Tilanteeni on päässyt siis ryöstäytymään käsistä melkoisen pahasti. Tässäpä tarinani niille, jotka jaksavat lukea.
Lapsesta asti olen ollut todella pyöreä. Kotona ei koskaan kannustettu liikkumaan ja ruoka oli mitä oli. Sitä myös tuputettiin milloin milläkin syyllä - kun olin kipeä, lohdutettiin karkilla ja kun oli pienikin syy juhlaan, niin kermakakkua oli tarjolla. Sukulaisen ruokakaupasta saimme vanhaksi mennyttä ruokaa ja munkkeja jne.
Teininä aloitin e-pillereiden käytön ja aloin turvota vielä selvästi aiempaa enemmän. N. 25-vuotiaana painoin jo 116 kg (pituus 168 cm). Olin jo pahasti masentunut enkä välittänyt pitää itsestäni huolta.
N. 30-vuotiaana päätin tehdä asialle jotain. Aloitin liikunnan, hankkiuduin liian isoista rinnoista eroon kirurgin avustuksella ja aloin kiinnittämään syömisiini yhä enemmän huomiota. Vähitellen opin nauttimaan liikunnasta ja kevyemmästä olosta. Muutamassa vuodessa pudotin painostani n. 30 kg. Itsetunto alkoi löytyä eikä enää tarvinnut ommella itse kaikkia vaatteitakaan.
Muutama vuosi sitten maailmani romahti. Sairastin muutaman psykoosin enkä päässyt enää masennuksesta millään eroon. Paino alkoi nousta raketin lailla uudestaan. Nyt, vajaan kahden vuoden kuluttua painoni on noussut n. 40 kg (lukema 123 kg). Huomasin nopean painonnousun kyllä ja vuosi sitten aloitin taistelun painonnousua vastaan erittäin huonoin tuloksin. Kokeilin Nutrilettit, kalorien laskemisen, karppaamisen, Dukanin dieetin ja vaikka mitä. Tulos vuoden kamppailun jälkeen on 20 kg!
Olen käynyt ravitsemusterapeutilla, painonhallintaryhmässä, mt-lääkärillä ja vaikka missä. Syönyt tosiaan välillä 800 kcal/pvä ja kun se ei ole auttanut, olen kokeillut lisätä kaloreita, säätää hiilihydraatteja, rasvaa jne jne. Mikään ei auta.
Liikuntaa pitäisi lisätä, ymmärrän sen. Olen vain liian huonossa kunnossa aloittaakseni mitään. Viime kesänä tein sinnikkäästi kävelylenkkejä vaikka jalkoihin sattui mahdottomasti. Eipä niistäkään apua ollut. En usko, että polkupyöräni enää kestää painoani ja ryhmäliikuntaan osallistuminen lienee täysi mahdottomuus. Uimahalliin en voi mennä koska en löydä mistään kaupasta sopivaa uimapukua.
Olen aivan rikki tästä painonnoususta ja siitä, ettei se tunnu edes pysähtyvän vaikka kuinka tempoilisin! Laihdutusleikkauksesta olen keskustellut lääkärini kanssa, mutta siinäkin pitäisi pystyä painoa pudottamaan ensin itsekseen ja lisäksi psyykkinen tasapainottomuuteni taitaa olla se viimeinen este asialle.
Olen siinä pisteessä, etten kehtaa enää kulkea ihmisten ilmoilla (ainakaan valoisaan aikaan, jota tietenkin nyt on suurimman osan päivästä), en löydä enää kaupoista sopivia vaatteita (rintaliivit ja kevättakki puuttuvat tällä kertaa) enkä suostu edes tapaamaan nykyisen mieheni sukulaisia, koska he ovat nähneet minut silloin -40 kg sitten. Omia sukulaisiani tavatessa häpeän myös vaikka he eivät koskaan olekaan pahaa sanaa painostani sanoneet.
Olen ollut jo kuukausia kuolemantoiveinen tämän asian vuoksi. Mielialalääkkeet eivät olleet syynä - paino edelleen nousee vaikka olen lääkkeetön. Mt-lääkärini kielsi kaloreiden laskemisen ja vaa'alla käymisen koska uskoi sen aiheuttavan stressiä, joka estäisi painonlaskun. Kaikki mahdolliset verikokeet ja tutkimukset on tehty, mistään ei löydy selitystä tälle.
Tiedän olevani vastenmielinen muidenkin kuin itseni mielestä. Mieheni kysyy, että mitä sitten miten muut minut näkevät, hän tietää miten kultainen olen. Mutta onhan sillä kai väliä?
Lapsesta asti olen ollut todella pyöreä. Kotona ei koskaan kannustettu liikkumaan ja ruoka oli mitä oli. Sitä myös tuputettiin milloin milläkin syyllä - kun olin kipeä, lohdutettiin karkilla ja kun oli pienikin syy juhlaan, niin kermakakkua oli tarjolla. Sukulaisen ruokakaupasta saimme vanhaksi mennyttä ruokaa ja munkkeja jne.
Teininä aloitin e-pillereiden käytön ja aloin turvota vielä selvästi aiempaa enemmän. N. 25-vuotiaana painoin jo 116 kg (pituus 168 cm). Olin jo pahasti masentunut enkä välittänyt pitää itsestäni huolta.
N. 30-vuotiaana päätin tehdä asialle jotain. Aloitin liikunnan, hankkiuduin liian isoista rinnoista eroon kirurgin avustuksella ja aloin kiinnittämään syömisiini yhä enemmän huomiota. Vähitellen opin nauttimaan liikunnasta ja kevyemmästä olosta. Muutamassa vuodessa pudotin painostani n. 30 kg. Itsetunto alkoi löytyä eikä enää tarvinnut ommella itse kaikkia vaatteitakaan.
Muutama vuosi sitten maailmani romahti. Sairastin muutaman psykoosin enkä päässyt enää masennuksesta millään eroon. Paino alkoi nousta raketin lailla uudestaan. Nyt, vajaan kahden vuoden kuluttua painoni on noussut n. 40 kg (lukema 123 kg). Huomasin nopean painonnousun kyllä ja vuosi sitten aloitin taistelun painonnousua vastaan erittäin huonoin tuloksin. Kokeilin Nutrilettit, kalorien laskemisen, karppaamisen, Dukanin dieetin ja vaikka mitä. Tulos vuoden kamppailun jälkeen on 20 kg!
Olen käynyt ravitsemusterapeutilla, painonhallintaryhmässä, mt-lääkärillä ja vaikka missä. Syönyt tosiaan välillä 800 kcal/pvä ja kun se ei ole auttanut, olen kokeillut lisätä kaloreita, säätää hiilihydraatteja, rasvaa jne jne. Mikään ei auta.
Liikuntaa pitäisi lisätä, ymmärrän sen. Olen vain liian huonossa kunnossa aloittaakseni mitään. Viime kesänä tein sinnikkäästi kävelylenkkejä vaikka jalkoihin sattui mahdottomasti. Eipä niistäkään apua ollut. En usko, että polkupyöräni enää kestää painoani ja ryhmäliikuntaan osallistuminen lienee täysi mahdottomuus. Uimahalliin en voi mennä koska en löydä mistään kaupasta sopivaa uimapukua.
Olen aivan rikki tästä painonnoususta ja siitä, ettei se tunnu edes pysähtyvän vaikka kuinka tempoilisin! Laihdutusleikkauksesta olen keskustellut lääkärini kanssa, mutta siinäkin pitäisi pystyä painoa pudottamaan ensin itsekseen ja lisäksi psyykkinen tasapainottomuuteni taitaa olla se viimeinen este asialle.
Olen siinä pisteessä, etten kehtaa enää kulkea ihmisten ilmoilla (ainakaan valoisaan aikaan, jota tietenkin nyt on suurimman osan päivästä), en löydä enää kaupoista sopivia vaatteita (rintaliivit ja kevättakki puuttuvat tällä kertaa) enkä suostu edes tapaamaan nykyisen mieheni sukulaisia, koska he ovat nähneet minut silloin -40 kg sitten. Omia sukulaisiani tavatessa häpeän myös vaikka he eivät koskaan olekaan pahaa sanaa painostani sanoneet.
Olen ollut jo kuukausia kuolemantoiveinen tämän asian vuoksi. Mielialalääkkeet eivät olleet syynä - paino edelleen nousee vaikka olen lääkkeetön. Mt-lääkärini kielsi kaloreiden laskemisen ja vaa'alla käymisen koska uskoi sen aiheuttavan stressiä, joka estäisi painonlaskun. Kaikki mahdolliset verikokeet ja tutkimukset on tehty, mistään ei löydy selitystä tälle.
Tiedän olevani vastenmielinen muidenkin kuin itseni mielestä. Mieheni kysyy, että mitä sitten miten muut minut näkevät, hän tietää miten kultainen olen. Mutta onhan sillä kai väliä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Et sinä ole vastenmielinen. Olen ollut satakiloinen, mutta onnistunut laihtumaan. Minun kohdallani avainsana oli se, kun sain vertaistukiryhmässä käsiteltyä traumaattiset asiat. Niiden takia söin turruttaakseni tunteeni.
En osaa sanoa varmaa konstia, mutta ehkä painon ja laihdutuksen miettiminen olis hyvä lopettaa. Jos löytyisi joku mieluisa liikuntamuoto, lähde vaikka hyvin rauhallisille kävelyille. Ajattelematta että se on liikuntaa. Vaikka viettämään aikaa miehesi tai ystäväsi kanssa. Tsemppiä sinulle! :)
Kirjoitit pitkän ja koskettavan tarinan ylipainosta ja miten se sinuun vaikuttaa.
Minä olen ylipainon kanssa taistellut vuosia,viime syksynä ja talven aikana,pudotin reilusti painoa.
Muutama kilo on tullut takaisin ja into laihduttamiseen hävinnyt,syytä en osaa sanoa.
Harmittaa ihan kamalasti kun tein suuren työn ja sain hienoja tuloksia.
Mutta ei auta on taas saatava motivaatiota painon pudotukseen,en anna periksi.
Toivon sinulle voimia painon pudotukseen ja jos haluat vaihtaa kuulumisia,voisimme vaikka
spostin kautta pitää yhteyttä?
Tsemppausta aina tarvitaan.
Unohda dieetit. Ne eivät toimi kuin murto-osalla ihmisistä. Unohda LAIHDUTUS niin, että hyväksyt itsesi. Kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin nyt olet, voit alkaa elämäntaparempan. Jos et hyväksy itseäsi, et pysty muuttamaan elämääsi.
Elimistösi on järkyttävässä stressitilassa tällä hetkellä ja uskottelet ainakin alitajuntaisesti itsellesi, ettet pysty laihtumaan. Ok, mutta uskottele itsellesi, että pystyt tekemään muutoksen, koska rakastat itseäsi.
Kun olet hyväksynyt itsesi, mieti, miten paljon suotuisampaa ja ihanampaa kropallesi on olla syömättä turhia kaloreita. Keho voi paremmin, kun syö hyviä kaloreita. Aamuisin pari palaa täysjyväpaahtoleipää kinkulla ja paprikalla, päivällä kunnon lounas, iltapäivällä kahvia ja rahkaa, illalla jälleen täyttävä home-made-illallinen. Vaaleat leivät ja pastat on hyvä jättää minimiin, korvaa ne tummilla. Kävele kauppaan ja takaisin. Ei tarvitse mennä kuntosalille.
Älä käytä vaakaa, mutta ole muuten rehellinen itsellesi. Paino tippuu hitaasti, anna itsellesi tiputukseen se pari vuotta aikaa.
Herkuttele ehdottomasti kerran viikossa.
Ole iloinen itsestäsi ja lähimmistäsi.
Olet ihana.
Älä vihaa itseäsi, älä mieti itsesi tappamista, olet läheisillesi aarre ja rakas. Olen saman painoinen kuin sinä, ollut isompikin. Lapsuutemme kuulostaa aika samanlaiselta. Ymmärrän hyvin ahdistuksesi, vaikka isommilta mielenterveysongelmilta olen säästynyt. Nyt tosin uusi sairaus (ei liity painoon) on tuonut paljon stressiä ja uusia pelkoja.
Painoa olen saanut nyt laskemaan netistä löytämäni ohjelman avulla, sitä kaloreiden laskemista. Avasi vähän silmiäni mitä suuhun lapan Laihdutuksessa en tosin ole paras neuvomaan;)
Uudet vaatteet kyllä piristävät mieltä. Varmasti löydät sopivaa jos budjettisi ei ole minimaalinen. Lähes joka kaupassa on omat merkit isokokoisille myös ns. halpakaupoissa(juuri ostin 5e fleece takin). Nettikaupoissa on kokovaihtoehtoja. Rintaliivejäkin kyllä löytyy ihan varmasti.
Katsele päivänvalossa ympärillesi, ihan varmasti on isompia ja oman näköisiään ihmisiä joka puolella. Jos sinulla on joku ottaa ostoksille mukaan, niin ota ja unohda muut. Nykyään ihmiset kulkevat lähes laput silmillä, kiireessä. Ei kukaan ehdi tuijottelemaan ja arvostelemaan.
Etkä todellakaan ole niin lihava, että pistäisit mitenkään silmään. Valitset ensin harmaan päivän ja otat askeleen mennä ulos. Pieniä tavoitteita ja lyhyitä matkoja.
Äläkä luo näitä tuominta palstoja. Suurin osa näistä jutuista täällä saa mielen maahan.
Minä ajattelen niin, että olen lihava siksi, että opin olemaan myötätuntoinen ja hyvä ihminen. Mietin usein, että jos olisin hoikka, olisin kaunis ja olisin leuhka ja omahyväinen. (hoikka olisin kyllä mielelläni) Näin lihavanakin löydän itsestäni pienimmätkin hyvät piirteet ja aihetta olla ylpeä. Olen hoito-alalla ja hyvä hoitaja koska olen elämässäni kokenut kaikenlaista.
Voimia!
Tuo stressin vaikutus laihdutuksessa on varmasti totta. Tee niinkuin joku tuossa aiemmin ehdotti ja vaihda perustuotteet terveellisempiin; pois vaalea leipä, tilalle ruista ja täysjyvää, sama pastassa ja riisissä tummaa, rasvattomia (maito jne.) ja vähärasvaisempia (juusto 10-17%, ruokakerma 4-7%)..lisää kasviksia ja vettä. Mandariini tai viinirypäleet korvaa hyvin karkit tm., jos siinä alueella on ongelmaa. Sitten voit sallia joitain herkkuja, joiden syönnistä et tunne huonoa omaatuntoa. Itse vaihdoin joskus tavan suklaan tummaan: kaloreita tuli reilusti vähemmän, koska yksi levy oli 100-120g pienempi kuin normaali suklaalevy. Käy puolen tunnin maisemakävelyllä päivittäin. Voisit myös keksiä jonkin muun harrastuksen, joka ei liity liikuntaan, mutta vie aikaa ja ajatukset pois laihdutuksesta ja syömisestä. Kun perusasiat on kunnossa, unohdat laihdutuksen, tulokset tulee sitten itsestään omalla ajallaan. Olet onnistunut aiemminkin, tsemppiä!:)
Kiitos kaikille vastauksista, olette ihania!
Kävin maanantaina mieheni kanssa metsäkävelyllä ja se kyllä piristi mieltä. Vaikka hengästyin aivan kamalasti ja rankkaa oli, niin oli hyvä kuitenkin huomata, että kyllä ne jalat vielä kantaa. Täytyisi vain useammin ottaa tavaksi lähteä tuonne metsään kun tämä asfalttinen ympäristö ei houkuttele yhtään liikkumaan.
Siitä se alkaa pieniä kävelyjä raittiissa ulkoimassa tekee ihmeitä,aloita pienillä askelilla uusi elämä ja painon pudotus.
Itse kirjoittelin tänne kuukausia sitten omasta painonpudotuksesta ja siitä miten kiloja on tullut välillä takaisin.
Sain todella asiallisia ja kannustavia viestejä tuli oikein hyvä mieli.
Masennusta meinaa minullekkin tulla tämän ikuisen laihduttamisen takia,painoa on ainakin 15kg
vielä pudotettavana.Vaikka olen jo reilusti pudottanut,se on vaan hyväksyttävä et välillä retkahtaa syömään väärin.
Tarkoitan nyt itseäni kuukausi on mennyt ihan keturalleen,mut ei muuta kun ylös ja ulos kevään kunniaksi.
Sinulla on ihana puoliso tukena ota tavoite pitkälle ajalle silloin saat parhaan tuloksen.
Tsemppiä ja kirjoittele miten menee.
Itselläni on myös lapsuudenkodista muistona ihan kamala se ruokavalio. Pullaa, makeita piirakoita, kakkua, munkkeja, keksejä, pannukakkua, lättyjä ym. sokeri ja vehnäjauho moskaa. Sokeri tarjous kun tuli niin sokeria riitti. Nykyään kestää meillä yksi sokeripaketti pari vuotta. En muista koska olisi edellinen ostettu, niin kauan aikaa siitä on.
Mieheni myötä ja avulla ruokavalio on muuttunut terveelliseempään suuntaan mutta syön vieläkin liikaa. Kun teen liian hyvää ruokaa niin ahmin sitä liian isoja annoksia. Paljon on parannettavaa siinä mitä tuotteita kaupasta valitsee, tietoa niin ettei ole tiedon puutetta mitkä tuotteet ylipainoisen kannattaisi jättää ostamatta ja välillä repsahtaa niin ettei välitä.
Lapsena olin varmasti aliravittu pullaplösö. Muistan suupielieni olen jatkuvasti halki. Minua nimiteltiin ihrakasaksi ja eristäydyin muista. Vietin paljon aikaa yksikseni. Murkkuikäisenä hoikistuin kun sain kavereita koulun vaihduttua.
Olen myös elänyt melkoista vuoristorataa tämän painoni kanssa. Liikunta into kun välillä lopahtaa niin kaikki saavutus taas romuttuu. Olen niin herkkä että pienetkin vastoinkäymiset masentaa ja taas ollaan siellä pohjalla. Vaihdevuosi oireet ovat nyt masentaneet aika rankasti kun tuntuu ettei tervettä, vireistä päivää montaa kuukaudesta enään ole. Kun yhdestä ongelmasta pääsee niin ei kauaa kun taas uusi on jo tuloillaan. Liika paino kuorma siinä kaiken päälle niin tuskallista on elämä. Kuumat aallot ja vaatteet kiristää, ahdistaa. Mietin että onkohan vaihdevuodet hoikilla helpompia mutta kaippa se on yksilöllistä. Mutta sitten jos en syö tarpeeksi niin hermot paukahtelee ja ovat kuin viulunkielet piukalla.
Joo, onhan se totta, että lihavat ovat usein vastemielisen näköisiä hyllyvine vatsoineen ja roikkuvine perseineen. Ei sellanen ole kaunis; oksettaa katella sellasia. Itsekurin puutetta koko homma ja mielitekoja toisensa jälkeen, kun pitää vetää roskaruokaa toinen toisensa perästä. Harmi sinänsä nähdä, että ihmiset aivan tarkoituksella pilaavat oman elämänsä.
Mä kyllä olen lihonut ihan ilman roskaruokaakin. Enkä edes ole mikään sohvalla istuja.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12165334