ei kukaan minua

Tuo on totta. Aina olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, koskaan en mihinkään porukoihin kelvannut. Tuttavat hylkäävät kun löytävät parempia ystäviä mun tilalle. Rakkauttakaan ei ikinä kohdalle tullut. Aina olen ollut väärään aikaan väärissä paikoissa, toisten tiellä ja liikaa joka paikassa. Olen kuin palapelin ylimääräinen pala, ei sovi mihinkään, kukaan ei tarvi, ei kaipaa, eikä huomaa jos mua ei enää olemassakaan. Aivan turha ja tarpeeton ihminen.

En sovi mihinkään kirjoitti:

Tuo on totta. Aina olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, koskaan en mihinkään porukoihin kelvannut. Tuttavat hylkäävät kun löytävät parempia ystäviä mun tilalle. Rakkauttakaan ei ikinä kohdalle tullut. Aina olen ollut väärään aikaan väärissä paikoissa, toisten tiellä ja liikaa joka paikassa. Olen kuin palapelin ylimääräinen pala, ei sovi mihinkään, kukaan ei tarvi, ei kaipaa, eikä huomaa jos mua ei enää olemassakaan. Aivan turha ja tarpeeton ihminen.

Voin samaistua sinuun, koska niin paljon samankaltaista on minunkin elämässäni. Murrosiässä itsemurha oli monta kertaa todella lähellä, niin totaalisen yksin olin.

Minut pelasti kirjat ja eritoten eräs minua huomattavasti vanhempi henkilö, joka myös oli intohimoinen lukija ja jonka kanssa saatoin keskustella kirjoista silloin tällöin.

Välillä elämässäni olimelko valoisiakin vaiheita, mutta nyt on taas harmaata ja melko yksinäistä. Sen olen päättänyt, että itsemurhaa en enää edes harkitse, vaan kuljen ulkopuolisena muiden joukossa tieni loppuun ja hyväksyn aikanaan lähtöni tyynesti ja ajatellen sitten pääseväni lepoon...