Intersukupuolisuus/transsukupuolisuus/muut vastaavat

Mitä mieltä? Jos paljastuisi, että ihastuksesi onkin oikeasti jotain miehen ja naisen väliltä, niin olisiko täydellinen turn-off?

Esim. minä olen virallisesti nainen, jolla on toimivat(?) naisen lisääntymiselimet (tosin klitta vähän normaalia suurempi) mutta kroppa on muuten tosi miehinen. Rintoja ei ole, karvoja joudun ajamaan joka puolelta kroppaa ja usein. Myös naamasta. Kasvoilta näytän lähinnä semmoiselta "nätiltä" pojalta.

Tyylillisesti olen aika androgyyni, useimmat kuitenkin tunnistavat naiseksi. En ole mikään rekkis, vaikka olenkin vahvasti naisiin päin kallellaan ;) Välillä kuulen ihmisiltä ystävällismielistä kuittailua miehekkyydestäni ja heitän siitä läppää itsekin. En näyttäydy koskaan alasti tai alusvaatteissa/uimapuvussa missään julkisissa tiloissa, joten entisiä kumppaneita lukuun ottamatta kukaan ei tiedä asiasta mitään. Vaatteilla saa aikaan ihmeitä.

Jotenkin vaan iän myötä käynyt masentamaan ja pelottamaan ajatus, että en kelpaa tällaisena sekasikiönä.
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ole mitään yleismaailmallista vastausta tuohon vaan se riippuu juuri siitä toisesta ihmisestä. Jos hän oikeasti ihastuu sinuun ja haluaa olla kanssasi hän hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet.

Tsemppiä vaan ja rohkeasti treffeille :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turn-off? kirjoitti:

Mitä mieltä? Jos paljastuisi, että ihastuksesi onkin oikeasti jotain miehen ja naisen väliltä, niin olisiko täydellinen turn-off?

Esim. minä olen virallisesti nainen, jolla on toimivat(?) naisen lisääntymiselimet (tosin klitta vähän normaalia suurempi) mutta kroppa on muuten tosi miehinen. Rintoja ei ole, karvoja joudun ajamaan joka puolelta kroppaa ja usein. Myös naamasta. Kasvoilta näytän lähinnä semmoiselta "nätiltä" pojalta.

Tyylillisesti olen aika androgyyni, useimmat kuitenkin tunnistavat naiseksi. En ole mikään rekkis, vaikka olenkin vahvasti naisiin päin kallellaan ;) Välillä kuulen ihmisiltä ystävällismielistä kuittailua miehekkyydestäni ja heitän siitä läppää itsekin. En näyttäydy koskaan alasti tai alusvaatteissa/uimapuvussa missään julkisissa tiloissa, joten entisiä kumppaneita lukuun ottamatta kukaan ei tiedä asiasta mitään. Vaatteilla saa aikaan ihmeitä.

Jotenkin vaan iän myötä käynyt masentamaan ja pelottamaan ajatus, että en kelpaa tällaisena sekasikiönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu