pienituloiset veronmaksajat voivat olla ylpeitä että heillä on puolellaan mies jolla on vielä omatunto ja selkäranka tallella . kokoomuksen sisäpolitiikka on suosinut vuosia vain hyvätuloisia . koko tämän ajan on käyty pääasiassa pienituloisten veronmaksajien kukkarolla kahmimassa viimeisiä ropoja . valtion kassasta jaettiin kansalta kysymättä mittaamattomia summia kreikkaan ja muualle . seuraavissa vaaleissa on kaikkien kansalaisten osallistuttava äänestys talkoisiin sillä muuten syöksykierre syvenee . porvaripuolueet on nyt äänestettävä oppositioon vihdoinkin ja suomeen saatava demokraattinen tasavalta hallitus .
arhimäki piti pienituloisten puolta tv keskustelussa
porvarit oppositioon
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika mahdoton tehtävä, Vasemmistoliitto on pieni kuin kärpäsen pieru ja SDP:n tuho on vallanhimoinen Jurpiainen. Ja sitäpaitsi molemmat puolueet ovat viime vuosikymmeninä oikeistolaistuneet siinä määrin että politiikka on ollut aika Kokoomusvoittoista.
Seuraava hallitus on oikeistolainen Persuvetoinen. Tosin Persujen arvomaailma on samalla tontilla kuin vasureitten enenen vanhaan.
Siispä ääni menee persuille ,se on varmaa missään nimessä en vasureita äänestä .ovat oppositiossa niin pitkään kun puolueesta on jäljellä vain nimi .
Ikävä kyllä tämä samanen heppu oli jakamassa rahoja Kreikkaan ja joka pyysi sitä annettiin auliisti , ennen vaaleja tää heppu oli toista mieltä .takki kääntyi siihen suuntaan mihin oli tarvetta .
A-studion toimittaja makaa tuolissaan suttuisissa vaatteissaan
ja jankuttaa Arhinmäelle asiattoman röyhkeästi ikäänkuin toimittaja
ei tietäisi että politiikassa on kompromissi ainoa mahdollisuus hallituksessa
ja toimittaja makaa ja jankuttaa
luulen että itse olisin Arhinmäkenä sanonut että
nouses ukko ylös siitä ja ala tehdä töitä äläkä lue sitä paperia.
Ja että pukeudu paremmin ensi kerralla, meillä eduskunnassa pukeutumista
valvoo Heinäluoma, eikö teillä valvo kukaan.
Vihreiden Hautalan mainostusosasto PERUSTETTU YLEen. Yletoimittajien suosimien Vihreiden kannatus kunnissa on luokkaa neljäsosa Perussuomalaisten kannatuksesta ja samaa luokkaa kuin
Kristillisdemokraateilla.
http://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_kehysriiheen_ja_ylen_toimintaan.html
Myös verorahoitteinen ja yleishyödyllinen Yleisradio on valmistautumassa eurovaaleihin tasapuolisen tiedonvälityksen hengessä. 11.3. toimittaja Hanna Säntti kutsui minut tänään, 26.3., esitettävään A-Studioon keskustelemaan eurovaaliehdokas Liisa Jaakonsaaren (sdp) kanssa vaaleista ja muista ajankohtaisista aiheista. Sarjassa on tarkoitus päästää ääneen eri puolueiden keskeisiä ehdokkaita.
Toissapäivänä, 24.3., minulle soitettiin toimituksesta ja ilmoitettiin, että osallistumiseni on peruutettu. Syyksi kerrottiin se, että olin jo osallistunut A-Studion islamilaista radikalismia käsittelevään lähetykseen 14.3. ja saanut näin ollen riittävästi näkyvyyttä. Jaakonsaaren osallistumista ei kuitenkaan ole peruutettu, vaikka hän on viimeksi 24.3. osallistunut eurovaaliehdokkaana Ylen lähetykseen.
Eilen sain tietää, että tilalleni Jaakonsaaren keskustelukumppaniksi on kutsuttu eurovaaliehdokas Heidi Hautala (vihr.). Se, että Hautala on viimeksi osallistunut A-Studioon 13.3. eli päivää ennen minua, ei kuitenkaan Ylen katsannossa merkitse, että hän olisi saanut liikaa tai riittävästi näkyvyyttä.
Juuri tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström kertoo Facebook-seinällään, että hänen osallistumisensa huomiseen A-Talk-lähetykseen on peruutettu. Lähetykseen ovat mahtuneet hallituspuolueista kokoomus ja sosialidemokraatit ja oppositiopuolueista keskusta ja vasemmistoliitto
Myös venäjänasiantuntija ARTO LUUKKAINEN liittyi perussuomalaisiin
YLE-SYRJINNÄN TAKIA
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/venaja-tutkija-liittyi-perussuomalaisiin/
Tunnettu Venäjä-tutkija ja kirkkohistorioitsija, teologian tohtori Arto Luukkanen liittyi joulukuussa Perussuomalaisten jäseneksi.
– Heräämisen takana olivat perussuomalaisia jatkuvasti pilkanneet YLE:n toimittajat. Ihmisen myötätunto tulee aina vainotun ja päähän potkitun puolelle. Sen takia kiinnostuin perussuomalaisuudesta. Halusin katsoa, mitä se oikein on. Se ei ole ristiriidassa lain eikä hyvien tapojen eikä Raamatun kanssa, joten ajattelin että miksi ei. Meidän päähän potkittujen tavallisten ihmisten takia päätin tehdä moraalisen valinnan ja ottaa tämän paarian merkin käsivarteeni, Luukkanen paljastaa.