Niin...olen 12v ja välillä tuntuu ettei vaa jaksa...
Koulu menee päin persettä,ystäviä ei pahemmin ole,haluasin vaan tönöttää kotona ja käpertyä yksinäisyyteen...
Jos äiti menee kauppaa,niin tahon vaan jäädä kotiin.
Olen ollu koulusta pois jo yhteensä melkein 3 kk..välillä esitän kipeää..välillä olen kipeä...
Äitini on nyt ollu tosi tiukilla kouluni suhteen,mulla on uhka joutua koulukotiin,se kyllä pelottaa,mutta loppujen lopuksi en vain jaksa enää ajatella koko asiaa.
Koulussa olen suurimmaksi osaksi se luokan erakko,yks tyyppi siel on ny takertunu muhun,mutta pian sekin vaihtaa koulua...sitten tulee taas se loputon yksinäisyys välkällä,jolloin pyörin apaattisesti ympyrää tai tönötän istumassa jossain välittämättä kenestäkään.
Kaverien hylkäys on mulle tuttu juttu,ensin ihmiset on niin ystävällisiä ja ihania,sitten ne löytääkin jonkun kivemman tyypin ja vaan jättää mut.
Sitten mä oonki ihan tyhmä ja ärsyttä tyyppi jonka jutut on tyhmiä ja mulle vaa käännetään selkä.
Äiti huutaa melkein joka päivä ja kun sillä vaan menee hermot,kun en taho kouluu ja valitan kipuja,niin sitte se vaa riuhtoo ja huuta mulle.
Pelkään suorastaan toisia mun ikäsiä vieraita,autolla jos mennään ja kävelytiellä kävelee mun ikäsiä,niin kumarrun vaan matalaks ettei kukaan nää mua.
Mä vaan pelkään ihmisten arvostelevia ja syyttäviä katseita.
Olen ylipainoinen,olen ruma,minulle ei sovi mikään,kaikki muut ovat mua parempia.
Me ei olla mitään rikkaita,välillä on ruoastakin puute ja joutuu hakee ruoka rahaa jostai sossust vai mikä paikka se ny on..
Vaatteet ostetaan kirpparilta ja sitten ku ei voi mitään kalliita ja siistejä paitoja ym ostaa,niin sitte ne saatanan rikkaat lissut vasta nauraaki...
Kaikki tuntuu vaa huonolta,minä,elämä....mikään ei ole enää yhtä kivaa,
Eläimet on aina ollu mulle rakkaita..ne on ainoita jotka kuuntelee mua,ja joille voin kertoa päivän kamaluudet.
Voiko kukaan tunteekkaan sitä kipua,ku äiti raivostuessaan uhkaa heittää kaikki elukat roska säkkii ja kaatikselle tai sanoo että vääntää niiltä vaikka päät irti,mutta ne lähtee...
Sitten se on jopa raivoissaan sanonu et haluis vaa repii mun pään irti ym..
Mutta! Älkää syyllistäkö äitiäni...kaikki on minun syytäni...minä olen kivuillani,käytökselläni sunmuulla tämän aiheuttanu..
Äiti ei vaan taho et mua viedään ja se haluu et mun koulu menis hyvin että mun elämäki menis psremmin..sillä vaan menee hermot,ku mä en muka tajuu.. (oikeasti tajuan kyllä..) välil toivoisin vaan kuolemaa,välillä harkitsen itsemurhaakin,mutta kun ajatrele perhettäni....niin en pysty..se tuottaisi heillekkin liikaa tuskaa,enkä halua satuttaa heitä omien murheideni takia...
Koulu menee päin persettä,ystäviä ei pahemmin ole,haluasin vaan tönöttää kotona ja käpertyä yksinäisyyteen...
Jos äiti menee kauppaa,niin tahon vaan jäädä kotiin.
Olen ollu koulusta pois jo yhteensä melkein 3 kk..välillä esitän kipeää..välillä olen kipeä...
Äitini on nyt ollu tosi tiukilla kouluni suhteen,mulla on uhka joutua koulukotiin,se kyllä pelottaa,mutta loppujen lopuksi en vain jaksa enää ajatella koko asiaa.
Koulussa olen suurimmaksi osaksi se luokan erakko,yks tyyppi siel on ny takertunu muhun,mutta pian sekin vaihtaa koulua...sitten tulee taas se loputon yksinäisyys välkällä,jolloin pyörin apaattisesti ympyrää tai tönötän istumassa jossain välittämättä kenestäkään.
Kaverien hylkäys on mulle tuttu juttu,ensin ihmiset on niin ystävällisiä ja ihania,sitten ne löytääkin jonkun kivemman tyypin ja vaan jättää mut.
Sitten mä oonki ihan tyhmä ja ärsyttä tyyppi jonka jutut on tyhmiä ja mulle vaa käännetään selkä.
Äiti huutaa melkein joka päivä ja kun sillä vaan menee hermot,kun en taho kouluu ja valitan kipuja,niin sitte se vaa riuhtoo ja huuta mulle.
Pelkään suorastaan toisia mun ikäsiä vieraita,autolla jos mennään ja kävelytiellä kävelee mun ikäsiä,niin kumarrun vaan matalaks ettei kukaan nää mua.
Mä vaan pelkään ihmisten arvostelevia ja syyttäviä katseita.
Olen ylipainoinen,olen ruma,minulle ei sovi mikään,kaikki muut ovat mua parempia.
Me ei olla mitään rikkaita,välillä on ruoastakin puute ja joutuu hakee ruoka rahaa jostai sossust vai mikä paikka se ny on..
Vaatteet ostetaan kirpparilta ja sitten ku ei voi mitään kalliita ja siistejä paitoja ym ostaa,niin sitte ne saatanan rikkaat lissut vasta nauraaki...
Kaikki tuntuu vaa huonolta,minä,elämä....mikään ei ole enää yhtä kivaa,
Eläimet on aina ollu mulle rakkaita..ne on ainoita jotka kuuntelee mua,ja joille voin kertoa päivän kamaluudet.
Voiko kukaan tunteekkaan sitä kipua,ku äiti raivostuessaan uhkaa heittää kaikki elukat roska säkkii ja kaatikselle tai sanoo että vääntää niiltä vaikka päät irti,mutta ne lähtee...
Sitten se on jopa raivoissaan sanonu et haluis vaa repii mun pään irti ym..
Mutta! Älkää syyllistäkö äitiäni...kaikki on minun syytäni...minä olen kivuillani,käytökselläni sunmuulla tämän aiheuttanu..
Äiti ei vaan taho et mua viedään ja se haluu et mun koulu menis hyvin että mun elämäki menis psremmin..sillä vaan menee hermot,ku mä en muka tajuu.. (oikeasti tajuan kyllä..) välil toivoisin vaan kuolemaa,välillä harkitsen itsemurhaakin,mutta kun ajatrele perhettäni....niin en pysty..se tuottaisi heillekkin liikaa tuskaa,enkä halua satuttaa heitä omien murheideni takia...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, voimia sinulle rakas lapsi!
Oletko jutellut tilanteestasi kenenkään ulkopuolisen kanssa? Oletko kertonut tilanteestasi koulussa? Tai jollekin muulle aikuiselle? Tämä palsta ei ole paras keskustelukanava häiriköinnin vuoksi, mutta ymmärrän, jos se on ainoa paikkasi purkaa jos muita keskusteluyhteyksiä ei ole.
Itse olen toipumassa vuosikymmeniä kestäneestä masennuksesta joka on saanut alkunsa jo lapsena - äitini ongelmien vuoksi. Kuulostaa siltä, että myös sinun äitisi kärsii mielenterveyden tm. ongelmasta.
Asutko missä päin Suomea? Ei ole pakko vastata, jos et halua.
Voimia sinulle!! Olet arvokas, vaikka ei siltä nyt tuntuisi!!