miksi persu

ja kuvaa
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikähän mahtaa olla tämän "miksi"-kirjoittajan oikea ongelma !!

Äänestä

HESARI ON KOKO TOIMINTANSA AJAN SENSUROINUT TAI SIIS TUKENUT TOISIA JA HILJENTÄNYT TOISIA UUTISIA, KERTONUT EHKÄ JOTAIN, MUTTA MANIPULOINNUT JA SÖSSÖTTÄNYT TOIMITTAJIEN MIELIPITEITÄ JOUKKOON

Nykyisin Hesarin pääpaino on erilaisissa mamuissa, joiden haastatteluja ja jättikuvia painetaan lehtiin, koski uutinen sitten mitä tahansa suomalaista, vaikka mämmiä tai vappua, niin mamua haastatellaan.

MUTTA YHTÄKKIÄ, MAMUSTA TAI VASTAAVASTA VAIETAAN JA SENSUROIDAAN.

KUINKA ARVIOIDAAN VENÄLÄISTEN TAPPAMAT SUOMALAISET MENONA VENÄJÄNKAUPASSA?

HESARI RYSSITTELI KESKIVIIKKONA 26.3. 2014 ELI SENSUROI RYSSÄNUUTISEN NETISTÄ
KUULEMMA HESARIN PAPERILEHTI EHTI MENNÄ PAINOON EIKÄ HESARI HUOMANNUT SENSUROIDA SIELLÄ, ETTÄ VENÄLÄINEN TAPPOI SUOMALAISEN IKAALISSA
PAPERILEHTI ILMESTYI TORSTAINA 27.3. (en tilaa)

Hesari kirjoittaa netissä 26.3.: Rekkaa kuljettanut mies selvisi vammoitta.
Paperilehdessä 27.3.: Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.

Turun Sanomat esimerkiksi kirjoittaa suoraan STT-uutisen (alla)
Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.

SENSUROITU UUTINEN HESARISSA ON
Rekkaa kuljettanut mies selvisi vammoitta.
http://www.hs.fi/kotimaa/Mies kuoli rekkakolarissa Ikaalisissa/a1395804900364


Mies kuoli rekkakolarissa Ikaalisissa
26.3.2014 16:05 STT

Henkilöautoa kuljettanut mies kuoli keskiviikkona rekkakolarissa Ikaalisissa Pirkanmaalla. Mies oli paikkakuntalainen ja syntynyt vuonna 1993. Rekkaa kuljettanut mies selvisi vammoitta.

Onnettomuus sattui hieman ennen puoltapäivää Mansoniemessä, noin 13 kilometrin päässä Ikaalisten keskustasta. Poliisin mukaan henkilöauto törmäsi vastaan tulleen rekan etuosaan. Onnettomuuden syytä ei tuoreeltaan tiedetty.
Valtatie 3 oli pari tuntia suljettuna onnettomuuden raivaustöiden vuoksi.

SENSUROIMATON STT -UUTINEN TURUN SANOMISSA
Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/611286/Henkiloauton kuljettaja kuoli tormattyaan rekkaan Ikaalisissa
Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään rekkaan Ikaalisissa

Kotimaa | Turun Sanomat 26.3.2014 12:32 | 0
Päivitetty 26.3.2014 13:13

Henkilöautoa kuljettanut mies kuoli keskiviikkona rekkakolarissa Ikaalisissa Pirkanmaalla. Vainaja oli paikkakuntalainen ja syntynyt vuonna 1993. Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.

Onnettomuus sattui hieman ennen puoltapäivää Mansoniemessä, noin 13 kilometrin päässä Ikaalisten keskustasta. Poliisin mukaan henkilöauto törmäsi vastaan tulleen rekan etuosaan. Onnettomuuden syytä ei tuoreeltaan tiedetty.
Valtatie 3 oli pari tuntia suljettuna onnettomuuden raivaustöiden vuoksi.

0

Äänestä

No mikäs piru se sun oikea ongelmasi sitten mahtaakaan olla !!

Äänestä

Hy7vä nylpytys ja kuvaus meni pieleen tien laidalla ja kyllähän se vakaumuksellista persua harmittaa.

Äänestä

Mikähän mahtaa nylpytyshokijan oikea ongelma ollakaan !!

Äänestä

Jos puskasta kuuluu mölinää ja raakaa nylpytyksen ääntä, siellä ponnistelee todennäköisesti ponteva perssu??

Äänestä

Mikähän sunkin oikea ongelmasi mahtaa olla !!

Äänestä

Filmiä kuluu kun perssupoika kuvaa toverinsa kikkeliä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nylpyttää kirjoitti:

ja kuvaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu