YLEn erikoista

Wuolijoki, Repo, Raatikainen, Paasilinna, Wessberg,....

Eiköhän olisi jo ihan uskottavan objektiivisuudenkin vuoksi aika antaa YLEN toimitusjohtajuus porvarille - tai ainakin sitoutumattomalle ammattilaiselle.

Itäisessä kommunismissa aikanaan kansan alistaminen perustui vahvasti propagandaan. Sama kopioitiin Suomeen. Yleisradioin kautta ilmoitettiin hyväksyttävät mielipiteet ja sopimattomat leimattiin oikeistolaisuudeksi. . Eikö kansan kasvattaminen arvoihin tulisi lopettaa ja pitäytyä objektiivisuudessa.

Me emme ole vielä pesseet pyykkiämme mm. Revon ja Paasilinnan jäljiltä. Minusta asiassa olisi syytä harkita jopa valtakunnanoikeuden käyttöä.

YLE OBJEKTIIVISEKSI!
7221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Arne Wessberg on ammattilainen, Ylen sisällä ammattitaitonsa hankkinut, vaikka onkin demari, koska Ylen sisällä pitää ilmeisesti kuulua johonkin puolueeseen, ettei uraputki tyssää.

Wessbergin kohdalla oli siis jo pieni liikahdus ammattimaisen johtajan suuntaan. Nyt jos päädytään antamaan virka kansanedustajan suojatyöpaikaksi Backmanille, niin mennään takapakkia Raatikaisen kauteen.

Olen ymmärtänyt, että Laukkasella olisi takataskussaan hyviä media-alan ammattilaisia. Yhtyneiden Kuvalehtien tuoreen toimitusjohtajan nimi jo vilahti Verkkouutisissa. Nyt pitää vain toivoa, että puolueilla ja niiden hallintoneuvostojäsenillä olisi malttia panna jäitä hattuun ja tehdä viisas valinta huolimatta siitä, että kunnallisvaalit hermostuttavat puolueita.

Ylen toimitusjohtajan nimityksen varjolla, kun on ihan liian helppo koettaa hankkia julkisuutta, esittämällä julkisia lausuntoja miloin mitäkin vastaan, jos sattuu olemaan ehdokkaana kunnallisvaalissa.

Äänestä
  • Ei Yle nykytilanteessa kaipaa media-alan johtajaa, vaan ammattitaitoisen yritysjohtajan. 'Backmanin-paperi', jossa uudistuksia on linjattu, tuo esiin niin vaativia asioita, ettei siihen yhdenkään medianistin hartiat riitä. Tosiasiassa Backmankin saattaisi tässä tilanteessa olla parempi johtaja kuin yksikään esiin noussut nimi. Mediajohtajia talossa on jo riittävästi.

    Äänestä

  • Syväkurkku kirjoitti:

    Ei Yle nykytilanteessa kaipaa media-alan johtajaa, vaan ammattitaitoisen yritysjohtajan. 'Backmanin-paperi', jossa uudistuksia on linjattu, tuo esiin niin vaativia asioita, ettei siihen yhdenkään medianistin hartiat riitä. Tosiasiassa Backmankin saattaisi tässä tilanteessa olla parempi johtaja kuin yksikään esiin noussut nimi. Mediajohtajia talossa on jo riittävästi.

    Ammattijohtajan vaatimuksiin minusta kuuluu se, että hän osaa johtaa media-alalla toimivaa huippuasiantuntijoista ja luovista ihmisistä muodostuvaa organisaatiota, mikä ei ikinä onnistu pelkältä politrukilta, jollainen Backman on, mutta Wessberg ei ollut.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Ammattijohtajan vaatimuksiin minusta kuuluu se, että hän osaa johtaa media-alalla toimivaa huippuasiantuntijoista ja luovista ihmisistä muodostuvaa organisaatiota, mikä ei ikinä onnistu pelkältä politrukilta, jollainen Backman on, mutta Wessberg ei ollut.

    Täytyy muistaa, että YLE täyttää tiedonvälityksessä myös yhteiskunnallista roolia. Se toimii vastapainona puhtaasti kaupallisin perustein toimivalle medialle. Sähköiset viestimet ovat nykyaikana niin keskeisiä, että tällainen erityistehtävä on paikallaan. Ihmisten tulee saada tv:n kautta myös tietoa, ei pelkkää viihdettä.

    YLEn johtajalla täytyy olla siis myös yhteiskunnalinen näkemys YLEn tehtävistä tiedonvälityksessä. Pelkkä media-alan tuntemus ei välttämättä riitä tähän.

    Tämän keskustelun avaaja ei ole sama kuin tämän viestin kirjoittaja, vaikka haluaa toistuvasti samaa nimimerkkiä käyttääkin. Kyseessä lienee jonkinlainen persoonallisuushäiriö, samaistumishalu suureen idoliinsa.

    Äänestä

Poliittisen sensorin tai kaupallisen maailman arvot sisäistäneen ammattilaisen hoidossa YLE olisi täsmälleen yhtä yksipuolinen laitos. Kummallakin linjalla todelliset luovuudet tukahdutetaan, todella tulenarat asiat jätetään käsittelemättä, ja ennen pitkää päädytään berlusconi-murdochmaiseen tissiviihteeseen.

Backmanin valinta olisi tietysti ollut varmistus sille ettei Koiviston tai Lipposen menneisyyttä ikinä käsiteltäisi valtakunnan tiedonvälityksessä. Mutta yhtä lailla tämän varmistaa se jos korkealle pallille istutetaan katsoja- ja myyntilukuja tuijottava salonkikelpoinen markusseliini.

Äänestä

Virka on täydettävä avoimen haun kautta, jos demareista ei löydy pätevämpää, kuin tämä kouluja käymätön poliittinen proileri.
Kokomuksella on TV- johtajuus ja keskustalla Suomiradio. Tämän takia haku on kohdistunut demareihin tasapuolisuuden vuoksi.
On sossujen häpeä, jos he eivät keskuudestaan parempaa löydä.

Äänestä

Näkemykseni noista tähänastisista mainitsemistasi Ylen johtajista ei kahta ensimmäistä lukuunottamatta olisi noin tyly. Minusta Raatikainen Ylen johtajana oli tarpeellinen Revon jälkeen. Hän oli tarpeeksi kova putsatakseen pikkurepolaiset Ylen nurkista. Ainakin minun silmissäni hän palautti myös Ylen uskottavuutta ja puolueettomuuttakin kummasti, vaikka olikin umpidemari, SDP:n entinen puoluesihteeri ym.

En ole poliitikko Paasilinnan suuri ihailija (Lehtistä äänestin EU-parlamenttiinkin enkä häntä) mutta onhan se tunnustettava, että Paasilinna oli lähtökohdiltaan tehtävään mitä sopivin. Hän on paitsi tiedotusalan ammattilainen myös älykkö, metsurista tohtoriksi opiskellut, ja julkisuuden taitavasti hallitseva mies. Entisenä kansanedustajana hän tunsi politiikan ja lehdistöneuvoksena sekä Moskovassa että Washingtonissa olleena myös maailmaa molemmilta laidoilta.

Tietääkseni Paasilinnan halusivat johtoon Ylen vasemmistolaiset toimittajat, jotka myös savustivat hänet ulos, kun tämä osoittautui aivan liian itsenäiseksi ja itsepäiseksi eikä tanssinut heidän pilliensä mukaan.

Wessberg on ollut väritön ammattimies, mutta on enemmän kulisseissa kuin julkisuudessa ihan taitavasti ohjaillut vaikeasti johdettavaa puljuaan.

Backmanilla olisi varmasti myös hyvät edellytykset onnistua tehtävässä, sillä hän on on jo kovat koulut käynyt ja mm. eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana taitavaksi osoittautunut poliitikko. Ehkä kuitenkin juuri tässä tilanteessa, Ylen talouden ollessa kuralla, pitäisi tehtävään valita - sikäli kuin saataisiin - kova talousammattilainen, mutta ilman poliittista taustaa ja kontakteja hän Ylen taloutta tervehdyttäessään saattaisi nopeasti joutua mahdottomaan tilanteeseen eri suuntiin vetävien ja todellista valtaa käyttävien poliitikkojen kanssa.

Toistaiseksi esille tulleista nimistä mielestäni Backman on sittenkin varteenotettavin. Jos hän ei käy, ei mieleeni tulee sopivampaa ja todennäköisesti tehtävään suostuvaa poliitikkoa oikealtakaan. Ehkäpä katseet olisi nyt käännettävä lehtimaailmaan? Jos Erkon median riveistä ei löydy henkilöä, jolla olisi tarvittavaa sekä tiedotus- että talousammatillista osaamista ja osoitettuja henkilöjohtamistaitoja, niin sitten sellaista ei löydy mistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielipidepankki kirjoitti:

Wuolijoki, Repo, Raatikainen, Paasilinna, Wessberg,....

Eiköhän olisi jo ihan uskottavan objektiivisuudenkin vuoksi aika antaa YLEN toimitusjohtajuus porvarille - tai ainakin sitoutumattomalle ammattilaiselle.

Itäisessä kommunismissa aikanaan kansan alistaminen perustui vahvasti propagandaan. Sama kopioitiin Suomeen. Yleisradioin kautta ilmoitettiin hyväksyttävät mielipiteet ja sopimattomat leimattiin oikeistolaisuudeksi. . Eikö kansan kasvattaminen arvoihin tulisi lopettaa ja pitäytyä objektiivisuudessa.

Me emme ole vielä pesseet pyykkiämme mm. Revon ja Paasilinnan jäljiltä. Minusta asiassa olisi syytä harkita jopa valtakunnanoikeuden käyttöä.

YLE OBJEKTIIVISEKSI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu