Hullu Maailma

2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samoin EU-Suomen kokoomusjohtoisen poliisin toiminta on mennyt aivan hulluksi. Kokoomuslaiset poliisit pelkäävät puolueensa menestymistä ensi vaaleissa, joten alkavat sakottamaan muita puolueita äänestäviä, vaikka he eivät olisi tehneet rikoksia.

Uudistuksia on tullut paljon, mutta jotain vanhaakin on säilytetty osan päälliköiden toimesta, nimittäin autoritäärinen johtamismalli ja hyvä veli -järjestelmä. Sukulaisuus- ja muilla päällystösuhteilla eteneminen talossa tapahtuu nopeasti. Johtamismalli alkaa muistuttaa yhä enemmän itänaapurin öykkäritouhua. Julkista mielipidettä vastustava ei ehkä joudu Siperiaan, mutta johdon suunnasta tulevaan puhutteluun kyllä.

Poliisin näkyminen tulee vähentymään koko alueella merkittävästi. Rikosten selvittämisprosentin alentamisen ratkaisumalli on, että vähennetään kenttäpoliisien määrää, kuten on tehty jo nyt kovalla kädellä.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/03/30/poliisi-kertoo-nimettomana-partioita-vaaditaan-tekemaan-tulosta-sakottamalla---halytystehtavien-kustannuksella

Aika huolestuttavassa määrin ollaan menossa yhä enemmän poliisivaltioksi. Siinä jää kohta muut rikokset kokonaan selvittämättä, kun pitää keskittyä vain rikoksiin, joista saa sakkorahaa. Ryöstöt, pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat toissijaisia ja helpot sakkorysät esimerkiksi liikenteessä on prioreettina ykkösenä.

Äänestä

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut kahdessa vuodessa! Kuka olisi onnistunut edes ennustamaan nykyistä pakolaistulvaa?! Vai löytyykö joku Simpsoneitten tai South Parkin jakso? Kas kun Iltalehti ei muistellut sitä South Parkin jaksoa, jossa Suomi tuhotaan?

Nyt tämä:

"Simpsonit ennusti 16 vuotta sitten: Amerikka tulee hulluksi, Trump valitaan presidentiksi

Perjantai 18.3.2016"

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016031821290177_ul.shtml

Suomea koskeva ennustusjakso:

"Suomi pois maailmankartalta

Torstai 16.4.2009

Suositussa South Park -animaatiosarjassa muut maat ottivat ydinaseiden kohteeksi pikkuisen, liian rehellisen Suomen."

http://www.iltalehti.fi/viihde/200904169425677_vi.shtml

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pure Jenkki :) kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2012052915640262_hu.shtml ;) :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu