen haluaa? Ei ainakaan kukaan hyvin koulutettu. Sitten siellä onkin 200 kpl Teuvo Hakkaraisia päättämässä suomalaisten asioista. Eikö ole hieno ajatus?
- ajattelemematonta
Totta on se, että nämä kansanedustajien korotukset ovat mitätttömiä kokonaiskuvassa, mutta olisivat sen voinee edes eleenä jättää tekemättä nyt juuri tässä tilanteessa. Koska tilanne on kriittinen, ja jossain muualla sitten säästetään jopa vessapaperista.. niin olisi hyvä ollut symbolisesti olla korottamatta.
- 8+1
Olisi hyvä, silloin ainakin kansan ääni tulisi esille, eikä rahamiesten jotka ovat vähemmistö.
- Nalle wa
Kunnon palkkaerot on oleellinen osa toimivaa kapitalistista järjestelmää. Kannatan! Tosin kansanedustuslaitos tai yleensäkään mikään julkisin varoin pyöritettävä laitos (esim sote) ei toimi tämän saman määräytymisjärjestelmän mukaisesti - siellä voisi siis maltti olla paikallaan. Koskee sekä kansanedustajia, kunnallispäättäjiä, valtion virkamiehiä, lääkäreitä että hoitajia...
- valtion orjatyöläine
Kansanedustajilta vähintään 10 % palkkion alennus olisi oikeudenmukaisempaa kuin nostot.
- Kyllästynyt
Sairasta paskaa.
- herksy
Heikompiosaisten on paras äänestää,mutta vain vasemmistoliittoa,jos jättää äänestämättä ,niin silloin aina kapitalistit ja suurenrahan keinottelijat saavat liikaa ääniä,tosiaankin äänestysprosentti 90 paikkeille,tulee selvä uusjako,sillä oikeisto pärjää jos prosentti on pieni, koettakaa jaksaa vähäosaiset käydä äänestämässä, olen aina käynyt vasemmistoa äänestämässä ja kyllä täältä vielä noustaan,mutta usko ei saa loppua,voi käydä kyllä niinkin,kun kansa oikein väsyy tuohon riistämiseen köyhemmiltä,alkaa paukkua ja ne ei sitten ole savupommeja,tuolla nykyisellä menolla niin tulee käymään,ellei heräämistä ala tapahtumaan,ihmisen sietokyky ei ole pohjaton suomalaistenkaan,ja se on sitten sotkuista hommaa,jos niin pitkälle päästetään asiat,nurkkaan ajettu ihminen ei ole petoa kummempi.
- 6+6+6
Uutinen pistää aika hiljaiseksi... Voiko äänestämällä vaikuttaa? Perussuomalaisetkin olevinaan niin euro kriittisiä ja ihan samaa paska porukkaa ja kannattaa eu:ta ja euroa. Itsenäisyyspuolue kuulostaa ainoalta fiksulta vaihtoehdolta joka ajaa meitä pois eurosta ja eu:sta. En vain usko äänestämisen voimaan, enkä olekkaan ikinä äänestänyt muuta kuin Pekka Haavistoa.
- Homojen huipputyypit
Pekka Haavisto on törkeyden huippu. Kaikki hänen hyvät mielipiteensä ovat tavallisten heteroiden komppaamista eli hännystelyä, ja en edes halua tietää mitä hänen omat ideansa homona mahtavat olla.
Lisää homobaarejako ja isompia peniksiä miehille pienentämällä suurennusleikkauksien veroja?
Ei, yksinkertaisesti ei, homoutta ei saa enempää kannattaa, se piiloon niin ainakin yksi asia maailmassa on ratkaistu.
Homous on myös suurelta osin anarkismia ja tahallista sääntöjä rikkomista, sekä luonnon että perinteiden. Ihmettelenkin miten homoja voi olla eduskunnassa, tosin syy on selvä, homoilla on äänioikeus, sekin täytyisi saada pois. - urpo homofobi
Homojen huipputyypit kirjoitti:
Pekka Haavisto on törkeyden huippu. Kaikki hänen hyvät mielipiteensä ovat tavallisten heteroiden komppaamista eli hännystelyä, ja en edes halua tietää mitä hänen omat ideansa homona mahtavat olla.
Lisää homobaarejako ja isompia peniksiä miehille pienentämällä suurennusleikkauksien veroja?
Ei, yksinkertaisesti ei, homoutta ei saa enempää kannattaa, se piiloon niin ainakin yksi asia maailmassa on ratkaistu.
Homous on myös suurelta osin anarkismia ja tahallista sääntöjä rikkomista, sekä luonnon että perinteiden. Ihmettelenkin miten homoja voi olla eduskunnassa, tosin syy on selvä, homoilla on äänioikeus, sekin täytyisi saada pois.tiesitkö homofobi että tutkimusten mukaan pahimmat homofobit peittävät alitajuisesti orastavaa homouttaan? Varo vaan....sieltä se kohta tulee.
Tyhmyys ilmeisesti ainakin korreloi homofobian kanssa kun kerran uskot homouden vaikuttavan Suomen talouteen negatiivisesti.
terveisin,
Onnellinen hetero - Pelkotiloissa en ole
urpo homofobi kirjoitti:
tiesitkö homofobi että tutkimusten mukaan pahimmat homofobit peittävät alitajuisesti orastavaa homouttaan? Varo vaan....sieltä se kohta tulee.
Tyhmyys ilmeisesti ainakin korreloi homofobian kanssa kun kerran uskot homouden vaikuttavan Suomen talouteen negatiivisesti.
terveisin,
Onnellinen heteroSitä kummallista homologiikkaako tuo nyt on? Jos et pidä homoista olet homo, ja jos pidät homoista, niin sillooinko et ole?... vai ainako kaikki on homoja, oli sitten mitä tahansa mieltä? Ei ole loppuun mietitty tuota kaavaa.
Saathan sinäkin heterona äänestää homoja jos niin tykkäät tehdä ja hilpeäksi siitä tulet.
Heterolla ei ainakaan ole mitään motiivia äänestää homoa taikka lesboa, paitsi protesti, tyhmyys tai kaapista ulostulo yritys. - Sana on hullu.
urpo homofobi kirjoitti:
tiesitkö homofobi että tutkimusten mukaan pahimmat homofobit peittävät alitajuisesti orastavaa homouttaan? Varo vaan....sieltä se kohta tulee.
Tyhmyys ilmeisesti ainakin korreloi homofobian kanssa kun kerran uskot homouden vaikuttavan Suomen talouteen negatiivisesti.
terveisin,
Onnellinen heteroHomo fobia = pelko joko samanlaisuutta tai ihmistä kohtaan, riippuen ottaako merkityksen kreikasta vai latinasta.
- Maailman kaikkeus
on tuhottava sillä ilman sitä tätäkään ei olisi, eikä kukaan jäisi kaipaamaan muutakaan koska sitä eikä kaipaajia olisi. Vien tästä adressin eduskuntaan.
Ministerien ja kansanedustajien palkat pitäisi olla tulokseen sidottuja.Esim valtion velka,työttömyys aste vaikuttaisivat palkkoihin.
Jyrki boyn kopla taitaisi joutua maksumieheksi,tässä laskenta mallissa.- im just saying
perussuomalaiset!!!!:)
- Kryptistä
Kerro lisää.
- älkää aina kitiskö
Kannattaisi täällä jokaisen kitisiän miettiä hetki että tekisikö ympäripyöreitä päiviä sylkykuppina tuosta hinnasta. En minä ainakaan. Kouluttamattomat työttömät kitisijät ei oikein ymmärrä että maan talous ei ehkä johdu Kataisien hallituksesta vaan ehkä globaalista maailmantaloudesta. Siinä suhteessa Arkadianmäellä on tehty hyvää työtä kun ottaa huomioon että euroalueella on enää Suomen lisäksi ainoastaan kaksi AAA-luokitettua maata. Jos säästöjä ei tehdä niin lopputulema on katastrofaalinen mutta sitähän te omista pienistä sossueduista kiinnipitävät luuserit ette tajua. Kertokaahan kitisijät että missä maassa on paremmin asiat....ja muuttkaa sinne....ai niin mutta eihän teillä ole edes kielitaitoa
- Pystyisit sinä
Olisit varmaan en usko että pystyisit kieltäytymään 6300€/kk palkasta tekemättä mitään. Sitä paitsi se on verotonta.
- voi voi mitä urpoja
Pystyisit sinä kirjoitti:
Olisit varmaan en usko että pystyisit kieltäytymään 6300€/kk palkasta tekemättä mitään. Sitä paitsi se on verotonta.
Olen kieltäytynytkin korkeammasta palkasta koska työ ei ollut minua miellyttävää. Olen opiskellut ja edennyt vain kovalla työllä duunariperheestä joten ei hävetä yhtään.
Täällä kirjoittaa niin käsittämättömän urpoa väkeä joiden kirjoittamisen tasostakin paistaa kouluttamattomuus ja tyhmyys. Ihan oma vika ettei käynyt kouluja vaan rassas jotain noppacorollaa ladossa. Edelleenkin ihmettelen missä teidän mielestä on paremmin asiat? Suomi sentään on edellaan maailman vähiten korruptoituneita maita. Kaikesta en ole samaa mieltä politikkojan kanssa mutta tosi asia on että ainoastaan kipeitä päätöksiä tekevät politikot pitää talouden meidän lapsiakin varten kunnossa. Samat urpot valitsee jotain Tony Halmeja ja Veltto Virtasia joiden anti maan taloudelle on pitkä miinus. Miettikääpä Iiro Viinasta joka oli 90-luvulla maan vihatuin mies kun jokainen kitisi jokaisesta leikkauksesta. Samat urpot ei ymmärrä että maa oli erittäin lähellä maksukyvyttömyyttä eli käytännössä matkalla sen ajan Kreikaksi. Siinähän olisi valittanut lapsilisän leikkauksesta kun sitä ei olisi tullut enää ollenkaan.
- MUKAAN JOUKOLLA!!!!!
NO NIIN!!! NYT JOKU TAI JOTKUT NOPEASTI JÄRJESTÄMÄÄN SUURIA JOUKKOJA MIELENILMAISUUN SINNE VITUN TALOLLE!!!!! VOI POJAT JOS TIETÄISITTE MILLAISEN PANOKSEN ANNAN KUN VAUHTIIN PÄÄSEN!!!!!!!!!!! KAIKKI LAKKOON JA HETI!!!!!!!!!! POLTETAAN AUTOJA; RAKENNUKSIA JA LAITETAAN KERRALLA SILEEKSI KAIKKI MITÄ ETEEN TULEE!!!!!!!!!! NÄYTETÄÄN SUOMALAINEN SISU!!!!!!!!!!!
- voi kiesus
no toihan auttaa Suomen taloutta. Urpo, sulla on muuten Caps Lock jäänyt näppiksessä jumiin. Oliskohan sinne pudonnut ruokaa ja keskikaljaa jota kittaat siellä peräkammarissa kaiket päivät?
- MUKAAN JOUKOLLA!!!!!
voi kiesus kirjoitti:
no toihan auttaa Suomen taloutta. Urpo, sulla on muuten Caps Lock jäänyt näppiksessä jumiin. Oliskohan sinne pudonnut ruokaa ja keskikaljaa jota kittaat siellä peräkammarissa kaiket päivät?
VARMASTI AUTTAA KUNHAN HE KUSIPÄÄT OPPIVAT MEITÄ PELKÄÄMÄÄN!!!!!!!! NYNNYT EI SAA MITÄÄN AIKAAN!!!!!!!!! NYT VAADITAAN TOSITOIMIA!!!!!!!!!!! SILITTELYT EI AUTA!!!!!!!!!!! TARVITAA OIKEITA TEKOJA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- urpo vouhkaa
MUKAAN JOUKOLLA!!!!! kirjoitti:
VARMASTI AUTTAA KUNHAN HE KUSIPÄÄT OPPIVAT MEITÄ PELKÄÄMÄÄN!!!!!!!! NYNNYT EI SAA MITÄÄN AIKAAN!!!!!!!!! NYT VAADITAAN TOSITOIMIA!!!!!!!!!!! SILITTELYT EI AUTA!!!!!!!!!!! TARVITAA OIKEITA TEKOJA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
muuta urpo maasta niin jää muille sosiaalitukea enemmän. Ai niin mutta ethän sä osaa tietenkään mitään kieliä. Muuta kuitenkin. Esimerkiksi Keski-Afrikan Tasavallassa voisit mennä hallintorakennuksia polttamaan sitten kun sun työttömyysturva ei nyt ihan ollutkaan Suomen luokkaa
- hui sentään
Hui ....ihan pelottaa. Mä luulen että sun suurin panos kun vauhtiin pääset on helvetillinen monttu asvaltissa kun olet pudonnut vapaassa pudotuksessa. Se on varmaan ainoa keino jolla sä pääset vauhtiin. Oletko saanut montkin nimeä sun onnettomaan vetoomukseen
- Vanha porvari
Suomessa liikaa kansanedustajia ja niiden apulaisia, jotka ei tuota sitten yhtään mitään..
Ovat kääntäneet asiat niin, että kansa on hallitusta ja kansanedustajia varten eikä kuten pitäisi heidän olla kansaa varten.. Pikku mellakka pitää tulla Suomessa ilma, että mitään rikotaan tai kukaan ei tee mitään viikkoon työpaikoilla tai on tekevinään.
Kyllä siinä työnantajatkin kohta miettii mitä tapahtuu ja nöyrtyvät..
Vanha kokoomuslainen työnantaja. Enpä ole enää kumpaakaan mutta eläkeestä maksettava vero huimaa kyllä... - Haistakaa!!!
Näin on...TODELLA TÖRKEÄÄ!!!
Meiltä lähes kaikilta leikataan jos jotakin ja samaan aikaan kansanedustajien palkkoja nostetaan. Tämän pitäisi koskea varsinkin siellä päässä kun tulot ovat jo mitä olevat. Miten tämä on mahdollista yleensäkin, kai tähän nyt ehdottomasti pitää puuttua joltain taholta!
Ei muuta kun yrittämään pankkiryöstöä, ja jos onnistuu on rahaa, ellei onnistu ja jää kiinni, niin vankilaan on hyvä mennä...siellähän on täys-ylläpito ja mm. säännölliset ruokailut, ja puhutaan myös että saavat alkaa käyttämään nettiäkin siellä.
HAISTAKAA PASKA KOKO VALTIOVALTA...Niinkuin Irwin vainaa jo sanoi aikoja sitten.
Taidan jättää äänestykset väliin, enkä välitä mistään, eikä sellainen joka jättää ne väliin voikaan valittaa mistään! Voi Vi###- Eläköön Irwin
http://www.youtube.com/watch?v=450dclANVZI
Tässä Irwinin viesti paskiaisille hauden takaa!!
- pualeläke
yleinen nimilista lakialoite ,,sosiaalituet ylös ,,viina veroalas ..vittu mitä touhua ,,saatana ,,lopetin just äänestämisen ,,,kiitos ja hei vaan ..turpaan tulee kun tavataan ,,vaaalitoooril ,vittu,vittu
- jos oikeus voittaa..
tulevaisuudessa katainen ja urpilainen joutuvat vastaamaan oikeuden edessä nyt tekemiään tekoja.
- Irwin & Vexi
Helvetin hyvä biisi ja totta joka sana :)
Jos Irwin eläis niin ei siltä ja Vexiltä lauluista aiheet loppuisi, on tämä maailma senverta sekaisin nykyäänkin :) - tulkaapavaalikentäll
MITEN TE ILKEÄTTE SIELLÄ I S T U A !
ette koske omiin palkkijoihin VEROTTOMAAN TULOON: - vitun katainen, vitu
Jokainen suomalainen, ottakaa lopputili!! Kieltäytykää tekemästä töitä tässä maassa. Ottakaa LOPPUTILI! Joo joo, kaikilla on lainaa ja blaa blaa.
Mutta ottakaa silti. Suomi on paska maa!!!!!- Urpo olet
herraan pieksut kun fiksu kommentti. Siitähän talous lähtis kasvuun ja tollasilta sossupummeilta jäisi loputkin tuet saamatta. URPO
- 2000€KansaneläkeVAS
Miettikää siellä äänestyskopissa, keille äänenne annatte. Nämä ovat veropakolaiseliitin etujenajajapuolueita, äärioikealla:
KeputPersutKokoomusRkpKrdVihreät.
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2014/hallitus-paatti-leikata-kaikkein-heikoimmilta-2/
Suomen Vasemmistoliitto on ainut työväestön, tavallisen kansan oikeuksia puolustava puolue. Se pitäisi jokaisen olla jo huomannut ja alkaa vähitellen käsittämään, vai oletteko niin porvarimedian mainonnan uhreja ? - tttrrrtr
Eipä tätäkään ole kritisoineet , kuin perussuomalaiset , muistakaa kun äänestätte.
- terveisiä...........
Rahanahneita paskoja päättäjät!! Köyhä voi tokaista kuolinvuoteellaan, että minäpä en ainakaan vienyt sairailta, pienituloisilta, lapsiperheiltä kukkarosta rahaa levittääkseni omaa persettäni. Osasi katsoa muuallekin kuin vain omaan peilikuvaansa.
Ei löydy sanoja kuvaamaan mitä sikoja ovat. Kuvaa loistavasti tätä maailman menoa! - Ihmettelempä vaan..
Olen sitä mieltä että tämä on aivan järjetöntä vähentää köyhiltä rahoja! Ymmärrän sen että jostain täytyy säästää mutta että tällä tavalla. Olisi voitu tämäkin asia miettiä vähän paremmin. Etenkään kerta täytyy säästää niin eduskuntalaisten palkkoja ei tarvitse korottaa. Ei ole oikeudenmukaista että heidän palkkoja korotellaan ja muilta pienennetään. Missä siis on oikeudenmukaisuus??
Pistää miettimään että ajatellaanko meitä kansalaisia ollenkaan. Ei suuri tuloiset ymmärrä millaista on elää pienillä rahoilla, joten helppo heidän on tehdä näitä päätöksiä. Eikö oikeasti ole mitään muuta tapaa säästää, huh huh! - Pitkäaikaistyötön50v
No tietenki ne kansanedustajat nostavat omaa palkkaansa ja etujaan kun saavat itse päättää niistä korotuksista ja eduista. Pitäis vaatia laki että kansan edustajat ja muutkin päättäjät ei saa korotella omia tulojaan jos toisista kohteista leikataan niinkuin nyt tällähetkellä leikataan pienituloisilta ,työttömiltä köyhiltä.
minä joudun roskiksista dyykkaamaan ruokaa kun perustoimeentulo ei riitä kuin vuokran maksuun ja ruokaan ei jää rahaa. Minä saan vain 520e/kk. Miten sillä elää kalliissa suomen maassa. Vasemmistopuolue keräsi sympatiani kun lähti hallituksesta sen takia koska pienituloisilta leikataan ankarimmin. Naurettavaa että pitää perustoimeenturvan indeksikorotukset jättää tekemättä ja kansanedustajat samalla korottaa omaa palkkaansa. Mielestäni kansanedustajia on muutenkin liikaa, että ankara leikkuri sinne pitää laittaa myös. - Näin tekisin
Jos olisin kuolemansairas ja tietäisin lähtöni olevan lähellä niin.........(en voi kirjoittaa sitä mitä haluaisin) kai ymmärrätte ;)
- Paskiaiset
Minun on elettävä kuukausi aina tällä 500 eurolla! Miettikää ahneet porvarisijat sitä!! Tai ettehän te näitä juttuja edes lue!!!!!
- pienipalkkainen
Sama täällä. Jos ei olisi lasta kasvatettavana ja elätettävänä niin tekisin vähän sitä sun tätä..
- Pirun ihmiset
"Ei ihme koska ihmiset äänestävät vääriä ihmisiä hallitukseen. Ihmiset sokeana uskovat kaikkea mitä hallituksessa olevat päättäjät sanovat. Eivät koskaan tunnu ihmiset oppivan että päättäjissä on taitavia manipuloijia, siksi ihmisten kannattaisi opetella ottamaan selvää asioista pintaa syvemmältä ja katsella minkälaisiin asioihin päättäjät osallistuvat, esim. hallituksesta poistuva merja kyllönen oli käynyt greenpeacen kokouksessa.
Vaalikonekaan ei kaikkea totuutta kerro.
Kuinka monta potkua päähän ihmiset ovat vielä valmiita ottamaan hallitukselta, ennen kuin ihmiset heräävät järkiinsä ja osaisivat jatkossa suhtautua epäilevästi hallituksen toimintaan ja vaalien ehdokkaiden puheisiin? Nykyään erilaisilla manipuloinnilla(esim.emotionaalisilla), häpäisyretoriikalla(esim. homoksi, laiskaksi, keskenkasvuiseksi, ympäristönpilaajaksi, itsekkääksi, rasistiksi, naisvihaajaksi, lapsenvihaajaksi haukkumalla) pyritään kontrolloimaan ihmisten ja erityisesti miesten ajatusmaailmaa."
Ihmisten pitäisi kiinnittää enemmän puheita vaaliehdokkaiden tekoihinkin eikä pelkästään puheisiin.- Pirun ihmiset
"Ihmisten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vaaliehdokkaiden tekoihinkin eikä pelkästään puheisiin. "
- joo tosi pätevä joo
Pirun ihmiset kirjoitti:
"Ihmisten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vaaliehdokkaiden tekoihinkin eikä pelkästään puheisiin. "
Olen huomioinut erilaisissa vaalitilaisuuksissa että vanhemmat naiset, mummot pitävät tärkeimpinä kriteereinä mielyttävää ulkonäköä, isoa kokoa ja lupsakkaa puhetta ?? siis kun päättelevät mies kansanedustajan pätevyyttä tehtäviin SAIRASTA SANON MINÄ!!
- naisiltä äänet pois
joo tosi pätevä joo kirjoitti:
Olen huomioinut erilaisissa vaalitilaisuuksissa että vanhemmat naiset, mummot pitävät tärkeimpinä kriteereinä mielyttävää ulkonäköä, isoa kokoa ja lupsakkaa puhetta ?? siis kun päättelevät mies kansanedustajan pätevyyttä tehtäviin SAIRASTA SANON MINÄ!!
Naisilta pitäisikin äänioikeus ottaa pois, kun eivät ole kykeneviä arvioimaan edes sitä mikä on parasta heille itselleen.
Osoittihan sekin jo aika paljon, kun Kokoomus teki viimeisen läpimurtonsa vuonna 2006 huijaamalla valtavan äänestyspohjan tyhmääkin tyhmemmiltä sairaanhoitajilta ja muilta hoitajilta lupaamalla heille 500 euron palkankorotuksen KUUKAUDESSA.
Suurin osa hoitajista on naisia, joiden matemaattiset kyvyt ovat apinan ajattelun tasolla ja uskonto on 10 . Kukaan täysjärkinen ei voi mennä lankaan ja luulla aivan yht'äkkiä saavansa 500 euron korotuksen kuukausipalkkaansa. Sellaiseen ei ole varaa kuin juuri öljylähteitä löytäneillä mailla. Mutta tähän lankaan menivät sairaanhoitajat ja muut hoitajat ja Kokoomus pääsi niskan päälle. Siitä lähtien on ollut yhtä alamäkeä.
Ehdotankin, että naisilta otetaan äänioikeus pois. - hoitajat sopan keitt
naisiltä äänet pois kirjoitti:
Naisilta pitäisikin äänioikeus ottaa pois, kun eivät ole kykeneviä arvioimaan edes sitä mikä on parasta heille itselleen.
Osoittihan sekin jo aika paljon, kun Kokoomus teki viimeisen läpimurtonsa vuonna 2006 huijaamalla valtavan äänestyspohjan tyhmääkin tyhmemmiltä sairaanhoitajilta ja muilta hoitajilta lupaamalla heille 500 euron palkankorotuksen KUUKAUDESSA.
Suurin osa hoitajista on naisia, joiden matemaattiset kyvyt ovat apinan ajattelun tasolla ja uskonto on 10 . Kukaan täysjärkinen ei voi mennä lankaan ja luulla aivan yht'äkkiä saavansa 500 euron korotuksen kuukausipalkkaansa. Sellaiseen ei ole varaa kuin juuri öljylähteitä löytäneillä mailla. Mutta tähän lankaan menivät sairaanhoitajat ja muut hoitajat ja Kokoomus pääsi niskan päälle. Siitä lähtien on ollut yhtä alamäkeä.
Ehdotankin, että naisilta otetaan äänioikeus pois.http://www.iltalehti.fi/suurilupaus/200704175995549_sl.shtml
ONKO JO UNOHTUNUT?
Risikko ja Katainen kusettivat äänet Kokoomukselle. Vitun niljakkeet. - nassesetä
joo tosi pätevä joo kirjoitti:
Olen huomioinut erilaisissa vaalitilaisuuksissa että vanhemmat naiset, mummot pitävät tärkeimpinä kriteereinä mielyttävää ulkonäköä, isoa kokoa ja lupsakkaa puhetta ?? siis kun päättelevät mies kansanedustajan pätevyyttä tehtäviin SAIRASTA SANON MINÄ!!
Samoin miehet, etenkin vanhemmat että äläpäs yritä
- nuija
Miksi ihmeessä te siellä kitisette?
Pois joka sorkka ja äkkiä. On tää eu niin fiini, että meillä on rajat, joiden ulkopuolelle pääsee sangen sutjakkaasti.
Terveisiä Päiväntasaajalta, veroparatiisista. - nuija
Evoluutio teoria taitaa tällä teidän vouhkaajien kohdalla pitää sangen hyvin paikkansa:
Apinan jälkeläisiä kaiketi sitten?
Suomi saa sitä mitä se valinnoillaan on menneiden viimevuosien ajalla itselleen tilannut :)
Kiitos :) - hyjuikol
Siis mitä vitun todellisuudesta vieraantuneita kusipäitä siellä "eduskunnan palkkiotoimikunnassakin" on? Juuri äskenhän päätettiin isoista leikkauksista mutta kuinka ollakaan ne leikkaukset eivät tietenkään vaikuta kansan"edustajiin".
Nyt tuntuu siltä, että "päättäjät" aivan selkeästi kerjäävät ikävyyksiä. Ei tähän muuta selitystä ole.
Jos mulla vain olisi valta niin (ja loppua ei tarvitse edes kertoa, kaikki ymmärtävät). - waler.
Viikon vitsi.
Yhdessä leikataan,ja se koskee kaikkia.
Ja sitten tuli tämä tietoon.
Täyskuspäät tekee näin - Huono me
Tulisipa velivenäläinen ja pelastaisi meidät. niin huonoon kuntoon on eduskunta saanut asiamme. Ettei se kohta huonommaksi voi mennä. Joko niitä venäjän passeja sai hankkia. Oliko se niin jos 20%:lla on venäjän passi niin he tulevat apuun
- suomi on pilattu
Suomalaisilla on varmasti kova taistelumoraali! Tämä maahan on PILATTU!!!! Kiitos kuuluu vihreille naisille ja sitten näille kokoomuskiristäjille eli täyskyrpämulkuille á la Jyrki Katainen.
- Pasanen tekis selvää
Kyllä jumalauta nyt tarvittaisiin Pasasta Pihtiputaalta näyttämään ettei tämä riisto ole oikein!
- rgaergerg
Hankkisin heti. Venäjällä ei rangaista ahkeruudesta, toisin kuin täällä Orjalassa.
- olenalaikäinen
TEHKÄÄ ASIALLE JOTAKIN! FACEBOOKISSA JA SUOMI24:SSA VALITTAMINEN EI AUTA.
Älkää jättäkö äänestämättä, sillä Kokoomuksen kannattajat eivät varmasti jätä äänestämättä. Aku Ankan tai Tex Willerin äänestäminen ei auta. Kerätkää adressi, järjestäkää mielenosoitus... - fghghgjghfkjgkh
Mietiskelin, mikä saa sen joukkion tekemään näin härskisti tällaisessa taloudellisessa tilanteessa, jonka he ovat omalta osaltaan aiheuttaneet. Keksin seuraavia syitä:
- He haluavat provosoida kansalaiset väkivaltaisiin mellakoihin, jotta he voisivat käyttää sitä tekosyynä kutsua apuun ulkomaisia joukkoja ja ehkä liittyä pikapikaa natoon. Vesitetään tämä suunnitelma; harrastetaan kansalaistottelemattomuutta ja rauhallisia mielenosoituksia, mutta ei väkivaltaa, ei edes sillä uhkailua. Seuraukset voisivat olla kohtalokkaat.
- He haluavat kokeilla, miten pitkälle kansan nujertaminen on saatu vietyä: "Jos he eivät tähänkään reagoi, olemme valmiit seuraavaan, vielä radikaalimpaan askeleeseen (mikä se sitten onkaan)".
- He ovat täysin tilannetajuttomia idiootteja.
- Asioita valmistelleet virkamiehet ovat suunnitelleet tämän provosoidakseen kansan vaatimaan ennenaikaisia vaaleja, joita ei tosin aiota järjestää, mutta järjestetään poikkeustila ja otetaan käyttöön entistä fasistisemmat keinot.
- Elämme jotain farssia, tai olemme kuvitelleet koko jutun.- Luonto kostaa
Minä en usko että, he saavat sotaväen puolelleen.
Koska he ovat itsekkin omassa jengissään toinen toisensa selkään puukottajia
eivätkä mitään hyviä veljiä tuskin edes tovereita keskenään oikeesti.
Ei he voi voittaa taistelua alivoimaista köyhää kostajaa vastaan milloinkaan.
Tuholaistorjujaa Suomessa tarvitaan pelastamaan Isänmaa ei ketään muuta.
Kaikkein vähiten noita huu-haa helppoheikkejä jotka puhuvat enempi kun? - d t4gggg
natoon? pikemminkin venäjään niin ku ukruna
- Orjakansakunta
KATSOKAA NÄITÄ, NIIN YMMÄRRÄTTE PAREMMIN MISTÄ ON KYSYMYS
https://www.youtube.com/results?search_query=25 biggest secret societies&sm=1
https://www.youtube.com/results?search_query=new world order vapaamuurarit nwo&sm=12
https://www.youtube.com/results?search_query=skull and bones&sm=3
https://www.youtube.com/results?search_query=vapaamuurarit&sm=3
https://www.youtube.com/results?search_query=vapaamuurarit korruptio&sm=3 - Seppo Sepon Seppo
Muistakaa taas seuraavissa vaaleissa äänestää samoja pöhelöitä.Sitä saa mitä tilaa.Maailman tyhmin kansa.
- aivopesukoulutus
Maailman tyhmimmäksi koulutetuin kansa.
- voi voi
Köyhiä on enemmän joten on mistä ottaa, mutta rikkaita on niin vähän että pieni nosto ei tunnu missään.
Rikas voi lähteä rahojensa kanssa koska vaan, mutta köyhä ei lähde mihinkään.
Rikas pitää Suomen pystyssä, mutta köyhä ei tuota mitään vaikka olisi töissä jollain työsopparilla, joka kieltää ettei kyseessä ole työnteko.
Köyhä pärjää vähällä, mutta rikas ei.
Köyhien pitää olla köyhiä että systeemi pyörii ja rikkaampia palkitaan siitä. - Vilma vila
Tosi tosi tosi törkeääHÄVYTÖNTÄ!
Nyt todella savu nousee korvista! Kaikki edut mitä olla voi!
Puoluetuet, saunakerho tenniskerho jne...
Joudun päivittäin auttamaan perheitä, jotka tarvitsisivat tuon 20 e kipeesti..
Kyllä nyt todella alkaa tuntua siltä...että kansalaiskapina ei ole kaukana...
Kyllä meitä kyykytetään...EU.STA käsin EDUSKUNTA toteuttaa maan alasajoa! - Työtön
Tänään eduskunnan kyselytunnilla Saa####N katainen sanoi että meidän kaikkien on osallistettua talouden talkoisiin Miksi sitten hyvätuloiset kansanedustajat saavat palkankorotuksen kun samalla köyhiltä työttömiltä ja lapsi perheiltä otetaan se vähäkin pois Hävetkää HÄVETKÄÄ SAA###A
- haistakee pasta
Ajankohtainen, kantaa ottava laulu:
http://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ&feature=kp
Kyllä osuus oikeaan ja lopussa on oikein vetäisty tunteella! - Mustat simmut
Nyt tarvittais antaa politiikoille sakinhivutus oikein kunnolla.
- ylesensuuriALKANUT
YLE ON LIITTOUTUNUT TOIMITTAJIEN VALITSEMAN ELIITIN KANSSA JA HARJOITTAA PÄÄLLE VIELÄ SENSUURIA OHJELMISSAAN
YLE ISKEE SYRJINNÄLLÄ NIITÄ PUOLUEITA VASTAAN, JOITA SEN
TOIMITTAJAT MUUTENKIN NÄLVIVÄT JULKISESTI MUTTA MYÖS SISÄISESTI
(Dosentti Luukkainen, alla, "Heräämisen takana olivat perussuomalaisia
jatkuvasti pilkanneet YLE:n toimittajat.")
Röyhkeät Yle-toimittajat elävät veronmaksajien laskuun ilman vastinsuoritusta.
YLE ALOITTANUT SYRJINTÄ- JA PUHDISTUSTOIMET
Vihreiden Hautalan mainostusosasto PERUSTETTU YLEen. Yletoimittajien suosimien Vihreiden kannatus kunnissa on luokkaa neljäsosa Perussuomalaisten kannatuksesta ja samaa luokkaa kuin
Kristillisdemokraateilla.
http://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_kehysriiheen_ja_ylen_toimintaan.html
Myös verorahoitteinen ja yleishyödyllinen Yleisradio on valmistautumassa eurovaaleihin tasapuolisen tiedonvälityksen hengessä. 11.3. toimittaja Hanna Säntti kutsui minut tänään, 26.3., esitettävään A-Studioon keskustelemaan eurovaaliehdokas Liisa Jaakonsaaren (sdp) kanssa vaaleista ja muista ajankohtaisista aiheista. Sarjassa on tarkoitus päästää ääneen eri puolueiden keskeisiä ehdokkaita.
Toissapäivänä, 24.3., minulle soitettiin toimituksesta ja ilmoitettiin, että osallistumiseni on peruutettu. Syyksi kerrottiin se, että olin jo osallistunut A-Studion islamilaista radikalismia käsittelevään lähetykseen 14.3. ja saanut näin ollen riittävästi näkyvyyttä. Jaakonsaaren osallistumista ei kuitenkaan ole peruutettu, vaikka hän on viimeksi 24.3. osallistunut eurovaaliehdokkaana Ylen lähetykseen.
Eilen sain tietää, että tilalleni Jaakonsaaren keskustelukumppaniksi on kutsuttu eurovaaliehdokas Heidi Hautala (vihr.). Se, että Hautala on viimeksi osallistunut A-Studioon 13.3. eli päivää ennen minua, ei kuitenkaan Ylen katsannossa merkitse, että hän olisi saanut liikaa tai riittävästi näkyvyyttä.
Juuri tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström kertoo Facebook-seinällään, että hänen osallistumisensa huomiseen A-Talk-lähetykseen on peruutettu. Lähetykseen ovat mahtuneet hallituspuolueista kokoomus ja sosialidemokraatit ja oppositiopuolueista keskusta ja vasemmistoliitto
Myös venäjänasiantuntija ARTO LUUKKAINEN liittyi perussuomalaisiin
YLE-SYRJINNÄN TAKIA
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/venaja-tutkija-liittyi-perussuomalaisiin/
Tunnettu Venäjä-tutkija ja kirkkohistorioitsija, teologian tohtori Arto Luukkanen liittyi joulukuussa Perussuomalaisten jäseneksi.
– Heräämisen takana olivat perussuomalaisia jatkuvasti pilkanneet YLE:n toimittajat. Ihmisen myötätunto tulee aina vainotun ja päähän potkitun puolelle. Sen takia kiinnostuin perussuomalaisuudesta. Halusin katsoa, mitä se oikein on. Se ei ole ristiriidassa lain eikä hyvien tapojen eikä Raamatun kanssa, joten ajattelin että miksi ei. Meidän päähän potkittujen tavallisten ihmisten takia päätin tehdä moraalisen valinnan ja ottaa tämän paarian merkin käsivarteeni, Luukkanen paljastaa. - Prkl !
Puolet siitä porukasta pellolle - heti !
- pikku eläkeläinen
Nämä ahneuden ja oman edun tavoittelijat elävät täysin työmääräänsä nähden törkeästi veronmaksajien varoilla. Heidän lukumääräänsä pitäisi pudottaa vähintään puoleen nykyisestä, samoin korvaus minkä he saavat menetetystä työajasta. Muka ajavat kansan asioita parhain päin, todellisuudessa ajat vain omaa etuaan.
- hulluksionmennyt
Näin se vain menee. A) Menkää ihmiset äänestämään ja äänestäkää oikeasti sitä puoluetta,joka ajaa Teidänkin asioita. Ei se tarkoita sitä,jos on helvetisti pankkilainaa,että pitää äänestää kokoomusta. B) Valittaminen ei auta täällä mitään.Mielenosoitusta kyhäämään,mielipidekirjoituksia lehtiin jne. Tämäkin kohu unohtuu pian ja ensi vuonna tulee lisää paskaa niskaaan.
- 2000€/KansaneläkeVAS
Mitä äänestätte äärioikeistopuolueita, joita ovat: KeputPersutKokoomusRkpKrdVihreät - ne ovat kansanedustajien palkkojennoston takana.
Sietää miettiä ennen kuin äänestää, niin ei tarvitse jälkikäteen ruikuttaa. - PersuIslamKokKepuKrd
Jokainen suomalainen ansaitsee parempaa:
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2014/hallitus-paatti-leikata-kaikkein-heikoimmilta-2/
Porvarit unohtivat kovin äkkiä pikku Eerikan tapauksen. Siellä se köyhien naisten abortteja, eläintenteurastukseen vertaava JuhaTimoJyrkiPäivin Teekutsuliikkeen rouvakin, painoi nappia köyhien lasten kurjistamisen puolesta. - niin lutusia
Olette te niin lutusia kun raivoatte täällä. Minkä luulette tällä kiehumisella muuttuvan? Ei yhtään mikään.
Terveisin: edustajasi (tähän hyppyläpsyhymiö) - hulluako
http://hulluudenhurmioissa.blogspot.fi
Tällasia ihmisiä kansanedustajat saa aikaan köyhien kyykyttämisellä.. - Voi noita säästöjä
Säästöistä päättäjät voittavat aina.
Miksi kansanedustajien palkat nousevat aina mutta eivät koskaan laske? En koskaan muista lukeneeni uutisia niiden laskusta.
- viinamäki
taitaa suomesta tulla itänaapurin mallinen maa kohta.
yrittää kansalainen mitä tahansa ni edustat päättää kuitenki ite.
tämä maa kyykkää muutamassa vuodessa.
nämä tarinat ku sais julkisuuteen ja edustajien nähtäväks ni olis kiva kuulla herrojen kommentit.
kaikki nämä herrojen tekemät muutokset tuottaa 100% varmasti lisää pimeän työn tekijöitä, koska ihmisillä ei muuten riitä raha elämiseen.Ja harmaata talouttahan ei Katainen salli. Toisaalta, Italian kansa tulee sillä toimeen erittäin hyvin.
- Kysyn vaan
Kuka muu kuin keskiluokka on näihin "yhteisiin" talkoisiin osalistunut?
- vastaaja.
"Köyhiltä pois - kansanedustajille lisää?"
En kannata. - --tana
Kun aina puhutaan leikkausta ja juustohöylistä NIIN -TANA NYT OLIS KIRVEELLÄ TÖITÄ!!! -KELE!
&%!#!! JA ?&%¤#!!! - jääätäväää
Todella törkeää!
Tänään aamu tv:ssä taisi Soinin Timo vilauttaa jotain siihen suuntaan, että niihin "isoihin" rahamassoihin ei ole paljon muuta kuin hipaistu. Tottahan se on että liiketoimintaa yritetään rahoittaa ja yrittäjyyttä nostaa jaloilleen, mutta se ei oikein onnistu jos kulutus on niin pientä keskituloisillakin, ja laskussa edelleen. Veron korotuksissa nimenomaan laitetaan vielä enemmän kapuloita tämän yhteiskunnan rattaisiin ja rahanpyörittämiseen. Tässä ei ole edes järkeä! Taloutta ei pyöritetä sillä että jos on rahavaje niin revitään se kansan selkänahasta johonkin isoon rahakassaan. Se toimii sillä että tuotteita saadaan kuluttajille myytyä ja rahaa taottua, jos se jämäytetään niin luvassa on takuu romahdus. - että silleen
kuinka monta miljoonaa onkaan näiden järjestöjen tuki, ja kuinka ollakaan siihen ei kosketa:
Y-tunnus Nimi Yritysmuoto
1958625-9 Aatteellinen yhdistys
2040770-5 Aatteellinen yhdistys
2249431-2 Aatteellinen yhdistys
2073459-7 Aatteellinen yhdistys
1926445-2 Aikuisten Somaliland-Seura Helsinki ry Aatteellinen yhdistys
1603516-0 BERRI-SOMAL KEHITYS RY Aatteellinen yhdistys
2018693-0 Espoon Somali Monitoimintakeskus ry Aatteellinen yhdistys
2296768-5 Espoon Somali Yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1909833-5 Espoon Somaliland Seura ry Aatteellinen yhdistys
1850769-4 Farmajo - yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1896594-3 Finnish Somali Osuuskunta Co-Operative Osuuskunta
1988369-1 Finnish Somali Women Association Fiswa-seura ry Aatteellinen yhdistys
1812633-0 Helsingin Maahanmuuttajien Seura ry Aatteellinen yhdistys
2254365-5 Hämeen somalinkielinen tulkki Yksityinen elinkeinonharjoittaja
2314645-9 Itä-Helsingin somalialaisten yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1906712-5 Itä-Vantaan Somalikulttuuri yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1573254-6 JUBA SOMALI BAND RY Muu yhdistys
1891394-0 Kehitysapuyhdistys Terveys- ja Koulutusapua Somalilandiin Sa... Aatteellinen yhdistys
2017115-7 Kivenlahden Nuorten ja Naisten Somaliyhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1627223-8 LOHJAN SOMALI-SUOMI-SEURA RY Aatteellinen yhdistys
Y-tunnus Nimi Yritysmuoto
2057969-7 Länsi-Suomen Somaliseura ry Aatteellinen yhdistys
2308972-2 Pirkanmaan Somali yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
2128824-2 Rural Development and Relief Agency RDA ry Aatteellinen yhdistys
2273540-3 Sateenvarjo ry Aatteellinen yhdistys
1840337-7 SOCUS ry Aatteellinen yhdistys
1839443-1 SOMALI BENADIRI YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1756604-3 Somali Care Seura ry Aatteellinen yhdistys
1908088-0 SOMALI DISABLED REHABILITATION ASSOCIATION RY Aatteellinen yhdistys
2309276-1 Somali Finnish Media Association ry Aatteellinen yhdistys
2159402-0 Somali Finnish Student Association ry Aatteellinen yhdistys
2345763-6 Somali Forum for Progress Finland ry Aatteellinen yhdistys
2248390-4 Somali Health Professionals in Nordic Countries SOMHELP ry Aatteellinen yhdistys
1978127-3 Somali Helsinki yhdistys ry Aatteellinen yhdistys
2128617-5 Somali Nuorten Tukiyhdistys Sompeli ry Aatteellinen yhdistys
2116998-0 Somali Orphans charity Organization ry Aatteellinen yhdistys
1831895-7 SOMALI RECONSTRUCTIO AND SOCIAL DEVELOPMENT Aatteellinen yhdistys
1794713-7 SOMALI SOCIAL DEVELOPMENT ACCOCIATION, AL-MUBARAK RY Aatteellinen yhdistys
1634233-9 SOMALI TAAKULO-YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1762169-8 SOMALI TABANTAABO ASSOCIATION RY Aatteellinen yhdistys
2064485-8 Somali Youth League ry Aatteellinen yhdistys
Y-tunnus Nimi Yritysmuoto
1900111-8 Somali Yritykset ja Yhdistykset Osuuskunta Osuuskunta
1902006-0 SOMALIA DEVELOPMENT ASSOCIATON OF FINLAND, SOMDA-SEURA RY Aatteellinen yhdistys
2034835-4 Somalialaisten apu ry Aatteellinen yhdistys
1976216-0 Somalialaisten kasvatus- ja terveysyhdistys Aatteellinen yhdistys
2020353-4 Somalialaisten päihde- ja mielenterveysyhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1471919-8 SOMALIAN COMMUNITY FINLAND RY Aatteellinen yhdistys
1849012-4 Somalian Musical and Arts Association ry Aatteellinen yhdistys
1965017-7 Somalien kulttuuri- ja perheyhdistys ry Aatteellinen yhdistys
1846852-5 Somaliland Development organisation ry Aatteellinen yhdistys
1498111-0 Somaliland Seura ry Aatteellinen yhdistys
1642840-7 SOMALIN KIELEN JA KULTTUURIN YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1815935-1 Somalinaisten Tuki WADAJIR ry Aatteellinen yhdistys
1908425-9 SOMALINKIELEN JA -KULTTUURIN INFOYHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
1851147-4 Somaliopettajien yhdistys Suomessa Ry, Somalilärarens föreni... Aatteellinen yhdistys
1907524-8 SOMALISKA HJÄLPFÖRENINGEN YHDISTYS RY Aatteellinen yhdistys
2088280-5 Somaliska Svenska Kulturföreningen i Finland rf Aatteellinen yhdistys
1979514-9 Somaliväen yhdistys Midnimo Aatteellinen yhdistys
1849912-9 SONPET ry Aatteellinen yhdistys
1991033-8 Suomen Nuorten somali Lääkärien yhdistys - Finnish junior so... Aatteellinen yhdistys
2079112-9 Suomen somali nuorisoyhdistys SSN ry Aatteellinen yhdistys
2393785-9 Suomen Somalia-verkosto ry Muu yhdistys
1890875-4 SUOMEN SOMALILAND KEHITYS JA INTEGRAATIO RY Aatteellinen yhdistys
1581508-5 Suomen Somaliliitto ry Aatteellinen yhdistys
1745297-8 SUOMI-SOMALIA SEURA RY Aatteellinen yhdistys
1901591-5 SUOMI-SOMALIMAA SEURA RY Aatteellinen yhdistys
2042946-1 Turun Nuorten Somalien yhdistys Aatteellinen yhdistys
2022839-5 Turun somalien naiset sihundiid rekisteröity yhdistys Aatteellinen yhdistys
1888294-5 Uudenmaan Somali Seura ry Aatteellinen yhdistys
1738760-0 Warsan Somali Media Association ry Aatteellinen yhdistys- all.nim.
Somaliämmätkö tätä maata hallitseekin.
- itiuyoyu
Ei minkäänlaista vastuuta. Meille jauhetaan palkkamaltista ja pelotellaan mitä taphtuu jos ei hyväksytä.
Noilla hyypiöillä ei ole hajuakaan mitä tarkoittaa VASTUU!!!
Oksettavia ihmisiä...tai ihminen on liian kohtelias sana tuolle sikasakille.
Kuulostaa ehkä hirveältä, mutta ottaisin ilolla vastaan viestin jossa pääministeri tai nukkemamma joutuisivat..... uhreiksi.
Jossain vaiheessa jollain kansalaisista napsahtaa ja mä aion olla paikan päällä ja hymyillä!
En oo koskaan tuntenu näin vastuuttomia ja itserakkaita "ihmisiä".- Vai, , ,
Et siis oo koskaan tuntenu itseäsi?
- näin on
ihan turha täällä on purnata soinikin on Säätiömihiä
- Netto_6000e/kk
Ryhänen taisi saada enemmän tai ainakin saman verran korotusta omaan palkkaansa ja samalla tavalla nämä leikkaukset koskevat kansanedustajiakin. Leipätyö siinä kuin muutkin ja samalla viivalla muidenkin kanssa. Pitäkäähän kiinni paperilakeistanne, kohta mennään alas ja lujaa...
Itse tässä joudun oikein kunnon maksajaksi leikkauksien ja veronkorotusten myötä. Pitää muuttaa ehkä kulutustottumuksia... En valita, vaan muokkaan elämistäni toisenlaiseksi.
Ja Ryhänen hei: Lapsilisän leikkauksen voit kompensoida polttamalla päivässä enää 19 röökiä sen 20:n sijaan. Vai onko sekin liikaa vaadittu Ryhäseltä, jotta kantaisi oman kortensa kekoon.... - Kokoomuksen mies
Kansanedustajat tarvitsevat ehdottomasti palkankorotuksen, jotta jaksavat työssään kuunnella köyhien ihmisten ainaista vinkumista.
Kouluttautukaa lisää ja menkää parempiin töihin älkääkä aina valittako. Ihme vempuloita koko palsta täynnä.- Kuulostatki kenkulta
Olet siis tietämätön työttömien määrästä, esim. ?
- irokeesi
Kansanedustajien pitää saada työtä vastaava kerran kuussa maksettu apuraha siitä vastuullisesta paikallaolosta eduskunnassa. Suomessa kansa ei ole saanut äänestää koskaan montako kansanedustajaa tähän maahan tarvitaan. Kansanedustajien lukumäärä täytyy suhteuttaa kansanäänestykseen.
Jos äänestysprosentti on esim.50% niin kansandutajien lukumääräksi tulee 50.
Äänioikeutettuja tulee olla kaikki Suomen >16v täyttäneet . - jeps kukkaa
Pääminsiteri on palkkakuopassa 21 700 €/kk
ja sunto & auto. 4 kk: loma kaikilla.- KALLE KELLO
Äläkä unohda sopeutuseläkettä. Mistä v***ta tuokin on oikein keksitty? Tuo ehdottomasti pois noilta apinoilta.
- kaverixxx
Kaikille tiedoksi, että älkää marisko jos, kansanedustajien palkat nousevat 20 euroa kuukaudessa ja ensivuonna 0,4 prosenttia. Itsehän te olette ne sinne äänestäneet turha ruikuttaa te olette ne sinne valinneet kun olette käyneet äänestämässä miksi menitte ja ruksasitte ehdokkaan numeron ja toivoitte juuri hänen pääsevän läpi nauttimaan isosta palkasta. Joten älkää marisko jos, näin paljon harmittaa niin älkää äänestäkö enää jooko? Minä en äänestä ikinä joten minua ei harmita nouskoon niiden palkat vaikka 100% prosenttia minulla on hyvä mieli kun en ole niitä valinnut sinne nauttimaan suurista rahoista joten ensi vaaleissa älkää äänestäkö ketään boikotoikaa koska jokainen kansanedustajaksi haluava haluaa vain päästä hyville palkoille ei heitä kansan asiat kiinnosta vain raha näin on näreet.
"Minä en äänestä ikinä joten minua ei harmita nouskoon niiden palkat vaikka 100% prosenttia"
Harmittaako sitten jos rupeat ajattelemaan että sinähän heidän palkkansa maksat?
- palkka työn mukaan?
Tämä on vissiin nk."indeksi korotus" tai "bonus"?
Enempi minua harmittaa kyllä kansanistujien muut kuten: eläke tai matka ynnä
verovapaat edut luontaisedut ynnä lahj..kor..korjaan .mukaan luettuna.
Eduthan viellä enenenee eeskunnas mitä kauemmin kykenee töitä siellä tekemään
ennen siirtymä eläkkeelle pääsemistä..
Minulle riittäs yksi vajaakin kausi nii pääsisin kivaan virkaan..ja eläkkeelle.
Minusta pitäs maksaa tulosvastuun mukaan ja jos ei onnistu nii kenkää vaan
vailla mitää ylimääräsiä kämmenenpuristuksia..
ja uus tilalle.
Kansalaiset vois äänestää joka kuukausi netissä eeskunnan kokoomuksenpanon
Ja lopputuho ois varmasti parempi. - suomalaisia syrjitaa
kannattaa olla enemän huolestua miten koulu vähennykset toteutetaan otetaanko rahat vain Suomenkielisistä Kouluista
- kustannuksia pois
tasaarvo asiamiehen täytyy tehdä selvitys ,että toimitaan tasapuoleisesti
- sun koulu
Sun koulusta ilmeisesti aikanaan jo vähennettiin kun saat noin monta virhettä yhteen lyhyeen lauseeseen. Että edes yhdyssanoja ei osata kirjoittaa...
- hav.2
Kansanedustuslaitos on siitä erikoinen tapaus, että tärkein työ on tehdä poliittista probakantaa työaikana, josta veronmaksaja maksaa palkan. Sitä ei varmaan muissa työyhteisöissä ilmene.
Nytkin hallituksessa tehtiin näennäinen päätös, mutta kun päätös pitäisi panna täytäntöön, alkaa hillitön poliittinen peli äänestäjien hämäämiseksi.
Jokainen puolue yrittää saada pisteitä kotiin, vaikka hyvin jokainen tietää, ettei Suomi-laivaa pystytä pitämään pinnalla, ellei kipeitä päätöksiä tehdä.
Lapsilisät ja muut lisät on määritelty silloin, kun kansalaisilla meni vielä hyvin eikä' osakkeenomistajat ja palkkapalkkiometsästäjät määränneet taloudesta, kuten nykyisin.
Erään kansanryhmän rahankeräilystä on tullut postimerkkikeräilyyn verrattatava harrastus, siinä syy nykyisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Raha on ajateltu kierrätettäväksi, ei keräilyn kohteeksi johonkin veroparatiisiin. - Intressivertailu
Kansanedustajat tekevät erittäin tärkeätä työtä. Lisäksi heidän työaikansa ei rajoita vain eduskuntatalon sisälle, vaan mitä erilaisemmat tapahtumat ja tapaamiset työllistävät heitä niin paljon, että normaalista perhe-elämästä ei voi enään juurikaan puhua. Näin ollen en ole yhtään kateellinen jos jotain ylimääräistä kulukorvausta heille suodaan. Kuitenkin heitä on häviävän pieni osa koko kansasta.
- KALLE KELLO
Hei ruskeakieli "intressivertailu".. Kumpaapaskasakkia edustat? No, "tekee työtä". Kerrohan tyhmälle, miksi ei näy kansanedustajia, ministereitä hoitamassa työtään, kun tv-uutisia katsellessa on huomannu (varmaan kaikki muut paitsi kokoomus ja demaripaskiaisten kannattajat). Eihän ne nyt tietenkään työpaikallaan ole, kun on yritys äxien hallituksenpuheenjohtajan virkoja 10, pitää nuo tärkeimmät asiat hoitaa, niistähän saa vuodessa palkan päälle palkkaa ainakin sata tonnia. Kuka työtätekevä voi käydä töissä (jos niitä on) sillon kun huvittaa? Ei kukaan. Minä ainakin saisin potkut just enkä viidestoista päivä, jos lähtisi työpaikaltani hoitamaan muita hommia. Niin ja sitten nämä apinat on muutaman vuoden ns töissä ja saavat sopeutumiseläkkeen.. Missä on minun sopeutumiseläkkeeni??? Ihan tuossa muutama juttu. Ai niin, vielä sellainen pieni juttu, kun taas vaihteeksi nousee polttoainevero autovero, niin mitenhän luulet hinnoille kaupassa käyuvän? Sinun mielestäsi hinnat laskee, niinkö?? No nyt voisi sitten yhden turhaakin turhemman intrsessin lopettaa, nimittäin tämän tyhjääkin tyhjemmän suojatyölaitoksen eli thl:n. Ei sitäkään enää tarvita, kun kansan lihominen loppuu kun on pakko vähentää syömistä..
- köyhä ja kipee
juu juu viekää köyhiltä leipäkin ja eläkeläisiltä 10 senttiä.
Kyllä olis -------- töitä. - Joo-o
Tulipa lievä informaatioähky, kun näitä tekstejä lukee. Huudetaa ja pauhataan ku vauhko sika tää keskustelualueilla, kuinka taas kansanedudtajat on tehny väärin sitä,tätä ja tota...huh huh...
Kuitenkin suurin syy tähän tilanteesee on jokaisessa peiliin katsovassa...HERÄTYS!!! On turhaa valittamista ilmas ja paljon. Nyky-Suomessa on valloillaan tyyli, että haetaan velkaa niin paljon kuin rahkeet kestää...paikataan nk. valuuttavajetta parilla lisälainalla ja sen jälkee eletään kylillä takki auki ja ollaan kuin maailman omistajia tai parempaa luokkaa kuitenkin...eletään kuin suures illuusios, että velasta olis tullutkin omaa pääomaa...no omaisuutta sekin mut täytyy yleensä maksaa pois. Moniko keskituloinen asuu tällä hetkellä yli 200k€ uudehkossa asunnossa, perheessä kaksi uudehkoa autoa(toinen tietysti vähän parempi kuin naapurilla), ostetaan vaatteet merkkiliikkeistä jne...mielestäni todella suuri osa tähän valituskulttuuriin verraten.
Kun illuusio on syöpynyt tarpeeksi syvälle päähän, äänestetään eduskunta täyteen ihmisiä, joiden pääagenda on isotuloisten asioiden ajaminen, niin keitos on valmis.---> kuulun nyt parempaan luokkaan...eliittiin...Kuulostaako kenestäkään tutulta???
Itse n 60k€ vuodes tienaavana en kuitenkaan pysty samaistumaan tähän ryhmään. Lainaa on minullakin, mutta en tarvitse sitä harhaisen maailmankuvan luomiseen...en pukua egon kohottamiseen tai joka kuukausi uusia merkkivaatteita...
Teksti ei ole missään tapauksessa provokaatio pienituloisille tai niille kellä kultalusikka on oikeasti työnnetty suuhun, välittömästi pään tullessa esiin synnytyksessä, vaan suurimmalle osalle väestöä, jotka pitävät itse luotua kullattua paskarautalusikkaa suussaan, eivätkä ole vielä ymmärtäneet, että kultaus on vain silmänlumetta.
Loppuun monien on hyvä muistaa vanha sanonta:" Niin makaa, kuin petaa." Ymmärrän pienituloisten ongelmat, joita jo pienikin leikkaus voi saada aikaa, kuten myös niiden aurinkoiset päivät, kenen käyttötili ja rahastot näyttävät pitkää plussaa ilman pilkkuvirhettä. Ymmärrän myös niitä, ketkä haluavat joskus omistaa jotain mutta elävät kuin tavikset, mutta suurta osaa nyky-yhteiskunnasta en ymmärrä... - veron maksaja
kyllä nämä viimeksi esille tulleet leikkaukset kertoo mikä on kansanedustajien tahto. niitä ei yhtään kiinnosta oman kansansa hyvinvointi ,ei ne muuten tämänlaisia leikkauksia haluaisi. ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja lapsilisään kajoaminen on täysin laitonta.kun ihminen joutuu työttömäksi on jokainen sentti tarpeen. on kyllä kumma jos ay väki sulattaa tämän eikä nouse kapinaan. mehän jo sitouduttiin raamisopimuksessa mini korotuksiin. ainakin minun kohdallani käy niin että jos liitot ei ota vaikka lakko asetta käyttöön eroan liitosta ja siirryn loimaan kassan jäseneksi .miksi maksaisin kauheaa summaa vuodessa lasipalatsista jonka väki ei kuitenkaan tee duunarin eteen mitään.
vai onko ay väelläkkin tärkeintä viestittää ulkomaailmalle ja luottoluokittajille että suomi hoitaa hommansa.voikoon oma kansa miten vaan me saatiin luottoluokittajalta hyvät arvostelut,joten taas saadaan muille lainattavaksi halvempaa pahaa. - SDP=Oikeisto-kokkare
Näin kävi kun mooses alkoi ajamaan rikkaiden etuja ja urposka on vielä lisännyt sitä linjaa.
SDP oli työväen puolue sitä ennen, ei enää sen on jokainen nähnyt.
Nyt nämä nettikeskustelut ja adressit ovat 99,9% vaikuttaneet asiaan, viherpiipertäjät ja sdp eivät olekkaan lapsilisien verotuksen kannnalla enää.
Jos näillä puolueilla olisi oikeasti selkäranka he eroaisivat hallituksesta joka aiheuttaisi uudet vaalit, tämä olisi erittäin tervetullut asia nyt.
Syystä että puolueisen teot on kaikilla tuoreessa muistissa ja ehkä kansalaiset äänestäisi tekojen ei niiden lupausten mukaan.
Kokoomus tippuisi vihdoin hallituksesta, vaikka eirassa ja westendissä tehdyt kalllupit muuta kertovat!!! - ...................
Kusessa ollaan. Mullakin on vuokrat maksamatta ja sähkölasku rästissä. Kohta menee luottotiedot.
- mielnosoitusta
Hallitus ja sen etunenässä vapaamuurari katainen ajaa kansaa kaduille.Suorastaan työntää.
Turha kuvitella että olisimme yhtään sen huonompia kun Kreikassa,Espanjassa ja Ukrainassa.
Sitäkö se haluaa?
On tainnut nousta virka päähän? - irtisanokaa itsenne!
Kuinka te ihmiset joilla ei ole varaa edes asumiseen edes kuvittelette pärjäävänne tässä nykyisessä riistäjien ja roistejen Suomessa?
Edes työssäkäyvä ihminen ei pärjää tässä maassa enää!! On tämä niin väärin. Ja sitten vielä työläiset ja perseennuolijat kilpailevat töissään, että kuka on paras vaikka oikea vihollinen on siellä korkeammalla, se on kokoomus. He ovat sekoittaneet pakan niin, että alempi kasti kilpailee keskenään ja ovat kusessa.
Suomessa ei ole enää työväenluokkaa, ei ole yhtenäistä ajatusta. Kun on kaaos ja eripura sitä on helppo käyttää hyväkseen. Näin toimii KOKOOMUS. Se käyttää hyväksi tyhmempiään, surutta!
Suosittelen kaikille ihmisille -> IRTISANOKAA ITSENNE, ruvetkaan nälkälakkoon ja mitä enempi suomalainen tekee näin sen parempi. Tämä "kriisi" yms. on kuin hatusta vedetty. Maailmalla on ruokaa enemmän kuin koskaan ja rikkauksia enemmän kuin ikinä. Mitään oikeaa kriisiä ei ole.
IRTISANOKAA ITSENNE! Tehkää itsenne turhiksi ja kapinoikaa!
- e 4t 4t2t wt
Sorry, mutta ,kyllä peruskoulun pidennys on pahempi uutinen. Ainahan ne nostaa palkoja mutta peruskoulun pahentaminen vaikuttaa kaikkiin tulevien sukupolvien Suomalaisiin.
- Joo-o
Joo noi päätökset osoittaa melko hyvin sen, paljonko herrat arvostaa kansaa...Arhinmäenkin hallituksesta lähtö täysin vehkeetöntä propagandaa. Mut jokaisella meillä on ikävä kyllä vaikutus siihe minkälaiset kortit täl hetkel kädes on...niitä asioita tarvis herätä miettii ennenku vaaliuurnalle kävelee. Suurin osa nillittää nyt kun on ravat housus mut kun uudet vaalit tulee, on äiti käynyt vaihtamas vaipan ja oravanpyörä jatkuu...väki haluaa muutosta mut muutos on juuri sen suuntainen kuin äänestystulos. Lisäks suurin osa edustajista vanhoja jarruja tai puolueiden mannekiinijulkkiksia, kellä ei mitään ymmärrystä asioihin. Tämä luo taas tarpeen hirveelle virkamiesarmeijalle(lue: neuvonantajat), jotka ohjailee näitä tietämättömiä... Kun edustajien puheita tai jorinoita kuuntelee voi vain todeta:"Vain täydellinen tietämättömyys luo tuollaisen itsevarmuuden"
- kohta eläkkeelle
Valtion yhtiöt kun vähentää väkeä .
Vähennetään myös kansanedustajia samassa suhteessa aina mitä laittavat pihalle.
Posti ( Itella ) kun nosti postitaksoja sahas samalla omaa oksaa liian suurilla korotuksilla kuljetus jakelu maksuihin . Nyt väkeä vähennetään huonojen aikojen nimissä . Ei kanneta vastuuta tekemistä päätöksistä . - Joo-o
Siellä valta missä raha...millä tehdään tulosta omistajille, ellei tehostamalla toimintaa ja karsimalla palkkakuluja...nykyään kaikki on vain suurta pörssitaloutta...voittojen maksimointi ja menojen minimointi.
Meissä on vain pieni tyyppivika...suomalaiset on kateellinen nurkan takana valittava kansa, joka vieroksuu oman mielipiteen selkeää julkituomista. Silloin ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Pienen muutoksen tähän on tuonut nykyiset nettiadressit, jotka mahdollistaa äänettömän esiintulon...
Aletaan vaikuttaa, jos muutoksia haluamme...hankitaan keinoja tuoda äänemme julki...ei tämä tasainen nurina mihinkään vaikuta. Se antaa vain viestin ylemminnlle tahoille,että olemme "sopeutuva" kansa,joka valitusajan jälkeen hyväksyy kyllä kaiken kuran mitä niskoillemme kaadetaan... - hitsari 1
kansanedustajien palkka on yli kaksinkertainen duunarin palkkaan verrattuna.
Ja silti heitä ei paljo istunnoissa nähdä,paitti silloin kun kamerat on paikalla.
Kun säästöistä puhutaan,eduskunnan voisi puolittaa ja politikoiden ja kansanedustajien eläke puolittaa,eiköhän he tule toimeen sillä kahdella-kolmella tonnilla toimeen jos tavallinen pulliainen tulee toimeen tonnin eläkkeellä.
Että YA-neuvottelut vain käyntiin. - Työläinen
Miksi me kansalaiset emme älä protestiin. Eduskunnassa ja ministeriössä leikkaukset samoin kuin muille kansalaiselle!
- työläinen
anteeksi, kirjoitusvirhe ed.viestissä. nimimerkki "työläinen"
- Normiäijä
Anna äänesi kuulua: http://www.adressit.com/vastalause
- Isänmaanpuolesta
Olisiko sellainen mahdollista että, kansanedustaja voitaisiin tuomita vahingonkorvauksiin jos hän tekee Tasavaltaa vahingoittavan päätöksen?
("Vahingossa tietämättään tai tahallaan")
Tai ainakin " mustallelistalle" jos hän ei pidä vaalilupauksiaan:
Vaikkapa jälkikäteen.
Jonkinlainen vastuu täytyisi päätöksentekijöilläkin olla. - Ekkikak
Noi adressit on aika turhia. Samaa virkaa ajaa jos kirjottelet nimiä puhelinluettelosta kotisi seinään. Ei ketään kiinnosta. Edustajat elävät omassa maailmassaan.
http://tinyurl.com/kivakivaa - Joo-o
Yksi ratkaiseva tekijä on myös pääomatulojen verotus. Mitään suurien saavutuksia väheksymättä...33%...voi ristus...paljonkos on ansiotulojen maksimiprosentti nykyään...? Kertoo myös aika paljon siitä, että pylvästalon pikku oravilla ei ole uskallusta koskea sinne, missä potentiaalia olisi,vaan otetaan rahat alemmalta luokalta, koska me emme asioihin uskalla tai pysty vaikuttamaan asiohin.
Paljonko rahaa karkaa myös ulkomaille suuryhtiöiden nykyisellä verosuunnittelulla(veronkierrolla)? Nää kaikki on tosi raskaita vajeita kaadettavaks tavallisen työläisen niskaan. Ylempi luokka kiertää veroja luvalla ja tarkoitushakuisesti, kun normikansalainen kiertää "harmaalla alueella laittomasti, jotta saisi edes jonkinlaisen toimeentulon...
Toisaalta on aivan sama mikä puolue vallan kahvassa on, koska suuret linjat vedetään muiden toimesta. 200 kansanedustajaa, joista suurin osa vain muiden liikuttelemia vieteripellejä... - EI uskaltaneet
paska`housut leikat puoluetukijaisia.
- 23+76
Törkeä päätös, heillä on ennestäänkin liian isot palkat ja sitten tulee vielä eläke päälle. Eikä maan asioita edes hoideta, kaikki on huonosti Suomessa ja on ollut jo kauan.
- tästä lähtien
kaikki eläkkeelle jäävät tarvitsevat sopeutumiseläkkeen, ja eläkkeellä jo oleville se pitää maksaa takautuvasti !
- ...
Mitään veroja ei tarviis nostaa, jos vaan laskis turhia menoja eli kansanedustajien palkkoja ja sossun tukia.
- Ääni kuuluviin
Mahdollisuus vaikuttaa
http://www.adressit.com/kansanedustajien_palkan_pienennys
http://www.adressit.com/kuntatyontekijoiden_muutosturvan_lakkauttaminen- e r t tr333333333r5
adressit turhii. Ihmiset keräs adressii Ruotsin poistamisesta kansan edustajat näyttivät keskisormee ja vetivät kokaiini viivaa nokkaan ja lisäsivät ruotin opetusta
- pieru sahararassa
Nuo adressit ja nettikirjoittelut ovat kuin hyttysenpieru saharassa, sitä ei norsunluutornissa kukaan kuule eikä ketään kiinnosta.
Voiko suomessa edes äänestämällä vaikuttaa? sanokaatte koska suomessa yleensäkään on kysytty kansalta ja/tai järjestetty äänestystä yhtäänmistään?
ja silloinkin jos järjestetään niin se on vain neuvoa-antava eikä vaikuta lopputulokseen mitään, kuten kansankusettajat itsekin sellaisissa sanovat että kansa voi olla erimieltä mutta se ei vaikuta päätökseen.
- turha luulot pois
otetaan mallia ruotsista kun ruotsissa armeejassa laitetaan varusmiehet sukupuolta katsomatta samaan majoitukseen iso-säästö oli radiossa ,mennään me perässä ja aloitetaan suomenkouluissa oppilaat suomenkieliset ja ruotsinkieliset samaan kouluun siinä samalla molemmat oppii kielen ja valtavat rahat säästyy niillä voitais vaikka opetella venäjänkieltä ei ruotsikielellä venäjällä pärjää.
- Soronooota vaan!
Noniin. Ottivatpahan sitten taas pienen eläkkeestä, lapsiperheitten ruuista sun muusta. Ottakaa saatanan kätyrit vaan. Minäpä alan kans viikatehommiin. On monia keinoja vähentää valtion tukemista. Hyvästi vittunahkat.
- mitä?
Kaikkien pitää osallistua talkoisiin, mutta eipäs kuitenkaan... Nimittäin heidän itsensä ei tarvitse osallistua. Ahneus teetättää tuollaista.
- ilman edustajaa
Minkä kansan edustajia ne oikein on, ei ainakaan Suomen.
- sillyworld
Miks nousee niitten palkat jotka on hoitaneet hommansa huonosti? Me maksamme niitten palkat, jotka nytkin tekivät kaikki leikkaukset nimenomaan erityisesti koskien piemempalkkaisia työntekijöitä. Eihän nämä koske toimeentulotuen saajia, eivät juurikaan heilauta isopalkkaisia. Mutta arvatkaapa paljonko koskettaa yksinhuoltajaa joka maksaa asuntolainaa, 3 lasta elätettävänä, yksi just yli lapsilisien maksun, ei mitään tukia ole koskaan saanut. Joudun menemään töihin autollani, koska busseja ei kulje. Auto oli vähän väliä rikki ja korjailtiin, sitten se meni totaalisesti rikki, ostin muutamalla satasella vanhan auton saa nähdä kuinka silä töihin pääsee. Just, elikkä. Nyt yksinhuoltajana olen nipinnapin pärjännyt kun olen tehnyt normaalityön (täystyöaikaisen), lisäksi tehnyt n. 5 kk:tta vastaavan lisätyön raskaassa hoitotyössä. Siitä verottaja haluaa viedä 41%. En siis ole saanut mitään tukia, en asumis enkä muutakaan. Tiedän toisten saavan kyllä, mutta en tiedä kuinka itsellä kävis. JOskus kävin sossussa kun huolsin tosiaan 3.a lasta, opiskelin toisella paikkakunnalla (nykyiseen ammattiin, joka todellakin työllisti), mutta en saanut mitään, sanoivat, etteivät voi esim auton menoja laskea kun opiskelumatka vain 10km. Menin sitä sitten pyörällä!
- tukiatukia
"Mutta arvatkaapa paljonko koskettaa yksinhuoltajaa joka maksaa asuntolainaa, 3 lasta elätettävänä, yksi just yli lapsilisien maksun, ei mitään tukia ole koskaan saanut."
Olet saanut vaikka mitä tukia.. Tosin niitä pitäisi karsia kovalla kädellä. Valtion ei pidä suosia erilaisia elämän valintoja, kuten lasten hankintaa, omistusasumista jne.
Asuntolainaan olet saanut asuntolainan verovähennystä.
Lapsiperheen tuet
Kelan myöntämiin etuuksiin kuuluvat
äitiysavustus, joka on joko äitiyspakkaus tai 140 euroa
erityisäitiysraha ja äitiysraha (kunnes lapsi n. 3 kk)
isyysraha (n. 9 viikkoa kunnes lapsi 2 v.)
vanhempainraha äidille tai isälle (vauva n. 3 kk–9 kk)
lapsilisä (kunnes lapsi täyttää 17 v.)
kotihoidon tuki alle 3-vuotiaalle, joka ei ole kunnallisessa päivähoidossa
yksityisen hoidon tuki alle kouluikäiselle, joka ei ole kunnallisessa päivähoidossa
joustava hoitoraha alle 3-vuotiaalle
osittainen hoitoraha 1. ja 2. luokkalaiselle
elatustuki alle 18-vuotiaasta
erilaiset tuet lapsen sairastaessa
adoptiotuki ulkomailta adoptoiville
sotilasavustus asepalveluksessa tai siviilipalveluksessa olevalle asevelvolliselle ja hänen perheelleen. Asevelvolliseen rinnastetaan myös reservin kertausharjoitukseen kutsuttu sekä vapaaehtoisessa asepalveluksessa oleva nainen.
- Wanha Kommari
No, nousihan se juuri työntekijäin palkka juuri tuon 20 euroa myös!
EI VALITETA SIIS! - Tsaari IIIs
Miten näin pienellä maalla on varaa noin moniin kansanedustajiin?
- kaverixxx
Joo, ei mua harmita lainkaan nouskoon palkka vaikka 100% minä kun en maksa lainkaan veroja en oo koskaan maksanu enkä koskaan tuukkaan maksaan en tähän maahan joten ihanaa!!!!!!
Tämä kaikki on seurausta massiivisesta LAHJONNASTA: Iltalehti 19.2. 2013 "Miljoonien rahavirrat puolueille".
Sisäpiiriläinen Jorma Heikkinen kertoo: "Puolueille ei maksettu rahaa turhaan".
Eli puolueiden vuosikymmenien lahjonnalla vakuutusyhtiöt ovat saaneet "VEROTUS" ja "VARASTAMIS"-oikeuden Suomessa .
Laki 444/2012 varasti jopa 3 MILJARDIA euroa pienyritysten rahoja "vakuutusyhtiöille"; ja 2010 lanseerattu VAKUUTUSMAKSUVERO- poisti Suomen kilpailukyvyn, koska se nosti palkan sivukuluja RUTKASTI !
Suomen "LAKISÄÄTEISEN" vakuutusmaksujärjestelmän kautta vakuutusyhtiöillä on käytännössä YKSITYINEN VEROTUSOIKEUS Suomessa ! Jokainen työntekijä maksaa yrityksen kautta "lakisääteisiä" maksuja; jotka on MONNKERTAISET kilpailijamaihin verrattuna.
Kun vielä pienyrityksiltä vietiin pääomia jopa 3 MILJARDIA ( laki 444/2012) ei tarvitse ihmentellä miksi Suomi sakkaa.
Kaikki muut paitsi VIRKAMIEHET osallistuvat Suomen pelastamiseen ?
EU on virkamies-organisaato, joka ottaa prosentit VÄLISTÄ aivan kaikesta EU-virkamiespalkkojen muodossa !
Suomessa on kansanliike kansanedustajien palkkojen nostosta; tutkikaapa PALJONKO nousevat EU-virkamiesten palkat !- tärk.järj.
Leikkauksista puheenollen niin kyllä tämä ammattiyhdistyksien jäsenmaksujen verrovähennys on aikansa elänyt. Kyllä se olisi pitänyt poistaa ensimmäisenä ja sitten vasta ottaa käsittelyyn muut. Kuinka monta turhaa ammattiyhdistyspamppua jäsenet elättävät, eikähän jäsenmaksun, siis vapaaehtoinen, maksu ole mikään peruste verovähennykseen.
Kyllä' oikeisto tietysti ryövää kansantuloa osakkeillaan ym., mutta on niitä verovähennysoikeuksia myös jäänyt nousukausien ajoilta turhaan nykytaloutta vaikeuttamaan. - Ääni kuuluviin
Adressien kautta on mahdollisuus vaikuttaa. Jakakaa Facebookissa.
http://www.adressit.com/kansanedusta...lkan_pienennys
http://www.adressit.com/kuntatyontek...lakkauttaminen
Mitä mieltä olet aiheista? - eläkeläinen
Uskomatonta tässä tilanteessa!
- Hyvä veli verkostooo
Helppo nostaa, kun voi kaveriporukalla päättää kaikesta.
- PERKKELE
Ei ne mitään lisää tarvi, vois ottaa puolet niiden palkasta pois jo nytkin.
- Tyhmä kansa
Voi että suomalaiset ovat tyhmä kansa. Tavallisilta työssä käyviltä ihmisiltä leikataan joka paikassa ja politikot vain nostavat itselle palkkoja ja bonuksia. Ja lammaskansa vain katsoo ja äänestää heitä uudelleen, joskus hiljaa vikisee jotain, mutta tosi hiljaa. Ja uskoo vielä että Suomi on niin rehellinen maa eikä korruptiota Suomessa ole. Politikkojen lisäksi Suomen eläkeyhtiöiden pomot ovat suorastaan rehellisyyden perikuvia. Ja sehän on täysin läpinäkyvää ja rehellista kun vallassa olevat päättävät itse omista ja kavereiden palkoista ja eduista.
- Pelleporukkaa
Kyllä nää Suomen päättäjät ovat perseestä kun esim. tää savon pelle mikä oli valtionvarainministerinä 1990 sai Suomen valtion konkurssiin jä häipy suurlähettilääksi Brysseliin.Sitten palasi ja palkittiin Suomen pankin pääjohtajaksi,että silleen lyhyt on muisti näillä idiooteilla.
- Spineless Finns
It's better to be complaining here than actually going to your Member of Parliament and compalining to his face, eh? What a spineless lot you Finns are!
- Jänishousut
"Suosittelen kaikille ihmisille -> IRTISANOKAA ITSENNE, ruvetkaan nälkälakkoon ja mitä enempi suomalainen tekee näin sen parempi. Tämä "kriisi" yms. on kuin hatusta vedetty. Maailmalla on ruokaa enemmän kuin koskaan ja rikkauksia enemmän kuin ikinä. Mitään oikeaa kriisiä ei ole.
IRTISANOKAA ITSENNE! Tehkää itsenne turhiksi ja kapinoikaa! "
hahahah - Finns are too timid to do anything! Jänishousut koko kansa! - smartis2012
Niin, keskituloisilta puuttuu puolue: ei SDP eikä Kokoomus aja keskituloisten asioita ja siksi heitä on helppo rokottaa. Mikään puolue ei pane vastaan, kun revitään kaikki irti maksavilta kansalaisilta. Keskusta ajaa maatilojen asiaa, persut taas jotain, jota ei ole olemassakaan.
Ei saa enää sallia sitä, että keskituloiset maksavat sekä köyhien että rikkaiden elämän!
Tarvitaan uusi puolue, joka voi päättää mihin keskituloisten maksamat verorahat käytetään!
Kuka alkaisi perustamistoimet? - lonkero5
eipähän tarvitse kuin vetää risti ruutuun,mutta en varmasti anna ääntä noille rosvoille
- huolestunut11
Kansanedustajien palkkiot suhteessa heidän muihin tulonlähteisiinsä on pisara suunnattoman suuressa valtameressä.Olen tietenkin vastaan kansanedustajien etujen lisäämistä,mutta ajatellaanpa yhteiskunnan vähäosaisimpien tuloja;indeksikorotus jäi tekemättä pienetuloisimmille.Joku muutamien kymppien palkankorotus kahdellesadalle hlö:lle ei juuri tunnu budjetissa,(vaikka se onkin väärin)mutta nyt jo 9 prosenttiin nousseen työttömyyden indeksik.(lue:toimeentulotuella elävät) tulisi valtiolle paljon kalliimmaksi.Mutta mistä pitäisi leikata?Olisiko maahanmuuttajien järjetöntä rahoitusta syytä hieman leikata?Ei sekään riitä.Entäpä pääomatulojen progressiivinen verotus?Olisiko siinä apu valtiontalouden velkaantumisen loppumiseen/hidastumiseen?
- Kevät2014
Ehdottomasti pitää äänestää, muuten ei muutos tule. Sama porukka istuu irvistelemässä hallituksessa. Toi palkankorotus on törkee kun pitäis säästää....Edustajapaikkoja pitäis vähentää. Samalla vähenisi avustajia ja näin tulisi säästöä. Samoin kansanedustajien eläke pitäisi poistaa tai sitä pitäisi maksaa vasta eläkkeelle jäätyä...
- varasijat
Pääseekö ministeriöön taikka edustajan avustajaksi muutoinkuin hyvillä suhteilla?
Eiköhän nämäkin paikat pitäisi vaaleilla jakaa varasijoille jääneeille!
Sata edustajaa riittää. - Eero J
Toivotaan, että palkkoja oikeasti lasketaan! Ei noista lapsilisistä kannata mitään enää ottaa.
- pyrokr. kukkii
Eihän se tuo kakskymppiä ole kuin moraalinen vääryys. Enemmän huolestuttaa tuo avustajien suuri määrä, kun näyttää siltä, että avustajallakin pitää olla avustaja, kun kansanedustajat eivät osaa enää tehdä mitään muuta kuin puhua pälpättää mainosmielessä seuraavia vaaleja silmälläpitäen.
Mitäpä sitten tämä: oikeuskansleri, apulaisoikeuskansleri, oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamies. Entäs heidän avustajansa.
Saataisiinko meidän valtakunnansovittelijalle myös alempia tasoja. Olisi ensin vaikka pitäjän pässi, läänin sonni ja ylimpänä valtakunnansovittelija.- kansa kärsii
Hienoa, että saadaan myös huumoria sekaan, sillä huumorin kannaltahan tämä valtava byrokratian kukan kasvaminen on otettava, jos sen yleensä voi sallia.
- Ärsyyntynyt
kansa kärsii kirjoitti:
Hienoa, että saadaan myös huumoria sekaan, sillä huumorin kannaltahan tämä valtava byrokratian kukan kasvaminen on otettava, jos sen yleensä voi sallia.
Aletaan käyttää ministereistä SS-arvonimiä, kullekin ansionsa mukaan. Katainen olisi siis Reichsführer-SS. Urpilainen SS-Oberstgruppenführer ja niin edelleen...
Eipä tuolla ole kansantaloudelle mitään merkitystä. Ei duuni kivaa ole, teit niin tai näin, aina haukutaan myös jos et tee mitään. Tämä on taktinen harhautus, kuten se lapsilisien leikkaus. Kukaan ei puhu muiden leikkausten vaikutuksesta kk nettoon. Meillä kulut lisääntyy noin 100-150€/kk siis ilman lapsisilisän leikkausta. Toki jos tukiaisilla elelee, niin on tuo lapsilisäleikkaus noin kolme tupakka askia kuukaudessa vähemmän. Tosin ei tupakoitsija niitä tietenkään jätä ostamatta lapsiperheissäkään.
- Hävetkää
Älkää nyt viittikö. Tuo 20 € korotus on aivan liian pieni, huomioonottaen työn vastuullisuuden ja vaativuuden, kun pitää päättää kansakunnan asioista ja kansalaisten tulevaisuudesta. Montako unetona yötä he ovat nytkin valvoneet miettiessään, mistä voi leikata, ettei kansalaisten hätä vain kasvaisi. Pitää muistaa, että itse olemme heidät sinne valinneet kaikinpuolin sopivina ja pätevinä kansakunnan asioita hoitamaan. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Ja nyt on huolena vielä koko euroopan talous, Ukrainan kriisi, Venäjä ja mitä Putin suunnittelee. Kyllä kansanedustaja on palkkansa ja eläkkeensä ansainnut.
- M.A.M.M.O.N
Kansa kuin tulivuori, milloin se purkautuu? Toivottavasti pian jotta asiat rupeaa menemään oikeudenmukaisesti!
- USKO MENNY
TÄÄL ON TOSI PALJON SHITTIÄ AARNIO PLUS KAVERIT YM.
- IHAN SAMA
ainahan kusettaa mut täl kertaa hel..... vähän miks kansan valitsemat ei voi näyttää esi merkkiä ja alentaa palkkojaan.SOINI ON JOKU PELASTAJA MIKS NE EDES VOIS NÄYTTÄÄ ESI LEIKKIÄ.
- sokrates 1
Ja mistä työpanoksesta??
Eduskuntasalin kyselytunteja olen seuranut useita kertoja.Voi vain ihmetellä
miksi tyhjiä tuoleja on niin lukuisa määrä, kun tärkeitä asioita käsitellään.
Ehdotan kansalaisaloitteeksi seuraavaa:
Jokaiselle kansanedustajalle jaetaan istuntosaliin mentäessä poletti.
Ainoastaan polettia vastaan myönnetään istuntopalkkio. Salista saa poistua ainoastaan WC -asioille ja saliin on myös palattava.
Jokaiselle edustajalle on myönnettävä tasapuolisesti puheenvuoro. Mikäli vain tietyt edustajat saavat eniten puheenvuoroja nämä tulisi hetkeksi jäävätä jotta todellinen demokratia toteutuisi.
Yhtäkaikki, kellokorttikin on keksitty. Miksi tämä poliitikkojen ryhmä olisi oikeutettu poikkeamaan tavallisten kansalaisten palkanmaksuperusteista??
Me veronmaksajat joudumme kustantamaan heidän palkkansa ja olemme heidät myös työtehtäviinsä valinneet. - Nousee, nousee...
Minultakin nousi palkka alkuvuodesta.
Siinä vaan kävi niin, että vähemmän jäi käteen rahaa, kun samalla nousivat eläkemaksu ja vero. - ihmetteeliä
Ihmettelen kun kansanedustajien palkat on suuret mut kun on istuntoja salissa tuolit ammottavat suurimmak osas tyhjillään missä edustajat näihin palkkoihin olis syytä pysyä pulpetissaan,ei onnistus normityössä lopputili pamahtas.
- näinon
Kyllä on törkeetä peliä, omanedun tavoittelijat ja yrittäjiä hyvä tulosia kaikki tavallisella duunarilla ei ole mahdollisuutta päästä eduskuntaan,
Mutta huonosti menee kun Katainenkin jättä hukkuvan laivan siinä menee kyllä EU Virat siitä on pidetty huoli,- laikonautti
Juu suamalaiset "huippupoliitikot ynnä muu maailma moittivat venäjää oligarkkien omaisuuden takavarikoimisesta, mutta samalla unohdetaan länsimaiset oligarkit. RAhaa maailmasa on riitävästi, se vaan on jakautunut niin kovin suppeesti!
- helpottunu
Leikata pitäis virkamiehistä joutas 200000 tuhatta antaa lopputilit tulis säästöä ei tarvis ottaa lapsilta,kyllä pikku porvarit äänestää suomen konkurssiin,sitä luulee olevasa porvari kun saa 2500€ palkkaa.
- punaniska rehupuntti
On lottovoitto syntyä suomeen, mää muutan viroon siel ei oo somaleita ja halba viina ja huumeet ja tussu!
- laikonautti
Ei voi kyllä kun ihmetellä Suomen kansan enemmistöä kun kuuntelee poliitikkojen puheita sopeutuksista ja talouden kasvattamisesta veroja kiristämällä. Kansanedustajat aina kertovat olevansa kansan päätöksellä valittu Suomen asioista päättävä hallintoelin, mutta todellisuudessa vaalien yhä alenevat äänestysprosentit kielivät siitä että toivonsa menettäneiden suomalaisten määrä on kasvanut ja tulee kasvamaan. Itseäni huvittaa Suomen hyvinpalkattu asiantuntijoiden ja hyvinpalkattujen "paperin(t)ulostajien" määrä joka kertoo vain siitä, että ns. tuottavien töiden tekijöiden määrä vain laskee. Muutama vuosi sitten puhuttiin paljon ns. työperäisen maahanmuuton lisäämisestä, mutta oma näkemykseni on,että ennen kuin haalitaan ulkomaista työvoimaa, tulisi oman maan alkuperäisille kansalaisille, jotka ovat työttöminä hoitaa töitä ja katsoa sen jälkeen onko ulkomaiselle työvoimalle tarvetta. Ns. ulkomaisen työvoiman työnlaatu matalapalkkaisilla duunarityömailla on usein ala-arvoista. En ole työtön, vaan lepsut ulkomaalaisten tekemien töiden korjaukset pitävät leivässä.
- laikonautti
Kas eikö Kaikilla asunnottomilla olekkaan mahdollisuutta saada näkemystään esille? KUljen työssäni ympäi Suomea ja jotenkin tuntuu että ns. tavallisten tyytymättömien kansalaisten määrä vaan lisääntyy. Siksi kysynkin että mitä eroa on stalinilla ja NALLE WALLROOSILLA? No toinen oli köyhä talonpojan poika Venäjältä ja toinen rikkaan talousmiehen poika. No yhteistä? Molemmat keksivät utopian jota kansa uskoi ja molemmat rikastuivat toisten rahoilla
- laikonautti
Kaikki hehkuttaa Timo Soinia ja persuja ym. puolueita mutta on se kumma että minä joka en ole ollut päivääkään elämässäni tyättömänä, en olekkaan ikipäivänä tehnyt töitäni ns. TUKESIN vaatimalla YHTÄKÄÄN HENKEÄ EI MENETETÄ-teemalla vaan halvimman tarjouksen mukaan. SUAMI ON SITTEN HIANO MAA KAIKKINE ASETUKSINEEN!!!!!
- jeppisjepulis1
Ja työmatkat taittuvat mukavasti ILMAISEKSI. Tänään A-studion haastattelussa ollut kansanedustaja ei edes tiennyt,paljonko Hänen junalippu Kuussa maksaa hlinna-hki.Ne kun tulevat työnpuolesta..
- waler.
Palkankorotusten pitäisi korreloida vaalimenestykseen. Voitaisiin laske läpi menneet kansanedustajat ja puolueen kannatuksen nousu/lasku, niin veronmaksajille ei tulisi lisälaskua, kun osalla palkka vastaavasti laskisi.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä953321Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041823Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471667- 951530
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4081491Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4191386Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381147Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275965